Vieläkin linnunpöntöistä

Kun putsasimme isännän kanssa linnunpönttöjä, huomasimme, että joku oli jo liian laho. Onhan niitä toisinaan uusittava, onneksi varastossakin oli muutama. Tällä kertaa ne ruuvattiin lautoihin, jotka sitten sidotaan puunrunkoihin, sillä kun tuki on maasta saakka, painavat kodit pysyvät paremmin paikoillaan. Puhdistusta varten avataan vain narujen solmut ja kaadetaan lauta maahan. Näissä SuurKeuruun ja Metsä-Groupin pönttöpäiviltä vuosia sitten saaduissa pöntöissä pohja on ruuveilla kiinni, joten ruuvaria tarvitaan keväisin.  Mutta nytpä emme laitakaan näitä vielä paikoilleen, sillä…

…luin jostakin, että tiaiset ja pikkuvarpuset lisääntyvät liiaksi syrjäyttäen samoista asunnoista kilpailevat muuttolinnut, esimerkiksi kirjosiepot. Koska talvet ovat tulleet leudommiksi, lintuja ei oikeastaan tarvitsisi edes ruokkia – ne kyllä löytäisivät itsekin ruokansa. Nyt ne ruokinnan myötä saavat kaksinkertaisen helpotuksen ja pärjäävät entistä paremmin. Leudon sään vuoksi niiden pesintä on aikaistunut kun taas kirjosiepot muuttavat entiseen aikaan, jolloin kaikki pesät ovatkin jo varattuja. Kyllähän kirjosieppo on aika äksy joskus ja voi häätää tiaisen poiskin, mutta jos pesässä on jo poikasia, niin ei se onnistu. Siispä meillä laitetaan uudet kodit paikoilleen vasta sittten, kun kuulen ensimmäiset kirjosieppojen tirskutukset! Niitä odottelemaan voi virittyä vaikka täällä, klik.

Kategoria(t): Niksit, Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Koti varpuselle?

Meillä on ollut jo vuosia käytössä vaakasuoraan asennettuja linupönttöjä, joihin erityisesti pikkuvarpuset ovat ihastuneet. Aitan seinällä niitä on kaksi ja molemmissa oli pesät viime kesänäkin. Näiden katto on helppo nostaa pois puhdistusta varten.

Jouluksi ostettu punaviinipullo oli pakattu puulaatikkoon ja esikoinen keksi, että saisikohan siitä linnunpöntön… Hyvä liukuovi, mutta taitaa olla linnun pyrstö taitteella, jos tuonne alas pesän tekee. On se sen verran kapea laatikko.

Jos se on vaakasuorassa, niin sitten se sopisi juuri pikkuvarpusille! Oviaukko paikoilleen,

mutta hups, muutettavan terän numerot eivät vstanneetkaan millimetrejä. Taisi tulla vähän iso, halkaisija oli 5 senttiä. Tuonne menevät oravatkin!

Asia oli kuitenkin helppo korjata vanerinpalalla, johon esikoinen porasi  pienemmän aukon.  Kuumaliimalla paikoilleen ja nitojavahvistus  –  ikävä on kurren tuosta nakertaa.

Ilo oli irti kun kuvittelimme, että keväisin, kun isäntä putsaa pöntöt, täältä löytyisikin viinipullo. No, toiveajattelua, vaikka viskisieppo-nimisistä ”linnuista” olenkin kuullut. Hih!

Onpas tyylikäs uusiokoti, suojassa räystään alla. Ja helppo puhdistaa!

Kategoria(t): Käsityöt | Avainsanat: , | Kommentoi

Maisemanhoitoa

Kuten tämän hetken otsakekuvasta näkyy, olohuoneesta avautuu kaunis maisema järvelle, peltojen taakse. Tässä olemme  alapihalla kokoontuneina toukosiunaukseen  pari vuotta taakse päin.

Pajukko nousee kuitenkin muutaman vuoden välein niin korkeaksi, että siihen täytyy puuttua. Ranta on raivattava, mutta ruokokerttuselle on joka tapauksessa jätettävä tarpeeksi pensaita laulupuiksi!

Vesi on nyt korkealla, siispä jään päältä oli helppo käydä pajujen kimppuun. Maasto on aika haastavaa, nyt ei ollut ongelmia. Neljä laulujoutsenta lensi ylitse, niiden huuto oli itselleni ensimmäinen tänä keväänä. Tervetuloa!

Pajunkissoja, keräsin niitä ison nipun ennen isännän raivaussahaa.

Isäntä huhki pajukossa, minä kannoin oksia kuivalle maalle. Kevät veisi ne muuten kellumaan ja saattaisivat joutua vaikka verkkoihin.

 

Osan oksista retuutin juhannuskokkoon, mutta suurin osa saa jäädä maatumaan.

Onhan tässä eroa: Ennen

ja jälkeen.

Kaunis kotilahti, nyt vielä jääkannen alla. Sydämeni maisema kaikkina vuodenaikoina.

Kategoria(t): Maisema | Avainsanat: , , | Kommentoi

Korona puhuttaa

Ei sitä alkuvuodesta olisi uskonut, mihin maailma nyt on mennyt, muutamassa kuukaudessa. Korona-virus tuntui aluksi etäiseltä, se jylläsi siellä jossain, kaukana meistä. Mutta sitten viestit muuttuivat, huolet lisääntyivät ja nyt ne ahdistavat kaikkia. Paitsi itse sairaus, myös monen kohdalla lomautukset ja kaikkeen toimeentuloon liittyvät asiat. Varmasti on tiedossa paljon työttömyyttä ja konkursseja.  Koulut suljetaan – surullisena mietin niitä lapsia, joille kouluruoka on päivän tärkeä ateria. Eikä se kotona opiskelukaan taida kaikille niin helppoa olla.

Viime vuosina on suhtauduttu aika negatiivisesti maanviljelijöihin. Heitä syytetään vesistöjen pilaamisesta, liiasta maidon tuotannosta, ilmaston muutoksesta. Aivan oikeutetusti FaceBookissa kiertää tällainen teksti:

Hei! Kaikki viestit, jotka ovat lisätty tähän alkuperäiseen postaukseen, on lähetetty eteenpäin viljelijöille. En olisi uskonut tämän viestin koskaan leviävän näin eteenpäin.  Pidetään viljelijöistämme ja heidän toimeentulosta huolta.

Kiitän Sinua suomalainen viljelijä, että olet olemassa Tiedän, että navetastasi, sikalastasi, kanalastasi ja varastostasi löytyy minullekin ruokaa, vaikka suuret ruoantuontimaat sulkevat rajojaan.

Kiitos siitä, että olet jaksanut puurtaa pellollasi keväästä syksyyn, auringon paisteesta vesisateeseen, laskematta tunteja. Aina et ole tiennyt kuinka perheesi elätät, etkä tiennyt saatko laskusi maksettua. Olet jaksanut ottaa vastaan yhteiskunnan paineen ilmaston muutoksesta vesien pilaamiseen, eläinten ”rääkkäyksestä” hajuhaittoihin.

Tämä hetki tarvittiin – maailmanlaajuinen epidemia – näyttämään se, kuinka tärkeää on pitää yllä oma ruokatuotanto. Paljon jaksamista kaikille ruuantuottajille ja Sinä siellä, muista, kuka sinunkin ruokasi kriisitilanteessa tuottaa. Pysykää terveenä 🙏

PS: Jakamalla julkaisua, Sinäkin voit kiittää.

En tiedä, kuka tuon on alun perin liikkeelle laittanut, mutta olen ollut ja olen edelleen täysin samaa mieltä.

Tämä ikävä sairaus tarvittiin myös siihen, että vihdoin kaikki, puolueista riippumatta, ovat samaa mieltä: Nyt toimitaan. Meillä on mahtava presidentti, joka luo turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä: Pidetään huolta toisistamme! Liikuttuneena minäkin olen  saanut kokea, että muutama ystävä on soittanut ja tarjonnut apua kauppa-asioihin. Olemmehan mekin nyt kotikaranteenissa. K-kauppa Järvituuli tarjoaa arkiaamuisin tunnin rauhallista kauppa-aikaa ja meille aamuvirkuille se kyllä sopii. Muille kappa aukeaa seitsemältä, mutta jo kuudelta voivat riskiryhmät käväistä tuoretuotteita täydentämässä.

Monelle on uusi tilanne se, että olisikin varattava pidemmäksi aikaa ruokia kotiin. Meillä se on niin luonnollista, että en osaa yhtään ihmetellä suosituksia. Kaupat eivät ole kävelymatkan päässä eikä busseja kulje, joten meillä on eletty aina varastojen kanssa. Ei niitä edes koronan vuoksi tarvinnut täydentää.

Olemmeko etääntyneet niin kauas perusasioista, että todellakin piti tapahtua jotain näin järisyttävää, että me pysähdymme ja huomaamme, miten turhat asiat ovat nousseet yli kaiken ja peittäneet alleen välittämisen ja auttamisen. Oman maan ja omavaraisuuden tärkeyden. Nyt ne ovat jälleen arvossaan ja hyvä niin.

50 vuotta vanhassa kuvassa vanhempani seuraavat kevätlaitumelle päästettyjen mullikoiden elämää. Silloin meidänkin perhe oli aika lailla omavarainen. Tämän päivän tilanteessa itseäni harmittaa, että laitoimme mörön vuoksi kanat pois talveksi – sen kerran kun niitä olisi todellakin tarvittu! Toukokuussa vasta aloitetaan uusin kanoin, siihen saakka ihmettelen kauppojen tyhjeneviä munahyllyjä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Muisto vain jää, vai jääkö sitäkään?

Heräsin syksyllä siihen todellisuuteen, että meillä ei ole teetetty valokuviksi mitään vuosikausiin. Vanhoja kuvia on albumeissa vaikka kuinka paljon, mutta noin kymmeneltä viime vuodelta ei juurikaan. Muistitikuilla ja ulkoisella kiintolevyllä on tallella yhtä ja toista, mutta kuka ne löytää jälkeemme? Eikä niissä ole muuta tekstiä kuin automaattisesti tuleva päivämäärä ja ehkä aiheeseen liittyvä ryhmittely. Ja koska nyt on niin helppo kuvata ja tallettaa, kuvia on aivan, aivan liikaa.

Kerroin eräässä FB-ryhmässä muiston vuosikymmenien takaa:

Olin vanhempieni kanssa lähtenyt huutokauppaan, jossa myytiin tyhjilleen jääneen talon irtaimisto. Lapsia ei pariskunnalla ollut. Oli mitä suloisin kesäilta: Tiltaltti lauloi vanhassa pihakoivussa, kielot kukkivat suurena mattona talon seinustalla. Väkeä riitti ja vanha tavara vaihtoi omistajaa.

Aikani kuluksi lähdin kävelemään pihapiirissä ja kurkistin myös puuvajan avoimesta oviaukosta sisään. Silloin huomasin lattialla, kaiken rojun ja puulastujen keskellä, sinne kiireessä heitetyn, suuren valokuvan, jossa olivat varmaankin talon entiset omistajat. Kuva oli taitettu kahtia, kehykset olivat ilmeisesti myynnissä huutokaupan puolella. Vakavana tuo aviopari katseli minua siinä lattialla, pölyisenä ja roskien ympäröimänä. Heidät oli erotettu toisistaan kuvan taittamisen myötä.  Näky ei ikinä häviä mielestäni.

Silloin tuli todella surullinen mieli. En tuntenut näitä ihmisiä, mutta he olivat tehneet elämäntyönsä pienellä tilalla ja hankkineet kaikenlaista mökkinsä kaunistukseksi. Kun he molemmat kuolivat, mitä jäi jäljelle? Muistoksi yksi valokuva, joka sekin oli taitettu rikki. Eihän sillä ollut mitään rahallista arvoa, joten se oli täysin tarpeeton, pelkkä roska. Uskon kuitenkin, että olisi löytynyt joku, jolle tuollakin kuvalla olisi ollut merkitystä tai jos se oli pakko hävittää, niin liiterin lattia oli kyllä ala-arvoinen paikka.

Mutta jospa sillä kuitenkin oli tarkoitus: Se, että joku huutokauppavieras havahtuisi. Että joku ajattelisi entisiä asukkaita, miettisi heidänkin elämäntyötään.

Joku kommentoi FB-kirjoitustani niin, että ihminen kuolee kaksi kertaa. Toinen on se, kun hän oikeasti kuolee, toinen se, kun  kukaan ei muista, kuka hän on ollut. Näinhän se on.

Tämän tarina muistuttaa  sinua ja minua siitä, että vanhojen kuvien taakse kannattaa laittaa nimet ja vuosiluvut, jos ne vielä ovat tiedossa. Meidän jälkeemme työ on aina hankalampaa ja jopa mahdotonta. En minäkään tiedä, ketä ovat nämä sata vuotta sitten eläneet ihmiset, mutta aika ajoin he katselevat minua vanhan albumin sivuilta. Kuitenkin: Joskus voi joku tunnistaa jonkun ja olla iloinen, että sai muiston sukulaisestaan. Mielihyvin kuvat hänelle annan, jos omistaja ilmaantuu.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Katkarapusalaatti

Tätä herkullista salaattia saimme parikymmentä vuotta sitten kummitytön perheen luona. Tein sitä jälleen jokin aika sitten ja huomasin samalla, että en olekaan laittanut ohjetta tänne – tyttärelle muistiin ja itsellenikin. Ja tietysti teille muillekin, joita kokeilu kiinnostaa.

Katkarapusalaatti

  • kerä rapeaa salaattia + lehtisalaattia
  • 1½ dl keitettyä riisiä
  • pussi herne-maissi-paprika -pakastetta sulatettuna
  • pussi katkarapuja sulatettuna ja valutettuna
  • purkki tonnikalaa vedessä
  • tuorekurkkua

Kastike:

  • purkki kermaviiliä
  • 1 dl tilliä silputtuna
  • 2 rkl puristettua sitruunamehua
  • 2 jälkiruokalusikallista chili-kastiketta
  • 5 mustapippuria hienonnettuna
  • ripaus sokeria

Pilko salaattiaineet kulhoon. Valmista kastike ja sekoita salaattien joukkoon vähän ennen tarjoilua. On tosi hyvää! Kiitos ohjeesta ja terveiset Saarijärvelle!

 

 

 

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: , , | Kommentoi

Ensimmäiset kylvöt

Kylvin tomaatinsiemenet perinteen mukaan hiihtolomalla. Tälläkin kertaa on vain kirsikkatomaatteja, mutta kolmea lajia. Viimeiset siemenet ostin Ruotsin puolelta Lapin reissun yhteydessä. Meillä on tykästytty suklaatomaatteihin, joten niitä on kahta lajia ja sitten vanha, tuttu Gardeners delight. Siemenet itivät huonosti, en tiedä menivätkö ne eri syvyyksiin mutta osa on jo kehittämässä kasvulehtiä kun viimeiset vasta kurkistelevat kaarella mullan alta.

Jospa ne kuitenkin kevään mittaan puuhistuvat ja saadaan näitä herkkuja kesällä!

Syksyllä otin maasta hiukan piparjuurta,

sitäkin peitin multaan muutaman palan. Maitotölkissä ne jo kurkkivat, näyttävät olevan todella nopeasti kasvavia. En kyllä tiedä, miksi tätäkin lisään, kun emme siitä oikein välitä ja sitä on jo ennestään kasvussa!

Siemenpusseja on taas melkoisesti, mutta suurin osa kylvetään suoraan ulos.

Lobeliat on kylvettävä kuitenkin aikaisin, lemmikinsininen Cambridge blue…

lLbelia Cambridge Blue

…on suosikkini. Siemenet itävät valossa ja ovat hyvin pieniä, ripottelin kosteaan multaan niitä ryhmiksi. Hammastikut ovat tukemassa muovipussia, ettei se koske multaan ja irroita siemeniä ennen kuin ne ehtivät itää.

Vielä yksi varhaiskylvös: Muutama Siikli-peruna maitotölkeissä – jaksaisikohan näiden kanssa temppuilla alkukesästä niin, että saisimme juhannusperunat itseltä? Se vaatii kyllä harsoja ja monenmoista hallasuojausta, saa  nähdä onko mummulla tarpeeksi energiaa.

Tässä mennään nyt. Vähennän kylvöksiä iän myötä – kaukana ovat ne ajat, kun lasikuistin ikkunoilla oli yli 800 tainta kesää odottamassa. Mutta mielen virkeydeksi pitää kuitenkin jotain kokeilla!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Vanhat lehdet, osa 2

Esittelin teille ihania, vanhoja lehtiä joku aika sitten täällä, klik. Nyt tarina jatkuu vielä toisen jutun verran, nämä lehdet ovat noin vuosilta 1920-1950.

Tällainen oli Kotilieden kansi silloin, kun minä synnyin huhtikuussa. Muutaman vuoden kuluttua sain juuri samanlaiset, monoihin sidottavat ”Nurmekset”, siis luistimet. Nukeille sidoin tulitikkulaatikot jalkoihin ja nekin pääsivät silloin jäälle.

Tutun näköiset vaunut, tuollaisissa minäkin nukuin pihalla…

…sekä neljän vuoden kuluttua pikkusisko. Silloin  Kotilieden kannessa oli tämä kuva, jouluaikaan.

Lasten kumihousut… olikohan meillä sellaiset?

Lapsuudesta ei ole suklaamuistoja, siksiköhän Fazerin sininen on niin suurta herkkua nykyisin?

Anni Swanin kirjat meillä sen sijaan ovat edelleen tallessa. Tässä vaiheessa niitä alettiin kerätä koottuihin kertomuksiin,

mutta meillä on jopa yksi yli 100-vuotias aarre, ihan ensimmäisiä kirjoja.

Käsityöohjeita: Tuo sotilaspäähine taitaa olla nykyinen tuubihuivi, kapeampi vain.

Tuttu kirja tämäkin. Esikoinen on kerännyt itselleen ihan koko sarjan, MMM ilmestyy edelleen.

Valmiiksi SAHATTUA sokeria, hmmm…

Kesäidylli, vai olikohan oikeasti?

Talvella oli ajateltava kesää ja ruuan säilymistä: Järven jäätä sahattiin varastoon sahajauhoihin, minäkin muistan tuon ajan: Isä penkoi esiin isoja jääkokkareita ulkoa sahajauhoista, niitä lohkottiin vesialtaisiin, joissa jäähdytettiin ja säilytettiin lypsettyä maitoa ennen meijriin kuskaamista. Onneksi nyt on jääkaapit!

Muodin mukaan!

Tässä mainostetaan tuttua kirjaa,

jonka myöhäisempi painos löytyy edelleen meiltäkin kirjahyllystä. Kävimme tuolla huvilalla parikymmentä vuotta sitten.

Ruokaohjeita, näistä jokunen menee myös kokeiluun!

Sota-aikana:

Ylioppilaat ovat päässeet kuvaan:

Niksi-Pirkkaa ei oltu keksitty, mutta vinkit ovat aina olleet tärkeä osa varsinkin naisväelle.

Ah! Mummia kainaloon!

Moderni perhe osti radion ja siinä sitä kuunnellaan, olisiko Markus-setää vai lauantain toivottuja iskelmiä?

Ihana perheidylli,

äiti on ehkä juuri saanut pyykit silitettyä.

Lopuksi vielä vitsinurkka:

Vietimme isännän kanssa päivän jos toisenkin uppoutuen näihin aarteisiin. On upeaa, että lehtiä on näin talletettu, hyppäsimme hetkessä historiaan. Olin niin innoissani, että jouduitte tekin nyt tälle retkelle mukaan, toivottavasti viihdyitte!

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Koripaju

Kasvihuoneen lähellä on vanha koripaju, joka vuosia sitten oli jo suuri puu.

Kaadoimme osia jo aiemmin, mutta siitä huolimatta se kuitenkin varjosti tomaatteja, joten eräänä keväänä moottorisahan jäljiltä siitä jäi vain suuri kanto.

Siitä lähtien olemmekin joka kevät saaneet kannosta paljon pajuoksia, joita voisi käyttää vaikka pajutöihin. Se ei kuitenkaan ole vielä ollut päällimmäisenä mielessä.

Keväällä lehdettömät oksat on helppo katkoa, tällä kerralla se työ tehtiin raivaussahalla. Melkoinen siilitukka!

Olemme muutaman vuoden ajan keränneet pajut risuaitaan, joka on tanskalaisen maajussin mallin mukaisesti tehty seiväsrivistön väliin. Tuonne vain pudotetaan uudet oksat vuosittain, talvi painaa niitä sitten alemmas.

Tällä aidalla ei ole sen suurempaa tarkoitusta, kuin että vähän varoittaa vajaan metrin pudotuksesta aidan takana. Ennemminkin se on pihan reuna-alueen kaunistuksena.

Vuosi sitten tökkäsin kasvimaan alareunaan melkoisen määrän oksanpätkiä, siitä riittää nyt istutettavaksi muuallekin. Ehkä joku ystäväkin innostuu koripajun kasvatuksesta?

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Kevättöitä helmikuussa!

Tänään sataa lunta, mutta ajatukseni ovat viime viikossa: Silloin öisin oli kipakkaa pakkasta ja päivisin mitä kaunein kevätsää. Tässä mietteitä menneistä, ihanista päivistä: Järvi oli kiiltävän jääkannen peitossa, vesi noussut paljon syyskorkeudesta. Laituri-parka!

Eikä veneelläkään näytä menevän hyvin,

saatikka valkoisilla jäniksillä. Löysin tupon talviturkkia: Miten voisi piiloutua noin räikeässä asussa?

Kävelin kohmeisen heinäpellon poikki rantaan, illan varjot olivat jo pitkiä.

Ihastelin jään vonkumista ja tasaisuutta. Nyt on kalevalanpäivä, kevät jo mielessä.

Kotimatkalla auringonsäteet lämmittivät vielä talon seiniä.

Nelä päivää touhusimme pihalla kauniissa, keväisessä säässä. Lapin matkasta on jäljellä enää vähän yskää ja lumiset muistot:

Kävimme leikkurien kanssa läpi molemmat marjatarhat, sekä vanhan talon että oman. Aika ronskisti poistettiin sammaloituneita oksia uuden kasvuston innostamiseksi. Levitin myös leivinuunin puutuhkaa kaikille pensaille.

Omenapuista otettiin pois joitakin isojakin oksia,

mutta enimmäkseen katkottiin vesiversoja ja väärään suuntaan sojottavia kasvustoja. Aronia-aidanne sai kunnon parturoinnin:

Vadelmien vanhojen versojen leikkaus on myös meillä kevättyönä, samalla uudet oksat sidotaan rimoihin.

Myös kasvihuoneen pressukatto poistettiin. Reen laatikoissa on perinteisesti kasvanut avomaankurkkuja, mutta viime kesänä ne eivät tuottaneet satoa – johtuiko matalasta multatilasta tai mullan laadusta. Nyt täytyy keksiä muuta käyttöä tuolle vanhalle reelle!

Nyt on mahtava pääsiäiskokko ja juhannukseksikin oksat ovat jo kasassa.

Vielä jäi puuhia keväämmälle, mutta on ihana tietää, että monen päivän työt on jo tehty. Hyötyliikuntaa, sitähän se, eikä uimahalliin olla nyt ehditty lainkaan!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pula-ajan ruokakurssi ja kummitus

 

Näin Kalevalanpäivänä taitaa olla juuri oikea aika kertoa tämäkin, sata vuotta vanha juttu,

sillä vuosi oli 1917, kun Könttärillä järjestettiin pula-ajan ruokakurssi. Kurssilaisista otettiin valokuva nykyisen museotalon

kuistilla ja siinä ovat mukana vierekkäin mummoni – tietenkin kissa kainalossaan – ja hänen siskonsa Elli, iso sekoitushärkin kädessään. (Härkin tehtiin nuoren männyn latvasta ja Wikipedian mukaan sanottiin, että ”neljäsorkka nälkää, viissorkka viljaa, kuussorkka kuivaa, seitsensorkka sekoittaa”. ) Kuvassa taitaa olla juuri tämä sama, joka vieläkin on tallella:

Kuvan olemassaolosta olen tiennyt aina, mutta pari vuotta sitten se muuttui entistä mielenkiintoisemmaksi uudella kummitusjutulla, jonka kuulin ystävältäni Tarjalta. Isoäitini oli kertonut tarinan Tarjan isälle kerran kyläkäynnin yhteydessä ja tällainen se on:

Tuon ruokakurssin pitäjä tuli kauempaa ja kysyi talonväeltä, voisiko jäädä yöksi heille kurssin ajaksi. Tilaa oli, sillä rakennuksiakin oli useampia. Isäntä oli sanonut, että kyllä se sopii, mutta uskaltaako nuori nainen yöpyä yksin talossa, jossa 60 vuotta sitten on tehty murha? ”Minua eivät kummitukset pelota”, oli nainen vastannut iloisesti ja niin hän asettui  yöpuulle isäntäväen nukkuessa toisaalla.

Keskellä yötä nainen kuitenkin ryntäsi kauhuissaan, silmät suurina ja tukka pystyssä, naapuritaloon ja kertoi järkytyksestään: Hän oli herännyt siihen, että ovi avautui ja äänettömin askelin käveli isokokoinen mies hänen luokseen jääden tuijottamaan vuoteessa makaavaa neitokaista. Enempää ei tarvittu, kurssin pitäjä pinkaisi naapurin puolelle. Lukkari, joka tuossa talossa murhattiin vuonna 1861, oli huomattavan suurikokoinen, joten hänkö se oli, joka tuli ihastelemaan nuorta naista? Naisten mies kun eläessäänkin oli!

Ja sitten se valokuva: Kuka mahtaa olla kurssin vetäjä? Tuo vaalea, joka nojaa vasemmalla kuistin pylvääseen? Vai tuo vakava, edessä oikealla? Ja onko kuva otettu yön jälkeen vai jo ensimmäisenä päivänä?

Kiitos Tarjalle tästä tarinasta! Ilman Sinua en olisi sitä koskaan saanut tietää. Valokuva sai kertomuksen myötä ihan toisenlaisen ulottuvuuden.

Jos haluat lukea, niin lukkarin murhasta olen kertonut aiemmin täällä, klik.

 

Kategoria(t): Aaveita ja jännitystä | Avainsanat: , | Kommentoi

Vanhat lehdet, osa 1

Syyspuolella meille soitti ystävä, joka kysyi, voimmeko ottaa museoon vanhoja lehtiä. Totta kai! Muutama päivä kului isännän kanssa aarrelaatikoita tutkiessa.

Ja aarteitahan ne tosiaankin ovat. Todella vanhoja,

tällainenkin harvinaisuus joukossa.

Hurtti-Ukko

Monet Kotilieden kannet ovat kuin taideteoksia:

Sisältö on mielenkiintoista. Tässä ohjeita, miten vanhasta aikuisen puvusta voi kaavoja sovittelemalla saada lapselle  asun,

ja tässä kerrotaan kuukausimansikasta.

Upea mankeli ja Hackmanin tuotteita lähes sadan vuoden takaa.

Näin mainostettiin jo kauan sitten Digestive-keksejä

ja näin Sun Maid -rusinoita.

Ruokaohjeita, tietenkin, nämä kahvileivät menivät jo kokeiluun. Hyviä olivat!

 

Sisustustrendejä!

Työajat olivat sata vuotta sitten erilaiset…

…ja niin oli suvivirsikin.

Aika kului siivillä lehtien kanssa,

nyt ne ovat tallessa kotimuseossa. Kiitos! Mutta koska näissä aarteissa oli niin monta mielenkiintoista juttua, jatkan tarinaa vielä myöhemmin!

 

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Paahdetut juurekset

Pari vuotta sitten kyläilimme Jyväskylässä ja emäntä oli valmistanut muun herkkuruuan lisäksi paahdettuja juureksia. Tykästyimme niihin kovasti ja kotiin lähdettiin tietenkin reseptin kera. Nyt, kun olen useamman kerran meilläkin noita herkullisia juureksia valmistanut, olen huomannut nuorisonkin niistä pitävän, joten pannaanpa ohje jakoon heitäkin varten! Palsternakat kasvoivat hyvin viime kesänä, nyt niille on ollut käyttöä ja siemeniä tilasin kaksi pussillista, että ensi talveksikin riittää satoa.

Paahdetut juurekset

  • 2 isoa porkkanaa
  • 2 palsternakkaa
  • puolikas lanttu
  • 2 pientä sipulia
  • 4 rkl oliiviöljyä (meillä rypsi)
  • 2 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 rkl hunajaa
  • suolaa, mustapippuria

Pilko juurekset saman kokoisiksi paloiksi, kippaa muovipussiin. Sekoita mausteet öljyyn ja kaada seos juuresten sekaan, kääntele ja pyörittele hyvin. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paahda 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Juuresten määrä ja suhde on toki jokaiselle makuasia, mutta mielestäni erityisesti palsternakkaa saa olla reilusti! Jos  laitat sekaan punajuuria, ne värjäävät kaiken. Olen joskus kääntänyt leivinpaperista seinämän uunipellille ja kaatanut punajuuret toiselle puolelle, niin värit eivät sekoitu. Kiitos, Ritva!

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: , , | Kommentoi

Lapin lumilla jälleen

Viime viikko vierähti pohjoisessa, Ylläsjärvellä. Taisi olla jo seitsemäs kerta, kun tuttujen mökillä vietimme siellä laatuaikaa. Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta sellaista elämä on.

Samaa tapahtumaa voi kuitenkin katsella eri puolilta: Oletko suruissasi siitä, että lasissa on enää puolet hyvästä viinistä? Vai iloinen siitä, että puolet on vielä jäljellä? Kun tulomatkalla kuuntelin autossa laulua, jossa sanottiin, että ”elämä on lahja suurin ja arvokkain…minä tahtoisin elää sen joka hetkestä iloiten ja nöyrästi kiittäen” päätin, että en ruikuta, vaan olen kiitollinen. Tästäkin retkestä.

Aikaistimme lähtöä päivällä, ja siitä olemme tosi kiitollisia: Pääsimme ajamaan hyvässä säässä, sillä ensimmäinen mökkipäivä oli kovin myrskyisä ja lumisateinen.

Kiitän, että menomatkalla saimme puhelun Teboililta: Isännältä oli luiskahtanut lompakko kahvipaikan pöydän alle ja rehellinen mies oli siitä henkiökunnalle ilmoittanut. Onneksi olimme ajaneet vasta 20 km ja onneksi mitään ei kadonnut. Väkisin annoimme löytöpalkkion tuolle tuntemattomalle miehelle, nöyrä kiitos vieläkin!

Kiitos Raahen ystäville puolivälin majapaikasta – teitä on aina niin mukava tavata.

Iissä peltipoliisin valo räpsähti: Nopeusrajoitus oli 60 ja meillä mittarissa 63. Kiitos, että liikennettä valvotaan, se on tärkeää. Ylinopeudesta voi syyttää vain itseään, mutta ilmeisesti emme kuitenkaan saa sakkoja vaan korkeintaan huomautuksen.

Kiitän, että lähdin heti huonossa myrskysäässä hiihtämään lähiladulle ja ehdin kuvata tämän pienen käkkyrämännyn,

 

josta jo aiemmin olen kirjoittanut, tunteikkaasti täälläkin, klik. Illalla sairastuin ja jouduin useaksi päiväksi petipotilaaksi pieneen mökkiin. Kiitollisena huomasin, että televisiosta löytyy katseltavaa muulloinkin kuin illalla, vaikkapa isä Matteon tutkimukset.

Olen hurjan kiitollinen, että sain keuhkokuumeeseen ystävällisen ja nopean avun täältä

ja siitä, että edes isäntä saattoi lähteä hiihtämään. Onneksi olin tehnyt paljon ruokia valmiiksi, kiitollisena totesin, että nyt ei olisi jaksanutkaan.

Kiitos, että kun kuume hellitti, sääkin kirkastui ja pääsin pikkiriikkiselle hiihtolenkille. Tästä maisemasta

olin niin haaveillut kaksi vuotta, monet kerrat olin tuosta mutkasta hiihtänyt mielikuvissani. Ja nyt sain jälleen upeat kuvat!

Ja vielä lopuksi: Isäntäkin sairastui flunssaan. Kiitos, että ei onneksi keuhkokuumeeseen! Ja loppujen lopuksi suuri kiitos siitä, että tulomatka sujui hyvin: Hän jaksoi ajaa Panadolin avulla tuon reilut kymmenen tuntia ja pääsimme turvallisesti kotiovelle.

Nyt parantelemme itseämme kotosalla ja ihmettelemme kesäisiä maisemia keittiön ikkunasta.

Loppujen lopuksi meillä oli hyvä reissu. Yritetään kiitollisina löytää ilon aiheita, jatkossakin. Toisinaan niitä on vaan vaikeampi löytää kuin joskus toiste.

Keuruulaisen runoilijan, Einari Vuorelan, runo sopii mielestäni tähänkin paikkaan:

”Päivät tulevat, päivät menevät.

Istutko sinä vain ja annat ajan virrata ohi?

Katso ja kuuntele, hetket ovat kallisarvoisia.

Timantteja on kätketty tiimalasin hiekkaan. ”

Kategoria(t): Matkat | 2 kommenttia

Uunitomaatit

Tomaatit ovat kesällä paljon maukkaampia, siksi emme juurikaan käytä niitä talviaikaan tuoreina. Tupun tuvasta löytyy monia helppoja ja herkullisia ohjeita ja sieltä, klik,  olen löytänyt tämänkin suosikkiohjeen, jonka laitan tähän meidän mallin mukaan tehtynä. Kaikkea Tupun ehdottamaa kun ei kaapista löydy!

Uunitomaatit

  • rasiallinen kirsikkatomaatteja
  • 50 g homejuustomuruja
  • 2 valkosipulin kynttä pilkottuna pieniksi paloiksi
  • 1 rkl kuivattua timjamia
  • 1 rkl kuivattua basilikaa
  • 3 rkl rypsiöljyä
  • hiukan mustapippuria myllystä
  • ripaus suolaa

Sekoita mausteaineet ja öljy keskenään kulhossa, johon lisäät puolitetut kirsikkatomaatit. Anna maustua ainakin tunti, jonka jälkeen laita ne voideltuun, pieneen uunivuokaan ja paista 200 asteessa vajaa puoli tuntia. Kuvan paistos on vasta uuniin menossa.

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: , | 2 kommenttia