Elokuu toi meille kesän

Kesän lämpö viipyy vielä, onneksi, sillä meille kesä alkoi vasta vähän aikaa sitten, kun isännän vyöruusuhermosärky alkoi hellittää. On niin upeaa, kun hän voi pitää paitaa ja kääriytyä vuoteessa peiton alle! Ja kun pystyi jättämään voimakkaan lääkkeen pois, väsymyskin kaikkosi. Ehkä kuntokin pikkuhiljaa paranee, sillä pyrimme päivittäin lähtemään metsään hyötyliikuntaa harrastamaan.

Kantarelleja löytyy vähän sieltä sun täältä,

mustikoita on vaikka kuinka paljon. Vaalea orakas kasvoi juuri siinä paikassa, mistä sitä ennenkin olemme löytäneet

ja puutarhan pensaat tuottavat valtavasti marjoja. Nyt on keitelty mehuja ja säilötty jälleen kurkkuja tällä ihanalla, Ruotsista saamallani Sylvin ohjeella.

Pensasmustikoiden sato on kypsymässä,

niiden kerääminen on niin mukavaa. Sen kun vaan istuu jakkaralla pensaan vieressä!

Sipulit on kerätty kuivumaan

ja kasvihuoneessa tomaateista leikelty paljon, paljon lehtiä. Näin ne saavat valoa ja pääsevät kypsymään nopeammin.

Viinirypälekin alkaa kypsyä vaikka lehdistö on liian rehevää

ja kanalan väki juoksee pikavauhtia vastaan aina, kun tavataan.

Nyt on puutarhamummollakin jälleen iloinen mieli.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Metsässä pikkuväen kanssa

Tyttären perhe tuli muumaksi päiväksi marjastamaan. Kesäloma sattuikin sopivaan aikaan, sillä lakkojakin löytyi vielä tutulta suolta. Meistä seitsemästä oli joukossa kolme, joille lakkojen kerääminen oli ensikertainen kokemus. Kaikilla oli yllään uudet, hyödylliset hyttyshupparit.

Itse nautin suunnattomasti suolla kävelystä eikä se muillekaan näyttänyt vastenmielistä olevan. Kun kotona punnitsimme reilun puolen tunnin yhteisen keräyksen saaliin, sitä oli nelisen kiloa. Loistavaa!

Kahvihetki vietettiin papan entisen lapsuuskodin raunioilla, sekin paikka teki pikkuväkeen varmaan suuren vaikutuksen. Useiden omistajien jälkeen tuosta suuresta rakennuksesta on jäljellä vain savupiippu ja kaupan puolelle johtavat portaat.

Mustikoitakin on valtavasti. Isännän kanssa olemme jo niitä keränneet, nyt lähdimme suuremmalla joukolla metsään.

Oksat kaatuvat maahan suurien mustikoiden painosta – pikkurenkikin keräsi viiden litran astian täyteen.

Sitten pappa kävi kaiken läpi pölynimuripuhdistuksella

ja lopuksi vielä kerättiin valkoiset puolukanraakileet pois. Jälleen pari ämpärillistä, on tämä hieno mustikkavuosi! Mutta mummun mielestä parasta on se, että lapset ja lapsenlapset ovat myös innostuneet hankkimaan ilmaista ruokaa luonnosta.

Kantarelleja on löytynyt niin paljon, että ei ikinä ennen. No, ennen ei ole löytynyt juuri ollenkaan, että kaikki on plussaa.

Varulta marjareissuilla on mukana muovipussi, ja usein sitä onkin tarvittu keltaisten sienien kantamiseen.

Jotta marjojen pakastaminen ei vain loppuisi, nuoret keräsivät osan Pohjan Jätti -mustaherukasta. Meidän avoimella ja aurinkoisella pihallamme ne kypsyvät puutarhamarjoista ensimmäisenä. Ihanan isoja!

Kirsikka Latvian matala tuottaa joka vuosi runsaan sadon,

tällä kertaa osasta tehtiin likööriä. Maku selviää vasta jouluaikaan!

Ihan pian on mehujen aika. Toivottavasti nuoret ehtivät vielä poimimaan viinimarjojakin, mehu maistuu talven mittaan kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Vadelmien uusintaa

Vanhimmat puutarhavadelmarivistöt ovat jo 30 vuotta antaneet hyvin satoa. Viime vuosina jänikset ovat talvisin alkaneet nakertaa niitäkin ja ehkä juuri siitä syystä kasvu on heikentynyt ja sekaan on ilmestynyt villivadelmaa. Siksi päätimme uusia kaksi vanhinta riviä. Tiedän kyllä, että uusi vaattumaa kannattaisi laittaa mahdollisimman etäälle vanhasta tai ainakin luonnonvatuista, mutta pihapiiri maapohja antaa haasteita eikä pelloillekaan voi enää levittäytyä. Siksi esikoinen kaivoi kaivurillaan vanhat juuret pois ja maanparannuksen jälkeen uudet taimet ovat jo reippaassa kasvussa. Kaksi tällaista Ottawa-riviä on entisten tilalla.

Katteeksi laitoimme tällä kertaa Kekkilän uutta istutuskatetta, joka oli yllättävän hienojakoista mutta toivottavasti ajaa asiansa.

Muutama vuosi sitten teimme kesäkeittiön luokse uuden pensasvadelmarivistön, joka nyt on satoikäinen. Isäntä teki siihenkin kehikon, sillä vaikka kasvusto on suht matalaa, niin marjojen painosta maahan kaatuvat oksat jäävät helposti ruohoa leikatessa koneen alle. Sivurimoja varmaankin nostetaan myöhempinä vuosina, kun pensaisiin tulee korkeutta lisää.

Aiemmin ei vadelmia ole tarvinnut suojata linnuilta, saa nähdä miten nyt käy. Muutama pikkulintu ei paljoa vahinkoa saa aikaan, mutta jos pelloilla kiertelevä kymmenien naakkojen lauma sattuisi pihaan tupsahtamaan, niin huonosti kävisi. Täytyy tarkkailla!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Kommentoi

Lakkasuolla

Marjasato näyttäisi tänäkin vuonna olevan oikein hyvä. Olenkin surrut sitä, että isännän vyöruusukivut estävät meiltä marjastuksen kokonaan, mutta viime viikko sai vihdoin aikaan muutosta parempaan: Ihon pinta-arkuus alkoi väistyä ja hän pystyy jo käyttämään paitaa ja nukkumaan peiton alla. Niinpä uskaltauduimme lähtemään 40 kilometrin päähän lakkasuolle ja se kyllä kannatti. Minne vain katsoi, kaikkialla loisti keltaisia mättäitä.

Tuuli hiukan, joten itikoitakaan ei ollut, vaikka olimmekin varustautuneet hyttystakeilla.

Parin tunnin jälkeen selät ja jalat olivat jo siinä pisteessä, että oli pakko luovuttaa, isännän kylkikin muistutti ongelmastaan. Marja-astiat olivat painavia, kotona punnittaessa lakkoja oli yhteensä yli kuusi kiloa.

Mietimme, että ehkä voisimme lähteä toisena päivänä uudestaan, mutta vaikka kuinka surin mättäille jääneitä herkkuja,

täytyi ajatella realistisesti: Muitakin marjoja on tulossa, mihin ne kaikki mahtuvat?

Suolla käveleminen on kuin virkistävä matka: Ilmaa on helppo hengittää, suon tuoksu ja pehmeä sammal rauhoittavat.

Ehkä sitten syksymmällä lähdemme uudelleen – karpaloita etsimään. Nyt päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus siitä, että isännän tuska on vähentynyt. Vielä on jäljellä ajottaista, ikävää hermosärkyä, jospa sekin kuitenkin loppuisi aikaa myöten. Nyt, kymmenen viikon jälkeen, toivokin on suuri ilon lähde.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Savonlinnassa

Lähdin viime viikolla Matka-Mäkelän bussilla monen muun kera Savonlinnan oopperajuhlille. Olin varannut jo ennen joulua lipun Tosca-oopperaan, eipä isäntä olisi nyt sinne voinut lähteäkään. Menomatkan kohokohta on aina ruokailu Järvisydämessä, joka on rakennettu ja sisustettu mitä upeimmilla, järven pohjasta löytyneillä uppopuilla. Katselin noita verhojakin: säkin riekaleita, niitä löytyisi varmaan meidänkin navetanvintiltä. Hieno idea!

Ja tietysti mahtavin elämys oli itse ooppera.

Onhan se toki livenä nähtynä mieliin painuva.

Kun aamuyöstä puoli kolmen jälkeen pääsin kömpimään vuoteeseen, ajattelin kyllä, että onpa tämä meikäläisen ikäiselle melko väsyttävä reissu, Haapamäellä oopperat elokuvien muodossa leivoskaveineen ovat lähellä ja ihan riittävä ilon aihe tälle mummulle!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Kanalakatsaus ja museon uusi esine

Aiemmin epäilin, että jos päästän kanat vapaaksi, niitä on vaikea saada takaisin tarhaan. No eipä olisi kannattanut! Eiväthän nämä ison kanalan kasvatit halua edes olla nurmikolla. Ruokakupin perässä saan ne ehkä kymmenen metrin päähän ovesta,

mutta äkkiä ne sitten menevät takaisin turvalliseen kotipihaansa. Kerran telkesin oven, että niiden olisi pakko jäädä vapauteen mutta kun sitten menin tarkistamaan tilanteen, näytti tältä:

Kaikki olivat sulloutuneet ovisuuhun ihmettelemään, miksi se ei avaudu. No, helppoahan tämä on – kukkapenkkejä ei ainakaan tarvitse aidata, ei niitä kukaan ruoputa! Ja aika tiiviisti ne kulkevat perässäni, siksi jäin kerran vanhan räsymaton rispaantuneita päitä purkamaan ja uudelleen solmimaan navettapihalle vanhan tammen varjoon. Jospa ne nyt nokkisivat vähän vihreää ja olihan minulla kavereita, kun juttelin niille koko ajan. Puhumiseen ne tosiaan vastaavat, ollaanhan me hyviä ystävyksiä!

Parasta on kuitenkin se, että munia tulee yleensä kaikilta: Kuusi kappaletta päivässä. Nyt on mukava tehdä jäätelöäkin.

Kun tytär oli etätöissä, kävimme Vilikka-kirpputorilla joka onkin oikein hyvä kirppis. Pihalla bongasin upean, iäkkään valurautamankelin, josta en saanut katsettani irti.

Olinhan nähnyt niistä kuvia vanhoissa, museoon lahjoitetuissa Kotiliesissä! Ja kun tytär sanoi, että hän on haaveillut prässistä grafiikkatöilleen, tein heräteostoksen: Mankeli tuli meille neljälläkympillä, kotiin saakka. Eihän se varmaa ole, voiko sitä prässinä käyttää, mutta on se vaan upea museoesine!

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , | Kommentoi

Kaikenlaista harmia puutarhassa

Jänikset olivat talvella, vahvan lumipeitteen ansiosta, tehneet paljon tuhoa pienille päärynä- ja omenapuille, suojaverkot olivat liian matalia.

Jopa nuori vaahtera on kuorittu kokonaan.

Juhannusruusuja meillä ei ole nähty useaan vuoteen, sillä niistä napsitaan talviaikaan kaikki pienet, kukkia tuottavat oksat

ja angervot luonnollisesti syödään mataliksi. Nyt huomasin, että myös leimukukkia on syöty, vain kymmensenttiset varret ovat paikoitellen jäljellä. Ja pihapiiri rajoittuu kuitenkin viljeltyihin peltoihin! Syömistä siis riittäisi ilman puutarhaakin.

Suihkutin hirvensarviöljyä kasvimaan lautareunuksiin, mutta joko se ei tällä kertaa auttanut tai sade oli huuhtonut hajut mennessään – joka tapauksessa pavut, punajuuret sekä herneet joutuivat jänisten ja ehkä naakkojenkin tuhokohteiksi. Nyt, uusintakylvöjen jälkeen, laitoimme tukevat metalliverkot laatikoiden reunoille. Ainakin pitkäkorville se näyttää olevan riittävä este.

Alapihalla on satoisa Latvian matala -kirsikka, jossa keväällä huomasin runsaasti kuivuneita oksia. Syykin selvisi myöhemmin: Maassa kulki pitkä myyrän käytävä suoraan kirsikkapuun juuristoon.

Myös samalla aluella kasvavista idän unikoista puolet kasvustosta on kadonnut. Vain muutama kukka jäljellä!

Jopa vanhan puolen yksi iso omenapuu näyttää kovin kärsineeltä, viime vuonna lähistölä kävelevän jalka hupsahti myyrän onkaloihin.

Räkättirastas teki pesän kotipihan omenapuuhun, sieltä onkin hyvä tarkastella marjatarhaa ja sadon kypsymistä.

Kaikki tämä, liitettynä isännän terveyshuoliin, saa aikaan sen, että itseltäni loppuu puhti ja kasvattamisen ilo. Ei vaan jaksa enää välittää mistään ongelmasta. Rikkaruohot rehottavat, rönsyleinikki valtaa kaiken. Kun tuho tulee samaan aikaan ilmasta, maalta ja maan alta sekä hiipii kaikkialle hyökkäävän maahumalan tavoin pitkin aivan maan pintaa,

niin tämä mummo nostaa rukkaset naulaan. Menköön puutarha mullin mallin, väliäkö sillä. Ei vaan ehdi eikä jaksa. Asiat on asetettava tärkeysjärjestykseen.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kaunis, helteinen juhannus

on nyt juhlittu. Oli upea sää, kesä kauneimmillaan. Molempien lasten perheet sekä käly, siinä vahvistus aattoillan juhlaan. Ja se lasten ilo, sehän on sitä parasta. Koivuja haettiin ihan vain rannasta, sellaisia, jotka kasvavat väärässä paikassa.

Vuoden viimeisenä päivänä lapset laittoivat pakkaseen lumipallon, joka nyt sulatettiin.

Hyvää ruokaa

ja kahviherkkuja

Suomen lippu

Paljon touhua rannassa

ja järvellä

ja tietenkin juhannuskokko.

Ihana kesän kukkien tuoksu täytti hämärtyvän kesäyön kokolta palatessamme.

Nyt keskikesän juhla on ohi ja koivut ovat muistoina joulusaunaa varten.

Juhannuksena lumipallo ja jouluna koivun tuoksua – vuoden kierto.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Ahkerointia

Esikoinen on kahden viikon lomalla. Mökkeillessä se aika kuluu nopeasti, mutta onneksi hän ehti kuitenkin meitäkin auttamaan. Navetan takaseinää uusittiin viime syksynä ja nyt oli aika maalata ruiskulla kaikki yhtenäiseksi. Hienosti sujui, sääkin oli juuri sopiva – ei liian kuuma eikä sadetta.

Vadelmien kanssa on ollut kahtena vuonna ongelmia, sillä jänikset ovat innostuneet syömään ne talvella melko mataliksi. Sitten tietenkin juolavehnäkin on vallannut kasvustoja ja onhan ikää jo yli 30 vuotta. Ostin varastoon uusia taimia, sillä esikoinen oli luvannut lomallaan kaivaa osan vanhoista kasvustoista pois. Nyt vaan odotellaan vähän, että näen, mitä rikkaruohoa tuolta mullasta pukkaa ja sitten myöhemmin istutan uudet taimet paikoilleen. Olisi tietenkin kannattanut odottaa elokuulle, marja-ajan ohi, mutta silloin ei olisi ollut enää kaivurimies auttamassa.

Tyttären etätyöviikon illat kuluivat tiukasti maalipensselin ja tapettien kanssa. Huonetta, josta johtavat portaat alakertaan, on kutsuttu kuivaushuoneeksi, sillä vanhempani pitivät seinillä olleissa naulakoissa navetta- ja muita työvaatteitaan kuivumassa. Nyt seiniltä kiskottiin nauloilla kiinnitetyt naulakot ja lautahyllyt pois, jonka jälkeen tytär rapsutti ja paklasi reikiä ja epätasaisia paikkoja.

Hän aloitti työn jo hiihtolmalla maalaamalla portaikon seiniä ja kattoa.

Olin huomannut paikallisen K-raudan mallistossa kivaa tapettia, joka ehkä peittäisi loput epätasaisuudet. Tyttärenkin mielestä se oli upea, nyt lähdimme kaupasta kotiin kolmen tumman ja yhden vaalean tapetin kanssa. Liisterit laitettiin tällä kertaa suoraan seinään.

Ikkunaseinälle tuli vaaleaa tapettia ja kun patterikin sai valkoisen värin, näytti oikein hyvältä.

Tällä seinällä oli iso pyykkikone, sen asennukset ovat edelleen paikoillaan hankaloittamassa tapetointia. Senja-mummoni virkkaama kaitaliina pääsi kunniapaikalle ikkunaan

ja entinen suihkuverho oli ihan kuin suunniteltu väreihin.

Lopuksi kannoimme varastosta siellä vuosikausia odottaneen kulmakaapin, joka oli juuri sopiva tuohon nurkkaan.

Seinälle ruuvataan myöhemmin vielä entiset koukut, vaikka niihin ei navettavaatteita enää laitetakaan. Reunoihin oli jäänyt keltaista seinämaalia, joka ei lähtenyt millään, siispä maalasin tahrat hopeamaalilla piiloon.

Vielä on remontoimatta sauna sekä tummalla muovimatolla päällystetty portaikko

ja muutama ovi alakerrassa. Ne ovat vuorossa talvella, jos vain terveyttä riittää! Nyt on kuitenkin kesäkäyttöä ajatellen kaikki kunnossa ja talo odottaa juhannusvieraita. Hyvää juhannusta teillekin!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Kesälomalaisia ja etätyöläinen

Viimeviikko hurahti nopsaan, kun tytär tuli etätöihin lasten kanssa. Apu onkin tarpeen, sillä edelleen isännällä on kipuja vyöruusun kanssa – lyhyeksi leikattu toppi ja puudutusgeeli auttavat kuitenkin hiukan. Rantasaunalle haettiin varastosta lisää puita

ja näppärästi pikkuväki asettelikin ne pinoon laavuun.

Talven jänisverkot kerättiin vasta nyt pois

ja kalasaaliskin oli mielessä.

Siivottiin leikkimökki,

sekä istutettiin kesäkukkia,

Pikkurenki leikkasi nurmikoita monta tuntia ja on muutenkin taitava autokuski. Mäkilähtökin onnistuu hienosti – pappa on opettanut häntä jo monta vuotta. Ensin papan sylissä, viimevuosina vieressä istuen.

Perjantaina oli mummun ja papan kultahääpäivä (pikkuisimman piian mielestä me emme ole tuossa kuvassa)

ja päivän kunniaksi saimme tyttäreltä ihanan kukkakimpun – kiitos siitä –

kävimme kiinalaisessa syömässä sekä mökillä saunomassa. Se olikin ensimmäinen kerta tänä keväänä, esikoinen oli vaimonsa kanssa onneksi siivonnut ja laittanut siellä kaiken kesäkuntoon.

Lauantaina jatkoimme hääpäivän juhlintaa Nyyssänniemi Campingin ihanilla pizzoilla.

Tytär ahkeroi illat ja lauantain vanhan puolen saunaeteisen seinien kimpussa. Siellä tulikin jo valmista, mutta taidan kertoa tarkemmin urakasta vasta myöhemmin. Viimeisenä päivänä kerättiin raparpereja pakkaseen ja koska pinaatti oli jo kasvanut mukavasti,

lehdet huuhdottiin ja kiehautettiin

sekä lopuksi pilkottiin ja pakastettiin pellillä sopivan kokoisiksi paloiksi. Nam!

Nyt on juuri oikea aika tehdä pinaattikeittoa tai muhennosta

ja muniahan meillä löytyy läheltä!

Huomenna alan ajatella juhannusta jolloin pikkupiikakin on mukana – nyt hän oli kesäleirillä ja toisessa mummolassa. Toivotaan, että saamme kesäsään, sillä paikalla on sitten jo kymmenen juhannuksen juhlijaa.

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | Kommentoi

Vyöruusun kurimus

Kun aiemmin kuulin sairaudesta, jonka nimi on vyöruusu, ajattelin että se on vyömäsesti iholla oireileva ihottuma. Eikä muuta. Mutta en ajattele enää! Se toki voi mennä ohi aciclovir-lääkkeellä kivuttomamminkin, mutta mitä vanhempi potilas on, sitä helpommin vyöruusuun liittyy jälkitautina kauhea hermosärky, jota voi kuvata sähköiskuiksi tai poltteeksi. Mikään särkylääke ei siihen auta, tarvitaan tehokkaampia, hermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Eikä niistäkään juurikaan apua ole. Isännän vyöruusu on vyötäröllä toispuoleisesti, olen leikannut muutaman kesäpaidan lyhyeksi topiksi ettei kangas pääse koskettamaan ihoon. Peittoakaan ei voi käyttää ja yöt kuluvat yhdessä asennossa, toisella kyljellä. Lyhyen lievityksen pahimpiin kohtauksiin tuo puudutusgeeli, jota saimme reseptillä. Eikä kukaan tiedä, koska tämä on ohi: Kesän jälkeen vai meneekö jopa ensi vuosi? Vai loppuuko se koskaan? Sekin on mahdollista.

Kolmiolääke väsyttää, se on onneksi hyvä. Suuri osa päivistäkin kuluu nukkuen. Juuri ja juuri hän jaksaa leikata nurmikkoa päältä ajettavalla ruohonleikkurilla, ainakin yhden alueen kerrallaan. Pienikin puuha kohentaa mieltä ja ehkä vähän kuntoakin, joka tässä iässä menee helposti huonoksi. Ja tietenkin tuollainen lähiomaisen sairastaminen vie voimat myös puolisolta, joten tämä kesä on tosiaan erilainen kuin ennen. Olimme varanneet eläkeliiton matkan Tallinnaan, mutta isännän tilalle tuli ystäväni Kangasalta. Matkan peruuttamiseen olisi tarvittu peruutusvakuutus ja olihan se toki ihanaa itsellenikin päästä vähän tuulettumaan, kun tiesin, että noin lyhyen ajan isäntäkin pärjää, jääkaappi oli täynnä ruokaa.

Nyt tytär on etätöissä Keuruulla ja pikkuväen myötä päiviin tulee iloakin.

Toivon niin kovin, että tuo tuska isännällä hellittäisi. Itselläni on nyt ensimmäinen vyöruusurokote otettu, isäntä ottaa omansa kunhan saa voimia kerättyä. Tuo kamala tautihan voi uusiutua, kuulin jopa yhdestä jolla se on nyt kymmenettä kertaa! Sateenkaari, pieni mutta kuitenkin sateenkaari. Tuoko se onnea?

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Helppo voileipäkakku Tuc-kekseistä

Saimme synttärikahvilla ystävien luona ihanan makuista voileipäkakkua, jonka ohjeen tietenkin heti emännältä pyysin. Ihan uusi idea itselleni! Se on varmaan ollut jossain lehdessä, Tuc-keksimainoksen yhtedessä. Kun tein koekakun omille vierailleni, muutin hiukan ohjetta ja vieläkin sitä täytyy keventää mutta suurin piirtein näin:

Tuc-lohikakku

  • paketti Tuc Original keksejä, meillä meni hiukan toista pakettia
  • 250 g lämminsavulohta
  • 150 g mätitahnaa tai maun mukaan
  • 1 dl silputtua, tuoretta tilliä
  • 150 g ranskankermaa
  • 4 dl kuohukermaa (meillä 2 dl sekä lisäksi rasia ruohosipulituorejuustoa)
  • 1 sitruunan mehu
  • 6 liivatetta

Vuoraa noin 30 cm pitkä leipävuoka kelmulla, varmista, että kelmu ylittää reunat noin 5 cm. Sekoita lohi, mätitahna, tilli ja ranskankerma tasaiseksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä, vatkaa kerma vaahdoksi. Kiehauta sitruunan mehu ja purista siihen liivatteet, sekoita ja valuta ohuena norona kermavaahtoon. Yhdistä seokset keskenään.

Lado vuuan pohjalle 5 keksiä, levitä täytettä päälle noin 1 cm kerros. Jatka, kunnes kaikki täyte on käytetty.

Käännä kelmun reunat kakun päälle ja vie kylmään hyytymään. Tein tämän jo edellisenä päivänä ja seuraavana kumosin kakun tarjolle, otin kelmun varovasti pois ja koska en tykännyt, että keksit näkyivät, levitin päälle kerroksen Koskenlaskija Dippiä. Seuraavalla kerralla ajattelin tehdä niin, että laitan kerroken lohitäytettä jo ihan alimmaiseksi, sillä kun kakku hyytyneenä kipataan, pinta on oikeastaan valmis.

En jaksanut suunnitella hienoa koristelua, vaan leikkasin päälle pelkästään kylmäsavulohipaloja ja ripottelin tilliä. Tämä on tosi hyvää! Tuota välikerrosta voi jokainen maustaa ja tehdä itselle tutuista ja sopivista aineista, pääpointti on kuitenkin keksien käyttö leivän asemesta. Varmaan tulee tehtyä muulloinkin!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kanalan koululaiset

ovat oppineet jo kulkemaan hienosti tikapuitaan pitkin. Ikkuna saa olla avoimena kaiken aikaa ja neidit pääsevät pihalle sitä mukaa kun mieli tekee. Emännän yölliset kanalareissut ovat vain muisto!

Koska kanoja ei iltaisin enää tarvitse ottaa kiinni sisäänmenoa varten, keräsimme myös ulkotilaa pienentäneen lisäaidan pois. Nyt niillä on tilaa kulkea ja ruopsuttaa ja kun säät ovat viimepäivinä olleet kovin sateisia, neidit ovat hyvin hoksanneet mennä suojaan sitä varten asennettujen katosten alle. Laitoimme myös tarhan ulkopuolelle matalan aidan, johon kanatuiset voi päästää joksikin aikaa ruohoa maistelemaan ja ihme kyllä, voikukatkin kelpaavat nyt muun vihreän lisäksi. On helpompi nokkia tiukasta, maassa kiinni olevasta tupsusta sopivia paloja, kuin että yrittäisi niellä emännän keräämää heinää, joka usein on yli 10-senttistä.

Ja se on mukavaa, että ne tuntevat emännän ja tulevat ruokakupille heti kun näkevät minun tulevan! Kaikki kanakoulun oppitasot on nyt siis käyty, jotkut ovat edistyneet jopa juoma-automaatin käytössä. Vielä mietityttää, että jos päästän ne ihan vapaaksi, pysyvätkö ne yhdessä ja tulevatko illalla tarhaan niin kuin pitäisi? Isolta pihalta niitä on mahdotonta löytää ja joutuvat pian ketun saaliiksi.

Kova tuuli sai aikaan tuhoa kasvihuoneessa: Ovet olivat kuumana päivänä aivan auki ja yks kaks idästä noussut puhuri sai sisällä aikaan ylipaineen, joka työnsi toista päätyä niin paljon, että neljä lasia romahti maahan.

Lasiliikkeestä haettiin uudet lasit, mutta niiden paikalleen pano nykyisessä terveystilanteessa oli mahdotonta vaikka se ennen on käynytkin ihan näppärästi. Onneksi saimme jälleen apua naapureilta! Suuret kiitokset heille.

Nyt on se aika vuodesta, kun on vähiten puutarhatöitä. Korvasieniä kävin etsimässä ja löytyihän niitä,

mutta vielä ei ole marja-aika eikä pihallakaan ole juurikaan hommia ruohonleikkuuta lukuunottamatta. On toisaalta ihan hyvä aika isännänkin sairastaa tuota viheliäistä vyöruusua, jonka jatkoksi tuli postherpeettinen neuralgia eli hirmuinen hermosärky. Kun nyt sivusta seuraa, miten kamalaa se on, niin itse otin jo ensimmäisen rokotteen varmuuden vuoksi. Kunpa olisi hankittu molemmille se jo aiemmin, olihan siitä puhettakin. Sitä kun ei kukaan tiedä, kestääkö kipu viikkoja, kuukausia vai jopa vuosia.

Mutta keväinen vihreys

ja pikkutyttöjen pilvikirsikat,

ne tuovat iloa meille molemmille.

Kategoria(t): Kanala, Kasvihuoneessa | Kommentoi

Kasvimaa

on pienentynyt vuosien varrella. Tällä hetkellä se on pääasiassa vain kaksi kymmenkunta metriä pitkää lautareunusta, jotka siirsimme syksyllä vanhan mansikkamaan reunalta uusille paikoille. Ehkä ne kestävät vielä muutaman vuoden.

Nyt niihin on kylvetty porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, tilliä, papua, pinaattia, herneitä ja vähän erilaisia kesäkukkia. Valkosipuleita ja muitakin sipuleita tietenkin myös.

Salaattia on kasvihuoneessa

ja alkukasvatetut kesäkurpitsan taimet pääsivät jo omalle kasvupaikalleen.

Esikoinen laittoi viikonloppuna ruohonleikkurin kesäkuntoon ja huristeli osan nurmikoista

niin, että pääsimme haravoimaan katetta kesäkurpitsoille ja erityisesti kasvihuoneeseen. Siellä jo kurkkivatkin ensimmäiset tomaattien alut!

Laitoimme keväällä myös kasvimaalle kolme riviä varhaisperunaa ja kun nyt kurkistin harson alle, niin hyvältä näytti.

Joutsenet ruokailevat päivittäin perunamaan takana ja seurailevat pihan tapahtumia.

Tällä yrttimaan tuolilla

olisi tarkoitus istuskella ihailemassa maisemaa, joskin viime kesänä taisin istahtaa siihen vain yhden kerran. Olisikohan tämä kesä erilainen?

Mutta talon seinustalla olevassa keinussa sen sijaan tulee isännänkin kanssa kiikuteltua useammin.

Siitä avautuva maisema on kyllä katsomisen arvoinen: Rauhoittava, rakas. Hassua, että kun usein käytän tuosta pienestä vesialueesta nimeä kotilahti, löysin nyt tiedon, että se muinoin, satoja vuosia sitten, on ollutkin sen niminen. Näillä alueilla asuneiden ihmisten kotilahti, niin kuin nyt meidänkin kotilahtemme.

Mun sydämeni tänne jää…

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Lahnojen kutuaikaan

itsessäni herää aina suuria tunteita menneitä sukupolvia kohtaan. Olen kuullut paljon kertomuksia järven kalaisuudesta ja kuinka sieltä on saatu syötävää vaikeinakin aikoina. Peruna ja suolakala – sillä selvittiin.

Viikonloppuna huomasin, että rantavedessä oli vilskettä ja varhaisen sunnuntaiaamun tarkistus

varmisti asian: Lahna kutee rantakaislikossa niin että loiske käy.

Isännän vyöruusun jälkeinen hermokipu ei ota laantuakseen lääkkeistä huolimatta, mutta jotain helpotusta siinä välissä oli, kun hänkin jaksoi sitten lähteä laskemaan verkon ja kaksi katiskaa. Illalla otimme jo verkon pois – se oli kietoutunut tiukaksi köydeksi sillä satimeen oli jäänyt 12 lahnaa.

Aamulla nostimme katiskatkin, se oli tosi vaikeaa kun painoa oli valtavasti. Yhteensä seitsemän parin kilon vonkaletta!

Pienemmät saivat jatkaa kutuhommia mutta isoista jaoimme ystäville ja jäi toki itsellekin syötävää. Kaloja savustettiin, totta kai.

Kokeilin ensimmäisen kerran valmistaa myös tahnaa, johon tuli ranskankermaa, ruohosipulia, tilliä, suolaa, pippuria ja perattua savulahnaa. Tosi hyvää!

Tänä keväänä toukosiunaus oli naapurissa. Tässä talon emännän ottamassa kuvassa meidän kotimme häämöttää peltojen takana:

Niin kaunis päivä, väkeä oli paljon. Talon isäntä kylvi kauransiemeniä, jotka pappi oli siunannut. Nyt jos koskaan on syytä toivoa ja rukoilla hyvää satoa, pelottavien sotauutisten keskellä ja keskelle.

Perunoiden istutus huolestutti kun isännän liikkuminen on niin hankalaa. Vaatteetkin sattuvat iholla. Mutta kiitos hyvien naapureiden, nyt talvilajikkeetkin ovat mullassa – juuri sopivasti ennen sadetta.

Tämä kevät on nyt sitten tällainen, toivottavasti jossain vaiheessa isäntäkin taas pääsee hommiin ja auttamaan vastavuoroisesti heitä! Mutta luumupuut kukkivat, ankean ajan keskellä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi