Avainsana-arkisto: kevät

Keväinen viikonloppu

Nyt sataa räntää, mutta viikonloppu oli ihanan keväinen. Vielä ehdimme pilkillekin, ensimmäisen ja viimeisen kerran tänä vuonna. Pikkupiika sai ensimmäisen kalansa, ison ahvenen, joka täytyy muistaa  seuraavalla mummolareissulla paistaa. Pienin piikakin ihasteli, vaikka vähän vierastikin märkää ja niljakasta otusta. Koska … Lue loppuun

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Kanoillekin tuli kevätmieli

Jo pitkään olen kanalareissuillani huomannut, kuinka rouvat kurkkivat turvepölyisen ikkunan takana tuloani ja pihamaata. Olisipa jo kevät ja pääsisi ulos! Mutta hanki on ollut vahvaa, turha sinne lumelle on tulla jalkojansa kylmettämään. Ikkunakin on sitäpaitsi niin hankala avata, että kertaluonteisesti … Lue loppuun

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | Kommentoi

Hyvästi, talviturkki!

Kevät tuli ihan yhtäkkiä. Reilu viikko, ja lumet olivat poissa. Vain aurattuja lumikasoja on pihassa enää näkyvissä. On niin mukavaa olla pihatöissä, vaikka viileäähän sää vielä kuitenkin on. Mutta kun kuuntelee kurkien saapumista ja punarinnan herkkää laulua, katselee töyhtöjyypän lentonäytöksiä … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Pieniä alkuja

Helmikuun alussa palastelin liotetun luomuinkiväärin juurakon suureen altakasteluruukkuun. Kuutisen viikkoa olen nyt odotellut ja melkein luovuin toivosta, mutta viime yönä oli tapahtunut ihme: Sieltä ne ensimmäiset hiipit törröttävät. Ehkä syksypuoleen voi jo juurakkoakin kaivella, kunhan ensin keksin vastauksen esikoisen osuvaan kysymykseen: … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Siemenpussit saapuivat

Tilasin kevään kylvöjä ajatellen siemenet tammikuun alussa,  jo heti kuvastojen ilmestyttyä. Niinpä minulla nyt jo onkin kaikki valmiina odottamassa helmikuun loppupuolta, jolloin yleensä aloitan kasvatuksen. Tomaatit kylvän aina helmikuun viimeisellä viikolla, tuo hiihtoloma-aikaan liittyvä päähänpinttymä on jäänyt kai  työajoilta takaraivoon. … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Suvivirren aikaan

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks´  luopi, sen kutsuu elohon. Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs Jumala, … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Pääskysestä ei päivääkään…

Reilu viikko sitten ajattelimme isännän kanssa lähteä mökkiä siivoilemaan. Uiminenkin oli jo mielessä, mutta mitä vielä! Vaikka muualla laineet liplattivat, niin suuri jäälautta oli aivan rannassa. Vaan se ihana jäiden soitto, se vasta oli kaunista, sitä olisi voinut kuunnella tuntikaupalla. … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Mökillä, Piha ja puutarha | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Ihan pihalla vieläkin

Sunnuntainakin oli vielä lämmintä ja keväistä. Jatkoimme pihapuuhia siitä, mihin ne lauantaina jäivät. Nyt on terassi suht kunnossa, kylmä varasto järjestettynä ja kasvihuoneessa multa valmiina istutuksia odottamassa. Isäntä tiivisti huoneen päädyssä olevaa lautalattiaa, että retrotuolin putkijalat eivät enää pääse lipsahtamaan rakoseen … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Kesäaikaan siirryttiin Mikaelin johdolla

Jo alkuviikolla perkasimme  kaksistaan  isännän kanssa pitkän ja vanhan sireeniaidanteen. Osa pensaista katkaistiin miltei juuresta, joihinkin jäi jonkin verran tappia, jos niissä oli näkyvissä hyviä uusia oksia. Kauttaaltaan liian laajalle levinneestä pensaistosta viipaloitiin molemmilta sivuilta yli puolen metrin siivu. Olen … Lue loppuun

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Kevään merkkejä etsimässä

”On hanget korkeat nietokset”, mutta jotain sentään tapahtuu. Tässä teillekin kuvakooste viikonlopun retkiltämme: Matalasalmi kodin lähellä on alkanut sulaa. Vettä on todella vähän! Tuosta kapeasta raosta me ennen soudimme Tarhia-järven puolelle – airot vaan kolisivat kivireunoihin. Ryhtymiskynnys moiseen hommaan on … Lue loppuun

Kategoria(t): Käsityöt, Sekalaista | Avainsanat: , | 4 kommenttia