Paraisten piparkakut

Hakusanalla löytyy hiukan erilaisia reseptejä neitstä, mutta seuraava ohje on itselläni ollut käytössä jo 50 vuotta. Pippuriripauksen olen tosin lisännyt vasta reilut kymmenen vuotta, se on kyllä ihan paikallaan tässäkin seoksessa. Laitetaanpa tänne muistiin, lapsien perheillekin!

Paraisten piparkakut vuosimallia 1972

  • 250 g pehmeää voita
  • 200 g sokeria
  • 1 muna
  • 100 g siirappia
  • 2 tl soodaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 tl hienonnettua pomeranssinkuorta
  • ripaus maustepippuria
  • noin 450 g puolikarkeita vehnäjauhoja

Kiehauta mausteet siirapissa ja anna jäähtyä. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna ja jatka vatkaamista vielä jonkin aikaa. Sekoita sooda siirappi-mausteliemeen ja kaada sekaan taikinaan, lopuksi jauhot. Teen sekoitukset yleiskoneella ja peittelen kelmulla viileään maustumaan, vaikka yön yli. Tässä vaiheessa todennäköisesti käydään vielä taikinavarkaissa, on se vaan niin hyvää!

Meillä on jo vuosia soinut leipomisaikaan sama musiikki: Mariah Careyn vuonna 1994 ilmestynyt ”Merry Christmas”.

Se on meidän talon perinne niin kauan kuin tämä mummu pipareita valmistaa ja leipomisen jälkeen laulut saavat jäädä seuraavaa vuotta odottamaan.

Tässä kuvassa nuori rouva leipoo ensimmäisen kodin ensimmäisiä Paraisten piparkakkuja. Mitähän joulumusiikkia lie tuohon aikaan kuunneltiinkaan?

Jonain jouluna varmaan eteen tulee se päivä, että en enää viitsi kaulita taikinaa, vaan teen niin kuin äitini aikoinaan: Leivon vain pikkupallukoiksi ja litistän hiukan. Mutta ainakin tänä vuonna oli vielä kivaa tehdä niin kuin 50 vuotta on tehty. Silikonileivinpaperin välissä kaulitseminenkin on helppo juttu!

Lopuksi piparit purkkiin, siihen samaan, minne ne on iät ajat ”piilotettu”. Joulun tuoksu valtaa koko kodin.

P.S. Tämä taikina ei sovi piparkakkutaloon laisinkaan, piparit tulevat niin mureita ja pehmeitä. Kerran kokeilin ja katto sortui!

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: | Kommentoi

Lunta!

Vielä viime viikollakin isäntä oli raivaamassa taimikkoa ja sai sopivasti työn päätökseen juuri ennen talven tuntua.

Ihailimme kotipihalla täysikuuta sunnuntai-iltana

mutta maanantaina lähdimme muiden iloisten eläkeläisten kanssa bussilla jokavuotiselle virkistysreissulle Härmän kylpylään.

Miten voikaan kaksi yötä vieraassa paikassa ja mukavien ihmisten kanssa saada mielen niin loman tuntuiseksi? Vesijumppaa, kuntojumppaa, kävelyretkeä, luentoa. Bingokin vielä ja tietenkin loikoilua hierovissa suihkuissa allaspuolella. Tanssi-iltoja unohtamatta! Se, että pääsee valmiiseen aamiais- tai illallispöytään on tälle mummulle tosi luksusta.

Tulomatkalla oli tauko Tuurin kyläkaupalla. Voi sitä tavaramäärää ja joulukoristeita! Asiakkaita ei juurikaan näkynyt, liekö koronan vaikutusta. Ei ollut entisaikojen ruuhkaa myöskään ravintolan puolella.

Kun keskiviikkona palasimme, kotipuolessa alkoi lumisade ja aamulla piti jo vaihtaa takalana traktorin perään, sillä nietoksia oli tuulella ehtinyt kinostua paikoitellen melkoisesti.

Syksyn pimeys ja synkkyys katosivat yhdessä yössä, tervetuloa, talvi!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Lämmin lisäke suppilovahveroista

Vielä viikonloppuna lähdin keräämään suppiksia, varmaankin nyt viimeisen kerran tänä vuonna.

Lumi peittää ne todennäköisesti pikapuoliin ja minäkin, sienihamstraukseen retkahtanut, saan talvirauhan. Mutta nyt, kun pakasteessa ja kuivattuna on valtava määrä sieniä, niitä on myös käytettävä. Juhlimme viikonloppuna nuorison ja pikkuväen kanssa pienimmän piian ja pikkurengin synttäreitä,

lounaalla oli lisäkkeenä toisena päivänä ihanaa korvasienikastiketta ja toisena sienimössöä, josta on tullut tämän syksyn aikana ihan suosikki:

Lisäke suppilovahveroista

  • omassa liemessään haudutettuja ja pakastettuja suppilovahveroita
  • paketti amerikanpekonia
  • sipuli
  • 1 – 2 rkl ruohosipulituorejuustoa
  • suolaa, jos tarvitaan

Purista pakastetuista suppilovahveroista nestse, itse ennsin huuhtaisen sienet kun meillä tykätään miedommista mauista. Laita pieniksi paloiksi leikattu pekoni kylmään pannuun ja kuumenna pikkuhiljaa, että rasva irtoaa. Lisää sipulisilppu ja saksilla esim. juomalasissa pilkotut suppikset, sekoita ja hauduttele, kunnes sipuli on pehmeää ja saanut ehkä hiukan väriäkin. Minulle jäi kerran osa ruohosipulituorejuustosta jääkaappiin käyttöä odottamaan ja lisäsin sen silloin sulamaan kuumaan seokseen. Tulipas hyvää! Eli tuon eka kerran jälkeen olen ihan varta vasten ostanut tuorejuustoa sienimössöön makua antamaan. Varmaan joku muukin kuin ruohosipulijuusto tähän sopii.

Jos kaikki ei kulu lounaalla, lisäkettä voi toki lämmittää tai sitten levittää vaikka ruisleivän päälle juustoraasteen kanssa. Uunissa kuorrutetut leivät – taas ihana herkku!

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: | Kommentoi

Vuoden viimeinen kunnostus navetalla

Tiukalle meni ennen talven tuloa, mutta nyt on kuitenkin navetan kunnostus saatettu onnistuneesti siihen pisteeseen, mihin se tämän vuoden puitteissa oli suunniteltukin. Onneksi lumi pysytteli aika lailla poissa eikä viimakaan tuntunut kovin pahalta.

Viimeiseksi jäivät vinttisillan kaiteet sekä vintin ovi. Sen alaosa piti uusia, mutta löytyihän siitä tietenkin muutakin korjattavaa.

Nyt ovi toimii hyvin ja valmiiksi maalattu lauta riitti mainiosti.

On taas turvallista peruuttaa alas yli 60-vuotilaalla Porche-traktorilla siltaa pitkin, kun reunoilla on tukevat kaiteet. Ehkä korotamme vielä ensi kesänä niitä, niin on kävelijällekin mukavampaa!

Hommaa riitti nissäkin,

mutta onneksi löytyi auttavaisia naapureita talkoisiin.

Paras jäi kuitenkin viimeiseksi. Olin nimittäin miettinyt jo pari vuotta, miten ikkunoihinkin saisi uutta vanhaa ilmettä ilman niiden uusimista. Ennen kussakin ikkuna-aukossa oli pienempiä ruutuja, mutta isä oli vaihtanut ne käytännön syistä kahteen erilliseen ikkunaan jo 1960-luvulla. Ennen näin:

Nyt pokiin ruuvattujen koristeristikoiden jälkeen näyttää tältä:

Tykkään niin paljon! Muutamaan ikkunaan ompelin valoverhon, niin sisällä oleva tavara ei näy häiritsevästi tielle.

Kiitos Jukalle kattoikkunoista ja kiitos Markolle muusta tämän syksyn kunnostuksesta! Nyt kun kaikki on valmista, vintin ikkunalle kiipesi kurkistelemaan myös kotitonttu, joka on jo vuosisatoja pitänyt huolta talosta. Mummo sanoi aikoinaan, että kaikissa taloissa on haltia kartanosta huolehtimassa ja erityisesti naispuoliset ovat huolekkaita. Tuo meidän näkyy olevan partainen ukko, mutta hyvinhän tässä kaikki on sujunut.

Täytyy varmaan jouluna jättää hänellekin puurokuppi ylisille.

Hyvää isänpäivää kaikille!

Kategoria(t): Navetan remontti | Avainsanat: | Kommentoi

Viimeisiä syystöitä

Sää on ollut armelias meille, joiden aika on mennyt kaikenlaisessa muussa kuin pihan syystöissä. Lehdet saivat jäädä maatumaan paikoilleen, millään eivät voimat riittäisi suurien pihamaiden haravointiin. Eipä meillä koskaan olla oltu muutenkaan innokkaita haravoimaan syksyisin, aina tuolta alta nurmikko on kasvanut, liiaksikin!

Mutta kasvihuone on pesty ja sen edessä oleva reki on saanut talvisen asunsa. Vielä puuttuu pressu katolta, se on syytä levittää lumituhojen ennalta ehkäisemiseksi.

Aurauskepit ovat paikoillaan ja kausivaloja laiteltu muuallekin valmiiksi odottelemaan.

Linnuille pystytettiin ruokintapaikalle jälleen suojaksi pikkumetsä.

Myös navetan vintin uudistettuun ikkunaan asetimme pienen kuusen valoineen. Tykkään! Kunhan joulu lähenee, olkipukki ja tonttu voivat muuttaa tuonne asumaan.

Mieleni tekee kuitenkin koko ajan metsään vaikka sieniä tai karpaloita ei enää tarvittaisikaan. Viikko sitten lähdimme varhain sunnuntaiaamuna jälleen yli 40 km päähän tutulle karpalosuolle. Tällä kertaa saalis

ei ollut pääasia – kuljimme koko ajan jo kerätyillä alueilla – vaan se ihana hiljaisuus, aamun hämäryys ja sumu suon ja lammen yllä.

Tätä luonnonrauhaa ja kauneutta ei voi saada liikaa.

Ja pakkohan nuo suppilovahverotkin oli vielä kerätä, kun eteen tupsahtivat. Ystävälle.

Sää taitaa nyt kylmetä eikä meillä ole pihalla kuin muutama syyshomma jäljellä. Tv on osaltani unohtunut kokonaan muutamaksi viikoksi, mutta kohta on aika ottaa sukkalangat esiin ja istahtaa katsomaan sinne taltioituja suosikkeja, vaikkapa tanskalaista maajussia.

Ja onhan minulla odottamassa uusi kirjakin. Hyvää Pyhäinpäivää myös sinulle!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Navetan kunnostus jatkuu

Ennen syyslomaa Marko-timpuri ehti jo aloittaa navettaremonttia katon, vellikellon ja vintti-ikkunan osalta.

Niistä jo kirjoitinkin, klik, mutta takaseinällä aloitettiin myös suuri urakka. Jo elokuussa isäntä oli niittänyt korkeat kasvustot seinän vierestä ja esikoinen vetänyt niiden juuret kaivurillaan irti sekä täyttänyt reunan katteella ja murskeella.

Seinä näytti aivan kamalalta!

Lautojen vaihto aloitettiin helpommasta päästä.

Niistä uusittiin vain lahot ja kaikki kunnollinen yritettiin säästää.

Aikamoista tilkkutäkkiä!

Olin maalannut lautoja lämpimällä säällä jo etukäteen, mutta vasta ensi kesänä seinä saa yhtenäisen värin kunhan esikoinen ehtii paikalle ruiskunsa kanssa.

Seinustalla on kolme liukuovea, joiden kunnostuksessa tuli aina vähän vaikeuksiakin vastaan. Suurin yllätys kuitenkin oli tämä tosi laho seinän alapalkki, joka kohtapuoliin olisi antanut oikein kunnolla periksi.

Tässä se erottuu hyvin roskalavalla:

Onneksi parrujakin on vielä lautavarastossa ja Marko sai kunnostettua tuonkin kohdan viimeisen päälle hyvin.

Maa viettää itään, seinäkin siis sahattiin vinoksi osasta matkaa.

Kun tultiin purkutöihin vanhan ulkohuusin kohdalle, takaa paljastui – niin mitä?

Huusi on täpötäynnä rojua, joten sisältä ei ole nähnyt, mitä kaiken alla on varastossa. Äiti noita haravia varmaankin on eläissään sinne hamstrannut.

Kukahan tarvitsisi?

Niin tuli koko seinä valmiiksi, mutta edessä oli vielä haastavin vaihe: Suuri liukuovi, jota vasten nuo kuusi haravaa kuvassa nojaavat. Hurjan painava!

Sen alaosa olisi uusittava, mutta myös ylhäällä, kiskojen kohdalla, kiinnitykset olivat taipuneet. Nyt ne on pultattu läpi seinän vahvaan kakkosneloseen, jollainen on myös sisäpuolella.

Kun kisko-osuus oli kunossa, sahattiin oven lahot laudat pois painon keventämiseksi.

Mitenkähän tuon jaksaisi nostaa paikoilleen?

Mutta lopulta, kolmen miehen ja yhden naisen voimin sekä ainakin tunnin urakan jälkeen, ovi oli vihdoin paikoillaan ja alaosan kunnostus saattoi alkaa.

Kyllä nyt on kiitollinen mieli.

Syksyn sää oli leutoa ja saatoimme tämänkin työn loppusuoralle. Kiitokset Markolle hyvästä työstä! Vinttisillan kaiteet

ja ovi jäivät vielä odottamaan vuoroaan.

Kategoria(t): Navetan remontti | Avainsanat: , , | Kommentoi

Syyslomaviikon tohinaa

Tytär tuli etätöihin syyslomaviikoksi, joten ehdimme touhuta pikkuväen kanssa vaikka mitä. Aloitimme heti sunnuntaina sieniretkellä, palatessa mukana oli taas monta ämpärillistä suppilovahveroita.

Maanantaina uimahallilla oli syysloman perinteinen peuhupäivä, jolloin altaille tuodaan monenmoisia patjoja ja muita kivoja välineitä. Se on kaikkien lasten suosikkipaikka ja pienin piika polskutteli kelluntapuvussaan isossakin altaassa kuin pikkukala. Iltapäivällä kävimme siirtämässä vesipumppujen letkut maalle, sillä luvassa oli kylmenevää säätä.

Tiistaina lähdimme jo aamusta retkieväiden kanssa Jukojärven uudistetulle kuntopolulle. Korkeimmalta paikalta näki kauas

ja juuri hankitut Lidlin kiikarit olivat ahkerassa käytössä.

Oli kivaa hörppiä lämmintä mehua ja paistella makkaroita, sillä maa oli vielä kuurassa kylmän yön jäljeltä ja sormia paleli.

Keskiviikkona oli sadepäivä mutta pappa ja pikkurenki touhusivat ladossa: Autoihin täytyi vaihtaa talvirenkaat ja siinä oli apu tarpeen. Taitavasti homma jo hoituikin ja kun renkaat oli pesty, ne voitiin viedä varastoon ensi kesää odottamaan.

Keittiössäkin oli puuhaa, sadepäivä on hyvä leipomispäivä! Osasta taikinaa tehtiin kanelikierteitä,

osasta pikkupullia

ja osa paistettiin kesäkeittiössä tikkupulliksi.

Iltasella kävimme vielä Nyyssänniemen leirialueella pizzoilla, jotka on äänestetty Suomen parhaiksi.

Torstaina pikkipiian kummitäti kutsui meidät kiinalaiseen ravintolaan syömään ja sekös oli iloinen asia. Kaikki rakastavat kanapalleroita, namskis, kiitos! Illemmalla vietettiin päivänsankarin 7 v syntymäpäivää ja yllätykseksi meille tuli myös serkun lukukoira, suoraan kirjastokeikaltaan. Kyllä olikin mukavaa lukea, kun Kiira oli niin innokas kuuntelemaan.

Perjantaina oli elokuvapäivä Haapamäellä. Istuttiin hämärässä, syötiin popcorneja ja jännitettiin, miten rikki mennyt Roni-robotti selviäisi. Pikkupiian mielestä välillä oli jopa pelottavaa!

Elokuvan jälkeen poikkesimme hampurilaiselle, sekin on lasten suosikkipaikka.

Lauantaina Keuruulla järjestettiin jo perinteinen syysloman lopun ”Loistolauantai”. Poniratsastusta,

frisbee-golfia,

ja ihan parasta: Avoimet ovet jumppahallissa.

Lopuksi herkuttelimme uimahallin uudessa kahviossa, jonka nimi on Idan unelma.

Joka päivä pappa opetti pihateillä – vanhalla autolla – pikkurenkiä ajamaan ja viikon lopussa meillä oli jo taitava, uusi kuski. Iloinen sellainen!

Viimeisenä lomapäivänä leikimme aamulla sataneella lumella,

kävimme rikkomassa rannan jääriitettä,

vetämässä veneen talviteloille ja ihmettelemässä ketun jälkiä laiturilla.

Nyt talo on taas hiljentynyt useaksi viikoksi ja papan kanssa jatkamme syystöitä. Sää lämpenee onneksi, sillä edessä on vielä navetan remonttia, kasvihuoneen pesu ja jänisverkot. Mustikoille ehdimme jo äsken aitauksen laittaa, sillä joku seuraava yö olisi ollut ehkä jo liian myöhään!

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , | Kommentoi

Navetan vintti-ikkuna

Aiemmin kerroin, kuinka lähes 100-vuotias navettarakennus sai Jukka-timpurin toimesta takaisin entiset kattoikkunansa, jotka oli jo toistakymmentä vuotta sitten pitänyt vuoto-ongelmien takia poistaa. Paitsi vintin valoisuutta, ne lisäsivät ulkonäköä kummasti: Sain takaisin lapsuuteni maiseman navettapihalle.

Huoltotyöt kuitenkin jatkuivat ja kun esikoinen maalasi kesällä navetan seiniä, hän totesi vintin ikkunanpuitteet hyvin huonokuntoisiksi. Hyvä, että lasit olivat edes pysyneet paikoillaan!

Korjaus jäi kuitenkin odottamaan syksyä ja Marko-timpuria, jonka kanssa oli sovittu takaseinän ulkovuoriremontista jo aiemmin. Mutta katollakin oli korjaamista ja uusimista: Räystäslaudat olivat aivan lahot eikä tuo valkoinen värikään ollut mieleinen. Koska Marko on myös peltimies, hän teki ja asensi lautojen tilalle punaiset räystäspellit, jotka jatkossa ovat nyt varmasti huoltovapaat.

Samalla kunnostettiin muutakin rempallaan ollutta ja koska juuri sopiva kattopellin pala oli varastossa, vellikello sai kevyemmän ja myös huoltovapaan katon.

Ulkonäöllisesti suurin muutos oli kuitenkin se vintin ikkuna. Irrotuksen jälkeen

todettiin, että aika vaikea pokia on kunnostaa, ellei sitten radikaalisti käännä sisäpuolta ulkopuoleksi. Ja näin sitten tehtiinkin. Lahot kittilistat uusittiin ja maalattiin, tämä kaikki tulisi jatkossa olemaan sisäpuolta. Ulkopuolelle tuleva entinen sisäpuoli maalattiin ja lasit tiivistettiin ympäriinsä. Sää oli maalin kuivumiseen liian kylmää, joten keittiö muuttui verstaaksi pariksi päiväksi.

Sitten tuli mieleen, että kun vanhaan kotitaloonkin tehtiin kauniit ikkunalaudat,

niin jospa tämäkin, hyvin tielle näkyvä ikkuna, saisi samaa ilmettä! Marko piirsi ja isäntä sahasi ja maalasi. Ennen

ja nyt:

Autotallin oven ehdin maalata jo elokuun lopussa, nyt olisikin ollut jo liian kylmää. Voi että tykkään! Vielä jäi puuttumaan valkoinen pelti ikkunan alta, mutta mielessä pyörii jouluaika: Mitähän kivaa keksisi tuonne ylös! Jouluvaloja? Kuusi? Vai tonttu ja olkipukki? Kyllä kai tuollakin vintillä talosta huolehtiva tonttu voisi asustaa, vaikka eläimet ovatkin jo lähteneet?

Kategoria(t): Navetan remontti | Avainsanat: , | Kommentoi

Karpalosuo kutsuu

Kun olen tänä vuonna – keväästä syksyyn – kulkenut niin usein metsien antia etsimässä, minulle on usin tullut mieleen kaunis laulu liki sadan vuoden takaa: ”Paimenpoika”. Ennenvanhaan karja laidunsi metsissä ja ahoilla, ilman aitauksia. Jonkun oli pidettävä eläimistä huolta ja se työ oli usein nuorten tyttöjen tai poikien hommana. Kun muut lähtivät sunnuntaina kirkkoveneillä tai polkuja pitkin kirkkoon, laulun paimenpoika otti äidiltä saamansa rukouskirjan kontistaan metsän kirkossa. ”Nyt metsä kirkkoni olla saa, voin täällä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit soikaa.” Laulun voit kuunnella tästä, klik.

Viimeinen syksyn marja-anti löytyy karpalosuolta. Kun olimme muutama viikko sitten Karstulassa kuulemassa ja katsomassa Karstulan mieslaulajien ”Tulitauko” -esitystä, katselin bussin ikkunasta, että voi kun on paljon ihania soita! Varmaan tuoltakin löytyisi karpaloita. Löytyihän niitä, kun isännän kanssa lähdimme etsimään.

Ja niin kuin alussa kerroin, paimenpojan laulu seurasi taas mukanani, varsinkin, kun ohitimme tämän tienviitan: Juuri tästä on aikoinaan kulkenut nikaraisten kirkkotie.

Suolla on niin helppo hengittää! Tuo kaikki avaruus, joka meitä ympäröi.

Lammen rannassa oli vaarallisen tuntuista, kun saappaat painuivat litisevään sammaleeseen, tuskin jaksoin kiskoa jalkani ylös ja silloin oli jo toinen saapas tiiviisti suon imussa. Hui!

Kylmä tuuli tuntui aika ikävältä, sormia palelsi. Yksitellen nuo herkut on mielestämme kerättävä, vaikka yritimmekin aluksi käyttää poimuria. Kun vilu alkoi vaivata, oli lähdettävä kotia kohti, seuraavalla kerralla viisastumme ja otamme eväät mukaan suolle. Eikä niin kuin nyt: Hörpimme kuumat kahvit vasta autolla, kotimatkan alkaessa.

Nyt on tiedossa karpalosoppaa ohraapuuron kaveriksi, useammaksikin kertaa. Pikkuväen suosikki on karpalokiisseli kermavaahdon kera, sitäkin varmaan saadaan.

Tästä retkestä jäi hyviä muistoja. Jospa vielä ehditään ennen lunta uudemman kerran!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Kaunis Koli

Päätimme isännän kanssa ottaa lyhyen tauon arkeen ja lähteä vähän reissuun. Neljän vuoden takaa minulle jäi hyvät muistot kälyn kanssa vietetystä lomasta Kolilla ja niin varasin kaksi yötä Sokos-hotelliin Ukko-Kolin huipulle. Eipä tässä ole kolmeen vuoteen käyty Jyväskylää edempänä!

Lähdimme sunnutaina, sateessa ja sumussa, mutta sään haltiat olivat suopeita ja maanantaina olikin jo kirkkaampaa, saimme jopa auringon seuraksemme. Retkikohde oli suunniteltu tarkoin, olihan meillä vain yksi päivä aikaa. Se lenkki, jonka kiersimme, oli nimeltään Mäkrän kierros. Matkan pituus oli 7.5 km ja kiersimme sen vastapäivään, monessa blogissa olleiden ohjeiden mukaan. Olisi kuulemma helpompi näin, mutta en ole asiasta enää niin varma. Tässä kartassa lenkkimme on merkitty mustalla katkoviivalla, osa myös musta-punaisella.

Opasteita oli oikein hyvin. Kerran vähän eksyimme pääpolulta, kun lähdimme jyrkänteen reunalle kuvailemaan, metsikköön on nimittäin muodostunut paljon uusia polkuja vaeltajien jäljistä.

Vastapäivään kierrettäessä alussa oli toista kilometriä tasaista, erittäin helppokulkuista tietä,

mutta kyllähän kulku toki vaikeutui matkan edetessä. Kivikkoa,

liukkaita kallioita,

miltei kohtisuoria kallioseinämiä, joiden koloihin ja juurakoiden väleihin piti jalkansa asettaa. Tämä kuva ei näytä suhteita oikein, mutta tosi jyrkkiä olivat nuo laskut. Vaikeimmassa paikassa kuvaaminenkin unohtui, niin paljon jännitti.

Korkeimmalta paikalta matalimpaan oli korkeuseroa satakunta metriä ja edellisyön sateen jälkeen kävelysauvat olivat kyllä tarpeelliset.

Mäkrältäkin avautui upeita maisemia Pieliselle,

Ukko-Koli on kuitenkin se korkeampi ja mahtavampi kuvauspaikka. Tuolla takana näkyvä vaaramöykky on Mäkrä, kuva on otettu Ukko-Kolin puolelta.

Vastapäivään kierretyn lenkin paras puoli on se, että viimeksi ollaan parhailla näköalapaikoilla!

Matkaan kului nelisen tuntia ja kilometrejä oli kuitenkin vain noin kahdeksan, joten hidasta oli. Tosin suuri osa ajasta kului ihan vain ihasteluun ja kuvauksiin. Täytyy kuitenkin sanoa, että aika haastavaa oli kulkea jyrkkiä vuorenrinteitä ylös ja alas. Jalat olivat jälkikäteen kipeät ja koska jouduin tukeutumaan paljon sauvoihin, niin myös kädet, ihan kuin olisin punttisalilla ollut! Illalla ei jaksanut muuta kuin laahustaa syömään. Tässä oli kännykän kompassin suurin korkeuslukema merenpinnasta, matalin oli 200 metriä. Siis omien, epävirallisten mittarieni mukaan. Mutta kaikki urakointi tuntui kyllä tosi hyvältä.

Aamulla lähdimme Joensuun ja Kuopion kautta kohti kotia. Kuopion torilta

ostettiin hirvenlihaa, kotimaisia päärynöitä

ja kalakukkoa,

jo menomatkalta mukaan oli tarttunut Siikamäen suoramyynnistä sopivan karkeita ruisjauhoja ruisleipien leipomiseen sekä myös ruispuuroa varten. Siinäpä hyvät kotiintuomiset!

Tällainen kahden yön irtiotto oli kyllä juuri sopiva. Se tuntui miltei viikolta, oltiinhan kaukana kotinurkilta. Nyt muistellaan iloisina kansallismaisemia ja sitä, että vielä jaksettiin niitä hankalia polkuja kiivetä, jopa ilman suurempia ongelmia. Hyvä me!

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: | Kommentoi

Metsässä

Tämä vuosi on ollut kaikin puolin runsas niin marjojen kuin sienienkin suhteen. Puolukoita olemme poimineet paljon, nuorisollekin

ja sieniä keräämme edelleen. Tattien ja kehnäsienien aika on ohi, mutta haaparouskuja saattaa vielä löytää, herkullista sienisalaattia on koko ajan ollut jääkaapissa.

Suppilovahveroita

on tähän mennessä kerätty monta ämpärillistä,

löydettiinpä jokunen litra kantarellejakin pitkästä aikaa.

Jos isäntä on lähtenyt metsää raivaamaan, olen usein tuppautunut mukaan sieniämpärien kanssa. Sisähommat eivät kiinnosta minua nyt yhtään! Viikonloppuna olimme sekä lauantaina että varhain sunnuntaiaamuna suppiksia etsimässä. Maanantainakin lähdin mukaan, kun tiistaiksi luvattiin sadetta (jota ei sitten tullut ja lähdimme jälleen sieneen). Kuivuri hurisee

osan sienistä vein saunan lauteille kuivumaan: Aluksi jälkilämpöön, mutta myöhemmin kuivuminen jatkuu kun lattialämmitys pitää tilat lämpiminä.

Sunnuntailounasvieraalle tarjosin suppiskeittoa

ja kana-pähkinäkormaa tätä ohjetta mukaellen. Herkkua molemmat!

Toissa viikolla etsin isännälle kännykän karttasovelluksella

rajalinjaa paikassa, jossa maasto oli niin haastavaa, että tuskin pystyi etenemään. Tässäkin piti kiertää aikamoinen lenkki, että pääsin kiipeämään tuon pystysuoran kalliojyrkänteen taakse,

tässä risuviidakossa parhaimmalla ja helpoimmalla kulkureitillä oli taas esteenä myrskyn kaatama puu. Tuon torstaipäivän muutaman tunnin urakka oli hyötyliikuntaa jos mikä.

Tämä karttasovellus, klik, on kyllä hyvä. Voin merkata siihen parhaat sienipaikatkin! Tuo punainen pallo on merkki, klikkauksella näkyviin tulee teksti mistä sienestä tai marjasta on kyse.

Olemme isännän kanssa kiitollisia siitä, että molempien terveys sallii tuon kaiken rämpimisen. Isännän mörkö on pysytellyt poissa ja vaikka oma polveni välillä kiukuttelee, pystyn lähtemään metsään. Glukosamiini on osoittautunut itselleni parhaaksi avuksi, välillä täytyy kuitenkin syödä viikko tai pari tulehduskipulääkettä, ortopedin ohjeita molemmat. Olemme jo aloittaneet vesijumpat sekä kuntosalikäynnit, itselläni on lisäksi harrastuksena jo vuosien ajan ollut viikottainen, kansalaisopiston järjestämä jumppa. Näihin kaikkiin tarvitaan autoa, toivottavasti isäntä pysyy ajokuntoisena vielä pitkään. Keuruun kaupunki huomioi monipuolisesti meidät seniorit kaikessa liikunnassa ja kun sitä järjestetään, niin toki osallistutaan.

Nyt nautitaan sienimetsien syksyisistä väreistä ja kurkiaurojen huudoista – haikein, mutta kiitollisin mielin. Kesää hyvästellen.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Juupajoen rotko

Tuija-serkku hehkutti jokin aika sitten upeaa luonnonsuojelualuetta vajaan tunnin ajomatkan päästä. Mekin olemme usein ajaneet siitä OHI, mutta emme koskaan kiertäneet reittiä, joten päätimme syksyn edetessä korjata asian. Tällä viikolla sitten lähdimme päiväksi Juupajoelle, klik, ystäväpariskunnan kanssa. Laskeuduimme parkkipaikalta toista sataa porrasta alas jokiuoman reunalle,

josta matka jatkui eteen päin siltoja,

polkuja

ja pitkospuita pitkin.

Reitin varrelle oli valmistettu useita sammaleella päällystettyjä hahmoja: Peikkoja,

pöllöjä,

tai muita eläimiä.

Pärjäsimme lenkkikengillä vaikka jossain paikassa olikin aika märkää. Kävelysauvoista oli hyvä apu jyrkissä, juurakoiden peittämissä rinteissä. Vettä joessa oli vähän, jonain toisena vuodenaikana reitti olisi kosken kuohuineen taas ihan erilainen. Joen yli oli rojahtanut paljon vanhoja puita.

Rotkon pohjalla kaikki liikenteen äänet katosivat, oli helppo kuulla syksyn keltaisten lehtien putoavan maahan. Vahva sammalmatto peitti rinteitä ja lahopuiden runkoja tässä satumetsässä.

Kun kierros oli tehty, lähdimme syömään pieneen lounasravintolaan, Koskikahvilaan, jonka bongasin netistä jo aiemmin. Erittäin herkullinen, edullinen kotiruokapaikka – suosittelen lämpimästi!

Näin tuo viheliäinen korona saa onneksi jotain hyvääkin aikaan – lähimatkailusta on tullut uusi trendi.

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , | Kommentoi

Maahumala

Yksi tämän mummon puutarhanhoidon suurimmista virheistä – ellei peräti suurin – on se, että siirsin tontille parikymmentä vuotta sitten maahumalaa. Onhan siinä nätti kukka ja leviäähän se kivasti maata peittämään, mutta nyt se on vallannut pihan ja puutarhan miltei jokaisen sopukan. Sitä ei pitele katekangas eikä tiilet

joiden yli se kesän mittaan näppärästi jopa yli metrin mittaiset lonkeronsa kasvattaa. Kasvimaan reunalla on pitkä rivistö kuunliljaa, edes se ei pysty vastustamaan tuota salakavalaa luikertelijaa. Levitimme osalle maata kesäksi mansikkakankaan rikkaruohoja tuhoamaan ja hyvin se muuten toimikin, mutta katsokaapas tätä:

Mustan katteen alla muut rikkakasvit ovat kuolleet, mutta maahumala on luikerrellut etsien sopivaa rakoa putkahtaa päivänvaloon.

Minulle riitti, tunnustan: Hävisin. Taistelu on loppunut. Kitkemisen jälkeen isäntä pehmensi ”myyrällä” maan

ja asetimme puhtaalle alueelle kasvulaatikon.

Myöhemmin laitamme viereen toisen samanmoisen, mutta sitä en tiedä, mitä keskialueelle tulee vai tuleeo mitään. Nyt on vaan osattava luopua, vähentää työmäärää ja jarruttaa vauhtia. Kauniit laattapolut

ja suuren hyötymaan kukkaloisto

ovat vain muistoja, ihania sellaisia. Tässä Kotipuutarha-lehdessäkin, kahdeksan vuotta sitten:

Kuunliljat maahumaloineen kasvimaan oikeassa laidassa saavat häädön ensi kesänä, kunhan niiden alle istutetut sipulikukat ehtivät kukkia. Niistä osa täytyy säästää, mutta muuten nurmikko saa levitä rauhassa kasvulaatikoihin saakka. En tiedä itkeäkö vai nauraa, kun muistelen episodia vuosien takaa: Joku oli laittanut Faceen ilmoituksen, että antaa muutaman ylimääräisen tupsun maahumalaa halukkaille. Noista tupsuista tuli ihan riita, että kuka saa ja kuinka monta! Voi hyvänen aika. Jos voisin siirtää aikaa taakse päin, en kuuna päivänä olisi hakenut navetan seinustalta tuota sinikukkaista kasvia, vaikka äitini kuinka olisi suositellut. Meiltä sitä riittää vaikka kaikille halukkaille.

Kategoria(t): Perennat | 2 kommenttia

Sakokaivon kunnostus

Asumme taajaman ulkopuolella eikä meillä ole mahdollisuutta liittyä kunnalliseen jätevesijärjestelmään. Asia on hoidettu säädösten mukaisesti kahdella kaksiosaisella sakokaivolla sekä imeytyskentällä, mutta vuosien varrella jälkimmäinen sakokaivo oli mielestämme pikkuhiljaa noussut maasta. Huomasimme sen siitä, että naamioinniksi rakentamamme laudoitus ei enää sopinut paikoilleen, vaikka korjasimmekin sitä muutaman kerran.

Vaarana oli tietenkin se, että putki pompsahtaa irti kaivosta, asialle täytyi siis tehdä jotain. Työ tuntui etukäteen todella ikävältä ja suurelta, mutta kun Jussi-ystävä kävi toteamassa, että varsinainen kaivo ei ollutkaan noussut vaan vain kaulus, tilanne näytti jo huomattavasti helpommalta. Pari viikkoa sitten Matti tuli kaivurinsa kanssa meille ja kyllä homma hoitui näppärästi!

Miten koneella voikaan ottaa noin varovasti ja taitavasti kaivon ympäriltä hiekkaa! Ei ollut vaaraa, että kaulus kaatuisi, vaikka se olikin noussut jo miltei kokonaan pois paikoiltaan. Kaikki kuusi ruuvia, joilla se aikoinaan oli kiinnitetty kaivoon, olivat katkenneet – varmaan ruostuneet. Kun liitoskohta oli harjattu puhtaaksi, kaulus kiinnitettiin tukevasti täkkipulteilla ja ympärille laitettiin solumuovisuojus (teltan makuualusta) suojaamaan sitä, että routainen maa ei osuisi kaulukseen lainkaan.

Lisäavuksi vielä styroxlevy

sitten olikin jo aika täyttää kuoppa. Kun katselin, miten Matti koneen kauhalla tasoitteli hiekkaa millintarkasti, sanoin, että taitaisin uskaltaa vaikka loikoilla maassa ja hän silittäisi poskeani kauhalla – niin tarkkaa ja varmaa tuo työ näytti olevan.

Lopuksi kauhallinen mursketta katekankaan päälle ja homma oli valmis.

Nyt voidaan huokaista helpotuksesta: Etukäteen pelätty työ sujuikin tosi nopsaan, jo aamukahville se oli valmis. Suuret kiitokset työnsä osaavalle Matille!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kukkapenkkejä tai sitten ei

Talomme on loivassa peltorinteessä, joten jouduimme pengertämään aikoinaan pihaa tasaisen alueen lisäämiseksi. Tuohon rinteeseen istutimme vuorenkilpeä ja kivikkokasveja,

tasaiselle yläreunalle muodostui vuosien saatossa kukkapenkki.

Myöhemmin ajattelin muuttaa alueen helppohoitoisemmaksi, joten perennat hävitettiin muutama vuosi sitten ja tilalle istutettiin kukkivia pensaita, joiden juuristoon kuitenkin levisi juolavehnä ja millä sen pois saat! Eli ei onnistunut ideani helpommasta hoidosta mutta joku rajakasvi rinteessä kuitenkin pitäisi olla. Kesällä esikoinen – toiveeni mukaan – kaivoi koneellaan pensaat pois ja multaan istutettiin tämän mummon viimeinen vaihtoehto: Vuorenkilvet. Ne ovat niin peittäviä, että jopa rikkakasvit kuolevat.

Nyt olen tyytyväinen. Joka kerta, kun katson olohuoneen ikkunasta järvimaisemaa ja peltoja, huokaan onnellisena: Vuorenkilvet voivat hyvin ja mummon mieli on iloinen. Ei tuohon väliin tarvita mitään muuta. Satoi tai paistoi – aina yhtä kaunista.

Meillä on jäljellä vain yksi laaja kukkamaa, tulotien varrella. Sitä yritän hoitaa niin, että suuria myllerryksiä ei tarvittaisi. Elokuussa kaivoimme isännän kanssa pois muutamat holtittomasti leviävät lajikkeet ja siirsimme järven puolelta tilalle pionit ja jokusen kuunliljan.

Päivänliljoja ja syysleimuja – kaikkea riittää ja kun niitä jakaa, niin on jo liikaakin. Hanhikki on varma syksyn ilopilkku, vaikka monet sitä vihaavatkin.

Tämän syksyn kaunein kukkija tuolla alueella on kuitenkin syyshortensia.

Vielä odotellaan syysastereita, sitten on tämän vuoden kukkaloisto nähty ja rauhoitutaan syksyn tunnelmiin. Jumppakausikin on jo alkanut koululla ja vesijumppa kutsuu meitä isännän kanssa viikottain. Nyt on taas aikaa itsellekin!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi