Navetan kunnostus, osa 1

Tämän kevään kunnostustyöt aloitettiin huhtikuussa navetan ikkunoiden uusimisella

ja myös kesän viimeinen  korjaustyö koski navettaa. Sen päädyssä olevan, entinsen heinäladon kattorakenteiden tuet olivat lahonneet ja pettäneet raskaan, sammaleisen tiilikaton painosta.

Lattiabetonikin oli murtunut

ja vinotukien alaosat aivan lahoja.

Meillä isännän kanssa oli suurin työ siinä, että iso rakennus oli saatava tyhjäksi. Siellä oli traktoreiden lisäksi työkoneita jyrästä sirkkeliin, polttopuita ja kaikkea ylimääräistä roinaa monen vuosikymmenen varrelta,

sekä valtaisa puutavaravarasto.

Valmet-vanhus siirtyi autokatokseen odottamaan takaisin pääsyä.

Sitten Timo-Timpuri tuli hommiin. Ensimmäisenä kunnostettiin pohjoisen puoli,

sillä laudat olivat eteläpuolella,

emmekä halunneet viedä niitä kokonaan pois, vaan vain siirtää puolelta toiselle. Yksi urakka vähemmän!

Kuusimetriset parrut tukevat nyt kattoa ja

 niihin oli kätevä kiinnittää ”hyllyt” laudoille ja lankuille.

Sammaleiset ja hauraat kattotiilet, jotka painoivat yli kolme kiloa kappale,

joutuivat tienparannusaineiksi ja katto rimoitettiin uudelleen.

Räystäslautoja maalattiin valmiiksi,

sillä nekin oli uusittava. Pikkurenkikin ehti syyslomallaan hommiin mukaan.

Joku kanalan väestä oli iltasella seikkaillut ihan väärässä paikassa, eli kuivumassa olleiden lautojen päällä.

Peltien nostossa tarvittiin monta kättä

ja ripeästi se kävikin. Lopuksi laitettiin valmiiksi maalatut laudat paikoilleen.

Vikon verran jatkoimme aina iltasella isännän kanssa lautojen siirtelyä, sillä niitä toden totta oli paljon, liian paljon. Osa niin raskaita, että juuri ja juuri jaksoin niitä liikutella. Mutta nyt on upea varasto valmiina. Tuosta on helppo ottaa tarvitsemansa, eikä se enää ole ”kasan alimmaisena”, miltä yleensä ainakin tuntui. Kaikki koot ovat järjestyksessä, omissa pinoissaan.  Eikös vaan olekin selvästi naisen idea tämä hyllykkö?

 

Tulee väkisinkin mieleen puutavarakauppa!

Näin tuli pohjoisen puolen katto ja puolet ladosta valmiiksi, pihan puolen korjauksesta jatkan toisella kerralla.

Mainokset
Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Pihatöitä

Viimeisiin pihatöihin kuuluu meillä kompostien järjestely:

Kolmisen kesää maatunut multa vhreästä laatikosta kärrätään kasvimaan lohkoille. Tyhjentyneeseen laatikkoon isäntä kääntää vierestä kaksi kesää maatuneen tavaran vielä vuodeksi.

Kompostia riitti vain kahdelle lohkolle, joten päätin, että ensi kesänä yksi alue saa jäädä kokonaan viljelemättä, huilimaan. Taidan peittää sen myös katekankaalla, niin rikkaruohotkin samalla tuhoutuvat. Se on kuitenkin muistettava, että sipuleita ja porkkanaa ei saa laittaa samaan paikkaan kuin edellisenä vuonna – tuholaisten torjumiseksi!

Mietin tuota korkeaa maa-artisokkaa,

että taidan laittaa senkin perunamaan reunaan ensi vuonna. Ja kaikessa tässä on tietenkin taustalla toive vähän helpommasta kesätyöstä! Ihan tarpeeksi jää siltikin kitkettävää ja harattavaa. Mutta se on niin, että kun katselen keittiön ikkunasta joka päivä tätä näkymää, kasvimaa ei voi olla kauhean huonsti hoidettu. Ja kun visuaalisuus ja värit ovat tärkeitä, haluaisin, että ikkunanäköalani olisi kaunis ihan jokaisena vuodenaikana. Nytkin, kompostilla katettuna, se on rauhallinen ja siisti puupolkuineen.

 

Jos taas koko alue olisi jossain muualla, kaukana silmistä, se varmaan saisi jäädä paljon enemmän oman onnensa nojaan. Olisipa helppoa! Mutta pian kolmekymmentä vuotta on toimittu näin, saapa nähdä kuinka kauan vielä intoa riittää.

 

Kategoria(t): Kasvimaa | Avainsanat: , | Kommentoi

Kanatarhan uutiset

Tosiaankin, uutinenhan se on, että vaaleapyrstöinen tehotyttö lopetti vihdoin ja viimein hautomisen. Yli kolme kuukautta, koko kesän, se siis istui pimeässä pesässä yrittäen saada kuoriutumaan poikasta tekomunasta. Kun olimme Portugalissa, tätini hoiti eläimet ja hän sitten vihdoin sai Lyytin luopumaan tavoitteestaan. Mutta siitä seurasi hankaluuksia: Koska se oli koko kesän viettänyt erossa muista, lyhyitä ruokailuja lukuunottamatta, se oli vieraantunut toisista. Arkana se pälyili muuta joukkoa, jotka kyllä ajoivatkin sen pois, mikäli se uskalsi lähelle. Se istui usein ulkotarhan orrella pyrstö surullisesti alas päin, kun muut touhusivat mulloksella.

Tai sitten se kulki taustalla, aina yksin.

Viikonloppuna ajelimme viimeisen kerran nurmikoita ja kun samalla tein muitakin syystöitä navettapihalla, uskalsin laskea kotkottajat pihapiiriin. Kyllä oli hauskaa!

Sireenipensaissa multa vain pöllysi. Ja mitä ihmettä, Lyylihän touhusi ihan toisten joukossa! Jopa Kallen viereen se uskalsi mennä.

Kesällä kuoriutuneet kaksoset, jotka ovat jo kauniita nuoria neitejä, kulkevat usein kaksistaan, sillä emo Karoliina on ne jo jättänyt.

Koska Kallekin suhtautuu nuorikoihin nuivasti, ne ovat toistaiseksi aika lailla nokkimisjärjestyksen pohjalla. Siihen toki tulee muutos parin kuukauden kuluttua, kun Kalle kiinnostuu niistä ja munintakin alkaa. Kuka tietää, vaikka  lempirouviksi pääsisivät! Tosi kauniita ovat nämä söpöt tyttöset.

Kanat tulevat kutsuttaessa kiltisti takaisin tarhaan – saavathan ne sitten herkkuseosta. Mutta huomasin, että Lyytihän on unohtanut senkin! Kaikki muut juoksivat tarhaan, se vain jäi yksin pensaan varjoon. No, tuli se lopuksi, kun vähän hätyyttelin ja tarhassa sain sen jopa samaan kuvaan Kallen kanssa.

Lopputuloksena totesin, että täytyy  useammin antaa niiden olla vapaudessa (kanahaukka-valvotussa), niin eiköhän joukkue ennen sisäaikaa opi olemaan yhdessä. Niin ainakin toivon, sillä kurjaahan se olisi, jos joutuisi arkailemaan pienissä sisätiloissa.

Tuon ensimmäisen vapauspäivän jälkeisenä aamuna oli vielä kuuraa maassa ja varpaita paleli. Siksi kannattikin nostaa toinen jalka vuorotellen lämpimään. Hyvä tasapaino!

Ja hienosti sujui aamupalakin, kaikki rouvat yhteisellä aterialla.

Tähän viimeiseen kuvaan sitten mahtuukin jo koko joukko: Kalle-kukko ja seitsemän kanan haaremi. Ihana sakki kaikkinensa.

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | Kommentoi

Maa-artisokat

Portugalin matkamme aikana oli jo muutama hallayö, alimmillaan lähes viisi pakkasastetta. Kasvimaalla olleet samettikukat paleltuivat, mutta lehtikaali voi ihan hyvin. Ei maa-artisokallekaan mitään huonoa kuulunut, mutta päätimme kuitenkin nostaa ne pois.

Yhdessä varressa oli jopa 15 mukulaa

ja miltei kaikki olivat isoja. Pieniä mukuloita oli vain ehkä litran verran.

Meillä on kasvussa lajiketta, jossa on vähemmän muhkuroita kuin vanhassa lajikkeessa, jota vuosikaudet kasvatimme. Väri on hiukan lilaan menevä. Ostin kerran kaupasta pikkupussin niitä ja siitä lähtien se on meillä lisääntynyt. Nyt taisi olla 15 tainta ja koska tämän kesän sato perunoissakin oli mahtava, kasvoivat nämäkin kokoa ja varastossa on nyt melkein kaksi ämpärillistä maa-artisokkia.

Näistä tehdään ainakin sosekeittoa ja paistosta, mutta täytyypä etsiä joku uusikin ohje runsaan sadon kuluttamiseksi!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Pensasmustikka

Tänä kesänä meillä vihdoin tuli hyvä sato pensasmustikasta. Olen aiemmin,  klik,  jo kirjoittanut, että toistakymmentä vuotta olemme sitä yrittäneet kasvattaa, mutta huonolla menestyksellä. Kymmenkunta vuotta taakse päin kyllästyin yrittämiseen ja veimme kaikki kituvat taimet metsään kasvamaan, mutta eipä marjoja sieltäkään saatu. Kolme vuotta sitten isäntä huomasi, että navetan vintillä on vanhaa, raakaa kuiviketurvetta. Muissa hommissa ollut kaivuri kuopaisi ohi mennessään ojan pätkän puutarhaan ja siihen sitten kärräsimme tuota hapanta turvetta olkien ja sahajauhojen ja ties minkä täytteen kanssa. Loput rhodomullatkin sinne kipattiin, kun aineet alkoivat käydä vähiin.

Metsään viedyt taimet haettiin takaisin. Pari vuotta meni niin ja näin, juuret varmaan vaurioituivat pahoin, mutta toissa kesän sade sai hyvää aikaan ja uusi kasvu on tänä vuonna ollut voimakasta.

Vanhoista oksista saatiin mukavasti satoa: Ei huimia määriä, sillä ovathan pensaatkin vielä pieniä. Mutta monta litraa kuitenkin kerättiin, puoli litraa aina kerrallaan joka toinen päivä. Tämä ämpäri on lainattu pikkuväen hiekkalaatikolta, joten se vähän hämää koollaan 🙂

Reunassa kasvaa joko Aino tai Alvar, en ole varma kumpi. Marjat ovat kuitenkin paljon pienempiä kuin muissa kolmessa, joiden lajike on North Blue. Kotimaisen mustikkalajikkeen marjan maku on lähempänä aitoa mustikkaa kuin tämän minnesotalaisen.

On riemastuttavaa, kun olimme niin monta vuotta kokeilleet, siirrelleet ja epäonnistuneet, että nyt kasvu oli vihdoin rehevää. Toivottavasti jatkuu näin eteenkin päin ja saamme suojattua arvokkaan rivimme jäniksiltä ja kuivuudelta. Taimet tuli vaan harmillisesti istutettua liian lähelle toisiaan, kun ne kasvavat noin hyvin!

Nyt ympärillä on jo jänisverkko ja odottelemme enää kaunista syysruskaa.

Mutta neuvoksi sinulle, joka haaveilet pensasmustikoista: Tee tarpeeksi suuri kuoppa, mieluiten pitkä oja, ja täytä se kuohkeaksi ja happamaksi. Ohjeita on vaikkapa täällä, klik.

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 2 kommenttia

Jatkoaika kesälle

Kuuman kesän jälkeen tuntui vähän vaikealta lähteä jatkamaan sitä, varsinkin kun juuri olimme heränneet helleväsymyksestä. Mutta maaliskuun alussa, matkaa varatessamme, ajankohta oli mielestämme ihan järkevä.

Nyt, lomaviikon päätyttyä, emme kadu lainkaan, sillä takana on elämämme ihanin ja rentouttavin loma, Portugalin Albufeirassa.

Heleteinen,

suolainen ja kuohuinen,

sekä kukkainen.


Kävimme retkellä ”maailman lopun niemessä”, eli aivan Portugalin lounaisimmassa paikassa, jonka nimi on Cabo de Sao Vicente. Se on myös koko manner-Euroopan lounaisin paikka.

Sitä pidettiin vuosisatoja sitten maailman äärenä, josta rohkeat tutkimusmatkailijat lähtivät tuntemattomia maita ja mantereita etsimään. Tuonne meren tyrskyihin, viisikymmentä metriä korkeiden kallioiden juurelta.

Kokopäiväretkellä näimme myös elokuun laajojen metsäpalojen surullisia jälkiä.

 

Tiekään ei ollut pysähdyttänyt liekkien voimaa.

Kauppojen kassoilla oli suuria valokuvia, joissa kiiteltiin palomiehiä. Samalla voi ostaa muutaman euron lastenkirjan,

joka kertoo pikku-ketusta ja metsäpalon sammutuksesta. Tuotto käytettäisiin palojen torjuntaan tai ainakin johonkin sen suuntaiseen toimintaan.

Portugalin kieltä emme ymmärrä, mutta kuvien avulla voimme keksiä pikkuväen kanssa tarinaan juonen.

”Kotirannasta” pääsi tunnelia pitkin

vuoren sisään ja seuraavaan rantaan,

jossa aallot huuhtoivat hiekkaa.

Ihanaa ruokaa

kaikenmoisia herkkuja.

Paljon portaita ylös

ja alas.

Lepoa palmujen alla

ja aarteiden etsintää

rantojen polttavalta hiekalta.

Vesijunppaa altailla,

vauhdikasta iltaohjelmaa hotellilla.

Uusia ihania ystäviä.

Meren pauhu,

pitkät kävelyt kostealla rantahiekalla.

Tuo kaikki

erikseen ja yhdessä

tekivät viikosta ikimuistoisen. Ehkä vielä joskus….

P.S. Jos haluat tietää, miksi kaikkialla Portugalissa esiintyy kukko-teema,

niin lue liikuttava tarina Barcelosin kukosta, klik.

 

 

 

Kategoria(t): Matkat | Avainsanat: , , , , | 2 kommenttia

Kanalan syksy

Koko kesän kanalan väki pääsi iltasella ulkoilemaan pihapiiriin. Vaikka maantie on lähellä, ne eivät ole koskaan menneet sinne, eivät edes yrittäneet. Mitäpä asfaltti niitä houkuttaisi, paljon mukavampaa on kulkea nurmikolla öttiäisiä etsimässä ja Riitan puutarhassa kukkapenkkejä kaivelemassa (hmh 😦 )

Kanahaukan vierailu kuitenkin lopetti vapaat pihaleikit ja nyt täytyy päivittäin kerätä niille vihreää. Sitä onkin toistaiseksi riittänyt ihan syystöiden sivutuotteena: Mansikan rönsyt, papujen versot, vanhentuneet salaatit ynnä muut.

Toukokuussa haimme neljä uutta tehotyttöä Kouvolasta.  Ne eivät silloin vielä munineet, mutta parin – kolmen viikon kuluttua tuli ensimmäinen muna. Kesäkuun alussa vanha maatiainen päätti alkaa hautoa ja laitoin sen alle uuden tehotytön ensimmäiset neljä munaa. Kaksi oli hedelmöittynyt

ja niin meillä nyt tepastelee kaksi sievää prinsessaa, jotka emo on jo vieroittanut hoidettuaan jälkikasvua huolekkaasti yli kaksi kuukautta. Sekin on jo alkanut uudelleen munia.

 

Munia meille pitäisi siis tulla viisi joka päivä, mutta kun yksi uusista päätti heinäkuun alussa myös alkaa hautoa. Eikä se ehtinyt edes munia kuin pari viikkoa! Tehotyttöjen ei kuuluisi hautoa lainkaan, juuri siksi niitä hankinkin. Mutta minkäs teet. Vietti näkyy olevan todella voimakas, sillä tuo uusi rouva on siitä asti istunut pesässä tekomunan päällä, jo pian kolme kuukautta. Voi raukkaa – jäi kesä näkemättä. Kannan sen usein sylissä pihalle, mutta heti se kipittää takaisin. Eikä isännän suursiivouskaan sitä häirinnyt.

Jos olisin antanut sille vaikka yhden munan, se olisi jo poikasensa kasvattanut ja varmaan jo taas munisikin. Mutta kun en voinut, sillä meidän pieneen kanalaan ei mahdu talveksi yhtään enempää! Koska uudet nuorikot ovat kanoja, niitä on nyt seitsemän ja Kalle-isäntä lisäksi.

Ensi kesänä kanahaukka on varmaan jo unohtanut meidät, joten vapaus koittaa. Sitä varten olenkin jo tilannut tällaisen ihanan kyltin:

Kanatarhan verkkoaitaan kiinnitettynä ”kanavaara” kertoo ohikulkijoillekin, että täällä asustaa onnellisia kanoja, jotka saattaa nähdä tepastelemassa syreenikasvustoissa. Eivät siis ole karanneet!

 

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Kasvimaan tyhjennystä

Nostimme talviperunan jo jokin aika sitten. Eipä ole koskaan tullut näin hyvää satoa!

Kasvimaakin on jo tyhjentymässä: Porkkanat kasvoivat liian isoiksi.  Kaikkein suurimmat olen jo keittänyt ja survonut pakkaseen,

keskisuuret

pakastettiin raasteena.Vaikka koko oli huima, porkkanat olivat kuitenkin mehukkaita.

 

Vain pienimmät kelpuutin kellariin, ei niitä montaa sitten ollutkaan. Tässä kuvassa mukana on myös ihania palsternakkoja, jotka pitkästä aikaa kasvoivat tosi suuriksi.

Lanttuja en ole kasvattanut aikoihin, eikä nytkään oikein onnistunut, sillä kirvat hyökkäsivät  aterialle. Osa kyllä kasvoi ihan mukavasti, iloitaan siitä.

Punajuurista isoimmat lähtevät kellariin,

mutta pienemmät

keitin ja säilöin etikkaliemeen. (Keitetyt punajuuret kuoritaan ja viipaloidaan, jonka jälkeen ne lisätään kiehautettuun etikkaliemeen ja jatketaan keittämistä vielä 10 minuuttia. Sitten purkitus. Etikkaliemen ohje 5 kilolle punajuuria: 1 l vettä, ½ l etikkaa, 1 kg sokeria, 10 neilikkaa.)

 

 

Iso purkillinen hyviä etikkapunajuuria!

 

Purjot viipaleiksi

ja rasioihin. Näitä on helppo ottaa jäisinäkin piirakan päälle.

Viimeiset omenat alkoivat ämpäreissä jo pilaantua, niistä tuli kuitenkin vielä monta rasiallista hilloa.

Mustajuuretkin nostettiin kellariin

mutta lehtikaali

 

ja korkeaksi kasvanut maa-artisokka saavat vielä jäädä odottelemaan.

Navetan seinustalla oli vielä jättisuuria raparpereja,

ei niitäkään voinut sinne jättää pakkasia odottamaan. Viisi litraa oikein hyvää rapaarperimehua!

Nyt on melkein kaikki sato kerätty ja syksyn ensimmäinen hallayökin jo koettu. Nämä ihanat, pienet samettiruusut ovat vain muisto!

 

Kategoria(t): Kasvimaa | 2 kommenttia

Kukkapenkin kimpussa

Montakohan vuotta siitä jo on, kun kunnostin tuon rinnepenkin mukamas sellaiseksi, että siihen ei enää ikinä tarvitse koskea??? Ei kai kovinkaan montaa, mutta niin se vain on, että luonto ottaa omansa. Kaksinkertaisella mansikkakankaalla oleva kivikkokin oli miltei kadonnut juolavehnän ja maahumalan peittoon. Eipä tullut edes kuvaa otettua, niin paljon se mieltä painoi. Mutta nyt on toisin, sillä  muutama viikko sitten isäntä lähti  taas avuksi, kun kaivoimme kivet pois. Samalla lähti muutama pensaskin eri paikkaan.

Säästettävät kasvit toisiin, juolavehnän juuret ja voikukat toisiin kottikärryihin. Sitten uudet muovit, tällä kertaa auki leikatut multasäkit, musta puoli päällä päin,

ja kivet takaisin paikoilleen. Toimii paremmin kuin mansikkakangas!

Pallohortensia ei ole suostunut kukkimaan siinä, mihin sen viimeksi siirsin, joten kokeiltiin nyt sillekin uutta paikkaa.

Tämä rinne on lähinnä vain matalille, kukkiville pensaille, joiden yli katselemme pellolle ja järvelle.

Keijuangervoa on monta kappaletta, nuo pienet alut siirsimme toisten juurelta pallohortensialta vapautuneelle paikalle.

On mummulla taas iloinen mieli, kun tuokin alue on kunnossa. Ehkäpä pärjäilen jonkin aikaa pelkällä kitkemisellä!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Syysilta mökillä

Mökillä on pieni varastorakennus, jossa säilytämme saunapuita. Painoa on tietenkin paljon, enemmän kuin pitäisi, sillä huonosti perustetut tolpat alkoivat painua savimaahan oikein kunnolla. Tuli ihan mieleen parin vuoden takainen pikkurengin heiluva maitohammas, niin tuo harkkotolppa oli jo painunut vinoon.

Suurella vaivalla tunkin, rautakankien ja lapioiden avulla, kaivoimme isännän kanssa sen esiin ja saimme kuin saimmekin suoristettua. Koska alla olevalle märälle savelle emme enää tässä vaiheessa voi mitään (ehkä joskus saamme aikaiseksi salaojan ympärille), niin nurkka tuettiin, ettei kaikki paino ole yhden pylvään varassa. Jospa se auttaisi hiukan. Ei hivele silmää, mutta tyhmyydestä sakotetaan, niinhän se on. Vielä olisi tuo taustankin puukasa saatava sinne suojaan.

Enempää emme illan pimetessä ehtineet, toinenkin nurkka olisi vielä pitänyt oikaista. Mutta me otimme syksyisestä illasta kaiken ilon irti: Nuotion loimu ja auringon lasku,

saunan lämpö.

kamiinan tunnelmallinen hehku. Ja yön hiljaisuus.

Loppu työ jatkuu ensi kesänä. Ei se talven aikana minnekään karkaa.

Kategoria(t): Mökillä | Avainsanat: , | Yksi kommentti

Lisää sienistä

Syksyltä tuoksuva metsä – viimeistään se herätti minut kuuman kesän helletokkurasta. Mieli halajaa tuonne sammalikkoihin, poluille, syysruskaan. Jo aamusta ja vielä iltamyöhäänkin.

On mahtavaa, että kuivuudesta huolimatta – ehkä viime kesän sateista johtuen – sienirihmastot ovat voimissaan ja ainakin tatteja löytyy korikaupalla.

Hiukan kantarellejä

ja rouskujakin: Kangasrouskuja,

mutta erityisesti  karvarouskuja, olen löytänyt paljon. Rouskut

perkaan ja panen ensin runsaaseen, kylmään veteen yön yli likoamaan.

Seuraavana päivänä keitto runsaassa vedessä ja joko suolaus tai pakastus.

Tatit muhivat ensin pannulla omassa liemessään

jonka jälkeen ne päätyvät pakkaseen.

Myöhemin valmistan niistä saunailtojen herkkuhetkiin sienimuhennosta, joka juustoraasteen kanssa, ruisleivän päällä. muuttuu uunissa herkullisiksi sienileiviksi. Kynttilän valossa, viinilasi seuranaan – aah. Nuorten mieleen!

Mutta aina nähdessäni näitä suloisia karvarouskuja, joiden lakit vielä käpertyvät nurjalle puolelle,

muistan erään ihanan sadun. Se löytyy Marjatta Kurenniemen kirjasta ”Pilvipaimen”, vuodelta 1976. Tätä kirjaa luin omille lapsille ja työssä paljon, paljon. Jos jossain sen vielä  näette myynnissä, niin kannattaa ostaa. Painoksia on varmaan tullut tässä vuosien varrella lisääkin, mutta ainakin antikvariaateista sitä näyttää löytyvän.

Satu ”Sienimetsässä” alkaa näin herttaisesti:”Koivun varpaita paleli. Se oli varistanut paksun kerroksen keltaisia lehtiä niiden peitteeksi.” 

Tarinan päähenkilö, äksy rouva Kärpässieni, kiukuttelee yrittäessään tunkeutua lehtikerroksen läpi korean hattunsa kanssa. Se ylpeilee kauneudellaan,

mutta pieni karvarouskuvauva vain kurkistelee ujona suuren, keltaisen lehden alta. ”Se oli ruusunpunainen ja palleroinen kuin pieni vastasyntynyt ihmisvauva, ja soma karvaröyhelö oli sievästi kiedottu sen kaulan ympärille.” 

Kärpässieni kiukuttelee: ”Mitähän tuokin on olevinaan, mahtaako sillä olla edes sukkaa jalassa? Tuollaisen kerjäläismoukan kanssa eivät ainakaan minun lapseni saa leikkiä!” Ja pienet kärpässienet, joilla vielä oli valkea vauvamyssy päässään, nauroivat pilkallisesti: ”Ei sukkaa, eikä valkoisa pilkkuja!”

Mutta karvarousku punastui entistä punaisemmaksi, sillä se häpesi omaa mitättömyyttään. Se kuitenkin kasvoi ja siitä tuli sorea ja suoraryhtinen, jota ihan ilokseen katseli.

Tarina  jatkuu: Lapset tulevat keräämään sieniä. Rouva Kärpässieni myhäilee tyytyväisenä odottaessaan poimijoita, sillä kaikkien sienien suurin haave on päästä sienikoriin. Mutta yksi lapsista tunnistaa myrkkysienen ja sitten he huomaavat suloisen karvarouskun ja ottavatkin vain sen. ”Ja rouva Kärpässieni yrittää näyttää vielä harmistuneenakin arvokkaalta, vaikka sen hattu on jo ihan lerpallaan ja sukka vallan rikki.”

Iloisia syyspäiviä ja sieniretkiä sinullekin, lukijani!

 

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Sienestystä

Olin kesällä ihan varma, että sienistä ei hellesäässä ole toivoakaan. Toisin kävi! Vaikka meillä ei ole juurikaan satanut, niin jo kolme viikkoa  sitten SAUNARANNASSA bongasimme voitatteja. Ja aika monta!

Nyt niitä on kerätty jo neljä kertaa, sillä kyllä sienet tosiaan kasvavat ihan muutamassa päivässä.

Voitatti on ikävää perattavaa, mutta kun ajattelee sienileipiä (ruisleivän päällä sienimuhennosta ja juustoraastetta) niin toki sen mieluusti tekee.

Metsästäkin on tatteja löytynyt, rouskujakin hiukan: Karvarouskua, haaparouskua, kanngasrouskua. Suolattavien sekasienien purkki alkaakin pikkuhiljaa täyttyä,  eiköhän tänäkin vuonna ole joulupöydässä tuttua sienisalaattia.


Vielä viikko sitten kesantomaa pöllysi, kun isäntä sitä karhilla ajeli.

Nyt on kuitenkin saatu vihdoin sadettakin, mutta se ei vielä taida riittää niille, joiden kaivot ovat tyhjentyneet. Meillä on onneksi vesi riittänyt, mutta moni on jo ongelmissa. Toivelistalla siis lisää sadetta!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Kesäkurpitsa-jauhelihapaistos

Aina vaan kesäkurpitsoja, kasvu jatkuu ja jatkuu.

Piti siis etsiä uutta ohjetta niiden käyttöön. Ja nyt tärppäsi, olipa tosi hyvää. Meillä tätä on tehty jo kaksi kertaa ja varmaan tehdään vieläkin. Kun paistos saa olla uunissa miedossa lämmössä kauan aikaa, juusto ruskistuu kunnolla ja maku vain paranee.  Alkuperäinen ohje löytyi täältä, klik.

Jauheliha-kesäkurpitsavuoka

  • 400 g jauhelihaa
  • vajaa kilo kesäkurpitsaa
  • iso sipuli
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • purkki yrteillä maustettua tomaattimurskaa
  • lihaliemikuutio
  • suolaa, mustapippuria
  • juustoraastetta

Pilko kesäkurpitsat ja sipulit. Ruskista jauheliha ja sipulit korkeareunaisessa pannussa, lisää kesäkurpitsat, tomaattimurska sekä murennettu lihaliemikuutio tai fondi. Mausta mieleiseksesi. Kesäkurpitsa imee suolan aika hyvin, joten sitä voi olla hiukan reippaamminkin.

Kaada seos voideltuun vuokaan ja lisää päälle juustoraastetta, panin sekaan myös kirsikkatomaattien puolikkaita.

Paista noin 175 asteessa ainakin tunti, tarkkaile juustoa. Peitä paistos, jos se ruskistuu liikaa. Tämä ruoka vain paranee lämmitettäessä.

 

 

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , | Kommentoi

Sateenkaari

Kuumuuden ja kuivuuden jälkeen vesi kotilahdella on ennätysmatalalla. Vastarannalla vasemmalla häämötävä  suuri kivi näkyi keväällä vain huipustaan,

vaalean rajan voi helposti erottaa nyt syksylläkin. Korkeusero kevääseen on toista metriä.

Vasta viime päivinä olemme saaneet kauan odotettua sadetta.

Toivottavasti se tuo avun myös niille monille, joiden kaivot ovat kuivuneet.

Sade tuo usien myös sateenkaaren, tälle kesälle niin harvinaisen näyn. Meillä on onni saada nähdä se avaralla peltoaukealla ihan kokonaan, jos vain auringon suunta sattuu olemaan oikea.

Se kultainen aarre odottaa kuitenkin tuolla sateenkaaren päässä vielä löytäjäänsä, ehkä seuraavat sukupolvet sen sitten kaivavat esiin.

Keuruulaisen koululuokan leirikoulussa Lapissa oli eräs oppilas viime viikolla todennut hienosti opettajalleen, että sateenkaaren päässä oleva aarre taitaakin olla se upea Lappi. Niinhän se on: Kaunis luonto ja maisema ovat suuria aarteita meille kaikille. Minäkin tunnen nyt niin, vaikka en lapsena, näissä samoissa maisemissa, sitä vielä ymmärtänytkään.

 

Kategoria(t): Maisema | Avainsanat: , | Kommentoi

Talvivarastoja

Kävimme tiistaina  Tampere-talon muumimuseossa. Siksi nuo muumitalon asiat ovat nyt mielessäni ja minäkin tunnen itseni joskus melkoiseksi Muumi-mammaksi, joka säilöö perheelle varastoon purnukan jos toisenkin. Essukin on usein edessä, käsilaukku vain puuttuu.

Marja-aroniat ovat nyt parhaimmillaan, oli siis aika tehdä hyytelöä. Ensin mehua, joka hyydytetään hillosokerilla ja Melatinilla. Pikkuväkikin tykkää ruuan kanssa tosi paljon! No, nyt sitä on jälleen monta litraa, ”muumimamman kellarista” voivat lapset käydä hakemassa myös kotiin viemisiä.

Keräsin kompostiin avomaan kurkkujen kasvustot ja vielä löytyi kurkkujakin pari kiloa. Juuri sopivasti tähän ohjeeseen. Ovat mahtavan hyviä, kiitos Sylvi reseptistä!

Pavutkin ovat jo satonsa antaneet. Vielä viimeiset palot kiehautettuina pakkaseen ja kanoille lehdistöt. Joudumme keräämään niille nyt päivittäin vihreää, sillä kanatuiset saavat olla lopun syksyä tarhassa, koska kanahaukka hyökkäsi niitä pelottelemaan. Ja jopa ihan siinä isännän silmien edessä, rysähti puun oksalta suoraan päin verkkoa. Se pelästytti kanojen lisäksi myös meidät.

Viimeiset suuret ja kypsät tomaatit muuttuivat paholaisen hilloksi. Sitäkin on nyt valmistettu jo kolme kertaa.

Porkkanat kasvoivat osin ihan mahdottomiksi, halkaisija lähes kymmenen senttiä. Tuo kuorimaton on normaalikokoinen, aika iso sekin. Kuorin, keitin ja survoin ylipaksut pakkaseen, onpahan porkkanalaatikkoaineet sitten jo  valmiina! Ja keitinliemi tietenkin talteen, sämpylöihin ja hiivaleipään. Pakasteeseen sekin pääsee, taitaa juuri ja juuri mahtua.

Syksyinen sadonkorjuu on mukavaa ja minusta on oikein kiva leikkiä muumi-mammaa. Paitsi että ne taitavat kyllä nukkua talviunta…

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia