Pikkuisen piian nimikkopuu

Äitienpäivä oli suurin piirtein yhtä viileä kuin kevät on antanut tähänkin asti olettaa. Maa oli kuitenkin sulanut roudasta, joten kun juhlahenkilö oli itse paikalla, päätimme istuttaa hänen  oman nimikkopuunsa. Kastelussa olikin jo reipas apujoukko.

Onnea matkaan sekä pikkuiselle piialle että hänen puulleen.

Koska olimme muutenkin lapiohommissa, pikkuväki kylvi myös omat kukkamaansa. Pikkurenki halusi ruiskaunokkeja, pikkupiika valitsi silkkikukan. Siispä sitä kasvattaa meillä jo neljäs sukupolvi, sillä tuo kaunis, yksivuotinen leikkokukka oli jo äitinikin suosikki. Koristehirssiäkin kylvettiin

ja tietenkin sitä ”taivaaseen asti kasvavaa” auringonkukkaa.

 

Vaikka nuoret kylvivät oman tilkkunsa tuonne mansikkamaan yläpäähän, mummolle jäi kuitenkin suuren suuri ala muokattavaa ja kylvettävää. Se saa odotella vielä pari päivää säiden lämpenemistä, sillä kolea pohjatuuli puhaltaa tämänkin peltoaukean yli niin että kesävaatteita ei ole voinut ajatellakaan käyttää.

Uskalsin vihdoin viedä tomaatit paikoilleen kasvihuoneeseen, mittarin mukaan sähklölämmittimen avulla lämpö pysyy reilusti plussan puolella. Vielä yksi kylmä yö ja sitten pitäisi helpottaa!

Tomaatit ovat kuitenkin sopeutuneet hyvin siirtoihin kasvihuoneen ja sisätilan välillä, sillä kukkia on  paljon ja hiukan raakileitakin. Helmikuun lopussa kylvin siemenet, toivotaan että juhannuksen jälkeen saisimme ensimmäiset maistiaiset. (Tiesithän, että pitkiksi venähtäneet taimet istutetaan makaamaan ja peitetään alkuvarsi mullalla. Se vain parantaa kasvua, sillä juuria ilmestyy varteenkin ja latva kääntyy itsekseen pystyyn. Näin meilläkin taas tehtiin.)

Äitienpäivän nakukakku, vaikkakin ulkomaisista mansikoista, toi pienen tuulahduksen kesästä. Ja kun katsoo sääennustetta pariksi viikoksi eteen päin, näyttää jo oikein hyvältä!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Pieni kukkapenkki

Kerroin aiemmin, että suunnittelin poistettujen sireenien tilalle kapeaa kukkamaata. Olisihan tässä tärkeämpiäkin töitä ollut, mutta kukkapenkin tekeminen vie tietenkin voiton niistä. Helppo homma, kun pensaiden vahvat juuret oli jo poistettu kaivinkoneella, takareunallakin oli sopivasti kymmenen sentin penkka. Siihen taitoin juurimattosuikaletta toiveena, että voimakkaasti leviävä sireeni pysyisi omalla puolellaan. Möyhensin multaa, lisäsin uutta ja käänsin etupuolellekin taitetun muovisuikaleen. Tähän löytyi enää vain multasäkkejä, mutta ne sopivat tarkoitukseen tosi hyvin. Taitosreunan päälle lapioin mursketta painoksi ja kiviä rajaamaan multaa. Vain kasvit puuttuvat!

Jatkossa nurmikon leikkaus on vaivatonta, kun uusia mutkitteluja ei tarvita ja koneen pyörät voivat kulkea murskeen päällä.

Entäs kukat? Jotain perinteistä joka tapauksessa. Kunhan odotettu lämpö saapuu ja näen, mitä kotipihasta talven jälkeen vielä kasvaa, teen lopulliset päätökset. Nyt päädyissä on jo vanhan talon pihasta löytynyttä päivänliljaa ja ikivanhaa, kerrottua suopayrttiä. Saapa nähdä! Kun vaan kanatuiset sitten antaisivat tuon syrjäjisen kulman olla rauhassa, huoh…

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Pienin askelin eteen päin

Ei nuo päivittäiset aikaansaannokset suuria ole, mutta pikkuhiljaa tulee valmistakin. Viikonlopun rankan työrupeaman jälkeen vanhan talon pihapiiri tuli siihen kuntoon, että uskalsin hakea nurmikonsiemenpussit. Sitä ennen oli takakuormaajalla ja lapioilla

tyhjennetty varastossa olleita multakasoja täytteeksi kuoppiin sekä haravoitu ja katkottu juuria ja oksia,

hyytävässä viimassa ja räntäsateessakin.

Aina noita aarteitakin löytyy, sillä vanhan talon  sireeniaidan keskeltä bongasimme neljä napakkaa sembramännyn tainta. Ja jotain päivänliljaakin näytti vielä lipputangon jalustan luona olevan, otin tietenkin kaikki talteen.

Kiviä nousee kaikkialta, nekin varastoidaan. Ajattelin nimittäin tehdä kapean kukkapenkin pensaiden edustalle, juurimaton päälle. Se näkyisi mukavasti tielle ja keittiön ikkunaankin. Kivet voisivat olla reunalla painoina ja tukena eikä tätä kukkapenkkiä tarvitsisi kierrellä ruohikkoa leikatessa, sehän olisi vain kapeahko soiro sireenien reunalla.

Huomasin kuvasta, että hienosti heijastavat nuo lasiruudut, edellisestä pesusta taisi olla jo viisi vuotta. Nyt on mukava istahtaa keittiön pöydän ääreen, muistella talon entisiä asukkaita ja katsella peltomaisemaa puhtaista ikkunoista. Näkyy tuolla järvikin, vaikka meidän talomme onkin hiukan edessä. Mutta ennen sireenipuskan kuritusta vettä ei tästä voinut nähdä lainkaan.

Koska hommailimme navettapihalla, päästin hetkeksi kanatuisetkin auttelemaan. Ihan vaan hetkeksi, sillä kesäkuullehan niiden pitäisi tarhassa olla. Saivat kuitenkin nokkia vihreää, jota itse en vielä niille löytäisi. Tietenkin ne karkasivat perässäni vähän kauemmaskin, puutarhan puolelle.

Mutta tässä  odottelee  se suurin kesäurakka. Hoh hoijaa, toivottavasti pysymme tuolla ylhäällä! Ei sieltä ole kiva  pudonnutta pensseliä lähteä hakemaan.

Innostus vanhan talon kunnostukseen on kuitenkin edelleen korkealla, mieli iloinen ja odottava. Jospa säät suosisivat, jospa terveyttä riittäisi. Monta jossia, monta toivetta. Monta huokausta. Monta kiitosta.

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Leikkipaikka pikkuväelle

Meillä oli yhtenä päivänä kaivinkone siistimässä vanhan talon pihaa. Sireenejä oli kuritettu oikein kunnolla, mutta  juuret ja tapit

lähtivät hyvin irti, kun voimakas kone niitä raapi ja pyöritteli.

 

Edessä on vielä suuri työ saada maa haravalla niin tasaiseksi, että voisimme kylvää nurmikkoa. Mutta hyvällä alulla ollaan, tässä maantien lähellä on jo aika tasaista. Tuossa keskellä pihaa näkyy ruskea keijuangervoryhmä, jossa oli se  vahingossa kaatunut lipputanko. Nyt paikalle voisi pystyttää uuden, ei olla enää miltei kiinni sireeniaidassa, sillä sitä on poistettu parisen metriä pihan puolelta.

Kaivuri siisti myös isojen kuusien alustaa.

Kun ikävät sireenien tapit oli saatu pois, aluelle siirrettiin vanhan vaahteran isoja pöllejä, jotka pikkurenki jo aikaa sitten toivoi säästettäviksi. Pölleillä on kiva kiipeillä ja laho-onkaloita on hauska kaivella puukepeillä. Koska pöllit ovat hurjan painavia, ne eivät luiskahda vaikka päällä kiipeilisikin. Nyt asettelimme puukappaleet traktorilla

likimain ympyrän muotoon, joten on hauska loikkia puulta toiselle tai oikaista vaikka jotain apurataa pitkin, kun leikitään ”ei saa koskea maahan” -leikkiä. Tarkoitus olisi vielä tehdä penkki varastoon jääneistä lankuista ja voisi varmaan rakentaa myös matalan kävelypuomin, ihan vaan tasapainon harjoittelua varten.

Kun mielikuvitus oikein lähti laukkaamaan, keksimme, että pikkurenki jo varmaan osaisi nikkaroida majaakin sinne kuusien alle, sahalla käynnistä kun on jäljellä runsaasti pintoja. Joku kodan mallinen voisi olla helppo naulatakin. No, se on sitten joskus kesällä. Sitä ennen on edessä maalausurakkaa, sillä punainen rakennus on jo vuosia kaivannut uutta maalikerrosta pintaansa. Sitä varten saimme naapurista lainaksi telineitä.

Eipä tarvitse miettiä, mitä kesällä tekee! Onneksi oma pihapiiri on aika hyvässä kunnossa, niin ehtii paremmin suunnitella tätä vanhan talon pihaakin. Sillä kyllähän sinne ainakin yksi kukkapenkki pitäisi saada, entisen lisäksi!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , , | Kommentoi

Lastenlasten nimikkopuut

Kun ensimmäinen lapsenlapsemme, nyt kuusivuotias pikkurenki syntyi, istutimme hänelle oman nimikkopuun. Silloin päädyimme Makedonian mäntyyn, joka onkin menestynyt hyvin ja näyttää tällä hetkellä tältä:

Pikkupiialle ostimme kaksi vuotta sitten jotain naisellista: Pilvikirsikan. Se on myös menestynyt, kunhan jatkossakin muistamme suojata sen kauriilta ja jäniksiltä.

Tässä toissavuotisessa kuvassa pikkupiian puu on kukkamaan keskivaiheilla, valkoisten kukkien takana. Se erottuu huonosti taustan tyrnipensaiden vuoksi, mutta sen lähelle istutamme pian pikkusiskon oman puun,

sillä pikkuisimmalle piialle piti taas keksiä nimikkopuu ja koska pilvikirsikka oli kukkiessaan kaunis ja se selvisi ankarasta toissatalvestakin, valinta oli helppo:

Kunhan routa sulaa, pääsemme istuttamaan senkin alapihan suureen kukkamaahan toisen kirsikan kaveriksi.  Sitten on siskoksilla samanlaiset puut ja meillä ikkunoista runsaasti ihasteltavaa niiden kukkiessa.

Pikkurengin havupuu selviää kyllä varmasti, mutta jos jatkossa kävisi niin huonosti, että pilvikirsikat  jonain talvena kuolisivat, meillä onneksi on varapuut tyttösille: Pikkupiialle tuohituomi ja pikkuisimmalle istutamme kesämmällä Suomi 100- kotikuusen, kunhan taimia saa. On varmaan aikuisena mukava tietää, että mummolassa on oma, täsmälleen yhtä monta vuotta kasvanut puu kuin mitä itsekin on!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Wanhat tawarat 4: Arkku

Minusta viisi sukupolvea taakse päin elänyt Aapo-vaari oli taitava käsistään. Hänen elämästään olen aikaisemmin kertonut tässä tarinassa. Aapon käsien jäljet näkyvät myös tässä 1800-luvun loppupuolen taidokkain metallivantein koristellussa matka-arkussa, jonka äitini aikoinaan maalasi kirkkaan siniseksi.

 

Taiteilija-tyttäremme ihastui arkkuun ja toivoi sitä itselleen: mahtuisihan sinne mukavasti monenlaisia tarvikkeita ja valmiita taulujakin. Koska väri ei miellyttänyt, alkoi suuri urakka sen poistamiseksi. Sininen oli tiukassa, tunkeutunut jopa syvälle puuhun, mutta maalinpoistoaineen ja raaputusten jälkeen alkoi jo näyttää lupaavalta:

Lopulta, monen päivän työn jälkeen, tyttären oli aika luoda uutta  kalustelakalla ja itse taiteilijaväreistä sekoittamallaan mustalla. Tarkoituksena oli saada arkku jälleen vanhan ja käytetyn näköiseksi ja siinä hän kyllä onnistui hyvin. Puuttuu enää nuppi, josta kannen voi nostaa. Netistä on haku päällä, toivottavasti löytyy mieluinen!

 

Kun ajattelee Aapo-vaaria ja arkun tarinaa Käkisalmen linnasta Keuruulle ja sitä, että siihen on rakennettu salalokerokin, ollaan jälleen tiukasti kiinni wanhassa ajassa. 150 vuotta tästä välistä häviää hetkessä.

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: | 2 kommenttia

Hauskaa vappua!

Sitä tähän aikaan keväästä yleensä toivotetaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että vapusta ei ainakaan hauska voi tulla, sillä ulkona näyttää tältä:

Linnut etsivät kylmissään siemeniä ja ryynejä ruokintapaikalla. Vihervarpuset ja  -peipot, tiaiset, mustarastaat, punarinnat ja punatulkut selviävät avun turvin, mutta kuoveilla on hankalampaa. Ei ole itselläkään innostusta lähteä edes Keuruun suosittuun vapputapahtumaan, suihkulähteen kraanan avajaisiin. Illalla nimittäin joku kunnan tärkeä henkilö joutuu tarkistamaan altaan pohjan ihan sukeltamalla. Aika kylmä työ tänäkin vuonna! No, ei se ainakaan jäässä ole niin kuin meidän kotilahtemme. En muista olisiko koskaan minun aikanani ollut sellaista vuotta, että lahnaverkkoja ei olisi voinut laittaa ennen vappua. Vähän jo huolestuttaa maanviljelijän tyttärenä tämä kevään viivästyminen, toivottavasti lämmin kesä ja syksy korjaavat satotilanteen.

Vappusima on valmiina ja munkkeja tein eilen

tällä vanhalla, mielestäni ihan parhaalla ohjeella. Ja kookosrasvalla.

Pikkurenki löysi viikko sitten ensimmäisen leskenlehden ja jokunen sinivuokko on avautunut, siinä kevään kukat. Narsissien lehdistä näkyy ehkä sentti, voi surkeus sentään.

Tämä kymmeniä vuosia vanha matkamuisto on nykyisin meillä takan reunalla kaipaavien silmäysten kohteena, sillä esikoinen viettää ehkä parikin seuraavaa vuotta Kööpenhaminassa. Hienoa, että nuoret uskaltavat ottaa reippaasti uusia työhaasteita vastaan, vaikka lähtö haikealta täällä kotipuolessa tuntuukin. Pari vuotta on kuitenkin loppujen lopuksi lyhyt aika.

Mutta nyt ajattelen vain tätä päivää ja kevään juhlaa. Mukavaa vappua kaikille lumesta huolimatta!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , , | 4 kommenttia

Kana-kasvispihvit

Tammikuussa tuli ystävien luona puheeksi heidän lempiruokansa: Vihannespihvit, joissa on mukana broilerin jauhelihaa. Kun vielä lähtiessa saimme mukaan pakasteesta maistiaiset ja kotona totesimme, että aah, niin herkullisia, niin jatkossa on tehty näitä jo pariin kertaan meilläkin.  Maistuu hyvin pikkuväellekin! Kolmen ensimmäisen aineen jälkeen ohje oli viitteellinen, siispä lisäsin tähän omaani suurin piirtein sellaisia määriä, kuin mitä itse käytin.

Kana-kasvispihvit

  • Pussi sekavihanneksia
  • 400 g broilerin jauhelihaa
  • 3 munaa
  • sipuli
  • 1 dl korppujauhoja (meillä gluteenittomia kaurahiutaleita)
  • suolaa (1½ tl)
  • maustepippuria
  • 1 dl ruokakermaa

Sulata sekavihannekset ja hienonna ne sekä lohkottu sipuli monitoimikoneessa tai sauvasekottimella. (Laitoin sekaan kerman, niin kävi näppärämmin.)

Lisää sitten muut aineet ja sekoita hyvin – tein kaiken samalla koneella. Paista voissa molemmin puolin pannulla litteitä pihvejä.

Nämä ovat hyviä kylmänäkin, joten kannattaa tehdä heti kaksinkertainen annos. Valmistin pikkuväelle yhtenä iltana pikkiriikkisiä, suupalan kokoisia tikkuherkkuja: alle voideltu leipäpala, sitten juustisiivu, kurkkuviipale ja pihvin pala. Kaikki yhteen hammastikuilla ja kyllä popsittiin antaumuksella! Kiitos ohjeesta ja terveiset Jukojärvelle!

Kategoria(t): Kokataan - Eturuuat | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Kesämieltä lumisateessa

Voi tätä säätä! Tällaista oli toissapäivänä.

Juuri, kun takatalvi eniten painaa mieltä, saan viestin Kodin Kukilta. Tilaamani tuotteet on lähetetty! Eikös vaan piristänyt tuokin tieto. En vaan enää muistanut, mitä olin edes tilannut, on siitä jo niin kauan aikaa. Harmillisesti postissa oli joku jakeluhäiriö ja oman pakettini tulo kesti vuorokautta odotettua pidempään. Se ei tietenkään ole hyvä taimille, jotka pimeässä venähtävät. Vähän jo näkyi kellastuvissa lehdissä.

No, mitä aarteita sain laskun lisäksi? Olin tilannut ananaskirsikoita. Onneksi eivät tämän pidempään joutuneet pimeässä odottelemaan.

Lisäksi oli itselleni aivan outoa kasvia, sinilemmiötä. Sininen eri sävyissään  on kukissa suosikkivärini ja tämä itsenäisyyden juhlavuosikin sitä kaipaa. Kolme terhakkaa tainta  olivatkin jo kukassa, hienoa! Tarkoitus olisi istuttaa nämä kukkapenkin reunaan, kiven lähelle. Pelkään kyllä, että meillä ne eivät kestä kevätaurinkoa, vaikka havuilla ne suojaisinkin. Mutta toivottavasti kukkivat kauniisti edes tämän kesän!

Ja saksankurjenmiekkaa, kaunista sinistä nimeltään Sea Double. Nyt nekin ovat jo mullassa juurtumassa, odottelemassa säiden lämpenemistä.

Vähän pikkuväkeäkin ajatellen olin tilannut ”ihmelapion”, kenellehän meistä se on mieluisin? Tämän pitäisi kuulemma olla kätevä kaikenmoiseen puutarhapuuhaan. Eiköhän se ainakin hiekkalaatikolla ole tarpeen!

 

Ja tilaajalahjana oli  vielä litra kookosmultaa.

Mielenkiintoinen kokeilu tulee siitäkin. Kiitos! Hyvin oli kaikki pakattu, ei voi muuta kuin olla iloinen. Että uskallan suositella tilaamista Kodin Kukilta, jos sellaiseen on tarvetta.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | 2 kommenttia

Wanhat tawarat 3: Nenäliinat

Vieläkö kukaan muistaa kankaisia nenäliinoja? Kun äidit ja mummot virkkasivat pitsejä valkoisten neliöiden ympärille? Tällä muistorikkaalla liinalla on pyyhitty kastevesi jo viiden lapsen otsalta.

Vanhassa kaapissa oli nenäliinalaatikko,

josta löytyi monenlaista pitsimallia.

Jos ajattelee, kuinka suuri työ pyykin pesu oli entisaikaan, tuo nenäliinapyykki ja sen silitys tuntuvat aika hurjalta lisältä. Onneksi tässä suhteessa elämme paperista kertakäyttöaikaa.

Oli mielenkiintoista löytää vanhan talon laatikoita siivotessani nämäkin,  meille lapsille hankitut nenäliinat. Kyllä minä ne heti tunnistin.

Mutta kaikkiein ihmeellisin löytö oli tämä, sota-ajan surullisista muistoista kertova nenäliina,

johon  varmaan kukaan ei ole nenäänsä niistänyt –  onko sillä edes surukyyneleitä pystytty pyyhkimään.

Vanhoja tavaroita siivotessa kannattaa tosiaan käydä tarkoin läpi jokainen ruttuinenkin tilkku, sillä huutokauppakeisarin sanoin: ”Ei sitä koskaan tiedä, minkä aarteen eteensä saa”.

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Wanhat tawarat 2: Myrkkylasi

Minulla on ollut jo monta vuotta kaapin perällä hohtavan ruskehtava, lasinen kermakko, jolla ei ole ollut sokerikkoa pariksi. Miten ollakaan, innostuin tässä taannoin katselemaan netistä vanhoja astioita ja sieltähän se sama kermakko löytyi, ihan kamalan nimikkeen alta: Myrkkylasi! Uskaltaako mokomaa edes käyttää? No eihän se sitten kuitenkaan myrkyllistä lasia ollut, vaan sen valmistuksessa käytettiin  aineita, jotka olivat höyrystyessään myrkyllisiä: Valmiin lasin pinnalle ruiskutettiin rautakloridia ja esine kuumennettiin sen jälkeen uudelleen.

Oikealta nimeltään myrkkylasi on lysterilasia tai hohtolasia. Siitä valmistettiin 1920-1950 -luvuilla maljakoita, koriste- ja käyttöesineitä. Ja tehdään näitä laseja kuulemma vieläkin, mutta vain yksityisissä lasipajoissa.

Sitten aloin tietenkin miettiä, että voi kun saisin jostakin sokerikon kermakolle kaveriksi. Aikani selasin nettiä ja löysin tämän kaupan. Siellä sattui olemaan sopivasti tuo himoitsemani esine ja niin sitten tilasin. Aika lailla jännitti, tuleeko ehjänä perille. Ajoittain saa nimittäin lukea, että  postissa saapuukin vain sirpaleita huonon paketoinnin vuoksi. Mutta onneksi täytteitä oli mukana tarpeeksi. Oli ilo avata

ja sitten ihailla näitä kaveruksia.

 

Uusi esine on kuluneempi kuin omani, mutta ei haittaa. Ystävykset saavat jatkossa olla esillä kahvipöydässä entisten aikojen muistoksi.

Kategoria(t): Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | Kommentoi

Wanhat tawarat 1: Kirjoituspöytä

Niitä meillä kyllä riittää,  silti tulee vielä lisääkin etsittyä. Mutta tämä oli niin LÖYTÖ. Pikkurenki aloittaa ensi syksynä koulun ja oma paikka kotitehtävien tekemiseen olisi hyvä olla. Tärkeä askel elämän varrella tarvitsee huomiota kaikilta. Ja niin, käydessäni kirpputori Vilikassa, siellä odotti  mummia tämä satavuotias kirjoituspöytä. Kunnostettu, maalattu.

Sopivan kokoinen, siis pieni, ja voi mikä upea sivutaso tuolla reunassa piilossa!

Pidemmäksikin se tulee, vaikka välipalaa varten. Tai tabletille, mille vaan. Ainahan lisätilaa kaivataan.

Kun äitikin sen hyväksi totesi, uskalsin tehdä kaupat. Wau! Ihanaa, että nuoretkin arvostavat wanhoja tawaroita!

 

Kategoria(t): Sekalaista, Wanhat Tawarat | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Kylmä kangistaa,

viima menee  talvivaatteistakin läpi. Tikkipuvussa olen pihatöitä yrittänyt tehdä, tikkiliivi vielä siinä lisänä. Ja kahdet hanskat. Kimpaannuin tähän säähän niin, että nostin pitkiksi venähtäneet tomaattien taimet purkeissaan lasikuistilta

suureen laatikkoon ja kuskasin kottikärryillä päivähoitoon kasvihuoneeseen. Kunhan vaan muistan hakea ne yöksi takaisin!

Kanatkin ovat muutamana päivänä päässeet ulkoilemaan tarhaan. Vain yksi on joukosta poissa, se hautova rouva, joka edelleen istuskelee tekomunan päällä.

Vein tuomipihlajamajaan tuolit ja narsissiämpärin.  Näytti jo vähän keväisemmältä. Koskahan sekin ilta koittaa, että hellesäässä tuolla istuskelemme. Heinäkuussa?

Ilokseni huomasin, että toissasyksynä istuttamani karhunvatukka navetan seinustalla on säilynyt hyvin talvesta.

Silmut ovat jo suuria, ehkä saadaan marjojakin.

Leikatut koripajut aitan luona, minne ne kuskaan varastoon? Mitenkähän tuokin  työ tuntuu nyt niin turhan ylimääräiseltä?

Mutta kaikki viisi vadelmariviä on kuitenkin saatu perattua. Marjoneet varret odottelevat tulitikkuja kokkopaikalla (niistä tulee muuten poltettaessa kiva rätinä) ja nämä uudet versot puolestaan ahkeria käsiä sitomaan ne poikkipuihin. Mutta hrrr…

…kunpa sää lämpenisi, tulisi paljon lisää puhtia ulkotöihin. Kaikki pihapuuhastelu on niin kankeaa ja hankalaa paksut, joustamattomat tikkivaatteet päällä!

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Sireenimajan pöytäryhmä

Kun intoa riitti, niin isäntäkin raapaisi jostain ylimääräistä aikaa muutaman tunnin verran emännän ideoita toteuttamaan. Nimittäin tuo syksyllä kunnostettu sireenimaja kaipasi – suorastaan huusi – jotain pöytäryhmää.

Monena iltana pyörittelin mielessäni ratkaisuja, halpoja ja helppoja, mielellään jopa ilmaisia. Ja näin sitten tehtiin:

Pihasta oli aiemmin kaadettu lahoja vaahteroita, mutta koska ne olivat todella suuria ja monihaaraisia, osa oksista oli vielä tervettä puuta. Näistä isäntä sahasi moottorisahalla neljä pätkää, vähän vänkkyröitäkin mutta ei haittaa. Oikeastaan JUURI SIKSI ne ovatkin niin ihania. Kuori tietenkin irtoaa jossain vaiheessa, mutta ei sekään haittaa.

Ne mittailtiin ristiin ja rastiin ja ruuvattiin vinosti yhteen kahdella rimalla. Sitten suunniteltiin pöydän kantta.

Sitä varten meillä oli aiemmin sahattua lehtikuusilankkua ja sehän on tunnetusti erittäin kestävää. Kirkkojen paanukatotkin tehdään lehtikuusesta. Lankut olivat eri levyisiä, mutta ei sekään haittaisi, olisi vaan persoonallinen lisä tässä kaikessa. Lähes eläkeikäinen Valmet ja siihen kytketty miltei yhtä vanha sirkkeli saivat olla katkaisukoneena. ( Tuota laitetta pelkään aina, kun isäntä sillä polttopuita tekee – terä on aivan liian avoin!)

Kun penkkeihin tarkoitetut vahvat ja tukevat vaahterapöllitkin oli saatu oikeille linjoilleen, oli jäljellä enää lankkujen pätkimistä. Emme vielä ruuvailleet tasoja paikoilleen, sillä puu on märkää ja täytyy odotella kuivumista, ettei tule liian suuria rakoja. Tietenkin pitää myös höylätä pintoja ja reunoja, tumma puuöljykin olisi tarkoitus saada vielä ennen kesää vaaleutta peittämään ja lankkuja suojaamaan. Mutta jo nyt sireenimaja näyttää kutsuvalta ja tilaa on muillekin kuin isännälle ja emännälle. Lähellä on pihavalopylväs, josta voi vetää sähkön, jos vaikka viritellään tunnelmavaloja pensaisiin tai paistellaan muurinpohjalettuja sähkömuurikalla. Voit uskoa, että me molemmat olemme tosi iloisia ja tyytyväisiä tähän jyhkeään Design by Riitta and  Made by Mikko -tekeleeseen, jossa mikään ei haitannut yhtään mitään.

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 4 kommenttia

Aika rientää

Taakse jäänyt talvi oli poikkeuksellinen säätilojen vuoksi. Meidän pihassamme piti tehdä suurempia lumitöitä muistaakseni vain kaksi kertaa, muuten pärjättiin kevyellä lumikolalla tai jopa harjalla. Sää vaihteli suojasta pakkaseen ja monin paikoin pihamaat jäätyivät liukkaiksi. Nuo jäätiköt olivat aikamoinen ongelma – kerran minäkin olin kunnolla rähmälläni, vaikka varovainen yritinkin olla.

Ja juuri kun huhtikuun alkupuolella kuvittelimme kevään saapuvan, yöpakkaset kiristyivät kymmeneen asteeseen saakka. Ei ole helppoa kasvienkaan tuosta kaikesta selvitä. Vuosi sitten tomaatit jo olivat kasvihuoneessa, nyt ne venyvät edelleen pituutta lasikuistilla.

Tuulet ovat olleet voimakkaita ja puuskaisia. Oksia on pudonnut enemmän ja vähemmän, puitakin kaatunut. Pihapuut ovat kuitenkin säästyneet.

Lähellä kellaria kasvaa kolmen Serbiankuusen ryhmä. Sinne alaoksille olen vienyt monta tuulikelloa. Lapsukaiset tykkäävät mennä niitä soittelemaan,

mutta tänä keväänä tuuli on kyllä ahkerasti pitänyt huolen kauniista helinästä. Kuljen päivittäin kuusien ohi navetalle ja kuulostelen:  Suljetuin silminkin tietäisin, missä olen kävelemässä. Tuo surumielinen soitto tuo aina mieleeni pihapiirin entiset asukkaat: äidin ja varsinkin isän. Isän istuttamat kuuset, isän lapsuuden maisemat.

Näin se elämä kulkee – lapsuudesta vanhuuteen. Virran mukana seuraamme, mutta jossain vaiheessa  kaikki pysähtyy. Koin tuon tunteen vahvasti, kun katselin pyykkitelinettä vanhan talon pihapiirissä: Kymmenen vuotta sitten se oli vielä ahkerassa käytössä, lakanat ja pyyhkeet liehuivat iloisina kevättuulessa. Mutta aika on pysähtynyt senkin kohdalla. Äitikin, joka talossa ennen ahkeroi, on jättänyt arjen hyörinät taakseen.  Pyykkipojat ovat lahonneet, vuodet ovat tehneet naruillekin tehtävänsä.

Meitä virta kuitenkin vie vielä mukanaan. En vain osaa päättää, korjaanko nuo narut vai en.

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia