Vuorossa aroniat ja puolukat

Viinimarjojen aika on ohi, mutta vielä riittää keräämistä. Metsät ovat täynnä puolukoita,

ja aroniapensaat suorastaan kaatuvat marjojen painosta.

Laitoin aiemmin jo pakasteeseen pussukoissa punaista viinimarjaa ja nyt lisäsin niihin saman verran marja-aronioita – takuuvarma kiisseliseos!

Toinen perinteinen aronian käyttötapani on mehun

ja siitä hyytelön tekeminen. Apuna on keltainen Melatin-pussukka, joka takaa sakeuden ja säilyvyyden.

Mutta kun kyseessä on lähes 20 pensaan aidanne, melkein kaikki marjat jäävät lintujen herkuiksi. Rajansa meikämummunkin säilömisellä!

Leikkasimme vuosi sitten aika tavalla tyrnejä ja siksi tämän vuoden sato jää pieneksi. Peitimme harakoilta vain yhden, suurimarjaisimman pensaan, sen marjat kerään ihan siltään pakasteeseen.

Ruoveden kukkatalosta ostin vanhan talon puutarhaan uuden tyrnilajikkeen, nimi on Pertsik eli persikkatyrni. Ennestään siellä on yksi suurimarjainen tyttö ja yksi poika, joka helposti pölyttää tämän uudenkin.

Nyt toiveissa on poutaa – paitsi viljelijöille niin myös meidän perunamaallemme!

 

Mainokset
Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Omppomehun aika

Meille tuli valtavasti omenoita, joskin laatu ja koko olivat vaatimattomat. No eihän se mehussa haittaa, siispä varattiin jälleen aika Ruovedelle, mehuasemalle. Tämän mehupaikka on siitä erilainen, että siellä toimitaan läpi vuoden hillojen, leipien ja monien muiden tuotteiden kanssa. Kiirettä riittää!

Ensin oli meilläkin alkuvalmisteluja: Omenoiden keräämisessä meni kuusi tuntia. Ei ihme, niitä oli 12 laatikollista.

Vuosikymmenien takaiset litran limsapullot koreineen etsittiin aitasta. Ne pestiin ja laitettiin vedellä täytettyinä pariksi vuorokaudeksi odottamaan. Lähtöaamuna omenat vielä huuhdottiin  ja pullot tyhjennettiin vedestä. Piti tietenkin ottaa kuumassa vedessä liotetut kumikorkitkin mukaan. Sitten suunta kohti Ruovettä.

Sen jälkeen meillä olikin kolmen tunnin vapaa, sillä kun omppokorit ja pullot oli kannettu sisään, me lähdimme kiertelemään omia teitämme: Kirpputorille, kahville, ruokakauppaan.  Ja taimimyymälään, jossa olikin jo reulut syysalennukset!  Ja näinhän siinä kävi: Kolme Pohjan jättiä (mustaherukka), yksi tyttötyrni entisten kaveriksi, pari nauhusta ja purppurapunalatvaa. Kun halvalla sai.

 

Lähtiessämme takaisin Keuruuta kohti, taimien lisäksi lastina oli  takakontissa ihania aamumehuja koko vuodeksi.

Ja koska meillä ei ole tarpeeksi pulloja, yrittäjällä oli näppärä keino: Kolmen litran hanalliset pussukat, joissa pastöroitu mehu säilyy yhtä hyvin kuin pulloissakin. Ainakin vuoden.

Pussukoille voi ostaa näin ihanat pakkauksetkin!

Kun omenat puristetaan mehuksi, jäljelle jää runsaasti kuivakasta mössöä-

Kyllä kanalassa ilahduttiin siitä! Siemenet olivat ihan parasta herkkua.

Mössöä riitti vielä naapurin lampaillekin.

Nyt helpotti, sillä yksi syksyn suurista urakoista on tehty. Kiitos, ihanat ja ahkerat yrittäjät, teidän kanssanne on ilo toimia!

Entä  hinta? Omenat punnitaan mennessä ja puristus, pastörointi ja pullotus maksavat yhteensä euron kilolta. Ja kilosta tulee mehua 6-7 desilitraa.  Pastörointia ei välttämättä tarvita, jos mehu pakastetaan. Kuitenkin se pehmentää makua ja tuhoaa kaikki pöpöt mutta ei vitamiineja. Tiesitkö muuten, että mehustettavien omenoiden pitää olla hiukan raakoja? Niistä kun tule eniten mehua. Jos siemenet ovat jo ruskeita, mehumäärä on vähäinen ja mehustusaika auttamattomasti ohi. Paras mehu tulee sekoittamalla useita laatuja keskenään.

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Lomalla

Kesä on ollut todella, todella kiireinen ja siksi olikin ihana lähteä ”pakkolomalle”. Olimme pitkästä aikaa ”ilmassa”

Ihania pilviä, kuin nietoksia

ja ajattelimmekin, että koska näiden ”maassa” vietettyjen vuosien aikana kenttäkäyttäytyminen on kovasti muuttunut, emme varmaankaan osaa mennä koneeseen. Mutta kun lähtö oli Jyväskylästä ja määränpää Dubrovnik, emme edes oppineet uusia tapoja, sillä kaikki meni ihan niin kuin ennenkin. Toisaalta harmi.

Tonavan yllä

 

Mutta matka oli ihana. Dubrovnikin vanha kaupunki

ja sen muurien 1200 porrasta,

jotka kiersimme tuhansien muiden turistien kanssa.

Eli tungosta oli, vaikka pahin kesäruuhka olikin jo hellittänyt.

 

Tuo upea paikka on jälleen entisessä loistossaan, mutta 90-luvun alussa se pommitettiin totaalisesti. Tästä kartasta näkee, miten talot silloin tuhottiin.

 

Nyt Kroatia on saanut usealta taholta rahaa raunioiden korjaamiseen ja kohde on yksi Unescon maailmanperinnöistä. Ja vaikka tuntui siltä, että olimme kiertelemässä vain museossa, vanhassa kaupungissa oikeasti asuttiin.

Koulukin oli.

En muistanutkaan enää, miten ihanalta suolainen merenranta tuoksui! Se toi mieleen muistoja, jotka luulin jo unohtaneeni.

Koska meistä ei saa tekemälläkään auringossa loikoilijoita, kävimme päiväretkillä myös naapurimaissa. Montenegron Kotorissa…

Osteriviljelmiä

…ja Bosnia Herzegovinan Mostarissa,

Stari most -silta on jälleenrakennettu pommituksen jäljeltä


jossa sodan jäljet olivat hyvin selvästi näkyvissä. Vieläkin on vaarallista kulkea alueilla, joista maamiinoja ei olla ehditty kerätä pois.

Nämä kolme kissaa nauttivat  sikin sokin päiväunistaan Mostarissa kaiken hulinan keskellä.

Mieleenpainuvia olivat myös Kroatian upeat sypressimetsiköt

ja huviveneet satamissa.

Viikottain vierailulle tuli suuria risteilyaluksia, jotka toivat Dubrovnikiin aina vaan lisää turisteja. Kuvauspäivänä paikalla oli vain yksi alus, mutta seuraavalla viikolla oli tulossa neljä.

 

Tämä mummo halusi lähettää Suomeen lämpimiä terveisiä. Hän myi itse tekemiään laventelipussukoita, joihin hän oli piirretyn laventelikukan lisäksi liimannut talviaikaan keräämiään simpukankuoria. Ja laventeliahan sai kerättyä mistä vaan.

Jokainen pussi oli erilainen. Se maksoi kaksi euroa, mutta jos osti kympillä, sai viiden sijasta kuusi. Ja kun olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, saimme seitsemännenkin lahjaksi!

 

Nämä maisemat, niitä muistelen vielä monta kertaa.

Oli mieliinpainuva matka.

Se antoi taas uutta intoa arkiseen työhön, jota kotona ollessa ei pysty hyvillä mielin unohtamaan.

Kotona on aina jotain tekemättä, mutta nyt nuo urakat olivat kaukana, kaunana.

Ja vaikka ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”, ei mikään enää tunnukaan niin läpipääsemättömältä!

P.s. Lopuksi kaksi oppaan kertomaa vitsiä laiskoista montenegrolaisista. (He myöntävät itsekin laiskuutensa, samalla tavalla kuin meillä laihialaiset nuukuutensa.)

  1. Minne Montenegrossa kannattaa piilottaa ryöstösaalis? No lapion taakse, siihen ei kukaan takuulla koske.
  2. Kaksi montenegrolaista ryösti pankin, jonka jälkeen pohdittiin ryöstösaaliin määrää. Lasketaanko nyt? Ei viitsi, katsotaan huomenna uutisista.

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Kuppari ja sika

Tuota otsikkoa en olisi ikimaailmassa uskonut blogiin kirjoittavani, mutta siinä se nyt vaan on. Ja miksi? Tämän äänilevyn vuoksi:

Siivosin jälleen kerran vanhan talon ullakkoa. Pahvilaatikko, joka näytti olevan täynnä ikivanhoja, nuhraantuneita kangassuikaleita ja risoja aluspaitoja, täytyi tietenkin penkoa perin pohjin ennen lajittelua. Alakerroksista osui käteeni paperipussi, jonka sisällä oli neljä vanhaa äänilevyä. No, onhan niitä jo ennestäänkin, mutta päällimmäisen nimi oli niin erikoinen, että aloin kiinnostua oikein kunnolla. Kuppari ja sika, mitä ihmettä… onko tuo oikeasti muka joku laulu? Esittäjä oli Iivari Kainulainen.

En tiedä, voiko sitä edes soittaa tavallisella soittimella, mutta sitten hullusta päähänpistosta googlasin laulun nimen. Voitteko uskoa, You Tubesta se löytyi ihan tuosta vaan! Voi mikä rallatus, ihan hassu. Ja korvamadoksi kelpasi vallan mainiosti. Sehän ei lähtenyt sieltä pois ei niin millään, koko illan sitä hoilasin.

Sitten tietenkin etsin Wikipediasta myös itse Iivarin, 1874-1945. Hän oli entinen räätäli, sittemmin myös näyttelijä. Elämäntavat eivät kuitenkaan olleet parhaat mahdolliset ja hän joutui jättämään näyttelemisen aloittaen kuplettilaulajan uran. Vielä myöhemminkin tuli eteen elokuvarooleja. Tämän laulun hän levytti vuonna 1910. Yli sata vuotta sitten!

Näin tuli taas tongittua pikkuinen pätkä mennyttä aikaa. Iivarikin tuli tutuksi, kupparin ja sian lisäksi.

Jos haluat korvamadon, niin kuuntele tuo hassu laulu täältä, klik.

Kategoria(t): Sekalaista | 2 kommenttia

Kaapinkantotalkoot

Olemme siivonnet vanhaa taloa koko kesän. Tavaroita – lasipurkeista tarpeettomien huonekalujen kautta elektroniikkaromuun – on kuskattu kaikenlaisiin keräyksiin ja niin sitten saimme museohuoneet tyhjiksi talosta löytyneille kalusteille. Kaksi alakerran huonetta on ollut jo pitkään kunnossa, yksi kaappi on vain odottanut siirtoa paikalleen.

Tuon kaapin kukkamaalaukset eivät päässeet esiin entisessä, pimeässä paikassa, mutta miten se siirrettäisiin kahden kynnyksen yli, kun se on niin iso ja raskas?

Lauantaina  saimme kasaan neljän miehen aivoriihen ja kantoporukan. Pähkäilyn lopputuloksena haettiin navetalta kahdet pumppukärryt ja niin sitten, pikkuhiljaa,

alkoi kaapin hankala maatka perähuoneen seinustalle.

Pikkuväki oli ahkerana mukana talkoissa

ja pienimmäinenkin piika heräsi touhua ihmettelemään.

Voi ihanuus! Tästä näkymästä olen haaveillut koko kesän ajan! Siis että kun avaa oven museon puolelle,

ensimmäisen huoneen jälkeen

katseen vangitsisi tuo mahtava kaappi.

Siinä se nyt on, paikoillaan.

Kiitos, kiitos, talkoomiehet ja kaikki muutkin osallistuneet!

Vielä piti miettiä, mikä huonekalu tulisi pois viedyn paikalle, mutta se mietintä ei ollut ollenkaan vaikeaa. Eikä tämä kaappi ollut lainkaan yhtä painava.

Olen sanomattoman kiitollinen ja onnellinen, että olemme pystyneet toteuttamaan isän haaveen kotimuseosta, mutta nyt rakennus saa jäädä lepoon talven ajaksi. Jatketaan keväällä uusin voimin, mikäli terveyttä riittää.

 

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Kesän vaihtuessa syksyyn

Alkuviikolla meillä oli kahtena päivänä kyläilemässä hyviä ystäviä Kangasalta ja Siikaisista. Oli taas niin leppoisaa jutella ja muistella nuoruuden päiviä! Yksi asia yhdistää tänä kesänä kaikkia vierailuja: Tutustuminen siihen, mitä olemme  saaneet aikaan. Ja kieltämättä aika paljon onkin saatu tehtyä. Suurin urakka oli tietenkin tämä vanha rakennus ja sen maalaaminen.

Myös rantasauna perustuksineen ja maalaamisineen vei monta päivää.

Vielä jää töitä ensi kesälle esimerkiksi navetassa, mutta pidetään nyt taukoa talven ajan tässä välissä.

Kun on liian paljon muuta puuhaa, puutarha on jäänyt vähän niin ja näin. Tässä tuolissa ei ole kukaan ehtinyt istua ja niinpä hiirenvirna on sen valloittanut. Onhan ollut hyödyksi edes sille!

Pihalla on kaunista kukkapenkeissä, kun leimukukat ja vahnaat daalialajikkeet ovat parhaassa kukassa. Daalioista kaikki eivät edes vielä kuki, mutta ne, jotka kukkivat, ovat upeita.

Pihvitomaatit ovat hurjan suuria, tein niistä tomaattisosetta pakasteeseen samalla ohjeella kuin aikaisemminkin. Herkullista!

Puutarhamarjoja olen mehustanut pakasteeseen monta kymmentä litraa. Talven mittaan otan kanisterin sulamaan, kuumennan ja lisään sokerin. Sitten pulloihin. Valmis, sokeroimaton mehu vie huomattavasti vähemmän pakastetilaa kuin marjat. Tässä on se mehunteko-ohje, jota meillä on kymmeniä vuosia käytetty.

Rastaat tyhjensivät punaiset pensaat yks kaks, mutta karviaisia on vielä jäljellä – ovat hiukan raakojakin. Ja tyrnit tietenkin odottavat, samoin kuin aroniat.

Puutarhavadelmat ovat kypsiä ja niitä on kerättävä kolme kertaa viikossa. Nyt on joillakin kerroilla tullut jopa ämpärillinen päivässä.

 

Sienessä on käyty aina kun aikaa on ollut,

rouskujakin löytyi sen verran, että joulun sienisalaatti on varmistettu.

Mansikka-aika on ohi, mutta kuukausimansikat jaksavat kasvattaa herkkujaan. Kun pikkuväki tuli kyläilemään, kaikki juoksivat heti ensimmäiseksi kasvimaan reunaan mansikoita etsimään. Ja löytyihän niitä, vaikka kuinka!

Mutta tästä Suomi 100-teeman pellavasetistä olen kyllä hurjan ilahtunut! Kiitokset sen antajalle ja terveiset eteläiseen Suomeen. Oli tosi mukava tavata vuosien jälkeen!

Onpa mukava saunoa uudessa saunassa uusien pyyhkeiden kanssa.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Rantasauna valmistui vauhdilla

Onneksi olimme tehneet rannassa pohjatyöt valmiiksi.

 

Sauna tuli nimittäin kaksi viikkoa etuajassa. Oli kyllä jännittävää seurata sen tuontia

ja asettumista paikoilleen: Olivatko sentit kohdallaan?

Vielä piti asentaa kuisti paikoilleen ja viimeistellä kattoa.

Olipas  se nopea rakennustyö. Harmi vaan, että jouduimme kaventamaan kuistia 40 senttiä, että se vastasi Keuruun rakennusmääräyksiä.

Sitten aloimme isännän kanssa oman urakkamme:

Kelo-valttia ulkoseiniin, lakkaa huoneen seiniin ja lattiaan. Arvaat varmaan, minne asti meikäläisen pensseli takaseinällä ulottui.

Saunaan tietenkin omat käsittelynsä

ja niin olikin kaikki valmiina. Vielä on odoteltava, että lopputarkastus on pidetty ja sitten voimme istahtaa löylyihin. Koska tämä kesä oli meille kiireisin ikinä, Piha-Tuurista tilattu valmis sauna oli kyllä ihan oikea vaihtoehto.

Vielä puuttuvat portaat ja muutenkin on jäljellä monenlaista pihatyötä rakennuksen ympärillä, mutta taitavat suosiolla jäädä ensi kesään.

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Kesän lähimatkailua

Kesällä on mukava tehdä päiväretkiä lähistölle ja kun mukaan saatiin Helsingistä Keuruulle lomaa viettämään tullut kälykin, niin aina parempi.

Ensimmäiseksi ajelimme Riihon kylälle ja Vaissin tilan tehtaanmyymälään. Ne ihanat kaalikääryleet, tiedäthän… Iso, pakastettu 2 kg laatikollinen maksaa 15 euroa.

Aivan lähistöllä sijaitsee myös Himmaanmäen näkötorni kesäkahviloineen.

Pihaan rakennettiin jälleen uutta rakennusta: Suurta kotaa. Sitä voi jatkossa käyttää monenlaisiin tapahtumiin.

 

Ja samana päivänä oli Taatilan maatilalla, sekin aivan vieressä, suoramyyntitapahtuma. Kaikenmoisia kaaleja, itselleni uutena tuttavuutena Romanesco. Höyrytin sen kotona ja voisulalla valeltuna maku oli todella herkullinen. Olihan se sitäpaitsi tuore, juuri kerätty! En muistanut filmata, mutta tästä jutusta löydät kuvan.

Toisen kerran lähdimme Ruovedelle. Runebergin lähde, joka kuvataan runoilijan laulussa ”Sua lähde kaunis katselen”, oli vähän ankean oloinen leväkasvustoineen. Muistan sen kymmenien vuosien takaa luonnontilaisena, pulppuilevana ja kirkkaana. Varoitustaulu ilmoitti, että vettä ei kannata juoda.

Retken päämäärä oli kuitenkin suuri kansallispuisto ja Helvetinkolu. Kunhan ensin löysimme sen! Navigaattori ohjasi meidät kyllä puistoon, mutta eri puolelle järveä. Kaunista sielläkin oli hiekkarantoineen ja leiripaikkoineen, mutta me halusimme kiertää neljän kilometrin luontopolun ja nähdä tuon kuuluisan, kapean solan. Kysyimme tietä toiselta autoilijalta, mutta hänkin oli eksyksissä. Vihdoin asia selvisi, mutta päivä oli jo pitkällä ja turhia ajokilometrejä yli viisikymmentä. No, emme lannistuneet – eväitäkin oli vielä jäljellä – ja lähdimme Helvettiin.

Ensin portille.

ja sieltä kohti synkkää metsää.

Kyllä kannatti! Upeita polkuja,

ihania pitkospuita. Niihin olen aivan hurmaantunut muuallakin.

Varsinaiseen helvetinkoluun emme lähteneet kävelemään, vaan ihailimme kivikkoista solaa vähän kauempaa.

Noin kaksisataa porrasta johti solan vierestä alas rantaan,

jossa meillä oli evästauko.

Puita oli kaatunut ristiin rastiin, ehkä myrskyllä. Mieleen tulivat lastenlaulun sanat: ”Vanhoina kuihtuvat havupuu ja lehtipuu, maahan ne kaatuvat ihan päällekkäin.”

Kannatti päästä määränpäähän, vaikka opasteissa olisikin kovasti toivomisen varaa.

Tällä patikkaretkellä oli hyvä hengittää!

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Harvinainen vieras

Viikonloppuna bongasin pihassa hurjan näköisen toukan:

Heti tuli mieleen, ettei vaan mikään kamala tuholainen olisi. Tuollainen piikkikin, kuin sarvi. Yksisarvisen toukka, hih…

Otin sen hetkeksi lasipurkkiin ja totesin, että sarvipää onkin takapää. Häntä? Ja sitten äkkiä tietokoneelle etsimään, mistä oikein oli kysymys.

Vastaus löytyikin heti: Syreenikiitäjän toukkahan se siinä köllötteli. Sormen pituinen ja paksuinenkin, melkoinen pikkumakkara. Kuitenkin harmiton puutarhalle. Koteloituneesta toukasta kuoriutuu keväällä Suomen suurin kiitäjäperhonen, jonka siipien väli saattaa olla jopa 12 senttiä. Tämän lajin herkkua ovat pensasagervot, joten kannoin vieraani hellästi niiden juurelle jatkamaan mutusteluaan. Oli kiva tavata, jospa nähdään vielä sen seuraavassakin elämässä!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | 3 kommenttia

Kukkien kauneutta,

sitä ihailemme nyt vihdoin kasvimaallakin. Zinniat alkavat kukintansa, piiankieli loistaa sinistäkin sinisempänä.

Kehäkukat ja malvat,

ja tämä Suomen juhlaväreissä koreileva sini-sievikki.

Kissankello on levinnyt kukkapenkkiin hanhikkien kaveriksi.

Joriinitkin heräsivät pitkästä talviunestaan, edes huhtikuussa aloitettu esikasvatus ei saanut kukkaloistoa aikaisemmaksi. Kuitenkin vasta muutama laji on ehtinyt avata nuppunsa.

Kasvimaalla on leikkokukkien lisäksi toki syötävääkin. Pitkästä aikaa kokelin kyssäkaalia ja kappas vaan, se onnistui. Kylmä kesä piti kirvatkin loitolla! Nyt on sitten saatu nauttia pientä naposteltavaa ja ihanaa kyssäkaalikeittoa, jonka ohje löytyi viimeisestä Pirkasta.

Pienet punajuuret ovat herkkua keitettyinä,  punajuuri-possupata tuoksuu keittiössä.

Ja kesäkurpitsoita valmistuu juuri oikeaan tahtiin. Onneksi ei ole ollut liikatuotantoakaan.

Lehtikaali ja mangoldi ovat piilottaneet purjot, jospa ne kuitenkin tuolla välissa kasvaisivat.

Ja kuukausimansikka on parhaimmillaan.

Nyt syödään kasviksia urakalla, kesäkeittokin maistuu kesältä. Lähiruokaa tuolta muutaman metrin matkan päästä…

Kategoria(t): Piha ja puutarha | 2 kommenttia

Syksyn satoa kasvihuoneen kulmilla

Kasvihuoneesta olemme saaneet tomaatit jo juhannuksesta lähtien. Aurinkoa vaan ei ole näkynyt, joten se paras makeus on jäänyt puuttumaan. Olen leikannut lehtiä reippaasti ja nyt asia onkin jo korjaantunut – tomaatit maistuvat kesältä.

Kasvihuonekurkku teki taas saman kuin aina ennenkin: Välillä tulee tauko, jolloin kukat kuivuvat pois. Ongelman syy ei ole ratkennut vaikka tätä tapahtuu lähes joka kesä. Nyt sielläkin tilanne on korjaantunut itsestään, kurkkuja saadaan ja maku on erinomainen.

Avomaankurkut kurkkureesä sen sijaan ovat jo miltei vitsi: Ensimmäiset, itse kasvatetut taimet kuolivat kylmyyteen, ostetut myös. Kolmannet ostetut ovat osin selvinneet ja muutama jälkikäteen kylvetty.  Lämmön myötä kasvu on piristynyt, mutta jos tuosta talven herkkukurkut aiotaan saada, niin ihmeitä on tapahduttava.

Kasvihuoneesa on tänä vuonna uutena kokeiluna kasvanut myös karviaiskoisoa eli ananaskirsikkaa. Taitaa kasvaa jatkossakin, hyviä ovat!

Kesäkurpitsat menestyvät kutakuinkin entiseen malliin, kylmyydestä huolimatta. Lannoitusta on kyllä tarvittu enemmän, ehkä sekin johtuu ainaisesta sateesta.

Omia perunoita on syöty vasta kolme viikkoa, kunhan kasvustot muutama aika sitten oli ensin vapautettu hurjasta ”rikkaruohometsästä” . Lehdistössä näkyvät jo ruton merkit – tälle kesälle ominaista sekin. Meillä on perunaa runsaasti, kymmenkunta yli 30 metriä pitkää penkkiä,

joten kun työ oli jäänyt jotenkin kakkos-alalle, niin sateen vuoksi tilanne ryöpsähti sitten hetkessä ihan mahdottomaksi. Olen aiemminkin puolustellut, että kun puuhaa on vanhan talon remontin ja siivouksen sekä saunan rakennuksen vuoksi ollut jo liikaakin, niin totta kai se on vaikuttanut oman puutarhan hoitoon. Mutta näillä selityksillä selvitään ehkä nyt, saa nähdä miten jatkossa!

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Kasvimaa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Voi harmi!

Olin niin innoissani, kun pari vuotta sitten navetan eteläseinustalle istuttamani karhunvatukka taipui marjojen painosta.

Sadosta taitaa jäädä kuitenkin vain kuva muistoksi, sillä puuskainen tuuli kaatoi koko tukitelineen oksineen päivineen. Ilmeisesti on tämäkin sato menetetty. Ja ensi vuodenkin, sillä myös uudet versot katkesivat.

Omalla pihalla, kompostin kulmilla, kasvaa myös karhunvatukkaa, mutta se on liian varjoisassa paikassa. Ei tahdo sato ehtiä kypsyä edes normaaleina kesinä saati sitten tällaisessa sadekelissä.

Rastaat veivät kirsikat, tuulenpuuska vatukat. Sellaista on puutarhurin arki toisinaan.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 3 kommenttia

Koulutiellä

Eihän siitä vielä kauaa ole, kun sain  syliini ensimmäisen lapsenlapsen. Se oli ikimuistoinen päivä, tunne oli sanoinkuvaamaton. Nyt ollaan siinä vaiheessa elämää, että lapsuuden leikit ovat jäämässä koulutien varjoon. Koulutie, mitä muistoja se meille itse kullekin tuo? Aapinen, koululaukku. Kynäkotelo, lukujärjestys, opettaja. Luokkahuone. Jännitys.

Nyt on pikkurengin aika aloittaa oma koulutiensä. Jännittävää, sillä luokkatoverit ovat muuton vuoksi vieraita. Mutta niin oli äidilläkin kauan sitten. Olimme kesällä muuttaneet juurillemme Keuruulle, rakenteilla oleva talo oli mustien tuulensuojalevyjen peitossa. Koulutie kulki rantamökistä viljapellon halki maantielle. Isovelikin joutui uuteen kouluun, olimmehan keväällä tulleet Kangasalta. Ensimmäisenä koulupäivänä molempia jännitti, mutta ilmeet olivat iloiset.

Ja kun albumia selasi taakse päin, niin viisi vuotta aikaisemmin löytyi tälläinen otos: Esikoisellakin oli muuton jälkeen jälleen tiedossa uudet luokkatoverit, uusi koulu ja koulutie. Tällä kertaa lyhyt pyrähdys Suoraman kouluun, jonne lähdimme kävellen pikkusiskon kanssa häntä saattamaan. Kuvasta näkee, että pienimmäinen olisi mieluusti ollut myös koululainen, asentokin juuri samanlainen kuin veljellä.

Mutta nyt pikkusisko on äiti, joka saattaa omaa esikoistaan kouluun. Kaikkea hyvää ja enkeleitä pikkurengin koulutielle!

Tässä, muutama viikko sitten otetussa kuvassa, vietetään vielä kesäistä lomapäivää ja kuljetaan papan ja pikkusiskon kanssa mummolan pihateitä.

Kaikille koululaisille: Hyvää syksyä ja turvallisia kouluteitä!

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 6 kommenttia

Sipulit ja kirsikat

Kaiken muun tohinan keskellä unohdin taittaa sipulien varret aiemmin, niin kuin yleensä teen. Työ olisi auttanut tuleentumista. Nyt kun tätä sadetta näyttää riittävän, päätin muutama päivä sitten pelastaa ne kuitenkin kuivumaan. Kaksi kottikärryllistä,

jotka sitten levitimme pressun päälle autokatokseen.

Kuivukoot nyt tuossa, ainakin ovat sateensuojassa. Jossain vaiheessa nostan ne myöhemmin laatikoissa pannuhuoneen lämpöön loppukuivatukseen. Nyt kokokin näyttäisi kutakuinkin sopivalta, aiempina vuosina ne ovat olleet tähän aikaan jo aivan liian suuria. Ainahan olisi helpompi käyttää koko sipuli kerralla.

Sipulit ovat siis turvassa, toisin kuin kirsikat. Viime viikolla ihastelin Latvian matalan runsasta satoa, jonka se näyttäisi vuosittain meille antavan. Ihan kohta pitäisi panna verkkokin,

mutta kuinkas kävi. Eräänä aamuna kuulin räksätyksen ja – sato oli tässä.

Voi harmi. Itseäni saan syyttää. Yritetään taas ensi vuonna toimia nopeammin!

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Kanatarhan ”äiteet”

Tehotytön hautominen onnistui täydellisesti. Neljästä munasta kuoriutui neljä terhakkaa tipusta ja äidinvaistotkin olivat emolla vielä tallella, jalostuksesta huolimatta.

Ihania, eri värisiä piipertäjiä! Laitan vesikupin ja pikkuisten ruuan vähän erilleen harvan verkon sisään, että säästyvät muilta kanoilta. Mutta kun äitiä pitää totella eikä äitikään pääse tuonne sisälle, niin on se ruokailu vähän hankalaa.

Jännitin, miten kaksi emoa pärjää keskenään samassa tilassa. Aluksi uusi poikue olikin pienemmässä tarhassa ja hyvä niin, sillä ensimmäinen äiti sai aivan hepulin, kun näki uudet poikaset. Ei se raukka osannut laskea ja luuli, että osa hänen kahdesta lapsistaan oli ryöstetty sinne toiselle kanalle. Jonkin aikaa siinä kului, mutta sitten tuli rauha ja parin päivän päästä uskalsin laskea kaikki samaan tarhaan.

Kaksoset kulkevat emonsa kanssa aivan muualla, selvästi ovat arempia. Kukkokin jahtaa äitiä ja pieniä nujakoita syntyy juuri siitä syystä. Tuon kirjavamman pyrstö on kasvanut aika lailla, taitaa olla kukkopoika.

Onneksi tarha on suuri ja piilopaikkoja löytyy.

Lastenlasten mielestä kanalan tapahtumat ovat vallan ihania ja juuri heidän vuokseenhan me kanoja aikoinaan hankimme. Pikkurenki istui pitkiä aikoja tipusia seuraamassa ja haluaa kuulla ja nähdä kanalan kuulumisia puhelimitsekin. Ikimuistoisia kokemuksia, totta kai.

Tällä hetkellä yksi maatiainen tykkäisi jälleen hautoa, mutta se ei kyllä enää ole luvallista. Istukoon taas tekomunien päällä. Mutta oikeita munia, niitä ei paljoa tule! Korkeintaan kolme päivässä, aina ei sitäkään. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta mutta…

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | 2 kommenttia