Suolainen piirakka

Koska pidän kaikenlaisesta kokkauksesta, reseptejäkin on laatikkokaupalla.  Jo lapsena kirjoitin muistiin äitini kakkuohjeita. Ja sitten, kuitenkin, kun pitäisi löytyä joku ruoka nopeasti, netistähän se nykyisin katsellaan. Kymmenen vuotta sitten innostuin tekemään omasta, suurikokoisesta leikekirjastani kätevämmän lisäämällä sivunumerot ja laatimalla sisällysluettelon: Liharuuat, kalaruuat, makeat leivonnaiset jne.  Ja vaikka kirjahyllyssä on toista metriä erilaisia keittokirjoja, tämä oma, vanha, koko ajan uudistuva, on se kaikista tärkein. Sinne on kirjattu tämä seuraava ohjekin, joka on ehdottomasti suosikkini suolaisissa piirakoissa. Oikeastaan teen aina piirakkapohjan tällä reseptillä, täytteet vain vaihtuvat. Ja jälleen: toimii mainioisti gluteenittomanakin! Alkuperäinen ohje oli toistakymmentä vuotta sitten Keskisuomalaisessa nimellä Suppilovahvero-savuporopiirakka.

Suppilovahvero-savuporopiirakka

  • 100 g pehmeää voita
  • 1 dl juustoraastetta
  • ½ dl perunajauhoja
  • 2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl kuivattua timjamia
  • ½ dl kylmää vettä

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, vesi viimeiseksi.  Jauhoina olen käyttänyt puoliksi vaaleaa vehnäjauhoa sekä kaura-sämpyläjauhoa, (nykyisin vain gluteenitonta tummaa ja vaaleaa, desi ja desi). Perunajauho on kuitenkin tärkeä, se tekee piirakasta suussasulavaa! Taikina painellaan sitten piirakkavuuan pohjalle ja reunoille (halk. 26 cm) ja paistetaan 200 asteessa 10 minuuttia.

Täyte:

  • 1 l suppilovahveroita
  • 1 rkl öljyä
  • 1 silputtu sipuli
  • 100 g purjoa
  • 100 g kylmäsavuporo-rouhetta (puoletkin riittää, on aika suolaista!)

Kääntele aineksia pannulla hetki, jonka jälkeen ripottele  puolikypsälle pohjalle, päälle juustoraastetta.

Lopuksi munamaitoseos:

  • 2 dl ruokakermaa
  • 1 prk smetanaa
  • 3 munaa,
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl timjamia.

Paistamista jatketaan vielä noin 30 minuuttia.

Nyt kesällä meillä on suosiossa tämä katkaraputäyte: Puolikypsälle piirakalle pieni pussillinen valutettuja katkarapuja, pilkottuja sipulinvarsia tai ruohosipulia, väriksi punaista paprikaa tai kirsikkatomaatin puolikkaita. Päälle seos, jossa on 3 munaa, 1 dl maitoa, purkki katkaraputuorejuustoa, tillisilppua ja tarvittaessa suolaakin. Ja hunnuksi juustoraaste. Tätä tein talvella ristiäisiin pellillisen, silloin tietenkin kaksinkertainen annos. Voi hyvin pakastaa, mikä helpottaa esimerkiksi juhlien järjestelyissä. Lämmitetään sitten ennen käyttöä.

Herkullista piirakka on myös savukalatäytteellä (jämät pakkaseen sitä varten), kinkkurouheella tai vaikka metwurst-suikaleilla. Kun munamaidon maustettua tuorejuustoa vaihtelee, resepti uusiutuu jälleen. Monesti lisään seokseen jopa erilaisia purkinloppuja, mitä nyt on sattunut jäämään, vaikkapa Creme Bonjour Cuisinea tai valkosipulituorejuustoa. Kalatäytteeseen kuitenkin aina tilli!

Mainokset
Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Suolainen piirakka

  1. Sirkku sanoo:

    Katselin ohjetta ja totesin, että tämä kyllä menee perhesalaisuuksien piikkiin. Jo tuo pohja vaikuttaa poikkeuksellisen herkulliselta.
    Tosin ihan tilauksesta tämän laitoit, on jonkinsortin sesonki leipomisten suhteen.
    Onnellista pyhäpäivää sinne!

    • Sitä sesonkiahan minä ajattelinkin…ja mukavaa, jos joku tästäkin reseptistä hyötyy. Hyvää pyhäpäivää sinnekin, me tästä olemme lähdössä pienen pojan ristiäisiin naapurikuntaan!

  2. Lissu sanoo:

    Namskis, namskis!!

  3. Nettimartta sanoo:

    Piirakka täytyy tehä jysäyttää tällä sun ohjeella. En voi käyttää vehnää enkä kauraa, joten koklaan jotain luontaisesti gluteenitonta. Kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s