Kukkien kauneutta,

sitä ihailemme nyt vihdoin kasvimaallakin. Zinniat alkavat kukintansa, piiankieli loistaa sinistäkin sinisempänä.

Kehäkukat ja malvat,

ja tämä Suomen juhlaväreissä koreileva sini-sievikki.

Kissankello on levinnyt kukkapenkkiin hanhikkien kaveriksi.

Joriinitkin heräsivät pitkästä talviunestaan, edes huhtikuussa aloitettu esikasvatus ei saanut kukkaloistoa aikaisemmaksi. Kuitenkin vasta muutama laji on ehtinyt avata nuppunsa.

Kasvimaalla on leikkokukkien lisäksi toki syötävääkin. Pitkästä aikaa kokelin kyssäkaalia ja kappas vaan, se onnistui. Kylmä kesä piti kirvatkin loitolla! Nyt on sitten saatu nauttia pientä naposteltavaa ja ihanaa kyssäkaalikeittoa, jonka ohje löytyi viimeisestä Pirkasta.

Pienet punajuuret ovat herkkua keitettyinä,  punajuuri-possupata tuoksuu keittiössä.

Ja kesäkurpitsoita valmistuu juuri oikeaan tahtiin. Onneksi ei ole ollut liikatuotantoakaan.

Lehtikaali ja mangoldi ovat piilottaneet purjot, jospa ne kuitenkin tuolla välissa kasvaisivat.

Ja kuukausimansikka on parhaimmillaan.

Nyt syödään kasviksia urakalla, kesäkeittokin maistuu kesältä. Lähiruokaa tuolta muutaman metrin matkan päästä…

Kategoria(t): Piha ja puutarha | 2 kommenttia

Syksyn satoa kasvihuoneen kulmilla

Kasvihuoneesta olemme saaneet tomaatit jo juhannuksesta lähtien. Aurinkoa vaan ei ole näkynyt, joten se paras makeus on jäänyt puuttumaan. Olen leikannut lehtiä reippaasti ja nyt asia onkin jo korjaantunut – tomaatit maistuvat kesältä.

Kasvihuonekurkku teki taas saman kuin aina ennenkin: Välillä tulee tauko, jolloin kukat kuivuvat pois. Ongelman syy ei ole ratkennut vaikka tätä tapahtuu lähes joka kesä. Nyt sielläkin tilanne on korjaantunut itsestään, kurkkuja saadaan ja maku on erinomainen.

Avomaankurkut kurkkureesä sen sijaan ovat jo miltei vitsi: Ensimmäiset, itse kasvatetut taimet kuolivat kylmyyteen, ostetut myös. Kolmannet ostetut ovat osin selvinneet ja muutama jälkikäteen kylvetty.  Lämmön myötä kasvu on piristynyt, mutta jos tuosta talven herkkukurkut aiotaan saada, niin ihmeitä on tapahduttava.

Kasvihuoneesa on tänä vuonna uutena kokeiluna kasvanut myös karviaiskoisoa eli ananaskirsikkaa. Taitaa kasvaa jatkossakin, hyviä ovat!

Kesäkurpitsat menestyvät kutakuinkin entiseen malliin, kylmyydestä huolimatta. Lannoitusta on kyllä tarvittu enemmän, ehkä sekin johtuu ainaisesta sateesta.

Omia perunoita on syöty vasta kolme viikkoa, kunhan kasvustot muutama aika sitten oli ensin vapautettu hurjasta ”rikkaruohometsästä” . Lehdistössä näkyvät jo ruton merkit – tälle kesälle ominaista sekin. Meillä on perunaa runsaasti, kymmenkunta yli 30 metriä pitkää penkkiä,

joten kun työ oli jäänyt jotenkin kakkos-alalle, niin sateen vuoksi tilanne ryöpsähti sitten hetkessä ihan mahdottomaksi. Olen aiemminkin puolustellut, että kun puuhaa on vanhan talon remontin ja siivouksen sekä saunan rakennuksen vuoksi ollut jo liikaakin, niin totta kai se on vaikuttanut oman puutarhan hoitoon. Mutta näillä selityksillä selvitään ehkä nyt, saa nähdä miten jatkossa!

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Kasvimaa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Voi harmi!

Olin niin innoissani, kun pari vuotta sitten navetan eteläseinustalle istuttamani karhunvatukka taipui marjojen painosta.

Sadosta taitaa jäädä kuitenkin vain kuva muistoksi, sillä puuskainen tuuli kaatoi koko tukitelineen oksineen päivineen. Ilmeisesti on tämäkin sato menetetty. Ja ensi vuodenkin, sillä myös uudet versot katkesivat.

Omalla pihalla, kompostin kulmilla, kasvaa myös karhunvatukkaa, mutta se on liian varjoisassa paikassa. Ei tahdo sato ehtiä kypsyä edes normaaleina kesinä saati sitten tällaisessa sadekelissä.

Rastaat veivät kirsikat, tuulenpuuska vatukat. Sellaista on puutarhurin arki toisinaan.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 3 kommenttia

Koulutiellä

Eihän siitä vielä kauaa ole, kun sain  syliini ensimmäisen lapsenlapsen. Se oli ikimuistoinen päivä, tunne oli sanoinkuvaamaton. Nyt ollaan siinä vaiheessa elämää, että lapsuuden leikit ovat jäämässä koulutien varjoon. Koulutie, mitä muistoja se meille itse kullekin tuo? Aapinen, koululaukku. Kynäkotelo, lukujärjestys, opettaja. Luokkahuone. Jännitys.

Nyt on pikkurengin aika aloittaa oma koulutiensä. Jännittävää, sillä luokkatoverit ovat muuton vuoksi vieraita. Mutta niin oli äidilläkin kauan sitten. Olimme kesällä muuttaneet juurillemme Keuruulle, rakenteilla oleva talo oli mustien tuulensuojalevyjen peitossa. Koulutie kulki rantamökistä viljapellon halki maantielle. Isovelikin joutui uuteen kouluun, olimmehan keväällä tulleet Kangasalta. Ensimmäisenä koulupäivänä molempia jännitti, mutta ilmeet olivat iloiset.

Ja kun albumia selasi taakse päin, niin viisi vuotta aikaisemmin löytyi tälläinen otos: Esikoisellakin oli muuton jälkeen jälleen tiedossa uudet luokkatoverit, uusi koulu ja koulutie. Tällä kertaa lyhyt pyrähdys Suoraman kouluun, jonne lähdimme kävellen pikkusiskon kanssa häntä saattamaan. Kuvasta näkee, että pienimmäinen olisi mieluusti ollut myös koululainen, asentokin juuri samanlainen kuin veljellä.

Mutta nyt pikkusisko on äiti, joka saattaa omaa esikoistaan kouluun. Kaikkea hyvää ja enkeleitä pikkurengin koulutielle!

Tässä, muutama viikko sitten otetussa kuvassa, vietetään vielä kesäistä lomapäivää ja kuljetaan papan ja pikkusiskon kanssa mummolan pihateitä.

Kaikille koululaisille: Hyvää syksyä ja turvallisia kouluteitä!

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 6 kommenttia

Sipulit ja kirsikat

Kaiken muun tohinan keskellä unohdin taittaa sipulien varret aiemmin, niin kuin yleensä teen. Työ olisi auttanut tuleentumista. Nyt kun tätä sadetta näyttää riittävän, päätin muutama päivä sitten pelastaa ne kuitenkin kuivumaan. Kaksi kottikärryllistä,

jotka sitten levitimme pressun päälle autokatokseen.

Kuivukoot nyt tuossa, ainakin ovat sateensuojassa. Jossain vaiheessa nostan ne myöhemmin laatikoissa pannuhuoneen lämpöön loppukuivatukseen. Nyt kokokin näyttäisi kutakuinkin sopivalta, aiempina vuosina ne ovat olleet tähän aikaan jo aivan liian suuria. Ainahan olisi helpompi käyttää koko sipuli kerralla.

Sipulit ovat siis turvassa, toisin kuin kirsikat. Viime viikolla ihastelin Latvian matalan runsasta satoa, jonka se näyttäisi vuosittain meille antavan. Ihan kohta pitäisi panna verkkokin,

mutta kuinkas kävi. Eräänä aamuna kuulin räksätyksen ja – sato oli tässä.

Voi harmi. Itseäni saan syyttää. Yritetään taas ensi vuonna toimia nopeammin!

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Kanatarhan ”äiteet”

Tehotytön hautominen onnistui täydellisesti. Neljästä munasta kuoriutui neljä terhakkaa tipusta ja äidinvaistotkin olivat emolla vielä tallella, jalostuksesta huolimatta.

Ihania, eri värisiä piipertäjiä! Laitan vesikupin ja pikkuisten ruuan vähän erilleen harvan verkon sisään, että säästyvät muilta kanoilta. Mutta kun äitiä pitää totella eikä äitikään pääse tuonne sisälle, niin on se ruokailu vähän hankalaa.

Jännitin, miten kaksi emoa pärjää keskenään samassa tilassa. Aluksi uusi poikue olikin pienemmässä tarhassa ja hyvä niin, sillä ensimmäinen äiti sai aivan hepulin, kun näki uudet poikaset. Ei se raukka osannut laskea ja luuli, että osa hänen kahdesta lapsistaan oli ryöstetty sinne toiselle kanalle. Jonkin aikaa siinä kului, mutta sitten tuli rauha ja parin päivän päästä uskalsin laskea kaikki samaan tarhaan.

Kaksoset kulkevat emonsa kanssa aivan muualla, selvästi ovat arempia. Kukkokin jahtaa äitiä ja pieniä nujakoita syntyy juuri siitä syystä. Tuon kirjavamman pyrstö on kasvanut aika lailla, taitaa olla kukkopoika.

Onneksi tarha on suuri ja piilopaikkoja löytyy.

Lastenlasten mielestä kanalan tapahtumat ovat vallan ihania ja juuri heidän vuokseenhan me kanoja aikoinaan hankimme. Pikkurenki istui pitkiä aikoja tipusia seuraamassa ja haluaa kuulla ja nähdä kanalan kuulumisia puhelimitsekin. Ikimuistoisia kokemuksia, totta kai.

Tällä hetkellä yksi maatiainen tykkäisi jälleen hautoa, mutta se ei kyllä enää ole luvallista. Istukoon taas tekomunien päällä. Mutta oikeita munia, niitä ei paljoa tule! Korkeintaan kolme päivässä, aina ei sitäkään. Ei tämän näin pitänyt mennä, mutta mutta…

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Meillä hukutaan vesiheinään!

On taas ollut viikon verran ihan muuta tekemistä kuin oman pihan hoitoa. Ja mitä siitä sitten seuraa näin sadekesänä? Vesiheinää, oikeammin pihatähtimöä, tietenkin. Kaikkialla, missä vain mullosta pitäisi näkyä. Yleisilmeeltään kasvimaa näyttää rehevältä

ja sitä se onkin. Mutta kun menee lähemmäs, näkee, että vesiheinä on vallannut kaiken mahdollisen kasvutilan.

Revimme sitä päivittäin kanoille, mutta rajansa niidenkin syömisellä. Kun maa on märkää, kitkeminen on hankalaa.

Vihreä kasvusto on helppo nypätä pois, mutta juuret jäävät ja jos sadetta riittää, viikon kuluttua kaikki on taas yhtä vihreää. Ei ihme, että sitä kutsutaan vesiheinäksi. Tuo rikkaruoho on onneksi suurin piirtein yksivuotista, mutta ei sen siltikään pitäisi antaa siementää kasvimaalle.

No, tämä on vaan tätä turhaa valitusta. Eihän rikkaruohojen kasvu oikeasti ole mikään ykkösaihe, paljon tärkeämpiäkin asioita on. Meillä ja muualla. Kun ei ehdi niin ei vaan ehdi.

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: | Kommentoi

Pienen kesäjuhlan aika

Olemme isännän kanssa ahkeroineet koko kesän vanhan talon ja muiden projektien kimpussa. Kun punaisen rakennuksen julkisivu saatiin maalattua ja säänkin luvattiin hiukan lämpenevän, tuntui siltä, että olisi aika kutsua ystäviä kesäjuhlaan ja työn tuloksia sekä pientä kotimuseota katsastamaan. Moni oli käynyt kevättalvella ihmettelmässä siivousurakan suuruutta, mutta nyt näyttäisi erilaiselta.

No, sadettahan sitten ripsutteli ajoittain, mutta saatiin kuitenkin makkarat paistettua ja muu tarjoilu olikin sisätiloissa.

 

Esikoinen oli murusensa kanssa viikon lomalla Tanskasta ja pikkurenki mummolalomalla. Kun kälykin tuli auttelemaan,  koivut ja kynttilät saatiin ripeästi paikoilleen. Oli mukavaa, kun oli monta vierasta ja puheensorinaa kuului kaikkialta. Olin tehnyt kuvakoosteen rakennuksen eri vaiheista ja  niistä kuudesta sukupolvesta, jotka tällä kartanolla olivat asustaneet. Nyt tuntuikin siltä, että heitä oli miltei läsnä, ainakin seurasivat yläilmoista vieraiden vaeltelua huoneesta ja rakennuksesta toiseen.

Ilta vierähti jo pitkälle, ennen kun maltoimme lopetella.

Olen kiitollinen sitä, että meillä on niin ihania ystäviä! Tavataan taas, jossain vaiheessa. Teitäkin, jotka nyt ette ehtineet mukaan.

P.S. Kuvia otti esikoisen murunen, joten sain emännöidä ihan rauhassa!

 

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Hy-Line hautomassa

Joopa joo, ei mennyt hautomatta tämäkään rotu. No, tällä kertaa se kyllä oli hyvä juttu, kun maatiaisen viidestä munasta kuoriutui vain kaksi ja toinen taitaa olla kukko. Kiltisti tehotyttö kyykötti pesässä kolme viikkoa ja niin kävi, että esikoinenkin sai tyttöystävänsä kanssa kuunnella viikon lomallaan sirkuttavaa munaa ja nähdä pienen nokan juuri auki nokitusta munan reiästä. Tällä hetkellä kaksi pientä on kuoriutunut, yhdessä munassa on aukko ja neljäskin sirkuttaa.

Tervetuloa navettaan, pikkuiset! Hyvin hoiti tehotyttö hommansa, toivottavasti myös lasten opetuksen!

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , | Kommentoi

Rantasauna

Olemme  haaveelleet, että kotirantaankin voisi saada saunan. Sen esteenä on ollut monta mutkaa, mutta nyt vihdoin erinäisten järjestelyjen jälkeen saimme rakennusluvan ja toivomus on toteutumassa. Ajankohta sen sijaan on aika lailla väärä, sillä vanhan talon remontti ja maalaus vievät edelleen aikaa tavanomaisten puuhien lisäksi. Mutta kun lupa saatiin, työ käynnistyi heti.

Koska olimme jo vuosia sitten yrittäneet saaada rakennuslupaa ja meiltä se oli evätty, saunan paikalle oli rakennettu suojaksi laavu, jonka sai tehdä ilman lupaa. Ensimmäinen työ oli siis siirtää se toiseen paikkaan, kunhan siihen ensin oli ajettu hiekkaa. Vieläkin laavu odottelee siirtojalaksilla lopullista asettumistaan, siksi se on kuvissakin vinossa.

Saunan paikalle tuli kaivinkone kaivamaan ja rantaan vuosikymmeniä sitten vietyjä kivenjärkäleitä siirtämään. Kuljettaja sanoikin, että kuinkahan monta kertaa hän näitä Könttärin kiviä oikein siirtää, kun oli ennenkin samojen möhköleiden kanssa touhuillut.

Metsuri kaatoi rantaa pimentäneet ylisuuret koivut. Lahojakin oli jo osa.

Seuraavana päivänä leviteltiin salaojaputkia ja mursketta, mikä olikin lapiomiehille mutaista hommaa yön sateen jäljeltä. Viemärikaivokin saatiin paikoilleen.

Huomenna Timo-timpurimme piti tulla valamaan tolppia, mutta sade-ennusteet estivät työn. Kunhan on varmaa poutasäätä ja  jos kaikki silloin onnistuu, alue saa jäädä odottamaan kuorma-autoa, joka elokuun lopulla tuo paikoilleen Tuurin kyläkaupan vieressä olevasta Piha-Tuurista tilatun valmiin saunan. Vielä oli edessä kaadettujen puiden karsiminen ja siirtäminen, mikä onkin aikamoinen urakka. Onneksi isäntä sai siihen yllätysapua Olavi-ystävältä, joka tuli nostamaan painavat puut traktorin kouralla jorpakosta paremmalle paikalle karsittavaksi ja vei ne lopuksi riihen taakse odottamaan pätkimistä ja pilkkomista.

Suuren suuri apu, kiitos! Isännältä olisi mennyt varmaan monta viikkoa niiden kanssa, ovat ne niin painavia.

Kun kaiken lisäksi posti toi vielä yllätyspaketin rakennusluvasta kanssamme iloitsevalta ystäväperheeltä, niin ei voi muuta kuin onnellisena odottaa ensimmäistä saunailtaa. Raaheen kiitos ja terveiset!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Sadetta riittää

On tämä erikoinen kesä: Viileä, siis hyvä meidän maalausurakkaamme ajatellen ja sateinen,

hyvä kasvimaalle ja kukkapenkeille. Perennat ovat suuria

ja kasvimaallakin kukoistaa,

 

ainakin vesiheinä.

 

Lomailijat ovat harmissaan koleudesta, totta kai. Mutta aina sitä johonkin rakoon saa kesämieltäkin mukaan:

 

Muutamana päivänä on ollut jopa lämmintä ja uimavesi yli 20-asteista,

mökkeilystäkin on hiukan voinut nauttia. Pikkurengin korttipelitaidot ovat lisääntyneet tikin ja seiskan myötä.

Vanhan talon maalaus on hankalaa sateen vuoksi. Lomalainen kiipesi kuitenkin maalaustelineille puoliväliin

ja mummin kanssa jopa korkeuksiin saakka.

Jospa tuo pääty ennen talvea tulisi kuitenkin maalatuksi.

Sateella lähdettiin Tuuriinkin sillä meillä aikuisilla oli ihan oikeaa asiaa sinne. Samalla saimme pikkurengille elämyksen ilmaisessa Sariolan tivolissa, jossa minäkin uskalsin lähteä mukaan maailmanpyörään. Hui!

Pappa ja Minni-täti seisovat tuolla alhaalla, karusellin oikealla puolella. Minnillä punainen takki. Ovatpas he pieniä!

Mutta olkoon kesä vaikka kuinka viileä, se on kuitenkin kesä. Lapset muistavat aikuisena ne kylmätkin kesät ihanina ja lämpiminä, ajan kultaamina muistoina.

 


 

Kategoria(t): Sekalaista, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Kananpoikien syntymäpävä

Pikkuväki tuli juuri sopivasti lomalle näkemään kanalan perhetapahtumaa. Pikkupiiasta oli illalla ihmeellistä kuunnella sirkuttavaa munaa, josta pian kuoriutuisi pieni tipu, pikkurenki muisti tapahtuman jo parin vuoden takaa. Aamulla sitten pesässä sirkutti ihan oikea pieni kananpoika,

ja päivän mittaan tuli esiin toinenkin.

Nyt oli pikkuväelle kummallekin oma nimikko.

 

Kaksi munista meni hautomisvaiheessa rikki ja yksi ei ehkä ollut hedelmöittynyt, joten viidestä munasta saimme vain kaksi tipua. Toivottavasti ne ovat kanoja eikä kukkoja! Mutta suuri juhlapäivä tämä lapsukaisille tietenkin oli. Sattumalta meille tuli samana päivänä vieraitakin, yksi jopa Sveitsistä saakka, joten saimme juhlia pikkutipujen syntymäpäivää lohikeitolla ja mansikkakakulla suuremman joukon kanssa, kun pöytään katettiin toistakymmentä lautasta.

 

Mutta vielä säilyy jännitys, sillä vaikka Hy-Line Brown -rodun kanat eivät haudo, niin meilläpä alkoi hautoa. Se on pontevasti puolustanut pesäänsä nokkimalla ja on sulat karheana  kököttänyt neljän merkityn munan päällä jo toista viikkoa.

Vielä en uskalla toivoa lisää tipuja, sillä homma voi aivan hyvin jäädä keskenkin. Tässä vaiheessa kuitenkin näyttää hyvältä ja siltä, että tulossa olisi jymy-yllätys Kööpenhaminasta tuleville lomalaisillekin!

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Syreenien leikkauksesta

Ajattelin, että vaikka nyt ei olekaan oikea aika kirjoitella pensaiden leikkauksesta, laitan tähän hiukan vinkkiä. Asia kun on meillä hyvinkin tapetilla.

Pihasyreeni on innokas leviämään juuristollaan. Leikkaamatta olleet pensasaidat maantien varressa, vanhan talon pihapiirissä, olivat jo yli viisi metriä leveitä. Kuritimme niitä keväällä reilusti molemmilta sivuilta ja katkoimme vanhoja, kuivuneita varsia pensaiden keskeltä. Nyt näyttää aika harvalta, mutta suojaa kuitenkin löytyy tielle päin ja pian kasvusto versoo keskelläkin, kun saa hyvin valoa.

Vanhan talon keittiön ikkunan alla syreenipensas oli myös vallanut liikaa tilaa. Järvelle ei näkynyt enää lainkaan. Pöheikkö oli leikattu kauttaaltaan maata myöten monta vuotta sitten, nyt se oli nuorta ja tasamittaista. Mutta kun molempia sivuja kavennettiin, kuinkas kävi?

Leveän pensaikon alasleikkaus oli saanut aikaan valtavan versokasvun, joka lopulta muodosti läpipääsemättömän, ohutrunkoisen viidakon. Tässä  siellä keväällä seikkailivat kanatuiset, jotka juuri ja juuri mahtuivat sekaan.

Kaikki rungot kilpailivat valosta ja kun reunoilla olleet pensaat poistettiin, lopputuloksena oli, että vain tupsut olivat pitkien, honteloiden runkojen latvoissa.  Jatkossa nuokin hujopit on leikaattava alas. Nyt kuitenkin pensas on kapeampi ja saa valoa tasaisesti, eiköhän siitäkin vielä kehity kaunis ja tuoksuva pihasyreeni.

Yhteenveto: Ei voi suositella vanhan syreeniaidan alasleikkausta. Parempi on poistaa huonokuntoisia runkoja pikkuhiljaa, vaikkapa niin, että koko aita uusiintuu muutaman vuoden aikana.

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Pölyä ja purkamista

Tällä viikolla saimme julkisivun maalauksen kutakuinkin valmiiksi, sääkin oli taas muuttunut koleaksi, joten oli hyvä päästä sisätöihin. Taitava timpurimme Timo tuli mestariksi, kun alkoi pölyinen ja raskas urakka lattiavaurioiden tutkimiseksi. Kun perähuoneen lattia purettiin, paljastui yllätys: eristeenä oli hiekkaa ja sammalta. Tasoja oli suoristettu jo aiemmin kiilarimoilla, mutta varsinaiseen ongelmaan tästä ei päässyt käsiksi.

Koska eriste oli kuivaa, laudat laitettiin takaisin numeroituun järjestykseensä

ja tutkimista jatkettiin toisen huoneen puolelta.

Sieltä olikin hiekka poistettu

parikymmentä vuotta sitten, mikä paljastui lattian alle jätetyistä sanomalehdistä. Äitini teki aina  näitä yllätyksiä seuraaville remontoijille ja hyvä niin!

 

Seinää saatiin nostettua tunkilla ja harkoilla ja lankuilla tuettuna  se suoristui oikein mukavasti. Lattialankut olivat toisissaan kiinni puutapeilla, joten oli tärkeää latoa ne takaisin samassa järjestyksessä.

 

Pahin oli tilanne eteisessä, josta noustaan yläkertaan. Timo laskeutui lattian alle vaurioita tutkimaan,

vain aavemainen valo loisti huoneeseen. Ovi narisi oikein kunnolla, täällä olisi jännittävää kertoa kummitusjuttuja. Tuota ihanaa narinaa en haluakaan pois!

Tämä oli loppujen lopuksi tärkein työkohde, sillä pohjaparru oli totaalisesti lahonnut ja katkennutkin. Ennenvanhaan tällaisia lankkulattioita pestiin hulasvedellä, joka poistui lattiaan tehdystä reiästä talon alle. Lattia suunniteltiin siksi vähän vinoksi. Nyt oli käynyt niin, että reikiä oli aivan tukiparrun päällä, joten ahkera pesu oli vuosikymmenien aikana saanut vauriot alulle. Jos olisimme odottaneet muutaman vuoden, koko huone olisi romahtanut vielä paljon lisää.

Huokaisimme tyytyväisinä, kun kaikki oli taas kohdallaan. Yläkerrasta kannettu ikivanha, kulunut ja uurteinen penkki saa nyt uuden, näyttävän paikan. Seinältä täytyy vielä järjestellä nuo vaaralliset sirpit ja sahat toiseen paikkaan.

Ja niin, vaikka olinkin herännyt aamulla jo viideltä, virtaa riitti fiilistelyyn: Kannoimme vanhoja kalusteita uusille paikoilleen ja kun mattoja oli levitelty kostealla pyyhkäistyille lattioille, oli aika hakea kamera.

Vielä olisi kalusteiden siirtoa, mutta sitä varten tarvitaan lisää kantajia.Tämän kaapin haluaisin siirtää perähuoneeseen, valoon ja näkyville. Nykyisellä, pimeällä paikallaan sitä ei oikein pääse ihastelemaan.

Lopuksi julkisivun maalaustelineet purettiin ja kasattiin etelän päätyyn, sillä tämän kesän urakkaan kuuluisi vielä sen maalaus. Itä ja pohjoinen saavat jäädä odottamaan ensi vuotta, näin luulisin.

Mutta nyt järjestetään aikaa kesälle. Sunnuntaina on Murtomäen sukuyhdistyksen 70-vuotisjuhla, on todella mukava lähteä vapaalle viikon ahkeroinnin päätteeksi!

Kategoria(t): Sekalaista, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Maalausurakkaa

Kevät ja alkukesä ovat olleet viileitä ja sateisia. Niin meidänkin maalausurakkamme on jämähtänyt paikoilleen, mutta viime viikolla oli vihdoin sopiva sää ja aikaa sen aloittamiseen. Isäntä on vähän epävarma korkeissa paikoissa, joten tuo ylin kerros jäi suosiolla minulle. Ei se herkkua meikämummollekaan ollut, mutta pahin on nyt takana päin.

Kolme pitkää päivää, aamusta iltaan, me heiluimme ahkerina pensselien ja maalipurkkien kanssa ja nyt on meneillään vaihe, jolloin olisi aika purkaa osa telineistä pois, jotta voisimme viritellä lankkuja vielä viimeiseen julkisivuvaiheeseen, kuistin yläpuolelle.

Huomenna aloitamme kuitenkin alakerran kahdesta huoneesta lattian purkamisen, sillä perustusten tuet ovat jossain vaiheessa romahtaneet. Saapa nähdä mitä sieltä alta sitten löytyy!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: | Kommentoi