Sienirisotto

Syksyllä – ja keväälläkin – keräsimme sieniä aivan valtavasti. Niitä on nyt käytetty ahkerasti ja suppiskeiton, pekoni-sienipaistoksen, korvasienimuhennoksen, sienisalaatin, sienipizzan ja tattimuhennoksella päällystettyjen lämpimien leipien lisäksi yksi suosikki on sienirisotto. Olen tehnyt sitä pakastetuista rouskuista seuraavalla ohjeella:

Sienirisotto

  • pakastettuja rouskuja tai muita sieniä
  • iso sipuli
  • voita ruskistamiseen ja riisien kuullottamiseen
  • 3-4 dl risottoriisiä
  • reilu litra vettä
  • 1-1½ kanaliemikuutiota
  • parmesaanraastetta

Ruskista korkeareunaisessa kasarissa pilkottu sipuli ja sienisilppu. Kiehauta vesi, lisää liemikuutiot. Siirrä sienet toiseen astiaan odottamaan ja kuullota hetki riisejä voissa, kaada sitten sekaan sipuli-sienisilppu. Lisää pikkuhiljaa, sekoitellen, kuumaa kanalientä, anna edellisen imeytyä ennen kuin kaadat uutta. Hauduta noin 20 minuuttia ja tarkista maku. Risoton kuuluu olla kosteaa, joten jos joutuu odottamaan ruokailijoita, lientä kannattaa tehdä hiukan ylimääräistäkin ja lisätä juuri ennen tarjoilua. Pinnalle voi raastaa parmesaania, meillä sitä ei viime kerralla ollut mutta hyvin maistui aroniahyytelön kanssa remonttiväelle!!

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , | Kommentoi

Vanhan talon vessaremontti 3

Odotimme jännityksellä, löytyisikö purkuvaiheessa jotain kivaa yllätystä. Vessa on tehty vuonna 1959, että siltä ajalta tuskin mitään tulee, mutta kun purku eteni, niin päästiin ikivanhaan hirsiseinään. Oho, tuossa on joskus ollut oviaukko!

Ja tapettia, kaksikin kerrosta.

Kaunis!

Ihan ylhäällä on tällainen boordi

ja suoraan hirsiin, rakojen päälle, oli liimattu vanhoja kirjeitä, jotka oli maalattu yli vaaleanpunaisella maalilla.

Selkäpiitä karmaisi kun ajatteli, että nuo hirret ja tapetit ovat kuulleet murhatun lukkarin kuolinhuudot vuonna 1861. Joitain kirjeenpalasia saatiin irtikin, nämä ovat jatkossa melkoisia aarteita 1800-luvun alusta ellei varhaisemmaltakin ajalta! M. Saxberg voisi olla Matias-lukkari, (1782-1861) A ehkä Abraham, hänen isänsä (1751-1832) tai sitten lukkarin veli Abraham, (1785-1855). Joh. Saxberg voisi olla Juho (1795-1838). Nuo kaikki ovat asuneet tässä talossa. Kirjeiden teksti on ruotsia.

Kattoa oli laskettu vuoden 1959 remontin yhteydessä yli puoli metriä ja kun kiipesi korkeille tikkaille, saattoi välitilassa nähdä pitkien hirsien lisäksi entiset leipäorsien metallikoukut, jotka oli väännetty ylös. Huokaisin ilosta, että sain kokea tuonkin, sillä lapsuudesta en niitä muistanut. Sinne välitilaan nämä aarteet saavat jäädä edelleenkin,

paitsi tämä yksi, joka katkaistiin museoon.

Tässä olivat remontin iloiset yllätykset, ikäviäkin oli. Mutta niistä toisella kerralla.

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Vanhan talon vessaremontti 2

Kun vessan ja pesuhuoneen lattioilta oli lapioitu kaikki puru pois, esiin tulivat 50-luvun rautaiset viemäriputket.

Yksi krominenkin katkesi ja antoi viitettä sisätilasta: Vahva ruostekerros peitti seimämiä niin, että veden kulkureitiksi jäi vain parin sentin onkalo. Huh!

Ei tässä isommassakaan ole hurraamista:Ruostetta täynnä.

Järkyttävän painava, lyijyllä yhteenliitettyjä viemärirakennelma kannettiin pihalle.

Tutun putkimiehen, Juhan, oivallus oli, että pääputki kannatti katkaista niin syvältä, että jatkos jäisi keittiön lattian alle. Näin myöhemmin ei enää tarvitsisi rikkoa juuri korjatun vessan lattiaa.

Hyvä niinikin, mutta sitten hän keksi, että tilanteen voisi ehkä hoitaa vielä pidemmälle: Jos alakerran pesuhuoneen seinästä poistaisi muutaman laatan, putken voisi katkaista sieltä saakka ja vetää sitten pois keittiön lattian alta ilman, että sitä jouduttaisiin uusimaan. Kuulosti oikein hyvältä ja niin Jukka lähti irrottamaan laattoja alimmasta kerroksesta. Yllätys oli, että seinällä oleva osuus putkesta oli betonivalun sisällä.Voi tätä pölyä!

Hurja sotku, mutta hyvä näin. Muoviputki on tuotu kuvassa katonrajaan saakka.

Sitten Juha otti esiin laitteen, jolla voi kuvata putkiston tilaa. Ruudulta seurasimme,

kuinka vahva ruostekerros peitti seinämiä ja sitten tuli täydellinen stoppi, alakerran suihkuhuoneen lattian alla. Ilmankos meille on muutaman kerran käynyt niin, että viemärin sisältö nouee lattiakaivosta tuolle samaiselle lattialle! Viimeksi kun vessaa on käytetty, se on vielä toiminut, mutta nyt näyttää siltä, että ilman toimenpiteitä vain vesi voisi pikkuhiljaa kulkea kohti likakaivoa. Ja kun tarinaan lisätään vielä se, että eläkeikä tulee joskus Juhallakin vastaan ja se, että hän on ainoana perillä talon labyrinttimaisesta putkiviidakosta, korjauksia ei voi pitkälle lykätä.

Tässä oli toinen kertomus vanhan talon vessaremontista, joka ei ollutkaan niin pieni kuin luulimme. Juuri nyt hommat ovat jo pidemmällä, joten tarina jatkuu.

Ensimmäinen osa löytyy täältä, klik.

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Tortillavuoka

Syksyllä minulle jäi nuorison kanssa vietetystä tortillaillasta yksi vajaa paketti käyttämättä. Laitoin sen muovipussissa pakkaseen ja sitten huomasinkin netissä ohjeita tortillavuuasta. Sattuipas sopivasti! Kokeilu oli lupaava ja nyt valmistin jälleen sitä remonttimiehille. Varsin yksinkertaista:

Tortillavuoka

  • paketillinen tortillalevyä (itselläni oli 6)
  • 400 g jauhelihaa (nyhtökauraa?)
  • iso sipuli
  • pari valkosipulinkynttä
  • ruskistamiseen voita tai vastaavaa
  • suolaa, pippuria, lihaliemikuutio
  • tölkki tomaattimurskaa
  • pari desiä vettä tarvittaessa
  • 2 dl ruokakermaa
  • pinnalle reilusti juustoraastetta

Ruskista jauheliha pilkottujen sipulien kanssa. Mausta, lisää liemikuutio ja tomaattimurska ja jätä hautumaan joksikin aikaa. Lisää lopuksi kerma.

Levitä kastiketta voidellun vuuan pohjalle, sen jälkeen tortillalevy. Jatka näin vuorotellen, päällimmäiseksi kastiketta ja reilusti juustoraastetta, jota voit ripotella myös väleihin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Tämä on tosi nopea, maukas, lasagnen tyyppinen ruoka. Mausteita kannattaa muunnella, mielihalujen mukaan, esimerkiksi yrttinen tomaattimurska käy hyvin. On helppo tehdä myös gluteenittomana, kun käyttää gluteenittomia tortillalevyjä. Kannattaa kokeilla!

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , | Kommentoi

Revontulibongausta

Viime perjantaiyönä taivaalla loimusivat huikeat revontulet. Niin kuulin, valitettavasti vain jälkikäteen. Tiesin kyllä, että mahdollisuus niiden näkemiseen oli suuri, kävinkin vielä kymmeneltä ulkona katsastuksella. Pientä viherrystä oli havaittavissa,

mutta kun koko päivä oli kulunut Jyväskylässä silmätutkimuksissa, olin liian uupunut valvomaan. Ajattelin, että tietenkin herään puolen yön jälkeen ihan tuosta vaan, käyn sitten tiirailemassa uudelleen. Mutta voi, heräsin vasta kahdelta ja show oli silloin ohi. Se oli ollut kyllä todellinen näytelmä, josta minäkin sain nähdä upeat, naapurin ottamat kuvat. Koko taivas loimusi, vihreänä ja jopa punaisena! Olin niin vihainen itselleni. Tässä kuvakaappaus Pekka Hatusen tuon yön FB-kuvista. Meillä oli ollut samanlaista.

Mutta jospa vielä seuraavanakin yönä loimuaisi! Varustauduimme isännän kanssa hyvin: Jouluajalta jääneet juustorippeet, viinilaatikon pussin viimeiseet tiraukset. Juuri sopivasti kahteen lasiin valkoviiniä ja juustoilta oli valmis.

Sitten vielä jätkänkynttilä, jota seuratessa varmaan pysyisimme hereillä.

Kuu oli upea

ja sen muodostamat puiden varjot.

Kello tuli yksitoista, ylikin, eikä mitään näkynyt. Isäntä meni nukkumaan, minä vielä käppäilin pihalla kuuta ihastelemassa.

Seurasin revontulikyttääjien FB-sivulta muiden huomioita, liikettä alkoi jo näkyä. Kurkistin pohjoisen ikkunasta ja siellähän oli jo jotakin!

Mutta siihen se sitten lopahti: Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Kyllä vanha kansa tiesi: Ei pitäisi nukkua onnensa ohi.

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Vanhan talon vessaremontti 1

Vuosia sitten aivan meidän talomme vieressä sijaitsevan lapsuuskotini yksi vesiputki alkoi salakavalasti vuotaa. Putki tietenkin korjattiin, mutta siihen se sitten jäikin. Äidin kuoltua tyhjäksi jäänyt talo kun oli hyvin vähäisellä käytöllä. Nyt vihdoin päätimme alkaa selvitellä vahinkoja ja aloittaa korjaustyöt. Tässä on alkutilanne: Vessa oli pikkiriikkinen

ja väliseinän toisella puolella oli toinen pieni huone isommalle lavuaarille. Täällä pesimme lapsena hampaat ja kädet, siihen aikaan vessan puolella ei ollut allasta lainkaan.

Kumpaankin oli oma ovi: Vessaan eteisestä ja toiseen isosta tupakeittiöstä, jonka nurkasta tämä kolmen neliön tila on lohkaistu.

Valkoisen talon ulkoremontista tuttu Jukka-timpuri tuli taas hommiin ja työ aloitettiin väliseinän purkamisesta, kunhan vessanpönttö ja altaat ensin oli irrotettu.

Levyjen takaa paljastui siniseksi maalattu lastulevy – jonka muistin lapsuudesta –

ja sen takaa lautaseinä.

Kuvassa alla on betonisia lautoja, päällimmäisenä näkyvät lattialaudat olivat homeessa

niin kuin osa täytteestäkin.

Nyt puru on säkeissä

ja saaveissa odottamassa jatkosijoitusta. Osan voi käyttää katteena vaikka vadelmapensaiden alla!

Ennen oltiin tarkkoja materiaalien kanssa: Tuossakin seinässä on paljon aiemmin jo betonivalussa käytettyjä lautoja.

Mutta tarkkoja ollaan meilläkin, sillä isäntä väänsi nauloja pois laudanpätkistä, joita ehkä tarvittaisiin jossain tai jotka poltettaisiin leivinuunissa.

Huono ja kovin naulainen puutavara odottaa tässä kuvassa vielä juhannuskokkoon vientiä. Senkin kanssa tuli ongelmia, kun traktori ei lähtenyt kovan pakkasen vuoksi käyntiin! Nyt tilanne on onneksi jo ohi.

Kun kävelimme naapuriin omaan kotiin myöhään purkupäivän iltana, pakkasta tosiaan oli melkoisesti

ja saatoimme ihastella kuusen latvaan tarrautunutta Otavaa

sekä kuun varjoa visakoivun alla. Niin kaunista! Näky oli kuin kannustus ensimmäisen, jo etukäteen jännitetyn päivän töistä. Eiköhän tämäkin remontti saada onnistuneesti päätökseen!

Monta yllätystä varmaan tulee vielä vastaan ja onhan niitä jo tullutkin, mutta niistä kerron toisella kerralla.

Kategoria(t): Valkoisen talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Joulumuisto

Joulu on jo ohi, mutta ajattelin kuitenkin laittaa tänne muistiin sen ainoan jouluaskartelun, johon tämän – poissa kotoa vietetyn – joulun aikaan ryhdyin. Kaikki alkoi siitä, kun viimeisessä Kodin Pellervossa oli vinkki massasta tehdystä kaupunkimaisemasta:

Tuonhan voisi soveltaa piparitaloksi! Pakkasesta onneksi löytyi paketillinen piparitaikinaa. Sulatin ja kaulitsin, leikkasin veitsellä neljäksi seinäksi ikkunoineen ja lopuksi muovisella mehupillillä reiät tarvittaviin sivuihin. Paiston jälkeen koristelin pursotettavalla sokerikuorrutteella ja suurensin reikiä ristipäisellä ruuvimeisselillä, sillä ne olivat paiston aikana hiukan kutistuneet. Näin oli helpompi työntää solmimisnarut paikoilleen. Ja sitten kaapin päälle, led-valot taakse ja joulukatu oli valmis! Ei tuossa kauaa nokka tuhissut, rauhallisempi työtahti olisi saanut aikaan toki paremman lopputuloksen.

Mutta nyt kun tämän on ensimmäisen kerran tehnyt, tietää, että homma onnistuu ja jatkossa voi antaa mielikuvituksen lentää. Alareunojen kanssa täytyy olla tarkempi, nyt ne hiukan kaareutuivat paistettaessa kuten kuvasta näkyy. Tuo voisi toimia niinkin, että lapset koristelisivat kukin oman talonsa!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Talven ihmemaassa

Joulun jälkeen olemme isännän kanssa rauhoittuneet aika lailla kotiin ja vapaaehtoiseen karanteeniin, sillä jouluaikaan molempien lasten perheet olivat osan aikaa meillä. Kaikki ovat onneksi edelleen terveinä, mutta silti olemme vältelleet muita jo senkin vuoksi, että ensi viikolla itselläni on tärkeä silmälääkärijuttu Jyväskylässä. Toivotaan, että reissu onnistuu kaikin puolin hyvin.

Nyt olemme käyneet hiihtämässä lähiladulla oikeastaan joka päivä.

Välillä sivakoimme vain yhden 2 km kiepin, välillä kierrämme sen useampaan kertaan. Riippuu siitä, kuinka kylmää on ja siitä, onko latu ajettu lumisateen jälkeen ja luistavatko sukset hyvin. Mutta metsässä liikkuminen pitkästä aikaa, syksyn sieniretkien jälkeen, on kyllä ihanaa!

Loppiaisena aurinkokin kurkisteli pilvien lomasta

ja paikoitellen puiden takaa pilkotti kaistale sinistä kevättaivasta.

Voi ihanuus,

oma varjo ladulla, vihdoin!

Koska pakkasta oli yli kymmenen astetta, suksisauvat kirskuivat lumessa. Kuuntelin aluksi ihmeissäni: Ihan niin kuin olisin kuullut jostain – hyvin kaukaa – vaimeita kurkien ääniä, siltä se tosiaan kuulosti. Siis se sauvojen kirskuminen. Vai johtuiko kaikki auringonsäteistä, jotka pisitvät mielen sekaisin? Joko haluaisin kuulla kurkien saapuvan?

Sään vaihtelu koristelee myös rakennuksia: Museotalo on NIIN kaunis!

Rakennuksen ikkunoilla on led-kynttilöitä, mutta vahva jää laseissa estää niiden näkymistä ulos.

Nyt hiihdellään kevään valoa kohti ja se on todella voimaannuttavaa. Koronan pelosta huolmatta, tai juuri siksi. Joulu on siivottu pois, joulukuusikin riisuttu tänne 70-luvulta peräisin olevaan muistojen pahvilaatikkoon. Tuona päivänä pakkasta oli vain kaksi astetta, vuonna 2017 näkyy olleen peräti 26!

Kireä pakkaspäivä oli juuri oikea ruisleivän leipomista varten. Nyt oli aikaa,

sillä ensi viikolla meillä alkaa jälleen remontti, tällä kertaa vanhan puolen kylppärissä. Siinä menee jokunen viikko, jonka jälkeen aurinko onkin paljon korkeammalla ja päivä pidentynyt huimasti. Mutta nyt nautitaan näistä lumikuningattaren talvimaisemista, sydämen kyllyydestä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Tämä joulu

oli meillä isännän kanssa erilainen kuin ikinä ennen. Koska lapsien perheet olivat tahoillaan, me päätimme pitää leppoisan joulun poissa kotoa ja lähdimme jouluaaton ”Lumiukon”

sekä joulurauhan julistuksen jälkeen ajelemaan kohti Laukaan Peurunkaa.

Olihan se mummulle luksusta, kun pääsi valmiiseen joulupöytään ja aamiaiselle. Ei ollut ruuhkaa sielläkään ja maskien

sekä käsidesin kanssa olo ruokailuissa tuntui turvalliselta.

Oli aikaa rentoutua, levätä, kävellä pakkassäässä ja kun menimme joulupäivän aamuna kylpylän puolelle kynttiläuintiin, saunassa sai istua yksinään eikä altaillakaan näkynyt kuin muutama uimari. Vasta kymmeneltä väkeä alkoi kertyä, mutta me loikoilimme silloin jo omassa huoneessa. Tapaninpäivän aamuna ajelimme joulumaisemissa kotiin

odottamaan etätöihin tulevaa tytärtä sekä pikkuväkeä. Koristelimme hiukan minikuusta, jonka tuoksu kuitenkin kuuluu jouluun, vaikka ikkunan takana terassilla onkin joulukuusi.

Poissa ollessamme oli satanut lisää lunta ja isäntä ajatteli lähteä ensimmäiseksi auraushommiin. Mutta kotiin saavuttuamme pihassa odottikin yllätys, kun naapurin isäntä oli käynyt meillä hoitamassa traktorillaan lumityöt. Näin se maalla toimii, naapurit auttavat toisiaan. Jopa pyytämättä. Kiitos!

Lasten kanssa käytiin uimahallissa ja laskettiin mäkeä

sekä hiihdettiin joka päivä. Kaikki ovat jo taitavia ja pikkuisinkin piika hiihteli reippaasti.

Tonttukin oli käynyt ja tuonut pikkuväelle joululahjoja.

Uudenvuoden aattona valettiin pitkästä aikaa tinoja, sillä nyt niitä oli taas saatavilla, lyijyttöminä.

Muutaman pienen ilotulitteen

sekä tähtisadetikkujen

ja jätkänkynttilöiden loisteessa

heitimme hyvästit vanhalle vuodelle ja toivotimme toisillemme onnellista ja tervettä tulevaa vuotta. Ja muistihan se pikkuisin piika onneksi sen, että perinnettä jatkettiin: Vuoden viimeisenä päivänä otettiin pakasteeseen talteen lumipallo, joka sulatetaan vasta juhannuksena kesän lämmössä.

Monia mukavia muistoja jäi tästäkin jouluajasta meille kaikille. Nyt mummulan väki laskee päiviä pian saatavaan kolmanteen koronarokotukseen ja elelee hissukseen päivittäisiä hiihtolenkkejä suunnitellen.

Loppukuvaksi laitan vielä pikkuisimman piian uudenvuoden tinan: Tulivuori? Enpä ole ennen noin ihmeellistä tötterövalua nähnyt!

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , | Kommentoi

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Joulun rauhaa

Vuoden pimeimpänä päivänä seurasimme ikkunasta, kuinka tuuheahäntäinen kettu kierteli lähipellolla. Se teki korkeita loikkia etsien myyrien koloista syötävää. Pakkanen paukkui ja matalalta paistavan auringon säteet saivat kiiltävän turkin loistamaan. Upea näky!

Tuon päivän illalla lähdimme isännän kanssa kirkkoon jokavuotiseen ”Hyvä Tuomas joulun tuopi” -konserttiin. Kun koti on laitettu jo joulukuntoon,

on ihanaa rauhoittaa mielikin joulun tuntuun. Yleensä olemme saaneet kuulla Ami Varjotietä niin kuin nytkin, mutta myös kanttori Heikki Koljonen ja keuruulainen Serena-kuoro ovat tuossa illassa olleet tuttuja näkyjä. Tällä kertaa mukana oli kansainvälisyyttä, sillä mieliä ihastutti ja lämmitti myös upeaääninen sopraano, meksikolais-amerikkalainen Beatriz Macias.

Häntä kuunnellessa tuntui siltä. kuin olisimme olleet oopperassa! Paikalllislehti kirjoitti tapahtumasta näin:

Muun muassa useiden eurooppalaisten ja amerikkalaisten sinfonia- ja kamariorkestereiden kanssa eri puolilla maailmaa esiintynyt Macias ja Keuruun Serena ovat alkaneet pikkuhiljaa valmistella ensi syksyksi ohjelmaa yhteiselle konserttikiertueelle. Keuruun kirkossa Macias laulaa Santeri Siimeksen Serenalle juuri tätä joulua varten säveltämän tilausteoksen solistina. Ensi-iltansa konsertissa saa myös vanha suomalainen joululauluklassikko Varpunen jouluaamuna – espanjankielisenä ja Heikki Koljosen kuorolle sekä sopraanosolistille sovittamana.

Kun konsertin päätyttyä kuulijat nousivat seisomaan taputtaessaan, varmasti jokainen tunsi, että oli ollut upea ilta. Odotan jo mielenkiinnolla tuota tulevaa konserttikiertuetta.

Nyt on oikea aika rauhoittua joulua viettämään. Niin tekee tämä puutarhamummokin isännän kanssa.

Hyvää, rauhallista, turvallista ja muistojen kultaamaa joulua kaikille lukijoille!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Gluteeniton saaristolaisleipä

Nyt onnistuin löytämään täältä niin hyvän ohjeen gluteenittomaan saaristolaisleipään, että pitää mainostaa teillekin, jos ennen joulua vielä joku haluaa sitä valmistaa. Koska minulla on aikaisemmilta vuosilta muistoja siitä, että linkit yksinkertaisesti katoavat, laitan koko ohjeen myös tänne muistiin omaakin perhettä varten.

Gluteeniton saaristolaisleipä

  • gluteenitonta tummaa Kukko-olutta
  • 50 g tuorehiivaa
  • 1 rkl psylliumia
  • 1½ dl tummaa siirappia
  • 1½ tl suolaa
  • 2 dl pellavarouhetta
  • 2 dl tattarihiutaleita tai kaurahiutaleita
  • 2 dl tattarijauhoja
  • 1½ dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta (esim.Virtasalmen Viljatuote)

Leivän sivelyyn 1 rkl siirappia ja 2 rkl vettä

Kaada olut kattilaan ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Liutoa hiiva oluen joukkoon, lisää psyllium ja anna turvota 10 minuuttia. Lisää siirappi ja suola, pellavansiemenrouhe ja kaurahiutaleet. Vatkaa sähkövatkaimella. Lopuksi tattari- ja gluteenittomat jauhot, jatka vatkaamista muutama minuutti.

Nosta taikina isolla lusikalla leivinpaperilla vuorattuun 2 l leipävuokaan,tasoita pinta tasaiseksi veteen kastellulla lusikalla. Jätä liinan alle kohoamaan noin 40 minuutiksi ja paista sitten 175 asteessa uunin alaosassa 50-60 minuuttia. Sivele loppuvaiheessa pari kertaa siirappivedellä. Anna valmiin leivän vetäytyä vuuassa 10 minuuttia, kumoa sitten ritilän päälle ja peitä liinalla.

Tämä on kyllä tosi, tosi hyvää! Viipaloin leivän ja pakastin pienissä erissä joulua odottamaan. Suosittelen! Kiitos ohjeesta himoleipurille!

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa | Kommentoi

Jouluajan valmisteluja

Nyt, kun meillä on tulossa hiljainen joulu, olen valmistanut jouluruokia – sekä pakkaseen että heti syötäväksi – pitkin joulukuuta. Kaikesta on voinut nauttia perin pohjin, kun herkkuja saadaan isännän kanssa pikkuhiljaa! Haudutettu punakaali on yleensä ollut lisäke joulupöydässä, nyt se oli meillä ihan pääruokana. Perunalaatikot tein naapurilta saaduista Rosamundeista, tuli oikein hyvää. Kiitos! Silliä meillä on silloin tällöin pitkin vuotta, nytkin on taas uusi purkillinen Aira-mummon ohjeella valmistettua. NIIN hyvää!

Monet kirjoittavat tai puhuvat joulusinapin teosta, meillä sitäkin on jatkuvasti jääkaapissa. Sinappi tulee ihan parasta tästä kilon pussista ja kun se on tosiaan kilon painoinen, jauhoa riittä reilusti jopa pariksi vuodeksi. Toki nyt jouluksi on tehty taas uudet satsit, kinkun kanssa sitä menee enemmän kuin muulloin.

Riisipuuroa ja karpalosoppaa on syöty usein, sillä marjoja riittää. Pakkasessa on paistamattomia joululaatikoita odottamassa vuodenvaihdetta, jolloin talo ehkä taas täyttyy lasten perheistä. Sitä varten tein pakasteeseen myös perinteisen Sacherkakun, jonka helpon ohjeen kerroin teillekin jo kauan sitten täällä, klik.

Lunta ei ole paljoa, mutta sen verran kuitenkin, että vaikka tiedän, että tuolla kuusien alla on piilossa suppilovahveroita, ne ovat saavuttamattomissa.

Vanhan Keuruun alueella oli taas perinteinen joulutori, josta löysimme kotimaisia omenoita sekä kauralyhteen.

Ompot oli mukava laittaa tähän kauniiseen kirpputorilöytöön:

Vietimme muiden eläkeläisten kanssa yhteistä pikkujoulua Virroilla. Sekin toi jälleen mukavaa jouluista tunnelmaa kaikkien mieliin: Kun ikää karttuu, edessä olevat joulut vähenevät. Nautitaan niistä jouluasioista, jotka meille vielä iloksemme annetaan.

Jouluradio ja kynttilät ovat mukana arkipäivissä, mutta kävimme myös yhdessä ”Kauneimmat joululaulut”-tilaisuudessa, tällä kertaa Jukojärven kylätalolla. Ihana joulutunnelma sielläkin, kiitos siitä ja kahvitarjoilusta järjestäjille.

Tuota joululauluiltaa ilahdutti pikkuinen koira, joka yhdellä perheellä oli mukanaan. Kun se tepsutteli vuorotellen kunkin laulajan luo rapsuteltavaksi, meihin kaikkiin tarttui ilo, jonka toimme mukana kotiin saakka.

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kireä pakkassää

sai jotain hyvääkin aikaan: Meille ilmestyi vuosi sitten kanapunkkeja kanalaan ja nyt, kun se on talviajan tyhjillään, oli helppo vain avata ikkuna ja antaa pakkasen hoitaa homma kuntoon. Tietoni mukaan siihen ei tarvita kauaakaan, jos lämpötila laskee miinus kahteenkymmeneen asteeseen.

Pakkanen sai timantit loistamaan aamuauringon vaaleanpunaisessa valossa.

Tällä hetkellä meillä ei ole kotieläimiä, mutta piha vilisee jäniksiä, jotka jo – ruohon vielä viheriöidessä – ehtivät nakerrella alustavasti omenapuita. Nyt puut on suojattu, mutta pitkät angervopensasrivit näyttävät olevan se seuraavaksi paras herkku. Tiukaksi tampattu polku reunustaa vanhan talon pihapiirin aidannetta.

Toiveita on kuitenkin jänistenkin vähenemisestä, sillä lähimailla on liikkunut silloin tällöin ilves. Naapurin Johanna sai jopa kuvattua tosi hienon viedeon siitä, kun tuo ylväs eläin kulki pellolla jänis suussaan. Tässä kuvakaappaus videosta.

Kun pikkurenki oli muutaman päivän mummolalomalla, hän huomasi pihamaalla verijälkiä. On tainnut toinenkin pupu päätyä paistiksi ketulle tai ilvekselle! Jos meillä vielä olisi kissa, koko ajan voisi pelätä senkin hengen puolesta. Ja mitenkähän kanat sitten ensi kesänä?

Isäntä on viikon verran potenut polveaan, jonka loukkasi metsäreissulla. Kunhan ensin pääsee autoon sisään, ajo kyllä sujuu, onneksi. Hakiessamme pikkurenkiä poikkesimme samalla entisten naapureiden luona Kangasalla – ikä tekee sen, että nähdään nykyisin aika harvoin. Oli ihana tavata ja samalla sain vietyä tuliaisiksi molempiin taloihin kylmälaukulliset puolukoita, karpaloita ja sieniä. Ilo oli molemminpuoleinen, sillä omaan pakastimeen saatiin uutta tilaa eivätkä nuo ystävätkään enää metsissä kulje. Esikoinen oli myös kotilomalla Kemistä, sielläkin piipahdimme samalla reissulla synttärikahvilla. Kiitos! Kakku oli kyllä upea!

Ennen sään lauhtumista ehdimme vielä sulattaa yhden pakastimista, ihan jo inventaarion vuoksi. Pikkurenki lähti taajamajunalla takaisin Tampereelle, bussit eivät enää sinne Keuruulta kulje. Onneksi kuitenkin on junayhteyksiä.

Meillä ei ole tiedossa minkäänlaisia joulutohinoita, sillä lasten perheet ovat molemmat tahoillaan tänä vuonna. Edes joulukuusta emme laita sisätiloihin, sillä tapaamme vasta ennen uutta vuotta. Kuusi on kuitenkin jo paikoillaan, terassilla:

Se on oikein nätti siellä, tuleekohan tuosta jatkossa jopa perinne?

Kahden päivän terveysleipää on helppo ja nopea valmistaa, mutta toissaviikolla leivoin ensi kertaa kesän jälkeen suurehkon määrän ruisleipää, ostimmehan aiemmin hyviä ruisjauhoja Kolin matkan yhteydessä Siikamäen suoramyynnistä. Koska jauhot olivat sopivan karkeita, ihan toisenlaisia kuin kaupoissa, niin leipäkin onnistui oikein hyvin. (Sain kuusi vuotta sitten herätettyä henkiin äidin – ja mummojen – vanhan taikinajuuren saavin reunoille jääneistä rippeistä, vaikka tuo astia oli ollut yli 20 vuotta kylmällä ullakolla. Juuren herättämisestä kerroin silloin täällä, klik.)

Vielä jäi toinen pussillinen ruista seuraavaa kertaa varten, nyt vaan täytyy pohtia, miten saadaan sen jälkeen uusia. Heillä näyttäisi kyllä olevan nettikauppakin, klik.

Itsenäisyyspäivän jälkeen

matka jouluun jatkuu nopeasti.

Yhtä nopeasti vaihtuu vuosikin ja ollaan yks kaks jo valoisammalla kevätpuolella.

Lopuksi kuva mahtavasta aamuisesta valosta, jota sain ihailla alkuviikolla olohuoneen ikkunasta. Uskomaton näky!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pyhän Fanurioksen kakkua jouluksi?

Suurmarttyyri Fanurios, kuka hän oli? Tuo kysymys nousi ensimmäisenä mieleeni, kun ystävä kertoi FB-sivullaan tehneensä pyhälle Fanuriokselle nimettyä kakkua. Tarinan voit lukea kokonaisuudessaan täältä, klik, mutta lyhyesti kerrottuna se menee näin:

Kun Rhodoksen kaupunginmuuria korjattiin noin 1500-luvulla, paljastui raunioista kaunis mutta sortunut kirkko. Samalla löytyi myös useita ikoneja, jotka nekin olivat pahoin vaurioituneet paitsi yksi, joka näytti kuin äsken maalatulta. Paikallinen piispa kutsuttiin katsomaan ihmettä ja hän sanoi heti: Pyhä Fanurios. Henkilö oli kuvattu nuoreksi, kädessään ristiä pitäväksi sotilaaksi. Hänen elämästään kertoivat Fanurioksen ympärille maalatut kaksitoista kuvaa, joista voi päätellä kuinka häntä oli kidutettu monin eri tavoin. Myöhemmin pyhää Fanuriosta rukoiltiin auttamaan kadonneiden esineiden löytymiseksi. Jos esine sitten löytyi, leivottiin kakku, joka jaettiin köyhille ja rukoiltiin samalla pelastusta Fanurioksen omalle äidille, joka perimätiedon mukaan oli syntinen nainen. Pyhä Fanurios auttaisi niitä, jotka rukoilisivat hänen äitinsä puolesta. Yhä edelleen näitä kakkuja leivotaan jossain päin ja viedään kirkkoihin siunattavaksi. Tässä yhteydessä ortodoksit rukoilevat Kreikassa ja Kyproksella: ”Antakoon Jumala levon pyhän Fanurioksen äidin sielulle.”

Ortodoksit muistavat Kreikassa pyhää Fanuriosta aina hänen muistopäivänään 27. elokuuta, Suomen ortodoksiseen kalenteriin häntä ei ole merkitty.

Tuossa ensimmäisessä linkissäkin on ohje kakkuun, mutta olen itse tehnyt sitä reseptillä, joka löytyy täältä, klik. Nyt joulun tullessa herkullinen, appelsiininen kakku tuli taas mieleen. Kreikassa siihen käytetään yhdeksää tai yhtätoista eri ainetta, meillä näin:

Pyhän Fanurioksen hedelmäkakku

  • 1,25 dl oliiviöljyä (meillä juoksevaa Oivariinia)
  • 2 dl sokeria
  • 2,5 dl puristettua appelsiinimehua (kolme appelsiinia)
  • kolmen appelsiinin raastettu kuori
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 200 g rusinoita
  • ½ dl murskattuja saksanpähkinöitä
  • noin 450 g vehnäjauhoja

Vatkaa sokeria ja öljyä tai juoksevaa Oivariinia niin kauan, että sokeri liukenee. Raasta pestyistä (luomu)appelsiineista kuori ja purista mehu. Jos sitä ei tule kahta ja puolta desiä, vähennä jauhoja. Lisää sooda mehuun isossa astiassa, se kuohuu! Lisää öljy-sokeri ja mausteet sekä rusinat mehusoodaan ja lopuksi jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kreikkalaiset paistavat kakun tasapohjaisessa, matalassa uunivuuassa, meillä se tehtiin rengasvuokaan. Jauhottamisesta löydät ohjeita aiemmin antamastani linkistä, meillä sekin tehtiin perinteisesti. En ole kokeillut miten tämä onnistuisi gluteenittomana, mutta vehnäjauhoihin tehtynä se ainakin on oikein hyvää!

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: | Kommentoi