Piparikuusi ja pullakukko

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPiparikuusen lisäksi tällä viikolla on ollut aikaa tehdä kaikenlaista joulupuuhaa. Olen saanut valmiiksi nämä sukat …

1975117_677078109073875_8481619246283281763_n

…ja nämä…10613119_802863176418971_4108320423473180108_n

…ja päätellyt muovikassillisen aiemmin neulottuja. Nyt ne ovatkin jo paketeissaan odottamassa jouluaattoa. Joulukorttien lähettämistä olen yrittänyt vähentää, mutta ne, jotka kirjoittelin, ovat nyt postissa samoin kuin muutama joulupaketti. Olin aivan ihastuksissani, kun näin sattumalta näitä kortteja, klik. Pakko oli tilata, varsinkin tämä kortti vei sydämeni. Melkein tuntuu siltä, että olisin yksi noista eläimistä ja katselisin navetan ikkunasta kuutamoa. Ihana kuva! (P.S, Alkuperäinen linkki olikin valitettavasti Fb, joten korjasin sen myöhemmin sellaiseksi, joka toimii nyt kaikilla.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei siitä mihinkään pääse, että kanat ovat minulle tosi tärkeitä ja rakkaita. Mietin niiden oloja ja yritän keksiä kaikkea kivaa. Niillä on asuntolassaan kaksi huonetta (entisiä vasikkakarsinoita) ja kaksi ylätasoa portaineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAToivon, että näiltä kanoilta saatavat munat ovat yhtäaikaa virikemunia,  onnellisen kanan munia ja luomumunia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKaikki neljä nuorikkoa munivat ahkerasti ja isännän kanssa on pientä kilpailua, kuka saa ensin katsoa päivittäisen munatilanteen. Tänään hän tuli ylpeänä sisälle ja ilmoitti, että yhteensä oli kuusi munaa, kaikissa kolmessa pesässä oli ollut asukkaita! Vain Pilkku-Lotta potee vielä sulkasadon jälkimaininkeja eikä muni. Minulla oli leipomispäivä ja pullavaiheessa tein kanalaankin oman joulupullan. Mikähän se näistä olisi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulutortut tein tällä kermavoitaikinan ohjeella, sekä tavallisia, että gluteenittomia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja pikkuleiviksi näitä puolukka-cookieita – kuten ennenkin. Tulevat tosi hyviä gluteenittomina!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on kuitenkin itsenäisyyspäivän aatto ja ilta on jo pitkällä. Ensin saunaan, huomenna lippu salkoon, sitten kirkkoon ja sankarihaudoille. Puoli yhdeltä alkaa yläasteen salissa itsenäisyyspäiväjuhla. Illalla sitten kynttilät ikkunoille ja tietenkin täytyy seurata, ainakin toisella silmällä, remontoidun presidentinlinnan vastaanottoa – perinne sekin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Olemme onnekkaita, koska meillä voidaan juhlia itsenäisyyttä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisements
Kategoria(t): Kanala, Koti Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Piparikuusi ja pullakukko

  1. Rouva Hyrskyn Myrskyn sanoo:

    Tosi ihania kortteja! Tilaan itsekin, kun omien kanojeni innoittamana aloin kerätä kanakortteja, joissa ei ole tekstiä. Paljon olet puuhastellut!

  2. Nettimartta sanoo:

    Löysit aivan mainiot joulukortit, nuo kanaset ovat kauniita. Kanasi ovat varmasti onnellisia ja palkitsevat teidät terveellisillä munilla.

    Kiitos, jälleen kerran, resepteistä. Ovat tarpeeksi helppoja, että uskallan kokeilla, gluteenittomina. Sukkia ja vaikka mitä puuhia, olet ahkera työmyyrä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s