Kanoillekin tuli kevätmieli

Jo pitkään olen kanalareissuillani huomannut, kuinka rouvat kurkkivat turvepölyisen ikkunan takana tuloani ja pihamaata. Olisipa jo kevät ja pääsisi ulos! Mutta hanki on ollut vahvaa, turha sinne lumelle on tulla jalkojansa kylmettämään. Ikkunakin on sitäpaitsi niin hankala avata, että kertaluonteisesti emme isännän kanssa siihen hommaan ryhdy.

Nyt sää kuitenkin näyttäisi olevan päivisin mukavan keväistä, eikä yölläkään ole montaa astetta pakkasta, joten kävimme avaamassa ensin sisäikkunan ja sitten ulommaisen. Isäntä lähti vielä pilkkomaan tarhan lumia, joten kaulat pitkällään siinä ikkunalla vahdittiin pihan tapahtumia eikä kukaan huomannut, että ikkuna on avattu.

Sitten Kalle kävi tarkistamassa varovasti tilanteen, mutta tuli takaisin sisään, mikä taas ei rouville sopinut lainkaan: Nyt lähdetään, kun kerran tilaisuus on annettu! Ja niin ne tuuppasivat kukon tieltään ja marssivat kirjaimellisesti peräkanaa ulos eikä Kalle voinut muuta kuin päivitellä.

Mutta tuli sekin sitten lopulta tutkimaan kevään etenemistä. Emäntä heitti kauroja pälvelle, joten kelpasi siinä jo ruopsutella. Lumesta sulanut vesi taisi olla aika hyvää, kun sitäkin piti maistella, vaikka sisällä oli kaksi ämpärillistä vettä juoma-automaateissa.

Siitä se nyt sitten lähtee, vapaampi aika. Koska yöt ovat kylmiä, ikkuna suljetaan ulkoa päin mutta sisäruutu saa olla auki emännän ja isännän helpotukseksi.

Olen kovin kiitollinen munista, joita nuo ystävät meille tarjoavat päivittäin kuusi, jopa seitsemän kappaletta. Kaikki siis munivat, vanha Karoliina kai on se heikoin lenkki. Se saa kuitenkin kulkea arvokkaana joukon mukana, jospa vielä hautomaankin ryhtyisi, sillä toivoisin pikkuisimmalle piiallekin jäävän muiston tipuista ja sirkuttavista munista…

Vaan vielä on yksi työ tekemättä ennen kesää: Salmonellatesti. Tarvikkeet on jo hankittu täältä ja näyttäisi olevan suositeltavaa, että viikon päästä otan näytteet ja lähetän paketin tutkittavaksi. Sitten odotellaankin vain kesää ja vihreää ruohoa!

Kategoria(t): Kanala Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti