Lampaansyöjä

Löysin edellisessä postauksessa kertomastani linkistä pienen uutisen Könttärillä  tapahtuneesta varkaudesta.  7.3.1868 ilmestyneessä Kansanlehdessä kerrotaan kotitalossamme tapahtuneen tällaistakin:

 

Moni nuorempi lukija varmaan kokee hankalaksi tuollaisen tekstin lukemisen, joten tässä sama uutinen tutummilla kirjaimilla kirjoitettuna:

”Tapahtuipa seurakunnassamme äsköttäin niinkin hupaisa tapaus jota täällä suinkaan ei ennen ole kuultu. Eräs henki-eloillaan kulkeva pohjolainen meni yöllä Könttäri nimiseen talon navettaan  ja siwalti sieltä lampaan. Sen teurastettua ja sisuskalut nawetan eteen jätettyä nakkasi ukko lampaan niskoillensa ja hiipi hiljaa mainitun talon lämpöisillä olewaan riiheen, jossa sen nyljettyä paistoi lihat ja – söi. Tämäpä konnuus ei ukolle oikein onnistunutkaan sillä talon piiat jotka aamulla noustuansa meniwät elukoita katsomaan huomasiwat kohta tämän wääryyden. Asiaa miettiessä lähdettiin ukon jälkeen, jota saatiinkin kiinni ja tuotiin wankien hoitajan tykö, jossa hän puettiin rautoihin. Tämmöinen oli nyt aluksi kaksijalkaisen suden palkka.”

Voitte uskoa, että täällä jatkuu suuri into vanhojen juttujen etsimisessä!

 

Mainokset
Kategoria(t): Sekalaista | Yksi kommentti

Mielenkiintoisia löytöjä

Sain vinkin, että kansalliskirjastoon on digitoitu paljon vanhoja sanomalehtiä ja muuta mielenkiintoista, klik. Kaikki kotityö jäi taka-alalle, kun sukelsin menneisyyteen ja upposin sinne ihan täysin. Ja arvatkaas mitä! Muistatko, kun joku aika sitten kirjoitin meillä olevasta pappi Tanilan kasukkakaapista?

Nyt loppukin arvoituksesta selvisi. Keuruun kappalainenhan kuoli vuonna 1920 tietojeni mukaan junassa, mutta mitä tapahtui, se jäi epäselväksi. Salon seudun kunnallislehdessä, 5.8.1920, kerrotaan kappalaisen saaneen sydänhalvauksen työmatkallaan.

Ja tässä lisää toisesta lehdestä:

Eikä tässä vielä kaikki, sillä löysin jopa tuon pidetyn papin kuolinilmoituksen.

Voi mitä aarteita taas tuli vastaan, omaakin sukuani koskien. Kerron niistä teillekin, kunhan saan laukkaavat ajatukseni kasaan! 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Sekasienisalaattia suolasienistä

Ainakin jouluna – ja jos sieniä riittää, niin muulloinkin –  meillä on aina ollut sienisalaattia, niin nytkin. Pohjoisen pappa kyseli sen valmistuksesta, joten tässä meillä käytetty, yksinkertainen ja meille perinteinen tapa sen valmistamiseksi:

Sekasienisalaatti

  • noin puoli litraa liotettuja suolasieniä
  • puolikas pientä sipulia
  • pari tippaa ( noin 1 tl) väkiviinaetikkaa
  • 1 – 2 dl kuohukermaa

Pane huuhdotut sienet reiluun vesimäärään vuorokaudeksi, jotta liika suola saadaan pois. (Samaan tulokseen pääsee nopeammin, jos kiehauttaa suolaisia sieniä reilussa vedessä ja jäähdyttää sitten kylmällä vedellä. Tarkista maku!) Purista liika vesi pois ja silppua pieniksi.

Meillä tähän tarkoitukseen käytetään puista kaukaloa, joka osaltaan imee liikaa vettä pois työn aikana. Silppua myös sipuli aivan pieniksi. Jollain muulla koneellakin tämän varmaan moni tekee, mutta mielestäni ainakin sähköisillä  tulee helposti liian hienoa mössöä. Meillä on vuosikaudet ollut käytössä tämä  helposti puhdistettava Zylizz-silppuri.

 

Vaahdota kerma, lisää etikkatipat ja sekoita. Kääntele kevyesti lusikalla sieni-sipuliseoksen kanssa.

Tarkista suola, sitä on helppo lisätä tässä vaiheessa jos siltä tuntuu. Moni varmaan käyttää ranskankermaa tai kermaviiliä, pippuriakin ehkä lisätään. Kokeilemalla kukin löytää oman suosikkinsa.

 

Meidän perheen makutottumuksiin kuuluu, että sienissä on sekä voimakkaan makuisia kangasrouskuja että mietoja haaparouskuja. Karvarouskutkin

ovat ihania, jos niitä löytyy, mutta kangasrouskujen napakkaa makua meillä halutaan  (lapsuuden ja edellisen sukupolven perinne!) aina mukaan.  Ne on vain ennen suolausta keitettävä kahteen kertaan reilussa vedessä, niin kitkerä maku häviää.

Nämä kolme rouskulajia on helppo tunnistaa ja ainoa, missä voi tulla virhe, on kangasrouskun sekoittaminen lievästi myrkylliseen laksritsirouskuun. Jos epäilet, niin tarkista, että haavapinnasta tulee varmasti valkoista maitiaisnestettä!

Sienien suolauksesta sen verran, että kun ne syksyllä on kerätty (nuoret sienet parhaita) ja perattu, annan niiden ensin jäädä likoamaan veteen yön yli. Seuraavana päivänä laitan useassa osassa  niitä kylmään veteen isoon kattilaan ja kiehautan. Täytyy varoa, ettei kuohu yli! Vesi kaadetaan pois ja sitten sama uudelleen, runsaassa vedessä, nyt kuitenkin keittelen pidempään kuin ensimmäisellä kerralla, ainakin viisi minuuttia. Näin erityisesti kangasrouskuilla, joihin muuten jää kitkerää makua, pelkät haaparouskut pärjäävät yhdellä kiehautuksella.  Huuhdotut, aivan kylmiksi jäähtyneet sienet puristan melko kuiviksi ja ladon tölkkeihin kerroksittain karkean merisuolan kanssa. Mieluummin liikaa suolaa kuin liian vähän, eli kourallinen ja kourallinen. Päällimmäiseksi suolakerroksen ylle olisi hyvä panna painoksi vaikka pesty kivi, niin sienet pysyvät varmasti suolasta pikkuhiljaa muodostuvan nesteen alla, vaikka kaikki suola ei sulakaan. Ja sitten kylmään kellariin tai jääkaappiin. Meillä tehtiin 45 vuotta sitten kesähäihin sienisalaatti edellisvuoden sienistä, että kyllä ne seuraavaan juhannukseen hyvin säilyvät!

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit, Kokataan: Mummon helpot ohjeet | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Puhelinmyynnin esto

Kun vuosi vaihtui, alkoi tämänkin puutarhamummun kännykkään tulvia soittoja entistä kiivaampaan tahtiin erilaisista lehtitaloista jo monesta muusta suoraan markkinoivista paikoista. En tykkää yhtään sellaisesta tuputtamisesta ja kun tiedän, että nuo soittajat ovat kuitenkin tekemässä työtään, josta he saavat elantonsa, tulee ihan surullinen mieli. Jos olen oikeassa, luulen, he saavat lisäansiota ensinnäkin siitä, kun uhri kuitenkin kuuntelee tuon ”ihmeellisen edullisen ja kannattavan” lehtitilauspuheen (siis keskusteluajan pituudesta)  ja tietenkin myös siitä, jos tilaus toteutuu. Huonoin vaihtoehto puhelinmyyjälle on se, että uhri lopettaa puhelun heti alkuunsa. Siksi olen yrittänyt kiltisti kuunnella jonkin aikaa ja sitten kun saan suunvuoron, kerron että ”kiitos vaan soitosta, mutta en tilaa mitään”.

Kun eilen tuli kymmenen minuutin sisään kaksi soittoa, etsin netistä numeron, johon  ilmoittaa puhelinmyynnin estosta. Minulla oli se ennen aikaan jääkaapin ovessa tallessa, mutta sitten numero vaihtui ja luulin, että esto muuttui maksulliseksi, niitäkin kun on. Naapurilta kuitenkin onneksi kuulin, että maksuton, kolme vuotta kerrallaan kestävä esto kyllä löytyy, vaikkapa täältä klik.

Kun soitat tuohon numeroon 060013404, niin automaatti vastaa. Se kysyy, haluatko estää puhelinmyynnin ja sinun täytyy vain sanoa ääneen, että ”kyllä”. Valmista tuli, kolmeksi vuodeksi. Noin viikon kuluttua pitäisi tällä mumulla – ja papallakin – rauhoittua! Ja sen myyntipalkkion suremisen jätän nyt mielestäni.

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 6 kommenttia

Wanha pyyheliinateline

Kun kävin läpi äitini liinavaatekaappia, löysin kauniin verhon, joita ennen käytettiin pyyheliinahyllyn poikkipuulle taitettuna, estämään takana riippuvien, kytössä olevien pyyhkeiden näkymistä. Harmi vaan, että en voisi panna sitä esille, sillä meillä ei ole museotalossa, eikä missään muuallakaan, sellaista hyllyä. Olin kyllä päättänyt, että en osta yhtään vanhaa tavaraa museoon, mutta nyt tuli niin suuri tarve, että tuo päätös piti perua. Pitäisihän kaunis liina saada esille! Siispä lähdin kirpputorille, Vilikkaan. Ja voi, edellisenä päivänä oli kuulemma myyty juuri sellainen, mitä olin etsimässä.

Siitä sitten harmistuin niin, että sukelsin suin päin nettiin.

Huutonetistä löysin pienen pyyhehyllyn ja sitten vaan piti jännittää, saisinko sen sillä 18 eurolla, mitä olin tarjonnut. No ei kukaan Suomen 100-vuotisjuhlan aikaan huutokaupoissa kulje ja nyt olen onnellinen pyyhehyllyn omistaja. (En minä aiemmin tuossa nettihuutokaupassa ollut edes käynyt, joten piti ensin kirjautua.)

Nyt hylly on jo paikoillaan. Verho, jonka vuoksi koko hylly piti hankkia, on kaunista käsityötä: alhaalta näkyy verhon toinen pää ja se on kätevästi kirjottu sellaiselle puolelle, että molemmat ovat nyt etupuolia.

Ihan niin kuin tuo ryhmä olisi tuossa ollut jo vuosikymmenet!

Nyt kun minulla on tunnukset Huutonettiin, on tietenkin olemassa vaara, että seikkailen siellä enemmänkin. Stop sellaisille ajatuksille!

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Mitä viime vuosi toi tullessaan

Tammikuu on puutarhamummon lomakuukausi. Silloin voi vaikka neuloa sukkia tai jatkaa pieniksi jääneitä, kuten tässä.

Helmikuussa olimme Ylläsjärvellä näin ihanissa maisemissa.

Tomaatitkin pantiin kasvuun jo helmikuun viimeisellä viikolla.

Maaliskuussa leikattiin omenapuita ja marjapensaita ja

tomaatit rehevöityivät lasikuistilla kasvilampun alla.

Maaliskuuta oli sekin aika, kun aloitimme siivousurakan museotalossa

ja tämä vesivahinko korjattiin lapsuuskodin olohuoneesta.

Lahot vaahterat kaadettiin myös maaliskuussa

ja alettiin rakentaa syreenimajaa vanhan talon pihaan.

Isäntä urakoi villiintyneen pihapiirin kunnostamisessa

ja lahot räystäslaudat vaihdettiin museotalon katolla.

Huhtikuun koittaessa vaahteran oksista ja lehtipuulankuista kyhättiin pöytäryhmä syreenimajaan

ja virpojat valmistautuivat työhönsä.

 

Toukokuussa oli tulppaanien aika

ja nuorten avulla pystytettiin uusi lipputanko – kaatuneen tilalle – vanhan talon pihapiiriin.

Toukosiunauskin oli pellollamme koleassa toukokuussa

ja kaivinkone siisti isännän raivaamia risukoita.

Kesäkuussa istutimme myöhäisimmät perunat,

kävimme pikkurengin kanssa kesälomamatkalla Tallinnassa

ja isännän kanssa Ilmajoella Mannerheim-oopperaa katsomassa.

Aloitimme museotalon maalausurakkaa, kun apulaisiakin löytyi,

myös syreenimajan pöytäryhmä sai puuöljykäsittelyn.

Kananpojat kuoriutuivat juhannuksen maissa.

Heinäkuussa maalasimme museotaloa, kun vihdoin oli hiukan sateetontakin aikaa.

Timpurin kanssa kunnostimme tyhjennetyn talon lattioita.

Sitten oli aika kutsua ystäviä pieneen pihajuhlaan.


Rannassa alkoivat uuden saunan perustustyöt

mutta toki aina löytyi aikaa pikkuväelle, kun he meille tulivat.

Juuri ja juuri ehdimme saada perustustyöt valmiiksi, sillä uusi sauna tuli liki pari viikkoa etuajassa elokuussa.

Sitten pitikin jo ruveta  lakkailemaan ja sutimaan kyllästysaineita uuden saunan sisä-ja ulkoseiniin.

Retkeilimme kälyn kanssa Ruovedellä Helvetinkolun kansallispuistossa

ja ihmettelimme, miten hyvin tomaatit tuottavat kurjasta kesästä huolimatta.

Daaliatkin alkoivat olla parhaimmillaan.

Syyskuussa vanha mansikkamaa hävitettiin

ja nostettiin perunat. Hyvä sato tulikin!

Syyskuu oli kiireinen, sillä ennen kuin pääsimme löylyihin uuteen saunaan,

vanha ja homeinen saunarakennus oli purettava.

Jossain välissä keiteltiin mehujakin

ja kerättiin omenoita tuoremehuasemakeikkaa varten.

Ja kaikki tämä kiire siksi, että ehdimme lähteä 45-vuotis hääpäivämatkalle Kroatiaan.

 

Lokakuussa istutettiin Suomi 100 kotikuusi, vähän jo sateli räntääkin silloin tällöin.

 Monena päivänä kuivattiin runsasta omenasatoa.

Ekaluokkalaisen ensimmäisellä syyslomalla meillä oli vilskettä

ja kananpojat olivat kasvaneet jo nuorikoiksi.

Kävin kälyn kanssa ruskaretkellä Kolilla

sen jälkeen pihapiirissä istutukset ja syystyöt jatkuivat.

Sää pysyi lämpimänä niin, että museotalossa tarkeni vielä laitella monia tavaroita paikoilleen

ja jatkoimme rannan raivausta lomareissulta saaduin uusin voimin.

Yhtään hallayötä ei ollut, joten perennat jatkoivat kukintaansa.

Marraskuussa museotaloon laitettiin sadevesikourut ja syöksyputket

ja isännän kanssa kävimme yritysvierailulla Äänekosken sellutehtaalla.

 Uudet kanat olivat jo niin isoja, että pesään ilmestyi ensimmäinen, pieni muna.

Sitten olikin aika lähteä parin yön reissuun Härmän kylpylään Keuruun eläkeläisten kanssa.

Joulukuun tullessa kaikki pihatyöt oli saatettu loppuun ja oli mukavaa vain tunnelmoida.

Jälkikäteen ajatellen meillä oli hyvin sateinen, kolea ja kiireinen vuosi, mutta ei se raskaalta tuntunut. Kaikki tuo rakennus- ja korjaustyö oli niin ihanaa, kauan odotettua. Palkitsevaa. Mukavia lomia ja retkiä, ystävien tapaamisia aina välillä. Ja nyt ajatukset jo karkailevat ensi kesään ja tuleviin töihin. Tästä on ihan hyvä jatkaa, jos terveyttä riittää. Sitä toivon niin meille kuin teille kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | Yksi kommentti

Taas kummitteli

Olen aivan innoissani, kun meillä jälleen kummitteli. Tai ei meidän talossamme, vaan tuossa naapurissa, 1800-luvun alkupuolelta olevassa lapsuuskodissani, jossa ennenkin on kaikenlaista jännittävää tapahtunut. Niistä voit lukea blogin oikeassa reunassa olevasta osasta ”Aaveita ja jännitystä”. Mutta näin tällä kerralla:

Jouluvalmistelujen yhteydessä lähdin ullakolle etsimään, jos vaikka löytäisin punaisen maton keittiön pirtinpöydän alle. Kun avasin portaiden yläpäästä oven ”kylmälle puolelle”, niin miltei tallasin aivan kulkureitille ilmestyneeseen sanomalehteen.

 

Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, että samomalehti lojuu ullakon lattialla, mutta miten ihmeessä se siihen oli pudonnut, kun siivousurakka oli jo pitkällä eikä lehtiä oltu käsitelty siellä yli puoleen vuoteen. No, ajattelin minä. Jostainhan se siihen oli tipahtanut, ja  nostin sen ylös. Mutta silloin hämmästyin! Tuo ilmestymisvuosi, 1959,

oli nimittäin juuri se sama vuosi, jolloin isäni osti tädiltään tilan! Olin kymmenen vuotta vanha, kun muutimme tähän kotiin ja tuo sanomalehti, Suur-Keuruun sanomat, oli  tilattu museotalossa siihen aikaan asustaneeseen isän tädin perheeseen. Eihän tähän mitenkään 🙂 voi löytyä muuta selitystä, kuin että talon entiset asukkaat lähettivät viestin nykyiselle sukupolvelle. Ihan niin kuin naapurin neljäsluokkalainen sanoi: ” He haluavat kertoa, että ovat mielissään, kun talosta pidetään huolta.”

Lehdessä oli sattumoisin mielenkiintoista asiaa isännällekin:  J.V.Heinonen  Nikaran kaupalla oli hänen isoisänsä.  Kun nyt oikein antaa mielikuvituksen laukata, niin vintin lattialle ei ilmestynyt mitä tahansa vuoden 1959 lehteä, vaan juuri sellainen, joka liittyi myös nykyisen isännän sukuun ja lapsuuteen. Emme toki tunteneet toisiamme vielä tuohon aikaan!

No jaa, jos äitini eläisi, hän ei tykkäisi yhtään, että höpötän kummituksista. Kaikelle löytyy selitys, sanoisi hän. Mutta minä kun haluan itsepäisesti nähdä viitteitä kummittelusta, onhan se vaan niin jännittävää! Uskokoon kukin miten haluaa, minä elelen rauhaisaa rinnakkaiseloa Könttärin kummitusten kanssa. Ja odottelen uusia yllätyksiä.

Kategoria(t): Aaveita ja jännitystä | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Lumihuntujen alla

Kävimme tänään heti aamusta kaupassa ja kun ajelimme kotiin vajaan kolmen kilometrin matkaa, ei voinut muuta kuin ihastella luonnon kauneutta: Lumi oli hunnuttanut koko tienoon. Puolivälissä hoksasin, että voisinhan ottaa kuvia kotimatkan varrelta. Hyppää mukaan!

Pian ohitamme Kurkisaaren risteyksen.

Matka jatkuu kauniiden ja hyvin hoidettujen omakotitalojen ohi kohti pohjoista.


Sitten taajama päättyy ja saavumme Suolahden sillalle. Sivuikkuna oli niin märkä ja huuruinen, että en ehtinyt ottaa kuvaa hitaasti virtaavasta salmesta. Keväisin siinä voi nähdä ensimmäiset joutsenet, joista voit lukea muutaman vuoden takaisessa kirjoituksessani täällä, klik. Kuvakin löytyy sieltä.

Sillan jälkeen vasemmalla on upea, vanha Pekkalan talo kauniine pensasaitoineen ja puutarhoineen. Viljellyt pellot, ”Suolahen aukee”, alkaa tästä.

Vielä Saukkoja pellot vain lisääntyvät. Tuolla oikealla kurkistaa jo meidän kotimme, koivukujan päässä.

Tässä käännyttiin pihatielle.Vanha lantakärry nököttää maamerkkinä, vasemmalla lapsuuskotini.Kyllä käykin polku pieneksi ennen kotiovea!Loput kuvat on otettu talon sisältä. Näistä avarista maisemista saamme nauttia joka päivä. Paljon, paljon lunta, kaikkialla. Mutta kodissa on ihanan lämmintä, joten kiva kun tulit mukaan!

Kategoria(t): Sekalaista | 2 kommenttia

Vuoden vaihtuessa

Pikkurenki vietti ensimmäisen joululomaviikoistaan Keuruun mummolassa.

Muutama yö nukuttiin naapuritalossakin, tuntui siltä että mummi ja pappakin olivat siellä kuin lomamatkalla. Kun saunatilatkin oli saatu melkolailla puhtaiksi, oli mukava kokeilla, toimiko kiuas vielä. Ja toimihan se. Saunan jälkeen oli aina vuorossa korttipakka ja Maija. Oli rauhallista ja mukavaa, meillä kaikilla.

Vuoden vaihteeksi saimme vielä lisää jouluvieraita. Se tiesi mäenlaskua

leikkejä,

ihmettelyä

kuutamoa

ja tähtisadetta

vieläpä hiukan rakettejakin.

Mutta jännittävimmät muistot pikkurengille ja -piialle jäivät varmasti piiloleikeistä pimeässä museotalossa.

Oli se minulle ja papallekin uusi kokemus, onneksi tuli mieleen. Sillä kun kaveria etsittiin taskulampun kanssa eri huoneista

ja mukaan lisättiin vielä hurjia kirkaisuja ja mörinöitä, niin kummitusleikki oli ihan käsin kosketeltavissa. Ne oikeat kummitukset tietenkin jäivät piiloihinsa sellaisessa melskeessä!

Vanha vuosi on saatu päätökseen. Tänään, tammikuun ensimmäisenä päivänä, kiitän kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta.

Tämän naapurilta saadun ihanan kukkakimpun kera käännetään katseet kohti kevättä.

Hyvää uutta vuotta teille kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 3 kommenttia

Joulun aikaan

Kuvaterveiset vuoden viimeisellä viikolla.

 

 

 

 

 

 

 

Tonttuovi

 

 

Ja nyt kohti vuoden viimeistä päivää.

 

Kategoria(t): Sekalaista | 2 kommenttia

Tämä kirja toi joulumielen

Huomasin kirjamainoksessa mukavan näköisen lastenkirjan:

Koska kirjoittajakin oli tuttu ja taattu, päätin hankkia pikkuväelle joululukemista. Kirja Keuruun kautta sain sitten tilaamani ja ihastuin ikihyväksi.

Niin kauniit kuvat ja ihana teksti! Melkein meidän kanalasta.

Kyllä pikkurenkikin tykkäsi, kun viikonloppuna sen luimme. Tähän kanalaan ei kuitenkaan kettu pääse, kyllä nuo vanhat seinät yhden repolaisen kestävät.

Oli ihastuttava kirja, joka toi meille mukanaan joulumielen. Hyvää ja rauhallista, muistorikasta joulua teille kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | 4 kommenttia

Wanha pöytävalaisin

Kaunis, visakoivuinen pöytälamppu on jäänyt mieleeni jo aivan varhaisesta lapsuudesta: 1950-luvun alkupuolella meillekin oli hankittu Metro-tyttöjen levy ”Äiti, sytytä lamppu” ja ajattelin aina tuota valaisinta, kun kyyneleet silmissä pikkutyttönä kuuntelin  tätä surullista laulua.

Vuosien saatossa lampunpidike oli mennyt rikki ja sitä oli yritetty korjata eristysnauhalla, tuloksetta. Vinttiä siivotessani löysin jälleen tuon valaisimen ja se katseli minua ullakon hyllyllä niin surullisen näköisenä, irrallaan heiluva kaula vinossa, että toin pölyisen kapineen keittiön pöydälle ja aloin pohtia, kannattaisiko sitä kuitenkin yrittää kunnostaa.

Sain isännänkin innostumaan asiasta ja niin sitten haimme kaupasta uuden, kytkimellä varustetun johdon ja uuden lampunpidikkeen. Emme ottaneet tässä vaiheessa riskiä siitä, että kytkisimme johdon entisen, mustan kytkinnappulan taakse, kun emme tienneet toimiiko se. Siksi tuo kytkinjohto oli varma vaihtoehto. Toinen pohtimisen aiheuttaja oli uusi lampunpidike, jonka pelkässä avaamisessa oli jo ongelmia. Eikä tukeva kiinnittäminenkään ollut ihan yksinkertainen juttu. No, meni siinä aikaa, mutta vihdoin saimme kaikki paikoilleen. Tässä vanha valaisin nököttää jälleen ylväänä, uudella aikakaudella, Led-lamppunsa kanssa, pää pystyssä!

Varjostin oli myös rikki, mutta ainakaan tähän hätään emme uutta löytäneet. Tuo leveä malli taitaa olla harvinaisempi, ehkä vanhanaikainenkin. Entisen voisi varmaan päällystää kankaalla, tai pitsiliinalla, mietitään! Mutta hätäapuna otin esiin neulan ja lankaa ja kursin parikymmentä senttiä pitkän repeämän kiinni. Ei se ainakaan enää repsota ja kun tuon kohdan kääntää taakse, niin hyvä tuli! Voisikohan siihen liimata kapean pitsireunan… hmmm…

On jälleen niin iloinen mieli siitä, että ei heitetty tätäkään rikkinäistä vanhaa esinettä roskiin, vaan se sai uuden elämän.

Eiköhän se se palvele hyvin taas ainakin seuraavan sukupolven ajan!

 

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | Kommentoi

Imelletty perunalaatikko

Pitäisiköhän tämäkin ohje tänne laittaa, seuraavalle sukupolvelle… vai tekevätkö enää jälkeeni koskaan? No, niin tai näin, jollekin tästäkin tarkasta ohjeesta saattaa olla hyötyä. Löysin aikoinaan sen Kotikokki-sivustolta ja laatija on Matti Viikari. Hyvin on onnistunut meillä, mutta perunoiden on oltava oikeaa laatua. Pito-peruna on kai se tunnetuin, jos sinulla on sitä kasvussa. Meillä ei tarpeeksi jauhoisia lajikkeita ole ja siksi voin kokemuksesta sanoa, että niillä ei onnistu. Siis kaupan keltainen pussi!

Imelletty hämäläinen perunalaatikko

  • 2 kg jauhoisia perunoita
  • 5 rkl vehnäjauhoja
  • 50 g voisulaa
  • 2 tl suolaa
  • 7 -8 dl maitoa

Keitä kuoritut perunat suolattomassa vedessä pehmeiksi. Painele heti perunapuristimen läpi (itselleni uusi juttu, tosi hyvä!). Anna soseen jäähtyä noin 60-asteiseksi. Jos perunasurvos on kovin kuivaa, lisää hiukan keitinlientä, meillä sitä ei ole tarvittu. Sekoita sopivasti jäähtyneen soseen joukkoon vehnäjauhot ja laita koko kattila 50-60 -asteiseen uuniin.

Anna imeltyä seoksen uunissa kannen alla ainakin 3-4 tuntia, pidempäänkin. Pidä huoli, että seoksen lämpötila on koko ajan yli 50 mutta alle 75 astetta. Ennen tuo tehtiin lämpimän puuhellan reunalla, mutta kun sellaista ei ole, paistinuuni on ihan mahtava apu.

Sekoita muutama kerta imeltymisen aikana. Kun seos on löystynyt ja tuoksuu ja maistuu imelälle, lisää sulatettu voi, maito ja suola. Sakeuden tulee olla löysän puuron ja tukevan vellin väliltä.

Kaada seos kahteen 1,5 l voideltuun vuokaan tai yhteen isompaan. Täytä vain reilusti puolilleen, sillä perunalaatikko kuohuu helposti yli. Paista 150-175 asteessa 2-3 tuntia. Jos haluat pakastaa, se kannattaa tehdä jo ennen kypsennystä. Laita muovipussi ensin sopivan kokoiseen astiaan, niin täyttö sujuu yksinkin.

Näin meillä on tehty ja siksipä ei tässä vaiheessa olekaan kuvaa valmiista laatikoista, ainoastaan sosepussista, jonka kulma leikkaan aatonaattona  – sulatuksen jälkeen – auki ja pursotetaan vuokaan. Siisti ja helppo homma kiireisinä aattopäivinä!

 

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Pieniä kivoja juttuja

Nykyisin useassa reseptissä lukee, että lisätään vaniljaa jauheena. Niin sitten eräänä päivänä pyörin kaupassa edestakaisin maustehyllyn luona ja etsin vaniljaa. Tankoja, juu löytyy, tietenkin vaniljasokeria ja vanilliinisokeria, nestemäisenäkin löytyi pienessä pullossa. Ja sitten bongasin tämän:

Pieni mylly, jolla voi jauhaa vaniljatangon murusia suoraan sinne, minne tarvitaan. No ei olla vielä kokeiltu, uutuus kuitenkin itselleni.

Toinen helpotus oli tämä omenapora. Entisessä toinen pää painoi ikävästi kämmeneen, kun porasi keskustaa pois kuivattavista omenista. Nyt on, mistä pitää kiinni!

Järjestöjen joulumyyjäisistä löysin tämän, partiolaisten tekemän kolmihaarakynttilän. Eihän se käytännöllinen ole, mutta kun ajattelin, että sen paikka olisi museotalon ikkunalla, niin oli ihan pakko ostaa. Niin ihana! Wanhan ajan lisäksi tulivat mieleen Koiramäki-kirjat.

Tästä seurasi isännälle pientä puuhaa, kun teki tyyliin sopivan kynttilänjalan.

Mukaan tarttui myös luuta, jonka oli myyjäisiin tehnyt yli 80-vuotias pappa.

Lopuksi tämä, mitä varmaan vähiten tarvitsen: pieni pitsiliina. Ennestäänkin niitä on ja on, PALJON. Mummo nimittäin virkkasi aikoinaan suorastaan urakalla. Mutta minulla ei ollut yhtään neulottua. Ja tällekin tiesin heti paikan klaffipiirongin päällä:

Nyt on joulun hankinnat sitten tehty. Kun kaiken kukkuraksi ostimme isännän kanssa kaksi arpaa (jokainen arpa voitti) niin meillä on kaksi pientä pakettia itsellemme aatoksi. Jouluyllätys kummallekin!

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Vanhan talon jouluilme

Olemme isännän kanssa puuhailleet lapsuuskotini, vanhan talon, puolella, sillä haluaisin sinnekin hiukan joulua. Luntakin tuprutteli niin paljon, että piti ottaa traktori lumitöihin mukaan.

Muutama päivä sitten kokosimme makuuhuoneeseen kerrossängyn, jos vaikka pikkuväki siellä toisinaan yöpyisi. Tuolla kohdalla minunkin hetekani oli 10-vuotiaana.

Tuon sängyn tarina onkin aika kiva: Lahjoitimme kesällä Kalettoman huonekalukirppikselle ylimääräistä tavaraa ja samalla kysäisin, olisiko heillä myytävänä kerrossänkyä. Olihan heillä, kuulemma noin 40 kappaletta! Nimittäin, kun Keuruulle tuli pari vuotta sitten hetkessä paljon pakolaisia, SPR joutui pikaisesti teettämään entiseen varuskuntaan puisia kerrossänkyjä. Ja koska kaikki pakolaiset ovat niistä tiloista nyt  lähteneet, kirpputorin pitäjä sai nuo vuoteet patjoineen omaan myyntiinsä. Kaikki ruuvit ja tapit olivat tallessa, pohjalevyt ja  tukevat patjat vetoketjupusseissaan myös. Ja sitten se hinta: 60 euroa koko satsi! Olimme silloin aivan innoissamme ja toimme vain kaksi vuotta käytössä olleen kerrossängyn meille varastoon. Patjapussit olinkin pessyt jo  kesällä, yläpetin lukulamppukin on jo paikoillaan.

Oli niin mukavaa laitella lapsuuskodissa joulua esiin, tietenkin vanhoilla tavaroilla ja tekstiileillä.

Tuokin kaitaliina – lämmin muisto lapsuudesta, ja Senja-mummon virkkaama salusiini ikkunassa.  Oma koti näkyy tuolla takana.

Kun ilta eteni (meillä meni monen monta tuntia kaikessa puhdistus- ym. hommassa), leivinuunin tuli hiipui, joulumusiikki soi hiljaa taustalla ja tunnelma lumisateen myötä vain lämpeni.

Olen aina tykännyt laittaa kotiin joulua. Koristeita, jouluilmettä. Herkkuja,

joita teen mahdollisimman paljon valmiiksi pakasteeseen. Suurta joulusiivousta en ole koskaan harrastanut, siispä  joulustressistä ei ole tietoakaan. Ruuat ja leipomukset vaihtelevat eri vuosina, mutta perheen suosikit ja toiveet pysyvät listalla. Porkkana- ja perunalaatikot eivät meillä edes ole varsinaisesti jouluruokaa, sillä niitä tehdään usein muulloinkin. Onneksi lapset ja lapsenlapset ovat näin tottuneet syömään niitä ja jouluun ne tietenkin myös lisätään. Bataatti ja punajuuri ovat tulleet viime vuosina uusiksi suosikeiksi, makeat leipomukset ovat vähentyneet. Aina on toki kiva kokeilla jotain uuttakin, tänä vuonna en ole tosin huomannut mitään erikoisen houkuttelvaa kokeilukohdetta. No ehkä tämä kakku, klik, näyttäisi aika herkulliselta!

Mutta oikea joulumme on aina vasta silloin, kun pikkuväki ehtii tulla meitä tervehtimään.

 

 

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: | 2 kommenttia