Aihearkisto: Kokataan – Jälkiruuat ja muuta makeaa

Jälkiruoka omista luumuista

Tämän syksyn luumusato on ollut valtaisa. Mitähän näistä tekisi? Löysin muistaakseni Pirkasta ohjeen, jota kokeilin ensin isännälle ja hänen makunsa mukaan muunnettuna myöhemmin sitten koko lähipiirille. Suurin työ oli pilkkoa huuhdotut luumut kivettömiksi, tein sen lopulta saksilla. Aika kamalalta näytti … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , | Kommentoi

Jälkiruuaksi paistettuja banaaneja

Ostamme tosi harvoin banaaneja ja kun niitä viimeksi hankin, ehtivät nekin kypsyä liiaksi ennen syöntiä. Silloin muistin, että tehdään paistettuja banaaneja. En kuitenkaan nuukuuttani halunnut lämmittää uunia vain sen vuoksi, joten tällä kertaa käytettiin mikroa. Tämä ruoka on ihan pakko … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Kommentoi

Mustikkakukko

Sään kylmetessä alkaa kaivata leivinuunin lämpöä. Ja kun uunin lämmittää, on järkevää tehdä siellä jotain pitkään haudutettavaa ruokaakin. Ohrauunipuuro on yksi vakio meillä,  myös karjalanpaisti on helppo valmistaa.  Jos kaupassa on muikkuja tarjouksessa, teen silloin usein patakukkoa.  Maire-täti jo ehti … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , , | Kommentoi

Puolukkamehua

Syksyn puolukkasato on ollut aivan mahtava. Marjat ovat niin isojakin, melkein kuin karpaloita! Vaikka pariin otteeseen olimme jo isännän kanssa päättäneet, että nyt riittää hamstraus tältä syksyltä, innostuin kuitenkin vielä, vuosien tauon jälkeen, tekemään tuoremehua puolukoista. Siitä kiitos Hannelelle, jolta … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , , | Kommentoi

Tyrnihyytelökakku

Tällä viikolla meillä oli puutarhavieraita, joille ajattelin tarjota jotain hyvää oman pihan tuotteista. Niin syntyi ajatus tyrnikakusta, juurihan olimme niitä poimineet ja mehustaneet. Koska koko perheen suosikkijälkkäriä on aina ollut tyrnirahka, lisäsin vain liivatteet ja kakkuun tarvittava seos syntyi sitten siitä. … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: , , | Kommentoi

Karpalopannacotta

Jouluiseen reseptimuistiooni tuli tänä jouluna punajuurilaatikon lisäksi vielä kaksi uutta herkkuohjetta. Toisesta kerron myöhemmin, mutta toisen ohje tulee tässä, jos vaikka joku haluaisi loppiaisjälkiruuaksi sitä valmistaa. Yksi vakituinen jouluajan jälkiruoka on jo vuosia ollut karpalokiisseli kermavaahdon kera, mutta nyt sen … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , | Kommentoi

Pappilan hätävara

Vai onko tämä helppo jälkiruoka sen niminen? Luulisin, ettei kaukaa käy. Meillä herkuteltiin pyhäinpäivänä kuitenkin näin ja tytär vinkkasi, että ehkä kannattaisi blogiinkin panna muistutukseksi. Niinpä,  että muistaisin itsekin tehdä joskus uudestaan… heh heh. Teen hyydytetyt kakut keksimurujen sijasta aina … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , , | Kommentoi

Ritvan äidin puolukkamehu

  Käydessämme tapaamassa hyviä ystäviämme Jyväskylässä, olemme saaneet herkullista puolukkamehua. Ritva-ystävän yli yhdeksänkymppinen äiti on tämän ohjeen takana ja minäkin sitä nyt tein oikein urakalla, kun ajattelin kerralla käyttää pakasteessa olevat vanhat puolukat pois. Siis näin: Keitetty puolukkamehu 21 kukkuraista ruokalusikallista sokeroimatonta … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: | Kommentoi

Viiniä omista rypäleistä

Kasvihuoneessa kasvaa kaksi Zilga-rypäleköynnostä. Herkuttelua on ollut toki pidemmän aikaa, mutta lauantaina keräsimme esikoisen kanssa loppusadon – yksi terttu kun oli jo muuttunut rusinoiksi. Kolme ämpärillistä rypäleitä, jotka riivittiin pois tertuista ja huuhdottiin. Tässä vaiheessa saalista oli yli kahdeksan kiloa. Survomisen jälkeen laitoimme … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , , | 8 kommenttia

Appelsiinijuustokakku (gluteeniton)

Saimme päiväkahvilla kyläilyn yhteydessä herkullista juustokakkua ja ohje piti tietenkin hamstrata saman tien. Alunperin tämä on ollut Pirkan resepti nimellä Raparperi-appelsiinijuustokakku, mutta se oli vierailupaikassa muuttunut lakka-appelsiinijuustokakuksi. Ja niin sitä meilläkin tehtiin, hieman muunnellen. Lakka-appelsiinijuustokakku Pohjaksi perunajauhoista tehtyä kääretorttulevyä Täyte: … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Mikael ja smootihie-herkku

Vieläkö pakasteessasi on marjoja? Vitamiinit ovat nyt tarpeen, joten smoothien tekoon vaan kaikki, joilla on jäljellä kesäisiä  aineksia. Mikaelin herkkua oli juoma, johon sekoitin mustikkaa, tyrniä ja vadelmaa, pari  kolme desiä rasvatonta piimää ja reilusti enemmän maitoa. Juoksevaa hunajaa tai … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | 6 kommenttia

Leipäjuustokurssilla

Viime viikolla sain Saija-ystävältä mieluisan kutsun: Pääsin mukaan naapurikylään kyläyhdistyksen leipäjuustokurssille! Ensinnäkin oli mukava tutustua ihan vieraisiin ihmisiin ja huomata, että meitä yhdisti maaseutu ja sen leppoisa elämänmeno: Tuntui, että huone oli täynnä tuttuja, vaikka oikeasti tunsin vain yhden. Ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Avoin puutarha -teemaviikonloppu

Keväällä Puutarhaliitosta soitettiin ja kysyttiin, voisinko avata vierailijoille puutarhan teemapäivänä. Kasvimaa laattakäytävineen oli kuulemma niin erilainen ja viehättävä, kuten toukokuun Kotipuutarhalehdestä saattoi havaita. Vähän venytellen asiaan silloin suhtauduin, mutta tulipa luvattua ja nyt sitten on se ajankohta edessä. Sain viikkoja … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvimaa, Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa, Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 12 kommenttia

Raparperijuomaa jälleen

Viikonloppuna saan odotettuja yövieraita. Tätä juomaa olen tehnyt yleensä vasta juhannuksen paikkeilla, mutta nyt raparperit olivat niin muhkeita, että päätin käyttää osan juomaan. Laitoin ohjeen jo toissavuonna blogiin, mutta uusia lukijoita ajatellen kerron kuitenkin tästä raikkaasta juomasta uudelleen. Raparperijuoma Reilu … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Pasha kuuluu pääsiäiseen

Ajattelin panna tänne blogiin vielä yhden, meille tärkeän pääsiäisherkun reseptin: Pasha on jo yli kolmekymmentä vuotta kuulunut pääsiäispöytäämme. Siitäkin on olemassa lukuisia erilaisia ohjeita ja versioita – kevyitä tai kalorisia. Tämä ohje oli muistaakseni luostarista peräisin. Pääsiäislauantaina meillä tehdään näin: … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , | 2 kommenttia