Pieniä muutoksia kanalassa

Nyt kukkopojat on pantu pataan. Onneksemme ystävällinen naapuri halusi tehdä likaisen työn ja vei paistit mennessään, niinpä kanalassa on tällä hetkellä yhteensä enää yhdeksän asukasta. Eviran ohjeiden  mukaan yhdeksän kanaa tarvitsevat neliön lattiapinta-alaa, joka on mielestäni aika vähän. Meillä tuo kyllä taitaa onneksi tuplaantua, mutta siltikin päätettiin saada lisää vapaata ruopsuttelutilaa.  Isossa karsinassa oli aiemmin erilaisia virityksiä (laatikoita, korokkeita) ruokailuun ja juomaveteen – ne kuitenkin veivät pinta-alaa touhuilulta ja sotkeentuivat ruoputettavista pehkuista.  Siksi isäntä rakensi rimoista lisäkerroksen, johon laitettiin toinen juoma-automaatti sekä kaura- ja kalkkikupit. Rehuautomaatti roikkuu katosta.

Lattialla on ”huonekaluna” vain pölli, jonka päälle voi hypätä vettä hörppimään – juoma-automaattihan pitäisi olla kanojen silmien korkeudella. Ja noihin rimoihin voi helposti panna roikkumaan vaikka omenia tai muuta virikettä.

Kaikki muut neliöt ovat vapaassa ruopsutuskäytössä. Tuonne pehkuihin heittelemme etsittävää: tällä kertaa omenan jämiä.

Vieressä on toinen karsina, joka on alaosaltaan hämyisempi. Siellä orret ovat korkeimmalla, niiden alla kuiviketurpeella täytetty kakkalaatikko,

sen alla munintapesät ja jalottelutilaa. Jos tulee tappeluita, hämärään voi aina paeta.

 

Ja munathan kerätään karsinan ulkopuolelta avattavasta luukusta. Kätevää!

Olin jo muutamana päivänä katsellut, että yksi nuorikoista on kelpuutettu muiden rouvien joukkoon. Ja perjantaina sitten huomasin tuon neidin olevankin rouva, sillä se kökötti pesässä munimassa. Ihka ensimmäinen muna oli pienempi kuin tehotyttöjen munat, mutta yllättävän iso ollakseen ensimmäinen. Melkein maatiaiskanan munan kokoinen! Taitavat geenit olla tällä nuorella rouvalla enemmän Hy Line -äidin puolelta kuin sekarotuistakin sekarotuisemmalta isäkukolta. Kesän poikasilla on eroa kolme viikkoa  ja sehän tietää sitä, että kolmen viikon kuluttua pitäisi ilmestyä kolme uutta ensimmäistä munaa! Juuri sopivasti, sillä vain kaksi vanhoista taitaa munia, toisella tehotyttöparilla on sulkasato.

On se vaan niin mukavaa, kun on kanoja läpi vuoden eikä vaan kesällä!

 

Mainokset
Kategoria(t): Kanala | 2 kommenttia

Sadeongelmia

Olen jo vuosia ollut huolissani siitä, että korkean rakennuksen katolta valuu sadevesiä tuulella pitkin seiniä tuhoten maalia ja lahottaen puuta. Nyt, maalaus-urakan päätteeksi, vihdoin päätimme korjata tilanteen ja pyysimme hommiin tutun, taitavan ja luotettavan, kauan alalla toimineen yrittäjän Haapamäeltä. Talvi jo uhkaili tulollaan ennen kuin hän ehti muilta kiireiltään poikansa kanssa meille,

mutta eipä hätää, kaikki onnistui loistavasti. Joku pelkäsi etukäteen, että rännit ja syöksyputket vaikuttaisivat rakennuksen ulkonäköön huonontavasti, mutta eikö vain istu hyvin ja huomaamattomasti?

Päällimmäinen räystäslautakin oli ihan laho, sillä vesi oli aiemmin valunut tiililtä suoraan sen sisäpuolelle. Onneksi maalasin syksyllä lisää lautaa valmiiksi ja niin sekin asia tuli samalla korjatuksi. Yrittäjä suunnitteli vielä pientä peltireunusta, jolla vika jatkossa saadaan varmasti pois päiväjärjestyksestä, mutta nyt kattotiilet taitavat olla jo liian jäässä ja hauraita työn toteuttamiseksi.

Eikä navetan katollakaan ollut aiemmin sadevesikouruja. Manailin sitä joka kerta mennessäni kanalaan sadesäällä: Ennen kuin ehdin luikahtaa ovesta sisään, niska oli jo ihan märkä.

Sade roiskutti sitä paitsi maasta vettä ja kuraa oven alareunaan ja päällyspanelit lahosivat.

 

Talven mittaan oven eteen muodostui paannetta, joka johti puolestaan siihen, että suojasäällä vesi levisikin navetan sisäpuolelle, betonille. Siinä sitten oli luistinrata valmiina kanalassa kävijälle. Eiköhän tuokin huoli ole nyt vain muisto!

Ja mikä parasta, yrittäjällä sattui olemaan varastossa vanhaa, käytettyä kourua, jonka mielihyvin otimme meille.

Kiitos KJK Pelti Tmi, tavataan taas, jos aihetta ilmenee!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pulloharjat

Ennen oli kaikki paremmin, vai olikohan… ainakin pulloharjat olivat parempia. Sellaisia, joiden päissäkin oli suti, että myös pullon tai maljakon pohjan pystyi puhdistamaan. Nyt alimmaisena on vain rautalankakiemura, jolla ei tee yhtikäs mitään, ainakaan tässä tarkoituksessa.

Niinpä ilahduin suuresti, kun huomasin Keuruun syysmarkkinoiden onnenpyörävoitoissa kunnollisia pulloharjoja. Pyöritys maksoi neljä euroa eikä silti olisi taattua, että onneni osuisi juuri tuohon tuotteeseen. Ystävällinen rouva Fortuna kuitenkin lupasi myydä minulle yhden harjan sillä neljällä eurolla…

Taisi olla vähän kallis. Mutta hyvästä kannattaa maksaa, sanoo täällä onnellinen puutarhamummo ja miettii omenamehupullojaan.

 

 

 

 

Kategoria(t): Niksit | Avainsanat: | Kommentoi

Vanhan sohvan uusi koti

Viime kesänä tuli tyttären kanssa puheeksi, että parivuode kaipaisi uutta ilmettä. Silloin muistin, että olin jossain nähnyt kuvan siitä, kuinka vanhan ajan sivusta vedettävästä puusohvasta oli tehty sängyn pääty. Miten lie suunniteltu ja toteutettu, mutta siitä se ajatus sitten lähti, sillä meillä sattui olemaan juuri sopiva puusohva museotalossa! Toki äärettömän pölyinen ja lintujen sotkema. Mutta kun sitä oli jonkin aikaa puhdistettu…

Sivusta vedettävä puusohva

…ja lopuksi käsitelty kauttaaltaan puuöljyllä, alkoi jo näyttää hyvältä. Korkeutta oli kolmisen senttiä liikaa tulevaa käyttöä ajatellen, mutta siinä tuli avuksi Timo Timpuri sahoineen (isäntä arveli, että hänen oman sahauksensa jäljeltä saattaisi käydä kuten sadussa ”Hiiri kissalla räätälinä”) ja niin sohva kuljetettiin peräkärryllä Tampereelle. Entisestä vuoteesta, runkopatjoista, ruuvattiin etujalat pois ja vuoteet työnnettiin paikoilleen – eikä sitten muuta. Kummallekin sivulle jäi sopivasti viitisen senttiä vaikkapa kännykkää varten ja upea kokonaisuus täydentyi tyttären nettikirppikseltä löytämistä lampeteista. Ja tietenkin runkopatjojen jalat ja se irti vedetty sohvanpuolikas ovat tallessa, jos joskus tulee uusia tuulia tähänkin asiaan. Mitään korvaamatonta ei siis ole tapahtunut eikä arvokas huonekalu vaurioitunut, sillä toisinaan minua kauhistuttaa, kun vanhoja, upeita kalusteita – rottinkisia lastenvaunuja tai puusaaveja – tuunataan ulos kukkalaatikoiksi.

 

Sivusta vedettävä puusohva muutettiin sängynpäädyksi

Kauniita unia!

 

 

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Tulevaisuuden kuusi

Tällaisena juhlavuotena on mukavaa istuttaa uusi puu 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. 4H -kerhon kautta tilasin jo kesällä  suomalaisen kotikuusen taimen. Sen mukana tuli kirjanen

ja kuparilaatta, joka sitten ruuvattaisiin tolppaan puun lähelle.

 

Kuusen istutimme jo jokin aika sitten, mutta tuo laatta laitettiin vasta toissaviikolla.

Tässä (klik) on enemmän asiaa tuosta  pienestä taimesta ja sen taustasta. Toivotaan, että se saa kasvaa rauhassa suureksi ja voimakkaaksi, sellaiseksi, etteivät myrskytuulet sitä riepottelisi. Ja toivotaan että maamme saa elää sen rinnalla hyviä vuosia ja vuosikymmeniä. ”Siunaa ja varjele meitä Korkein, kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä...”

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Kanalassa

Kun sää kylmeni ja haukkakin tuli tutuksi, päätimme sulkea kanalan ikkunan talviasentoon. Enää ei haaveilla ulos pääsemisestä, vaikka kuinka mieli tekisi, on tuo ulkolasi niin harmillisen tiukka avata. Sillekin kyllä olisi jotain tehtävä, jos ensi kesänä alamme kunnostaa muitakin navetan ikkunoita.

Orsien alle, kakkalaatikkoon, isäntä levitti jälleen kerroksen kuiviketurvetta. Se on kyllä ihan parasta hajun poiston kannalta. Kanala on rakennettu kahteen vanhaan karsinaan joissa on vielä väliseinä, joskin parista aukosta pääsee toiselle puolellekin. Siellä on hiukan pimeämpää, mutta nuorikot tykkäävät touhuilla enemmän siellä, saavat olla paremmin rauhassa. Se tietää kuitenkin sitä, että ruuat ja vesi on annettava kahteen paikkaan. Pian on otettava kukkopojat laumasta pois, muuten ei sopu säily. Oli suuri helpotus, kun naapuri lupasi mielellään ottaa ne itselleen kukkopaisteiksi.

Eilen laitoin toiselle puolelle saavillisen kauran olkia. Ensin ajattelin, että levitän ne valmiiksi, mutta onneksi mietin tarkemmin: Olipas tipusilla hauskaa, kun hyppelivät kasan päälle ja alkoivat itse levittää sitä. Jyviäkin saattaa löytyä, jos on oikein tarkka.

Muutenkin heitän päivittäin pohjapehkuihin etsittävää: kourallisen seosta, jossa on kauraryynejä ja riisiä, omenoitakin on vielä varastossa. Hetkessä on melkoinen kuhina, kun kaikki alkavat ruopia herkkupaloja. Ja se homma jatkuu sitten vaikka kuinka kauan, sillä ainahan niitä jää johonkin piiloonkin. Luulisin kyllä, että meillä tuotetaan onnellisten kanojen munia.

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Härmässä

Viime viikolla Keuruulta lähti Härmän kuntokeskukseen bussilastillinen pirteitä eläkeläisiä. Olimme isännän kanssa mukana tällä jokavuotisella, edullisella retkellä jo toissa vuonna, nyt aikataulu jälleen sopi meillekin. Sää oli upea – pientä pakkasta ja aurinkoista. Bussikin oli neitsytmatkallaan. Mennessä meillä oli arpajaiset ja huh sentään, meikämummolle napsahti pääpalkinto! Tämän korin herkkuja sitten popsittiin iltasella ystävien kanssa, kahvi, glögi ja juusto jäivät vielä kotiin tuotaviksi.

Maanantaista keskiviikkoon jumppasimme, lenkkeilimme, uimme, rehkimme ohjatussa vesijumpassa, kuuntelimme luentoa kehon koostumuksesta, nauroimme härmäläisille jutuille ja löhösimme saunoissa ja porealtaissa. Ruokailut tietenkin kohokohtia – aina on ihanaa päästä valmiiseen pöytään.

Kun tähän kaikkeen lisää vielä mukavat ystävät ja seuralaiset, tanssi-illat ja iloisen mielen, niin siitähän se hyvä kokonaisuus sitten syntyikin.

Virkistyneinä palasimme kotiin ikään kuin pitemmältäkin lomalta. Pienetkin katkot arkeen saavat ihmeitä aikaan!

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: | Yksi kommentti

Pappi Tanilan kasukkakaappi

 

Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että täytyisi ottaa selvää papista, jonka sukunimi oli Tanila. Lähinnä minua kiinnosti se, mihin aikaan hän on paikkakunnalla toiminut, sillä museorakennuksessa on hänelle kuulunut vanha kaappi. Olen aina tiennyt, että tämä musta, vaikuttavan näköinen huonekalu on ostettu pappi Tanilan kuolinpesän huutokaupasta,

kuten tämä tuolikin.

Kaapin toinen sivu on jossain vaiheessa ollut lähellä uunin kylkeä, sillä maali on kuplinut kuumuudesta.

Senkin olen tiennyt, että puisissa naulakoissa on säilytetty papin kirkossa käyttämiä vaatteita. Se on kasukkakaappi.

Mutta historia tulisi jälleen paljon elävämmäksi, jos tietäisin itse papista muutakin – sukunimen lisäksi.

Googlailin aikani, ja vihdoin alkoi löytyä. Suomen sukututkimusseuran pappisluettelossa Keuruun kohdalla olivat vain vuosisadan vaihteeseen saakka vaikuttaneet kirkon miehet, mutta täältä löysin oikean kappalaisen:

Alfred Tanila syntyi ratsutilallisen poikana Laitikkalassa, Pälkäneellä 31.7 vuonna 1864 ja kuoli Keuruun Pöyhölän viimeisenä kappalaisena kesken virkakautensa, 24.7. 1920. Perimätietojen mukaan Alfred tunnettiin väkivahvana miehenä.

 

Kuvakin on nähtävissä täällä, klik, museoviraston kokoelmissa. Lisää tietoja löytyi ylioppilasmatrikkelista  1853-1899:

Ylipoppilaaksi Tanila  kirjoitti Hämeenlinnan lyseosta ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1893.  Aluksi työpaikka oli Lammilla ja myöhemmin Keuruulla vuodesta 1911 lähtien. Alfredilla oli vaimo  Aurora, häät pidettiin heti pappisvihkimisen jälkeisenä vuonna 1894. Niinhän se oli, että miehellä piti olla mielellään kunnon ammatti ja työ, ennen kuin perhettä perustettiin.

Onni kukoisti ja heidän asuessaan Lammilla perheeseen syntyi  kaksi lasta: Aimo (13.7.1896  – 25.6.1953)  ja  Aini (s.2.12.1898).

Vuosisata vaihtui, Keuruulle perhe muutti vuonna 1911. Kaappi nökötti Pöyhölän kamarissa, oliko lie ollut mukana jo Lammilta lähdettäessä. Mutta sitten tapahtui, kesken virkakauden, jotain ikävää: Alfred kuoli junassa Keuruulla. Näin historia kertoo, mutta sen, miksi näin tapahtui, haluaisin tosiaankin vielä saada tietooni. Sairauskohtaus vai onnettomuus?

Sitäkään en tiedä, haudattiinko hänet Keuruulle. Muistelen nähneeni joskus isälläni kuvan, jossa vainaja makaa vaalean rakennuksen (Pöyhölän pappilan?) pihassa avoimessa arkussa ja että kuvan takana lukisi ”Pappi Tanila”. Aurora-lesken oli joka tapauksessa jätettävä Pöyhölä ja huonekaluja oli liikaa muuttoa ajatellen. Niinpä isän mummon, Wilhelminan, ollessa emäntänä, meillekin ostettiin jotain tuosta huutokaupasta.

Alfred Tanila on ehkä siunannut haudan lepoon myös omat esivanhempani Asariaan ja Fredrikan, jotka ovat kuolleet Keuruulla vuosina 1913 ja 1919. Ainakin ajallisesti se sopisi.

Mutta nyt olen selvittänyt kasukkakaapin tarinan niin pitkälle kuin osasin. Seuraavat sukupolvet voivat lukea sen kaapin oven sisäpuolelta.

 Tunnen tällä hetkellä miltei sukulaisuutta tätä henkilöä kohtaan, niin lämpimästi häntä ja hänen perheensä elämänvaiheita ajatten.

Rauhallista pyhäinpäivää teille kaikille

 

Kategoria(t): Sekalaista, Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , , | Yksi kommentti

Kompostin talvi

Yksi syystyö, joka piti tehdä ennen maan jäätymistä, oli kompostin kääntö. Meillä tarina etenee kolmessa vaiheessa seuraavalla tavalla:

Kesän ajan keräämme kaikkea puutarhajätettä kompostin isoimpaan lokeroon. Kun syksy on tässä vaiheessa, kasa on hurjan korkea, mutta se laskee jo ennen talven kylmimpiä päiviä. Tämä lokero tyhjennettiin alkukeväällä ja se saa jäädä nyt täytettynä talveksi maatumaan. Keväällä se käännetään keskimmäiseen osioon.

Isäntä nosti kehikon pois kolmannesta kompostista,

joka on kaksi vuotta vanhaa ja mukavasti maatunutta.

Se levitttiin kasvimaalle katteeksi.

Nyt kun tämä vihreä laatikko tyhjeni, siihen käännettiin keskimmäisen kompostin multa. Etuseinät saa kokonaan pois työn helpottamiseksi. Ei voisi uskoa, että keväällä tuo karsina oli kukkuroillaan ensimmäisen lokeron juuri käännettyä kasvijätettä ja nyt se on noin vajaa. Hyvin on maatunut!

Tämä osa  jääkin talveksi aivan tyhjäksi, sillä keväällä heitän salaojaksi pohjalle talventörröttäjät ja leikatut hanhikit sekä muun kevyen risun. Sen jälkeen isäntä kääntää tänä kesänä kootun kasan risujen päälle sitä mukaa kun se sulaa ja ensimmäinen, suurin karsina, on jälleen vapaana ottamaan vastaan kasvijätteitä. Ympyrä sulketuu ja kasvimaa nauttii!

 

 

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: | Kommentoi

Tulipa kiire!

Kun sää alkoi yks kaks muuttua talviseksi, panimme isännän kanssa suuremman vaihteen päälle ja yritimme saada nopeasti pihatöitä loppusuoralle. Trampoliini riisuttiin talviunille,

aurauskepit

ja kellarin ilma-aukon eristeet laitettiin paikoilleen.

Vadelmien talvituenta,

veneen kääntö talviteloilleen ja jänisverkot pienille omenapuille sekä joillekin koristepensaille, siinä muutaman tunnin rupeama.

Perennojen varret leikattiin poikki kullekin lajille sopivalta korkeudelta ja niput kannettiin kompostiin.

Maa-artisokatkin olivat vielä istuttamatta, mullan pinta oli jo jäätynyt ja lapiotyöt vaikeita. Eipä ennen näinkään ole tapahtunut!

Kuivumassa olleet joriinit vietiin kellariin, että saadaan auto paikoilleen autotalliin. Vielä sen kuitenkin valtaa ruohonleikkuri, jonka pesu ja huolto jäivät ensi viikkoon. Alakerran ikkunatkin ehdin vauhdilla pesaista ulkoa päin ja sain pakasteeseen tilaa, kun mehustin karviaiset ja pihlajanmarjat, jotka sinne kiireessä ennen Kroatian matkaa isoissa pusseissa pakkasin. Magiapihlajasta tuli aika kivaa hyytelöä!

Kuvittelimme vielä pääsevämme saunaan ja uimaan, mutta miten tuonne jääkannelle menet kahlailemaan?

 

No, saattoihan se olla, että turhaan hötkyiltiin. Lumi voi sulaa, maa ei jäädykään vielä. Harvoin se ensilumi pysyy. Ja jos ei pysy, niin sittenhän niitä suppiksiakin voi vielä etsiä!

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 3 kommenttia

Omenantuoksuiset päivät

Muutama syystyö on vielä tekemättä, mutta lumi katkaisi puutarhahommat. Saimme siis lomaa, mikä tässä tapauksessa tarkoitti sitä, että ne 12 ämpärillistä vihonviimeisiä omenia piti jotenkin selvitellä. Laatu on joissakin lajikkeissa melkoisen vaatimaton:

Eli kun enempää tuoremehuja ei haluttu tehdä, jotain muuta oli keksittävä. Onneksi isäntä lähti omppotalkoisiin mukaan ja niin sitten valitsimme parhaat viipalointiin ja kuivatukseen (en viitsinyt ottaa kuivuria esiin, tämä ekologinen tapa sopi tilanteeseen paremmin. Sauna nääs oli lämpenemässä!).

Parhaat Antonovkat pääsivät kääreissä odottamaan jouluaikaa

ja loput lohkottiin Mehu-Maijaan pehmenemään omppohilloa varten. (Tästä anopin ohjeesta olen aiemminkin kirjoitellut, klik.)

Kaikkein huonoimmat kesäomenat kuorittiin: Vähän sokeria sekaan ja paloina pakkaseen.

Tätä tapaa en aiemmin ole kokeillut, mutta saa noista pussukoista talvella ainakin kätevästi omenariisipuuroa!

Vielä on  viileällä lasikuistilla muutamassa ämpärissä satoa – vaikkapa omenahyvettä varten.

Sitä varten kuorin ja pilkon isolle, voidellulle uunipellille melkoisen määrän omppoja, ripottelen päälle fariinisokeria ja seoksen, johon sulatan reilun nokareen voita, pari desiä sokeria ja niin paljon kauraryynejä, mitä saan rasvaan hyvin sekoittumaan. Uuni reilu 200 astetta ja tietenkin lisäksi vaniljakastiketta – nam!

Eikä meillä toki naapureita tai naapurin lampaita – eikä tietenkään kanalan väkeäkään – ole unohdettu.

Näin päättyi Riitan puutarhan syksy omenoiden merkeissä. On oikea aika siirtyä askeleella lähemmäs talvea.

 

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Kauhistuksen kanahaukka!

Viime viikolla tytär lähti nukuttamaan pikkuisinta piikaa iltatorkuille. Kun hän kiersi rattaiden kanssa vanhan talon navettapihalle, maasta pyrähti lentoon suuri, harmaa lintu – kanahaukka. Samalla kuolemanhiljainen tienoo täyttyi kanojen ja kukon hurjasta kaakatuksesta, avunhuudoista. Lähdimme kiireellä tutkimaan, olivatko kaikki tallessa, sillä isäntä oli päästänyt ne puoli tuntia aikaisemmin vapaiksi lehtikasoja ruopsuttelemaan.

Kalle-kukko ja vanha rouva sekä tehotytöt olivat kunnossa,

mutta nuorikkoja jouduimme etsiskelemään hetken aikaa. Vanhojen kuusien alta juoksivat lopulta kaksoset ja aivan maantien varresta, mustakuusen maahan painuneiden oksien alta,

tytär bongasi kolme nelosista. Arkoina ja hädissään nekin kipittivät tarhaan turvaan. Mutta oliko yksi jo viety? Tietenkin kana eikä kukko! Mutta ei onneksi, sillä lopulta se viimeinenkin, pelon vaientama nuorikko, paljastui sireenimajan suojasta. Huh!

Olipa täpärällä. Sattumien summa, että haukkaa häirittiin juuri oikealla hetkellä.

Nyt ei kanoja enää uskalla päästää pihamaalle ainakaan tänä syksynä, sillä kyllä tuo saalistaja muistaa paikan ja tulee varmasti uudelleen. Mutta kyllä muistavat syyslomalaisetkin tapahtuman monta vuotta!

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Sadonkorjuu loppusuoralla

Meillä kasvaa kymmenen omenapuuta, joista osa ei vielä tuota satoa. Vanhan talon puutarhaan olemme myös istuttaneet uusia, vanhoja on tällä hetkellä sielläkin viisi kappaletta. Jos joskus tulee oikein hyvä omenavuosi, niitä kerätään peräti 17 puusta!  Taitaa olla ihan liikaa.

Laatu ei ollut tänä vuonna kovin hyvä, mutta nyt kuitenkin on tehty ihanaa omenamehua toista sataa litraa. Pikkuväki nauttii siitä kovasti. Esikoinenkin tuli Tanskasta mehua hakemaan – saapa nähdä, miten hanalliset muovipussit kestävät lentokoneen ruuman.

On syöty tuoreina, tehty piirakkaa ja omenahyvettä sekä riisiomenapuuroa. Ja tietenkin hilloa. Kuivurikin pitäisi vielä etsiä yläkomerosta.

Viimeiset Antonovkat sekä Lepaan liereät kerättiin talteen viikonloppuna. Taisi apulaisille olla mieleenpainuva kokemus se omenasade, minkä pappa sai ravistamalla aikaan.

Ahkeria kerääjiä,

neljä ämpärillistä näitäkin oli vielä jäljellä.

Maa-artisokat olivat kasvaneet mukavasti kokoa, pikkurenki oli suureksi avuksi pilkkoessaan varret kompostiin.

Näin satokausi kotipuutarhassa on saatu päätökseen. Mikäli lunta ei sada, kerättävät löytyvät jatkossa vain metsästä.

 

Tai voisihan näitä lehtiäkin kerätä,

mutta olkoon. Saatiin kuitenkin mukava kasa leikkeihin. Ja voi sitä iloa!

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kolilla

Hieno syysretki kälyn kanssa on takana päin. Lähdimme viime viikolla Matka Mäkelän tutulla ja turvallisella kyydillä ruskaa katsastamaan itäiseen Suomeen, kansallismaisemiimme Kolille. Kolme yötä lähellä huippua, kaksi kokonaista päivää vaeltaa ja ihastella. Tässä ei tarvita sanoja:

Kotona etsin albumista nämä kuvat vuodelta 1967:

Aikaa edellisestä Kolin matkasta oli kulunut viisikymmentä vuotta, mutta kuvissa on sama maisema, samat jääkauden uurtamat ikikalliot.

Ihana maamme.

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Kaikilla aisteilla

Viime viikko oli itselleni yhtä juhlaa: Maananantaina käytin äitienpäiväksi saamani lahjakortin – intialainen päähieronta virkisti eteerisillä öljyillään ihoa ja voimakas tuoksu leijui vielä pitkälle iltaan. Rentouttava hetki työntäyteisen kesän jälkeen. Kiitos lahjasta!

Tiistaina Keuruun kirkossa oli liki kuuden tunnin konsertti: sata laulua Suomesta helli kuuloaistia. Pääsy sinne oli vapaa, tarjouluakin oli pitkän illan varalle. Kuulijoita tuli ja meni, miten kullekin sopi. Itse olin paikalla reilun kolme tuntia. Oli todella nautittavaa! Erilaisia kuoroja, sooloesityksiä, orkestereja puhaltimista pelimanneihin. Myös lasten esityksiä ja yhteislauluja. Omalta kuunteluajaltani jäivät päällimmäisinä mieleen Järnefeltin kehtolaulu huilulla soitettuna, puhallinorkesterin ”Jääkärimarssi” sekä kuorojen hienot esitykset. Tuli jotenkin voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne, lämmin olo. Laulaessamme yhdessä virttä ”Siunaa ja varjele meitä”, tunsin jokaisen sanan lähtevän sydämistä suoraan ylös päin, taivasta kohti.

Keskiviikkona olin Tuulitukassa: Syksypiristystä hiuksiin, ihanaa. Ja sitten torstaista eteen päin loppuviikko olikin kaikkien aistien juhlaa. Suomalaiset kansallismaisemat Kolilla – niitä olin viimeksi ollut ihailemassa 1960-luvulla. Tällä kertaa isäntä jäi kotimieheksi ja metsää raivaamaan, minä lähdin minilomalle kälyn kanssa. Mutta siitä kuvat ensi kerralla!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi