Uusi tulokas: Päärynäpuu

Isäni osti kerran puutarhaan päärynäpuun. En tiedä lajikkeesta, mutta muutaman elinvuotensa aikana se ei koskaan kukkinut. Minulla on ollut se käsitys, että päärynä on liian eksoottinen nelosvyöhykkeelle, mutta tilanne taitaakin olla nyt, pari vuosikymmentä myöhemmin, toinen.

Kun mietin, mitä ostaisin sillä Viherlandian syntymäpäivälahjakortilla, seikkailimme sattumoisin päärynäkujalle. Ja voi ihmettä, siellähän luki, että päärynä LADA  kestäisi nelosvyöhykkeellä saakka. Silloin tiesin heti, että meilläkin aletaan kasvattaa päärynöitä!

Omalta pihalta ei löytyisi tarpeeksi suojaisaa paikkaa, mutta vanhan talon puutarhassa selviävät kirsikat, luumut ja jopa kaksi 40-luvulla istutettua omenapuuta. Vierekkäin olevat suuret talot suojaavat sitä tuulilta ja luovat miellyttävän pienilmaston. Sen olemme huomanneet jo aikoja sitten. Sinne, omenapuiden ja marjapensaiden kaveriksi, istutimme suurella rakkaudella uuden tulokkaan.

 

Etsin tietoa päärynöistä ja löysin tämän artikkelin, klik:

”Puutarhurisi valitsemissa päärynäuutuuksissa yhdistyvät keskieurooppalaisten päärynöiden makeus ja suuri sato ussurinpäärynän erinomaiseen talvenkestävyyteen ja terveyteen. Moskovalaisen Timirjazovin akatemian jalostamat päärynät sietävät Venäjän hyiset talvet ja kesähelteet. Ne ovat myös ruvenkestäviä, joten kasvinsuojeluaineita ei tarvita.

Puutarhurisi valitsema -lajikkeiksi olemme poimineet valikoiman erityisen talvenkestäviä, satoisia, ruvenkestäviä ja hyvän makuista lajikkeita. Nimesimme lajikeryhmämme Makuisa-päärynöiksi.”

Tällainen on siis tuo Ladakin. Se on osittain itsepölytteinen, mutta kaipaa mielellään kaveria, jonka tässä tapauksessa kuuluisi olla TSISOVSKAJA. Koska se oli jo kuitenkin loppunut ja uusia tulisi vasta ehkä heinäkuussa, joudumme odottelemaan. Viherlandian väki lupasi ystävällisesti varata meille sellaisen ja ilmoittaa, kun voimme sen hakea.

Odotan suurella innolla ja ilolla tulevia vuosia. Jospa pääsisin maistelemaan omia päärynöitäkin! Ja pitihän tietenkin vähän fiilistellä: Vein vanhat pihakalusteet                       kanaterapiasta omenapuun alle. Tuolla vielä kerran istutaan päiväkahvilla…

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Peikonpähkinä

Olen kerännyt jo kauan maljakkoon peikonpähkinän oksia, joita joskus saan kukkakauppojen kauniissa sidonnoissa. Mielessä on käynyt, kestäisikö tuo koristeellinen kasvi omassa puutarhassa, mutta asumme kaukana ykkösvyöhykkeestä. Kun sain esikoiselta ja hänen tyttöystävältään syntymäpäiväksi lahjakortin Viherlandiaan, oli hauska lähteä sinne seikkailemaan. Ravintolan puolelta saa herkullisen lounaan ja samalla voi ihailla alakerran väriloistoa.

Seikkailimme pihan kasvikäytävillä – ja niin sitten minullakin on nyt oma peikonpähkinä!

Istutimme sen alapihan suureen kukkamaahan, ison kiven viereen. Jospa kivi siirtäisi sille maalämpöä kylmimpänä aikana. Olisi todella upeaa nähdä talviset, huurteiset käkkyrät, kesällähän varret ovat lehtien peitossa. Kiitos lahjasta, nyt kokeillaan!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 2 kommenttia

Mansikkamaa, vielä viimeisen kerran,

näin ainakin oletan. Meillä on vuosikaudet, varmaan ainakin 15 vuotta, ollut ongelmana mansikkapunkki. Ja vasta nyt olen oppinut ja lukenut, mitä olen tehnyt väärin kaiken aikaa. Eli jos aloitetaan alusta, niin ensimmäinen suuri mansikkamaamme oli erinomainen ja tuotti satoa ainakin viisi vuotta. Sitten perustimme uuden mansikkamaan, erilleen entisestä, uusilla tervetaimilla. MUTTA: Ne taimet eivät olleetkaan terveitä, näin jälkikäteen opittuna ja ajateltuna. Lehdet olivat aivan täynnä reikiä ja juuret olemattomat, moni taimi jo potissa kuollut. Ja me hölmöt istutimme parhaat, saimme kyllä valituksen jälkeen kauppiaalta uusia taimia huonoimpien tilalle. Mutta tuona istutuspäivänä siirsimme meille mansikkapunkin, josta sen koommin emme ole eroon päässeetkään. Mitä sitten olen oppinut nyt myöhemmin?

Olen oppinut sen, että tuo viheliäinen tuholainen leviää rönsyjä pitkin tehokkaasti ja jalkineiden sekä työvälineiden mukana myös uuteen mansikkamaahan. Ja koska meillä koko ajan on ollut kaksi mansikkamaata, uusi ja se vanha ja huono, olemme kuljettaneet heti ensimmäisenä vuonna punkin tervetaimiinkin. Voi pyhä yksinkertaisuus, että sitä voi olla tietämätön!

Vuosi sitten vannoin, että ellei uusi, kasvimaan laitaan perustettu maa tuota, minun puolestani mansikanviljely saa jäädä unholaan. Ja niinhän siinä kävi, että punkki sinnekin levisi. Kyselin luomutuotantoon sopivasta torjunta-aineesta, juu, kyllä löytyy. Sitä on vaan ostettava viisi litraa, noin sata euroa, ja tarve olisi ehkä pari desiä… Petopunkkejakin pohdin, mutta epävarmaa on sekin touhu.

Siispä kerta vielä viimeisen päälle: Uusi, pieni ja vaivaton mansikkamaa. Rautiassa huomasin terveen ja terhakan oloisia Bounty-taimia (suosikki!) ja siitä se sitten lähti. Isäntä pääsi toteuttamaan itseään, kun sahaili ja ruuvaili laudoista yli nelimetriset kasvatuslaatikot. Maalasin vanhalla maalin lopulla ulkopuolet, etsimme pihapiiristä tasaisen paikan ja siirsimme laatikot sinne. Reunojen alle suikale multasäkkiä (niiden päälle hiekkaa) ja laatikon keskelle kerros sanomalehtiä, reilusti kanalan pehkua, peltomultaa ja lopuksi kaupan multaakin. Siihen maisemointikangas, taimet (30 kpl)  ja olkikate.

Pitkä päivä isännän kanssa puuhailtiin ja nyt odotamme laatikkomaaltamme punkittomia kasvuvuosia.

Kanatuisten yllätysvierailut on torjuttu jo etukäteen, hahhaa!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Joriinit maahan

Meillä on autotalli ollut joriinien eli daalioiden käytössä jo kuukauden. Mukulat ovat kasvattaneet juuria ja lehden alkuja kasvihuoneesta lapioidussa viimevuotisessa, kosteassa turpeessa, mutta nihkeästi on tuo kasvu kuitenkin edennyt. Hyvä niin, sillä kylmyys on estänyt ulos viennin eikä hämärä autotalli muutenkaan olisi pidemmän päälle hyvä kasvupaikka.

Nyt kun tuli lämmintä, istutimme  juurakoita omille paikoilleen pihan kukkapenkkeihin. Kasvimaan reuna sai jälleen punaista kerrottua pitkän pitkän, näyttävän rivin,

erikoisemmat suosikit sijoitettiin varsinaiseen joriinimaahan, isojen kivien luo.

Tässä kuvia viime vuoden kukinnoista:

 

Syksyllä laajensimme tulotien pitkää kukkapenkkiä niin, että takareunallekin mahtuu daaliarivistö. Sinne pääsi monta kappaletta tätä kaunista joriinia, jotka sain toissa syksynä keuruulaisilta tuttavilta.

Nämä yksinkertaiset, varhaiset kukkijat sijoitin myös sinne, omaksi ryhmäkseen. Väri on oranssiin vivahtava, hiukan haastava, mutta kukinta runsas. En oikein muista, minkä värisiä leimukukkia niiden eteen jäi, mutta pelkään, että värit riitelevät rajusti. No, näillä mennään, kun ne eivät enää kasvimaan reunaankaan mahtuneet. Täytyisi vissiin tehdä niille jonnekin ihan oma pieni kukkaympyrä! Löytyisiköhän vanhan talon pihapiiristä tilaa… hmmm… Mutta ne kanatuiset…. Pitäisi sitten tehdä aita.

Mutta milloin on se aika, kun ihailemme daalioiden kukintaa? En ilmoittautunut edes avoimeen puutarhapäivään, sillä se on tänä kesänä aivan liian aikaisin. Tällä hetkellä, perjantain lämmöstä huolimatta,  tuntuu siltä, että hyvä jos edes narsissit juhannukseen mennessä kukkivat!

Kategoria(t): Perennat | Avainsanat: , | 6 kommenttia

Wanhat tawarat 5: Reikäommel

Oli kerran taas päivä, jolloin siivoilin ja lajittelin kaikkea äidin liinavaatekomerosta: Kuluneita pyyheliinoja, liian pieniä tyynyliinoja, rikkinäisiä lakanoita ja monenlaista tavaraa siltä väliltä. Käly poikkesi katsomaan puuhiani ja kas, hänen katseensa kiinnittyi ruttuiseen, ruskehtavaksi pinttyneeseen kangasmöhkäleeseen. Kun levittelin sitä, niin hämmästyin toden teolla. Ihana, aivan ehyt reikäommeltyynyliina! (Tämän kuvan otin jo ennen pesua, sisässä on vain pikkuisen piian tilkkutyöalusta. Täytyi päästä heti näkemään nuo taidokkaat kuviot!)

Miten joku, ehkä mummon sisko, on voinut jaksaa tehdä tuollaista? Jokainen pisto on käsin ommeltu ja täydellinen.

Molemmat puolet ovat miltei yhtä siistejä. Tässä nurja puoli, jota aluksi luulinkin oikeaksi, sillä tyynyliina oli nurin päin.

Tämä aarre pääsi kaksinkertaiseen pesuun: Kattilaan kylmää vettä ja jauhemaista pesuainetta. Sekaan kangas ja seoksen annetaan hiljalleen lämmetä lähelle kiehumapistettä. Vesi muuttuu ruskeaksi ja kangas puhdistuu. Tein tämän kaksi kertaa ja huuhtomisen jälkeen ulkonäkö oli aivan toista luokkaa.

Silitys, tummanruskeasta kankaasta pikapikaa väsäämäni tyyny sisään ja wau, ihana! Siinä se nyt katselee kirkkain silmin nykyajan elämää Aapo-vaarin tekemän, reilusti yli 100-vuotiaan sohvan kulmalla. Kenellä voisi tänä päivänä olla aikaa tai intoa tuollaiseen urakkaan?

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Toukosiunaus meillä

Monella paikkakunnalla on keväisin kaunis tapahtuma – toukosiunaus. Tänä vuonna eläkeliiton paikallisjärjestö kysyi, voisiko sen järjestää meillä, ja eihän siihen estettä ollut. Talvella ajattelin, että 15.5,  siis narsissit ja tulppaanit kukkivat – vaan eivätpä kukkineetkaan! Ei sinne päinkään. Scilloja, krookuksia sekä sini- ja valkovuokkoja ja hiukan käenrieskaa, siinä kaikki. Ja kylmä pohjoinen viima, joten tikkivaatteissa ja käsineet käsissä me pellon reunassa värjötimme.

Laitoimme edellisenä iltana paikoilleen istuimia

 

ja opasteen.

Vieraita tuli niin, että meitä oli lopulta yhteensä 45. Kuoro lauloi kauniisti keväästä,

pappi puhui suoraan sydämiin viljelijöiden vaikeuksista ja sukupolvien työstä. Isäntä kylvi vanhasta puuvakasta kauraa peltoon

ja lopuksi, Isä meidän -rukouksen jälkeen, laulettiin vielä suvivirsi.

Kun kevät on ollut näin kylmä ja kaikki viljely on myöhässä, voi vain ajatella, että eipä parempaa hetkeä olisi toukosiunaukselle. Nyt jos koskaan sitä tarvitaan, sillä katovuodet eivät ole ”kuolleet sukupuuttoon”, vaikka moni sen asian nykyisin niin mieltääkin.

Hyvää kevättä ja satokautta Suomeen ja myös teille kaikille, missä päin maailmaa sitten asuttekin!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Pikkuisen piian nimikkopuu

Äitienpäivä oli suurin piirtein yhtä viileä kuin kevät on antanut tähänkin asti olettaa. Maa oli kuitenkin sulanut roudasta, joten kun juhlahenkilö oli itse paikalla, päätimme istuttaa hänen  oman nimikkopuunsa. Kastelussa olikin jo reipas apujoukko.

Onnea matkaan sekä pikkuiselle piialle että hänen puulleen.

Koska olimme muutenkin lapiohommissa, pikkuväki kylvi myös omat kukkamaansa. Pikkurenki halusi ruiskaunokkeja, pikkupiika valitsi silkkikukan. Siispä sitä kasvattaa meillä jo neljäs sukupolvi, sillä tuo kaunis, yksivuotinen leikkokukka oli jo äitinikin suosikki. Koristehirssiäkin kylvettiin

ja tietenkin sitä ”taivaaseen asti kasvavaa” auringonkukkaa.

 

Vaikka nuoret kylvivät oman tilkkunsa tuonne mansikkamaan yläpäähän, mummolle jäi kuitenkin suuren suuri ala muokattavaa ja kylvettävää. Se saa odotella vielä pari päivää säiden lämpenemistä, sillä kolea pohjatuuli puhaltaa tämänkin peltoaukean yli niin että kesävaatteita ei ole voinut ajatellakaan käyttää.

Uskalsin vihdoin viedä tomaatit paikoilleen kasvihuoneeseen, mittarin mukaan sähklölämmittimen avulla lämpö pysyy reilusti plussan puolella. Vielä yksi kylmä yö ja sitten pitäisi helpottaa!

Tomaatit ovat kuitenkin sopeutuneet hyvin siirtoihin kasvihuoneen ja sisätilan välillä, sillä kukkia on  paljon ja hiukan raakileitakin. Helmikuun lopussa kylvin siemenet, toivotaan että juhannuksen jälkeen saisimme ensimmäiset maistiaiset. (Tiesithän, että pitkiksi venähtäneet taimet istutetaan makaamaan ja peitetään alkuvarsi mullalla. Se vain parantaa kasvua, sillä juuria ilmestyy varteenkin ja latva kääntyy itsekseen pystyyn. Näin meilläkin taas tehtiin.)

Äitienpäivän nakukakku, vaikkakin ulkomaisista mansikoista, toi pienen tuulahduksen kesästä. Ja kun katsoo sääennustetta pariksi viikoksi eteen päin, näyttää jo oikein hyvältä!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pieni kukkapenkki

Kerroin aiemmin, että suunnittelin poistettujen sireenien tilalle kapeaa kukkamaata. Olisihan tässä tärkeämpiäkin töitä ollut, mutta kukkapenkin tekeminen vie tietenkin voiton niistä. Helppo homma, kun pensaiden vahvat juuret oli jo poistettu kaivinkoneella, takareunallakin oli sopivasti kymmenen sentin penkka. Siihen taitoin juurimattosuikaletta toiveena, että voimakkaasti leviävä sireeni pysyisi omalla puolellaan. Möyhensin multaa, lisäsin uutta ja käänsin etupuolellekin taitetun muovisuikaleen. Tähän löytyi enää vain multasäkkejä, mutta ne sopivat tarkoitukseen tosi hyvin. Taitosreunan päälle lapioin mursketta painoksi ja kiviä rajaamaan multaa. Vain kasvit puuttuvat!

Jatkossa nurmikon leikkaus on vaivatonta, kun uusia mutkitteluja ei tarvita ja koneen pyörät voivat kulkea murskeen päällä.

Entäs kukat? Jotain perinteistä joka tapauksessa. Kunhan odotettu lämpö saapuu ja näen, mitä kotipihasta talven jälkeen vielä kasvaa, teen lopulliset päätökset. Nyt päädyissä on jo vanhan talon pihasta löytynyttä päivänliljaa ja ikivanhaa, kerrottua suopayrttiä. Saapa nähdä! Kun vaan kanatuiset sitten antaisivat tuon syrjäjisen kulman olla rauhassa, huoh…

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Pienin askelin eteen päin

Ei nuo päivittäiset aikaansaannokset suuria ole, mutta pikkuhiljaa tulee valmistakin. Viikonlopun rankan työrupeaman jälkeen vanhan talon pihapiiri tuli siihen kuntoon, että uskalsin hakea nurmikonsiemenpussit. Sitä ennen oli takakuormaajalla ja lapioilla

tyhjennetty varastossa olleita multakasoja täytteeksi kuoppiin sekä haravoitu ja katkottu juuria ja oksia,

hyytävässä viimassa ja räntäsateessakin.

Aina noita aarteitakin löytyy, sillä vanhan talon  sireeniaidan keskeltä bongasimme neljä napakkaa sembramännyn tainta. Ja jotain päivänliljaakin näytti vielä lipputangon jalustan luona olevan, otin tietenkin kaikki talteen.

Kiviä nousee kaikkialta, nekin varastoidaan. Ajattelin nimittäin tehdä kapean kukkapenkin pensaiden edustalle, juurimaton päälle. Se näkyisi mukavasti tielle ja keittiön ikkunaankin. Kivet voisivat olla reunalla painoina ja tukena eikä tätä kukkapenkkiä tarvitsisi kierrellä ruohikkoa leikatessa, sehän olisi vain kapeahko soiro sireenien reunalla.

Huomasin kuvasta, että hienosti heijastavat nuo lasiruudut, edellisestä pesusta taisi olla jo viisi vuotta. Nyt on mukava istahtaa keittiön pöydän ääreen, muistella talon entisiä asukkaita ja katsella peltomaisemaa puhtaista ikkunoista. Näkyy tuolla järvikin, vaikka meidän talomme onkin hiukan edessä. Mutta ennen sireenipuskan kuritusta vettä ei tästä voinut nähdä lainkaan.

Koska hommailimme navettapihalla, päästin hetkeksi kanatuisetkin auttelemaan. Ihan vaan hetkeksi, sillä kesäkuullehan niiden pitäisi tarhassa olla. Saivat kuitenkin nokkia vihreää, jota itse en vielä niille löytäisi. Tietenkin ne karkasivat perässäni vähän kauemmaskin, puutarhan puolelle.

Mutta tässä  odottelee  se suurin kesäurakka. Hoh hoijaa, toivottavasti pysymme tuolla ylhäällä! Ei sieltä ole kiva  pudonnutta pensseliä lähteä hakemaan.

Innostus vanhan talon kunnostukseen on kuitenkin edelleen korkealla, mieli iloinen ja odottava. Jospa säät suosisivat, jospa terveyttä riittäisi. Monta jossia, monta toivetta. Monta huokausta. Monta kiitosta.

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Leikkipaikka pikkuväelle

Meillä oli yhtenä päivänä kaivinkone siistimässä vanhan talon pihaa. Sireenejä oli kuritettu oikein kunnolla, mutta  juuret ja tapit

lähtivät hyvin irti, kun voimakas kone niitä raapi ja pyöritteli.

 

Edessä on vielä suuri työ saada maa haravalla niin tasaiseksi, että voisimme kylvää nurmikkoa. Mutta hyvällä alulla ollaan, tässä maantien lähellä on jo aika tasaista. Tuossa keskellä pihaa näkyy ruskea keijuangervoryhmä, jossa oli se  vahingossa kaatunut lipputanko. Nyt paikalle voisi pystyttää uuden, ei olla enää miltei kiinni sireeniaidassa, sillä sitä on poistettu parisen metriä pihan puolelta.

Kaivuri siisti myös isojen kuusien alustaa.

Kun ikävät sireenien tapit oli saatu pois, aluelle siirrettiin vanhan vaahteran isoja pöllejä, jotka pikkurenki jo aikaa sitten toivoi säästettäviksi. Pölleillä on kiva kiipeillä ja laho-onkaloita on hauska kaivella puukepeillä. Koska pöllit ovat hurjan painavia, ne eivät luiskahda vaikka päällä kiipeilisikin. Nyt asettelimme puukappaleet traktorilla

likimain ympyrän muotoon, joten on hauska loikkia puulta toiselle tai oikaista vaikka jotain apurataa pitkin, kun leikitään ”ei saa koskea maahan” -leikkiä. Tarkoitus olisi vielä tehdä penkki varastoon jääneistä lankuista ja voisi varmaan rakentaa myös matalan kävelypuomin, ihan vaan tasapainon harjoittelua varten.

Kun mielikuvitus oikein lähti laukkaamaan, keksimme, että pikkurenki jo varmaan osaisi nikkaroida majaakin sinne kuusien alle, sahalla käynnistä kun on jäljellä runsaasti pintoja. Joku kodan mallinen voisi olla helppo naulatakin. No, se on sitten joskus kesällä. Sitä ennen on edessä maalausurakkaa, sillä punainen rakennus on jo vuosia kaivannut uutta maalikerrosta pintaansa. Sitä varten saimme naapurista lainaksi telineitä.

Eipä tarvitse miettiä, mitä kesällä tekee! Onneksi oma pihapiiri on aika hyvässä kunnossa, niin ehtii paremmin suunnitella tätä vanhan talon pihaakin. Sillä kyllähän sinne ainakin yksi kukkapenkki pitäisi saada, entisen lisäksi!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Lastenlasten nimikkopuut

Kun ensimmäinen lapsenlapsemme, nyt kuusivuotias pikkurenki syntyi, istutimme hänelle oman nimikkopuun. Silloin päädyimme Makedonian mäntyyn, joka onkin menestynyt hyvin ja näyttää tällä hetkellä tältä:

Pikkupiialle ostimme kaksi vuotta sitten jotain naisellista: Pilvikirsikan. Se on myös menestynyt, kunhan jatkossakin muistamme suojata sen kauriilta ja jäniksiltä.

Tässä toissavuotisessa kuvassa pikkupiian puu on kukkamaan keskivaiheilla, valkoisten kukkien takana. Se erottuu huonosti taustan tyrnipensaiden vuoksi, mutta sen lähelle istutamme pian pikkusiskon oman puun,

sillä pikkuisimmalle piialle piti taas keksiä nimikkopuu ja koska pilvikirsikka oli kukkiessaan kaunis ja se selvisi ankarasta toissatalvestakin, valinta oli helppo:

Kunhan routa sulaa, pääsemme istuttamaan senkin alapihan suureen kukkamaahan toisen kirsikan kaveriksi.  Sitten on siskoksilla samanlaiset puut ja meillä ikkunoista runsaasti ihasteltavaa niiden kukkiessa.

Pikkurengin havupuu selviää kyllä varmasti, mutta jos jatkossa kävisi niin huonosti, että pilvikirsikat  jonain talvena kuolisivat, meillä onneksi on varapuut tyttösille: Pikkupiialle tuohituomi ja pikkuisimmalle istutamme kesämmällä Suomi 100- kotikuusen, kunhan taimia saa. On varmaan aikuisena mukava tietää, että mummolassa on oma, täsmälleen yhtä monta vuotta kasvanut puu kuin mitä itsekin on!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Wanhat tawarat 4: Arkku

Minusta viisi sukupolvea taakse päin elänyt Aapo-vaari oli taitava käsistään. Hänen elämästään olen aikaisemmin kertonut tässä tarinassa. Aapon käsien jäljet näkyvät myös tässä 1800-luvun loppupuolen taidokkain metallivantein koristellussa matka-arkussa, jonka äitini aikoinaan maalasi kirkkaan siniseksi.

 

Taiteilija-tyttäremme ihastui arkkuun ja toivoi sitä itselleen: mahtuisihan sinne mukavasti monenlaisia tarvikkeita ja valmiita taulujakin. Koska väri ei miellyttänyt, alkoi suuri urakka sen poistamiseksi. Sininen oli tiukassa, tunkeutunut jopa syvälle puuhun, mutta maalinpoistoaineen ja raaputusten jälkeen alkoi jo näyttää lupaavalta:

Lopulta, monen päivän työn jälkeen, tyttären oli aika luoda uutta  kalustelakalla ja itse taiteilijaväreistä sekoittamallaan mustalla. Tarkoituksena oli saada arkku jälleen vanhan ja käytetyn näköiseksi ja siinä hän kyllä onnistui hyvin. Puuttuu enää nuppi, josta kannen voi nostaa. Netistä on haku päällä, toivottavasti löytyy mieluinen!

 

Kun ajattelee Aapo-vaaria ja arkun tarinaa Käkisalmen linnasta Keuruulle ja sitä, että siihen on rakennettu salalokerokin, ollaan jälleen tiukasti kiinni wanhassa ajassa. 150 vuotta tästä välistä häviää hetkessä.

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: | 2 kommenttia

Hauskaa vappua!

Sitä tähän aikaan keväästä yleensä toivotetaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että vapusta ei ainakaan hauska voi tulla, sillä ulkona näyttää tältä:

Linnut etsivät kylmissään siemeniä ja ryynejä ruokintapaikalla. Vihervarpuset ja  -peipot, tiaiset, mustarastaat, punarinnat ja punatulkut selviävät avun turvin, mutta kuoveilla on hankalampaa. Ei ole itselläkään innostusta lähteä edes Keuruun suosittuun vapputapahtumaan, suihkulähteen kraanan avajaisiin. Illalla nimittäin joku kunnan tärkeä henkilö joutuu tarkistamaan altaan pohjan ihan sukeltamalla. Aika kylmä työ tänäkin vuonna! No, ei se ainakaan jäässä ole niin kuin meidän kotilahtemme. En muista olisiko koskaan minun aikanani ollut sellaista vuotta, että lahnaverkkoja ei olisi voinut laittaa ennen vappua. Vähän jo huolestuttaa maanviljelijän tyttärenä tämä kevään viivästyminen, toivottavasti lämmin kesä ja syksy korjaavat satotilanteen.

Vappusima on valmiina ja munkkeja tein eilen

tällä vanhalla, mielestäni ihan parhaalla ohjeella. Ja kookosrasvalla.

Pikkurenki löysi viikko sitten ensimmäisen leskenlehden ja jokunen sinivuokko on avautunut, siinä kevään kukat. Narsissien lehdistä näkyy ehkä sentti, voi surkeus sentään.

Tämä kymmeniä vuosia vanha matkamuisto on nykyisin meillä takan reunalla kaipaavien silmäysten kohteena, sillä esikoinen viettää ehkä parikin seuraavaa vuotta Kööpenhaminassa. Hienoa, että nuoret uskaltavat ottaa reippaasti uusia työhaasteita vastaan, vaikka lähtö haikealta täällä kotipuolessa tuntuukin. Pari vuotta on kuitenkin loppujen lopuksi lyhyt aika.

Mutta nyt ajattelen vain tätä päivää ja kevään juhlaa. Mukavaa vappua kaikille lumesta huolimatta!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , , | 4 kommenttia

Kana-kasvispihvit

Tammikuussa tuli ystävien luona puheeksi heidän lempiruokansa: Vihannespihvit, joissa on mukana broilerin jauhelihaa. Kun vielä lähtiessa saimme mukaan pakasteesta maistiaiset ja kotona totesimme, että aah, niin herkullisia, niin jatkossa on tehty näitä jo pariin kertaan meilläkin.  Maistuu hyvin pikkuväellekin! Kolmen ensimmäisen aineen jälkeen ohje oli viitteellinen, siispä lisäsin tähän omaani suurin piirtein sellaisia määriä, kuin mitä itse käytin.

Kana-kasvispihvit

  • Pussi sekavihanneksia
  • 400 g broilerin jauhelihaa
  • 3 munaa
  • sipuli
  • 1 dl korppujauhoja (meillä gluteenittomia kaurahiutaleita)
  • suolaa (1½ tl)
  • maustepippuria
  • 1 dl ruokakermaa

Sulata sekavihannekset ja hienonna ne sekä lohkottu sipuli monitoimikoneessa tai sauvasekottimella. (Laitoin sekaan kerman, niin kävi näppärämmin.)

Lisää sitten muut aineet ja sekoita hyvin – tein kaiken samalla koneella. Paista voissa molemmin puolin pannulla litteitä pihvejä.

Nämä ovat hyviä kylmänäkin, joten kannattaa tehdä heti kaksinkertainen annos. Valmistin pikkuväelle yhtenä iltana pikkiriikkisiä, suupalan kokoisia tikkuherkkuja: alle voideltu leipäpala, sitten juustisiivu, kurkkuviipale ja pihvin pala. Kaikki yhteen hammastikuilla ja kyllä popsittiin antaumuksella! Kiitos ohjeesta ja terveiset Jukojärvelle!

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Kesämieltä lumisateessa

Voi tätä säätä! Tällaista oli toissapäivänä.

Juuri, kun takatalvi eniten painaa mieltä, saan viestin Kodin Kukilta. Tilaamani tuotteet on lähetetty! Eikös vaan piristänyt tuokin tieto. En vaan enää muistanut, mitä olin edes tilannut, on siitä jo niin kauan aikaa. Harmillisesti postissa oli joku jakeluhäiriö ja oman pakettini tulo kesti vuorokautta odotettua pidempään. Se ei tietenkään ole hyvä taimille, jotka pimeässä venähtävät. Vähän jo näkyi kellastuvissa lehdissä.

No, mitä aarteita sain laskun lisäksi? Olin tilannut ananaskirsikoita. Onneksi eivät tämän pidempään joutuneet pimeässä odottelemaan.

Lisäksi oli itselleni aivan outoa kasvia, sinilemmiötä. Sininen eri sävyissään  on kukissa suosikkivärini ja tämä itsenäisyyden juhlavuosikin sitä kaipaa. Kolme terhakkaa tainta  olivatkin jo kukassa, hienoa! Tarkoitus olisi istuttaa nämä kukkapenkin reunaan, kiven lähelle. Pelkään kyllä, että meillä ne eivät kestä kevätaurinkoa, vaikka havuilla ne suojaisinkin. Mutta toivottavasti kukkivat kauniisti edes tämän kesän!

Ja saksankurjenmiekkaa, kaunista sinistä nimeltään Sea Double. Nyt nekin ovat jo mullassa juurtumassa, odottelemassa säiden lämpenemistä.

Vähän pikkuväkeäkin ajatellen olin tilannut ”ihmelapion”, kenellehän meistä se on mieluisin? Tämän pitäisi kuulemma olla kätevä kaikenmoiseen puutarhapuuhaan. Eiköhän se ainakin hiekkalaatikolla ole tarpeen!

 

Ja tilaajalahjana oli  vielä litra kookosmultaa.

Mielenkiintoinen kokeilu tulee siitäkin. Kiitos! Hyvin oli kaikki pakattu, ei voi muuta kuin olla iloinen. Että uskallan suositella tilaamista Kodin Kukilta, jos sellaiseen on tarvetta.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | 2 kommenttia