Aihearkisto: Piha ja puutarha

Puuhakas viikonloppu

Helatorstain jälkeen tyttären perhe tuli meille kevättöihin. Lauantaina lähdimme joukolla istuttamaan männyntaimia metsäaukkoon. Putki polkaistiin maahan ja ylhäältä pudotettiin uusi taimi kasvuun. Kaikki saivat kokeilla ja yhdessä mietimme kuinka vanhoja kukin on sitten, kun tuossa paikassa on uusi, korkea metsä. … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Kommentoi

Koskien kohinaa

Jäät lähtivät kotilahdeltamme ja pääsin heittämään talviturkin pois. Talven mittaan kävin jokaisella uimahallireissulla kylmässä altaassa, parikin kertaa, mutta oli tuo järven vesi kuitenkin hiukan ”pistelevämpää”. Yöpakkasia on ollut koko viime viikon, jopa 5,1 astetta yhtenä yönä. Lunta sateli useana päivänä. … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Piha ja puutarha | Kommentoi

Keväisiä päiviä,

niitä on nyt riittänyt. Lumi väistyy ja kävelin peltoa pitkin saunarantaan kevään etenemistä katsomaan. Matkalla tarkistin ison kivijärkäleen viereen istutetun tammen: Verkko on paikoillaan eikä jänistuhoja ole. Leskenlehtiäkin näkyi muutama, vettäkin jo rantaviivalla. Istuin kauan ja kuuntelin kevään ääniä: Kurjet, … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Ensimmäiset kevättyöt

Olemme isännän kanssa ”valloittaneet” suksilla neljä eri järveä, useampaankin kertaan. Lenkkien pituudet ovat olleet kuudesta kymmeneen kilometriin ja sääkin on ollut oikein hyvä. Kiitos näistä ihanista laduista! Sunnuntaina oli pilvistä ja niin päätimme aloittaa kevään ensimmäisen puutarhatyön – omenapuiden leikkauksen. … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Lumen tultua

maisema valaistui. Järvi ei ole vielä jäässä. Emme ole laittaneet paljoa kausivalojakaan – vain sen verran, että jotain näkyy ikkunoiden takaisessa pimeydessä. Viime viikon tiistaina kävimme viimeisellä sieniretkellä, sillä löysimme uuden paikan, josta kukaan ei vielä ollut kerännyt. Paljon, paljon … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Perunat kellariin

Isäntä oli jäähdyttänyt kellaria parin viikon ajan: Kylminä öinä ovi oli auki, päivisin kiinni tai raollaan. Kellari on rakennettu vuonna 1907, vuosiluku on raaputettu eteisen seinään: Mittari näytti sisällä jo alle kymmentä astetta ja kun sää oli kuivaa ja perunoiden … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Syyssatoa

Vuosien varrella kasvimaa on pienentynyt ja pienentynyt. Tänä kesänä juurekset sun muut ovat kasvaneet vain kahdessa, hyvin pitkässä laatikossa, mutta hyvin ovat pärjänneet, kunhan kevään jänisongelma ensin hoidettiin verkolla ja uusintakylvöillä. Papuja on saatu jo kaksi ämpärillistä ja kasvusto on … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Vadelmien uusintaa

Vanhimmat puutarhavadelmarivistöt ovat jo 30 vuotta antaneet hyvin satoa. Viime vuosina jänikset ovat talvisin alkaneet nakertaa niitäkin ja ehkä juuri siitä syystä kasvu on heikentynyt ja sekaan on ilmestynyt villivadelmaa. Siksi päätimme uusia kaksi vanhinta riviä. Tiedän kyllä, että uusi … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Kaikenlaista harmia puutarhassa

Jänikset olivat talvella, vahvan lumipeitteen ansiosta, tehneet paljon tuhoa pienille päärynä- ja omenapuille, suojaverkot olivat liian matalia. Jopa nuori vaahtera on kuorittu kokonaan. Juhannusruusuja meillä ei ole nähty useaan vuoteen, sillä niistä napsitaan talviaikaan kaikki pienet, kukkia tuottavat oksat ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kaunis, helteinen juhannus

on nyt juhlittu. Oli upea sää, kesä kauneimmillaan. Molempien lasten perheet sekä käly, siinä vahvistus aattoillan juhlaan. Ja se lasten ilo, sehän on sitä parasta. Koivuja haettiin ihan vain rannasta, sellaisia, jotka kasvavat väärässä paikassa. Vuoden viimeisenä päivänä lapset laittoivat … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kesälomalaisia ja etätyöläinen

Viimeviikko hurahti nopsaan, kun tytär tuli etätöihin lasten kanssa. Apu onkin tarpeen, sillä edelleen isännällä on kipuja vyöruusun kanssa – lyhyeksi leikattu toppi ja puudutusgeeli auttavat kuitenkin hiukan. Rantasaunalle haettiin varastosta lisää puita ja näppärästi pikkuväki asettelikin ne pinoon laavuun. … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | Kommentoi

Kasvimaa

on pienentynyt vuosien varrella. Tällä hetkellä se on pääasiassa vain kaksi kymmenkunta metriä pitkää lautareunusta, jotka siirsimme syksyllä vanhan mansikkamaan reunalta uusille paikoille. Ehkä ne kestävät vielä muutaman vuoden. Nyt niihin on kylvetty porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, tilliä, papua, pinaattia, herneitä … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kevättä

Kovin hitaasti etenee kevään tulo. Lähdimme isännän kanssa katsastamaan viimevuotiset korvasienipaikat, mutta tiellähän oli vielä lunta! Tuosta on joku ajanut korkeammalla maavaralla ja nelivedolla varustetulla autolla. Meidän matkamme jatkui kävellen ja olihan niitä pieniä alkuja jo ilmestynyt. Nyt on isännän … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kylmässä kevätsäässä

ei ole kivaa tehdä ulkotöitä. Eikä niitä voi tehdäkään, lunta on niin paljon! Mutta kasvihuoneessa oli trooppisen lämmintä: Saimme kaiken valmiiksi, varjostusharsoa myöten, jos vaikka parin viikon päästä voisimme siirtää tomaatit paikoilleen. Hätäapuna teimme terassille tällaisen virityksen: Kaksi tuolia, muovia, … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Kommentoi

Lumikaaos

Joimme kuivalla, keväisellä terassilla kerran jo päiväkahvitkin, mutta pari päivää sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Tämä kaikki oli ilmestynyt yhden yön aikana: Meidän talomme on peltoaukealla ja tuulen aiheuttamat kinokset vielä lisäävät ongelmia. Ikkunan takareunalla ei koskaan ole ollut tällaista … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi