Kaikenlaista harmia puutarhassa

Jänikset olivat talvella, vahvan lumipeitteen ansiosta, tehneet paljon tuhoa pienille päärynä- ja omenapuille, suojaverkot olivat liian matalia.

Jopa nuori vaahtera on kuorittu kokonaan.

Juhannusruusuja meillä ei ole nähty useaan vuoteen, sillä niistä napsitaan talviaikaan kaikki pienet, kukkia tuottavat oksat

ja angervot luonnollisesti syödään mataliksi. Nyt huomasin, että myös leimukukkia on syöty, vain kymmensenttiset varret ovat paikoitellen jäljellä. Ja pihapiiri rajoittuu kuitenkin viljeltyihin peltoihin! Syömistä siis riittäisi ilman puutarhaakin.

Suihkutin hirvensarviöljyä kasvimaan lautareunuksiin, mutta joko se ei tällä kertaa auttanut tai sade oli huuhtonut hajut mennessään – joka tapauksessa pavut, punajuuret sekä herneet joutuivat jänisten ja ehkä naakkojenkin tuhokohteiksi. Nyt, uusintakylvöjen jälkeen, laitoimme tukevat metalliverkot laatikoiden reunoille. Ainakin pitkäkorville se näyttää olevan riittävä este.

Alapihalla on satoisa Latvian matala -kirsikka, jossa keväällä huomasin runsaasti kuivuneita oksia. Syykin selvisi myöhemmin: Maassa kulki pitkä myyrän käytävä suoraan kirsikkapuun juuristoon.

Myös samalla aluella kasvavista idän unikoista puolet kasvustosta on kadonnut. Vain muutama kukka jäljellä!

Jopa vanhan puolen yksi iso omenapuu näyttää kovin kärsineeltä, viime vuonna lähistölä kävelevän jalka hupsahti myyrän onkaloihin.

Räkättirastas teki pesän kotipihan omenapuuhun, sieltä onkin hyvä tarkastella marjatarhaa ja sadon kypsymistä.

Kaikki tämä, liitettynä isännän terveyshuoliin, saa aikaan sen, että itseltäni loppuu puhti ja kasvattamisen ilo. Ei vaan jaksa enää välittää mistään ongelmasta. Rikkaruohot rehottavat, rönsyleinikki valtaa kaiken. Kun tuho tulee samaan aikaan ilmasta, maalta ja maan alta sekä hiipii kaikkialle hyökkäävän maahumalan tavoin pitkin aivan maan pintaa,

niin tämä mummo nostaa rukkaset naulaan. Menköön puutarha mullin mallin, väliäkö sillä. Ei vaan ehdi eikä jaksa. Asiat on asetettava tärkeysjärjestykseen.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kaunis, helteinen juhannus

on nyt juhlittu. Oli upea sää, kesä kauneimmillaan. Molempien lasten perheet sekä käly, siinä vahvistus aattoillan juhlaan. Ja se lasten ilo, sehän on sitä parasta. Koivuja haettiin ihan vain rannasta, sellaisia, jotka kasvavat väärässä paikassa.

Vuoden viimeisenä päivänä lapset laittoivat pakkaseen lumipallon, joka nyt sulatettiin.

Hyvää ruokaa

ja kahviherkkuja

Suomen lippu

Paljon touhua rannassa

ja järvellä

ja tietenkin juhannuskokko.

Ihana kesän kukkien tuoksu täytti hämärtyvän kesäyön kokolta palatessamme.

Nyt keskikesän juhla on ohi ja koivut ovat muistoina joulusaunaa varten.

Juhannuksena lumipallo ja jouluna koivun tuoksua – vuoden kierto.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Ahkerointia

Esikoinen on kahden viikon lomalla. Mökkeillessä se aika kuluu nopeasti, mutta onneksi hän ehti kuitenkin meitäkin auttamaan. Navetan takaseinää uusittiin viime syksynä ja nyt oli aika maalata ruiskulla kaikki yhtenäiseksi. Hienosti sujui, sääkin oli juuri sopiva – ei liian kuuma eikä sadetta.

Vadelmien kanssa on ollut kahtena vuonna ongelmia, sillä jänikset ovat innostuneet syömään ne talvella melko mataliksi. Sitten tietenkin juolavehnäkin on vallannut kasvustoja ja onhan ikää jo yli 30 vuotta. Ostin varastoon uusia taimia, sillä esikoinen oli luvannut lomallaan kaivaa osan vanhoista kasvustoista pois. Nyt vaan odotellaan vähän, että näen, mitä rikkaruohoa tuolta mullasta pukkaa ja sitten myöhemmin istutan uudet taimet paikoilleen. Olisi tietenkin kannattanut odottaa elokuulle, marja-ajan ohi, mutta silloin ei olisi ollut enää kaivurimies auttamassa.

Tyttären etätyöviikon illat kuluivat tiukasti maalipensselin ja tapettien kanssa. Huonetta, josta johtavat portaat alakertaan, on kutsuttu kuivaushuoneeksi, sillä vanhempani pitivät seinillä olleissa naulakoissa navetta- ja muita työvaatteitaan kuivumassa. Nyt seiniltä kiskottiin nauloilla kiinnitetyt naulakot ja lautahyllyt pois, jonka jälkeen tytär rapsutti ja paklasi reikiä ja epätasaisia paikkoja.

Hän aloitti työn jo hiihtolmalla maalaamalla portaikon seiniä ja kattoa.

Olin huomannut paikallisen K-raudan mallistossa kivaa tapettia, joka ehkä peittäisi loput epätasaisuudet. Tyttärenkin mielestä se oli upea, nyt lähdimme kaupasta kotiin kolmen tumman ja yhden vaalean tapetin kanssa. Liisterit laitettiin tällä kertaa suoraan seinään.

Ikkunaseinälle tuli vaaleaa tapettia ja kun patterikin sai valkoisen värin, näytti oikein hyvältä.

Tällä seinällä oli iso pyykkikone, sen asennukset ovat edelleen paikoillaan hankaloittamassa tapetointia. Senja-mummoni virkkaama kaitaliina pääsi kunniapaikalle ikkunaan

ja entinen suihkuverho oli ihan kuin suunniteltu väreihin.

Lopuksi kannoimme varastosta siellä vuosikausia odottaneen kulmakaapin, joka oli juuri sopiva tuohon nurkkaan.

Seinälle ruuvataan myöhemmin vielä entiset koukut, vaikka niihin ei navettavaatteita enää laitetakaan. Reunoihin oli jäänyt keltaista seinämaalia, joka ei lähtenyt millään, siispä maalasin tahrat hopeamaalilla piiloon.

Vielä on remontoimatta sauna sekä tummalla muovimatolla päällystetty portaikko

ja muutama ovi alakerrassa. Ne ovat vuorossa talvella, jos vain terveyttä riittää! Nyt on kuitenkin kesäkäyttöä ajatellen kaikki kunnossa ja talo odottaa juhannusvieraita. Hyvää juhannusta teillekin!

Kategoria(t): Sekalaista | Kommentoi

Kesälomalaisia ja etätyöläinen

Viimeviikko hurahti nopsaan, kun tytär tuli etätöihin lasten kanssa. Apu onkin tarpeen, sillä edelleen isännällä on kipuja vyöruusun kanssa – lyhyeksi leikattu toppi ja puudutusgeeli auttavat kuitenkin hiukan. Rantasaunalle haettiin varastosta lisää puita

ja näppärästi pikkuväki asettelikin ne pinoon laavuun.

Talven jänisverkot kerättiin vasta nyt pois

ja kalasaaliskin oli mielessä.

Siivottiin leikkimökki,

sekä istutettiin kesäkukkia,

Pikkurenki leikkasi nurmikoita monta tuntia ja on muutenkin taitava autokuski. Mäkilähtökin onnistuu hienosti – pappa on opettanut häntä jo monta vuotta. Ensin papan sylissä, viimevuosina vieressä istuen.

Perjantaina oli mummun ja papan kultahääpäivä (pikkuisimman piian mielestä me emme ole tuossa kuvassa)

ja päivän kunniaksi saimme tyttäreltä ihanan kukkakimpun – kiitos siitä –

kävimme kiinalaisessa syömässä sekä mökillä saunomassa. Se olikin ensimmäinen kerta tänä keväänä, esikoinen oli vaimonsa kanssa onneksi siivonnut ja laittanut siellä kaiken kesäkuntoon.

Lauantaina jatkoimme hääpäivän juhlintaa Nyyssänniemi Campingin ihanilla pizzoilla.

Tytär ahkeroi illat ja lauantain vanhan puolen saunaeteisen seinien kimpussa. Siellä tulikin jo valmista, mutta taidan kertoa tarkemmin urakasta vasta myöhemmin. Viimeisenä päivänä kerättiin raparpereja pakkaseen ja koska pinaatti oli jo kasvanut mukavasti,

lehdet huuhdottiin ja kiehautettiin

sekä lopuksi pilkottiin ja pakastettiin pellillä sopivan kokoisiksi paloiksi. Nam!

Nyt on juuri oikea aika tehdä pinaattikeittoa tai muhennosta

ja muniahan meillä löytyy läheltä!

Huomenna alan ajatella juhannusta jolloin pikkupiikakin on mukana – nyt hän oli kesäleirillä ja toisessa mummolassa. Toivotaan, että saamme kesäsään, sillä paikalla on sitten jo kymmenen juhannuksen juhlijaa.

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | Kommentoi

Vyöruusun kurimus

Kun aiemmin kuulin sairaudesta, jonka nimi on vyöruusu, ajattelin että se on vyömäsesti iholla oireileva ihottuma. Eikä muuta. Mutta en ajattele enää! Se toki voi mennä ohi aciclovir-lääkkeellä kivuttomamminkin, mutta mitä vanhempi potilas on, sitä helpommin vyöruusuun liittyy jälkitautina kauhea hermosärky, jota voi kuvata sähköiskuiksi tai poltteeksi. Mikään särkylääke ei siihen auta, tarvitaan tehokkaampia, hermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Eikä niistäkään juurikaan apua ole. Isännän vyöruusu on vyötäröllä toispuoleisesti, olen leikannut muutaman kesäpaidan lyhyeksi topiksi ettei kangas pääse koskettamaan ihoon. Peittoakaan ei voi käyttää ja yöt kuluvat yhdessä asennossa, toisella kyljellä. Lyhyen lievityksen pahimpiin kohtauksiin tuo puudutusgeeli, jota saimme reseptillä. Eikä kukaan tiedä, koska tämä on ohi: Kesän jälkeen vai meneekö jopa ensi vuosi? Vai loppuuko se koskaan? Sekin on mahdollista.

Kolmiolääke väsyttää, se on onneksi hyvä. Suuri osa päivistäkin kuluu nukkuen. Juuri ja juuri hän jaksaa leikata nurmikkoa päältä ajettavalla ruohonleikkurilla, ainakin yhden alueen kerrallaan. Pienikin puuha kohentaa mieltä ja ehkä vähän kuntoakin, joka tässä iässä menee helposti huonoksi. Ja tietenkin tuollainen lähiomaisen sairastaminen vie voimat myös puolisolta, joten tämä kesä on tosiaan erilainen kuin ennen. Olimme varanneet eläkeliiton matkan Tallinnaan, mutta isännän tilalle tuli ystäväni Kangasalta. Matkan peruuttamiseen olisi tarvittu peruutusvakuutus ja olihan se toki ihanaa itsellenikin päästä vähän tuulettumaan, kun tiesin, että noin lyhyen ajan isäntäkin pärjää, jääkaappi oli täynnä ruokaa.

Nyt tytär on etätöissä Keuruulla ja pikkuväen myötä päiviin tulee iloakin.

Toivon niin kovin, että tuo tuska isännällä hellittäisi. Itselläni on nyt ensimmäinen vyöruusurokote otettu, isäntä ottaa omansa kunhan saa voimia kerättyä. Tuo kamala tautihan voi uusiutua, kuulin jopa yhdestä jolla se on nyt kymmenettä kertaa! Sateenkaari, pieni mutta kuitenkin sateenkaari. Tuoko se onnea?

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Helppo voileipäkakku Tuc-kekseistä

Saimme synttärikahvilla ystävien luona ihanan makuista voileipäkakkua, jonka ohjeen tietenkin heti emännältä pyysin. Ihan uusi idea itselleni! Se on varmaan ollut jossain lehdessä, Tuc-keksimainoksen yhtedessä. Kun tein koekakun omille vierailleni, muutin hiukan ohjetta ja vieläkin sitä täytyy keventää mutta suurin piirtein näin:

Tuc-lohikakku

  • paketti Tuc Original keksejä, meillä meni hiukan toista pakettia
  • 250 g lämminsavulohta
  • 150 g mätitahnaa tai maun mukaan
  • 1 dl silputtua, tuoretta tilliä
  • 150 g ranskankermaa
  • 4 dl kuohukermaa (meillä 2 dl sekä lisäksi rasia ruohosipulituorejuustoa)
  • 1 sitruunan mehu
  • 6 liivatetta

Vuoraa noin 30 cm pitkä leipävuoka kelmulla, varmista, että kelmu ylittää reunat noin 5 cm. Sekoita lohi, mätitahna, tilli ja ranskankerma tasaiseksi. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä, vatkaa kerma vaahdoksi. Kiehauta sitruunan mehu ja purista siihen liivatteet, sekoita ja valuta ohuena norona kermavaahtoon. Yhdistä seokset keskenään.

Lado vuuan pohjalle 5 keksiä, levitä täytettä päälle noin 1 cm kerros. Jatka, kunnes kaikki täyte on käytetty.

Käännä kelmun reunat kakun päälle ja vie kylmään hyytymään. Tein tämän jo edellisenä päivänä ja seuraavana kumosin kakun tarjolle, otin kelmun varovasti pois ja koska en tykännyt, että keksit näkyivät, levitin päälle kerroksen Koskenlaskija Dippiä. Seuraavalla kerralla ajattelin tehdä niin, että laitan kerroken lohitäytettä jo ihan alimmaiseksi, sillä kun kakku hyytyneenä kipataan, pinta on oikeastaan valmis.

En jaksanut suunnitella hienoa koristelua, vaan leikkasin päälle pelkästään kylmäsavulohipaloja ja ripottelin tilliä. Tämä on tosi hyvää! Tuota välikerrosta voi jokainen maustaa ja tehdä itselle tutuista ja sopivista aineista, pääpointti on kuitenkin keksien käyttö leivän asemesta. Varmaan tulee tehtyä muulloinkin!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Kanalan koululaiset

ovat oppineet jo kulkemaan hienosti tikapuitaan pitkin. Ikkuna saa olla avoimena kaiken aikaa ja neidit pääsevät pihalle sitä mukaa kun mieli tekee. Emännän yölliset kanalareissut ovat vain muisto!

Koska kanoja ei iltaisin enää tarvitse ottaa kiinni sisäänmenoa varten, keräsimme myös ulkotilaa pienentäneen lisäaidan pois. Nyt niillä on tilaa kulkea ja ruopsuttaa ja kun säät ovat viimepäivinä olleet kovin sateisia, neidit ovat hyvin hoksanneet mennä suojaan sitä varten asennettujen katosten alle. Laitoimme myös tarhan ulkopuolelle matalan aidan, johon kanatuiset voi päästää joksikin aikaa ruohoa maistelemaan ja ihme kyllä, voikukatkin kelpaavat nyt muun vihreän lisäksi. On helpompi nokkia tiukasta, maassa kiinni olevasta tupsusta sopivia paloja, kuin että yrittäisi niellä emännän keräämää heinää, joka usein on yli 10-senttistä.

Ja se on mukavaa, että ne tuntevat emännän ja tulevat ruokakupille heti kun näkevät minun tulevan! Kaikki kanakoulun oppitasot on nyt siis käyty, jotkut ovat edistyneet jopa juoma-automaatin käytössä. Vielä mietityttää, että jos päästän ne ihan vapaaksi, pysyvätkö ne yhdessä ja tulevatko illalla tarhaan niin kuin pitäisi? Isolta pihalta niitä on mahdotonta löytää ja joutuvat pian ketun saaliiksi.

Kova tuuli sai aikaan tuhoa kasvihuoneessa: Ovet olivat kuumana päivänä aivan auki ja yks kaks idästä noussut puhuri sai sisällä aikaan ylipaineen, joka työnsi toista päätyä niin paljon, että neljä lasia romahti maahan.

Lasiliikkeestä haettiin uudet lasit, mutta niiden paikalleen pano nykyisessä terveystilanteessa oli mahdotonta vaikka se ennen on käynytkin ihan näppärästi. Onneksi saimme jälleen apua naapureilta! Suuret kiitokset heille.

Nyt on se aika vuodesta, kun on vähiten puutarhatöitä. Korvasieniä kävin etsimässä ja löytyihän niitä,

mutta vielä ei ole marja-aika eikä pihallakaan ole juurikaan hommia ruohonleikkuuta lukuunottamatta. On toisaalta ihan hyvä aika isännänkin sairastaa tuota viheliäistä vyöruusua, jonka jatkoksi tuli postherpeettinen neuralgia eli hirmuinen hermosärky. Kun nyt sivusta seuraa, miten kamalaa se on, niin itse otin jo ensimmäisen rokotteen varmuuden vuoksi. Kunpa olisi hankittu molemmille se jo aiemmin, olihan siitä puhettakin. Sitä kun ei kukaan tiedä, kestääkö kipu viikkoja, kuukausia vai jopa vuosia.

Mutta keväinen vihreys

ja pikkutyttöjen pilvikirsikat,

ne tuovat iloa meille molemmille.

Kategoria(t): Kanala, Kasvihuoneessa | Kommentoi

Kasvimaa

on pienentynyt vuosien varrella. Tällä hetkellä se on pääasiassa vain kaksi kymmenkunta metriä pitkää lautareunusta, jotka siirsimme syksyllä vanhan mansikkamaan reunalta uusille paikoille. Ehkä ne kestävät vielä muutaman vuoden.

Nyt niihin on kylvetty porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, tilliä, papua, pinaattia, herneitä ja vähän erilaisia kesäkukkia. Valkosipuleita ja muitakin sipuleita tietenkin myös.

Salaattia on kasvihuoneessa

ja alkukasvatetut kesäkurpitsan taimet pääsivät jo omalle kasvupaikalleen.

Esikoinen laittoi viikonloppuna ruohonleikkurin kesäkuntoon ja huristeli osan nurmikoista

niin, että pääsimme haravoimaan katetta kesäkurpitsoille ja erityisesti kasvihuoneeseen. Siellä jo kurkkivatkin ensimmäiset tomaattien alut!

Laitoimme keväällä myös kasvimaalle kolme riviä varhaisperunaa ja kun nyt kurkistin harson alle, niin hyvältä näytti.

Joutsenet ruokailevat päivittäin perunamaan takana ja seurailevat pihan tapahtumia.

Tällä yrttimaan tuolilla

olisi tarkoitus istuskella ihailemassa maisemaa, joskin viime kesänä taisin istahtaa siihen vain yhden kerran. Olisikohan tämä kesä erilainen?

Mutta talon seinustalla olevassa keinussa sen sijaan tulee isännänkin kanssa kiikuteltua useammin.

Siitä avautuva maisema on kyllä katsomisen arvoinen: Rauhoittava, rakas. Hassua, että kun usein käytän tuosta pienestä vesialueesta nimeä kotilahti, löysin nyt tiedon, että se muinoin, satoja vuosia sitten, on ollutkin sen niminen. Näillä alueilla asuneiden ihmisten kotilahti, niin kuin nyt meidänkin kotilahtemme.

Mun sydämeni tänne jää…

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Lahnojen kutuaikaan

itsessäni herää aina suuria tunteita menneitä sukupolvia kohtaan. Olen kuullut paljon kertomuksia järven kalaisuudesta ja kuinka sieltä on saatu syötävää vaikeinakin aikoina. Peruna ja suolakala – sillä selvittiin.

Viikonloppuna huomasin, että rantavedessä oli vilskettä ja varhaisen sunnuntaiaamun tarkistus

varmisti asian: Lahna kutee rantakaislikossa niin että loiske käy.

Isännän vyöruusun jälkeinen hermokipu ei ota laantuakseen lääkkeistä huolimatta, mutta jotain helpotusta siinä välissä oli, kun hänkin jaksoi sitten lähteä laskemaan verkon ja kaksi katiskaa. Illalla otimme jo verkon pois – se oli kietoutunut tiukaksi köydeksi sillä satimeen oli jäänyt 12 lahnaa.

Aamulla nostimme katiskatkin, se oli tosi vaikeaa kun painoa oli valtavasti. Yhteensä seitsemän parin kilon vonkaletta!

Pienemmät saivat jatkaa kutuhommia mutta isoista jaoimme ystäville ja jäi toki itsellekin syötävää. Kaloja savustettiin, totta kai.

Kokeilin ensimmäisen kerran valmistaa myös tahnaa, johon tuli ranskankermaa, ruohosipulia, tilliä, suolaa, pippuria ja perattua savulahnaa. Tosi hyvää!

Tänä keväänä toukosiunaus oli naapurissa. Tässä talon emännän ottamassa kuvassa meidän kotimme häämöttää peltojen takana:

Niin kaunis päivä, väkeä oli paljon. Talon isäntä kylvi kauransiemeniä, jotka pappi oli siunannut. Nyt jos koskaan on syytä toivoa ja rukoilla hyvää satoa, pelottavien sotauutisten keskellä ja keskelle.

Perunoiden istutus huolestutti kun isännän liikkuminen on niin hankalaa. Vaatteetkin sattuvat iholla. Mutta kiitos hyvien naapureiden, nyt talvilajikkeetkin ovat mullassa – juuri sopivasti ennen sadetta.

Tämä kevät on nyt sitten tällainen, toivottavasti jossain vaiheessa isäntäkin taas pääsee hommiin ja auttamaan vastavuoroisesti heitä! Mutta luumupuut kukkivat, ankean ajan keskellä.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Maamanteli

Enpä sellaisesta kasvista ollut aiemmin kuullutkaan, mutta joskus on kiva kokeilla jotain ihan uutta ja tilasin keväällä Mustilan puutarhasta maamantelin mukuloita vai siemeniäkö ne ovat. Nimiäkin on useita: Kastanjasädekaisla, maakastanja, tiikeripähkinä. Taisin ihastua ilmoituksen tekstin siihen kohtaan, että maamantelit ovat kulttuuriperintölajike 1200-luvulta. Meillähän on vanha talo 1700-luvulta, niin hyvin sopii kulttuuriperintökin tänne kasvuun. Tämä puoliruoho muodostaa parisenttiset, pähkinän makuiset mukulat maan alle ja kasvuaika on noin 140 vuorokautta, siis ainakin viisi kuukautta.

Kylvin ne aikaisin keväällä, alkukasvtus tapahtui lasikuistilla tomaattien kanssa.

Kasvihuoneen nurkat ovat hankalia hoitaa (tomaatteja on vaikea kerätä siitä taaimmaisesta kasvista) ja olen aina toisinaan yrittänyt keksiä niihin kasvamaan jotan, mitä ei tarvitse päivittäin tai edes viikottain nyppiä tai kerätä. Nyt yhdessä nurkassa kasvaa sitten kulttuuriperintölajiketta, kylläpä kuulostaa hienolta!

Tästä eteenkin päin kaikki tuleva on yllätystä. Kun syksy saapuu ja kasvihuone tyhjennetään, niin nostan nuo neljä kasvia ylös ja katson, onko juuriin muodostunut mukuloita. Enkä tiedä sitäkään, mitä sitten teen. Kuoritaanko ne? Ainakin pestään? Jossain luki, että ne ovat melko kovia ja että voisi liottaa ennen syömistä. Ja voi säilöä pakastamalla. Jo jaa, voihan se olla, että mitään syötävää tai varsinkaan pakastettavaa ei tue. Se nähdään sitten syksyllä. Ruohonjuuri-kaupassa niitä ainakin on myynnissä, jos oma sato jää saamatta ja maku kiinnostaa.

Kategoria(t): Kasvihuoneessa | Kommentoi

Uusien kanojen yhdestoista yö

on takana päin. Mitä kuuluu neideille nyt? No, muutoksiakin on tapahtunut, positiivisia sellaisia. Maanantaina oli ensimmäinen ulkoilupäivä, sillä isännän kanssa pienensimme tarhaa tilapäisesti noin viidennekseen entisestään. Arvelin, että on helpompi saada kanatuiset napattua syliin siinä vaiheessa, kun pitäisi lähteä sisälle – ei se kuitenkaan omin voimin onnistuisi.

Ja niinhän se meni, tosin yksi oli jo niin viisas, että kipitteli portaat muiden ihmetellessä. Laitoimme sisälle lisää orsia ja kulkuväyliä korkeammalle, ehkä sekin innostaisi niitä pois lattialta.

Kanalassa on käytävä monta kertaa päivässä. Koska juoma-automaatti tuntuu edelleen vieraalta, vettä on oltava kupissa, jonka ne kuitenkin hetkessä kuopivat täyteen pohjapehkua. Eli kannamme kanistereissa jatkuvasti uutta juomista kotoa. No, tuleepa askeleihin tehoa, kun on kymmenen kiloa enemmän painoa mukana! Kantomatkalla voi ihastella vanhan talon pihapiirin ihanaa scilla-käenrieskanurmikkoa.

Ja syreenien keskellä leviävät äitini Ruotisinpyhtäältä aikoinaan tuomat valkovuokot, jotka siihen aikaan, 1960-luvulla, olivat Keuruulla aika harvinaisia. Ne kuitenkin olivat eteläisessä Suomessa äidin lapsuuden kevätkukkia, joista hän aina meille kertoi.

Lauantaina meillä oli vieraita vähän myöhempään enkä ehtinyt laittaa munintapesän puolelle yöksi tulevaa estettä ajoissa. Ajattelinkin, että ehkä sitä ei viikon jälkeen edes tarvittaisi, mutta kyllä vaan oli yksi kana ehtinyt jo yöpuulle pesän pehkuille asettua. Voi harmi! Yövierailut navetassa siis jatkuvat edelleen. Maanantaina oli tilanne tällainen: Yksi kökötti alimmalla orrella,

yksi ikkunalla

ja muut korkeammilla orsilla.

Tuohan näytti jo aika lupaavalta, kun ne halusivat nousta korkealle. Ja tosiaankin, kun seuraavana, yhdentenätoista yönä lähdin navettaretkelleni puolen yön jälkeen, KAIKKI kanat olivat orsilla!

Ihmettelet ehkä, miksi juuri yöllä lähden kanalaan. Eikö riittäisi, kun heräisin aamuvarhaisella? Mutta siinä se juuri onkin: Jos ja kun yöllä kuitenkin tulee heräiltyä, aamulla väsyttää ja tekisi mieli nukkua pidempään ilman kellon soittoa. Kun käy navetalla yöllä, estepahvi on sitten poistettu ja kanat voivat mennä munimaan silloin kun mieli tekee. Ja kanamummo nukkua, jos siltä tuntuu. Sitäpaitsi, mitä olisinkaan menettänyt vaikkapa maanantaiyönä: Kun palasin kotitalolle vanhan talon pihapiirin läpi,

huomasin ihmeekseni menomatkalla selkäni takana möllöttäneen täysikuun. Ja millaisen kuun! Kuvat eivät tee sille oikeutta, sillä kuu oli suuri, oranssinruskea pallo, matalalla etelänpuoleisella taivaalla. Kerrassaan upea!

Lähdin etsimään parempaa kuvauspaikkaa

ja samalla huomasin, että pilvivalli läheni uhkaavasti.

Kuu alkoi kadota pilvien taa

ja kun makuuhuoneen ikkunasta yritin sitä vielä katsoa, näytös oli jo ohi. Tästä innostuneena tarkistin, moneltako kuu nousee seuraavana yönä: Yhden jälkeen Tampereella, Keuruulla varmaan myöhemmin. Kävin kanalassa puoli yksi, sitten odottelin sisällä. Tutkailin välillä nettiuutisia ja yritin pysyä hereillä,

sillä vasta kahden jälkeen puiden takaa pilkisteli jotakin.

Niin sitten ihastelin vielä uudemman kerran tuota oranssinkeltaista, valtavaa palloa, joka matalalla eteläisellä taivaalla tuli muutamaksi tunniksi esiin kiertomatkallaan. Ihan vaan sängystä vähän kurkottamalla, parvekkeen ovilasin läpi sitä kuvasin, ettei isäntä heräisi, sillä viheliäinen vyöruusu hermokipuineen on edelleen ongelmana.

Mutta ilman kanoja olisin ”nukkunut onneni ohi” ja nämä upeat kuukokemukset olisivat jääneet pois!

Kategoria(t): Kanala | Kommentoi

Kevättä

Kovin hitaasti etenee kevään tulo. Lähdimme isännän kanssa katsastamaan viimevuotiset korvasienipaikat, mutta tiellähän oli vielä lunta! Tuosta on joku ajanut korkeammalla maavaralla ja nelivedolla varustetulla autolla.

Meidän matkamme jatkui kävellen ja olihan niitä pieniä alkuja jo ilmestynyt.

Nyt on isännän hankaluutena ollut kivulias vyöruusu, ei ole mukavaa lainkaan. Toivottavasti tuo hermosärky ei kuitenkaan jää ikuisesti vaivaamaan. Laitoimme kuitenekin rantasaunalle paikoilleen vesipumpun

ja samalla tuli kevään ensimmäinen souturetkikin tehtyä – imuputki oli vedettävä rannalta syvemmälle.

Katselen surullisena viime talven jänistuhoja. Tästäkin omenapuusta, jossa oli korkea verkko,

on kuorittu yli puolentoista metrin korkeudelta. Mietin vaan, että miten me saimme aikoinaan lähes kymmenen omenapuuta kasvamaan samoilla suojaverkoilla? Jäniksiä täytyy nyt olla paljon enemmän.

Joriinitkin ovat jo paikoillaan, kolminkertaisen harson alla.

Pienensimme jo viime kesänä reilusti kukkapenkkejä. Vuorenkilvet kasvavat nyt rinteessä, missä ennen oli pitkin kesää kukkivia perennoja ja keijuangervoja.

Tämä pitkä kukka-alue on enää jäljellä. Sinnekin on alkanut levitä viholliseksi kokemani maahumala, joten neljä hanhikkia saivat lähdön, taitaa lopuille kahdellekin niin käydä jos isännän kipu vain hellittää lapion käyttöön. Itse en vahvoja juurakoita pysty esiin kaivamaan.

Onnenpensas ilahduttaa kukillaan!

Kasvimaa on kokenut muutoksia: Laatikkoviljelyä, harson alla kolme riviä varhaisperunaa ja mansikkakankaan alla yksi uusi mansikkarivi.

Muu osa mansikkakankaasta toivottavasti tukahduttaa rikkakasvit alueelta, joka tulee käyttöön vuoden kuluttua.

Kunhan vaan myyrät antaisivat kaiken olla rauhassa. Kun poistimme laattoja entisen mansikkamaan alareunasta, alta paljastui isoja käytäviä. Minä jo ihmettelinkin, mihin osa läheisistä idän unikoista on kadonnut! Kunpa vieressä kasvava kirsikka olisi kuitenkin säästynyt.

Päivä kerrallaan siis meilläkin edetään kohti kesää, odotellaan käen ensimmäistä kukuntaa (onnen vuodet?) ja lämpimänpiä säitä.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kanalan uudet asukkaat

Viime talven kanala on ollut tyhjillään ja pakkanen on toivottavasti hoitanut vuoden takaisen kanapunkkiongelman. Koska jatkossa suunnittelemme vain kesäkanojen pitoa, ajattelimme ottaa ne halvimmalla tavalla eli isosta kanalasta, jossa ne muuten olisi lopetettu kanakannan uusimisen yhteydessä. Perjantaina oli sitten päivä, jolloin saimme tämän kesän kuusi kotkottajaa. Ne elelivät vielä edellisenä päivänä ahtaasti 2000 muun joukossa, joten ei ole ihme, että pienet kananaivot eivät jaksaneet raksuttaa muutoksen tahdissa. Laitoimme tulokkaaat karsinaan munintapesän kautta, jotta ne huomaisivat tekomunista, mikä paikka se jatkossa olisi. Ei tapahtunut mitään, sinne ne jäivät kököttämään ja ehkä olisivat vieläkin, ellen olisi lopulta nostanut valoisalle puolelle. Mutta jossain aivolokeroissa ne kuitenkin rekisteröivät munat ja sen, että tänne tullaan sitten, kun on tarve.

Kovin vaisuja olivat, reppanat, pahvilaatikkomatkansa jälkeen. Yritin selittää, että teille koitti nyt onnellisten kanojen päivät, alkakaa vaan piristyä! Ja pikkuhiljaa, rehukupin myötä, elonmerkkejäkin aloin näkyä. Nyt on kulunut neljä yötä tulopäivästä, mutta vielä ei kuulu iloista kaakatusta eikä ruokakupin paikkakaan ole vielä painunut mieliin kaikille. Kaksi kuudesta on sen oppinut, muut ovat toisen karsinan puolella nälissään kunnes johdatan ne aidan aukosta ”keittiön”puolelle. Mutta kun siinä täytyy hypätä pikkuisen korkeammalle!

Eivätkä siivet oikein kanna, kun niitä ei ole käytetty. Höyhenpukukin oli alussa kovin suttuinen ja vajavainen,

mutta kun neidit pääsivät kylpemään kutterinpurussa, ulkomuoto koheni kummasti.

On tässä monta asiaa vielä opittavaksi. Kannattaisi rohkeasti maistaa viiliä tai salaatinlehtiä, joille ne vain käänsivät selkänsä.

Kynnetkin leikkasin, pisimmistä lähti sentin verran ja kuoputtaminen helpottui kovasti. Oli sekin operaatio: Pidin kanaa sylissä ja tein toimenpiteen yhteensä 36 kynnelle samalla kun isäntä piti huivia potilaan silmillä! Näin toimiessa kana pysyy rauhallisena. Eikä todellakaan ehditty ottaa kuvaa!

Kanala on suunniteltu toimivaksi niin, että kanat menevät sisäkautta munintapesiin

ja munat voi ottaa kenkiä likaamatta ulkopuolelta pois.

Kolmantena päivänä tökkäsin sormet kanankakkaan munia ottaessani. Voi ei! Yleensä kanat eivät kaki pesään! Niinpä lähdin iltasella tarkistamaan, missä ne oikein nukkuvat. Ketään ei ollut orsilla, sillä ne olivat tosiaankin pesissä!

Kun tietää, että yöaikaan kanat kakkivat melkoisesti, tuollainen tapa ei mitenkään käy. Suljin pahvilla ja muovisuikaleella karsinoiden väliseinän ja nostin kanat orsille.

Yöllä, pimeässä kolmen aikaan, lähdin sitten hiippailemaan navettaan jälleen.

Orsilla ei ollut ketään,

kaksi nukkui lattialla – ja neljä oli jälleen pesissä. Miten ihmeessä ne sinne pääsivät? Jostain raosta tai sitten ihan jopa lentämällä yläkautta, mitä en ottanut huomioon, kun ne eivät muutenkaan lentele. Huokaisin ja kannoin taas kaikki ensimmäisen karsinan lattialle ja koska sammutin jälleen valon, ne eivät siitä osanneet enää lähteä ja minä kömmin takaisin peiton alle.

Aamulla teimme isännän kanssa kovasti muutoksia. Suljimme kokonaan pääsyn orsille ja pesille lukuunottamatta yhtä aukkoa, joka sekin suljetaan ennen iltaa. Nyt niiden on pakko jäädä ison karsinan puolelle, johon on tehty kaksi erikorkuista ortta – siitä vaan valitsemaan!

Mutta kun yöllä jälleen lähdin kierrokselleni kanalaan, näilläkään orsilla ei ollut ketään. Kanat nukkuivat kolmen ryhmissä pehkuilla eri nurkissa. No, sekin kyllä sopii, mietin vaan, kuinka monena yönä joudun vielä lähtemään irrottamaan sen aukkoon illalla laittamani pahviesteen? Kanat saattavat haluta munimaan jo aika varhain ja jos ne eivät pääse pesään, tavaksi voi tulla munia lattialle. Niin että jos kanojen päät ovat nyt sekaisin, on kanamummonkin pää pyörällä. Mutta kun tänään katselin kahta onnellista kylpijää hämärässä karsinassa

ja neljää kylpenyttä, puhdasta neitiä valoisalla puolella ruokakuppien ääressä

sekä kuutta tuoretta munaa,

tuli tunne, että kyllä me selvitään. Kanat ja minä. Kun vielä oppisivat jatkossa juomaan vesiautomaatista ja kiipeämään tikkaita ikkunalle sekä sieltä tikkaita ulkotarhaan. Ja ennen kaikkea sieltä yöksi sisälle. Ja orsillakin voisi kokeilla nukkua. Onhan niitä toiveita, emännällä! Mutta toisaalta, ei se hassumpaa ole, kun yöllä kuljen kotoa vanhan talon pihapiiriin ja navetalle ne 212 askelta

ja kuuntelen rannasta kuuluvaa viirupöllön vaimeaa huhuilua. Kokemuksia nekin.

Kategoria(t): Kanala, Sekalaista | 2 kommenttia

Vappupäivän koskikierros

Lumien sulaessa vettä riittää vesistöissä. Omassa rannassakin veden korkeus on noussut huimasti, jo kaksi kertaa olemme vetäneet laituria rantaan. Onneksi se on kiinni vahvalla narulla!

Kevätperinteisiimme kuuluu myös käydä lähialueiden koskia kuuntelemassa ja kuvaamassa. Vapunpäivänä oli siihen juuri sopiva tilaisuus ja ensin suuntasimme kohti Multiaa, Tamppikoskelle. Muistan lapsuudesta – kävimme silloinkin keväisin täällä – että heittelimme pieniä puunpalasia yläjuoksun puolelle ja odotimme sillan toisella reunalla niiden seikkailua alavirtaan. Kenen risunpätkä oli johdossa?

Tamppikoskelta palasimme vähän matkaa takaisin päin, sillä Jukojärven tiellä odotti ensin Virtalankoski,

jossa vesi oli jo levinnyt pellonkin puolelle.

Metsäalueilla lunta oli vielä paljon!

Lopuksi tuli sitten se upein, Korkeakoski. Korkea se onkin ja nyt kun vettä on paljon, yläjuoksun puolella vesi syöksyi kahta kautta

tien ali

jatkaen siitä kapeana, valkoisena kuohuna. Kaunis myllyrakennus kertoo menneistä ajoista

ja koski kohisee sen vierestä matkaansa eteen päin. Upeaa!

Niin mekin jatkoimme sitten kohti kotia. Sima ja munkit, eihän se vappu muuta tarvitse koskikuohuvien lisäksi.

Hyvää äitienpivää kaikille !

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Museotalo kesäkuntoon

Viikko sitten oli sen verran lämmintä, että lähdimme isännän kanssa siivoamaan kotimuseota. Meillähän on lapsuuskotini pihapiirissä lämmittämätön, suuri ja koristeellinen rakennus vuodelta 1881, joka joskus nuoruutensa päivinä on toiminut kesävieraiden majapaikkana. Viimevuosikymmenet se on ollut varastona ja niinpä se oli vielä viisi vuotta sitten niin täynnä kaikenlaista rompetta, että joistakin huoneista ei peräseinää ovelta nähnyt. Siinä siivotessamme sitten aloimme kerätä kaikkea löydettyä ”paikoilleen” ja siitä lähtien meillä on ollut oma kotimuseo.

Rakennukseen pääsee jostain katon rajasta jopa oravia ja siivottavaa on paljon aina talven jälkeen – pientä tuhoa sekä käpyjen suomuja riittää. Ja kärpäsiä!

Tässä isäntä imuroi yhtä monista ikkunoista. Hän seisoo vanhassa kylpyammeessa, joka löytyi siivottaessa yhden huoneen peräseinältä, kaiken tavaran alta. En minäkään sitä aiemmin ollut koskaan nähnyt, vaikka lapsuusaikaani tuossa pihapiirissä olen viettänytkin.

Nyt on imuroitu ja vähän pyyhitty pölyjäkin koulunurkasta,

erilaisiin tilan töihin liittyvästä huoneesta,

talon rakentajan, Aapo-vaarin, pikkiriikkisestä kamarista,

alakerran keittiötiloista

sekä sen viereisestä huoneesta.

Myös yläsali on nyt siisti, tänne eivät oravat ja linnut pääsekään.

Vasta kuvista huomasin, että pöydällä olivat tässä vaiheessa vielä patterit, jotka siivotessani keräsin led-kynttilöistä. Jouluaikaanhan rakennuksessa on ikkunoilla kauniit valot.

Varmaan kärpäsimurointi on vielä toistettava, mutta nyt matot ovat paikoillaan ja talo muuten valmiina, jos kesällä vaikka joku poikkeaisi museokäynnille.

Olen niin iloinen, että pihapiiri on vihdoin, vuosien työn jälkeen, siisti ja vanhan mallin mukainen, sillä nuo navetan kattoikkunathan laitettiin takaisin paikoilleen vasta viime elokuussa. Toivotaan, että vielä lumen alla nukkuva uusi vanhojen perennojen kukkapenkkikin on selvinnyt talvesta hyvin,

toisin kuin tämä taatanpihlaja, jonka myyrät nakersivat kauttaaltaan jo vuosi sitten. Nyt se odottaa muiden risujen kanssa juhannusaaton kokkoa. Nyyh…

Leivoset eivät ainakaan meidän lumisella peltoaukeallamme ”lyö leikkiä” niin kuin vanhassa vappulaulussa lauletaan. Siitä huolimatta: Iloista vappua kaikille!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus, Wanhat Tawarat | Kommentoi