Perunamaalla

Lauantaina naapurin Arvo tuli avuksi ja saimme istutettua loput perunat. Ensin isäntä karhitsi vielä kerran maan, aiemmin oli laitettu reunaan jo ensimmäinen rivi Siikliä ja Annabellaa.

Nyt vanhan Porchen vetämässä perunakoneessa oli monta laatikkoa lisää: Annabellaa, Operaa sekä Afraa. Jätimme Veloxin pois – lajeja on ihan tarpeeksi, sillä kasvimaalla on jo Tammiston aikaista, Timoa ja Mantelia.

Hieno juttu, sääkin on lämmennyt mukavasti.

Saunasta

tarkeni hyvin uidakin, vesi oli jo 14-asteista.

Mutta se ei ole kivaa, että löysin paraatikukkapenkistä ison reiän,

joka johti ties kuinka moniin käytäviin. Jalka vain hupsahti syvyyksiin, kun etsin kadonneita kuunliljoja. Syksyllä olimme kunnostaneet saksankurjnmiekkojen alueen,

nyt juuristot on aika lailla syöty. Voi hyvänen aika, ei kyllä innosta! Kissa ne myyrät ja hiiret ennen piti kurissa – mutta sekin on jo mullan alla. Kun vielä pellolla hyppelevät kolme suurta rusakkoa saavat poikasensa juoksukuntoon, ei kasvimaaltakaan ole satoa odotettavissa, kuten vuosi sitten todettiin. Söpöjä olivat, mutta kaikki maistui, maa-artisokan kasvustotkin, punajuurista puhumattakaan.

Mutta iloitaan siitä mistä iloa saadaan – vaikkapa rentukoista

ja sateenkaaresta.

Tai tästä kummallisesta pilvirintamasta, joka tuli meille lännestä:

Suorat reunat, läpi taivaan

etelästä pohjoiseen.

Oli sattuma, että huomasin tuon kaiken, sisätiloissa sitä en olisi nähnyt. Myyristä ja jäniksistä huolimatta: Elämä on kuitenkin aika lailla mallillaan.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kanatarhassa kaakattaa

ja kukkokin siellä kiekuu. Meillä on kaikkien kukkojen nimi Kalle kauan sitten eläneen värikkään sukulaismiehen mukaan ja tässä esittäytyy nyt sitten Kalle Kolmonen.

Jo alkukeväästä siivosimme kanalan uusia asukkaita varten, pikkuväki sahasi silloin

uudet rimatkin kulkureitille.

Mörön vierailu vuosi sitten murskasi meidän kaikkien ilon ja syksyllä tulevaisuus näytti pelottavalta, sekavaltakin. Siksi luovuimme talveksi kanoista. Toiveena oli kuitenkin jatkaa keväällä ja nyt kun kaikki tuntuu jälleen valoisammalta, kanojen pitoakin jatkettiin.

Tällä kertaa hakureissulle Puurin kanalaan , Kouvolaan, lähti lähisukua kolmen sukupolven verran sekä koira,

mutta ihme kyllä, palumatkalla oli autoon mahtunut vielä viisi rehusäkkiä ja 16 kanaa neljässä suuressa laatikossa. Isännän serkulle oli tilattu seitsemän, tädille kolme ja meille viisi, mutta niitä olikin sitten kuitenkin kuusi. Mikäs siinä, maksoin ylimääräisen ja olen vaan onnellinen, että munia riittää. Tässä koko uusi joukko:

Kukon saimme seuraavana päivänä Lavikon kylältä, kiitos!

Nyt on edessä hiukan opettelua, sillä ainahan se on hankalaa, kun koti vaihtuu. Tikapuut pelottavat ja suuri tila jännittää… Onneksi kukko  on jo hiukan vanhempi ja tottunut, se näyttää mallia neideille. Sillä neitejä ne vielä ovat, muninta alkaa ehkä kolmen viikon kuluttua.

Oli siinä pikkuväelle ihastelemista, sillä hekin tulivat viikonloppuna varta vasten paikalle.

Jälleen on kanalassa elämää ja isännän sekä emännän mieli iloinen. Ohikulkijatkin ovat kuulemma jo odotelleet kanatarhasta kaakatusta ja kiekumista, nyt sitä riittää. Kiitos kanakuskeille!

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | Kommentoi

Granolaa

Tein juuri äsken taas annoksen granolaa, johon Eija-ystävä sai minut innostumaan. Terveiset Espooseen!  Sitä ei tosiaan ole vaikeaa valmistaa, kunhan järjestää puolisen tuntia aikaa itselleen. Aineksia voi vaihdella oman maun mukaan, mutta meiltä löytyi kaapista tällaisia:

Granola

  • 5-6 dl isoja kaurahiutaleita
  • 1 dl kauraleseitä
  • 1½ dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 1½ dl pähkinäsekoitusta (rouhi vasaralla muovipussin sisässä)
  • ½ dl juoksevaa hunajaa
  • ½ dl öljyä

Sekoita kaikki aineet isossa kulhossa, levitä pellille leivinpaperin päälle.Paahda 175 asteessa 25 minuuttia, sekoita ja käänele 10 minuutin välein. Varo polttamasta!

Kun ainekset ovat paahtuneet ja hiukan jäähtyneet, lisäsin sekaan tällä kertaa ½-1 pussillista rusinoita ja pienen pussillisen pehmeitä, kuivattuja karpaloita. Meillä oli myös  kuivattuja aprikooseja, nekin pilkoin joukkoon.

Tämä on kyllä hyvää viilin, maustamattoman jugurtin tai jopa vain maidon kanssa!

 

 

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: , | Kommentoi

Kaikenlaista kunnostusta

Kevät on tänä vuonna ollut sillä tavalla pitkä, että työt on voinut jakaa jopa monelle kuukaudelle. Luntahan ei ole ollut nimeksikään ja tuntui siltä, että miltei kaikki on jo tehty aikoja sitten. No, monet hommat ovat vielä edessä, onneksi esikoinen tuli viikko sitten avuksi.

Hän asensi rannan vesipumpun paikoilleen ja nyt saadaan kasteluvettä jälleen järvestä molempiin pihoihin: meille ja lapsuuskotiin.

Kotitien liittymän putki ojan pohjalla

oli vuosien varrella mennyt tukkoon hiekasta, nyt sekin on jälleen kunnossa. Kiitos!

Isännän kanssa saimme kasvimaalle varhaisimmat kylvöt

ja joriinipenkkiin istutukset. Vielä on mukuloita muuallekin, mutta työ on edelleen kesken.

Varhaisperunaa on kasvimaan kahden pienen penkin lisäksi varsinaisella perunamaalla. Lajikkeina tilan vanha, 1930-luvulta peräisin oleva Tammiston aikainen, Siikli, Timo ja Annabella. Talviperunat ovat autotallissa itämässä.

Kasvihuoneessa on myös perunoita kasvussa – toivottavasti näistä saadaan varhaissato jo juhannuksena!

Sidoimme odottelemassa olleet kolme linnunpönttöä paikoilleen, juuri sopivasti. Seuraavana aamuna pihalta kuului ensimmäisen kirjosiepon ponteva laulusäe! Kyllä nyt on tyhjiä asuntoja niillekin, vaikka tintit ja pikkuvarpuset ovatkin jo asettuneet koteihinsa. Tuo, että ruuvaa painavat pöntöt ensin lautaan ja sitoo vasta sen puun runkoon, on kyllä vaivaton tapa.

Tiistaina oli niin lämmintä, että istuimme jo mehumukien kanssa tuomipihlajamajassa. Oli kyllä odotettu hetki! Muistelimme siinä, kuinka vielä muutama vuosi sitten tuokin paikka oli ryteikkö, jonka keskeltä sitten löytyi, raivauksen yhteydessä, suuresta kivestä ihana kuoppa  lintujen juoma-altaaksi. Sortuneen ja jo puretun riihen jäänteistä tehty tilataide muistuttaa savuisen hirrenpätkän verran meitä entisajan esi-isien työstä.

Kunnostimme kalanperkuupaikan viereen työpisteen multahommille. Tuon pöydän isäntä teki Kangasalan kotiin vuonna 1986! Vielä löytyy käyttöä sillekin, vaikka moneen kertaan on jo korjailtu ja vahvistettu.

Pensasvadelmatkin saivat uudet tuet.

Näin ne päivät kuluvat meiltä karanteenilaisilta, oikein rattoisasti. Kevättä kuunnellen ja ihaillen. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Vappupäivänä

Sääennusteen mukaan edellinen yö oli toistaiseksi viimeinen pakkasyö. Kylmä tuuli puhalsi kuitenkin järveltä, kun lähdin seitsemän jälkeen ulos lintuja kuuntelemaan.

Kasvihuoneessa kaikki oli hyvin, lämmitin on toiminut moitteettomasti. Nostin verhon päiväasentoon

ja huomasin, että tomaatteihin alkaa tulla jo nuppuja.  Ehkä ne viikon kuluttua voi istuttaa maitopurkeista multapetiin. Rönsytaimista siirretyt Bounty-mansikat kurkistelevat katteen alta

ja pilli- sekä kiinansipulit voi kohta istuttaa paikoilleen.Taidan jättää osan kasvihuoneen nurkkaan!

Nostin juuren pätkistä istutetut piparjuuret pihamaata haistelemaan. Karaistuminen on tarpeen, kun ovat vain sisätiloissa kasvaneet.

Parasta kasvihuoneessa käynnissä tähän aikaan keväästä on kuitenkin ruohosipulitupsu. Nappaan aina hiukan mukaan

ja pilkon saksilla leivälle. Kevään maku!

Vein aamukahvikuistille myös kellon, joka siellä on vuosikaudet näyttänyt kesäaikaa pihalla puuhastelijoille.

Eilen piti tietenkin leipoa munkkeja siman kaveriksi.

Munkkien kohotessa muistelin kaipauksella ihanaa Taimi-anoppia, jolta tuon alimman pyyhkeen sain. Meillä molemmilla oli innostusta ruuan laittoon ja leipomiseen, ohjeita on tallessa ja edelleen käytössä.

Vapun ja koronakaranteenin iloksi esikoinen haki Pappilan Pidoista tilatun vappubrunssin, jossa riittää syömistä huomisellekin.

Nyt on kevät alkanut,

mukavaa vappuaikaa sinullekin!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Piirakka kuin keväinen kukka

Tämän piirakan ohjeen näin ensin netissä, mutta se katosi minulta. Sitten paikallislehti julkaisi saman reseptin ja hyvää oli:

Aurinkoinen sitrusrahkapiirakka

  • 250 g juoksevaa Oivariinia
  • 1 prk kermaviiliä
  • 2½ dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 7 dl vehnäjauhoja tai kuten meillä, gluteenittomia jauhoja
  • 2 tl kaardemummaa
  • 2 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki taikina-ainekset annetussa järjestyksessä keskenään. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoittele pinnalle rahkaseos:

  • 2 prk kermarahkaa
  • 2 prk sitruunarahkaa
  • 1 rkl vaniljasokeria

(Munaa ei tarvita, sillä kerma- ja maustetut rahkat hyytyvät muutenkin)

Levitä lopuksi pinnalle säilykehedelmiä ohuina viipaleina. Omassa kevätkakussani oli halkaistuja ananasrenkaita ja aprikoosilohkoja. Olisipa ollut muutama kiiwikin! Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Olisiko tämä teilläkin vappupiirakkana?

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa | Avainsanat: , | Kommentoi

Etäulkoilua

Viime viikonloppuna tyttären perhe tuli kyläilemään naapurissa olevaan lapsuuskotiini. Pikkuväki on vähän ihmeissään, kun mummolaan ei edelleenkään saa tulla, mutta onhan se mukava, kun näinkin lähellä voidaan olla. Teen lasten toiveruokia valmiiksi heille ja pihalla tavataan, maalla on kuitenkin paljon kaikenlaista puuhaa.

Suunnitelmissa oli pätkiä puhtaat rimat kanalaan toukokuussa tuleville uusille rouville. Laudat olisi toki katkottu hetkessä sähkösirkkelillä, mutta nyt annettiinkin puuha lapsille. Pikkurenki on mestari siinä työssä, onhan hän sahannut meillä jo ainakin viiden vuoden ajan. Navetan höyläpenkissä odotti häntä aina laudanpala valmiina ja  siinä ohimennessään hän sitä sahaili.

Ensin kuitenkin kuljetettiin rima porukalla varastosta sahauspaikalle

ja sitten vaan hommiin. Eipä olisi uskonut, että pikkuisin piikakin keskittyi pontevasti

ja pikkupiika 5 v vasta näppärä olikin. Hän sahasi loppupätkästä, muiden pätkien lisäksi, itselleen muistoksi pienen osan, kirjoitti siihen nimensä ja ikänsä ja varmaan se säilyy nyt aarteena, ihan itse sahattu.

Kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta, mutta juoksu piti lämpimänä. Tämä suunnistus on meillä ollut suosiossa jo monena vuonna:

Kuvasin pihasta tuttuja paikkoja, tulostin ja laminoin. (Kuvat ovat mustavalkoisia, koska meillä ei ole väritulostinta.)

Niitä piilotettiin eri puolille pihaa niin, että aina oli suunnistettava siihen kohteeseen, joka kuvassa näkyy. Sieltä kun tarkkaan etsii, niin löytyy kuvakortti seuraavasta rastista. Tässä kortti on kesäkeittiön luona, olikin aika vaikea piilo. Huomaatko sinä tuon pienen kulman, joka kurkistaa grillin alla halkojon välissä?

Näin juostaan pihaa ympäriinsä, sitä enemmän, mitä hankalamman reitin olen  suunnitellut. Meillä tuo kolmikko osaa hienosti ottaa huomioon toisensa: Jokainen odottaa että muutkin näkevät piilosta kortin eikä kukaan sooloile, ryhmänä jatketaan uudelle rastille. Vaikka pikkuisin piika jääkin joskus jälkeen, häntä odotetaan rastilla ja hän saa myös nauttia löytämisen ilon. Ehkä tämä taito johtuu myös siitä, että tätä on leikitty niin usein.

Kun on juostu hiukan yli kymmenessä kohteessa, löytyy aarre. Tällä kertaa se oli poikkeuksellisesti aika muhkea, sillä pääsiäisenä ei tavattu ja herkut jäivät varastoon.

Nyt kuvakortit ovat jälleen pussissaan odottamassa seuraavaa kertaa, koska se lie onkaan. Tämä on lapsista tosi kiva leikki, suosittelen! Pihasta voi myös tehdä kartan ja merkitä rastipaikat siihen, mutta pienimmät eivät vielä sitä hahmottaisi. Lukutaitoisille voi myös vain kirjoittaa pienen jutun uudesta rastista, esim. ”Käy kurkkaamassa leikkimökkiin”  tai ”Keinun luona kannattaa olla tarkkana.” Ja mikä parasta: Alkuvalmistelujen jälkeen aikuisen ei tarvitse muuta kuin istua ja nauttia lasten ilosta!

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , | Kommentoi

Kasvihuoneen herättelyä

Kasvihuone pestiin jo syksyllä, joten nyt oli taas helppo alkaa sen kevätkunnostus. Ensin viritettiin varjostusverkko etelän seinälle ja lapioitiin osa vanhasta kasvualustasta pois. Sitä on aina mukava levittää kukkapenkeille ohut kerros, siistimään syksyn lehtiä. Uudet turvepaalit ovat hurjan painavia, mutta vierittelemällä ne on aina saatu kuitenkin paikoilleen.

Tänä kesänä kokeilen varhaistaa mansikoita, kävin kaivamassa juurtuneita Bountyn rönsyjä mansikkamaan reunalta. Ne on istutettu nyt katekankaaseen käytävän laidoille.

Lasikuistilla helmikuun lopusta saakka kasvaneet tomaatintaimet sekä lobeliat ja muutamat muut lajit oli myös aika siirtää kunnon valoon. Koska vielä on kuitenkin tulossa kylmiä öitä, teimme jälleen sisäteltan kaksinkertaisesta hallaharsosta,

näin lämmittimen puhallus tulee paremmin hyödyksi. Maksimi-minimi -mittari kertoo sitten aamulla totuuden!

Kevään toistaiseksi lämpimin päivä kului tähän kunnostukseen melkein kokonaan, osan vietimme kuitenkin rannassa katiskoita korjaillen. Vanhat sidontalangat ovat haurastuneet, kalasaalis oli vaarassa karata. Isäntä piti kiinni, emäntä ompeli rautalangalla ja västäräkki hyppeli saunan katolla. Oikein mukava iltapuhde!

Ja kun aamukahvikin oli jo nautittu – ensimmäisen kerran tänä keväänä – ulkona, niin voiko olla sen upeampaa päivää. Kiuru, västäräkki, töyhtöhyypät, kuovit, punarinnat ja rastaat peipposien kera. Ah!

Kategoria(t): Kasvihuoneessa | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Erilainen kevät

Vaikka Keuruu on onneksi – toistaiseksi – säästynyt koronalta, meilläkin kauppareissut ovat vähentyneet kummasti. Noin kerran viikossa, aamuvarhaisella,

kun kuu on jo laskemassa,

lähdemme käväisemään kertakäyttöhanskat käsissä tuttuun K- supermarket Järvituuleen, sillä he avaavat liikkeen riskiryhmäläisille tuntia aikaisemmin kuin muille. Paljoa ei tarvita – hyvä vaan saada pakastimista ruuhkaa vähemmälle – mutta maito ja muut tuoretuotteet on kuitenkin noudettava. Nettikauppakin heillä on, ensi viikolla kokeillaan sitä.  Olen tosi kiitolllinen näistä palveluista, jo kriisin alkupäivinä siellä tultiin avuksi monella eri tavalla. Nyt on varhennettuja aukioloja tullut myös muihin liikkeisiin.

Paikallislehdessä oli tällainen ilmoitus, jonka surullisena luin:

Keuruun paras vaatekauppa on vaikeuksissa, elleivät kevätvaatteet tee kauppaansa. Tuo on hurjan suuri alennus ja niin minäkin lähdin avustuskäynnille. Ovi on lukossa, mutta koputtamalla pääsee sisään – turvallisuus on huomioitu kyllä hyvin. Kunpa saisimme pitää tämän ihanan kaupan, jossa on niin taitavia ja ystävällisiä myynti-ihmisä! Palveleva vaatekauppa, toden totta,  josta aina olen tarvitsemani löytänyt.

Jo aiemmin olen hehkuttanut vanhan Keuruun kahta ruokapaikkaa: Pappilan Pidot ja Pappilan Taverna. Nyt on heilläkin vaikeuksia, mutta noutolounaita voi hakea ja pizzaperjantai toimii kotiin haettuna. Kyllä olikin taas hyvää, pitkästä aikaa! Myös gluteenittomia pizzoja saa tilattaessa.

Muutamassa muussakin ruokapaikassa on take away -tarjouksia, mutta pikkurengin suosikkikohteessa, kiinalaisessa, oli liikuttava lappu ovella: Rakkaat asiakkaat, olemme sulkeneet toistaiseksi…. No, eipä pikkurenkiäkään paljoa ole näkynyt. Meillä on kuitenkin ihannetilanne siinä suhteessa, että aivan naapurissa oleva lapsuuskotini on lasten perheiden lomakäytössä, joten sinne voi tulla ja voimme sitten tavata pihalla turvavälien kanssa.

Ja kun on ollut aikaa, on tapahtunut sellainenkin ihme, että isäntä tuli kysymään voisiko auttaa ruuan valmistamisessa. Meillä kun se perinteiden mukaan on ollut aina vain emännän homma. Niin hän sitten, varmaan ensimmäisen kerran elämässään, ruskisti jauhelihaa ja kasasimme yhdessä maan mainion kaalilaatikon. Jatkuisikohan innostus koronan jälkeenkin?

Mutta kevät tulee, pikkuhiljaa. Tomaatin taimet kasvavat

ja toisinaan voi jopa hörpätä kupillisen kahvia ulkona, kauniita maisemia ihastellen.

Terveyttä teille kaikille! Nautitaan ulkoilusta ja kevään tulosta, vaikka se onkin nyt kovin erilainen kuin aikaisemmin.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Koti telkälle

Joskus tuli ostettua telkänpönttö, joka ei kuitenkaan saanut mökillä asukkaita ja kovin matalallekin se oli sijoitettuna. Nyt luin jostain tarkempia ohjeita ja niissä sanottiin, että jos telkälle ei laita pehmikettä pesään, sinne ei muuta kukaan. No, se oli ainakin yksi syy meidän tyhjään kotiimme! Niin sitten etsin varastoon taltioidun vanhan pöntön. Vahvistimme sitä hiukan ja isäntä ruuvasi molemmille sivuille kolmimetriset laudat.

Pohjalle laitoin kauran olkea

ja lopuksi se vaikein: Painava koti piti nostaa pystyyn ja kiinnittää runkoon köysillä.

Tämän jälkeen luin jostain tarkennuksen, että pohjalla olisi pitänyt olla kutterinpurua tai jotain muuta puuainesta – harmi vaan kun tuli tuo tieto liian myöhään. No, ensi keväänä, kun pönttö putsataan, laitan sitten sahajauhoja, ellei asukkaita ole vieläkään näkynyt!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Vanhat kuvat

Nyt täytyy kertoa teille pikaisesti tarjouksesta, joka on vielä reilun viikon  voimassa, 22.4 saakka. Nimittäin, jos haluat kokeilla, miltä vanhat valokuvat näyttäisivät värillisinä, niin siihen on nyt maksuton mahdollisuus MyHeritage-sivuston kautta. Klikkaa tästä ,  niin pääset kokeilemaan! Tässä joitakin omia kokeilujani:

Museotalo tuossa taustalla, isäni on pikkupoika kaivon kannella.

Se ainoa ratsastuskertani, ilman satulaa tietenkin ja vanhalla työhevosella. Äiti ehti juuri ottaa kuvan muistoksi, ennen kuin aloin valua kohti maata. Ilmekin sen jo näyttää: Jääkö äiti alle?

 

Kummitätini Ellin kaunis kuva:

i

 

 

Pula-ajn ruokakurssi mustavalkoisena ja väritettynä.

Toivottavasti ehdit ilmaiseen kokeiluun, itse olin tosi innoissani, sllä moni kuva, joka mustavalkoisena näytti vähän suttuiselta, tuli värin myötä terävämmäksi ja siitä erotti yksityiskohtia. Ihan kuin ne olisivat saaneet elämän! Vanhat mustavalkoiset kuvat ovat tietenkin ne aidot ja todella arvokkaat, mutta väritettyinä ne sävähdyttävät toisella tavalla. Molempi parempi!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kirjojen parissa

Tämä korona-virus on pysäyttänyt meidänkin eloamme. Toki ulkona riittää hommia, mutta kun kaikki muualla paitsi kotona tapahtuva toiminta on pysähdyksissä, mielikin rauhoittuu. Kun on aikaa, voi tehdä rästitöitä, mutta usein olemme myös lähteneet kävelylle metsäteille.

Vielä on paikoitellen paljonkin lunta,

mutta avoimilla paikoilla voi vaikka kahvitella.

Jos sää on huono eikä ulkoilu houkuttele, voi ottaa kirjahyllystä kirjan, joka siellä on odottanut jälleenlukemistaan jo vuosia ellei vuosikymmeniä.

Ensin luin Munthen ”Huvila meren rannalla” ja sitten sen jatko-osan, ”Lumottu saari”. Oli ihanaa lukea niitä uudelleen, sillä edellisellä kerralla en ollut vielä käynyt Caprilla tätä huvilaa katsomassa. Pääsisipä sinne vielä!

Viime viikolla ahmin vanhan suosikkini, Edgar Lee Mastersin ”Spoon River antologian”. Se on kirja, josta haluaisin kertoa tarkemmin,

sillä se on jotenkin koskettanut minua aina, mutta nyt, vuosien jälkeen, vielä enemmän. Wikipedia kertoo kirjan runoista näin:

”Runot ovat kuolleiden kaupunkilaisten hautakivien tekstejä, joita vainajat itse esittävät. He kertovat asioita, joita voi odottaa: jotkut kertovat oman tarinansa ja elämänsä käännekohtia, toiset tekevät havaintoja ulkopuolisesta elämästä, pikkutarkat valittavat hautojensa kohtelusta, ja jotkut kertovat, miten he oikeasti kuolivat. Kun ei enää ollut syytä valehdella seurausten pelosta, he kertovat elämästä kaupungin julkisivun takana. Yksi asukkaista, älykäs ja menestyvä mies, kiittää vanhempia kaikista saavutuksistaan, ja vanha nainen itkee, sillä mies onkin hänen salainen avioton lapsensa, ja näistä kuvauksista syntyy vaikuttava, joskaan ei kaunis kokonaisuus.” Mielenkiintoista, että Wikipediakin nosti esille juuri ne runot, jotka koskettivat itseäni eniten.

Ensimmäinen niistä kertoo saksalaisesta talonpoikaistytöstä,  Elsa Wertmanista, jonka isäntä saattoi raskaaksi. Talon emäntä taas ei voinut saada lasta, joten hän vetäytyi piiloon ja levitti huhua, että odottaa ja niin hän sai omakseen piikatytön vauvan. Lapselle ei sitä tietenkään kerrottu ja hänestä kasvoi aikanaan taitava ja kuuluisa mies, Hamilton Greene. Kun Hamilton puhui upeasti poliittisessa kokouksessa, oikea äiti itki, sillä hän olisi halunnut huutaa kaikille: Hän on minun poikani! Mutta sitä hän ei koskaan voinut kenellekään sanoa. Ei olla ylpeä omasta lapsestaan.

Toisessa hautakirjoituksessa Hamilton kiittelee upeasta urastaan vanhempia, joita hän luulee omikseen: ”Äidiltäni perin vilkkauden ja puhujanlahjat, isältäni tahdon ja ajatusten selkeyden. Heille kaikki kunnia.”

Tämän surun voi kokea moni sitenkin, että joku muu hyödyntää ja ottaa omikseen toisen aikaansaannokset. Ja hiljaiset, ne, joille kunnia kuuluisi, ovat vaiti. Tuttua?

Myös täällä, klik, on kirjasta tietoa.

Tässä kerroin vain kahdesta runosta, niitä on todella monta. Taidan tulla jo vanhaksi, kun satavuotiaat kirjat ovat suosikkilistalla! Lopuksi vielä Alexander Throckmortonin viesti  haudastaan: ”Nuorena olivat siipeni voimakkaat ja väsymättömät, mutta en tuntenut vuoria. Iän karttuessa opin tuntemaan vuoret, mutta väsyneet siipeni eivät jaksaneet lentää näkemykseni teitä.”

Nyt on jo kymmenkunta kirjaa luettu, hyviä lukuhetkiä sinullekin omien suosikkikirjojesi parissa!

Lopuksi vielä: Rauhallista pääsiäisaikaa kaikille. Toivotaan, että pääsemme ennen kesää normaalioloihin.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Vanha ankkatuoli

Isäni sai pikkupoikana, 1920-luvulla, Tampereen sukulaisilta ankkatuolin. Toiset lapset olivat sillä  siellä jo keinuneet, mutta kaunis, tukeva ja tervetullut se isälle oli. Tämäkin kuva sen todistaa.

Kului parikymmentä vuotta. Tuolla välillä nuori mies oli ollut rintamalla, niin Karjalassa kuin lopuksi Lapin sodassakin. Onneksi hän palasi terveenä takaisin kotitilaa viljelemään, minäkin synnyin ja pääsin aikanaan ankkatuolilla kiikuttelemaan. Koska salamalaitetta ei edelleenkään ollut, tuoli piti kuvausta varten kantaa ulos, olinhan juuri täyttämässä kolme vuotta.

Jälleen kului jokunen vuosikymmen ja jo kolmas sukupolvi keinui tuolissa. Valokuvaus oli tuolla välin muuttunut värilliseksi, mutta ajattelin, että mustavalkoisena se sopisi paremmin joukkoon.

Ja lopuksi, ankkatuoli kestää ja kestää. Siinä kiikuttelee vauhdikkaasti jo neljäs sukupolvi ja aina keinumisessa on sama viehätys. Keinu on museossa, jossa syyskylmillä kävimme pikkuisinta piikaa kuvailemassa.

Moni asia on maailmassa muuttunut tämän kestävän kiikun aikana. Se on nyt suurin piirtein sata vuotta vanha, mutta sen kauniit, maan läheiset värit menevät yhä edelleen suoraan sydämeen. Kulunut pinta kertoo elämästä: Nuorien perheiden onnesta, ilosta ja surustakin. Pienien sormien hellästä puristuksesta, vauhdin hurmasta. Rakas, vanha ankkatuoli!

 

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | Kommentoi

Pula-ajan keittokirja

Tästä kuvasta

olen jo aiemminkin kirjoittanut, klik. Siinä on kurssilaisia nykyisen museotalon kuistilla, vuosi on 1917. Kuvan takana on teksti: Pula-ajan ruokakurssi, mutta nyt olen saanut tarkemman tiedon: Silloin opeteltiin hätäleivän tekemistä, varmaankin pettuleipää. Seuraavana vuonna Suomeenkin rantautui paljon uhreja vaatinut Espanjantauti, klik.

Kuva innoitti minua etsimään keittokirjaa, joka sisältäisi pula-ajan reseptejä ja antikvariaatistahan se löytyi. Netistä on helppo tilata! Kirja on vuodelta 1941, silloinkin oli pula-aika.

Nyt lueskelen sitä ja ajattelen senaikaista elämää. Pula-aika – ei ole itsestään selvyys, että sellaista ei meille enää tule.  Korona-virus sai aikaan monenlaista hamstrausta ja mielessä on itse kullakin pyörinyt, mitä kaikkea voikaan olla odotettavissa: Ruuan tuottaminen ja saatavuus on usein sään armoilla. Me olemme vain tuudittautuneet siihen, että kaikki on hyvin ja jopa yltäkylläisesti. Pintaliitoa? Nyt tuo turvallisuus on katoamassa ja ahdistus täyttää monen lomautetun tai työpaikkansa menettävän mielen ja kotimaan, suomalaisen maatalouden, terveydenhuollon ja toisesta välittämisen arvostus ovat jälleen tärkeitä. Näkyyköhän tämä kriisiaika Suomessa myös kirkkoon liittymisen tilastoissa? Koti, uskonto ja isänmaa, ne vanhat arvot. Kuin nämä kaksi vanhaa puuta: Kuusi ja mänty – miltei yhteenkasvaneina. Riitelemättä, toisiaan tukien mutta antaen kaverille kuitenkin sen tarvitseman tilan. Eihän sille mitään voinut, että nuo kaksi siementä sattuivat pula-ajan keittokirjan valmistuessa putoamaan vieri viereen. Yhdistäisikö tämä kriisi meitäkin?

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: | Kommentoi

Katti-Artturin kakku

Onpas ihana nimi tällä rouskuvalla herkulla! Löysin sen sattumoisin jostain, alkuperäinen bloggaus on kuitenkin täältä, klik. Virossa on lastenohjelma Katti-Artturista ja tämä herkku liittyy siihen. Laitan ohjeen tännekin, hurjan iso määrä siitä tuli.  No, tietenkin perheitä on eri kokoisia ja toisaalta tuohon herkkuun jää ehkä koukkuun, mutta juurikin tästä viimeisestä syystä ohje kannattaa ehkä eka kerralla pienentää. Puolikaskin riittää!

Katti-Artturin kakku

  • 100 g pussi Lidlin Junior- maissinaksuja
  • 300 g voita
  • pussillinen Lidlin lehmätoffeita

Laita voi kuppiin, jonka asetat kuumaan  vesihauteeseen. Sulavan voin sekaan lisätään pieniksi paloiksi pilkotut lehmä-karkit. Sekoittele, kunnes karkitkin ovat sulaneet.

Taita maissinaksut keskeltä poikki

ja ota mahdollisimman iso ( 5 l) kattila. Pohjalle ensin vähän naksuja, sitten voi-karkkiseosta, sitten naksuja ja loput makeasta seoksesta. Sekoittele ja pyörittele lastalla niin, että kaikki naksut makeutuvat ja tulevat tahmeiksi.

 

Levitä useampi kaistale tuorekelmua tai kuten meillä, jättikokoinen muovipussi (kinkkupussi) ja kaada naksuseos pitkäksi pötköksi sen päälle. Pyörittele rullaksi, painele, tiivistele… Tässä vaiheessa itselleni vasta selvisi, että onpas iso määrä. Minulle tuli kaksi rullaa! Kapea ja matala on paljon helpompi tehdä kuin muhkea, mutta jotenkin sain sullottua tämän jättiannoksen kelmuihin. Jätin rullat pöydälle vielä joksikin aikaa ja painelin ja tiivistelin kostuneita raksuja tiukempaan. Kelmulla vuorattu pitkulainen vuoka olisi varmaan myös hyvä, ehkä parempi kuin tämä pyörittely.

Kannattaa säilyttää kelmussa jääkaapissa, leikataan paloiksi. No onpas hyviä!

 

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: , | Kommentoi