Museon uudet muistot

Tänä kesänä meillä on käynyt paljon museovieraita. Heitä varten laitoin esille myös vieraskirjan – sekin aika ”museoinen”, kun on isän ja äidin häälahjaksi saama, vuodelta 1947.

Eipä tuohon puisten kansien väliin juurikaan nimiä häiden jälkeen ollut tullut, joten hyvin sopii lisää ja on kuin tarkoitettu tähän uuteen työhönsä.

Kesän mittaan museo on saanut myös uutta nähtävää,

saimme erityisesti pellavan käsittelyyn kuuluvaa esineistöä äidin lapsuuskodista. Nyt meillä on pellavaloukku, jopa kaksi!

Ja tällainen, myös pellavaan liittyvä piikkimatto.

Toisinaan vieraatkin tuovat tullessaan jotain, kuten tämä ihana, vanha pahkakuppi. Kiitokset, Anneli!

Entuudestaan meillä olikin kaunis puulusikka, joka sopi kuppiin paremmin kuin hyvin. Takana olevassa rasiassa on säilytetty voita ennen vanhaan.

Puolukkasaavista puuttui survomiseen takoitettu nuija, jonka sain sattumalta huutokauppakeisarin Keuruulla pitämässä huutokaupassa aivan vieraalta ihmiseltä. Kiitos, Ari!

Ostin kirpputorilta mankelilaudan, sillä se puuttui. Tuo pyöreä pulikka oli meillä entuudestaan.

Tämän ikivanhan tuolin vein aivan nurkkaan, sillä se ei puutappeineen taida kestää istumista.

Muutama pyyhe ja liinakin ovat uusia. Vaikka kaikki tahrat eivät lähteneetkään, niin tässä kankaat kuivuvat pesun jälkeen kuitenkin raikkaiksi kesätuulessa.

Tämä kirjontatyö on aika ihana. Kukahan sen on ahertanut, äiti vai tädit. Vai Ida-mummo.

Oli taas mukava järjestellä uusia tavaroita paikoilleen. Vielä onneksi mahtuu!

Siinä touhutessani katselin haikeana ikkunoista ulos pellolle ja järvelle: Tätä maisemaa ovat entiset sukupolvetkin katselleet,

keittiössä hääriessään.

 Pääsisinpä vielä kurkistamaan tuohon entiseen aikaan: Kuulisinko pitkien hameiden kahinaa, nuuhkisinko puuliedellä porisevan puuron tai lihapadan tuoksuja. Näkisinkö pellolla työväkeä sirppien kanssa, kauralyhteitä kokoamassa.

Keltainen, kypsyvä kaura, leivän tuoksu. Elämän maku. Hiljaisten huoneiden askelten kaiku.

Rauha hiipii mieleen ja kiireet unohtuvat: Ovi on auki menneeseen aikaan, myös sydämessä.

Mainokset
Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | 3 kommenttia

Museotalon takana

Jo aiemmin kirjoitin (klik), että raivasimme pusikot  museotalon takaa. Samalla vino alue myös pengerrettiin niin, että jatkossa sinne voi mennä vaikka nosturilla, jos sellaiseen on tarvetta. Sitten asetettiin maalaustelineet paikoilleen

ja muutamassa päivässä saimme isännän kanssa työn tehtyä helteestä huolimatta: Iltapäivisin tuo idän puoli oli varjossa. Eilen telineet purettiin ja siirrettiin viimeiselle kunnostettavalle seinustalle,

joten pääsimme tasoittamaan epätasaista maapohjaa sellaiseksi, että sen voisi jatkossa huoltaa ruohonleikkurilla. Traktori ja takalana

sekä isäntä ja emäntä illansuussa lapion ja haravan varressa.

Viimeiset kannot ja oksat pois,

hyvä tuli!

Lopuksi ripottelin mullalle nurmikonsiemenet sadetta odottamaan.

Vielä kesäkuussa näin

ja nyt näin.

Enpä keväällä olisi uskonut tätäkään näkyä näkeväni.  Jo vuoden päästä tuossa mulloksella on vihreä nurmi ja ehkä muutama matala pensas rinnettä rajaamassa. Mutta nyt vielä se yksi seinä… huoh… Jaksaa, jaksaa!

Kategoria(t): Sekalaista | Yksi kommentti

Syystyöt alkoivat,

vaikka kesän lämpö vielä viipyykin. Marjasato on suurin piirtein kerätty puutarhasta ja nyt näkee hyvin ne oksat, jotka ovat huonoja ja jotka voisi poistaa.

Keväällä ne onkin vaikeampi erottaa, kun missään ei ole lehtiä. Oksasakset vain heilumaan!

Koska kuitenkin osassa oli vielä muutama marjakin, niin kanalan väellä oli herkkuilta. Huomiseen mennessä nuo lehdetkin on jo popsittu parempiin nokkiin, luulisin.

Kunhan vielä muistamme ripotella syyslannoitteen, niin marjatarha saa jäädä odottelemaan seuraavaa kesää.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kansanoopperassa

Tiistaina lähdimme isännän kanssa eteläiseen Suomeen parin päivän retkelle. Asioita oli muitakin, mutta tärkein niistä oli saada nähdä kansanooppera ”Aleksanteri II aikaan”, jota esitettiin Elimäen museoalueella.

Kirjoittaja ja säveltäjä on Jouni Sjöblom,

jonka edellisen kansanoopperan, ”Kustaan sota”, olimme nähneet kaksi vuotta sitten. Siispä tiesin jo etukäteen odottaa kauniita melodioita ja upeita sanoituksia. En pettynyt!  Tässä kahden vuoden takaisesta esityksestä traileri , jonka mieleen painuvin laulu kohdassa 6.10, klik.

Ystäväni Raija oli mukana kuoroesityksissä kuten viimeksikin, ja hänen lapsenlapsensa myös silloin, kun koulu ei ole esteenä. Upeita pukuja,

 

kauniita sanoituksia. Yksi herkimmistä melodioista oli mielestäni tässä tunnelmaa tihkuvassa valssissa:

Tarina sijoittui samoille seuduille, missä 150 vuotta sitten oli eletty noita aikoja. Nyt yli 50 harrastajaa oli esiintymässä kauniissa maisemissa, ihastuneen yleisön edessä. Voisin lähteä uudestaan vaikka heti, niin nuo laulut jäivät mieltä kaihertamaan. Vielä ei ole myynnissä DVD:tä, joka sekin kyllä aikaa myöten valmistuu, kuten viimeksikin.

”… Kun kaikki haaveet elämän on kaatuneet ja viljan tähkät hallan alle maatuneet,           mä uskon valon, auringon saaapuvan, kanssa uuden oraan kasavan.                                        Sulat veet, niistä teet uudet sillat huomiseen, sulat veet, saapuneet on vuoksi elämän.  Sulat veet virranneet on viikon päivän jokaisen, rakennan parempaa mä päivää seitsemän…” (Nälkävuodet)

Kun yökylässä saimme vielä ihanaa iltapalaa, katakarapupannua, niin aamulla oli haikeaa lähteä palaamaan kotipuoleen ja arkeen.

Kiitos tekijälle ja esittäjille ihanasta kansanoopperasta, kiitos illasta ystäville! Oli upea reissu, nautimme joka hetkestä.

 

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Kesämuistoja

Tämä kesä on ollut kuuma. Tukalan kuuma, mutta myös ihanan kuuma lapsia ajatellen. Heille jäi kesästä varmaan monta mukavaa muistoa, paitsi oman perheen kanssa ja muualla vietetystä ajasta, niin myös lomaviikosta meillä.

Minäkään en aiemmin tiennyt, että saippuakuplat kestävät järven pinnalla usein pitkäänkin. Ne olivat siinä lipuessaan huikean kauniita!

Kasvimaan reunassa olevat auringonkukat kasvoivat jättisuuriksi

ja yhdessä maa-artisokkien ja maissien kanssa ne muodostivat viidakon, johon oli helppo piiloutua.

Uimisen lisäksi vedellä oli mukava leikkiä. Tässä pestään  leikkimökin kaikki astiat puhtaiksi.

Perunoiden noutaminenkin oli kuin leikkiä.

Puutarha on täynnä erilaisia marjoja, joita tuli popsittua myös ohimennen. Kuvassa oltiin tulossa kanalan iltatoimilta ja pikkupiika poikkesi matkalla karviaispensaan luo herkuttelemaan.

Puuvaja täyttyi jälleen saunapuista. Tässä ylpeät ahertajat

ja tässä heidän palkkarahoilla hankkimansa tavarat. Arvaat varmaan, kumpi on rengin ja kumpi piian!

Kurkkureki sai vettä

ja riemua riitti, kun mummon kesäkurpitsat olivat jälleen päässeet salaa kasvamaan liian isoiksi. Ongelmaan löytyi ratkaisu, kun seurakunnan nettisivuilla toivottiin niistä lahjoitusta sunnuntain lounaalle ja niin lähti lasti keittiölle, pikkupiika ja renkipoika itse ne sinne veivät.

Kaikkein hauskinta taisi kuitenkin olla se, kun laitoimme papan kanssa lapsille vesiliukumäen ystävän ohjeen mukaisesti. Pienin piika tyytyi vielä altaaseen,

mutta isommat vilistivät hurjaa vauhtia mäntysuovalla liukastettua pressua (hopeanvärinen on liukkaampi) alas, nurmikolle saakka. Vesi tuli järvestä ja oli jo valmiiksi lähes 30-asteista, joten kyllä tarkeni. Pikkupiika totesikin, että tämä oli hauskinta, mitä  hänelle ikinä on tapahtunut. Mustikkamaan variksenpelätin seurasi ihmeissään kaksikon touhuja.

Kesä oli ihana, kuumuudesta huolimatta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , | Kommentoi

Hamina Tattoo

Olen usein ajatellut, että olisi mukava päästä paikan päälle katsomaan Hamina Tattoon marssishowta. Nyt siihen tuli tilaisuus, sillä tuttu matkojen järjestsäjä, Matka-Mäkelä, teki sinne bussilla päiväretken Keuruulta.

Kadut olivat täynnä kesäisiä, iloisia ihmisiä. Myyntikojuja,

musiikkiesityksiä,

kaikenlaista nähtävää koko viikoksi.

Meillä oli vain vähän aikaa, show alkoi kello 14. Sitä ennen oli kuitenkin ruokailu, joka oli järjestetty bastionin muureihin rakennetussa

upeassa ravintolassa. Oli hienot puitteet!

Tattoo-leivoksessakin oli puhallinsoittimen kuva.

Alueella oli valtava telttakatos, jonne mahtui noin kolmetuhatta vierasta näytöstä seuraamaan.

Kaikki istuinpaikat täyttyivät.

Juontajana ja kuuluttajana toimi televisiosta tuttu uutis-ankkuri Jussi-Pekka Rantanen, olipa mahtava esitys häneltäkin! Kieli vaihtui lennossa tarpeen mukaan.

Esiintyjiä oli monesta maasta Suomen lisäksi. Eksoottisin ohjelma oli Etelä-Korean joukolta. Käsittääkseni he olivat esiintyneet myös Olympialaisten avajaisissa ja meno oli nytkin näyttävää.

Komeasti esiintyivät myös Venäjä, Hollanti, Usa, Saksa, Iso-Britannia ja Norja, joka oli mielestämme upein shown osa.

Hieno päivä, joskin monen tunnin matkoineen aika väsyttäväkin. Löysin netistä saman shown iltanäytöksen, joten sinäkin voit tulla mukaan tähän näyttävään juhlaan, klik! Norjan osuus alkaa kohdassa1.43 ja Korea kohdassa 1.20. Upeaa!

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , | Kommentoi

Illallinen Suomen taivaan alla

Huomasin Face Bookista, että tulossa olisi yhteisen ruokailun teemapäivä ”Illallinen Suomen taivaan alla”, klik. Tuo nimi jo oli niin ihana, että innostuin asiasta ja kun käly innostui vielä enemmän ja lupasi tulla  auttamaan kattamisessa, päätin osallistua. No  en minä tietenkään mihinkään virallisesti itseäni merkannut, kunhan kyselin hyviltä ystäviltä josko ehtisivät meille kesäkeitolle. Kaikille ei ilta valitettavasti käynyt, mutta oli meitä yhdeksän ruokailemassa ihanan, kesäisen taivaan alla.

Ensin piti tietenkin kantaa pöytä sen taivaan alle, tässä tapauksessa myös koristeomenapuun alle. Sitten äidin vanha valkoinen pöytäliina ja sen kiinnitys nastoilla, sillä tuuli jonkin verran. Pähkäilyä riitti

mutta lopuksi pöytä oli sopivassa paikassa ja valmiina valkosipulikoristeineen. Olin aamulla leiponut hiivaleipää (speltti-, ohra-, sämpylä- ja vehnäjauho)

ja suuren kesäkeittokattilan lisäksi

oli muutakin tarjolla. Isäntä savusti lohet.

Ruokailu Suomen taivaan alla oli todella mukava tapahtuma!

Jälkiruokana kahvi ja nakukakku, jonka päällä oli sen päivän kerätyt marjat: Mansikat, pensasmustikat ja viimeiset vadelmat.

Ilta kului pitkälle ja juttua riitti. Voi kun oli ihana tavata ystäviä! Eihän tuo sää aina ole yhtä upea, jos tällainen vuosittain järjestetään. Mutta nyt sekin oli kohdallaan: Pitkän, kuuman kesän viimeisiä helliä henkäyksiä.

Lähdimme isännän kanssa vielä  illan päätteeksi saunaan ja uimaan, tuikutkin paloivat tuulen tyynnyttyä.

Päätimme jäädä saunakamarin  sohvalle yöksi, vaikka hyttysverkkojen puutteeen vuoksi ikkunaa ei voisikaan pitää auki.

Vaan kuinkas kävi. Puoli kahdelta tuntui siltä, että sitä kuumuutta – lähes 30 astetta – ei voi enää sietää. Sydän pysähtyy ja henki ei kulje! Ja niin hiippailimme peittojen ja tyynyjen kanssa autolle ja takaisin omaan sänkyyn, pimeässä, trooppisessa yössä. Tuikkujen valaistessa rantaa.

Jäipä mieleen tuokin, upean illallis-illan yönäytös. Kiitos kaikille vieraille, te teitte tästä ihanan muiston!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Joka solulla

Tänään oli pikkuväen viimeinen lomapäivä: Veimme renkipojan ja piikatytön Isolukon kautta kotiin.

Näissä Kangasalan jylhissä maisemissa olin viimeksi kulkenut lähes 30 vuotta sitten, Suoramalla asuessamme.

Muistojen täyttämä metsä ja sen polut, jotka nyt halusin jakaa myös pikkuväelle.

Paluumatkalla tuntui jotenkin tyhjältä, joku jakso oli lopussa. Kesä?

 

Illalla sitten lämmitimme saunan – tällä kertaa vain kahdelle –

ja istuimme uinnin jälkeen isännän kanssa kuistilla kauan, kauan.

Joutsenperhe lipui hiljalleen ohi, järvi oli rauhallinen, uneksiva.

Aamulla talon ympärillä olevalta pellolta oli kaadettu tuorerehu ja poissa ollessamme se oli jo korjattu talteen. Vain ihana tuoksu oli jäänyt jäljelle.

Viereinen kaurapeltokin tuoksui voimakkaasti kosteassa, viilenevässä illassa

ja nuuhkin ahnaasti, sillä se toi mieleen muistot kaukaa menneiltä vuosilta: Isästä, peltotöistä, omista lapsista, siitä kun he olivat pieniä ja kulkivat samoja polkuja kuin minä aikoinaan. Näitä polkuja saan kulkea edelleenkin, rakkaissa maisemissa.

Nyt lapsenlapset olivat nauttineet kesän lämmöstä, järven hellistä laineista. Keränneet muistoja.

Olen mummo, joka juuri nyt on onnellinen ja sanomattoman kiitollinen. Omassa pienessä, kauniissa maailmassani, kuin värejä heijastavassa saippuakuplassa, joka tuulen mukana liikkui keveästi järven pinnalla.

Tunnen eläväni joka solulla, tässä ja nyt, tätä tuoksuvaa, hiljaista, hämärää iltaa.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Varsiparsakaali

Joko tunnet varsiparsakaalin eli broccoliinin? Se on parsakaalin ja pinaattikiinakaalin hybridi. Viime kesänä sitä jo oli myynnissä Bimi-nimellä, nyt on täällaista kotimaista tuotantoa.

Kun keväällä löysin siemeniä, päätin kokeilla kasvatustakin, mutta hellekesä toi kirvat ja avomaalla kävi aika huonosti. Kasvihuoneeseen viemäni taimet kyllä kasvoivat hyvin.

Nyt nuo herkut on jo syöty – eihän niitä montaa ollutkaan – mutta saimme viikonloppuna todeta vielä koko suvun voimin, että tätä on saatava muulloinkin.

Kiehautin kukinnot suolalla maustetussa  vedessä kypsiksi, lisäsin  sekaan voinokareen sulamaan ja siinä se. Ei muuta, vain aitoja makuja. Namskis!

Jos laji on uusi, luepa vaikka tästä: klik.

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: , | Kommentoi

Kesävieraita kotirannassa

Jo viime keväänä kotilahdella asusti joutsenpariskunta. Silloin ei vielä poikasia nähty, mutta tänä kesänä niille sitten syntyivät esikoiset. Viisi ihanaa poikasta, jotka kuitenkin pysyttelevät mieluummin vastarannalla.

Mietimme pikkurengin kanssa pariskunnalle nimeä, sillä varmaankin ne taas ensi keväänä palaavat. Minkä nimisiä ihmisiä on ennen asunut tällä mäellä? Asarias ja Fredrika? Aapo ja Johanna? Seth ja Wilhelmiina? Lauri ja Senja? Hetken pohdiskelun jälkeen joutsenet päätettiin nimetä edellisen sukupolven mukaan Erkiksi ja Airaksi. Ne olivat pikkurengin mielestä tutuimmat ja sopivimmat nimet. Ehkä ne tuovatkin terveiset vanhemmiltani taas palatessaan.

Mutta joutsenien lisäksi pesintä on onnistunut myös sorsilla. Joku on nähtävästi ruokkinut niitä, sillä ensin laiturin viereen pelmahti isompi joukko ruokaa kerjäämään

ja toisena päivänä tuli sitten emo pienten lapsiensa kanssa.

Aika lähelle pikkurenki pääsikin, kun varoen liikkui istuvillaan vedessä.

Nyt oli jo varauduttu leipäpalalla.

Toivottavasti laituri saa kuitenkin jäädä näiltä vierailta meidän käyttööme, ilman ylimääräisiä ”maalailuja”!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Veden äärellä

Tänä kesänä olemme usein huomanneet vedessä järvisimpukoita. Moneen vuoteen niitä ei olla nähtykään, mutta nyt ne ovat jostain syystä lisääntyneet huimasti.

Pikkurenki oli innoissaan niitä tutkiessaan: Toisinaan ”limalöllö” oli vielä hiukan näkyvissä, kun hän simpukan nosti. Yleensä se on kyllä ehditty vetää sisään kuorien piiloon.

Jos simpukan jätti veteen kyljelleen, niin jonkin ajan kuluttua se nousi pystyyn ja seuraavana päivänä jo saattoi tutkia sen tekemää polkua. Aikamoinen etanavauhti!

Nyt, kun vesi on todella lämmintä,

on mukava pulikoida vaikka tuntikaupalla

 

tai istua laiturin reunalla, jolloin pikkukalat tulevat tutkimaan ja suukottelemaan jalkoja.

Kesä hellii!

Rantakukka

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Vähän juttua tomaateista

Tomaatteja kasvaa useimpien harrasteviljelijöiden kasvihuoneissa. Tässä omia kokemuksiani tältä kesältä:

Helle on ongelma siinä missä kylmyyskin. Parasta olisi 20-25 asteen lämpö. Kylmään saa avun lämmittimistä, mutta helteen kanssa on ollut vaikeaa, sillä tomaatit kärsivät. Hedelmöittyminen vaikeutuu tai jopa estyy. Iso ovi on aina auki, samoin toisen päädyn tuuletusluukku. Kattoluukut avautuvat itsestään, mutta silti lämpö on noussut yli neljäänkymmeneen asteeseen. Ensimmäisen kerran huomasin meillä, että kukat eivät hedelmöity, vaan varisevat pois. Vain karat ovat jäljellä.

Nyt olen suihkuttanut kasvustoa kauttaaltaan pari kertaa päivässä ja raakileita on alkanut jälleen muodostua.

Helle saa myös aikaan lehtien käpertymistä

sekä tomaattien vihertymistä kannan ympäriltä. Ne ovat pääasiassa ulkonäköhaittoja: vihreän osan voi aina leikata pois, tällekään kun ei voi mitään.

Luin, että Suomen olosuhteissa kesän aikana ehtii kypsyä vain korkeintaan viisi kukkaterttua, joten turha kasvattaa liian korkeaa kasvustoa. No, meillä latva katkaistaan aina silloin, kun katto tulee vastaan ja tämä hellesää on kypsyttämässä jo nyt neljättä kukkaterttua. Eli tuokin ohje on väärä tälle hellesäälle!

Mutta pääasia on, että tomaatteja kypsyy tasaiseen tahtiin. Ja senkin varmaan tiedät, että kun varastoit niitä, lämmön olisi oltava yli 13 astetta eli ei jääkaappiin. Muuten maku kärsii!

Kategoria(t): Kasvihuoneessa | Avainsanat: , | Kommentoi

Mustikoita

Kuivuus on vienyt mustikkasadon monin paikoin. Kävimme isännän kanssa  etsimässä kolmesta tutusta metsästä, mutta laihoin tuloksin. Sitten suuntasimme, varhaisena aamuna, Petäjävedelle, josta aiemminkin olemme ongelmakesänä marjoja löytäneet. Kolme tuntia ahersimme kuumassa hyttysten kanssa

mutta onneksi kotiin ei kuitenkaan tarvinnut palata tyhjän ämpärin kanssa.

Perkauksen jälkeen jäljelle jäi noin 12 litraa hyvälaatuisia marjoja. Ja sitten tietenkin se kesän paras mustikkaherkku, pullataikinaan tehty mustikkapiirakka. Namskis ja vielä toisenkin kerran namskis!

Enemmänkin olisimme mieluusti keränneet, mutta ainakin toistaiseksi tämä etsiminen riittää. Muut kotipihan marjat odottavat jo, mansikkakin varjoisassa paikassaan vasta alkoi kypsyä, hih…

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Telttailua

Helle jatkui ja jatkui, siksi ajattelimme etsiä varaston peränurkasta vanhan teltan. Jospa siellä olisikin kiva nukkua, tai ainakin leikkiä, pikkuväen kanssa.

Jännittävää, kun kaikki luonnon äänet kuuluivat nyt selvästi: Kukon kiekuminen, naakkojen huuto, joutsenien mekastus. Hyttyset teltan ulkopuolella.

Kaksi yötä nukuin pikkurengin kanssa siellä, melkoisen kovilla patjoilla… huoh.

 

Käänsimme teltan suuaukon kohti etelää ja kellokin oli soimassa, että näkisimme kuunpimenyksen,

mutta huonosti se näkyi. Enkä saanut kaveria hereille lainkaan, vainka useamman kerran yritin! Vasta sitten, kun maan varjo alkoi liikkua jo pois, kuuta oli mukava tarkkailla.

Suoraan teltasta, omalta makuupaikalta.

Tarkemmin ajatellen täysikuuta on kyllä upeampi ihastella, mutta tuli tästäkin yöstä jälleen muisto, siihen keinutuolivaiheeseen, 🙂

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Jopa omenat alkavat kypsyä

Hämmästyin huomatessani, että linnut olivat nokkineet Pirja-omenoita. Maassa oli monta pudokasta

ja kun halkaisin yhden, niin siemenet olivat jo ihan kypsiä. Makukin oli hyvä.

Nyt taas saa ihmetellä, mitä pitäisi tehdä, kun yksi laji kypsyy paljon ennen muita. Ne olisivat oikein sopivia mehuun, mutta kun muut ovat vielä raakoja! Liiat täytyy varmaankin kuivata tai sitten kuoria, viipaloida ja pakastaa.

Kunhan vaan ehtisi, sillä nyt on meneillään kiireisin vadelma-aika!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi