Kevättä

Kovin hitaasti etenee kevään tulo. Lähdimme isännän kanssa katsastamaan viimevuotiset korvasienipaikat, mutta tiellähän oli vielä lunta! Tuosta on joku ajanut korkeammalla maavaralla ja nelivedolla varustetulla autolla.

Meidän matkamme jatkui kävellen ja olihan niitä pieniä alkuja jo ilmestynyt.

Nyt on isännän hankaluutena ollut kivulias vyöruusu, ei ole mukavaa lainkaan. Toivottavasti tuo hermosärky ei kuitenkaan jää ikuisesti vaivaamaan. Laitoimme kuitenekin rantasaunalle paikoilleen vesipumpun

ja samalla tuli kevään ensimmäinen souturetkikin tehtyä – imuputki oli vedettävä rannalta syvemmälle.

Katselen surullisena viime talven jänistuhoja. Tästäkin omenapuusta, jossa oli korkea verkko,

on kuorittu yli puolentoista metrin korkeudelta. Mietin vaan, että miten me saimme aikoinaan lähes kymmenen omenapuuta kasvamaan samoilla suojaverkoilla? Jäniksiä täytyy nyt olla paljon enemmän.

Joriinitkin ovat jo paikoillaan, kolminkertaisen harson alla.

Pienensimme jo viime kesänä reilusti kukkapenkkejä. Vuorenkilvet kasvavat nyt rinteessä, missä ennen oli pitkin kesää kukkivia perennoja ja keijuangervoja.

Tämä pitkä kukka-alue on enää jäljellä. Sinnekin on alkanut levitä viholliseksi kokemani maahumala, joten neljä hanhikkia saivat lähdön, taitaa lopuille kahdellekin niin käydä jos isännän kipu vain hellittää lapion käyttöön. Itse en vahvoja juurakoita pysty esiin kaivamaan.

Onnenpensas ilahduttaa kukillaan!

Kasvimaa on kokenut muutoksia: Laatikkoviljelyä, harson alla kolme riviä varhaisperunaa ja mansikkakankaan alla yksi uusi mansikkarivi.

Muu osa mansikkakankaasta toivottavasti tukahduttaa rikkakasvit alueelta, joka tulee käyttöön vuoden kuluttua.

Kunhan vaan myyrät antaisivat kaiken olla rauhassa. Kun poistimme laattoja entisen mansikkamaan alareunasta, alta paljastui isoja käytäviä. Minä jo ihmettelinkin, mihin osa läheisistä idän unikoista on kadonnut! Kunpa vieressä kasvava kirsikka olisi kuitenkin säästynyt.

Päivä kerrallaan siis meilläkin edetään kohti kesää, odotellaan käen ensimmäistä kukuntaa (onnen vuodet?) ja lämpimänpiä säitä.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kanalan uudet asukkaat

Viime talven kanala on ollut tyhjillään ja pakkanen on toivottavasti hoitanut vuoden takaisen kanapunkkiongelman. Koska jatkossa suunnittelemme vain kesäkanojen pitoa, ajattelimme ottaa ne halvimmalla tavalla eli isosta kanalasta, jossa ne muuten olisi lopetettu kanakannan uusimisen yhteydessä. Perjantaina oli sitten päivä, jolloin saimme tämän kesän kuusi kotkottajaa. Ne elelivät vielä edellisenä päivänä ahtaasti 2000 muun joukossa, joten ei ole ihme, että pienet kananaivot eivät jaksaneet raksuttaa muutoksen tahdissa. Laitoimme tulokkaaat karsinaan munintapesän kautta, jotta ne huomaisivat tekomunista, mikä paikka se jatkossa olisi. Ei tapahtunut mitään, sinne ne jäivät kököttämään ja ehkä olisivat vieläkin, ellen olisi lopulta nostanut valoisalle puolelle. Mutta jossain aivolokeroissa ne kuitenkin rekisteröivät munat ja sen, että tänne tullaan sitten, kun on tarve.

Kovin vaisuja olivat, reppanat, pahvilaatikkomatkansa jälkeen. Yritin selittää, että teille koitti nyt onnellisten kanojen päivät, alkakaa vaan piristyä! Ja pikkuhiljaa, rehukupin myötä, elonmerkkejäkin aloin näkyä. Nyt on kulunut neljä yötä tulopäivästä, mutta vielä ei kuulu iloista kaakatusta eikä ruokakupin paikkakaan ole vielä painunut mieliin kaikille. Kaksi kuudesta on sen oppinut, muut ovat toisen karsinan puolella nälissään kunnes johdatan ne aidan aukosta ”keittiön”puolelle. Mutta kun siinä täytyy hypätä pikkuisen korkeammalle!

Eivätkä siivet oikein kanna, kun niitä ei ole käytetty. Höyhenpukukin oli alussa kovin suttuinen ja vajavainen,

mutta kun neidit pääsivät kylpemään kutterinpurussa, ulkomuoto koheni kummasti.

On tässä monta asiaa vielä opittavaksi. Kannattaisi rohkeasti maistaa viiliä tai salaatinlehtiä, joille ne vain käänsivät selkänsä.

Kynnetkin leikkasin, pisimmistä lähti sentin verran ja kuoputtaminen helpottui kovasti. Oli sekin operaatio: Pidin kanaa sylissä ja tein toimenpiteen yhteensä 36 kynnelle samalla kun isäntä piti huivia potilaan silmillä! Näin toimiessa kana pysyy rauhallisena. Eikä todellakaan ehditty ottaa kuvaa!

Kanala on suunniteltu toimivaksi niin, että kanat menevät sisäkautta munintapesiin

ja munat voi ottaa kenkiä likaamatta ulkopuolelta pois.

Kolmantena päivänä tökkäsin sormet kanankakkaan munia ottaessani. Voi ei! Yleensä kanat eivät kaki pesään! Niinpä lähdin iltasella tarkistamaan, missä ne oikein nukkuvat. Ketään ei ollut orsilla, sillä ne olivat tosiaankin pesissä!

Kun tietää, että yöaikaan kanat kakkivat melkoisesti, tuollainen tapa ei mitenkään käy. Suljin pahvilla ja muovisuikaleella karsinoiden väliseinän ja nostin kanat orsille.

Yöllä, pimeässä kolmen aikaan, lähdin sitten hiippailemaan navettaan jälleen.

Orsilla ei ollut ketään,

kaksi nukkui lattialla – ja neljä oli jälleen pesissä. Miten ihmeessä ne sinne pääsivät? Jostain raosta tai sitten ihan jopa lentämällä yläkautta, mitä en ottanut huomioon, kun ne eivät muutenkaan lentele. Huokaisin ja kannoin taas kaikki ensimmäisen karsinan lattialle ja koska sammutin jälleen valon, ne eivät siitä osanneet enää lähteä ja minä kömmin takaisin peiton alle.

Aamulla teimme isännän kanssa kovasti muutoksia. Suljimme kokonaan pääsyn orsille ja pesille lukuunottamatta yhtä aukkoa, joka sekin suljetaan ennen iltaa. Nyt niiden on pakko jäädä ison karsinan puolelle, johon on tehty kaksi erikorkuista ortta – siitä vaan valitsemaan!

Mutta kun yöllä jälleen lähdin kierrokselleni kanalaan, näilläkään orsilla ei ollut ketään. Kanat nukkuivat kolmen ryhmissä pehkuilla eri nurkissa. No, sekin kyllä sopii, mietin vaan, kuinka monena yönä joudun vielä lähtemään irrottamaan sen aukkoon illalla laittamani pahviesteen? Kanat saattavat haluta munimaan jo aika varhain ja jos ne eivät pääse pesään, tavaksi voi tulla munia lattialle. Niin että jos kanojen päät ovat nyt sekaisin, on kanamummonkin pää pyörällä. Mutta kun tänään katselin kahta onnellista kylpijää hämärässä karsinassa

ja neljää kylpenyttä, puhdasta neitiä valoisalla puolella ruokakuppien ääressä

sekä kuutta tuoretta munaa,

tuli tunne, että kyllä me selvitään. Kanat ja minä. Kun vielä oppisivat jatkossa juomaan vesiautomaatista ja kiipeämään tikkaita ikkunalle sekä sieltä tikkaita ulkotarhaan. Ja ennen kaikkea sieltä yöksi sisälle. Ja orsillakin voisi kokeilla nukkua. Onhan niitä toiveita, emännällä! Mutta toisaalta, ei se hassumpaa ole, kun yöllä kuljen kotoa vanhan talon pihapiiriin ja navetalle ne 212 askelta

ja kuuntelen rannasta kuuluvaa viirupöllön vaimeaa huhuilua. Kokemuksia nekin.

Kategoria(t): Kanala, Sekalaista | 2 kommenttia

Vappupäivän koskikierros

Lumien sulaessa vettä riittää vesistöissä. Omassa rannassakin veden korkeus on noussut huimasti, jo kaksi kertaa olemme vetäneet laituria rantaan. Onneksi se on kiinni vahvalla narulla!

Kevätperinteisiimme kuuluu myös käydä lähialueiden koskia kuuntelemassa ja kuvaamassa. Vapunpäivänä oli siihen juuri sopiva tilaisuus ja ensin suuntasimme kohti Multiaa, Tamppikoskelle. Muistan lapsuudesta – kävimme silloinkin keväisin täällä – että heittelimme pieniä puunpalasia yläjuoksun puolelle ja odotimme sillan toisella reunalla niiden seikkailua alavirtaan. Kenen risunpätkä oli johdossa?

Tamppikoskelta palasimme vähän matkaa takaisin päin, sillä Jukojärven tiellä odotti ensin Virtalankoski,

jossa vesi oli jo levinnyt pellonkin puolelle.

Metsäalueilla lunta oli vielä paljon!

Lopuksi tuli sitten se upein, Korkeakoski. Korkea se onkin ja nyt kun vettä on paljon, yläjuoksun puolella vesi syöksyi kahta kautta

tien ali

jatkaen siitä kapeana, valkoisena kuohuna. Kaunis myllyrakennus kertoo menneistä ajoista

ja koski kohisee sen vierestä matkaansa eteen päin. Upeaa!

Niin mekin jatkoimme sitten kohti kotia. Sima ja munkit, eihän se vappu muuta tarvitse koskikuohuvien lisäksi.

Hyvää äitienpivää kaikille !

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Museotalo kesäkuntoon

Viikko sitten oli sen verran lämmintä, että lähdimme isännän kanssa siivoamaan kotimuseota. Meillähän on lapsuuskotini pihapiirissä lämmittämätön, suuri ja koristeellinen rakennus vuodelta 1881, joka joskus nuoruutensa päivinä on toiminut kesävieraiden majapaikkana. Viimevuosikymmenet se on ollut varastona ja niinpä se oli vielä viisi vuotta sitten niin täynnä kaikenlaista rompetta, että joistakin huoneista ei peräseinää ovelta nähnyt. Siinä siivotessamme sitten aloimme kerätä kaikkea löydettyä ”paikoilleen” ja siitä lähtien meillä on ollut oma kotimuseo.

Rakennukseen pääsee jostain katon rajasta jopa oravia ja siivottavaa on paljon aina talven jälkeen – pientä tuhoa sekä käpyjen suomuja riittää. Ja kärpäsiä!

Tässä isäntä imuroi yhtä monista ikkunoista. Hän seisoo vanhassa kylpyammeessa, joka löytyi siivottaessa yhden huoneen peräseinältä, kaiken tavaran alta. En minäkään sitä aiemmin ollut koskaan nähnyt, vaikka lapsuusaikaani tuossa pihapiirissä olen viettänytkin.

Nyt on imuroitu ja vähän pyyhitty pölyjäkin koulunurkasta,

erilaisiin tilan töihin liittyvästä huoneesta,

talon rakentajan, Aapo-vaarin, pikkiriikkisestä kamarista,

alakerran keittiötiloista

sekä sen viereisestä huoneesta.

Myös yläsali on nyt siisti, tänne eivät oravat ja linnut pääsekään.

Vasta kuvista huomasin, että pöydällä olivat tässä vaiheessa vielä patterit, jotka siivotessani keräsin led-kynttilöistä. Jouluaikaanhan rakennuksessa on ikkunoilla kauniit valot.

Varmaan kärpäsimurointi on vielä toistettava, mutta nyt matot ovat paikoillaan ja talo muuten valmiina, jos kesällä vaikka joku poikkeaisi museokäynnille.

Olen niin iloinen, että pihapiiri on vihdoin, vuosien työn jälkeen, siisti ja vanhan mallin mukainen, sillä nuo navetan kattoikkunathan laitettiin takaisin paikoilleen vasta viime elokuussa. Toivotaan, että vielä lumen alla nukkuva uusi vanhojen perennojen kukkapenkkikin on selvinnyt talvesta hyvin,

toisin kuin tämä taatanpihlaja, jonka myyrät nakersivat kauttaaltaan jo vuosi sitten. Nyt se odottaa muiden risujen kanssa juhannusaaton kokkoa. Nyyh…

Leivoset eivät ainakaan meidän lumisella peltoaukeallamme ”lyö leikkiä” niin kuin vanhassa vappulaulussa lauletaan. Siitä huolimatta: Iloista vappua kaikille!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus, Wanhat Tawarat | Kommentoi

Vanhan talon putkiremontti, osa 10

Kun vanhan talon puolella loppiaisen jälkeen alkoi vessan vesivuodosta johtuva remontti, luulimme, että se valmistuisi kahdessa-kolmessa viikossa. Niinhän se olisi mennytkin, mutta kun samalla paljastui kellarikerrokseen johtavan viemärin huono kunto, työ jatkui yhteensä noin kolme kuukautta. Pienestä vessaremontista tuli suuri viemäri- ja putkiremontti. Silloin se tuntui kauhistuttavalta, mutta nyt kun kuukausi sitten loppuneen työrupeaman sotkutkin on jo siivottu, päällimmäinen tunne on vain tyytyväisyys. Nyt voi huoletta käyttää vessaa ja vesivahinkojenkin riskit on minimoitu. Alussa saunan pesuhuone näytti tältä:

Sehän oli ihan siisti ja tuossa vaiheessa luulimmekin, että kun ylhäältä tuleva uusi muoviputki liitettäisiin alakerran vanhaan rautaputkeen ( myöhemmässä kuvassa suihkun vieressä katon rajassa), työ voitaisiin lopettaa tähän. Juha kuitenkin kuvasi putkiston ja se paljasti ensin osittain tukkeutuneen

ja lopulta ihan täysin tukkoisen putken.

Ei ihme, että tuosta lattiakaivosta pulpahti toisinaan viereisen vessanpöntön jätteet lattialle, huh.

Piti purkaa seinien laatoitus

ja lattia

ihan viemäriputkiin saakka ja vielä 10 senttiä niiden altakin.

Purkujäte kannettiin ämpäreillä kuljettimeen, joka nosti sen suoraan peräkärryyn. Se oli kyllä suuri helpotus, sillä muutoin jäte olisi pitänyt kantaa ahtaita ja jyrkkiä portaita pitkin ylös ja ulos. Oma kotimme näkyy taustalla.

Kiitos halkoluukun, että näin voitiin toimia! Siltikin kymmenien ja taas kymmenien sankojen kantaminen oli miehille raskasta hommaa.

Uudet viemäriputket paikoilleen, jonka jälkeen kannettiin taas,

tällä kertaa singeliä täytteeksi

eristeiden ja lattialämpöputkien sekä valun alle. Kiitos myös talkoolaisille, Markulle, Matille ja Manulle!

Vanhat vesiputket poistettiin, siksi muutama kattopaneelikin jouduttiin uusimaan. Katto maalattiin ja Timo asensi sinne uudet valaisimet – vanha iso loisteputkivalaisin löysi paikkansa viereisen varaston katosta.

Vinot seinät suoristettiin levyillä.

Saran ja Janin laatoitusurakan jälkeen näytti tosi ihanalta.

Ennen ilmanvaihto hoitui näin,

nyt uusi tuuletin käynnistyy imemään kosteutta samalla kuin valot napsautetaan päälle ja jatkuu hetken niiden sammumisen jälkeen.

Tällä hetkellä kaikki on melko lailla kunnossa. Niin siistiä kaikkialla! Ja ennen kaikkea: Se ikävä haju, joka johtui sekä viemäreistä että seinän välissä olleesta kastuneesta Toja-levystä, on nyt poissa.

Suihkutiloissa ei ole koskaan ollut yhtään säilytyspaikkaa, nyt tilasin netistä kapean ja korkean kaapin, joka asennetaan lavuaarin ja saunan oven väliin. Käytetty peilikaappi maksoi 5 euroa, joskus on tuuriakin! Myöskään bidesuihkulle tai vessapaperirullalle ei ole vielä laitettu pidikkeitä paikoilleen.

Maalaamista kuitenkin vielä riittää, esimerkiksi eteisen ovet ovat pahasti hilseilleet.

Entinen styrox-katto, joka vaurioitui toiselta reunalta putkien poiston yhteydessä,

on nyt kunnossa,

sillä siihen asennettiin uudet levyt, joiden alle valaisimen sähköjohdot saatiin piiloon. Niin valoisa ja listatkin millilleen paikoillaan!

Portaikon liiketunnistevalo syttyy kulkijan iloksi ja valoa riittää nyt, kun tummankeltainen seinä

on maalattu – kiitos tyttärelle! Jossain vaiheessa tuo tumma muovimattokin pitää kyllä vielä uusia.

Portaiden yläpäässä olevassa tilassa on edelleen hommia, joita tytär on onneksi innostunut tekemään. Itseltäni alkaa puhti jo hiipua! Täällä pelkkä maali ei riitä,

tasoittamista on melkoisesti.

Vaan eipä ole kiirettäkään. Nyt ei aloiteta minkäänlaista remonttia (ainakaan vähään aikaan). Odotellaan vaan säiden lämpenemistä, että voisin järjestää tämän urakan sankareille juhlaillan museokierroksen kera. Kiitos kaikesta kaikille! Olette NIIN mahtavia!

Kategoria(t): Valkoisen talon kunnostus | Kommentoi

Kylmässä kevätsäässä

ei ole kivaa tehdä ulkotöitä. Eikä niitä voi tehdäkään, lunta on niin paljon! Mutta kasvihuoneessa oli trooppisen lämmintä:

Saimme kaiken valmiiksi, varjostusharsoa myöten, jos vaikka parin viikon päästä voisimme siirtää tomaatit paikoilleen.

Hätäapuna teimme terassille tällaisen virityksen: Kaksi tuolia, muovia, harsoa, muovilaatikoita.

Aamulla nostamme laatikossa olevat taimet terassille,

peitämme harsolla tai aurinkosuojalla ja illalla sitten taas yöksi sisälle.

Onhan tämä helpompaa kuin kantaa ne kasvihuoneeseen saakka! Eikä tarvita sähkölämmitystä – sekään ei ehkä riittäisi kun ensi viikolla ennusteessa oli jopa 7 astetta pakkasta yöksi.

Viikonloppuna saimme pitkästä aikaa pikkuväkeä paikalle ja leikimme etukäteen vähän vappuakin: Simaa, munkkeja

ja kevätvärein koristeltua appelsiinijuustokakkua.

Vakiona lauantain uimahallikeikka, sunnuntaina ekstrana konsertti Keuruun yläasteen salissa. Keuruun Soittajapojat olivat haalineet entisiä soittajia yhteiskeikalle, olihan kyseessä puhallinorkesterin 70-vuotisjuhla. Tällainen suuren orkesterin konsertti oli uutta pikkuväelle. Rummut, lautaset ja voimakas musiikki aloituskappaleessa ”Ankkurit ylös” oli varmasti mieleenpainuva elämys, linkissä laivaston soittokunnan soittamana. Pikkurenki oli juuri saanut kympin musiikinkokeesta, jossa käsiteltiin sinfoniaorkesterin soittimia. Sopivasti sattuikin, nyt oli kiva kysellä käyrätorvesta ja muista esiintymislavan välineistä!

Mutta nyt tämä mummu laittaa varsinaisen vapun siman tulemaan ja uusille munkeillekin riittää kylmässä odotteleva, kerran käytetty kookosrasva. Tämä (klik) vanha vesimunkkiohje on kyllä tosi hyvä!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Kommentoi

Pääsiäisen jälkeen

Saimme vihdoin ihanan keväisen sään. Lunta on kuitenkin keskeisessä Suomessa edelleen, valtavasti.

Kyttäilin jälleen revontulia (turhaan tällä kertaa), mutta upea täysikuu valaisi pihaa miltei auringon tavoin. Tämä kuva on otettu kahden paikkeilla, siis yöllä. Halusin tarkistaa kummitustilanteen mutta ei niitä edelliskerran varjoja enää ilmestynyt kasvihuoneen päätyyn.

Esikoinen tuli vaimonsa kanssa pääsiäisenviettoon ja yhtenä tavoitteena meillä oli polttaa kolme riihen jäänteistä kerättyä puukasaa hankien keskellä. Aika vaikeaa se oli, mutta lopulta saatiin syttymään ja ainakin osa paloi melko hyvin.

Ensin oli tehtävä tie riihelle, siinä oli vaikeuksia. Iso traktori ei nyt ole oikein kunnossa ja korjaajan saamisessa on omat haasteensa.

Keuruulle tulleille pakolaisille on hankittu kainenlaista tarvittavaa ja meiltä löytyi sekä aikuisten että lasten pyöriä, jotka esikoinen huolsi kuntoon.

Oli mukava viedä kolme eri kokoista pyörää niitä tarvitseville. Tämän pieni poika toivoi potkupyörää, meillä sitä ei enää tarvita ja iloisesta 4-vuotiaasta saimme kiitokseksi äidiltä myös viestin jälkikäteen:

Kurkiauroja,

perhosia,

aamukahvi ulkona

ja pääsiäisherkkuja.

Kevät etenee kuitenkin kovin hitaasti, kaikki pihatyöt odottavat edelleen. Mutta näillä mennään nyt.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kevään viimeinen oopperaelämys

Haapamäen Suojalla on jo takana. Pari viikkoa siitä pian onkin, mutta kun se tosiaan oli elämys, niin vieläkin mielessä pyörii kaikki se kauneus. Il trovatore oli kuvattu Veronassa, pyöreän, 2000 vuotta vanhan areenan raunioissa klik, jossa vuosittain järjestetään viikkoja kestäviä oopperajuhlia. Oli MAHTAVAT puitteet esitykselle! Olen nähnyt kyseisen oopperan elokuvana aiemmin, en muista missä esitettynä, mutta jos puvustus on nykyaikaista niin kuin silloin oli, niin tunnelma on aivan toinen samasta musiikista huolimatta. Nyt täytyy sanoa, että kaikki oli värejä myöten kohdallaan. Lattiatasoksi rakennettu liuskekivimainen, nouseva esiintymislavakin sulautui taustan vanhoihin istuinportaisiin

ja ne puvut! Tässä mustalaisten ilonpitoa – kuin maalauksia.

Mustalaiseukko Azucenakin oli kauniisti puvustettu.

Korkea torni

avautui upeaksi kirkkosaliksi ja hevoset ratsastajineen kulkivat näyttämön poikki. Nuo kuoron valkeat kepit ovat isoja kynttilöitä.

Se kaikki oli niin huikeaa!

Harmittaa, kun katsojia isossa salissa oli vain noin 15 ja mielestäni esitys oli talvikauden paras. Laitoinkin toivomusta, että saisimme sen syksyllä uusintana, itse olisin vaikka saman tien katsonut tuon kolmituntisen toiseen kertaan.

Ja niin, kuvaaminen ei varmasti häirinnyt ketään, sillä sen paremmin edessä kuin takanakaan ei istunut ketään eli ei tarvinnut kurkotella, seisomisesta puhumattakaan. Kun tiedän, että uusi kännykkä tuottaa paljon, paljon parempia kuvia kuin vanha (jota ei enää voinut päivittää) niin halusin napsia muutamia muistoja itselleni, sillä kaiken aikaa kuulen vielä kotonakin korvissani sitä ihanaa musiikkia. Vaikkapa tätä, klik . Itse voin vain haaveilla, mutta katsoin, että jotkut matkatoimistot Suomestakin järjestävät sinne matkoja. Olisi varmaan tosi, tosi upeaa ihan livenäkin.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

Tänä vuonna meillä on paikalla vain aikuisia, joten oikaisin koristeiden kohdalla. Ihan vain ne välttämättömät kanat ja rairuoho, pajunkissat tietenkin myös. Mutta ruuan suhteen en oikaise, kaikkea hyvää on jo valmiiksikin tehnynä tai ainakin hyvin mietittynä.

Joskus huhtikuun lopussa kanalaankin saadaan taas kanoja, sen siivous ja kunnostus on ollut tämän viikon puuhaa. Muistin yhtäkkiä myös, että varhaisperunan siemenet olisi otettava itämään, mutta ei ollut helppoa sekään viimeisen lumimyräkän jälkeen. Perunoita haetaan jääkaappiin aina tarpeen mukaan, nyt ei oltu pariin viikkoon käyty ja oven eteen oli muodostunut korkea lumikinos.

Sen alla oli jäätä, joten tarvittiin rautakankia ja teräväkärkistä lapiota, että pääsimme sisään.

Pulkalla sitten hinattiin painavat laatikot autotalliin, aiemmin ne on kuskattu kottikärryillä kuivaa polkua pitkin. Lunta on siis edelleen, paljon. Kaksihuoneisessa kellarissa on toinen puoli varattu joriineille, nekin olisi pitänyt tuoda jo pois mutta sinne jäivät toistaiseksi.

Illalla lähdemme perinteisesti kiirastorstain messuun Keuruun kirkkoon ja rauhoitumme pääsiäisen viettoon. Hyvää pääsiäisaikaa sinullekin!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Pääsiäisen lakkapiirakka

Keltainen on pääsiäisen väri, siksi päätin tehdä pääsiäistarjottavaksi lakkapiirakkaa.

Lakkapiirakka

  • 100 g pehmeää voita
  • vajaa desilitra sokeria
  • 1 muna
  • 2 dl vehnä- tai gluteenitonta jauhoa
  • noin ½ dl kaurahiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 250 g rahkaa
  • 1 muna
  • ½ dl sokeria
  • vaniljasokeria

Pinnalle noin 5 dl lakkoja ja hiukan sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna ja kuivat aineet keskenään sekoitettuna. Levitä pyöreän piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Sekoita täytteen aineet keskenään, levitä se pohjataikinan päälle ja lisää pinnalle lakat sekä hiukan sokeria. Paista 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Laitoin loppuvaiheessa uunipellin nurin päin vuuan yläpuolelle, etteivät reunat ruskistuisi liikaa.

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset | Avainsanat: | Kommentoi

Lumikaaos

Joimme kuivalla, keväisellä terassilla kerran jo päiväkahvitkin, mutta pari päivää sitten tuli oikein kunnon lumimyräkkä. Tämä kaikki oli ilmestynyt yhden yön aikana:

Meidän talomme on peltoaukealla ja tuulen aiheuttamat kinokset vielä lisäävät ongelmia. Ikkunan takareunalla ei koskaan ole ollut tällaista lumiraitaa

ja risuaidasta, joka jo oli näkyvissäkin, erottuvat vain pystytapit. Tuolla takana häämöttää rautainen, valkoinen tuoli, jonka selkänojasta näkyy puolikas. On siellä varmaan lähemmäs metri lunta!

Peipposet tulivat 1.4, nyt niilläkin on vilu ja nälkä. Isäntä rämpii lisäämään korkeaan ruokinta-automaattiin ainakin kerran päivässä auringonkukansiemeniä,

sillä peippojen lisäksi punatulkut, viherpeipot, vihervarpuset, erilaiset tiaiset, pikkuvarpuset, mustarastaat ja keltasirkut tyhjentävät sen hetkessä. Tämä koivupöllin päällä oleva kaura-talo on miltei hautautunut lumikinokseen.

Etupihan pääoven polku oli aivan tasaisena, oli vaikeaa tietää missä se kulki ja mistä kaivaa sitä esille. Vanhan talon pihassa, vaikka se olikin aurattu pari tuntia aiemmin, isäntä jumittui autolla niin, että piti kääntyä takaisin eikä sekään meinannut onnistua.

Nyt sääennusteet kuitenkin lupaavat plussakelejä ja vesisadettakin, jospa kuitenkin päästään normaaliin kevätaikaan pikkuhiljaa. Sitten kun tämä ”lumimakkara” terassin kaiteella on lopullisesti pudonnut!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Revontulet mielessä

Vanhan talon remontti on likimain loppumassa. Vain kellarikerroksen putkitöitä on jäljellä ja pääsimmekin jo isännän kanssa siivoamaan asuinkerroksen tiloja. Sirkkelöinnistä tullutta pölyä on vähän kaikkialla ja lisäksi,varsinkin keittiössä, sementtipölyä, joka levisi alakerran betonilattioita purettaessa. Mutta nyt, kun on imuroitu ja pesty moneen kertaan, alkaa jo tuntua ihan hyvältä. Raahasimme olohuoneen painavat matot ulos lumipesuun

ja keittiön kattoon kiinnitettiin uusi valaisin. Edellinen, metallinen lautanen, oli kovin kolhiintunut ja maalia oli irronnut useista paikoista. Tästä tykkään kovasti!

Olohuoneen valaisinkin vaihdettiin, sillä löysin ullakolta sen ihan alkuperäisen, vuoden 1959 kattokruunun. Tutkimus osoitti, että malli on Itsun, Itä-Suomen Sähkön. Se aloitti toimintansa Wiipurissa ja muutti sodan jälkeen Helsinkiin, Lauttasaareen. Messinkiosat olivat aika huonossa kunnossa, mutta sain ne puhtaaksi kupari- ja messinkipuhdistusaineella. Tuntuu niin kivalta, kun katossa on se sama valaisin, joka siellä lapsuudessanikin oli!

Katselin vanhoja valokuvia, mutta vain tässä yhdessä näkyy tuo valaisin. Vuosi on tuolloin ollut 1972.

Viime viikolla meni kolme yötä revontulibongauksessa. Kello oli soimassa tunnin välein ja yhden yön nukuin alakerran sohvalla, etten häiritsisi isännän unia uuden harrastukseni kanssa. Kolmantena yönä sitten vihdoin olikin jotain nähtävää, kirkkaiden tähtien lisäksi.

Kävelin yhden paikkeilla pellonreunassa ja ihastelin: Tuo sinipunainen taivas oli NIIN kaunis!

Mutta mitä ovat nuo kaksi ihmisen oloista varjoa, jotka ovat ilmestyneet kasvihuoneen seinälle? En ulkona niitä nähnyt ja vain tässä yhdessä kuvassa ne voi havaita. Mikään puu ei ulotu niitä siihen heittämään eikä kuutakaan näkynyt varjoja tuomaan. No, meillähän kyllä kummittelee, kaikenlaista on nähty ja kuultu vuosien varrella. Oikein mukava taas tavata, aave-ystäväni!

Kategoria(t): Aaveita ja jännitystä, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: | Kommentoi

Vanhan talon putkiremontti, osa 9

Kun vuoden alussa aloimme vanhan talon vesivaurioisen vessan remontin, oletimme sen kestävän korkeintaan kolme viikkoa. Ei siihen enempää olisi kulunutkaan, mutta viemäriputkien huonokuntoisuus johti ensin yhteen ja sitten toiseen ja lopulta suureen putkiremonttiin. Pieni vessa jäi vähän unholaan isompien asioiden alle, mutta aina välillä senkin kunnostusta jatkettiin. Nyt se on kuitenkin jo valmis, ollut jo hetken aikaa, en vaan ole muistanut tänne siitä kirjoitella. Alakerrassa on putki- ja sähkömiehelle vielä hiukan työtä, mutta eiköhän piakkoin ole aikaa aloitella muita kevätpuuhia. Tähän laitan kuitenkin postauksen aloituksesta nykyhetkeen:

Alussa oli kaksi pientä huonetta. Toiseen käynti keittiöstä,

täällä oli vain allas.

Vessaan oli kapea ovi eteisestä, pieni kulma-allas laitettiin paikoilleen vanhempieni ollessa jo hyvin iäkkäitä. Ennen siis käytiin pesemässä kädet siellä toisessa huoneessa. Ihmettelen, miten vessa kuvassa on noin tilavan näköinen, oikeasti se oli tosi ahdas. Kameran laajakuva huijaa!

Lattiat olivat puuta, päällä muovimatto. Siksi vesivuoto teki tuhojaan.

Nyt huoneiden väliseinä purettiin

ja siitä saaduilla paneeleilla (sama tummuus) korjattiin oviaukko keittiöön. Väliin laitoin terveisiksi timpreiden sekä muiden nimiä ja sen päivän Keskisuomalaisen, jossa oli juttua koronasta Ei ollut vielä silloin sotauutisia.

Katon rajaan tehtiin uudet pienet ikkunat lisävaloa tuomaan.

Tykkään!

Koska vessan ovi oli kapea, oviaukkoa suurennettiin ja tilalle vaihdettiin ullakolla ollut samanlainen, mutta leveämpi ovi.

Nyt sisään mahtuu vaikka rollaattorin kanssa. (Eteisen lattialla on vielä kovalevyt suojana.)

Oveen ei käynyt tavanomainen vessalukko, mutta vanha kunnon haka on oikein hyvä!

Entinen peilikaappi uudella Led-putkella, pieni yläkaappi Ikeasta

sekä K-raudan tarjouksesta ostettu edullinen allaskaappi ja ihanat valot katossa. Bide-suihku on piilossa alakaapin sivussa, johon sille jäi juuri sopivasti tilaa. Vaikka huoneessa on sähköinen lattialämmitys, pieni pyyheliinapatteri oli oikeastaan pakko hommata, sillä entisen, seinässä olleen vesikiertoisen lämpöpatterin putket oli joka tapauksessa jätettävä paikoilleen kaapin sivuun. Nyt lattian kautta ei varmaankaan paljoa lämmitystä tarvita, kun tuolla kiemurassa kiertää lämmin vesi ja eristeitä on seinien ja lattian lisäksi myös katossa, missä niitä ei ennen ollut lainkaan. Kahdesta pienestä kopperosta tuli yhdessä tilava ja siisti vessa. Ja ennen kaikkea se tärkein: Viemäri toimii jatkossa ja vesivuotojen todennäköisyys on minimoitu.

Edelliset postaukset vessaremontista löydät näistä linkeistä: Klik, klik.

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kievin kana

Vähän aikaa sitten eräässä FB-ryhmässä oli haaste valmistaa jotain ukrainalaista ruokaa. Ehdotuksiakin oli, joista kaikki muut paitsi borssikeitto olivat itselleni vieraita. Niin sitten poimin listalta Kievin kanan, jonka resepti on alun perin kehitetty Pietarissa 1900-luvun alussa ja nimetty 1950-luvulla Moskovan uuden hotelli Ukrainan mukaan. Oli niin hyvää, että laitetaanpa ohje muistiin, jos vaikka pääsiäisaikaan tulisi tehtyä uudelleen. Monista netin linkeistä valitsin tämän, klik.

Kievin kana

4 broilerin rintafilettä tai perhosleikettä

Maustevoi:

  • 50 g voita
  • 1-2 valkosipulin kynttä
  • silputtua persiljaa
  • ½ sitruunan mehu

Panerointiin:

  • 1 muna
  • vehnäjauhoja, joihin on lisätty suolaa ja mustapippuria
  • korppujauhoja
  • suolaa, pippuria

Paistamiseen 3 dl rypsiöljyä

Valmista pari tuntia aikaisemmin maustevoi sekoittamalla pehmeään voihin muut aineet. Kääri kelmuun ja jätä jääkaappiin kovettumaan. Itse tein laakean, suorakaiteen muotoisen möhkäleen, josta sitten jatkossa leikkasin pitkittäisiä patukoita.

Leikkaa kuhunkin rintafileeseen tasku, mausta ja työnnä sisään maustevoin pätkä. Sulje huolellisesti hammastikulla, ettei voi sula ulos! Perhoseksi leikattuun fileeseen olisi ehkä helpompi kääriä, seuraavalla kerralla kokeilen sitä tapaa. Kieritä valmis lihatasku ensin maustetuissa vehnäjauhoissa, sitten kevyesti vatkatussa munassa ja lopuksi korppujauhoissa.

Kuumenna pannulla noin 3 dl öljyä 180-asteiseksi, paista lihoja molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta lopuksi vuokaan ja jatka kypsentämistä 180-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Lisäksi voisi tarjota riisiä, meillä oli salaattia ja vain herneitä sekä höyrytettyä parsakaalia.

Vähän enemmän valmisteluja tässä oli, mutta lopputulos maistui herkulliselta.

Koko haasteidean tavoitteena oli tietenkin osoittaa myötätuntoa sodan uhreja kohtaan ❤ . Nyt lähden viemään Keuruun pakolaisille heidän toivomiaan pyyhkeitä sekä pesuaineita ja lapsille erilaisia pelejä. On hyvä mieli siitä, että voi jotenkin konkreettisestikin auttaa.

P.S. Illalla: Kun kävimme viemässä pussukoita keräyspisteeseen, otin mukaan myös suuren nallen, jota meillä ei juurikaan ole hoidettu. Tiesin, että he eivät nyt kerää leluja, mutta sanoin ovella, että vien sen sitten pois, ellei sitä siellä tarvita. Ystävällinen vastaanottaja kuitenkin sanoi iloisesti, että vie vaan, tuolla on pieni tyttö äidin kanssa ”ostoksilla”. Ja voi se riemu! Olen niin onnellinen, kun sain nähdä vaaleanpunaisen jättinallen ja tyttösen ensihalit. Kaikkea hyvää heille, tervetuloa Keuruulle ❤

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , | Kommentoi

Kevätpäivän tasaus

oli tänään. Niin lämmintä, ensimmäisen kerran istuimme terassilla päiväkahvilla.

Hiihtolomalaiset putsasivat terassilta kuutiokaupalla lunta, joten nyt siellä oli jo ihan kuivaa. Muualla lumikasat eivät näytä vähenevän ollenkaan!

Kasvihuoneen katolla ollut talvisuoja poistettiin, sillä automaattiluukkujen teki jo kovasti mieli aueta.

Aamusta lähdimme läheiselle salmelle kävelemään.

Koti näkyy tuolla järven takana

ja polku kiemurtelee vaihtelevissa maisemissa.

Ihana sää!

Koskikaraa ei nyt näkynyt eikä peipposiakaan vielä ollut.

Eläimet käyvät talvella tässä juomassa, vuosia sitten siinä asustivat myös yksinäinen joutsen sekä sorsa, joiden ystävyydestä kerroin kauan sitten täällä, klik. Tässä on tuosta keväästä valmistettu kortti:

Joutsenet ovat kyllä jo tulleet meillekin, mutta nyt ei ollut ketään paikalla.

Keväinen sää antoi iloisia hetkiä ahdistavien uutisvirtojen keskellä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi