Vuosien varrella olen usein kuullut tarinoita joriineista, joita taitavat emännät kasvattivat kesäisin kukkapenkeissään ja säilyttivät kellareissaan jopa sukupolvilta toisille. Liitin sen taidon aina kokeneisuuteen ja mummouteen. Viime keväänä sain Toivakan ystävältä sitten vihdoin itsekin kokeilun aihetta. Hänellä oli säkkikaupalla anopin hoivaamia joriineja ja kotiin lähtiessämme meilläkin sitten muovikassissa niitä mukana. En tiennyt väristä tai korkeudesta mitään, mutta aluillaan olevat juurakot saivat kuitenkin multaa ympärilleen suurehkoissa ruukuissa. Säilytin niitä ensin kasvihuoneessa ja kun yöhalloista oli päästy eroon, siirsin ne terassille kasvamaan. Kaikki eteni kastelun ja sopivan lannoituksen voimin hienosti ja elokuussa sitten vihdoin avautuivat ensimmäiset kukat lähes metrin korkuisessa kasvustossa! Daalia ja joriini ovat kai sama kasvi muuten, mutta onkohan se niin, että joriinit ovat niitä vanhoja maatiaskantoja ja daaliat sitten niistä muokattuja, korkeudeltaan matalampia? Vai onko ero vain vanhassa ja uudessa nimessä? Joka tapauksessa en ole taimistoissa näin korkeita daalioita tavannut.
Kukinta oli siis upea ja syksyn tullen, ennen pakkasia, leikkasin varret parinkymmenen sentin korkuisiksi. Ravistelin multaa pois juurakoista ja sitten alkoikin pohdinta talvehtimisesta. Onneksemme meillä on yli 100-vuotias kivikellari, jossa ainakin juurekset säilyvät hyvin. Siispä vein osan juurakoista sinne ihan kuiviltaan isossa ruukussa ja osan säilöin viileän autotallin hyllylle puoliavoimessa muovikassissa. Ja miten kävi? Autotallista heitin pari viikkoa sitten kompostiin kevyet, kuivuneet mukulat, mutta kellarissa olleet olivat kosteita ja painavia. Siirsin ne pariksi viikoksi lasikuistille kokeen jatkovaiheeseen ja ihme: tänään huomasin paljon pieniä kasvualkuja kaikissa juurakoissa! Eli peittelin ne hellästi multaan, tosin vielä liian pieniin ruukkuihin, ja vasta myöhemmin sitten mietin, siirränkö niitä joko suurempiin ruukkuihin tai kuten ajattelin kokeilla, myös kukkapenkkiin.
Nyt voinkin sitten hyvällä omallatunnolla tuntea itseni vanhaksi ja arvokkaaksi joriinien kasvattajaksi, mutta oikeastihan kaikki onnistuminen oli vain tuon ihanan maakellarin ansiota!
P.S. Löysin sattumoisin tällaisen kirjoituksen joriineista, joten olkaapa hyvät!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Ihania kuvia, varsinkin se Lumikuningattaren ruokasali.
Niistä joriinin juurista, kyllä se kasvattaminen ihan selvästi liittyykin kokemukseen
ja varsinkin siihen mummouteen, ainakin sinun kohdallasi. Ilman Mikaelia eivät olisi
lähteneet kasvamaan. Tuijalla muuten on ollut salaatti ainakin pari vuotta kuistin ikkunalla (saanut sinulta joskus) se on aika sitkeä, pärjännyt melko huonolla hoidolla,
hengissä edelleen.
Niin, voihan se olla, että tämä uusi mummouteni on kaiken joriinienkasvatuksen a ja o…heh heh!
olis niistä kuivuneistakin voinut vielä jotain irrota, ne on yllättävän sitkeitä 🙂
Kiitos kommentista, Milla. Kyllä ne aika kevyiltä tuntuivat, mutta saattaahan olla, että henki olisi vielä pihissyt!
Kyllä ne saa olla kuivia ja kurttuisia, meinaan juurakko. Multaan ja kosteutta niin uusi elonalku ihme uus. pahempi valo ja märkiminen.
Nyt on tuostakin kokemukset: Yksi juurakko oli keväällä ihan märkää löllöä ja se sitten siitä!
kyllä joriini on niitä vanhoja maalais-maisemiin kuuluva kukka,maalaistalossa asuin lapsuuteni ja äiti aina haki kellarista navetan ikkunalle elpymään välillä muisti roiskauttaa vettä eikä mitään muuta.sit kaikki komistus penkkin ja voi mahoton miten kukkivat ja olivat kauniita,nyt sain juurakon ystävältä ja nuput on jo latvoissa,ihan on issossa potissa kerrostalon partsilla
Kiitos kommentistasi! Juuri noinhan niitä joriineita ennen hoidettiin. Minäkin tunsin itseni suorastaan ”vanhaksi ja arvokkaaksi”, kun ensimmäisen joriinjuurakon sain. Ystävällä on kesäisin yksi pitkä perunapenkki niitä täynnä – on siinä homma istutuksessa ja säilytyksessä. Itselläni mädäntyi viime talvena yksi vaaleanpunainen suosikki, harmi! Oli kai liian märkä sinne vietäessä, sillä en ainakaan kastellut. Ostin tilalle uuden saman näköisen, mutta tämä menehtynyt olisi ollut ystävältä saatua vanhaa lajiketta. Korvaamaton!
Heippa!
Ihastuin ihanaan punaiseen, keltasilmäiseen Joriiniisi😊Itse vasta ensimmäistä kesää omaa pihaa päässyt laittamaan ja heti keväällä tietenkin hain tädiltäni Joriinin juurakoita, joiden kasvattamisesta olin jo vuosia haaveillut.. Upeasta keltaisesta kukkaloistosta on nyt nautittu meidänkin pihalla! Mukulat laitoin suoraan maahan keväällä. Onko sinulla kovasti lisääntyneet nuo mukulat? minulla oleva , niinikään vanha lajike on kuulemma kova lisääntymään! Olisiko sinulla kiinnostusta vaihtaa muutama mukula? Itse olen ainakin kuullut, että Joriineja on tapana jakaa moneen paikkaan ja juuri jakamisella saadaan kanta säilymään! Jos talvi jostain syystä vie oman Suosikin, voi sitä sitten kysellä takaisin tuttavilta😍
Kyllä minulla on sitä punaista jaettavaksikin! Ja keltaista olisi tietenkin mukava saada, itselläni on tämn lisäksi vain yksi tumma viininpunainen.
Kiva kuulla, kokeillaanko syksyllä kun juurakot nostetaan maasta.. Jos pakkaisi paperiin ja laatikkoon ja sujauttaisi postin kuljetettavaksi! Onko sinulla jokin s.posti jossa voisi vaihtaa osoitteet?
Hei!
Mistä saisimme tilattua vanhaa Joriininjuurta? Haluaisimme kasvattaa sitä omalla pihallamme. Aikaisemmat juurakot ovat mätääntyneet vuosien saatossa ja uusia ei ole mistään löytynyt!
Syysterveisin, Sari
Joltakin harrastajalta varmaan löytyy, jos lajia on hänellä runsaasti. Itse olen aloittelija – lajeja on jokunen, mutta ei montaa yksilöä vielä.