Kesämieltä lumisateessa

Voi tätä säätä! Tällaista oli toissapäivänä.

Juuri, kun takatalvi eniten painaa mieltä, saan viestin Kodin Kukilta. Tilaamani tuotteet on lähetetty! Eikös vaan piristänyt tuokin tieto. En vaan enää muistanut, mitä olin edes tilannut, on siitä jo niin kauan aikaa. Harmillisesti postissa oli joku jakeluhäiriö ja oman pakettini tulo kesti vuorokautta odotettua pidempään. Se ei tietenkään ole hyvä taimille, jotka pimeässä venähtävät. Vähän jo näkyi kellastuvissa lehdissä.

No, mitä aarteita sain laskun lisäksi? Olin tilannut ananaskirsikoita. Onneksi eivät tämän pidempään joutuneet pimeässä odottelemaan.

Lisäksi oli itselleni aivan outoa kasvia, sinilemmiötä. Sininen eri sävyissään  on kukissa suosikkivärini ja tämä itsenäisyyden juhlavuosikin sitä kaipaa. Kolme terhakkaa tainta  olivatkin jo kukassa, hienoa! Tarkoitus olisi istuttaa nämä kukkapenkin reunaan, kiven lähelle. Pelkään kyllä, että meillä ne eivät kestä kevätaurinkoa, vaikka havuilla ne suojaisinkin. Mutta toivottavasti kukkivat kauniisti edes tämän kesän!

Ja saksankurjenmiekkaa, kaunista sinistä nimeltään Sea Double. Nyt nekin ovat jo mullassa juurtumassa, odottelemassa säiden lämpenemistä.

Vähän pikkuväkeäkin ajatellen olin tilannut ”ihmelapion”, kenellehän meistä se on mieluisin? Tämän pitäisi kuulemma olla kätevä kaikenmoiseen puutarhapuuhaan. Eiköhän se ainakin hiekkalaatikolla ole tarpeen!

 

Ja tilaajalahjana oli  vielä litra kookosmultaa.

Mielenkiintoinen kokeilu tulee siitäkin. Kiitos! Hyvin oli kaikki pakattu, ei voi muuta kuin olla iloinen. Että uskallan suositella tilaamista Kodin Kukilta, jos sellaiseen on tarvetta.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Wanhat tawarat 3: Nenäliinat

Vieläkö kukaan muistaa kankaisia nenäliinoja? Kun äidit ja mummot virkkasivat pitsejä valkoisten neliöiden ympärille? Tällä muistorikkaalla liinalla on pyyhitty kastevesi jo viiden lapsen otsalta.

Vanhassa kaapissa oli nenäliinalaatikko,

josta löytyi monenlaista pitsimallia.

Jos ajattelee, kuinka suuri työ pyykin pesu oli entisaikaan, tuo nenäliinapyykki ja sen silitys tuntuvat aika hurjalta lisältä. Onneksi tässä suhteessa elämme paperista kertakäyttöaikaa.

Oli mielenkiintoista löytää vanhan talon laatikoita siivotessani nämäkin,  meille lapsille hankitut nenäliinat. Kyllä minä ne heti tunnistin.

Mutta kaikkiein ihmeellisin löytö oli tämä, sota-ajan surullisista muistoista kertova nenäliina,

johon  varmaan kukaan ei ole nenäänsä niistänyt –  onko sillä edes surukyyneleitä pystytty pyyhkimään.

Vanhoja tavaroita siivotessa kannattaa tosiaan käydä tarkoin läpi jokainen ruttuinenkin tilkku, sillä huutokauppakeisarin sanoin: ”Ei sitä koskaan tiedä, minkä aarteen eteensä saa”.

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Wanhat tawarat 2: Myrkkylasi

Minulla on ollut jo monta vuotta kaapin perällä hohtavan ruskehtava, lasinen kermakko, jolla ei ole ollut sokerikkoa pariksi. Miten ollakaan, innostuin tässä taannoin katselemaan netistä vanhoja astioita ja sieltähän se sama kermakko löytyi, ihan kamalan nimikkeen alta: Myrkkylasi! Uskaltaako mokomaa edes käyttää? No eihän se sitten kuitenkaan myrkyllistä lasia ollut, vaan sen valmistuksessa käytettiin  aineita, jotka olivat höyrystyessään myrkyllisiä: Valmiin lasin pinnalle ruiskutettiin rautakloridia ja esine kuumennettiin sen jälkeen uudelleen.

Oikealta nimeltään myrkkylasi on lysterilasia tai hohtolasia. Siitä valmistettiin 1920-1950 -luvuilla maljakoita, koriste- ja käyttöesineitä. Ja tehdään näitä laseja kuulemma vieläkin, mutta vain yksityisissä lasipajoissa.

Sitten aloin tietenkin miettiä, että voi kun saisin jostakin sokerikon kermakolle kaveriksi. Aikani selasin nettiä ja löysin tämän kaupan. Siellä sattui olemaan sopivasti tuo himoitsemani esine ja niin sitten tilasin. Aika lailla jännitti, tuleeko ehjänä perille. Ajoittain saa nimittäin lukea, että  postissa saapuukin vain sirpaleita huonon paketoinnin vuoksi. Mutta onneksi täytteitä oli mukana tarpeeksi. Oli ilo avata

ja sitten ihailla näitä kaveruksia.

 

Uusi esine on kuluneempi kuin omani, mutta ei haittaa. Ystävykset saavat jatkossa olla esillä kahvipöydässä entisten aikojen muistoksi.

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | Kommentoi

Wanhat tawarat 1: Kirjoituspöytä

Niitä meillä kyllä riittää,  silti tulee vielä lisääkin etsittyä. Mutta tämä oli niin LÖYTÖ. Pikkurenki aloittaa ensi syksynä koulun ja oma paikka kotitehtävien tekemiseen olisi hyvä olla. Tärkeä askel elämän varrella tarvitsee huomiota kaikilta. Ja niin, käydessäni kirpputori Vilikassa, siellä odotti  mummia tämä satavuotias kirjoituspöytä. Kunnostettu, maalattu.

Sopivan kokoinen, siis pieni, ja voi mikä upea sivutaso tuolla reunassa piilossa!

Pidemmäksikin se tulee, vaikka välipalaa varten. Tai tabletille, mille vaan. Ainahan lisätilaa kaivataan.

Kun äitikin sen hyväksi totesi, uskalsin tehdä kaupat. Wau! Ihanaa, että nuoretkin arvostavat wanhoja tawaroita!

 

Kategoria(t): Sekalaista, Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Kylmä kangistaa,

viima menee  talvivaatteistakin läpi. Tikkipuvussa olen pihatöitä yrittänyt tehdä, tikkiliivi vielä siinä lisänä. Ja kahdet hanskat. Kimpaannuin tähän säähän niin, että nostin pitkiksi venähtäneet tomaattien taimet purkeissaan lasikuistilta

suureen laatikkoon ja kuskasin kottikärryillä päivähoitoon kasvihuoneeseen. Kunhan vaan muistan hakea ne yöksi takaisin!

Kanatkin ovat muutamana päivänä päässeet ulkoilemaan tarhaan. Vain yksi on joukosta poissa, se hautova rouva, joka edelleen istuskelee tekomunan päällä.

Vein tuomipihlajamajaan tuolit ja narsissiämpärin.  Näytti jo vähän keväisemmältä. Koskahan sekin ilta koittaa, että hellesäässä tuolla istuskelemme. Heinäkuussa?

Ilokseni huomasin, että toissasyksynä istuttamani karhunvatukka navetan seinustalla on säilynyt hyvin talvesta.

Silmut ovat jo suuria, ehkä saadaan marjojakin.

Leikatut koripajut aitan luona, minne ne kuskaan varastoon? Mitenkähän tuokin  työ tuntuu nyt niin turhan ylimääräiseltä?

Mutta kaikki viisi vadelmariviä on kuitenkin saatu perattua. Marjoneet varret odottelevat tulitikkuja kokkopaikalla (niistä tulee muuten poltettaessa kiva rätinä) ja nämä uudet versot puolestaan ahkeria käsiä sitomaan ne poikkipuihin. Mutta hrrr…

…kunpa sää lämpenisi, tulisi paljon lisää puhtia ulkotöihin. Kaikki pihapuuhastelu on niin kankeaa ja hankalaa paksut, joustamattomat tikkivaatteet päällä!

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Sireenimajan pöytäryhmä

Kun intoa riitti, niin isäntäkin raapaisi jostain ylimääräistä aikaa muutaman tunnin verran emännän ideoita toteuttamaan. Nimittäin tuo syksyllä kunnostettu sireenimaja kaipasi – suorastaan huusi – jotain pöytäryhmää.

Monena iltana pyörittelin mielessäni ratkaisuja, halpoja ja helppoja, mielellään jopa ilmaisia. Ja näin sitten tehtiin:

Pihasta oli aiemmin kaadettu lahoja vaahteroita, mutta koska ne olivat todella suuria ja monihaaraisia, osa oksista oli vielä tervettä puuta. Näistä isäntä sahasi moottorisahalla neljä pätkää, vähän vänkkyröitäkin mutta ei haittaa. Oikeastaan JUURI SIKSI ne ovatkin niin ihania. Kuori tietenkin irtoaa jossain vaiheessa, mutta ei sekään haittaa.

Ne mittailtiin ristiin ja rastiin ja ruuvattiin vinosti yhteen kahdella rimalla. Sitten suunniteltiin pöydän kantta.

Sitä varten meillä oli aiemmin sahattua lehtikuusilankkua ja sehän on tunnetusti erittäin kestävää. Kirkkojen paanukatotkin tehdään lehtikuusesta. Lankut olivat eri levyisiä, mutta ei sekään haittaisi, olisi vaan persoonallinen lisä tässä kaikessa. Lähes eläkeikäinen Valmet ja siihen kytketty miltei yhtä vanha sirkkeli saivat olla katkaisukoneena. ( Tuota laitetta pelkään aina, kun isäntä sillä polttopuita tekee – terä on aivan liian avoin!)

Kun penkkeihin tarkoitetut vahvat ja tukevat vaahterapöllitkin oli saatu oikeille linjoilleen, oli jäljellä enää lankkujen pätkimistä. Emme vielä ruuvailleet tasoja paikoilleen, sillä puu on märkää ja täytyy odotella kuivumista, ettei tule liian suuria rakoja. Tietenkin pitää myös höylätä pintoja ja reunoja, tumma puuöljykin olisi tarkoitus saada vielä ennen kesää vaaleutta peittämään ja lankkuja suojaamaan. Mutta jo nyt sireenimaja näyttää kutsuvalta ja tilaa on muillekin kuin isännälle ja emännälle. Lähellä on pihavalopylväs, josta voi vetää sähkön, jos vaikka viritellään tunnelmavaloja pensaisiin tai paistellaan muurinpohjalettuja sähkömuurikalla. Voit uskoa, että me molemmat olemme tosi iloisia ja tyytyväisiä tähän jyhkeään Design by Riitta and  Made by Mikko -tekeleeseen, jossa mikään ei haitannut yhtään mitään.

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Aika rientää

Taakse jäänyt talvi oli poikkeuksellinen säätilojen vuoksi. Meidän pihassamme piti tehdä suurempia lumitöitä muistaakseni vain kaksi kertaa, muuten pärjättiin kevyellä lumikolalla tai jopa harjalla. Sää vaihteli suojasta pakkaseen ja monin paikoin pihamaat jäätyivät liukkaiksi. Nuo jäätiköt olivat aikamoinen ongelma – kerran minäkin olin kunnolla rähmälläni, vaikka varovainen yritinkin olla.

Ja juuri kun huhtikuun alkupuolella kuvittelimme kevään saapuvan, yöpakkaset kiristyivät kymmeneen asteeseen saakka. Ei ole helppoa kasvienkaan tuosta kaikesta selvitä. Vuosi sitten tomaatit jo olivat kasvihuoneessa, nyt ne venyvät edelleen pituutta lasikuistilla.

Tuulet ovat olleet voimakkaita ja puuskaisia. Oksia on pudonnut enemmän ja vähemmän, puitakin kaatunut. Pihapuut ovat kuitenkin säästyneet.

Lähellä kellaria kasvaa kolmen Serbiankuusen ryhmä. Sinne alaoksille olen vienyt monta tuulikelloa. Lapsukaiset tykkäävät mennä niitä soittelemaan,

mutta tänä keväänä tuuli on kyllä ahkerasti pitänyt huolen kauniista helinästä. Kuljen päivittäin kuusien ohi navetalle ja kuulostelen:  Suljetuin silminkin tietäisin, missä olen kävelemässä. Tuo surumielinen soitto tuo aina mieleeni pihapiirin entiset asukkaat: äidin ja varsinkin isän. Isän istuttamat kuuset, isän lapsuuden maisemat.

Näin se elämä kulkee – lapsuudesta vanhuuteen. Virran mukana seuraamme, mutta jossain vaiheessa  kaikki pysähtyy. Koin tuon tunteen vahvasti, kun katselin pyykkitelinettä vanhan talon pihapiirissä: Kymmenen vuotta sitten se oli vielä ahkerassa käytössä, lakanat ja pyyhkeet liehuivat iloisina kevättuulessa. Mutta aika on pysähtynyt senkin kohdalla. Äitikin, joka talossa ennen ahkeroi, on jättänyt arjen hyörinät taakseen.  Pyykkipojat ovat lahonneet, vuodet ovat tehneet naruillekin tehtävänsä.

Meitä virta kuitenkin vie vielä mukanaan. En vain osaa päättää, korjaanko nuo narut vai en.

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Pääsiäisaikaan

Hyvää Pääsiäisaikaa kaikille blogiystäville!

Kategoria(t): Sekalaista | 3 kommenttia

Brita-torttu

Huomasin yllätyksekseni, että en olekaan pannut tänne muistiin yhtä herkkuohjetta, Brita-torttua. Täytyy korjata asia hetimiten! Tämän reseptin olen saanut Anneli-ystävältä vuosia sitten. Siinä on se ero johonkin muuhun ohjeeseen, että valkuaisvaahtoon lisätään hiukan perunajauhoja ja etikkaa. Tulee tosi rapeaa eikä yhtään liisterimäistä! 1½ -kertainen annos on mielestäni paras isolle pellille.

 

Brita-torttu

  • 125 g voita (185 g)
  • 1 dl sokeria (1½ dl)
  • 2 keltuaista (3)
  • 1½ dl vehäjauhoja tai gluteenitonta jauhoa (reilu 2 dl)
  • 2 tl leivinjauhetta (3 tl)
  • 1 dl maitoa (1½ dl)

Vaahdota voi ja sokeri, lisää keltuaiset vatkaten. Lopuksi maito ja vehnäjauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Levitä uunipellille ja paista 10 minuuttia 175 asteessa. Tee tällä välin marenki:

  • 2 valkuaista (3)
  • 2 dl sokeria (3 dl)
  • 1 tl perunajauhoja (1½ tl)
  • 1 tl etikkaa (1½ tl)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri ja siihen sekoitettu perunajauho. Lopuksi hiukan etikkaa. Levitä seos puolikypsän pohjan päälle ja jatka paistamista 10-15 minuuttia. Voit varovasti tarkistaa kypsyyttä pohjan väristä leivinpaperia nostamalla. Valkuaisia vatkatessa kulhon on oltava ehdottoman kuiva eikä seassa saa olla tippaakaan keltuaista!

Jaa jäähtynyt pohjalevy puoliksi. Levitä toiselle puolikkaalle sokerilla ja vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa sekä pakastevadelmia, nosta toinen puolikas varoen päälle. Itse käytän tässä apuna isoa Muurikka-paistinlastaa. Kun tortun tekee jo edellisenä päivänä, halkaistun puolikkaan siirto on huomattavasti helpompaa.

On aikamoisen hyvää! Kirpeä vadelma tasapainottaa ihanasti muuten makeaa torttua.

 

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: | Kommentoi

Virvon varvon tuoreeks´ terveeks´

Mistähän löytyisi pajunkissoja? Tuolla pellon takana näyttäisi pensaissa olevan jotain valkoista.

 

Ja niin kaikki paikalla olleet suunnistivat sinne. Mummo ja pienimmäinen vain katselivat riihitieltä,

kun toiset tarpoivat heinäpellolla kohti pajukkoa. Kamera oli äidillä.

Vähän on vaikeakulkuista pienimmille saappaille!

Onpas näitä hankalaa leikata

mutta pikkurengiltä onnistui sekatöörien käyttö jo mainiosti.

Ohho, miten paljon!

Ja sitten takaisin mummolaan. Mummikin jo tuolla tiellä näkyy odottelvan.

Heti tupaan päästyä piti alkaa oksien valmistelu.

Ai miten ihania!

Vielä piti odotella, että tulisi oikea virpomispäivä. Silloin pikkurenki ja -piika muuttuivat velhoksi ja noidaksi (noidalla mummon lapsuusessu).

Kun läheiset ja mutama naapuri oli käyty virpomassa, ihailtiin suurta munasaalista.

Ja koska kaikkea ei tietenkään syöty samana päivänä  (hyvä jos edes samalla viikolla), niin korin luona päivysti  munavahti.

Näin meillä viikonloppuna. Toivottavasti kaikki virvotut ovat ensi vuoden tuoreita ja terveitä. Ihania muistoja tuli joka tapauksessa kaikille melkoinen kopallinen.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Sireenimaja

Vanhan talon pihapiirissä on joka taholla valtavasti sireenejä. Kun niitä ei ole kunnolla hoidettu, ne ovat päässeet valtaamaan kasvutilaa villisti, Kun viime keväänä aloimme siistiä yhtä pöheikköä, huomasimme, että keskusta oli jo aivan lahoa ja kuollutta. Reunoilla kasvu oli kuitenkin voimakasta. Siinä olikin hyvä alku sireenimajalle, joka ennen vanhaan oli monen pihapiirin varjoisa levähdyspaikka. Ja siitä sekin ajatus sitten lähti.

Kun kaivinkone syksyllä saapui, nostelimme ensi töiksi vanhat juurakot keskustasta kokonaan pois. Sitten keräsimme kaikki tähän tarkoitukseen säästetyt multasäkkien muovit ja käytetyt mansikkakankaat. Kun ne levitettiin ensin pohjalle

ja peitettiin hiekalla,

niin keskusta pysyy toivottavasti lähivuodet vapaana tunkeilijoista. Reunojen aukkkopaikkoihin siirrettiin kasvustoa muualta siten, että muoto on suurin piirtein pyöreä,

vain sisääntulossa on hiukan pituutta. Eteinen?

Kanat tämänkin uudistuksen heti Kallen johdolla testasivat.

Mitähän tuonne keskelle laittaisi? Puutarhakeinukin olisi kiva. Mutta nyt on säästettävä kaikesta mistä voi, joten päädyimme sellaiseen, mitä itse voimme suht ilmaisista aineista väsätä. Ja ensimmäisenä tuli mieleen vaahteroiden runkojen pätkät: Niitä penkkien alle ja suurin pölli pöydän jalaksi.

Vuosia sitten kaadoimme omalta pihalta kasvihuonetta varjostaneen lehtikuusen, joka sitten sahattiin  lankuiksi. Kun niistä aineista tekee penkit ja pöytätason, niin eiköhän kestä lahoamatta aika pitkään. Mutta vaikka olisin kuinka innokas tähän kaikkeen valmisteluun, ei isäntä oikein ehdi! Kevättyötkin painavat päälle. Ihaillaan siis toistaiseksi vain pelkkiä pöllejä ja lankkuja, onhan sekin jo jotain.

 

Ja aina matkan varrella voi tulla juuri se suurin kuningasidea. Paras olla hötkyilemättä!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kunnostusvuorossa: Sireenit

Pari vuotta taakse päin kavensimme omaa sireeniaitaamme ja viime syksynä jatkoimme harvennusta ottamalla pois runsaasti vanhoja, sammaleisia runkoja.

Nyt sama oli edessä vanhan talon pihapiirissä. Urakka oli täälläkin melkoinen. Yli 80 vuotta sitten pois siirretyn rakennuksen paikalle istutettu sireenikasvusto oli levinnyt aivan hurjasti, leveyttä oli monta metriä. Karsimisen ja kurituksen jälkeen leveys on ehkä kolme metriä, sekin vielä liikaa. Tien puolella on nyt kuitenkin reuna-aluetta, jota toivottavasti muut urakoitsijat jatkossa pitävät kurissa.

Tässä on vanha valokuva 30-luvun alusta: Talo on siirretty pois ja  maantieltä on esteetön näkyväisyys pihaan. Väki siinä istuskelee jutustelemassa katsellen maantien hevoskärryliikennettä, isä pienimpänä. Onneksi Elli-täti istutti tilalle sireenejä!

Maantie oli siis toisella puolen rajana, mutta pihan puolelle on ollut tilaa levitä. Jopa niin, että sembra-mänty, joka kaadettiin huonokuntoisena kolme vuotta sitten, oli jäänyt keskelle pensaita. Aidanteessa oli jo paljon aukkopaikkoja, tuossakin jäätikön kohdalla. Nyt kavennettiin kasvustoa kummaltakin reunalta ja väleistä kaadettiin ikivanhat, sammaleiset ja huonokuntoiset rungot. Jos kaikki olisi leikattu matalaksi, olisimme odottaneet monta vuotta näkösuojaa ja lopputulos olisi kuitenkin ollut tiheä, riukumainen viidakko. Kokemusta on siitäkin!

Navetan luona kasvaa kaunismuotoinen mustakuusi. Sitä ihastelivat vain ohikulkijat ja kanat, sillä sireenipensaat olivat vallanneet  lähitienoon.

Pienen savotan jälkeen voimme katsella upeaa puuta kokonaisuudessaan myös pihan puolelta.

Entä nämä Elli-tädin (mummoni sisko) yli sata vuotta sitten navetan kulmille istuttamat kuuset? Tuolta ne 1930-luvun alussa juuri ja juuri kurkistelevat, talon ja navetan välistä, suuren perunannostojoukon takaa.

 

Nyt ne näyttivät kaukaa tältä,

mutta läheltä tältä:

Vielä riittää kuusivanhuksilla elinvoimaa, sireenit olivat kuitenkin jälleen ottamassa valtaa – varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Ihan läpipääsemätöntä ryteikköä koko tuo alue, missä lapsena leikin neulasista lakaistulla ja räsymatolla peitetyllä pikkuisella leikkipaikallani.

Saisikohan sen vielä kunnostettua sellaiseksi, että voisi istuskella penkillä kuusien alla puolukoita perkaamassa?

Kun isäntä aikansa heilui raivaussahan kanssa, kuuset pääsivät esiin ja järvikin jo alkoi pilkottaa. Erityisesti vasemmanpuoleinen kuusivanhus on kärsinyt vierellään olleista koivuista, jotka kaadettiin jo äitini eläessä. Valon puute ja ahtaus ei ole hyvä yhdistelmä tässäkään tapauksessa.

Vielä oli edessä monta traktorikuormallista risuja pois vietäväksi

ja ehkä noita juurakkojakin pitäisi yrittää takalanalla vähän kurittaa, ettei kasvusto heti nouse entiselleen eikä pikkuväki kompastu teräviin tappeihin. Mutta piha selkiytyi, nurmikkoa on helpompi leikata. Mietitään sitten rauhassa, mihin tulisi se uusi lipputanko, kun sekin oli jäänyt liian lähelläe sireeniaitaa. (Elättelen toivoa, että näin juhlavuoden kunniaksi lipputangoista tulisi tarjouksia keväämmällä, tekisi kuitenkin mieli saada uusi sen ”kaadetun” tilalle.)  Nyt olemme joka tapauksessa iloisia tämän hetkisestä tilanteesta: Vanhat risukot on raivattu ja silti jäi nuorta sireeniä runsaasti kaikkialle. Elli-tädin muisto elää sitäkin kautta.

Jos meistä nyt joku kaipaa vanhaa ryteikköä, niin ehkä sitten kanalan väki  🙂

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: | 4 kommenttia

Piharemonttia vanhan talon luona

Jo viime syksynä aloitimme hiukan muutostöitä lapsuuskotini pihapiirissä. Koska meillä oli muutenkin kaivurihommia, lisäsin nämä muutaman tunnin työt samaan keikkaan. Olivatpa sitten keväällä jo valmiina odottamassa ja hyvä niin.

Ensiksi poistettiin aivan punaisen talon seinässä kiinni olevat sireenit. Kaikessa ahtaudessa siellä seassa olleet lumipalloheidet siirrettiin tilalle mutta tietenkin kauemmas seinästä. Nyt pohdiskelen, teenkö reunoille vain nurmikkoa vai jotain kukkaistutuksia -joriinejakin sinne kyllä riittäisi.

Mutta kanat ovat kesällä vapaina, miten suojaan uudet mullat kun ne jo heti syksyllä tulivat sinne kuopsuttelemaan?

Kuistin toisella puolella oli, niin ikään kiinni seinään levinnyt, vaaleanpunainen juhannusruusupensaikko. Sekin putsattiin niin, että jatkossa ruohonleikkurilla pääsee kiertämään takaa ja näin pitämään ruusut kurissa. Maalaustelineet mahtuvat nyt myös seinustalle, ilman putsausta se ei olisi ollut mahdollista.

Miltei grilliin kiinni oli levinnyt suuren suuri, monta metriä halkaisijaltaan oleva angervopensas. Se on todella kaunis kukkiessaan keväisin. Vuosi sitten leikkasimme kasvuston matalaksi, kun kuolleita oksia oli keskellä jo valtaisasti. Kaivuri hoiti siirtohomman hetkessä: Pihaantulotien varteen kaivettiin ojanne ja jättipensas siirrettiin pala palalta useita metrejä pitkäksi pensasaidaksi. Se suojaa kasvaessaan jatkossa muuten turhankin avointa pihapiiriä. Grilliinkin uskaltaa nyt panna tulen – keväisin isä hiillosti siinä aina lahnoja halsterissa – nyyh…  (Tässä syksyllisessä kuvassa laho vaahtera on vielä paikoillaan, vain maantielle päin kaartuva suuri oksa oli poistettu.)

Angervot oli jo edellisenä keväänä leikattu aivan matalaksi, joten siirto helpottui ja kasvuun lähtökin onnistuu paremmin, kun juuristo on oikeassa suhteessa lehdistöön nähden. Nurmikkoa täytyy tietenkin paikkailla vähän sieltä ja täältä.

Teimme syksyllä vielä yhden suuren muutoksen pihassa, mutta siitä vasta  ensi kerralla.

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Lahot vaahterat

 

Vanhan talon pihassakin on tekemistä. Ensi töiksemme tilasimme taitavan metsurin kaatamaan tutkitusti lahoja vaahteroita.

Ja hups, kuinka ollakaan, samalla kaatui, traktorin vinssistä huolimatta, myös lipputanko. Hyvä esimerkki siitä, että laho puu käyttäytyy ihan yllättävällä tavalla.  Niinpä loppu homma jätettiin varmuuden vuoksi odottamaan nosturia. Kun vinksin vonksin olevia painavia oksia pystyttiin ensin katkaisemaan, saatiin painopisteitä muuttumaan niin, että loppu oli turvallista kaataa. Muuten olisi kuistikin ollut vaarassa.

Joskus voi mielessä ehkä käydä, että olipas se puu kauniin muotoinen ja ihana (tässä lipputankokin paikoillaan),

varsinkin syksyllä.

Mutta kun ajatusleikkiä jatkaa eteen päin ja muistaa tämän umpilahon rungon

ja lisää kuvitteluun puun mahdollisen rojahtamisen omia aikojaan talon päälle, tai ne lukemattomat traktorikuormalliset haravoitavia lehtiä,

niin ei voi muuta kuin huokaista helpotuksesta. Istutamme varmaan uuden vaahteran (taimia on kaikki sireenipensaikot täynnä) vähän eri puolelle pihaa, niin että lounaistuuli lennättää lehdet pellolle eikä keihästä niitä angervoihin tai kasaa röykkiöiksi pihateille.

Kyllä riitti pikkuväellä puuhia, kun he innoissaan kaivelivat laho-onkaloita syvemmiksi.

Kiipeilykin oli niin hauskaa, että näitä pöllejä ei saa tästä nurkasta kuulemma ikinä minnekään kuljettaa!

Kyllä se vaan on niin, että tällainen luonnon antama puuhamaa on nykyajan lapsillekin todella mieluinen. Onhan nuo pöllit sitten varmaankin jätettävä, ehkä kuitenkin jatkossa siirrämme ne hiukan eri paikkaan ruohikon keskeltä!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Kuudes sukupolvi

Rakensimme lähes 30 vuotta sitten – muutettuamme takaisin Keuruulle – keltaisen talon aivan lapsuuskotini naapuriin.

Nyt nuo etäänpänä näkyvät rakennukset ovat olleet muutaman vuoden ajan unessa tai ainakin hiljaisina, vain navetasta kuuluu kanojen kaakatusta. Parisen viikkoa sitten kirjoitimme sisareni kanssa nimet tärkeisiin papereihin ja siitä saakka on mieli ollut täynnä monenmoisia ajatuksia: Miten selvitään kaikesta, miten korjataan tuo ja kunnostetaan tämä. Voimiakaan ei ole enää sillä tavalla kuin vuosia sitten, mutta haluja kyllä riittää. Rakennukset pääsivät isää edeltävän sukupolven aikana huonoon kuntoon, joten kaikki se kaunis mitä nyt voimme nähdä, on isäni kunnostamaa.  Kukaan ei voi päättää seuraavista sukupolvista, mutta ainakin itse voin nyt tehdä osani rakennusten ja pihapiirin säilyttämiseksi. Isä teki urotyön kunnostaessaan Topi-ystävän kanssa punaisen talon surkean ulkokuoren. Tässä kuvassa talon laudoitusta on jo pitkälti  uusittu ja maalattu –  lopuksi vedettiin traktorin vinssillä irti 50-luvulla rakennettu umpikuisti ja betoniportaikko,

jotta tilalle voitaisiin rakentaa entisen mallin mukainen avokuisti. Sellainen, minkä portailla tämäkin kuva on otettu: Pula-ajan ruokakurssilaiset, oma mummoni tietenkin kissa sylissä.

Mummoni äiti, Könttärin vanha emäntä, istuu tässä kuvassa ystävien ja tätini kanssa samaisella kuistilla.

Kun mietin kaikkea sitä mitä pitäisi nyt alkaa tehdä, työ tuntuu loputtomalta. Ehkä se sitä onkin, mutta olemme päättäneet, että tämä sukupolvi yrittää selvitä varsinaisen asuintalon kohdalla mahdollisimman vähillä kustannuksilla. Se tarkoittaa ainakin sitä, että emme edes ajattele ulkomaalausta vaikka seinät sitä kaipaisivatkin. Laudoitus ehkä uusitaan jossain vaiheessa, (seuraavan sukupolven aikaan?) joten maalaaminen olisi turhaa.

Valkoinen, asuintalo, on rakennettu 1800-luvun alussa, isä peruskorjasi sen vuonna 1959 ja (valitettavasti) uusi myös ikkunat nykyaikaisemmiksi.

Mutta tällä hetkellä pääasia on, että katto on ehjä ja sisällä pysyy peruslämpö. Edessä on kuitenkin vielä tämä vesivahingon lopullinen korjaaminen ja mielessä kummittelee pelko uusista vastaavista.

Putket ja sähköjohdot ovat tosiaan jo aikansa eläneet. Mutta jos kaikki pysyy edes tämän hetkisessä kunnossa, olen tyytyväinen. Siivottuun taloon voivat majoittua lapset perheineen tai voimme itsekin tarvittaessa mennä sinne kesähellettä pakoon.

Niin se siivous, sitä kyllä riittää. Ei se olekaan ihan pieni juttu, sillä äiti oli innokas keräämään ullakolle ”tarpeellisia” tavaroita ja jopa pahvilaatikoita. Kaikkea roinaa on ihan liikaa.

Pihapiirissä on tosiaan toinenkin, ”vasta” vuonna 1881 rakennettu rakennus. Siinä ei alun perinkään ole ollut juurikaan lämmitettäviä huoneita, vaan se on ollut lähinnä kesävieraiden käytössä. Maatilamatkailua jo sata vuotta sitten! Ennen 1990-lukua isä mietti sen purkamista, sillä se näytti tältä,

nyt, 90-luvun alun suuren urakan jälkeen, tältä: Se on taas alkuperäisessä kauneudessaan.

Mutta räystäslaudat olivat jälleen ihan lahot, ne oli pikaisesti korjattava. Päällyslaudat vain taiteltiin katolta pois, kuin näkkileipä.

Oli tosiaan korkea aika ryhtyä tähänkin työhön.

Sitä varten maalasin pihalla uusia lautoja

ja kuivasin keittiön lattialla.

Kirvesmiehemme Timo kävi ne jo isänsä kanssa asettamassa paikoilleen.

Pihat olivat silloin vielä aivan jäätiköllä, traktorilla oli kovasti vaikeuksia hiekotuksesta huolimatta.

Mutta valmista tuli! Ensi kesän urakoihin kuuluu ainakin punaisen rakennuksen etelän ja lännen seinien ulkomaalaus. Eikä sekään ole pikkujuttu, sillä korkeutta on enemmän kuin tarpeeksi ja puupitsikoukeroita pilvin pimein. Tässä kuvassa sairauden uuvuttama isä puoli vuotta ennen kuolemaansa: Talon kunnostus oli hänelle hyvin tärkeä asia.

Kylläpä nuo valkoiset osat hohtivat silloin! Tällä hetkellä maali on irronnut

ja jäkälä kasvaa monin paikoin kuistilla.

 

Tässä vaiheessa en uskalla edes puhua huonokuntoisen navetan korjauksesta. Paitsi että jotain näillekin ikkunoille olisi tehtävä.

Mutta nyt mennään odottavin mielin eteen päin. Itsellelmme voimia ja terveyttä toivoen, isän tukea ja neuvoja kaivaten ja  häntä muistellen.

Kuudes sukupolvi asuttaa nyt vanhaa taloa. Voisin kai sanoa, että olen Könttärin emäntä, en kuitenkaan vielä vanha emäntä. Ehkä joskus olen sekin,  silloin, kun seitsemäs sukupolvi   – toivottavsti – tätä työtä jälkeemme jatkaa.

Jos kiinnostaa, niin olen aiemmin kertonut talon jännittävästä historiasta täällä. Kummitusjuttujakin on muutama, nekin löydät blogin oikean laidan osiosta ”aaveita ja jännitystä”. Myös Wikipediassa on pikkuisen Könttärin talon historiasta.

 

 

 

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | 4 kommenttia