Jänisongelmia

Päätin pari vuotta sitten vähentää mansikanviljelyn aivan minimiin. Teimme silloin nätit laatikot, joissa kasvaa kahdessa rivissä parikymmentä tainta kummassakin.

Muuten menisi mukavasti, mutta näyttää siltä, että nuo laatikot ovat kuin tarjottimia rusakoille, jotka talven mittaan käyvät kaivelemassa ja syömässä taimet. Jos ja kun kasvupistekin tuhoutuu, niin huonosti käy. Viimeksi suojasimme ne rastasverkolla, mutta pupu nakersi senkin reikiä täyteen. Tänä syksynä otimme käyttöön järeämmät esteet:

Koska taimet ovat laatikoissa, asetimme ensin huonolaatuisia ylijäämälautoja poikittain

ja niiden päälle sitten pitkät laudat harvakseltaan. Pikkurenki oli silloin syyslomalla ja auttoi innokkaasti.

Taimet kurkistelevat rakosista ja varmaan houkuttavat jäniksiäkin, mutta eivät niiden hampaat kuitenkaan kasvupisteeseen yllä.

Ja vaikka mansikkamaalla ei keväällä – jäniksien jäljiltä – ole juurikaan kasvuston leikkaamista tarvittu,  niin mieluusti sen teen, kunhan vain lehdistö on tallella!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Ompelukoneen ääressä

Miten lie tilanne muuttunut nuoruuspäivistä, mutta ompeleminen on nykyisin aika korkean ryhtymiskynnyksen takana. Ehkä yksi syy on nivelrikkosormet, joilla on hankala pujottaa lankoja saumurin tai omepelukoneen neulan silmään, mutta varmaan suurin syy on kuitenkin laiskuus. Muistelen haikeana aikoja liki 40 vuoden takaa, jolloin hurauttelin saumurilla lapsille ja aikuisillekin collegehousuja ja puseroita tosi paljon. En tiedä olisiko se edes kannattavaa nykyisin, hyvät kankaat eivät ole halpoja. Mutta silloin oli mukava tehdä pienistäkin tilkuista monivärisiä asuja, kuten näissäkin kuvissa. Lapset tykkäsivät pehmeistä ja joustavista vaatteista, esikoinen sanoikin, ettei ikinä pidä muita housuja kuin äidin ompelemia. No, se ei pitänyt paikkaansa…

Nyt oli pakko ryhtyä työhön, sillä kirjoituspöydän tuoli – vanha toki sekin – oli tämän näköinen:

Löysin kaupasta tukevaa kangasta ja kun sain itseni pakotetuksi ryhtymään, niin eihän siinä kauaa mennyt, kun uusi päällinen oli valmis ja solmittu paikoilleen. Oli rauhallista katsella ompeluhuoneen ikkunasta vanhalle talolle päin: pakkanen oli huurruttanut maiseman ja värit olivat miltei kadonneet.

Selkänoja sai olla ennallaan, vaikka jäikin eri väriseksi. Sen verhoaminen näytti liian vaikealta, mutta näin kuitenkin saatiin tuolille vielä toinen elämä, ehkä moneksi vuodeksi. Ainakin siihen saakka, kunnes on pakko taas askarrella uusi päällinen!

 

Kategoria(t): Käsityöt | Avainsanat: , , | Kommentoi

Syksyn myöhäisin kukkija

Sain vuosia sitten Pirkko-ystävältä juurakon tätä ihanaa syysasateria.

Se on todella kestävä! Kerran keräsin viimeisiä kukkia esikoisen syntymäpäiväpöytään, 3.12. Sinä vuonna oli toki ollut pakkasia, jolloin avoinna olevat kukat paleltuivat, mutta nuput sen kun vaan jatkoivat kasvuaan. Nytkin vein pyhäinpäiväksi isän ja äidin haudalle kimpun astereita ja hanhikkeja, jotka nekin vielä kukkivat. Vasta tämän viikon kymmenen asteen pakkaset lopettivat kukkakimppujen keräämisen.

Hanhikkeja on meillä kahta lajia, toinen kukki kesällä aikaisemmin ja on nyt jo ihan ruskea ja lehdetön. Toisessa lajissa oli kukkia vielä paljon ja kasvustokin vihreää. Hyvä niin ja varsinkin se, että sattumoisin taaempi, valopylvään takana, on se aikaisemmin rumaksi menevä, etualalla oleva peittää sen mukavasti.

Aika pitkä on kukkakausi tulppaaneista ja narsisseista syysastereihin – Suomen koko kesän mittainen.

 

Kategoria(t): Perennat | Avainsanat: , | Kommentoi

Pihahommia vieläkin

Kun isännän kanssa kiirehdimme pihatöitä ennen syksyistä syntymäpäivämatkaa, ajatuksena oli, että suurin piirtein kaikki olisi tehty. Vain perunan nosto jäi tärkeimpänä odottamaan, mutta niin siinä tietenkin kävi, että paljon muutakin oli vielä tekemättä. Kun ei ole olemassa mitään listaa, ”pakollisia” syystöitä muistaa vasta sitten pikkuhiljaa, näin ainakin meillä. Ja jokainen puuha vie oman aikansa, vanhemmiten aina vaan lisää.

Kompostin kääntö ja kanalan tyhjennys. Tässä isäntä tuo kanankakkaturvetta kompostiin.

Jänissuojat pienille puille

ja pensaille. Erityisesti tälle ihanalle pensasmustikalle, joka tuotti runsaan sadon, ensimmäisen kerran.

Aurauskepit,

kasvihuoneen pesu

ja peittäminen,

hiukan haravointia niissä kohdissa, missä lehtiä oli paksu keros (suurimman osan vei tuuli jonnekin). Tästä ei haravoitu, koivun lehdet ovat niin pieniä ja maatuvat hyvin.

Saunalta on muistettava kaataa vedet pois kaikista astioista. Syyslomalla vielä kerran saunottiin ja uitiinkin pikkurengin kanssa, aurinkokennovalaisimien tuikkeessa.

Pihan valoaiheetkin on mukavampi laittaa lämpimällä kuin pakkassäällä. Eihän niitä tarvitse yhdistää sähköverkkoon, kunhan edes ovat paikoillaan! Laitoin vanhan tonttuovenkin, mutta olkoon kiinni vielä, eihän tonttuja näy tikapuillakaan.

Lintujen ruokintapaikat rakennettiin kuntoon: Pikkukuuset suojaksi ympärille.

Juhannuksena kokko jäi polttamatta metsäpalovaroituksen vuoksi. Kun pikkuväki oli paikalla syyskuussa, sekin homma tuli hoidetuksi.

Syksyn pimeydessä kaunis näky!

Museotalokin vaatii hiukan talvikunnostusta, ainakin siltä osin, etteivät yläkertaan tunkeutuvat linnut ja oravat tee tuhoja. Matot ja kirjat siis niihin huoneisiin, minne tihutyön tekijät eivät pääse! Vieraskirjan

kannet laitettiin kiinni,

enää puuttuvat vain led-kynttilät ikkunoilta. Mutta se vasta jouluaikaan, jolloin ehkä on taas näin kaunista.

Perennapenkeistä taitettiin tai leikattiin korkeat kasvustot matalammiksi. Yllätys muhi kuunliljojen alla: Myyrät siellä olivat myllertäneet – miltähän keväällä näyttää?  Kyllä se kissan puute on suuri puute, mutta siltikin olen toistaiseksi sitä mieltä, että ei enää kissoja tähän taloon…

Suppilovahverometsissä on kierrelty aina kun on vaan ehditty,

ja tietenkin on ihailtu kaunista, kaunista ruskaa.

Tässä pari kuvaa kylältä meille päin ajettaessa:

Koti jo näkyy koivujen takaa!

Oma aikansa syyshommissa kuluu ja  juuri kun saimme kaiken kuntoon, hipsutteli vähän lunta ja järvi jäätyi. Nyt alkaa puutarhamummon ja -papan lomakausi.

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Pyhäinpäivän ajatuksia

Muutaman viikon kuluttua edessä on äidin veljen siunaus. Sisarusparven viimeinen on lähtenyt 88 vuoden iässä siskojen ja vanhempiensa luo. Meitä edeltävä sukupolvi on nyt kokonaan poissa, seuraavana on meidän vuoromme.

Siitäkin on jo kymmenen vuotta, kun surullisina astelimme hautausmaan käytävällä isän arkkua saattamassa. Kirjoitin siitä kerran täällä, klik, sillä niin vaikeaa oli luopuminen vuosienkin jälkeen. Nyt kävimme isännän kanssa viemässä jälleen kynttilöitä edesmenneitä sukulaisa muistaen ja taas lähtivät ajatukset synkille raiteille:

Kuljin isän mukana koko hänen sairautensa ajan jokaisen lääkäri- ja hoitokerran, tukena ja apuna. Sädesairaala ja sen ystävällinen henkilökunta tulivat silloin tutuiksi. Toukokuun alussa olin itse osteoporoositutimuksessa tässä samaisessa rakennuksessa ja kahvilassa totesin isännälle, että kaikki siellä on ennallaan. Ja että kunpa tänne ei koskaan tarvitsisi tulla niissä ikävissä merkeissä, mitä isän kanssa silloin oli. Mutta emmepä silloin arvanneet, että ei menisi kuukauttakaan, kun tuo rakennus tulisi jälleen tutuksi.

Kerroin täällä, klik, että meille tuli mörkö, sillä en vieläkään mielelläni sano ääneen tuota S-kirjaimella alkavaa sairautta. Mörkö lamaannutti, mutta kesän mittaan taistelu vei voiton mielialassa. Ahkeroimme talon maalauksen kimpussa, jopa avoin puutarhapäiväkin pidettiin. Tuntui siltä, että on ehdittävä tehdä valmiiksi sitä ja tätä. Syksyinen lähisuvun yhteinen Rodoksen matka vei sekin osaltaan voimia möröltä, sillä kun on kokenut jotain niin ihanaa pikkuväen kanssa, ei mikään paha tunnu enää voittamattomalta.

Nyt tuolla lumisella sairaalan pihalla on jälleen tuttuja, rakkaan ihmisen kengänjälkiä. Joka arkipäivä, monen viikon ajan.  Katsomme kuitenkin luottavaisina eteen päin, suomalaiseen, hyvään terveydenhoitoon uskoen. Valo tuikkii jo pimeydestä.

Rauhallista Pyhäinpäivää teille kaikille, ystävät!

Kategoria(t): Surusydämellä | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Kierrätys ja lajittelu

Nyt, kun merien asukkaat kuolevat meidän muovijätteisiimme, on vasta kunnolla alettu maailmanlaajuisesti puhua kierrätyksestä ja jätteiden lajittelusta. Surullisena katselemme kuvia valtavista jätevuorista tai kaatopaikoista sekä merien tilasta.

Suomi ei varmastikaan ole noiden jätevuorien aiheuttaja, mutta silti: Tarttis meidänkin tehdä jotain!

On meillä kotona tähänkin asti lajiteltu jätteitä, mutta tuo ihana, nyt jo pois lähtenyt lämmityskattila ahnaine kitoineen oli mitä parhain tuhoamaan  paperijätettä. Se kun piti päivittäin saada lämpimäksi, niin pohjalle kipattiin sytykkeiksi aina iso roskis, johon  oli heitelty erilaisiin pyyhkimisiin käytetyt talouspaperirutut ja pahviset säilytyskotelot. Maitotölkitkin  sinne menivät, vaikka nyt jälkikäteen ajattelen, että olikohan se oikea paikka.

Nyt uunin tilalla nököttää siisti laatikko ja meidän rutiinimme menivät maalämmön myötä uusiksi. Vanhan koiran oli siis opittava uudet temput ja hyvinhän se on alkanut.

Takassa ja leivinuunissa voi hyvin polttaa käsipyyhepaperit, varsinkin talviaikaan. kun muutenkin niitä lämmitetään. Keittiössä on, kuten ennenkin, sekajäteroskis ja erillinen, käytetyille pattereille tarkoitettu osio. Kolmanteen osioon lajitellaan muovijäte, leipäpussit esimerkiksi. Muovijätettä tulee yllättävän paljon! Kun astiassa oleva pussi täyttyy, se viedään  puuvaraston seinälle Ikean jättikassiin odottamaan kierrätykseen vientiä.

Siellä ovat myös kassit keittiöstä tulevalle lasi- sekä metallijätteelle ja onneksi Keuruullekin saatiin muovikeräyspisteitä. Iloksemme huomasimme, että muovin keräys on lähtenyt vauhdilla käyntiin, jopa niin vauhdikkaasti, että astioiden tyhjennys ei ole aina ajan tasalla. Nyt ei enää näytä tältä kuin keväällä, sillä paikalle on tuotu useampi keräyskontti. On kamalaa, että ihmiset heittävät pussinsa keräysastian viereen, linnut niitä sitten levittivät ympäriinsä. Me suuntasimme auton nokan toiseen keräyspisteeseen, kun huomasimme tämän näyn.

Lämpökompostoriin lähtevän biojätteen astia on tietenkin edelleen keittiössä. Kanala tyhjeni talveksi, mikä on kyllä kurja juttu, sillä tämäkin herkkuvati olisi ollut sinne nahistunut mutta toivottu tuliainen.

Paperi- ja lasikeräys on toki tuttua ja pantilliset pullot ja tölkit palautetaan kauppaan takaisin, kuten jo iät ja ajat on tehty. Aina on jossain kaapissa  myös odottamassa pussukka Uffin keräyspisteeseen lähtöä, SPR-kirppis on lahjoituskohteena hyville käyttövaatteille ja astioille. Vanhat maalinloput tai traktorin vaihtoöljyt säilytetään navetalla, kunnes käymme jäteasemalla, samalla voidaan ottaa mukaan myös SER-kierrätykseen lähtevät rikkinäiset sähkölaitteet.

No huh, paljon on säilytettävää ja kierrätettävää. Meillä on kyllä tiloja, mutta moni ei jaksa alkaa edes ajatella tarkempaa lajittelua.  Jos kerrostalon pihalla ei ole kaikille jätteille paikkoja, niin kuinka moni jaksaa säilytellä pussukoita vientiä odottamassa? Sehän on vähän niin kuin asuisi jätteiden keskellä, jos vaikka pienen yksiön nurkassa odottaa erilaisia kasseja seuraavaa jäteasemalla käyntiä. En ihmettele, jos mieleen tuleekin viedä kaikki pois yhteen paikkaan, siis sekajätteeseen. Mutta jos mietit mikä kuuluu minnekin, niin täältä ehkä löydät vastauksen, klik.

Toivottavasti taloyhtiöt huolehtivat tarpeellisista jäteastioista ja ihmisten omatunto alkaa kolkutella, mikäli kaikki jäte edelleen heitetään sinne sekajäteroskikseen. Jos ne ”vanhat koirat” eivät enää opi, niin jospa edes ”koiranpennut”! Täällä näytti olevan heille joku lajittelupelikin, klik. Kierrätetään iloisesti!

 

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Taidetta visakoivusta

Kummityttömme Hanna laittoi minulle tietoa perheyrityksestään WilaWoodista ja kun näin nämä ihanat visakoivuiset korvakorut, olin välittömästi koukussa.

 

Toiminta on vasta alkutaipaleella, mutta kaikenlaista kaunista, myös liikelahjoiksi sopivaa,  näyttäisi jo olevan valmiina. Tietoa yrityksestä ja tuotteita voit katsoa täältä, klik, ja FB-sivut löytyvät täältä, klik. Myös Instagrammissa on kuvia.

Onnea ja menestystä! Jouluaikaan tämäkin mummu on kestävässä, ekologisessa muodissa mukana!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Tuuliviiri yllä talon katon…

Noh, navetan katolla se meillä on, tarkemmin sanottuna vanhan vellikellon katolla. Sen kunnostuksesta kerroin aiemmin täällä, klik.

Tilan osti Matias Saxbergilta vuonna 1859 Aapo-vaari. Seuraavaksi isäntänä oli  poika Asarias Fredrika-puolison kanssa, sitten tytär Wilhelmiina Seth-puolisonsa kanssa. Heidän Elli-tyttärellään ei ollut Maunonsa kanssa lapsia, joten he myivät ikääntyessään tilan vuonna 1959 – sata vuotta Aaposta – Ellin Senja-siskon esikoiselle, Erkille, joka oli isäni. Olen kuudetta sukupolvea ja toivon kovasti, että vielä meidänkin lapsistamme löytyy jatkaja, kunhan elämän palaset vain loksahtavat paikoilleen. Joskus.

Mutta nyt uusi tuuliviiri näyttää sitä vuosilukua, jolloin Aapo muutti Könttärille. Tänä kesänä olisimme voineet viettää talon 160-vuotisjuhlaa! Lopuksi vielä vuosi sitten, ennen kunnostusta You Tubeen lataamani video silloisesta soitosta. Menneiden sukupolvien muistoksi: Klik.

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Kesäkukkien jälkeen

Tässä pesusoikossa kukki kesällä vaaleanpunaista siniviuhkoa ja reunoilla riippui hopeaputousta. Nyt syksyn edetessä keskelle muuttivat havut ja  callunat, mutta hopeaputous nostettiin jälleen, kuten viime syksynäkin, ”kaulaliinaksi” niiden ympärille. Vanhan vaahteran käkkyräoksat ovat taustalla kesät ja talvet ja nyt mukaan pääsi myös nippu soihtunauhuksen kuivia kukintoja.

Tuo ”kaulaliina” säilyy ensi kevääseen saakka kuivahtaneena mutta hopeanharmaana.  Ja myöhemmin, pimeyden lisääntyessä, mukana tuikkivat myös pienet valot. Niin kuin ennenkin, perinteen mukaan!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Hyvästi, maa-artisokka!

Kasvimaalla on kasvanut vuosikymmenien aikana yhtä jos toistakin. Nyt, kissan kuoltua, jänikset alkoivat olla riesana

ja niille kelpasivat jopa maa-artisokan kasvustot. Halla nipisti jo lehdet, mutta kukkaan ne eivät jänisten jälkeen ehtineet. Siksi satokin jäi pieneksi

ja siksi päätin, että pärjäämme jatkossa varsin hyvin ilman maa-artisokkaa. Vanhuus tulee ja jostain on vähennettävä, sitä paitsi Keuruullahan on Kutinlahden maatila, joka sitä kasvattaa ihan myyntiin, klik. Nyt on aika vähentää omaa työtä, pienin askelin mutta kuitenkin. Siispä yli 30 vuoden jälkeen: Hyvästi, maa-artisokka! Tavataan jossain muualla kuin meillä kasvimaalla!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 2 kommenttia

Hyytelöä pihlajanmarjoista

Pihassamme kasvaa matala, latvialainen magiapihlaja. Eiväthän ne marjat kovinkaan makeita ole, mutta kun se on kuitenkin erikoispuu, teen aina syksyllä hiukan hyytelöä sen karpalon värisistä marjoista. Tänä vuonna tein sen eräästä blogista  suurin piirtein nykykielisen ohjeen numero 2 mukaan, klik.

Ensin pitää kerätä pari litraa pihlajanmarjoja, perata ja huuhtaista ne. Kattilaan vettä, marjat ja muutama omena lohkoina. Annetaan kiehua hiljalleen kunnes marjojen väri muuttuu.

Marjat siivilöidään pois (älä painele niitä!)  ja mehu mitataan hillosokeria varten, lisäsin myös hiukan keltaista Melatinia, varmuuden vuoksi.

Hyvää tuli jälleen! Liharuokien kanssa oikein mahtavaa.

 

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa | Avainsanat: , | Kommentoi

Kasvimaa asettuu talveen

Isäntä ihmetteli, miksi meillä siirretään taas kasveja uuteen paikkaan, vaikka juuri vuosi sitten niille kaivettiin kuoppia toisaalla. No, ei sitä aina hoksaa, mitä eteen tulee ja nyt tuli parsapenkissä eteen se, että kun parsat jouduttiin tukemaan, niiden taakse oli vaikea mennä keräämään omppoja ja kirsikoita.

Sitä paitsi päätin pienentää kasvimaata kaikkinensakin, noin metrillä pituussuunnassa. Parsasta otin vain puolet jatkokasvatukseen ja nyt ne ovat reilun neliön alalla eivätkä pitkässä rivissä.

Varmaankin auttaa tukemiseenkin! Yksi kolmesta lohkosta on kesannolla ja jo viime vuonna kokeilin peittää lepovuorossa olevan alueen mansikkakankaalla.

 

Hyvin onnistui ja nyt peitettiin toinen lohko. Viimevuotiselle, rikkaruohottomalle alueelle, kottikärryjen vasemmalle puolelle, kylvän keväällä porkkanat ja muut tärkeät, nyt siellä ovat jo talvivalkosipulit istutettuina. Tämä alue on suojattava tarkemmin jäniksiltä! Ja suojaksi on keksittävä jotain nätimpää, noiden kesällisten hökötysten tilalle.

Kolmas lohko saa olla perunoille ja varmaan jotain muutakin siihen tulee, mutta vuoroviljelyn mukaisesti ei ainakaan porkkanaa tai sipulia. Kompostia riitti kyllä hyvin joka paikkaan, joriineillekin,

joille jäi nyt hyvin tilaa entisen parsapenkin paikkeilla. Siinä saivat samalla häädön  peikonpähkinä, joka ei meillä menestynyt, sekä suklaakirsikka, joka siirrettiin pari metriä eri paikkaan. Mutta vieläkin oli kapea soiro, jossa ennen oli parsaa. Mitäs siihen? Ei mitään korkeaa, joka estäisi kirsikan poimimista tai omenoiden keruuta. Ja sitten keksin, että mansikkaa tietenkin, sillä laatikoissa oleva mansikkamaa tuli tehtyä liian varjoon ja sato on myöhäinen. Jospa jatkankin rönsyistä tänne varhaismansikkaa?

Ja niin istutin kymmenen tainta Bountya uuteen kankaaseen. Isäntä tuolla taustalla kääntää kompostia, syystyö sekin.

Kävikös tässä nyt niin, että jatkoin peittoa leikkaamalla palan yläpuolelta ja ompelemalla sen alapuolelle? Toisin sanoen, kun piti vähentää työtä, niin tuliko sitä nyt kuitenkin lisää? Hmmm…

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Sieniä ja karpaloita

Meillä on ollut liki 30 vuotta puulämmitys ja polttopuita on säilytetty ja siirrelty kuormalavoihin rakennetuissa telineissä.

Isäntä niitä on kasannut ja jo korjaillutkin, sillä lahoja ne jo alkavat olla. Mutta ei hätää, keväällä asennettu maalämpö toimii hyvin ja niinpä kuormalavoja on nyt purettu ja ne joutavat syyskuun kokkoon.

Kun isäntä ruuvaili metallisia kulmarautoja irti, lähdin metsään aurinkoista ja syyslämmintä päivää viettämään. Sanoin, että jos minusta ei mitään kuulu, olen varmaan luiskahtanut lampeen,

sillä niin lähellä hyllyvää reunaa pitää kävellä, jos yrittää löytää karpaloita.

Kahden tunnin kuluttua minulle tuli tarkistussoitto. Niinkö kauan olin jo siellä ollut? Miten se aika niin nopeasti kului? Vastaus on tässä:

Piti ensinnäkin nuuhkia huumaavaa suopursujen tuoksua

ja sitten ihailla ruskaa.

Tietenkin aikaa kului karpaloiden etsimiseen, sillä niitä oli edellisen poimijan jäljiltä hyvin vähän, oli kuitenkin.

Kun rämmin oikein hankalaan paikkaan, löysin muutaman neliön alan, jossa ei ollut jälkiä lainkaan ja marjoja ihan mukavasti.

Kun sekin paikka oli tyhjennetty, jatkoin toisen ämpärin kanssa kehnäsienien metsästystä ja niitäkin löytyi taas paljon, vaikka eilen olin kerännyt samasta paikasta jo miltei ämpärillisen.

Täytyy käydä vielä viikonloppuna, jospa saan näitä herkkuja lisää!

Mutta se karpaloretki, se oli mahtava.

Saalis ei ollut suuri, mutta kaikki muu! Ihana, ihana syksy!

 

 

Kategoria(t): Maisema | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Toiveiden matka Rodokselle

Vuosi sitten olimme isännän kanssa kaksistaan matkalla Portugalissa. Kun katselimme siellä lasten riemua isovanhempiensa kanssa ja iltaisin  iloa heidän omassa diskossaan, juttelimme, kuinka ihanaa meillekin olisi kerran päästä sukupolvien yhteiselle matkalle. Monien mutkien jälkeen saimme kaikille meille yhdeksälle järjestymään yhteisen ajan papan syntymäpäivän  paikkeille ja mikäs sen upeampaa, jos voisimme juhlia seitsenkymppisiä yhdessä, etelän lämmössä.

Hotelli huomioi syntymäpäiväsankarit ja illallisella pöytä oli katettu hauskasti,

kuohuviineineen,

juhlia varten.

Pillit olivat kivoja!


Iltaisin lapsille järjestettiin disko ja ihan niin kuin olin vuosi sitten haaveillut, pikkuväki tanssi ja riemuitsi eri maiden leikkilaulujen mukana.

Jopa juuri sen hauskimman, jota Portugalissa ihastelimme!

Disko olikin varsinkin pikkupiikojen ehdoton suosikki, jota ennen lapset saivat myös toivomansa  käsi- tai kasvomaalaukset.

Liikuntaan ja jännitykseen oli monia mahdollisuuksia, jotka olivat nuorison mieleen. Tässä esikoinen murusensa kanssa yläilmoissa

ja tässä toinen pari step-aerobicissa.

Lomaan kuuluvat tietenkin ihanat ateriat,

joita lapset pystyivät itsekin hakemaan matalammalta tasolta.

 

Mummille mieluisimmat olivat feta, kreikkalainen salaatti ja tsatsiki.

Mutta vaikka pakettiin kuului all inclusive, paino ei noussut tippaakaan.

Tässä yksi pikkurengin suosikki-jälkkäriannos:

Kuinkahan paljon jäätelöä syötinkään? Se oli todella hyvää, paikan päällä valmistettua.

Myös minidiskon jälkeen lähdettiin aina jätskille, samettiseen iltaan.

Ei ruokailumaisemissakaan ollut moittimista.

Pikkupiika,  nelivuotias, oppi uimaan

ja pikkuisin piikakin rohkaistui viikonloppua kohti

niin, että polskutteli rohkeasti ympäri isoa allasta ilman aikuisen apua.

Pikkurenki ui päivittäin monta tuntia, niin altaalla

kuin meressäkin.Taustan vuoristo  on  Turkin  puolella.

Itselleni oli toiveena päästä näkemään se, kuinka aurinko laskee mereen. Aiemmin on aina ollut joku vuori esteenä, niin oli nytkin,

mutta yhtenä iltana lähdimme muutaman kilometrin päähän ihan varta vasten täyttämään mummin toiveen. Kello oli noin seitsemän illalla, kun saavuimme rannalle,

odottelimme ja ihailimme

ja sinne se painui, meren lempeisiin aaltoihin.

Juttelimme pienten kanssa, että kastuikohan se aurinko nyt ja nouseeko huomenna ollenkaan?

Mutta nousihan se, jälleen yhtä lämpimänä.

 

Tästä palmusta

putosi tuulessa muutama taateli muistoksi kotiin, gyros-mausteen lisäksi.

Vanha kaupunki

ja minijuna, joka tunnin matkallaan kiemurteli korkealle vuorelle, oli pikkurengin mieleen.

 

 

Oli kyllä ihana matka!

Lapset saivat olla halutessaan milloin meidän vanhusten tai sitten nuoremman polven seurassa.

Aina heille oli aikaa.

Aikuiset vuorottelivat omissa menoissaan ja luulen, että kaikki saivat tehdä aika lailla sitä mitä halusivatkin. Mummikin pääsi vesijumppaan, juuri tälle altaalle ja juuri tämän musiikin mukaan, klik. Se olikin oikein tunnusbiisi, myös lasten diskossa.

Se, että eri sukupolvet lähtivät yhteiselle matkalle, oli mielestäni erityisen ihanaa. Se antoi lapsillekin muistoja, jotka säilyvät mielissä vielä pitkään, jopa vanhuuteen saakka. Tämä oli meille ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin tällainen reissu, josta päällimmäiseksi jäi suuri kiitollisuus sen toteutumisesta. Mörkö, klik,  oli mukana, mutta se ei päässyt kertaakaan pelottelemaan ketään, sillä auringon lämpö ja meren aallot

 

 

ja tuo ihana pikkuväen ilo

pakottivat sen jokaisena päivänä pysyttelemään piilossaan matkalaukun sisävuorin alla. Vasta kotona se tuli jälleen esiin meitä ahdistamaan, mutta lasten ilo oli jotenkin pehmentänyt jopa pahan mörön voiman. Papan syntymäpäivähali sulatti sydämet ja mörön synkkyyden.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Viimeiset sitä ja viimeiset tätä

Satokausi alkaa olla lopuillaan. Viime viikolla keräsimmekin jo kasvihuoneen tyhjäksi, sillä vihreitä tomaatteja ei paljoa enää ollut

ja punaiset tulevat kyllä syödyksi.

Nyt kasvusto on kompostissa ja puuttuu vain lasien pesu.

Viimeiset pavut ja purjot,

viimeiset kurkut,

viimeiset pensasmustikat

ja viimeiset viinirypäleet.

Viimeiset omenatkin on kerätty,

ja metsästä löytyi mukavasti puolukoita, mutta meille riitti kaksi ämpärillistä.

Valkosipulit odottavat istutusta, muhkeita nekin.

Näin saatiin taas yksi kesä pakkaseen, purkkeihin ja purnukoihin!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi