Navetan kulmilta

Viime syksynä, kun navetan päädyn, entisen heinäladon, katto uusittiin, timpuri kävi katsomassa myös vanhemman puolen vellikellon tilaa, klik. Hän totesi, että pystytolpat ovat aivan lahot ja tarvitsevat pikaista uusimista ja koko talvi sitten jännitettiin, pysyykö kello paikoillaan vai romahtaako uuden peltikaton päälle. No, onneksi pysyi, sillä tällä viikolla tuokin työ tuli päätökseen.

Ensin purettiin kattotiiliä ja muuta kattorakennetta,

sitten irrotettiin koko rakennelma. Oli tosiaan korkea aika korjata!

Maassa oli helpompi rakentaa uusi tukikehikko, tarkasti vanhan mallin mukaan.

Tässä katon tekoa.

Sitten valmiiksi maalatut osat paikoilleen,

hankala homma!

Soittonaru oli mutkalle mennyttä, kippuraista rautalankaa, sekin uusittiin putken sisään ja toimii moitteettomasti.

Vanha tuuliviiri oli kuivuritehtaan mainos ja siinä luki Antti. Nyt on tilauksessa uusi, johon tulee vain vuosiluku, jolloin talo on siirtynyt oman esi-isäni omistukseen, vuonna 1859. Itse olen nyt kuudes sukupolvi, jonka askeleet rapisevat pihateillä. Tilasin tuuliviirin täältä, klik.

Vielä oli yksi työ mielessä, nimittäin pihan puolen lautaseinän maalaus. Ensin oli kuitenkin uusittava liukuoven alaosa, joka oli lahonnut katolta tulevan sadeveden roiskeesta.

Räystäskourut ovat kuitenkin nyt paikoillaan eikä tuota ongelmaa pitäisi tulla, joten alaosa sahattiin pois ja se korjattiin uudella, poikittain ruuvatulla laudalla. Reunasta jouduttiin kyllä uusimaan vähän enemmän, kuten kuvasta näkyy.

Sitten isäntä ajoi traktorin aivan seinustalle, kärryn lavaa kipattiin suorempaan ja mummu kiipesi A-tikkaille hommiin. Isäntä hoiteli pensselöintiä maan pinnalta ja nyt on koko seinä kahteen kertaan maalattu.

Vaikka kättä särkee, on kuitenkin iloinen mieli: Tämän sukupolven osalta nuokin asiat ovat kunnossa.

Vuosi sitten laitoin you tubeen vellikellon soittoa, se löytyy täältä, klik. Ehkä se soisi nyt, kunnostettuna, vielä kauniimmin?

Mainokset
Kategoria(t): Navetan remontti | Avainsanat: , , | Kommentoi

Helppo omenapiirakka

Omenat alkavat kypsyä, mekin tilasimme jo ajan mehuasemalle. Syksyyn kuuluvat tietenkin myös erilaiset omenaruuat ja -leivonnaiset, joista helpoimpana pidän tätä vanhaa ohjetta. Sain sen nuorena rouvana, 1970-luvun alussa, Eija- ystävältäni ja siitä lähtien sitä on sekoiteltu ahkerasti niin omien lasten kuin päiväkodin sekä koululuokkienkin kanssa. Työ onnistuu nimittäin ihan pieniltäkin, kunhan rasvaseos on jäähtynyt. Myös ystävyys on säilynyt vuosikymmenet, terveiset Eija! On tämä resepti varmaan jo netissä monessakin muodossa, mutta itse etsin sen aina – ellen ulkomuistista – niin ensimmäisestä, ikivanhasta reseptikirjastani.

Omenapiirakka

  • 3 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 2 dl maitoa
  • 100 g voita
  • 4,5 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta

Laita voi ja maito kattilaan ja kuumenna, kunnes rasva sulaa. Jätä jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri keskenään, ei tarvitse olla vaahtoa. Onnistuu siis lapsiltakin hyvin! Lisää jäähtynyt maito-voiseos sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Laitan sekaan ohjeesta poiketen yleensä myös hiukan vaniljasokeria.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Jos teet normaalikokoisen eli ison pellillisen, niin aineet pitää tuplata! Lisää pinnalle omenasiivuja (lapset ovat yleensä vain pilkkoneet lohkoja paloiksi) sekä kanelia ja sokeria. Paista 200 asteessa, ehkä vajaa puoli tuntia. Tarkkaile kypsymistä, mielestäni saa jäädä suht vaaleaksi niin on mehevämpää.

Meillä tätä syödään ihan vain näin, mutta aina sitä voi tuunata paremmaksi vaikka vatkatulla vaniljakastikkeella!

 

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kukkapenkkien myllerrystä

Alapihan suuren kukkapenkin pilvikirsikat leviävät inhottavasti. Jo keväällä peitimme aluetta muovilla ja murskeella ja nyt syyspuolella päätin, että hommaa jatketaan. Siinä sitten samalla puutarhatyötkin hiukan vähenevät, eikä isojen puiden alla perennojenkaan viihtyvyys ole taattu.

Isäntä tarttui lapioon ja minä kiskoin juurakoita. Osa lähti jorpakkoon, osa kelpasi ystävälle, osa siirrettiin uuteen paikkaan. Äidin vanhat pioonit pääsivät yläpihalle

ja liljat odottavat istutusta kasvimaan laitaan.

Neilikkaruusut siirrettiin uudelle paikalleen, harmi vaan kun ne piti katkaista. Kukinta oli oikein nätti, mutta juuristo oli saatava tasapainoon lehvistön kanssa.

Parhaiten kuivuudelta säästyneet valkoiset angervot ovat nyt etureunassa

ja kiven päälle, alimpaan ja syvämultaisimpaan lokeroon siirrettiin maksaruohoja.

Sitten tasoitetulle alueelle levitettiin auki leikattuja multasäkkejä tai mansikkakangasta  ja mursketta – niitä meillä on aina varastossa ja kun halvimmalla piti päästä 🙂 . Tässä kuva kahden vuoden takaa

 

ja nyt. Kaunishan se oli, mutta ensi kesän huolto väheni vanhenevalta puutarhamummolta roppakaupalla.

Onpa helppoa hoitaa pilvikirsikoiden alustaa ja juuriversotkin pysyvät kurissa. Tuonne harmaalle alueelle keksin varmaankin vielä jotain kivaa katseenvangitsijaa, nyt siellä ovat nuo entiset siniset esineet, jotka vuosikaudet ovat olleet meillä ties missä paikassa.

Yläpihan pengerryksessä on nyt vain vankkavartisia pensaita: Hortensioita, angervoja, hanhikkeja ja piooneja. Ja etureunassa kuunliljaa,

joka, kokemukseni mukaan, kaartuu tiilien päälle estäen vesiheinän kasvun ja ainakin sen näkymisen! Toivottavasti tämäkin alue on nyt entistä helpompi hoitaa.

Päätien varressa on todella pitkä perennapenkki.

Yksi alue on varattu  Saksan kurjenmiekoille, mutta niiden päälle oli parina keväänä heitelty multaa ja mukulat jäivät piiloon. Kukinta oli siksi huonoa ja nyt kaivoimmekin juurakot pois,

paransimme maata

ja istutimme uudelleen, oikeaan syvyyteen. Takana oli Siperian kurjenmiekkaa, jonsta jätettiin paikalleen vain pieni tupsu. Kylläpä se olikin kasvanut vuosien varrella isoksi, keskusta alkoi jo kuolla. Ja oli vaikea nostaa pois ja pilkkoa! Huh!

Nyt saavat perennamaat jäädä rauhaan, sillä kolmen päivän urakka riitti meille ja kaivattu sade viimeisteli työmme.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Vanhan kirkon tunnelmissa

Kesäaikaan on monenlaisia musiikkitapahtumia, myös kirkoissa. Tällä viikolla olimme naapurikunnassa, Petäjävedellä, kuuntelemassa Pekka Simojokea.

Jutustelu kauniiden laulujen välillä teki illasta mielenkiintoisen. Tykkäsimme!

Keuruun vanhassa kirkossa oli viikko sitten vuorossa kitarakonsertti

ja vaikka sää oli viilennyt ja kirkko tuntui suorastaan kylmältä, kauniit soinnut lämmittivät sisintä.

Siinä kuunnellessani katselin yli 2oo-vuotiaita hirsiä. Mietin niiden veistäjiä, elämää entisaikaan. Pitkähameisia naisia kirkon käytävillä,

lukkosepän taitoa,

tuhansien ja taas tuhansien jalkojen kuluttamaa lattiaa, josta oksat kohosivat.

Kauniita maalauksia kaikkialla

ja pelottavaa viimeistä tuomiota, jonka mukaan lähinnä vain miehet pääsevät taivaaseen.

Penkit ovat ahtaat, niissä on todella epämukava istua eivätkä pitkän ihmisen jalat kunnolla mahdukaan tuohon väliin.

Ajan kuluksi, ainakin miesten puolella, puupinnoille on raaputettu nimiä ja vuosilukuja. Rippikoululaisetko ovat olleet asialla? Tämä merkintä oli minun edessäni:

Kirkon historian aikana oli kestettävä taudit, nälkävuodet ja sodat.

Ne olivat ankeita aikoja, joista piti joten kuten päästä jälleen nousemaan.

Niin se on, nytkin. Haasteita on kaikkialla – työelämässä ja kodeissa. Mietin siinä kuunnellessani, että jotkut tapahtumat ovat ahdistaneet minutkin aivan lattian rakoon, mutta sieltä on noustu ja elämä on jatkunut. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta kaiken kanssa oppii elämään. Ja vaikka mörkö pimentäisi päiviä, aina löytyy valoakin.

Ei mennyt, ei huominen, vain tämä päivä. Sitä elämme. Tässä vielä kaksi kaunista laulua, jotka kuulimme eilen konsertissa: klik ja klik.

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Perinnekylä Tupaswilla

Pari viikkoa sitten meillä oli tilaisuus olla mukana perinneillassa Laukaan Tupaswillassa. Emme aikaisemmin olleet siellä käyneet, mutta nyt tuntui siltä, että olisi mukavaa viedä vaikka nuorisoakin perinnepävään.

Alueella on vanhoja hirsirakennuksia, joista yksi, suurin ja ravintolana toimiva,

oli tuotu itärajan takaa Värtsilästä.

Kauniit ikkunanpuitteet!

Eri puolilla oli esillä vanhoja työtapoja: Savitiilien valmistusta (meillä navetta on tuollaisista)

päreiden höyläystä,

heinäseipäiden valmistusta,

lankojen värjäystä ja punamullan keittoa.

Meiltäkin löytyy tällainen viskuumylly, jolla jyvät puhdistettiin roskista.

Tämä on puimakone, kuulemma 1800-luvulta.

Oli kyllä mukava reissu. Ruoka oli tosi hyvää, mansikkakakkukahvi kruunasi illan.

Nyt kun paikka on tiedossa, lähdemme varmaan joskus toisenkin kerran!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Sipulit kuivumaan

Puutarhaihmisiä kehoitetaan nostamaan sipulit maasta tarpeeksi ajoissa, ennen syyssateita. Sateista ei meillä ole ollut pelkoa juurikaan, päinvastoin pula on suuri. Kun täytyy miettiä, mitä kastelee, niin esimerkiksi omenapuun alla oleva konnantatar on jäänyt taka-alalle. Ja sen huomaa:

Angervojenkin pitäisi olla parhaimmillaan, mutta pääsivät kuivumaan, mokomat.

Mutta vanha suopayrtti paahteisella paikallaan ei ole saanut tippaakaan lisävettä ja kukkii täysillä, joskin makailee helteen uuvuttamana.

Kun nurmikkoa ei ole tarvinnut leikata yli kuukauteen, näkee, mikä kasvi voi muodostua ongelmaksi juurivesoillaan. Tyrni ja isotuomipihlaja ovat meillä ne ikävät hiiviskelijät. Tyrnit ovat tuolla taustalla, mutta kukkapenkin edessä, yli 6 metrin päässä, nousee pieniä taimia.

Tässä isotuomipihlajan jälkikasvua, nekin todella kaukana emosta. Nurmikko on aivan palanutta!

Vadelmat ovat nyt tärkeimmät veden saajat

ja pensasmustikka toinen etusijalle menevä.

Nuoria päärynä- ja omenapuitakin pitää kastella.

 

Mustaviinimarja Pohjan jätti on jo antanut runsaan satonsa. Meillä on neljä pensasta tätä suosikkilajia.

Nyt ne ovat aika kärsineen näköisiä, joten edelleen on muistettava kastella.

En silti  ajatellut, että karviaisetkin voivat pudota kuivuudesta. Ne on kasteltu muutaman kerran tänä kesänä ja marjoja tulee paljon. Sitten yhtäkkiä ne vain alkoivat pahentua ja tippua! Vai onkohan niissä joku muu ongelma.

Tomaatteja tulee runsaasti kaiken aikaa, mutta ne saavatkin päivittäin vettä.

Pellava valmistuu, mutta ei tule pitkiä pellavia, niin kuin laskiaisena muinoin huudettiin.

Ja kyllä tuolla kasvimaan verkkoaitauksissakin kasvua on, vaikka hoito onkin ollut retuperällä.

Joriinit ovat myöhässä. Ne, joita muka esikasvatin kuukauden verran, ovat ihan samassa pisteessä kuin ne, jotka istutin suoraan maahan. Nämä ihanuudet ovat uusia tulokkaita, Kangasniemen yhdeksänkymppiseltä mummolta, jota en ole edes nähnyt. Kiitos ja terveiset Jyväskylään! Ihanat uutuudet, vanhaa kantaa nämäkin. Keltainen on ihan paras, tosin kaksi lajia ei vielä kuki.

Sipulit otin kuitenkin jo viikko sitten, kun varret kaatuivat oikeaoppisesti. Myös talvivalkosipulit pääsivät kuivumaan.

Satokausi on kuitenkin, kaikesta huolimatta, puutarhamummojen ja -pappojen paras aika!

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Sovussa joutsenien kanssa

Onhan niitä ihana seurata, kotilahden joutsenia. Vanhemmat ja viisi poikasta lipumassa tynellä järvellä, mikä sen kauniimpaa. Mutta kun lähdimme isännän kanssa saunarantaan lämmityspuuhiin, koko alue oli ”liukumiinoitettu”. Kymmeniä ja kymmeniä joutsenen jätöksiä!

Ne olivat keksineet, että hiekkaa myöten on mukava kävellä läheiselle pellolle ruohoaterialle, mutta me emme olleet lainkaan iloisia. Kauan kului rannan haravoinnissa ja lapioinnissa emmekä varmaan kaikkia huomanneetkaan, ruohon seasta. Mutta nyt ranta saa olla rauhassa. Tein saman viritelmän kuin muutama vuosi sitten, kun edellisen kerran oli tällainen ongelma: Verkkoaita! Melkein kulissi, mutta toimii silti.

 

Hieno juttu, ollaan edelleen kavereita joutsenien kanssa ja silti pääsee uimaan puhtain jaloin!

Kategoria(t): Niksit | Avainsanat: , , | Kommentoi

Maalari maalasi taloa

Oikeammin kaksi maalaria, yhtenä päivänä kolmekin. Pari kesää urakoimme isännän kanssa museotalon maalausta ja aina välillä muistui mieleen oman kodin ulkovuoraus, joka sekin oli uusimisen tarpeessa. Kun mutkittelin pensselien kanssa museotalon koristeviidakossa,

ajattelin usein, kunka helppoa olisi uusia kotitalon seinätkin. Ei koukeron koukeroa!

Nyt innostuimme urakkaan ja nopeasti se sujuikin. Ensin maantien puoleiselle, länsiseinälle, joka eniten kaipasi maalia.

Vaikka kiipesinkin kuistin katolle ja maalasin noilta tikkailta räystään alla olevan osan, rohkeus petti aivan ylhäällä. Onneksi esikoinen tuli apuun.

Isäntä pysyi lähempänä maan pintaa.

Kyllä huomaa eron maalatussa ja vanhassa, vaikka väri on sama!

Etelän puolelta olimme kerran jo uusineet maalausta, mutta tarpeen oli sielläkin toinen kierros. Varsinkin parvekkeen kaiteissa. Huippukolmio jäi odottamaan, sinne eivät mitkään tikkaat ulottuneet.

Esikoinen naamioitui ”avaruusmieheksi” ja hoiteli terassin kaiteet.

Nämä kaksi seinää saimme valmiiksi viikon aikana, eikä edes tarvinnut tehdä pitkiä päiviä. Sitten tuli helleviikko ja hommat jäivät lomatunnelman alle.

Sään viiletessä pääsimme jatkamaan itää ja pohjoista ja nyt on melkein kaikki valmiina. Vielä jäi muutama korkea paikka, jonne täytyy tilata nosturi, mutta hoidamme ne joskus sitten kerralla pois. Myös aamukahvikuisti ja autokatos jäivät odottamaan, niissä ei kuitenkaan enää tarvita korkeita tikkaita – onneksi.

Yhdellä seinustalla on teline puutarhavälineille, sekin piti nyt irrottaa ennen maalausta. Kylläpä näyttikin upealta, kun se jälleen pääsi seinälle!

Oli ihana asetella työkaluja paikoilleen S-koukkuihin. Pikkuväen pyörät tuosta lähtevät pian talvivarastoon, mutta seinusta on suojainen, eikä sitä tarvitse tyhjentää talveksi.

Syvä helpotuksen huokaus ja onnellinen olo, ne ovat päällimmäisiä tunteita. Selvisimme korkeuksissa, vaikka jännittyneitä lihaksia poltti ja jäykisti. Minä, joka tein vaikeimmat paikat, liikuin telineillä ja tikkailla kuin hidastetussa filmissä, ettei vain tapahtuisi mitään yllättävää. Mutta enkelit olivat taas mukana matkassa. Vieläköhän vuoden kuluttua kantti kestää, sillä jatkoa taitaa jälleen olla tiedossa. Vanhojen rakennusten kanssa kun korjaustyö ei ikinä lopu.

 

 

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kesän riemuja

Esikoinen on lomaillut mökillä murusensa kanssa ja pikkurenkikin ehti viikon mummolalomalle. Hellesää oli kuumimmillaan ja jälleen tuli paljon ihania muistoja meille kaikille – onkireissuilla

ja mökillä.

Koska pikkurenki opetteli ajamaan mönkijällä, hän sai ajella joka päivä. Tietenkin vain aikuisen kanssa ja reilua kymppiä, mutta tärkeää ja kivaa se tuntui olevan. Rantasaunan puutkin kuljetettiin varastoon sen peräkärryllä. Myös moottoriveneellä hän ajoi mökkirannassa. Hissukseen

ja enon kuljetuksessa lujempaakin. Niin, että vaahto vain ryöppysi, se mitä ikivanha neliheppainen nyt sai aikaan. Wau!

Uitiin tietenkin joka päivä. Koska kotirannan vesi on aivan liian matalalla ja muta alkaa jo heti kohta, kävimme naapurin Matin kanssa läheisellä Kylmälahden rannalla

ja mökillä pulikoivat sitten jo pikkupiiatkin.

Lettuja,

mansikkakakkuja (moneskohan tässä lie olikaan? Nyt menossa mökille)

ja paljon ihania kesävieraita. Tässä Saksasta saakka:

Kun kävimme vanhan kirkon iltahartaudessa, kerroin pikkurengille hiukan (tosiaankin vain hiukan) mummolan historiasta ja siihen liittyvästä lukkari Saxbergista.

Koska lukkarin jännittävä elämäntarina kiinnosti lasta enemmänkin, lähdimme toisena päivänä uudelleen tutustumaan tuohon kirkkoon, joka on Keuruun tärkein nähtävyys. Opas kertoi kaikkea mielenkiintoista ja nyt näimme konkreettisesti esimerkiksi lukkarin oman, nimellä merkityn istumapaikan.

Katon maalauksetkin olivat kiinnostavia ja tietenkin myös kirkkovene.

Esikoinen nikkaroi mökille uuden laiturin

ja vanhasta jääneet tynnyrit käytettiin kotirannan laiturin uusimiseen.

Tästäkin tuli tosi upea, kiitos!

Lomat loppuivat hellesäässä marjojen keruuseen. Tässä tyttären perheen ahkerointia:

Näin syyskesä jatkuu, mustikatkin jo kypsyivät.

Tervetuloa elokuu!

Kuutamohortensia

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Harmia kasvimaalla

Katselen kasvimaata päivittäin keittiön ikkunasta ja siksi olen aina halunnut ”sisustaa” ja kylvää sen mahdollisimman kauniiksi: Punaiset puupolut ja kesäkukat hyötykasvien lomassa. Nyt kun rusakot keksivät tulla meille ruokailemaan, jouduin laittamaan verkkoaitoja kaikkialle ja ne ovat tietenkin rumia. Eikä vain rumia, sillä muutakin hankaluutta niistä seurasi: Rikkaruohoja ei pysty haraamaan verkon alta, päin vastoin verkko on niille hyvä kiipeilytuki.

Eikä sadetinkaan kastele kunnolla, sillä suihku törmää verkkoon ja putoaa siten ihan väärään paikkaan. Kaikenlainen roskaheinä siis kukoistaa verkkojen laitamilla ja sinne ne myöskin siemenensä varistavat! Ensi kesää odottamaan.

Olen heittänyt rukkaset tiskiin, kuten sanotaan, enkä enää jaksa enkä välitä. Olkoon miten on, mutta miten jatkossa? Pystynkö vuoden kuluttuakaan parempaan vai tuleeko talven aikana joku ihana idea, jolla saan jänisongelman kauniisti kukistettua?

Sitä odotellessa ihastelaan sitä mitä voidaan

kastellaan tätä loputonta kuivuutta

ja muistellaan menneitä, jäniksettömiä kesiä.

Voi surku!

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Sadetta kaivataan,

maa on aivan kuivaa. Se suorastaan halkeilee savikoissa.

Yritämme kastella edes kasvimaata ja vadelmia, vaikka omenapuutkin tuntuvat jo kärsivän veden puutteesta. Ukkossateet eivät tule meille juuri lainkaan, mutta viikko sitten taivas näytti näin lupaavalta

ja onneksi saimmekin kesän suurimman sademäärän, 16 mm. Kerran on tullut kuusi ja kerran kymmenen, siinä ne kunnon sateet toukokuun jälkeen.

Nurmikko on tietenkin kuivanut ja hyvä niin, eipä tarvitse leikata. Onkohan nyt kolme viikkoa siitä, kun viimeksi käytimme ruohonleikkuria.

Kellarissa oli vielä hyviä perunoita viime satokaudelta, joten tuli kiire käyttää niitä pois ennen kuin itävät. Perunapuuroa,

ja merimiespihviä.

Muusia pakastin ihan vain siksi, että siitä on helppo tehdä myöhemmin perunarieskoja tai jauheliha-perunasoselaatikkoa.

Isäntä kävi esikoisen kanssa lakkasuolla, kyllä kannattikin!

Tätä herkkua nautitaan talven juhlahetkissä.

 

Kesäisiä päiviä kaikille äidin vanhan tertturuusun kera!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | 2 kommenttia

Siivousurakan loppurutistus

Vihdoin saimme isännän kanssa vanhan talon

ullakon suurin piirtein kuntoon. Kolme kesää siinä meni, sillä välillä alkoi koko homma tökkiä ihan kunnolla, varsinkin viimeisen neljänneksen osalla. Siellä näytti ihan samalta kuin muuallakin oli ollut: Alkua pidemmälle ei päässyt kävelemään ennen kuin tavaroita oli siirretty pois.

 

Pukupusseissa riippuu ties mitä vaatteita, emme edes yrittäneet ottaa selville. Siellähän ovat tallessa.

Mutta  saimme kuitenkin tuonkin alueen kahden päivän urakoinnin jälkeen hyvään kuntoon, vai mitä?

Lassila&Tikanojalle vietiin reilut kaksi peräkärryllistä: Metallia, paperia, pahvia, lumppuja, sekajätettä. Uffillekin voitiin jotain laittaa, vaikka yleensä laatikoissa olleet vaatteet olivat täynnä hiirien tuhoja. Ne olivat juhlineet auringonkukan siemenillä ja tehneet pesänsä ihaniin, pehmeisiin vaatekasoihin. Toivottavasti emme saaneet myyräkuumetta siinä pölläkässä!  Nyt hyllyihin mahtuu muuta, tärkeämpää säilytettävää.

Vastaan tupsahti lisää lastenkirjoja,

mutta muuten päivät sujuivat ilman suuria löytöjä tai yllätyksiä. Museoon tuli hevosen länget ja muutama kirja lisää, lelujakin löytyi pikkuväen iloksi.

Tutkailin huvikseni vuoden 1979 Annasta Tv-ohjelmia. Vieläkö muistatte ajan, jolloin telkkaria katsottiin pääasiassa vain iltaisin? Ja vain ykköstä tai kakkosta? Minulle tuo tarjonta riittäisi kyllä vieläkin, mutta mitähän nuoriso tuumaa.

Kyllä nyt on hyvä mieli. Ullakolla on edelleen vanhoja tavaroita, esimerkiksi kenkiä varmaan yli sata paria, mutta kaikki on läpikäyty ja tavarat ovat jonkinmoisessa järjestyksessä, ei hujan hajan pitkin lattioita. Seuraava sukupolvi saa jatkaa tästä jälkeemme, mutta olemme helpottaneet kuitenkin edes hiukan heidän urakkaansa. Vai käykö sittenkin niin, että nyt tuo tila alkaakin täyttyä tämän päivän turhilla tavaroilla. 😦

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus, Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , | Kommentoi

Leluaarteita

Koska sää on ollut viileä, jatkoimme isännän kanssa – vuoden tauon jälkeen – vanhan talon ullakon siivoamista. Tällä kertaa tuli eteen aarteita lapsuusajoilta:

Soikossa on kylvetetty monta pientä kuminukkea ja kahviastiastokin on ollut käytössä usein. Muistan, kuinka lämmitin pientä silitysrautaa hellan reunalla ja yritin silotella nuken mekkoa.

Puisia leluja,

mutta suloisin tämä pieni leikkihauva,

josta heti tuli mieleen juuri tällaiselle Bonzolle tehty runo, nykyisin lastenlaulu. Kirjassa se on vaikean B-kirjaimen kohdalla:

 

I:ssä on tuttu laulu:

 

Wikipedia kertoo tästä kirjasta

 

näin:

Pikku-Marjan eläinkirja on vuonna 1947 ilmestynyt Laura Latvalan eläinrunoja sisältävä lastenkirja, jonka on kuvittanut Helga Sjöstedt. Se on Lastenkirjainstituutin vuonna 2007 tekemän selvityksen mukaan Suomen kaikkien aikojen myydyin lastenkirja, jota on painettu yhteensä yli 310 000 kappaletta.[1]Siitä on otettu vuoteen 2011 mennessä jo 29 painosta.[2]

Aapiskirjaa muistuttava teos koostuu aakkosittain etenevistä riimitellyistä loruista, jotka Latvala kirjoitti kotipaikassaan Lapualla keväällä 1946. Se on omistettu hänen tyttärelleen Marjalle, jolle osoitettu runo myös avaa kirjan. [3] Teoksen suosio lähti parin vuosikymmenen jälkeen uudelleen nousuun vuonna 1980, kun Marjatta Meritähti sävelsi kirjan runoja ja julkaisi niitä Pikku-Marjan eläinlauluja -nimisellä albumilla. Tunnetuimpia loruista ovat muun muassa Aa aa ankka sekä laulunakin tunnettu Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa.[4]

Teoksen heti sotavuosien jälkeen kirjoitetut runot sijoittuvat 1930-luvun Suomea muistuttavaan aurinkoiseen maalaisidylliin. Päähenkilöitä ovat Pikku-Marjan ja hänen Otto-veljensä (molemmat Latvalan lasten oikeita nimiä) lisäksi maatalon eläimet. Professori Juhani Niemen mukaan säröjä idylliin muodostaa runoissa toistuva pakenemisen motiivi, jonka tyyppihahmo on karkuun juokseva porsas. Samaa edustaa myös veräjää pökkivä äkäinen vuohipukki, mutta vapauteen pääsevät kuitenkin lopulta vain taivaan linnut. Latvala on ilmeisesti saanut riimittelyynsä vaikutteita Aleksis Kiveltä, sillä tämän runon Lintukoto tiedetään olleen Latvalan nuoruuden lempiruno.

Ja löytyihän se laulu tietenkin You Tubesta, klik.

Ihania aarteita jälleen!

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | Kommentoi

Puutarhapäivä

Oli virkistävää osallistua avoimeen puutarhapäivään! Kaksi vuotta tässä jäi väliin, mutta onneksi lähdimme nyt mukaan. Esikoinen hoiteli morsiamensa kanssa trimmerillä viimeisiä siistimisiä eikä meilläkään isännän kanssa tullut pihapuuhissa mörköajatuksia mieleen juuri lainkaan.

 

Säätä vähän jännitettiin, mutta aika hyvin sade meidät kiersi, vain pikkuisen hätyytteli pari kertaa.

Kasvihuoneesta olemme saaneet kurkkuja jo pari viikkoa,

mutta tomaatit eivät oikein kypsy viileässä ja pilvisessä säässä.

Daaliat ovat vasta nuppuasteella, niiden suhteen toivoisin puutarhapäivää vasta elokuun alkuun!

Mutta onhan meillä kuitenkin kukkia

 

ja ehkä joitakin uusia ideoitakin puutarhoihin.

Päivän päättyessä katselimme vieraskirjasta, että tulijoita oli aika kaukaakin. Noin 140 kävijää oli meille yllätys ja myös ennätys, vaikka viimeksikin oli yli sata vierailijaa.

Olikohan tämä viimeinen kerta meillä –  aika näyttää. Mutta tapahtumasta jäi kyllä ihanat muistot. Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka tulitte meitä tervehtimään!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 2 kommenttia

Heinäkuussa

Heinäkuun alussa Mörkö väistyi. Ei kokonaan, mutta kuitenkin niin kauas, että ilo ja toivo pääsivät palaamaan. En vielä osaa sanoa, miten blogin tulevaisuudessa käy, mutta tällä hetkellä luulen, että jatkan sitä pikkuhiljaa, tunnetila kerrallaan. Ensimmäinen etappi on kuitenkin ensi sunnuntai, sillä ilmoittauduimme keväällä avoimeen puutarhapäivään, klik.

Näin heinäkuun alussa meillä ei ole kasvimaalla vielä paljoa näkemistä eikä varsinkaan tänä vuonna, sillä kirvat tuhosivat kaikki ristikukkaiset, kaalikoi vei kaalikasvit, varkikset ja harakat pitävät huolen kurkun taimista ja nämä muka suloiset jäniksenpoikaset

popsivat kaikki herneet sekä mustajuuret. Myös muutamat kesäkukat, esimerkiksi silkkikukka, kelpasivat ja maa-artisokasta ne napsivat latvat niin, että kasvu on aika onnetonta. Osa kasveista on kylvetty uudelleen, saapa nähdä ehtivätkö mustajuuret kasvattaa kunnon juuria näin myöhäisellä kylvöllä. Herneetkin ovat vasta kasvun alkuvaiheessa. Jouduimme laittamaan kaikkialle rumia aitoja, mutta oli huvittavaa katsoa onnettomia jäniksiä, jotka kiersivät ympyrää aitojen luona. Mistä pääsee tuonne sisälle? No, minä olin kyllä enemmän kuin vahingoniloinen.

Iloisia päiviäkin kesäkuussa oli, vaikkapa kanalassa:

Pikkuisin piika näki tipujen kuoriutumisen ensimmäisen kerran elämässään.

Pikkurengin ja pikkupiian kanssa kävimme Ähtärin eläinpuistossa, jossa kotimaisten villieläinten lisäksi ihastelimme pandoja

ja olihan kesäkuussa monta onnelllista, lämmintä päivää. Lasten ilo tarttui meihinkin ja auringonsäteet pääsivät ahdistuksen harson läpi.

Näin mennään meillä kesää eteen päin. Marjat kypsyvät vähitellen, omenoitakin tulee ja kukkia on vähän kaikkialla.

Mutta te, jotka asutte sopivan matkan päässä, tervetuloa sunnuntaina meille avoimeen puutarhapäivään! Ja vaikka sadetta kaivataan tosi kovasti, toivon, että juuri silloin ei meillä sataisi ainakaan kaatamalla. Nähdään!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia