Kukkapenkki sai häädön

Niin se vaan on, että kun pihahommaa on kahden talon pihapiirissä liiaksi meille vanhoille, jostakin on alettava vähentää. Viime kesä kului tiiviisti vanhan puolen remontissa ja omat kukkapenkit käyttivät emännän poissaolon heti hyödyksi. Tai juolavehnä ja vuohenputki sekä armas maahumala ne rehottivat, ei tärkeämmät kasvit.

Kun talo rakennettiin 30 vuotta sitten, pihaa piti pengertää tasaiseksi. Silloin rinteeseen pantiin kiviä ja niiden yläpuolelle pitkä kukkapenkki. Alapuolella rajana nurmikkoon on vuorenkilpi, sen vierestä on helppo leikata ruoho ilman trimmeriä jota meillä ei ollenkaan haluta käyttää. Olin joitakin vuosia sitten uusinut tuon liki 30 metriä pitkän, S-kirjaimen mallisen kukamaan muka helppohoitoiseksi vaihtamalla perennoja mataliin pensaisiin. Keijuangervo, rinneangervo, koivuangervo, hanhikit… mitähän vielä. Vuosien varrella on kokeiltu erilaisia reunuksia nurmikonajon helpottamiseksi, viimeisenä vanhat kattotiilet.

Nyt keijuangervoiden seasta nousi sankka juolavehnäkasvusto eikä sitä kovaruotisten pensaiden välistä pystynyt poistamaan muuten kuin napsimalla poikki mahdollisimman matalalta.

Jänikset olivat pitäneet huolen niistäkin pensaista, joiden kukinta olisi ollut viimevuoden kasvustossa eli kukkia ei näkyisi. Niin mummu sitten päätti pyytää esikoista kaivureineen avuksi eikä siinä puuhassa kauaa mennytkään.

Ei noita vahvoja juurakoita olisi itse jaksanut lapiolla kaivaa!

Sinne vaan, peräkärryyn, rikkaruohoineen. Eikä mummua sureta yhtään.

Seuraavana päivänä hellesäässä, isännän kanssa ahkeroimme lapiohommissa: Mullos tasoitettiin, pengerrettiin kivillä vaakasuoraksi ja lisättiin multaa. Lopuksi revittiin vuorenkilpiä alapihan puolelta ja istutettiin paikoilleen.

Kyllähän ne tuossa lepsahtavat, mutta kokemuksesta voin sanoa, että uusi kasvu alkaa, vaikka helle tappaisikin nuo lehdet tänä kesänä. Nyt kun korkeammat kasvit lähtivät, joutaa tuo laho aidan pätkäkin lähtemään. Portaat toki jäävät, niitä on mukava kipittää marjatarhan puolelle.

Ne paikat, missä nyt kasvaa perennoja, jäivät vielä odottamaan syksyä. Pionit saavat kukkia paikoillaan ja varjoliljat, mustilanhortensiakin jäi leimukukkien kanssa. Katsotaan syksymmällä, mitä niille kuuluu ja mistä ne paikkansa löytävät. Ehkä saavat jäädäkin, on ne ainakin helpompi puhdistaa ja vaikka nostaa yllös rankempia toimenpiteitä varten!

Nyt on kevyt olo. Katse kiinnittyy peltoihin ja järveen, kukkia voin lähteä ihailemaan ja hoitamaan talon toiselle puolelle.

Kategoria(t): Perennat, Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Talvivarastot jo mielessä

Korvasienistä saatiin suuri sato mutta muutakin voi jo säilöä. Lipstikkakeitto, klik, on niin herkullista, kaksi kertaa sitä on jo popsittukin. Mutta nyt nuput jo kehittyvät, joten oli aika kerätä lehtiä kuivumaan.

Nokkosetkin piti kerätä. Kiehautin huuhdotut lehdet ja pakastin kerta-annoksiin. Lettuja, muhennosta, keittoa… niitä nautitaan kohta lisää.

Raparperit alkoivat helteessä nuokahtaa, nekin oli aika kerätä. Isoimmista keitin mehumaijalla mehua, ohuet varret pilkoin pakkaseen odottamaan seuraavia piirakoita. Siltikin vielä jäi ja päätin kokeilla erilaista tuoremehua. Ennen olen tehnyt juhannusjuomat sitruunan kera, klik, mutta nyt löysin vinkin, jonka mukaan käytettiin vain vettä. Eli viisi litraa raparperinpaloja ja kolme litraa kylmää vettä. Jääkaappiin neljäksi päiväksi, sekoitus päivittäin ja sitten palat pois. Mehuun sekoitetaan maun mukaan sokeria ja niin se on valmista juotavaksi laimennettuna. Oikein hyvää! Pakastin sen muovipulloihin kun en tiedä, kauanko säilyy.

Mutta en sitten hennotnutkaan heittää vedessä lionneita paloja pois vaan lisäsin hiukan vettä ja vähän yli kilon hillosokeria.

Niistä keittelin ohjeen mukaisesti hilloa, jonka hurautin sauvasekoittimella sileäksi. On helpompi levittää kääretortun väliin!

Tähän herkkuun levitin ensin purkillisen hittituotteena olevaa Valion vaniljakreemiä ja sen päälle raparperihilloketta. Nam! Oikein hyvä yhdistelmä.

Kun vielä lannoitin voimakkaasti raparperikasvustot, on syksymmällä aika kerätä satoa jälleen.

Uutena kokeiluna tuli sitten valmistettua myös syreenijuomaa, ohjeen löysin täältä: klik. En tiennytkään, että kukat ovat syötäviä! Meillä on montakymmentä metriä vanhaa syreeniaitaa, joka juuri nyt kukkii runsaasti. Keräsin kolmisenkymmentä kukkaa,

huuhdoin pariin kertaan ja riivin kattilaan. Päälle viipaloin yhden pestyn sitruunan. Kiehautin litran vettä, lisäsin siihen puoli kiloa sokeria ja sekoitin, kunnes sokeri oli sulanut.

Lisäsin liemeen 15 grammaa sitruunahappoa ja kaadoin kuumana kukkien ja sitruunaviipaleiden päälle. Painelin lastalla kukintoja liemeen, peitin jäähtyneenä kelmulla ja pidin pari vuorokautta jääkaapissa.

Sitten vain siivilöidään kukat pois

ja juoma on valmista. Hieno väri, hieno maku. Tämä taisikin nyt olla se varsinainen juhannusjuoma!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Hellettä

Nyt on riittänyt lämpimiä päiviä ja hyttysiä sekä mäkäräisiä. Isäntä yritti viikko sitten käydä parina päivänä taimikkoa raivaamassa, mutta ”miljoonat” öttiäiset tekivät työn mahdottomaksi. Kotona katsoin, että ainakin parisataa punaista puremajälkeä oli kaikkialla kasvoissa.

Tuulettomassa säässä meilläkin on mäkäräisiä vaikka talo onkin avaralla paikalla. Nyt on tuskallista kumarrella hellevaatteissa, kun pistoksia tulee kaikkialle. Mutta ei valiteta enempää, lintujen ruokapöytäänhän ne itikatkin päätyvät.

Esikoinen kävi taas auttamassa, tällä kertaa oli vuorossa rantasaunan vesipumpun asennus. Järveen suoristettiin 50 metrin letku,

joka kiinnitettiin sitten käsikäyttöiseen pumppuun.

Nyt loppui raskaiden vesiämpäreiden kantaminen mummulta ja papalta! Ja kun Vaihdoimme pikaliittimeen pidemmän letkun, onnistui saunan lauteidenkin pesu mukavasti.

Omenapuut kukkivat tosi, tosi runsaasti,

mutta pian terälehdet jo satoivat maahan kuin lumihiutaleet.

Tämän suurehkon omenapuun jänikset järsivät talvella suojauksien yläpuolelta. Leikkasimme latvustosta kaksi kolmasosaa, että puu jaksaisi elää, mutta vain muutama lehti jaksoi puhjeta. Nyt isäntä kaatoi puun

ja odottelemme, jos vaikka rungosta vielä jaksaisi tulla uusi vesa elämää jatkamaan.Huonolta kuitenkin näyttää.

Siirsin ikkunoiden pesua siihen saakka, kunnes ympärillä oleva kynnös kylvettäisiin. On tuttua jo lapsuudesta, että keväiset peltotyöt ovat pölyäviä! Nytkin näytti siltä, että kesäkeittiöllä olisi tulipalo,

mutta traktoriahan se siellä jyräsi peltoa.

Varmaan oli pölyistä kuljettajallakin!

Helle vei äkkiä tulppaanit, mutta onhan onneksi muutama kuva muistona.

Ja kun on lämmintä, aamukahvivoileivät nautitaan terassilla. Todellisen lähisalaatin kanssa!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kevät vai alkukesä

Muutama viikko on ollut kovin viileää. Varmuuden vuoksi olen pitänyt kasvihuoneessa joinakin öinä lämmitystäkin, kun lämpö on laskenut liki nollaan ja laskikin, alin oli miinus 1.4! Tulppaanit ja narsissit ovatkin kestäneet jo pikään, nyt kukkivat tuomi ja voikukkapellot.

Kasvihuoneessa odottelevat lobeliat ja samettiruusut, joita ilmojen lämmettyä istuttelen vähän sinne ja tänne.

Tomaateissakin on jo kukkia.

Ensimmäinen nurmikonleikkausjäte kerätään aina kasvihuoneeseen katteeksi, niin nytkin.

Pikkupiioille istutetut pilvikirsikat ovat nyt parhaimmillaan

ja nokkoset, joista tein ensimmäisen muhennoksen kanalan väen antimien kanssa.

Omenapuihin näyttäisi tulevan valtavasti kukkia, marjapensaat kukkivat niin ikään runsaasti.

Tässä yksi pienistä päärynäpuista.

Olen pakastanut kahdeksan ämpärillistä korvasieniä, mutta viikonloppuna lähdimme vielä kerran metsään. Käly ei ollut vuosikymmeniin niitä nähnyt ja pitihän se puute korjata.

Toista ämpärillistä löysimme, mutta ehdottomasti viimesen kerran tänä keväänä! Joka tapauksessa oli tosi mukavaa juoda kahvia metsässä, olihan mukana juuri paistettua raparperipiirakkaa ja jopa vaniljakastiketta.

Käly pääsi mukaan myös perunoiden istutukseen, nyt olivat vuorossa talviperunat Afra, Velox ja Opera. Vuoden 1959 Porche-vanhus toimii edelleen, eikä sen muuta tarvitse vuoden aikana tehdäkään kuin nämä perunahommat: Istutus ja nosto.

Tämä aika vuodesta on ihan parasta. Toivo hyvästä kesäsäästä, toivo runsaasta sadosta, toivo mukavista ja leppoisista kesäpäivistä. Syksyllä tiedämme, miten kaikki sujui, mutta nyt vain nautitaan!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Ribsit uunissa

Muutama viikko sitten päätin tehdä pitkästä aikaa ribsejä. Ulkosää ei houkutellut, siksi etsin netistä ohjetta uunissa valmistettaviin ribseihin. Täältä, klik, löysin sellaisen, jonka marinadikin tuntui herkulliselta. Ja jotta muistan ohjeen myös jatkossa, laitan sen muistiin niin kuin itse sen valmistin.

Ribs marinadi

1 dl colaa

1 dl ketsuppia

1 rkl sweet chili saucea

1 dl sokeria

1 rkl punaviinietikkaa

kolme valkosipulin kynttä

1 tl savupaprikajauhetta

ruskeaa Maizenaa tarpeen mukaan

Sekoitin pienessä kattilassa kaikki muut aineet paitsi Maizenan ja kiehautin muutaman minuutin ajan. Seos on vetistä, joten lisäsin maissitärkkelystä lusikallinen kerrallaan niin kauan, että marinadi sakeni sopivan levitettäväksi. Tämän tein jo edellisenä päivänä ja jätin seoksen kannellisessa rasiassa jääkaappiin odottelemaan.

Suolasin ribsit kevyesti edellisenä iltana. Aamulla laitoin ne öljyttyyn uunivuokaan jonne lorautin myös desin verran vettä. Sitten folio tiukasti päälle ja 150-asteiseen uuniin.

Kahden tunnin kuluttua otin uunivuuan pois ja sivelin lihat paksulla marinadilla molemmin puolin. Folio jälleen päälle ja uunniin, 150 astetta ja tunnin verran. Sitten folio pois ja vielä puoli tuntia 170 asteessa.

Niin herkullista! Nuorisokin tykkäsi kovasti.

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Kommentoi

Jyväskylän sairaala Nova

Olemme kaksi kertaa käyneet kontrolleissa Jyväskylässä seututerveyskeskuksen uudessa sairaalassa, Novassa. On upeat puitteet, muuta en osaa sanoa. Vähän kuin taidegalleriassa, ainakin niissä tiloissa missä me seikkailimme.

Ulkoa päin melkoinen, musta möhkäle,

tällainen metalliseinäkin.

Sisältä löytyy isoja auloja,

ravintolatiloja, (koronan vuoksi tuolit puuttuivat)

korkeutta ja lasia,

lautaseinää,

hirsiseinää,

koristeellisia puuseiniä.

Iso R-kioski,

erikoisia valonauhoja.

Me seikkailimme vain yhdessä osiossa, muualta voisi löytyä vaikka mitä ihmeellistä. Tässä on Yle uutisten juttu sairaalasta, klik.

On kirjoitettu, että potilashuoneissa ei ole televisioita, koska on ajateltu että kaikki käyttävät tabletteja tai kännyköitä. No onhan se aika yksinäistä, kun huoneet on tarkoitettu vain yhdelle, jos ei seinällä ole edes televisiota ajan kuluksi. Joku Lions-järjestö on jo lahjoittanut ensimmäisen, kaipa niitä mietitään muuallekin.

Ehkä kaikki on vielä kesken, ainakin vastaanottohuoneesta puuttuivat kaapit, sanoi hoitaja kun sitä ihmettelimme. Taidekin oli vielä odottamassa ripustamista.

Mutta kaunista oli sisällä, silti toivon että tuonne, yli 554 miljoonaa euroa maksaneeseen kohteeseen, ei tarvitsisi usein läheä!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Toukosiunaus ja sienihurmio

Maanantai oli vielä melko kesäinen päivä, ennen sään viilenemistä. Kannoimme isännän kanssa tuoleja ja penkkejä vieraille, joita odotimme toukosiunaukseen saapuviksi.

Ja tulihan heitä, melkein neljäkymmentä.

Isännällä oli yllään vanhan mallinen miesten paita, vähän kuin ennen vanhaan.

Itselleni löysin äidin entiset puolihameen ja puseron sekä tosi vanhan essun, ja kun kietaisin huivin päähän, toivoin itsekin näyttäväni vanhanaikaisemmalta.

Kun siirryimme toukosiunauksen jälkeen vanhan talon pihapiiriin yhdistyksen tarjoamalle mehulle, isäntä soitti vanhaa vellikelloa.

Se oli montakymmentä vuotta jumissa, mutta pari vuotta sitten kunnostutimme sen ja nyt edessä oli kunniatehtävä, kun kello pääsi kuuluttamaan mehukutsun koko vierasjoukolle.

Tuossa tilaisuudessa sain yllättäen tuomisiksi muun muassa ämpärillisen korvasieniä ja seuraavana päivänä vielä kaksi lisää. KIITOS kaikesta! Sieniä kuulemma löytyy nyt runsaasti ja niin minäkin sitten lähdin istutusalueelle muutaman kilometrin päähän niitä etsimään. Isäntä jäi nurmikkoa ajelemaan mutta kun hän reilun tunnin kuluttua tuli minua hakemaan, mukanani oli myös kaksi täyttä ämpärillistä korvasieniä. Olin aivan hurmiossa – ensimmäinen suuri saalis näitä sieniä ikinä!

Vaikka leikkaan hiekkaiset kannan osat jo metsässä pois, niin monen monta tuntia meni sieniä siivotessa ja keitellessä. Laitan niitä kattilan pohjalle, sitten vettä täyteen. Kun vesi kiehuu, painan ajastimen päälle kymmeneksi minuutiksi, jonka jälkeen kaadan veden pois, huuhdon sienet ja toistan homman. Kolme kertaa!

Höyrykin on myrkyllistä, joten ikkunat auki, liesituuletin täysillä. Kyllä siinä vierähti päivä iltaan ennen kuin sienet olivat valmiina ja pussitettu pakastamista varten.

Mutta niin se hurmio tarttui, että sain isännänkin vielä samalle aukiolle kaveriksi parin päivän kuluttua. Voi valtava, miten paljon

ja miten suuriakin! Eihän tätä meinannut sieneksi edes tunnistaa!

Nyt ulkona odottaa taas kolme perkaamatonta sieniämpärillistä – eikä tarvitse miettiä, mitä huomenna tekee. Ihana metsän satokausi on alkanut täysillä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kevään helle helli,

lohti valkovuokot kukkaan

ja innosti meitä kasvimaata kunnostamaan. Katoimme jo syksyllä osan maasta kesannoksi, mansikkakankaan alla rikkaruohotkin tukahtuvat.

En jaksa enää hoitaa niin isoa aluetta kuin 30 vuotta sitten suunnittelin, joten tämä tapa on ihan hyvä! Lisäsimme hiukan mansikkaa toiseen reunaan ja laatikkoon tekee tytär ja pikkuväki omia kylvöksiään kesäkuun alussa.

Ensi viikolla meillä on jälleen toukosiunaus ja ajattelin, että kannattaa siivota museotalokin sitä ennen kesäkuntoon – jos joku ei ole vielä siellä käynyt ja haluaa vierailla. Kuolleita kärpäsiä oli varmaan litrakaupalla! Ja kyllä ikkunatkin hiukan kirkastuivat vaikka ulkopuolelta en niitä voinutkaan pestä. 21 ikkunaa, jossa jokaisessa oli 6-9 lasiruutua, osa puhallettua lasia ja rakenne muutenkin hauras. Huh! Pari päivää isännän kanssa siinä ahkeroitiin. Tässä kuva yläsalista. Tuossa ankkatuolissa keinui jo oma isäni lapsena.

Yhtenä iltana lähdimme jälleen korvasieniä etsimään ja ensimmäisen kerran elämässäni tosiaan löysin niitä!

Ei paljoa, ehkä litran, mutta kuitenkin.

Nyt tuli oikein korvasienihimo, täytyy jossain raossa ehtiä uusille metsälenkeille. Tuollaiselta metsätieltä niitä löytyi, samanlaisia kuin kävyt. Ei ollut helppoa huomata!

Kun tuli hellesää, aloimme seurata rantaveden liikkeitä. Aamuvarhaisella lähdin kuuntelemaan käen kukuntaa ja ihastelemaan hiirenkorvia

ja tutkimaan, missä kuuluisi loiskintaa. Isojen lahnojen selät vain vilahtelivat, kun ne kisailivat rantavedessä – niin kuin satojen vuosien aikana ennenkin. Tämä on juuri se aika vuodesta, kun tunnen erityisen voimakkaasti itseni osaksi luonnon kiertoa – esi-isien työn jatkeena. Tuolla näkyy pyörre, lahnan kiepsahduksen jäljeltä.

Kun verkot olivat olleet yhden yön järvessä, saalis oli liiankin mahtava:

Osan saimme annettua ystäville, mutta paljon isäntä perkasi pakkaseenkin. Ensimmäiset savulahnat on jo popsittu ja vastaisen varalle etsin netistä reseptejä savukalatahnoista, joita varten voimme pakastaa perattua savukalaa rasioihin. Kunhan kokeilen, laitan tännekin talteen parhaat ohjeet.

Kun vielä sain tomaatit kasvihuoneeseen, tuntui, että suurimmat kevään työt on tehty.

Nyt odotellaan maanantaita ja toukosiunausta – lämpimästi tervetuloa!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Puuhia metsässä

Viikko sitten totesimme isännän kanssa, että lumi olisi tarpeeksi sulanut ja voisimme lähteä metsään kuusentaimia pelastamaan. Isäntä nimittäin istutti muutama vuosi sitten vanhalle kytömaalle taimia, jotka ovat kovasti vaikeuksissa vatukon ja heinän kanssa. Vaikka niitty on jo kahteen kertaan käyty läpi raivaussahalla, pienet kuuset eivät pääse kurkottamaan tarpeeksi valoa kohti. Viime syksynä isäntä kuuli, että taimien ympärille voisi ehkä vielä laittaa avuksi taimitassuja: Pahvisia lautasia, jotka estäisivät rikkakasvustoa aivan taimen viereltä.

Oli se aika hidasta puuhaa, kun sekatööreillä ensin katkoimme taimen ympärillä olleet vatunvarret aivan juuresta, että saimme halki leikatun kauluksen paikoilleen. Toivottavasti sade painaa sen tiiviisti jatkossa! Maatuessaan muutamassa vuodessa kauluksesta kuulemma liukenee booria taimelle.

Aika toivottomalta tämä näytti, mutta kun kahtena päivänä olimme kumarrelleet tuolla vaikeassa maastossa, isojen ojien takana, muutaman tunnin, niin 450 kaulusta on nyt paikoillaan. Viimeiset viisikymmentä

jäivät odottamaan, että varjoisin kulmaus vapautuisi lumesta. Osa pikkukuusista oli selvinnyt ihan hyvin, osa oli jo tukehtunut heinikkoon, osalle levitimme nyt apuja.

Kun korjasimme edellisellä viikolla laiturin, heitimme myös kokeeksi yhden katiskan veteen. Sinne se oli vähän kuin unohtunut, mutta toisen metsäpäivän jälkeen lähdimme katsomaan, josko saisimme muutaman ahvenen. Yllätys oli melkoinen, kun katiskassa rimpuili yli kahden kilon hauki! Kuten kuvasta näkyy, väsynyt isäntä ei näytä yhtään innokkaalta, kun vielä perkaushommiakin tuli illaksi. Mietimme jo, pannaanko kala takaisin järveen, mutta eihän tuollaista rantarosvoa voi veteenkään palauttaa, haukkaa vileä varpaaseen kesällä uintiretkellä 🙂 Katiska kuivuu nyt rannalla ja tiedossa on jossain vaiheessa vielä toinenkin kalakeitto.

Eikä kalastuksesta puhuta nyt yhtään mitään, ennen kuin lahnan kudun aikaan. Mutta ei siihenkään enää pitkä aika ole!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Äitienpäiväviikonloppuna

saimme vieraiksi pikkuväkeä pitkästä aikaa. Oli niin paljon tekemistä, että aika kului liian nopeaan ja viikonloppu hupsahti ohi. Odotetuin homma oli vamaan varhaisperunoiden istutus, mihin pikkupiikakin nyt pääsi oikein kunnolla ensimmäisen kerran. Vuosi sitten hän vähän kokeili ja onnistuihan se jo silloinkin, mutta nyt koko istutus siirtyi nuorimmalle sukupolvelle.

Pikkurenki on vanha tekijä ja pikkuisin piika istui onnellisena Porche-vanhuksen rapakaarella niin kuin tämä puutarhamummokin vuonna 1960, silloin 11-vuotiaana.

Jospa talviperunankin istutus sattuisi sopimaan sellaiseen viikonloppuun, että he voisivat uudelleen tulla kun oli niin kivaa puuhaa.

Talviturkit heitettiin järveen kuka kuinkakin tarkkaan ja uimahallissa viimeistään kaikki pulikoivat sydeämen kyllyydestä.

Trampoliini laitettiin porukalla jälleen paikoilleen

ja sunnuntaina, äitienpäivänä, lähdimme joukolla metsälenkille korvasieniä etsimään. Niitä ei löydetty, mutta sisilisko, liitelevä haukka ja sammakonkutua löydettiin.

Tämä vanha, sortumaisillaan oleva latokin löytyi metsän keskeltä

ja hirvitorni.

Oli vielä luntakin, vaikka kotipihalta sitä ei enää löydy.

Pikkurenki oli ostanut omilla rahoillaan metallinpaljastimen joka oli kaikkien mielestä varsin mielenkiintoinen kapistus. Tuolta, nurmikolta, kaivettiin esiin rautainen aarre, niittokoneen terälappu, joka nyt on kuulemma muiden esiin kaivettujen aarteiden joukossa Tampereella. Enpäs ehtinyt ottaa kuvaa, mutta tämä minulle lähetettiin toimenpiteestä. Kiitos!

Koska on luvattu sadetta, lähdimme iltasella isännän kanssa levittämään nurmikolle lannoitteet, ottamaan talviperunan siemenet itämään ja lopuksi ehdimme vielä istuttaa daaliatkin.

Toivottavasti sinullakin oli mukava viikonloppu, hyvää äitienpäivän iltaa Riitan puutarhasta!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Jälleen tuli esikoinen avuksi,

tällä kertaa kaivurihommiin. Vappu siinä meni ja nopsaan menikin. Ylioppilaslakkeja ei kaivettu esiin vaan viikonloppuna kaivettiin kuoppia ja täytettiin niitä.

Talon eteläpäädyssä kasvoi ennen kaksi rungollista orapihlajaa. Toisen kaatoi talvella myrsky,

toisen myöhemmin moottorisaha. Olin jo muutenkin lopen kyllästynyt noihin piikkipuihin, joita aina sai varoa. Ne oli muutama vuosi sitten katettu juurimatolla, että versot eivät leviäisi hallitsemattomasti. Maton päällä oli mursketta ja kiviä, jotka piti tietenkin ennen kaivamista siirtää pois. Lisäksi halusin mahdollisuuksien mukaan säilyttää tukevan maton uusiokäyttöön.

Tiukassa olivat nuo yli 20 vuotta kasvaneet juuret,

mutta lopuksi ne saatiin ylös

ja kärryyn juhannuskokkoa varten.

Sitten vaan mullan tasoitus ja uudet ruohonsiemenet.

Valmista tuli! Onpa aution näköistä, mutta en todellakaan kaipaa puita piikkeineen. Kerran jopa ruohonleikkurin rengas puhkesi sellaiseen!

Ja juurimattokin pelastui. Tästä saa vielä monta suojaa, vaikka marjapensaiden alustoille.

Mutta ei se kaivaminen tähän loppunut, vielä siirrettiin kaksi mustaviinimarjapensasta kuivalta kasvupaikaltaan aitan päädystä

yksi kerrallaan

puutarhan puolelle.

Vielä pari pensaan siirtoa ja juurakkojen poistoa vanhan talon luona ennenkuin toisen koronavapun ilta koitti.

Sunnuntaikin kului häneltä – ja osin meiltäkin – kaivurin kanssa, vanhan talon pihapiirissä: Siistimme museotalon kivijalan vierustan murskeella, jonka alle levitettiin käytetyistä multasäkeistä leikattuja soiroja. Hyvin suojaavat heinän kasvulta eivätkä kanatkaan lähde mursketta kuopimaan niin kuin esimerkiksi kuorikatteen kanssa kävisi!

Taas saatiin muutama kunnostus- kevättyö tehtyä reippaan nuorukaisen avustuksella. Kiitos, olemme tosi onnellisia, että hänellä riittää virtaa ja viitseliäisyyttä tulla meitä vanhoja auttamaan! Mutta kun muistelee esikoisen lapsuutta, traktorit olivat aina se ykkösjuttu ja tämä ”Poikien laulu”, klik, oli yksi lempilauluista lasten laulukirjassa ”Musiikkia muksuille”. Kirja avautui vieläkin helposti oikeasta kohdasta, niin paljon noita kuvia on katsottu ja äidin kanssa yhdessä laulua laulettu.

”Kun suureksi kasvan niin tietenkin hankin mä traktorin. Se kuoppia kaivaa ja työmaita raivaa ja kiviä kääntää ja maatakin vääntää. Kun suureksi kasvan niin tietenkin hankin mä traktorin.”

Nyt tuo pienen pojan haave on totta: Traktori on hankittu, kiviä ja kantoja käännetty ja maata väännetty, monta kertaa. Suureksi iloksi myös meille vanhemmille!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kylmä urakka veden äärellä

Pari vuotta sitten esikoinen kunnosti vanhan laiturin oikein nätiksi, T-malliseksi. Viime talvi runnoi sen järvessä kuitenkin pahoin, miten lie nuo nykyajan ruuvitkaan eivät mitään kestä! Naps vaan ja poikki – ei voi mitään. Mutta jäät lähtivät ja ranta houkutteli, niin lähdimme isännän kanssa kevätkylmyydessä laituria kunnostamaan. Välillä räpsi räntää, välillä oli tyyntä, välillä viima tunkeutui kahden tikkitakinkin läpi.

Ensin rumilus piti raahata rantaan. Hirvittävän panava, ainakin 30 vuotta vanha vettynyt runko ja uudet sivuosat. Traktori piti ottaa avuksi, pyörivien puiden lisäksi.

Rannalla irrottelimme katkenneita ruuveja ja nostimme hökötyksen kyljelleen tukien varaan.

Olimme jo päättäneet. että sivuosat poistetaan ja päähän pannaan vain yksi tynnyri. Mutta mitä pidemmälle ruuvailimme ja pohdimme, sitä varmemmalta näytti, että vanhaa tynnyriä ei kannata käyttää, vaan hankimme oikean ponttoonin – maksoi mitä maksoi. Olin nimittäin hoksannut yhtenä yönä, miten sen voisi kiinnittää – ongelmana oli se, että mikään myynnissä ollut ponttooni ei mahtunut laiturin alla olevaan väliin.

Hyytävä viima tunkeutui luihin ja ytimiin, mutta me ahkeroimme rannassa. Kun laiturin alle ruuvattiin kaksi nelos-vitosta, saatiin pohja samalle tasolle reunojen kanssa ja päästiin ruuvaamaan vahvat täkkipultit paikoilleen.

Sitten selällään köllöttelevä laituri työnnettiin pyöreiden puiden avulla aika pitkälle veteen,

nostettiin jälleen kyljelleen ja käännettiin vihdoin oikeaan asentoon. Loiskis vaan – se kellui hienosti! Ja kun isäntä ruuvasi viimeisä ruuveja päältä alapuolen parruihin, laituri painui juuri oikeaan syvyyteen. Kyllähän se keikkuu enemmän kuin kahden tynnyrin avulla, mutta nyt se ainakin kestää jonkun aikaa, talvetkin. Jos joskus teemme ihan uuden, niin se tietenkin mitoitetaan ponttoonien mukaan.

Syvään päähän kiinnitettiin jälleen ikivanha Porche-traktorin etupaino – siellä se on ollut isän ajoista lähtien. Ei vie tuuli suuntaan eikä toiseen – rannassa laituri seisoo laattojen päällä.

Mutta oli tässä kylmässä projektissa se hyvä puoli, että tuli testattua vanhat kumisaappaat. Itselläni olevat eivät pitäneet enää vettä ja isännänkin kahdet saappaat vuotivat. Vaan saako ne heittää pois? Ei tietenkään, voihan niitä kuivalla kelillä käyttää…hmmm….

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Vapun viettoa

Meilläkin vappuun kuuluvat sima ja munkit

ja himpun verran vappukoristeita.

Jos pikkuväki olisi paikalla, karnevaalia olisi enemmänkin, mutta esikoisen ja hänen morsiamensa kanssa vietämme kevään juhlaa hillitymmin. Itse asiassa vapun päivä taitaa mennä työn merkeissä, vaikka haaveilinkin Viherlandian retkestä.

Se, mikä tänään on tuonut suurta iloa, on ympärillä oleva luonto – jälleen kerran. Yöllä oli nimittäin satanut isoja lumiriekaleita, jotka jäivät hauskasti lehdettömien pensaiden ja puiden oksille. Nurmikosta lumi suli nopeasti, mutta oksilla se viihtyi pidempään ja noiden muutamien hetkien ajan pihalla oli satumainen tunnelma.

Väkisinkin tulivat mieleen ihanat kuvat Japanista kirsikankukkien aikaan!

Tosi kaunista.

Kun auringon säteet alkoivat lämmittää kynnetyn pellon auranvakoja, lumi muuttui höyryksi. Koko pelto oli kuin savun vallassa.

Ei sitä ihminen paljoa tarvitse, että tuntee olonsa onnelliseksi. Hyvää vappua kaikille!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Kauhistuksen kanahäkki!

Muistaakseni lapsena tuli joskus tuollakin tavalla sadateltua, mutta nyt se tuli ihan todellisuudessa eteen, se kauhistus. Aloin nimittäin ihmetellä, miten kanoilla on niin huono höyhenpuku, parilla jopa pylly paljaana. Sitten huomasin, että kukonkin sulat vähenevät ja todellisuus iski päin kasvoja: Jotain on pahasti vialla.

Etsin tietoa netistä ja lopputulos oli epäily kanapunkista. Soitin ensin pieneläinklinikalle – pieniähän ne kanatkin ovat – mutta sieltä ei apua tullut kun hoitovastuu kuulemma kuuluu kaupungin eläinlääkärille. Joka sitten oli koulutuksessa ja lopuksi auton nokka suuntasi kohti Vilppulaa ja siellä olevaa eläinlääkäriä, takakontissa kotkotti kaksi kanatuista kissaboksissa. Oma diagnoosini osoittautui oikeaksi, tosin lääkärikään ei löytänyt öttiäisiä, jotka asustelevat päivisin piilossa ja tulevat vasta pimeässä veriaterialle. Hyi, hyi ja vielä kerran hyi!

Mitä sitten tapahtui, siitä kerron nyt, kun kahden päivän urakka on ohi:

Kukin kana otettiin yksitellen syliin, kummankin siiven alle iholle tiputettiin 0,1 ml lääkeainetta

ja vielä suihkaus tervalaastaria

paljaisiin paikkoihin, että toiset eivät ainakaan tulisi nokkimaan.

Lopuksi kukkokin joutui käsittelyyn, hänen annoksensa oli yhteensä 0,3 ml.

Homma uusitaan kolmen viikon kuluttua ja siitä vielä kuukauden kuluttua, mutta millilitroja ei paljoa kulu isosta pullosta.

Sitten kanala tyhjennettiin pehkuista,

ja kaikki orret ja tikapuut uusittiin. Viime kesän rakennusprojektista oli jäänyt keltaiseksi maalattua rimaa ja siitä isäntä nikkaroi uudet orret ja portaat, pohjapehkukin tuli vaihteeksi vaaleaa, kun katsottiin mitä varastoista löytyi. Lamppuöljyllä suihkuteltiin rakoja ja Raidia suhuutettiin sinne ja tänne.

Kanat pääsivät muutamaksi minuutiksi ihan vapaalle, vähän kuin palkinnoksi koettelemuksista. Kyllä vihreät voikukanlehtien alut maistuivat! Mutta vielä ei ole vapaan ulkoilun aika, joten kipin kapin takaisin tarhaan.

Kun ilta tuli, lähdin katsomaan, joko saan ikkunan suljettua mutta vielä mitä. Kukaan ei uskaltanut mennä sisään! Vuorotellen ne kurkistelivat ikkunalaudalta, mutta kanala oli muuttunut niin värikkääksi, että se näytti niistä suorastaan vaaralliselta.

Taas piti ottaa jokainen yksitellen kiinni ja nekin, jotka ehtivät karata takaisin ulos. Moneen kertaan. Kun nappasin kukon, sen lempirouva tuli puolustamaan armastaan ja nokkasi meikämummua ranteeseen kaksi kertaa, mikä kyllä on ennenkuulumatonta tässä kanalassa. Aamulla lähdimme katsomaan, onko yö sujunut hyvin ja voitteko uskoa: Kaikilla kauhea nälkä ja munat munimatta, sillä lattialle ei voinut muka mennä! Heittelin herkkuja pehkuihin ja hätistin kaikki alas ja siitä se oppiminen vihdoin lähti käyntiin.

Eläinlääkärin mukaan kanapunkkia on vanhasta, epäkäytännöllisestä navetasta miltei mahdotonta hävittää kokonaan, ellei sitten jätä tiloja pakkasen puhdistettavaksi. Niin meidän varmaan on nyt tehtävä. Eli ensi talvi ilman kanoja, isännän mielestä niitä ei keväälläkään hankittaisi. Me vanhenemme, töitä riittää vaikka tekijät vähenevät. Mutta pikkuväki tykkäisi, ja munat ovat niin hyviä… No, päivä kerrallaan, jospa isännänkin mieli vielä muuttuu!

Lisää tuosta ikävästä öttiäisestä voit lukea vaikka täältä, klik.

Kategoria(t): Kanala | Kommentoi

Leikkauksia

Viikko sitten esikoinen tuli keväthommiin. Häneltä käy niin kätevästi kaikenmoinen kunnostustyö ja koneiden käyttö! Ensitöikseen hän hurautti koripajun

matalaksi ja pääsimme taas jatkamaan tanskalaisen maajussin mallin mukaista risuaitaa. Sen heinäseipäistä laitetut tolpatkin olivat vuosien varrella lahonneet, nekin uusittiin.

Onpas komea!

Olimme isännän kanssa leikanneet kaikki muut omenapuut paitsi koristeomenapuuta,

jonka latvaan ei viime kesänä tullut juurikaan lehtiä. Ei ihme, sillä se oli aivan laho.

Nyt sekin on kunnossa ja toivottavasti jatkaa kasvuaan.

Ehkä ensi vuonna on otettava tuosta oikealta lisää, muuten painopista tulee liikaa siinne ja koko oksa repeää.

Etupihan norjanangervo oli jänisten jäljiltä tosi huono – oli jälleen aika leikata kaikki matalaksi.

Olihan meillä metsuri talossa. Suuret kiitokset kaikesta avusta!

Monet pensaat olikin jo leikattu – jänisten toimesta,

palkaksi on jätetty reilusti lannoiterakeita.

Ikävä yllätys oli vatturivistöissäkin: Miltei jokainen lumen päällä näkynyt satoverso oli syöty. Kauempaa katsottuna kaikki näytti hyvältä, mutta ne pitkät versot olivatkin viimevuotisia! Eivät tietenkään kelvanneet. Nyt on kovin harvat rivistöt ja kerääminen vaivalloista matalista oksista johtuen. Ei niitä tietenkään pysty edes sitomaan eikä ole tarvettakaan. Ikinä ennen, kolmenkymmenen vuoden aikana, ei vadelmaa ole tarvinnut suojata jäniksiltä!

Lopuksi risut poltettiin turvallisesti suurien kivien ympäröimällä nuotiopaikalla ennen kuin nurmikko ehti lumen jälkeen kuivaksi.

Mutta kun sain talviturkin heitettyä 21.4 tuonne jäiden sekaan

ja tarkenin mennä hörppäämään aamukahvin ulkona, tuntuu kuitenkin ihan mukavalta, jäniksistä huolimatta.

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi