Hiihtolomalla

meillä oli vilskettä. Tytär tuli lauantaina junalla pikkuväen kanssa muutamaksi etätyöpäiväksi ja mummi sekä pappa olivat tietenkin suunnitelleet kaikkea kivaa ja valmistaneet lasten toiveruokia yllätyksineen. Mummolassa oli taas korjaushommia halukkaille: Keittiön laatikostossa

sekä terassin putsauksessa. Johan se muutama viikko sitten oli esikoisen ja pikkuväen toimesta lapioitu, mutta uutta lunta tuli sen jälkeen vielä reippaasti.

Päivien pääasia oli tietenkin lumikasoissa leikkiminen

sekä hiihtäminen. Kun isommat olivat pidemmällä hiihtolenkillä, pikkuisin piika teki ruokaa leikkimökissä.

Sinne olikin vaikea rämpiä korkeiden lumikinosten vuoksi.

Lunta on kinostunut tuulella tuolle piha-alueelle lähes metrin verran. Tämän kuvan jälkeen aurinko oli onneksi jo madaltanut penkkaa melkoisesti.

Oli niin lämmintä, että mökissä saattoi leikkiä ilman rukkasia. Mahtuisikohan tuohon pöydälle vielä pari kippoa?

Lunta oli vanhan puolen seinustallakin niin korkealle, että päätimme joukolla käydä pelastamassa uutta lautaseinää.

Kun pappa hiihteli isompien kanssa, pikkuisin piika tuli keittiöön hommiin. Se onkin hänelle tosi mieluista. Tällä kertaa tehtiin muille yllätykseksi mansikkakakku, vaikka huijattiinkin heitä kertomalla, että me tekisimme lanttukukkoa (joku oli kuullut osan suunnitelmista…)

Kermavaahtoa oli hauska levittää

ja kuppi piti tietenkin lopuksi putsata tarkoin. Nam! Onneksi isommat olivat vielä hiihtolenkillään!

Mansikoiden kannoista tuli kanalaan herkkuyllätys.

Sunnuntain iltapäiväkahvien aikaaan nautittiin sitten auringosta, kuivasta terassista ja kevään ensimmäisestä mansikkakakusta.

Aina kun pikkuväki on meillä pidempään, yksi ruokailu hoidetaan kaikkien suosikkipaikassa, Keuruun kiinalaisessa ravintolassa. Kanapallerot, namskis!

Uimahalli on meillä ollut koko korona-ajan avoinna, joten lähdimme sinne tiistaina jo aamukahdeksan jälkeen, jolloin väkeä oli tosi vähän. Ei yhtään muita lapsia, välillä olimme monitoimialtaassakin ihan yksin. Pikkuisimmalla piialla on kiva kelluntapuku, jolla hän polskii reippaasti ja turvallisesti. Pikkurenki on tosi hyvä uimari ja pikkupiikakin ui jo ainakin kymmenen metriä yhteen menoon.

Uiminen oli varmaan loman odotetuin kohokohta, mutta yllätykseksi tuli lisäksi vielä navettavierailu. Kiitos! Pikkurenki kertoi, kuinka hän ihmetteli rahisevaa ääntä takanaan ja huomasi vasta sitten, että lehmä nuoli karhealla kielellään hänen housujaan!

Iltasella piikatytöt innostuivat värittämään netistä tulostettuja kuvia

ja viisi päivää sujahti ohi vähän liiankin nopsaan. Harmi, että pikkuisin piika joutui lähtemään hammaslääkäriin kesken loman. Mutta toivomme, että näistäkin päivistä jäi heille kuitenkin paljon iloisia muistoja.

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Kari Aihisen Coleslaw

on kyllä mahtavan hyvää! Sitä on tehty meillä nyt usein ja siksi laitankin blogiin ohjeen itselleni ja nuorisolle muistiin, alkuperäinen löytyy täältä, klik. Tykkään muutenkin hänen ruokaohjelmistaan ja -ohjeistaan, kaikki on niin konstailematonta. Netistä löydät niitä vaikkapa hakusanalla ”Kaappaus keittiössä” .

Mutta syödään nyt ensin tätä:

Kapen Coleslaw

  • 1 keskikokoinen kaali
  • 2 porkkanaa
  • 1½ dl majoneesia
  • 1 dl ranskankermaa
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl sinappia
  • 1 tl sokeria
  • ¼ tl suolaa

Suikaloi kaali ja kuoritut porkkanat monitoimikoneessa tai raastimella ohuiksi suikaleiksi. Yhdistä kulhossa majoneesi ja muut aineet, kaada kaali-porkkanaraasteen päälle ja sekoita hyvin. Jätä tekeytymään muutamaksi tunniksi tai mielellään yön yli että maut tasaantuvat. (Minun mielestäni kastiketta kannattaa tehdä enemmän tai kaalia pitää olla vain puolikas, muuten seos jää liian kuivaksi.)

Salaatti säilyy hyvin muutaman päivän, joten kannattaa tehdä enemmän heti kerralla!

P.S. Muistathan myös edullisen ja herkullisen kaali-puolukkasalaatin? Lisäät vain sokeruoitua puolukkasurvosta kaaliraasteeseen!

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: | Kommentoi

Blogi täytti kymmenen vuotta,

niin Word Press minulle ystävällisesti ilmoitti. Huoh, kymmenen! Se on pikkurengin ikä ja vauvalomalla tytär tämän minulle laittoikin. Hän ajatteli, että olisin ehkä kiinnostunut kirjoittamaan puutarhasta, mitä itse alun perin syvästi epäilin. Kuka niitä nyt edes lukisi. Mutta aikaa myöden kirjoittelusta on tosiaankin tullut minulle oikein mieluista. Tässä yksi ensimmäisistä, vaatimattomista kirjoitelmistani, klik.

Kesällä aiheita kyllä riittää, mutta mitä kirjoitan talvella? Jossain vaiheessa aloin laittaa ylös suosikkireseptejäni, kun tytär sanoi, että täältä ne on helppo löytää. Siihen aikaan käytettiin lähinnä läppäreitä tai muita isoruutuisia tietokoneita, joiden oikeassa sivureunassa näkyy – edelleenkin – luettelot asioista, joista kirjoitan. Ruokaohjeista on myös listat ja vanhoille tavaroille, kanalalle tai vaikkapa museotalon remontille löytyy oma otsikko. Mutta huomasin itsekin kun siirryin lukemaan uutisia kännykästä, että tuota sivupalkkia ei näy.

No, aika paljon tänne on kuitenkin vierailijoita vuosien varrella eksynyt: Mittari näyttää nyt huikeat 1 266 661 klikkausta. Kävijämäärää en enää ole juurikaan seurannut, ennemminkin sitä, mistä maasta tänne poiketaan. Sen näen omissa tilastoissani ja tällä hetkellä lippuja on 124 eri maasta. Tässä kartassa Kuuban lisäksi lähinnä vain Afrikassa ja Afganistanin paikkeilla on maita, jotka ovat jääneet valkoisiksi.

Eniten klikataan tietenkin Suomesta, mutta Yhdysvallatkin on hyvin edustettuna. Siellä varmaan asuu entisiä suomalaisia, joita tämän maan elämä edelleen kiinnostaa. Lämpimät terveiset! Sinne lähti sata vuotta sitten myös omia sukulaisiani, yhteen heidän jälkeläisistään olen edelleen Face Bookin kautta yhteydessä. Lewanna asuu Kanadassa. Greetings!

Erikoiselta tuntuu, että näinkin harvinaisista paikoista tänne on eksytty, tosin vain yhden kerran.

Mitä sitten etsitään? Nykyisin erilaiset reseptit ovat vallanneet tilaston kärjen heti etusivun jälkeen. En lakkaa ihmettelemästä, että maailman parasta raparperipiirakkaa, klik, on katsottu yli 400 000 kertaa! Ensimmäinen puutarhaan liittyvä juttu on vasta yhdeksäs, eli joriiniasiaa.

Joskushan tämä kirjoittelu kuitenkin loppuu, mutta en tiedä, milloin on se aika. Toissa kesänä tuntui jo siltä, että kaikki saa jäädä, isännän sairastuminen vei silloin voimat itseltänikin. Mutta siitä on noustu, elämä jatkui ja blogikin sai jatkua. Koskaan tämä ei tule valmiiksi, mutta jospa tytär sitten kirjoittaa joskus viimeisen kirjoituksen, jos sellainen vaihe yllättäen eteen ilmestyy. Puutarhamummun reseptit saavat kuitenkin jäädä maailmaa kiertämään, vaikka pikkurengin ja pikkuisten piikojen iloksi, mummin rakkaina terveisinä. Kiitos teille, jotka kuljette kanssani tällä mummolan riepumatolla!

Loppuun hiihtoterveiset kaikille hiihtolomalaisille, klik. Tuossa 10 vuotta vanhassa jutussa muistelen omia hiihtojani kouluajoilta. Eipä uskoisi, että nyt pitää mummunkin päästä ladulle melkein joka päivä!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Sukkia varastoon

Talvella tulee katsottua telkkarista jännäreitä ja dokumentteja, joskus elokuviakin. Silloin on kiva ottaa puikot esiin ja tehdä katsomisen ohella sukkia varastoon. Langatkin ovat tarjouksessa ja kun ei ole kyseessä kirjoneule, ei käsiä juurikaan tarvitse tuijottaa. Kantapään kohdalla on oltava tarkkana, muuten voi neuloa vaikka silmät kiinni, on sitä jo niin monta vuotta harjoiteltu.

Joskus mietin, osaanko varmasti tehdä oikeita kokoja mutta nyt löysin ihanan, puisen apurin Taijan puodista, klik.

Reunassa on mitta kenkien kokojen mukaan, näppärää.

Ja mikä parasta, kyseessä on keuruulainen valmiste Veicolta, klik.

Kunhan kevät etenee ja sukkapinoon valmistuu näiden, nyt keskeneräisten lisäksi, tämän talven viimeinen pari,

laitan ne nätisti yhteen ja merkitsen koot valmiiksi. Ei sitä koskaan tiedä, koska tämän mummun nivelrikko tai joku muu ongelma lopettavat sukkien neulomisen, siksi onkin hyvä olla nuorisolle (ja itsellekin) varastoa jemmassa.

Kategoria(t): Käsityöt | Avainsanat: , | Kommentoi

Hiihtosäät parhaimmillaan

Lunta, lunta ja vieläkin lunta. Sitä on kaikkien pihapiireissä korkeina kasoina, sillä jonnekin ne tieltä auratut lumet on koottava. Se toki on lapsille mieleen!

Terassin lumipatjat

saivat kyytiä, kun esikoinen alkoi pikkuväen kanssa hommiin. Kaiteen taakse muodostui uusi lumiröykkiö, johon oli hauska hyppiä.

Pikkuväki pääsi metsälenkille, jopa pikkuisin piika

ja aikuiset nauttivat järville tehdyistä laduista. Olimme isännän kanssa tänään valloittamassa ensimmäistä järveä, jonka latulenkistä kertyi Sport trackerin mukaan 7,1 km.

Tarkoitus on, että hiihdämme ennen kevättä kaikkien lähijärvien ladut, jos vain sääolot sen sallivat. Oli kyllä ihanaa, näitä latuja olen odottanut!

Viikonloppuun mahtui lähisuvun vierailun lisäksi kaksi herkkupäivää: Laskiainen

ja ystävänpäivä. Tämä gluteenittomana leipomani torttu sai kuorrutuksensa voista, tomusokerista ja sauvasekoittimella huristelluista mansikoista. Nam! Ohje oli täällä, klik.

Nyt pakkaspäivinä on voitu ihailla myös auringon nousua pitkästä aikaa. Kun katselin aamuista rusotusta tien reunan lumipenkoissa kahdeksan jälkeen,

muistin surullisena samoja hetkiä vuosien takaa. Kyläkoulun toinen opettaja otti minut aina töihin mukaansa ohi ajaessaan. Kun odottelin autoa, huomasin eräänä aamuna nuo kauniit, punertavat lumipenkat. Tuo ystävällinen henkilö ei enää ole katselemassa kevään etenemistä, hänellä olisi ollut vielä paljon tehtävää vaikkapa musiikin parissa. Surullista.

Muistoihin toi oman lisänsä ystävänpäiväkortti, jossa kuulin iloisia uutisia tuon ajan ekaluokkalaisestani: Varhaiskasvatuksen opettajaopinnot ovat meneillään. Kaikkea hyvää sinulle nuori, joka olit viimeinen oppilas, jota opetin lukemaan!

Näinhän se menee, että kun vanhenee tarpeeksi, monet nuorempana koetut asiat tulevat mieleen. Nautitaan niistäkin, mutta ennen kaikkea talvesta ja lumesta. vaikkapa vain ikkunasta ihastellen, jos muuhun ei ole mahdollisuutta!

Kategoria(t): Kokataan - Makeat leivonnaiset, Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Lomatuntemuksia

Vaikka vietämme tiiviisti aikaa vain kotikunnassa, tuntuu ihan lomalta. Pakkasta on aika lailla, mutta sanoinkin isännälle, että jos olisimme nyt Lapissa (niin kuin useina vuosina ennen korona-aikaa) niin hiihtäisimme ihan varmasti, kylmyydestä huolimatta. Joten vaatetus sään mukaan ja hiihtämään, kun kerran lunta riittää! Minäkin olen jo suksinut näillä kotiladuilla reilusti yli 50 kilometriä, isännän kirjanpidon mukaan. Ja se loman tuntu tulee juuri siitä, että päivien tärkein puuha on hiihtolenkki.

Terassilla on pehmeät lumipatjat, eihän noita henno edes lapioida pois.

Yhtenä päivänä innostuin ”tekemään töitä”: Kävin läpi viisi sellaista mappia, joissa oli tallessa ”tärkeitä” papereita vuosien takaa. Keräsin pois kaiken tarpeettoman, leikkasin takkaan nimi- ja tilikohdat ja niputin loput paperinkeräykseen. Varmaankin kolmen mapin verran tuli tilaa!

Yhdessä mapissa oli epämääräinen kirjekuori, en yhtään muista koska se sinne olisi talletettu. Joka tapauksessa sisältö oli minulle uusi: Lehtileikkeitä sadan vuoden takaa.

Olenkin harmitellut, että meilä ei ole museon sukupolviseinällä mitään kuvaa Asarias-vaarista – nyt siihen saatiin korjaus. Myös Asariaan vaimon, Fredriikan, kuolinilmoitus oli säästetty.

Hänestä on kyllä kuvakin tallessa.

Ihaniin asioihin kuuluu myös puhelinsoitto tuttavalta: Haluammeko kuhaa – sitä oli kuulemma tullut verkoista ihan liikaa. Toki halutaan! Kiitos! Vastalahjaksi annamme keväällä heille lahnoja kunhan se aika koittaa.

Keskelle tätä mahtavaa loma-aikaa posti toi myös odotetun paketin: Tekemäni Ifolor-kirja talon vaiheista on valmis.

Olen niin valtavan onnellinen kotiseudusta, talvesta, perheestä ja ystävistä, maalla elämisestä.

Kiireisen viime kesän jälkeen talvi on rentouttavaa vaikka uutta kesää odotankin.

Mutta juuri nyt odotetaan kuitenkin ensi viikonloppua laskiaisineen, pikkuväelle on pullat jo leivottu. Ja jos sinä mietit gluteenittomien pullien leipomista, niin ainakin tällä Viljatuotteen jauholla ja paketin kyljessä olevalla ohjeella se onnistuu.

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , , | Kommentoi

Una sombra ja muita muistoja

Isä hankki parikymmentä vuotta sitten pienen levysoittimen, jossa oli myös kaiutin mukana. Hän vei sen museotalon yläsaliin ja vetäytyi toisinaan kesäisin sinne soittelemaan levyjä – keinutuolissa oli mukava muistella nuoruusaikoja. Musiikki toi varmaan paljon muistoja mieleen hänellekin. Kun hän kuoli vuonna 2009, soitin jäi paikoilleen ja oli kesät ja talvet lämmittämättömässä rakennuksessa, kunnes joitakin vuosia sitten toin sen turvaan meille. Pakkaset olivat tehneet tehtävänsä eikä se enää toiminut kunnolla: Hihna oli hapertunut. Taitava esikoinen korjasi sen näppärästi tavallisella kumilenkillä ja niin se alkoi taas pyöriä. Tästäkin on jo vuosia, mutta nyt kuulin, että on trendikästä soitella vinyylejä levysoittimella ja heh heh, tämä 71 v mummuhan on trendikäs…

Meiltä oma, 35 vuotta sitten hankittu soitin, on viety varastoon, mutta nyt siirtelin tv:n vieressä olevia kapistuksia eri tavalla ja niin sitten sain isän levysoittimenkin sinne mahtumaan. Voi pojat, kun oli kivaa! Levyjä meillä on paljon, pieniä ja isoja. Muistan, kun 60-luvulla tuli muotiin rautalankamusiikki ja ostin yhden pienen levyn tuota rämisevää uutta soitantaa. Sanoin äidille, että ostetaan nyt yksi, vähän kuin muistoksi, ei tämä kamala villitys kauaa kestä. Vähänpä tiesin silloin musiikin tulevaisuudesta räppeineen kaikkineen…

Tuota rautalankalevyä en löytänyt, mutta monta muuta muistoa kyllä tuli vastaan koria penkoessani. Katsoin tämän levyn kannen miestä – jotain tuttua? Onpa Eino Grön nuoren näköinen, laulaa kuitenkin edelleen! Levy on julkaistu vuonna 1960.

The Beatles ja Girl

The Platters ja Twilight time. Kuinkahan monta kertaa on tullut isännän kanssa tanssittua tätäkin nuorena, poski poskea vasten. Muistot tulivivat mieleen, ja ne ihanat sanat:

Heavenly shades of night are falling
It’s twilight time
Out of the mist your voice is calling
’Tis twilight timeWhen purple colored curtains
Mark the end of the day
I hear you my dear at twilight timeDeepening shadows gather splendor
As day is done
Fingers of night will soon surrender
The setting sunI count the moments darling
’Til you’re here with me
Together at last at twilight timeHere in the afterglow of day
We keep our rendez-vous beneath the blue
Here in the sweet and same old way
I fall in love again as I did thenDeep in the dark, your kiss will thrill me
Like days of old
Lighting the spark of love that fills me
With dreams untoldEach day I pray for evening just
To be with you
Together at last at twilight timeHere in the afterglow of day
We keep our…

Una sombra-levyn toi Lahja-tätini kesälomamatkaltaan Mallorcalta 1960-luvun puolivälissä. Hänellä ei itsellään ollut silloin soitinta, mutta täti kävi kuuntelemassa sitä aina meillä, nuuhkien tällaista hyväntuoksuista saippuaa – matkamuisto sekin. Samanlaisen saippuan sain silloin itselleni tuliaiseksi. Se on vielä tallessa ja voit arvata, että tuoksu toi jälleen kerran paljon muistoja mieleen.

Pitkin kylmää talvea etelän lämmön tunnelmat palasivat laulun ja tuoksun myötä tädinkin mieleen. Kuuntelinhan minäkin sitä silloin ja muistot mukavasta tädistä, joka poistui tästä maailmasta liian nuorena, täyttivät tänäänkin mieleni. Tässä sama laulu, eri ajalta tosin, klik.

Itselleni rakkain levy oli nuoruudessa kuitenkin tämä.

Ei levyjä varmaan voi soittaa puhki, mutta todella paljon kuuntelin tätä, aina vaan alusta uudelleen. Eihän single kestä kuin muutaman minuutin ja vähän väliä piti nousta laittamaan se taas soimaan, mutta silti: Se oli NIIN ihana. Lauloin mukana:

All the leaves are brown
All the leaves are brown
And the sky is gray
I’ve been for a walk
(I’ve been for a walk)
On a winter’s day
(On a winter’s day)
I’d be safe and warm
(I’d be safe and warm)
If I was in L.A.
(If I was in L.A.)
California dreaming
(California dreaming)
On such a winter’s dayStopped into the church
I passed along the way
Well, I got down on my knees
(Got down on my knees)
And I pretend to pray
(I pretend to pray)
You know the preacher likes the cold
(Preacher likes the cold)
He knows I’m gonna stay
(Knows I’m gonna stay)
California dreaming
(California dreamin)
On such a winter’s day

Nyt sen voi kuunnella vaikka You Tubessa, klik, mutta minulle tuo isän levysoitin on se ainoa oikea tähän hommaan. Olipas muistojen viikko! Ja lisää muistoja syntyi, sillä jumpparyhmän ope oli Facessa huomannut minun tykkäävän tästä ja soitti kappaleen Riitanpäiväonnittelujen kera maanantain jumpassa. Tämä mummu ihan liikuttui tästä huomiosta. Kiitos!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Liikaa lunta!

Meillä on ympäristössä vain peltoja, niinpä lumi tuiskuttaa pihan eri alueille eri tavoin. Etupihan männyn alta vuorenkilvet kurkistelevat,

mutta jossain muualla on melkein metrin kinokset. Sanoin isännälle, että nyt kyllä täytyy rämpiä tarkistamaan, onko pensasmustikkamaa turvassa. No, myöhästyttiin! Jäljistä päätellen juurikin edellisenä yönä pupu oli loikannut aidan yli parhaiden ja suurimpien mustikkapensaiden kimppuun.

Eihän siinä muu auttanut kun puuskuttaa takaisin yli polven korkeudelle nousevan lumihangen läpi pihaan ja hakea lapioita. Hyvää kuntoilua se toki oli, kun kaivoimme isot ojat ympäri aitauksen.

Päällä oli kevyempää pakkaslunta, mutta alla raskasta, suojasään matalaksi painamaa kovaa hankea. Olimme juuri tulleet hiihtämästä, mutta se metsälenkki ei ollut yhtään mitään tähän hikilenkkiin verrattuna. Nilkat ja monot märkinä jatkoin kuitenkin tutkimuksia muuallekin ja niinpä niin: Ongelmia vähän kaikkialla! Onneksi isäntä oli jo viikko sitten tallannut pienet päärynäpuut turvaan, nyt vielä varmistelimme kaivantoja.

Tästä kaikesta voimme vaan vetää sen lopputuloksen, että aidat ovat liian matalat. Tähän asti ne ovat riittäneet, ei nähtävästi enää. Verkkojen asettelu ja pois kerääminen ei ole töistä mukavimpia ja sitten kun huomaa, että se kaikki olikin turhaa… Huoh.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Puutarhamummon lomailua

Pari kuukautta vuodenvaihteen jälkeen on aina se jakso, jolloin meillä ei ole mitään erityistä puuhaa. Oikeastaan oma minä pääsee nyt etusijalle ja erilaiset terveysasiat verikokeineen ovat jo vuosien ajan olleet alkuvuoden juttu. Nyt on aikaa! Koska korona on edelleen pysynyt maltillisena Keuruulla, uimahallia ei ole suljettu. Kuhunkin sen liikuntaryhmään otettiin 9 ensiksi ilmoittautunutta ja mekin isännän kanssa mahduttiin perjantain vesijumppaan. Maanantai-iltaisin on edelleen toiminnassa kansalaisopiston jumpparyhmä, jossa olen ollut mukana jo vuosia. Ja aina kun on sopiva sää, lähdemme tietenkin hiihtämään.

Kaikki tilaamani siemenet ovat tulleet jo viikkoja sitten, mutta niiden aika on vasta helmikuun lopussa.

Tämän hetken hauskin sisähomma on sukuasioiden tutkiminen. Sain Helena-ystävältä vinkin viiden kirjan sarjaan,

josta löytyy myös Keuruun talohaltijamatrikkeli vuosisatojen taakse. Olen nyt lukenut kaikki osat kertaalleen läpi, mutta täytyy tutkia vielä uudemman kerran. Tässä on puumerkkeineen vanhimmat esivanhempani, joiden elämästä jotain muutenkin tiedän.

Ja kun mennään taakse päin, päästään jo näin kauas:

Axelius Theodoriki Suolaxius 1595 – 1646, Keuruun ensimmäinen kirkkoherra

***

Abrahamus Axeli Suolaxius 1624 – 1697

Margareta Palander

***

Axel Abrahaminpoika Palander 1670 – 1727

Maria Rekontytär Wächter 1663 – 1760

***

Regina Palander 1703- 1759

Johan Lucander jr 1695 – 1759

***

Regina Lucander 1732 – 1813

Erik Saxberg 1732 – 1806

***

Abraham Eriksson Saxberg 1751 – 1832

Kirsti Samuelintytär Könttäristä 1759 – 1826

***

Abraham Eriksson Saxberg on oman isäni äidin äidin äidin isän isä. Olen aina ajatellut, että olen kuudes sukupolvi tässä talossa, mutta tuota kautta laskettuna olenkin jo ainakin seitsemäs. Ja rakkaus tähän tienooseen sen kun vaan kasvaa.

Eniten kiinnostaisi tietää, ketkä noista ovat asuneet juuri tällä mäellä. Kuinka vanhat ovat tuon viime kesänä kunnostamamme kotitalon hirret? Joko siinä asuttiin 1700-luvun puolivälissä? Ainakin Abraham ja Kirsti, 1800-luvun vaihteessa, koska osa heidän lapsistaan on merkitty Könttärillä syntyneiksi.

Kun näitä asioita pohdin, kirjoitan jälleen kaiken ylös ja ajattelin koota tietoni kirjaseksi. Siihen täytyisi lisätä myös viime kesän taloremontti kuvineen, siinäpä sitten säästyvät seuraavillekin sukupolville. Isäntä levittelee veroilmoituspapereita keittiön pöydälle, kun minä varaan tietokoneen ja kirjoituspöydän…Mutta tämä kaikki puuhailu – päivätorkkuineen – on niin mukavaa, että ei paremmasta väliä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | 2 kommenttia

Metsä

Maalla asumisessa on sekin hyvä puoli, että metsään ei koskaan ole liian pitkä matka. Sama metsä, jossa viime keväänä kävelimme koronasta pelästyneinä

tai istuimme kahvimukin kanssa korvasieniä etsiskellen.

Se sama metsä, joka oli alkukesästä täynnä lintujen laulua, antoi heinäkuussa runsaan mustikkasadon

ja varisteli kesän mentyä hiljentyneille poluilleen kultaiset lehtensä. Se odotti meitä syksylläkin,

jolloin oli taas aika lähteä: Etsimään puolukoita

ja sieniä,

syksyn edetessä myös karpaloita.

Sää viileni, mutta herkkuja putkahteli edelleen esiin sammalikosta: Oli suppilovahveroiden aika.

Metsän kauneus oli mykistävää.

Talven saapuessa lumi peitti maan ja metsä oli kuin satua. Se muuttui hetkessä lumikuningattaren linnaksi. Ja yhä edelleen saatoimme lähteä sinne – samoille marja- ja sienipaikoille – nyt suksien kera.

Latu kiemurtelee metsätiellä

ja hiljaisuus tunkeutuu syvälle sydämeen. Vain suksien suhina, ei muuta.

Kuusi ja mänty, joiden siemenet monia kymmeniä vuosia sitten sattuivat putoamaan juuri tuohon. Siinä ne itivät ja kasvoivat vieretysten. Ne katselivat jo isääni, kun hän nuorena miehenä, sodasta palattuaan, haki hevosella heiniä kytöladosta. Minusta, seitsemänkymmentä nyt jo ohittaneesta puutarhamummosta, ei silloin ollut vielä tietoakaan.

Nuo puut ovat ystäviä keskenään ja ne ovat ystäviä myös meille. Kaikkina vuodenaikoina ne tuolla odottavat saapumistamme ja me odotamme näkevämme ne edelleen tukevasti pystyssä, juuret syvällä metsämaassa.

Metsä rauhoittaa ja voimaannuttaa siellä vaeltavaa. Se antaa kiitollisuuden tunteen sydämeen.

Jokaisena vuodenaikana.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Siivekkäät ystävämme

ovat suuri ilo niiden ruokkijoille. Kaikissa taloyhtiöissä se ei ole sallittua, mutta he, jotka voivat näin seurata lintujen touhuja, saavat kyllä paljon mukavia hetkiä. Ajattelen usein suruissani erästä ystävääni, joka muutti kerrostaloon leskeksi jäätyään. Hän kaipaa niin kovin lintujaan!

Me asumme peltojen keskellä ja haukat vaanivat, siksi laitamme jo syksyllä pieniä havupuita ruokintapaikkojen suojaksi. Mökissä on kauraa ja automaatissa auringonkukan siemeniä.

Tikapuihin on sidottu kuusi, jossa riippuu talimakkara.

Omenapuussa on pari lyhdettä ja toinen siemenautomaatti, joka on mielestäni liian matala talitiaisille. Sinitiaiset siitä kyllä mahtuvat ruokailemaan.

Lähellä keittiön ikkunaa on myös talimakkaroita. Nyt niihin on tullut oravien lisäksi

vähän harvinaisempiakin ruokailijoita: Pyrstötiaisia!

Punatulkkuja tai viherpeippoja ei ole vielä näkynyt, mutta keltasirkut ja pikkuvarpuset ovat vakiovieraita tali- ja sinitiaisten lisäksi. Otimme kauralyhteet päiväajaksi omenapuun oksilta alas, keltasirkut ilostuivat kovasti! Yöksi täytyy muistaa nostaa ne takaisin, muuten jänikset syövät kaiken.

Pihan linnut tulevat pikkuväelle tällä tavalla tutuiksi, siksi kaikki haluavatkin syödä aamupalan työpöydällä ikkunan edessä. Siitä näkyy tällainen maisema:

Tänään on ollut toistaiseksi talven kylmin päivä, meilläkin reilusti yli 20 pakkasastetta. Aurinko näkyi pitkästä aikaa. Kaunista!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Sekalaista | Kommentoi

Hyvästit tämän vuoden joulukuuselle

Ei kyllä malttaisi, mutta eiköhän nyt kuitenkin ole jo aika luopua joulukuusesta. Myrsky kaatoi ison puun syksyllä metsässä ja kun isäntä katkoi ja karsi sitä, keksin, että otetaan latvasta meille tämän vuoden joulukuusi. Harvahan se oli, mutta tukevaoksainen.

Kaatuessa oksia oli varmaankin katkennut, käpyjäkin oli pudonnut roppakaupalla. Kuitenkin tuli yllätyksenä se, että pihkaa alkoi valua kiiltävinä noroina heti ensimmäisenä iltana, kaikista katkenneista oksista ja pitkin kuusen runkoa. Nyt ne ovat onneksi kovettuneet, ainakin enimmäkseen.

Kolme viikkoa on kulunut ja kuusi voi edelleen hyvin. Neulasia ei pudonnut ja vesi kelpasi, uutta kasvuakin alkoi tulla.

Ja käpyjen alkuja!

Mutta niin sitten otimme sekatöörit esiin ja katkoimme oksat saaviin. Pian leivinuunissa rätisi iloinen tuli.

Kuusenkoristeet on nyt pakattu ikivanhaan Anttilan laatikkoon. Monesti ajattelen, että olisiko syytä laittaa ne uuteen – laatikoita kyllä löytyisi. Mutta kun tähän paikattuun lootaan liittyy niin monta muistoa!

Siihen koottiin jo nuoren parin ihan ensimmäisen joulun

kuusenkoristeet

lähes 50 vuotta sitten. Tässä kuvassa ollaan jo kolmannessa yhteisessä jouluajassa.

Laatikko on kulkenut mukana kaikissa kolmessa Jyväskylän kodissamme, sitten jouluaikaan sijoittuneessa välivaiheen (kolmen kuukauden) Tampereen pyrähdyksessä, viisi joulua Kangasalla

ja nyt kolmisenkymmentä joulua Keuruulla. Viime vuosina olen lisännyt kanteen päivänmäärän viereen myös vallitsevan lämpötilan. Skaala on aika laaja: 26 asteen pakkasesta (2017) neljän asteen lämpöön (2020).

Joulu on tunteiden aikaa: Jouluihin liittyy meillä jokaisella paljon muistoja, iloisia ja surullisia.

Että niin se vaan on: Tuota muistojen laatikkoa en voi koskaan hävittää.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Sukset esiin!

Parin talven lumet olivat niin vähäiset, että hiihdot jäivät olemattomiin. Nyt näyttäisi ihan toisnlaiselta, vaikka lumipeite onkin vielä ohut.

Isäntä veti pelloille traktorilla – omaksi ja naapurien iloksi – latua, joka paikoitellen on aika hyvä,

mutta jos lumen alla on paksua heinää, tupsut tulevat toisinaan esiin. Karvapohjasuksiin ne tökkivät ikävästi, mutta kun isäntä voiteli vanhat sukseni, niin jo kelpasi hiihtää. Voi miten kaunista!

Aurinkokin tuli esiin hetkeksi.

Kotitalo näkyy tuolta kaukaa

ja tässä puikahdetaan lumiseen satumaahan.

Loppuviikolle on tiedossa hiukan lisää lunta ja sitten tuleekin reilusti pakkasta. Toivotaan, että kuitenkin päästään aina silloin tällöin pienelle hiihtolenkille – tässä iässä ja tässä kunnossa pitkillä hiihtolenkeillä ei tälle mummulle ole niin väliäkään.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Muistoja viime vuodelta

Tammikuussa saimme kotimuseoon lahjaksi paljon vanhoja lehtiä. Niiden lukeminen oli todella mielenkiintoista,

sillä aikaa riitti, kun lumitöitäkään ei tarvinnut tehdä.

Helmikuussa leikkasimme vadelmat ja aronia-aitaa, kevättyöt alkoivat!

Koska lunta ei edelleenkään ollut, lähdimme etsimään sitä Lappiin. Ja sieltä sitä löytyi, mutta valitettavasti oma hiihtoreissuni meni myttyyn keuhkokuumeen vuoksi.

Maaliskuussa Suomeen rantautui korona. Harrastustoiminta loppui, mutta pihatöitä riitti: Siistimme rannan pajukkoja ja tomaattien siemenet pääsivät multaan.

Huhtikuussa korona oli jo valloillaan, vesijumppien tilalle olivat tulleet metsäkävelyt.

Toukokuussa laskettiin lahnaverkot

ja maalattiin lautoja valkoisen talon ulkovuoriremonttia varten.

Kesäkuussa tulivat kirvesmiehet ja työt alkoivat talon eteläseinältä.

Heinäkuussa töitä jatkettiin

ja puuhailtiin kesälomalaisten ja kanojen kanssa. Esikoinen kaivoi uudella kaivurillaan toisen pensasmustikkamaan, jonka sitten valmistimme loppuun koko joukolla.

Elokuussa kerättiin vadelmia ja mustikoita

ja remontti valmistui. Tuon lautavuorauksen alla on yli 200 vuotta vanha hirsitalo

joka nyt koki muutoksen: Valkoinen talo muuttui vanhaksi puoleksi.

Syyskuussa kerättiin lisää marjoja ja omenia, silloin kypsyivät myös ensimmäiset omat päärynät

ja ruska oli ennätyksellisen kaunis.

Lokakuussa etsittiin suppilovahveroita, monta, monta kertaa. Niitäkin oli runsaasti.

Marraskuussa muutimme kasvihuoneen joulusaduksi

Joulukuussa vanhalla puolella soi joulun kello. Se on muisto lapsuudesta – yhteisistä jouluista isän, äidin ja pikkusiskon kanssa tässä talossa. Soittorasia riippuikin miltei vuosittain tuossa samassa paikassa.

Juuri ennen joulua saimme myös lunta. Oli sykähdyttävää katsoa keltaista seinää lumihunnun takaa – tätä näkyä olimme odottaneet jo monta vuotta!

Jälkikäteen ajatellen mennyt vuosi kului entisiäkin nopeammin. Tuntuu siltä, että emme saaneet aikaan juuri mitään mutta toisaalta, valkoisen talon remontti vei sentään kolme kuukautta. Se oli suuri urakka ja pitkä aika kesästä, miltei koko kesä. Kuitenkin pikkuväki ehti meille aika usein puuhailemaan ja saimme nuorilta apua moneen hommaan. Vuosi sitten mörkönä oli isännän sairaus, nyt korona. Jospa alkanut uusi vuosi rokotteineen rauhoittaisi kaikkien arkea pysyvästi.

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Jouluvieraiden lähdettyä

on aika muistella menneitä päiviä. Vanha puoli sai asukkaita

ja kaikkien iloksi saimme lunta. Ihana joulumaisema!

Lapset pääsivät mäenlaskuun,

lumileikkeihin

ja jopa hiihtämään. Pappa nimittäin teki pellolle traktorin perässä olevalla latuhöylällä latua, jota pienin piikakin reippaasti hiihti, ensimmäisen kerran ihan isojen suksilla ja monoilla.

Nuorisokin valmisti jouluherkkuja, tässä aattoillan glögi-juustotorttu.

Mummi oli leiponut pullapitkojen

ja karjalanpiirakoiden

lisäksi pienille omat pullapojat. Nam!

Hautausmaan valomeri jäi varmasti lasten mieleen, kun veimme sinne kynttilöitä.

Kun vanhemmilla alkoi työ, pikkuväki jäi vielä muutamaksi päiväksi mummolaan. Nyt olikin aikaa pelata vanhalla jääkiekkopelillä

ja käydä uimahallissa. Pikkurenki pääsi yökylään naapuriin ja viimeisenä iltana, ennen lasten pois vientiä, ehdimme vielä käymään Multian kanttorin navetassa. Siellä olikin ihmettelemistä ”jättiläislehmässä”

ja juuri syntyneessä vasikassa, joka yritti ensi kertaa nousta jaloilleen – siinä kuitenkaan onnistumatta. Joulun yllätys tuokin!

Nyt talo on hiljentynyt ja uusi vuosi alkamassa. Toivotaan, että se tuo meille kaikille iloa ja terveyttä, rauhaa ja ystävyyttä. Ja hävittää tuon pelottavan koronan.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia