Hiihtoloman viettoa

Tytär oli pikkuväen kanssa etätöissä hiihtolomalla ja saimme taas papan kanssa viettää aikaa lasten kanssa. Valitettavasti pikkupiikojen vuorottaiset sairastelut sotkivat ohjelmaa, mutta ehdimme kuitenkin tehdä kaikkea kivaa. Eikä meillä ollut hätäpäivää, kun saatiin oma lääkäri!

Pikkurenki (äitiä pidempi!) lumikenkäili äidin kanssa pilkkitien peltojen poikki kohti rantaa

ja kalapussissa oli tosiaankin yksi ahven, kun pikkuisin piika juoksi iloisena sitä mummolle näyttämään.

Hiihdettiin tietenkin sekä metsässä että eri järvillä.

Lintujen ruokintapaikalle ilmestyi meillä aika harvinainen pyrstötiasparvi, juuri sopivaan aikaan.

Venus ja Jupiter hohtivat kirkkaina iltataivaalla, sitäkin ihastelimme.

Mutta suurimman iloin toivat upeat revontulet. En minäkään ole ennen meillä punaista niissä nähnyt:

Kaikki olivat ihastuksissaan, pikkuväelle tämä oli ihan uusi kokemus. Olen niin onnellinen, että tuo loisto oli jo iltakahdeksalta, niin pienetkin olivat vielä hereillä! Koko taivaan kansi loisti, katsoipa mihin vaan.

Tytär innostui vanhasta ruisleipäohjeesta (klik), teimmekin kaksi kertaa tätä herkullista kahden päivän terveysleipää. Se ihana tuoksu! Ja kun leipäjuuri on mukana, niin helppoahan tämän tekeminen jatkossakin on.

Hiihtolenkeille lähdettiin vuorotellen, joku jäi aina sairasosastoa hoitamaan. Papan kanssakin ehdimme ladulle, tässä toistaiseksi pisin, kymmenen kilometrin lenkki Kiviselän jäällä.

Upeaa, kun Keuruulla on tehty latuja joka järvelle, nyt olemme hiihdelleet jo kolmella niistä. Mutta kaikkein paras muisto hiihtolomasta oli kaikkien mielestä tämä mahtava revontuli-ilta!

Advertisement

Hiihtomatka pohjoiseen

Olikin kulunut jo kolme vuotta siitä, kun viimeksi pääsimme Lapin lumille hiihtelemään. Silloin valitettavasti sairastuin heti alussa ja kun isäntäkin sairastui, lähdimme kotiin suunniteltua aikaisemmin. Koska esikoinen on vielä tämän kevään työssään Kemissä, meillä oli mukava taukopaikka tiedossa ja niin lähdimme tuttuun, ystävien omistamaan mökkiin lomalle.

Kemiin on parin vuoden ajan rakennettu Euroopan suurinta biotuotetehdasta, jonka pitäisi valmistua syksyllä. Koko alue on peräti 250 hehtaaria ja töissä on noin 3000 henkilöä eri puolilta maailmaa. Olemme koko ajan seuranneet web-kameroista (klik) työmaan edistymistä ja nyt näimme kaikki ne korkeat siilot ja pitkät kuljettime ihan livenä. Huh huh!

Nuo siniset laatikot ovat toimistokoppeja, joista yhdessä esikoinenkin hoitaa logistiikkapuolta. Kylläpä ne näyttävät pieniltä suurien rakennelmien edessä.

Illalla esikoinen vei meidät syömään Puistopaviljonkiin, näin kauniiseen, yli 100-vuotiaaseen rakennukseen:

Tässä hieman sen historiaa:

Nam nam, herkullista ruokaa!

Aamulla jatkoimme iloisin mielin kohti Ylläsjärven latuja. Tuo mökkialue on suomaastossa, joten ei ole haastavia nousuja eikä laskuja, vain ihania tasanteita ja pieniä kumpareita.

Maanantai oli hurjan myrskyinen, ladut avoimilla paikoilla olivat heti tukossa ja risuja lenteli kaikkialla.

Aika isolta alueelta katkesivat sähköt kuudeksi tunniksi, se antoi hiukan lisähaastetta kun vettä ei tullut eikä vessaakaan voinut käyttää. No, makkaraa voi paistaa takassa ja leipää lisukkeineen kyllä oli. Kynttilän valossa istuminen rauhoitti silmät niin, että pimeän pihamaan tähdet loistivat paljon kirkkaammin kuin koskaan ennen!

Ja pikkuisen näkyi revontuliakin.

Hiitäminen on kyllä suuri nautinto laduilla, jotka ajetaan latukoneella joka päivä.

Yhtenä iltana kävimme Äkäslompolon Pyhän Laurin kappelissa

kuuntelemassa ranskalaisen Allegri-lauluryhmän konserttia.

Siinä esitettiin 13 erilasita Ave Mariaa, eri puolilta maailmaa.

Lauantaina esikoinen tuli vuorostaan meitä tervehtimään, puolison suunnitelmat valitettavasti muuttuivat työesteen vuoksi. Vaikuttavin nähtävyys sunnuntaina oli Lainion jäähotelli, joka rakennetaan joka vuosi uudelleen. Lumitunneleissa

on 12 jääsviittiä jäävuoteineen.

Ravintolakin on jäästä tehty.

Tänä vuonna koristeveistosten aiheena olivat maailman eri kaupungit ja niiden nähtävyydet:

Kun viikon jälkeen hyvästelimme kodikkaan mökin

ja palasimme kotiin, tuntui siltä, kuin olisimme olleet poissa paljon kauemmin. Oli kyllä taas niin rentouttava reissu, jospa isäntä vielä joskus jatkossakin jaksaa pohjoiseen ajella. Mutta matka täältä sinne kestää yli kymmenen tuntia ja jokainen vuosi vanhentaa meitäkin. Toivoisin silti, että vielä saisin nähdä tämän käkkyräisen männyn

kituliasta kasvua, joka aina tuo mieleeni sadun kirjasta Pilvipaimen. Tarinasta voit halutessasi lukea täältä, klik. Ja kun katsoin käkkyrämännyn kuvan tuosta yhdeksän vuoden takaisesta surumielisestä postauksesta, totesin, että juuri mitään ei ole tapahtunut sen elämässä eikä tuo viereinen kuusikaan ole paremmassa asemassa. Ehkä vielä tavataan!

Kana-ajatuksia 2

Olipas mukava suunnitella uusi talvikanala ihan ”puhtaalta pöydältä”! Edellisessä tarinassa kerroin, kuinka raivasimme tilan puuvarastosta ja nyt kerron kanalan suunnittelusta ja rakentamisesta.

Puuvarasto on kapea ja pitkä, siispä oli helppo päättää, että peräseinälle tehdään reilun metrin päähän uusi verkkoseinä ja siihen ovi. Rakennusmateriaaliakin oli lähellä, sillä olimme säästäneet kaikki saunan katosta ja seinistä puretut paneelit sekä vesisäiliöiden kehikoiden purkujätteet.

Mietin, että varmaankaan kanala ei ikuisesti täällä ole, joten tila on suunniteltava niin, että sen voi purkaa ja hävittää sitten joskus hajuineen päivineen. Siksi lattialle asennettiin puiden päälle filmivaneri, sen leveys määräsi seinän paikan. Sitten pystytolpat, ovi sekä verkot, niitäkin löytyi varaastosta. Viime vuoden viemäriremontin vuosi lattian suojiksi hankitut kovalevyt olivat tallella, niistä halkaistiin kerros seiniä suojaamaan, sillä kanojen kuopiessa kakkakin lentelee.

Jukka nikkaroi tilavan munintapesälaatikon,

johon käytettiin filmivanerin lisäksi myös puretut seinäpaneelit. Koko kolmen kanan rivitalo asetettiin vanhalle penkille, jonka huterat jalat ensin vahvistettiin. Kanat menevät munimaan kaariaukoista,

munat kerätään puhtain jaloin ulkopuolelta. Saunan entinen jakkara on korokkeena, että pikkuväkikin ulottuu munia etsimään.

Katossa kulki lämminvesiputkia,

ne päällystettiin uudelleen ja verkotettiin, ettei kukaan kotkottaja innostuisi nokkimaan eristeitä.

Orsien alle erotettiin kakkalaatikko, sen kuivikkeena käytetään varmaankin turvetta hajun estämiseksi. Etuseinän voi nostaa pois kolosta tyhjennyksen helpottamiseksi.

Kattoon propattiin lankunpätkiä, joihin on helppo ruuvata koukkuja sopiville paikoille juoma- ja ruoka-automaateille.

Tila on yhdestä nurkasta vino ja siitä poisleikattu lattian vanerinpala sopi kuin nakutettu toiselle seinälle hyllyksi, mihin ajattelin laittaa kalkkiastian.

Harmillinen asia on se, että puuvarastossa ei ole ikkunaa. Edellisessä jutussa kerroinkin, että saimme järjestettyä pikkiriikkisen aukon,

josta orsille (paikka suunniteltiin tarkasti!) näkyy pannuhuoneen ikkuna – muuten valaistus hoidetaan ajastetuilla valoilla. Sitä varten oven oikealle puolelle, lautaseinään, asennettiin jo pistorasiat valmiiksi. Yläkerrasta poistettu vanha muovimatto tuli uusiokäyttöön oven eteen, siitä onkin paljon helpompi lakaista oljet ja purut, joita varmasti – esteistä huolimatta – lentää verkkoaidan läpi. Oven vasemmalle puolelle tulee vielä yksi juoma-automaatti, sen suunnittelu on hiukan kesken.

Nyt on kyllä mukava saada kanat toukokuussa, sillä vaikka ne kesäajan asuvat vanhassa navetassa ja kanatarhassa sekä vapaasti pihassakin, niin loka-marraskuussa ne pääsevät jatkamaan elämäänsä talvikodissa ja muniakin toivottavasti saadaan ainakin toisinaan!

Kana-ajatuksia 1

Meillä aloitettiin kanojen pito omien lasten iloksi jo yli 30 vuotta sitten. Välillä oli taukoa, mutta kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi, halusin antaa hänellekin samoja lapsuusmuistoja, kuin mitä itse sain maatalon tyttärenä kokea: Kanojen iloinen kaakatus kesäaamuna ja sirkuttavat munat, joista pian kuoriutuvat pienet kananpojat.

Näin on kulunut yli kymmenen vuotta: Välillä vain kesäkanoja, välillä talvikanalakin vanhassa navetassa. Viimevuosina navetan lämmittäminen on kuitenkin alkanut arveluttaa jo hauraiden sähköjohtojen paloriskinkin vuoksi, joten viime kesän ”käytettyinä” ostetut (resque) kesäkanat tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Mutta joululahjaksi saimme esikoiselta ja hänen vaimoltaan lahjakortin: Viisi ruskeaa kanaa kotiin tuotuina.

Jos saisimme uusia, munintansa aloittavia kanoja, ei niitä mitenkään voisi syksyllä hävittää. Ja sitten mummulla välähti: Talvikanala vanhan talon kellariin! Se, että sen voisi sinne rakentaa, oli mahdollista vain erinäisten toimenpiteiden jälkeen: Tila oli aivan täynnä kaikkea tarpeetonta, tosin myös tarpeellistakin. Tässä kuvassa työ on jo alkanut: Punaisen painesäiliön ympärillä ollut laudoitus eristeineen on purettu, perällä näkyvät lämminvesivaraajan osat sekä uusiokäyttöön kerätyt puretun saunan vanhat paneelit.

Iso vesivaraaja oli vuosia sitten hajonnut ja vuotanut vetensä betoniin, kuivuneet jäljet näkyivät edelleen seiniä purettaessa.

Putkimies kävi vaihtamassa painesäiliön huomattavasti pienempään ja samalla se siirrettiin lämpimään pannuhuoneeseen. Isäntä purki laudoituksia, villatkin löysivät uuden kodin Jukan traktoritallin kattoeristeinä. Sitten irroitettiin vesivaraajan putkia

ja lopuksi halkaistiin puukkosahoilla metalliset seinämät.

Naapurin Manu nosti halkoluukun kautta etukuormaajallaan painesäiliön sekä muut raskaat metalliosat traktorin peräkärryyn.

Tulipas tilaa!

Leivinuunipuille ruuvattiin tuet kattoon ja lattiaan, nyt pinot pysyvät hyvin koossa. Ennen, puulämmityksen aikaan 1960-luvulla, halot vain heitettiin sikin sokin lattialle.

Isäntä hurrutteli kalkkivelliä ja emäntä siveli sitä seiniin. Betoni on kovin reikäistä, siispä luovutin ja kävin pensselini kanssa läpi vain tärkeimmät alueet sillä esikoinen lupasi kesäaikaan hoitaa loput – ja varsnkin katon – paineruiskullaan. Joka tapauksessa tila tuli jo nyt hiukan valoisammaksi.

Vanhoista saunan lauteista saatiin hieno työtaso sekä kävelysilta ikipölyiselle sementtilattialle.

Pannuhuoneesta oli tuotu putkia tiiliseinän läpi ja kun putkisto purettiin, huomattiin, että seiniä olikin kaksi. Toistaiseksi kukaan ei ole osannut selittää, missä virhe aikoinaan on tullut, mutta betonivalujen lisäksi tiiliäkin on jouduttu käyttämään. Oma mielikuvitus tietenkin alkoi laukata: Olavin linnan seinään muurattiin tarun mukaan neito – mitähän tuolla puolen neliön ikkunattomassa salakomerossa on?

Ainakin viesti remonttivuodesta:

Isäntä purki seinää

lattiaakaan ei tuohon komeroon oltu valettu. Emme kuitenkaan kaivaneet pohjaa, pitäköön salaisuutensa, jos sellainen sieltä löytyisi. Nyt se on joka tapauksessa betonia.

Mutta yksi yllätys kuitenkin oli piilotettu tuohon salaiseen paikkaan: Amorin muisto yli 60 vuoden takaa. Ihana! Jos emme olisi purkaneet seinää, tätä ei olisi ikinä löydetty.

Takimmaisen seinän aukosta pilkotti pannuhuone ikkunoineen

ja silloin keksin, että siitähän me saamme pikkiriikkisen valonpilkahduksen myös kanojen puolelle! Jukka muurasi aukkoa siistimmäksi, vanha taulun kehys laseineen oli mini-ikkunaan juuri oikean kokoinen.

Näen jo mielessäni kaksi pientä led-tuikkua, jotka asetan tänne pannuhuoneen puolen tasanteelle kanojen iloksi jouluaikaan.

Syyskesällä, kun Ukrainan sota ja energiapula oikein pelottivat, ostin kirpputorilta pienen kamiinan hätävaraksi. Se sijoitettiin nyt pannuhuoneeseen jo aiemmin käytöstä poistetun lämmityskattilan paikalle kanalan lisälämpöä tuomaan ja jos on tarve, sillä on kätevää vaikka tehdä ruokaa kuten puuhellallakin, jota meillä ei missään muualla valitettavasti ole.

Näin saatiin kunnostettua ja siistittyä viimeinenkin osa vanhan talon tiloista. Se oli kaikinensa monen vuoden urakka. Mutta tarina kanalan rakentamisesta jääköön vielä seuraavaan kertaan.

Portaikko kuntoon

Nyt kun vanhan talon kellaritiloissa olevat sauna ja pesuhuone ovat kunnossa, piti vielä korjata tummalla muovimatolla päällystetty betoniportaikko. Tytär oli hionut ja maalannut keltaiset betoniseinät jo vuosi sitten,

kesällä hän paklasi

ja tapetoi levyllä päällystetyn seinän.

Nyt isäntä repi portaikosta vanhat muovipäällysteet ja hioi pinnat,

emäntä maalasi tarvittavat kohdat

ja Jukka asensi korkkilevyt sekä kulmalistat.

Jokainen betonivaluporras oli hiukan eri mittainen joka suunnasta, joten työ oli hankalaa ja aikaa vievää. Nyt kyllä näyttää hyvältä sekä ylhäältä

että alhaalta katsottuna.

Lopuksi vielä ylätasanne. Onpas siistiä! Ei voisi uskoa samaksi huoneeksi kuin ennen.

Nyt vanha talo on kunnostettu aika hyvin ja sen asukkaat, ketä sitten kulloinkin ovatkin, voivat luottaa viemärien sekä käyttöveden toimintaan, Ilon aihe on tietenkin sekin, että saunatilojen kosteusvaurioiden korjaaminen muutti ilmanalan jälleen raikkaaksi!

Karamellisoidut ruusukaalit

Jo aikoja sitten löysin täältä ohjeen, joka sittemmin on jäänyt ihan lempilisäkkeeksi ruusukaaleista. Tänään meillä tehtiin taas remonttimiesten iloksi näin:

Karamellisoidut ruusukaalit

• ruusukaaleja
• öljyä
• 1-2 rkl juoksevaa hunajaa
• hiukan suolaa

Puhdista ruusukaalit ja keitä suolatussa vedessä noin 7 minuuttia, jonka jälkeen valuta ja halkaise ne puoliksi. Kaada pannulle hiukan öljyä (meillä rypsi-) sekä juoksevaa hunajaa. Kuumenna rauhallisesti, lisää ruusukaalit halkaistu pinta alas päin.

Anna ruskistua muutama minuutti hitaasti ja liikuttelematta, varo kuitenkin palamista! Käännä ja ripottele päälle hiukan (sormi-)suolaa. Ihan hyvää tuli näin talviaikaankin, mutta parastahan tämä lisäke on syksyn tuoreesta sadosta!

Vanhan puolen saunaremontti 2

Nyt saunan puolella kaikki on valmista. Tämä kuva on lauantai-illalta, jolloin pääsimme ensimmäisen kerran kokeilemaan yli 60-vuotiaan saunan uusittuja löylyjä: Tavallinen sauna, jonka tunnelman loihtivat uusiksi nuo kauniit valot.

Kellarikerrokseen johtavat portaat on vielä kunnostettava ja vaikka tytär maalasi seinät viime talvena, kaiteet kaipaavat uutta maalipintaa. Hiukan jäi siis puuhaa alkuviikolle! Tässä isäntä on purkamishommissa.

Mutta remontin edetessä mieleeni tuli ihan toisenlainen ajatus, joka koski saamaamme joululahjaa ja puuvarastoa. Ja siitä sekin sitten lähti, mutta tästä pölyisestä ja voimiakin vaativasta vaiheesta kerron toisella kerralla.

Vanhan puolen saunaremontti 1

Vuosi sitten kunnostimme vanhan talon viemärit ja alakerran suihkuhuoneen. Silloin uusittiin myös saunan lattia, mutta seinät ja katto jäivät vielä odottamaan vuoroaan.

Nyt Jukka tuli taas hommiin ja tämä – toivottavasti viimeinen – remontti pääsi jatkumaan. Kun seinäpaneeleita irrotettiin, alta paljastui toinenkin kerros:

Viisi vuotta sitten hajosi takimmaisen seinän toisella puolen ollut 3000 litran vesivaraaja ja vesi imeytyi betoniin. Ihmettelimme, kun saunan seinässä ei mitään näkynyt, mutta se selittyi nyt tällä kaksinkertaisella paneelilla. Onneksi kaikki oli kuivunut. mutta alimmassa kerroksessa näkyivät veden jäljet kuitenkin selvästi. Tuo eristevilla on paikallaan siksi, että vuosikymmeniä sitten vasenta seinää siirrettiin puolisen metriä sisään päin. Villan taakse jäi edelleenkin kummittelemaan salainen ”huone”.

Seinissä oli tosiaan kaksinkertainen paneeli, mutta katosta löytyi ristikkäin kolmen remontin paneelit!

No, kaikki purettiin ja tila eristettiin lämpimäksi kauttaaltaan. Eipä siellä mitään eristeitä ennen ollutkaan paitsi ”salahuoneen” seinässä.

Ovikin tiivistettiin ja korotettiin irti lattiasta. Nyt riittää ihastelemista: Kauniit, valoisat uudet seinät ja katto, jotka käsittelin saunasuojalla kahteen kertaan.

Vielä on hommia muutamaksi päiväksi, joten kertomuskin jatkuu.

Leivinuunin kunnostus

Meillä on alakerran sydämenä iso Nunna-merkkinen takka-leivinuuni, jonka takka on olohuoneen puolella ja yläpuolella oleva leivinuuni keittössä. Takkaa käytetään harvoin, mutta

uunia usein. Jo lämmönkin vuoksi poltamme puita joka toinen päivä. Ennen vanhaan paistoin siinä pullat ja piirakat, viime vuosina on tehty vain uuniruokia tai paistettu pelkällä arinalla. Nimittäin jo kauan meillä on ollut ongelma uunin kanssa: Sen toiselta sivulta, ”poskesta”, oli kivi siirtynyt melkein viisi senttiä keskemmälle eikä normaali pelti enää mahtunut sisään.

Nyt vihdoin, sähkön hinnan noustessa, otin itseäni niskasta kiinni ja sovin Nunnauunin kanssa korjauksesta, jonka tuli suorittamaan mies Alavudelta saakka.

Ei siinä kauaa mennytkään. Ensin hän nosti tunkilla kattoa,

koputteli sitten kumivasaralla kiven paikoilleen

ja ruuvasi lopuksi sivukivet tiukkaan.

Kaikki on tällä hetkellä muuten kunnossa, mutta nostovaiheessa lämpömittari ilmeisesti jotenkin vaurioitui ja nyt onkin opettelemista siinä, mikä on oikea kuumuus. Juuri tulen yläpuolella oleva mittari näytti ennen 30 astetta enemmän kuin arinalle asettamani irtomittari mutta nyt on toisin päin: kiviseinässä oleva mittari näyttää 40 astetta vähemmän. Mittarin voi kyllä kuulemma uusia, ehkä se onkin edessä vielä kevään mittaan. Tällä hetkellä on oltava erityisen tarkka, ettei mikään pääse kärähtämään! Olinkin tosi iloinen, kun tässä yhtenä päivänä onnistuin oikein kunnolla: Haudutin siellä ensin ison kattilallisen hernekeittoa, jonka jälkeen paistoin pannarin, kypsytin karjalanpaistin ja lopuksi vielä uuniohrapuuron. Nyt kyllä harmittaa, että emme rakennusvaiheessa, yli 30 vuotta sitten, asentaneet myös puuhellaa! Mutta hyvä näinkin.

Mitä meillä tapahtui vuonna 2022

Tammikuussa alkoi vanhan puolen vesivuodosta aiheutunut vessaremontti.

Helmikuussa innostuin revontulibongauksesta

ja totesin, että pienestä vessaremontista tulikin saunatiloihin saakka päättyvä suuri viemäriremontti.

Maaliskuussa alakerrassakin kaikki alkoi olla valmista

mutta tytär maalasi vielä portaikkoa.

Hiihtolomalaisten kanssa nautittiin talven iloista.

Huhtikuu toi tullessaan ukrainalaisia, joita autoimme myöhemminkin paljon.Tässä esikoinen huoltaa pikkuväeltä jääneitä pyöriä uusille omistajilleen.

Toukokuussa saimme kesäkanoja, joiden kotiuttamisessa kului kaksi viikkoa, myös yötöitä.

Isäntä sairastui vyöruusuun, jonka hermosärky kesti kolme kuukautta. Se vaikutti suuresti kesänviettoon. Tässä kerätään jänisverkkoja pois, paita on leikattu topiksi, ettei se koskisi ihoon.

Kesäkuussa tytär jatkoi remonttia vanhalla puolella etätöidensä iltoina,

tuli niin kaunista!

Heinäkuussa kasvimaalla kasvu jatkui vasta sitten, kun jänisverkot hoksattiin laittaa paikoilleen.

Juuri sopivasti lakka-aikaan isännän vyöruusu helpotti ja pääsimme suolle. Marjoja oli valtavasti:

Elokuussa keräsimme paljon puutarhamarjoja sekä veimme vähäisen omenasaaliin mehuasemalle.

Syyskuussa nostimme perunat

ja vietin tyttären kanssa laatuaikaa muutaman päivän matkalla Iso-Syötteelle.

Sen tuliaisena sitten jouduin olemaan kolme viikkoa käsi paketissa.

Lokakuussa oli karpaloaika

ja suppilovahveroaika.

Marraskuussa keräsimme viimeisiä syysastereita juuri ennen talven tuloa.

Joulukuu, sen kauniit ja lämpimät muistot ovat vielä aivan tuoreina mielessä.

Vuosi 2022 lyhyesti: Kolme kuukautta remonttia, kolme kuukautta ankeita päiviä isännän vyöruusun kera, kolme viikkoa kipsikättä. Kaksi viikkoa opetusta kanojen vapaaseen elämään. 200 litraa suppilovahveroita, ämpäreittäin kantarelleja, puolukoita, mustikoita, lakkoja ja karpaloita. Valtavasti puutarhamarjoja ja suurta auttamisen iloa syksyn sadon jakamisesta sitä tarvitseville. Riemua remontin etenemisestä ja tyttären innosta sen jatkamisessa, monta iloista viikkoa pikkuväen kanssa ja ihana ruskamatka. Ihan tarpeeksi yhdelle vuodelle!

1.1.2023

Siinä se taas on, uusi vuosiluku tämänkin mummon elämän kirjassa. Onhan niitä jo paljon ennestäänkin: 1956 aloitin ensimmäisen luokan, 1968 kirjoitin ylioppilaaksi. 1971 valmistuin lastentarhanopettajaksi, hääpäivä on seuraavalta vuodelta. Kauan toivottujen lasten kanssa muutimme 1986 Jyväskylästä Kangasalle, jossa esikoinen aloitti koulunsa ja 1990 Keuruulle, missä vuorostaan toinen lapsemme lähti koulutielleen. Isästä jouduin luopumaan 2009, äidistä 2012, jolloin ensimmäinen lapsenlapsi oli jo syntynyt. ”Mörkö” tuli pelottamaan meitä 2019, tuo s-kirjaimella alkava sairaus on edelleen pelottava mutta onneksi pysynyt poissa. Emme kukaan tiedä, montako lehteä kirjassamme on jäljellä ennen kuin takakansi ilmestyy, siihen saakka nautitaan jokaisesta suht terveestä päivästä ja hetkestä. Tässä kuvia tämän jouluajan onnellisista päivistä:

Kannoimme pikkuväen kanssa jäälyhdyt paikoilleen

valaisemaan jouluaaton reittiä talojen välillä. Se oli niin kaunis!

Pappa haki pikkurengin kanssa jätkänkynttilöitä navetalta

ja kuuset koristeltiin molemmissa taloissa.

Joulusauna kesällä pakkaseen laitettujen juhannusvihtojen kera kuuluu perinteeseen ja tietenkin monet jouluiset koristeet.

Aattoateria katettiin meidän puolellamme yhdeksälle

ja tyttären järjestämät aattokahvit glögikakkuineen

vanhalla puolella.

Joulupukki oli käynyt sillä välin kun talossa ei ollut ketään, mutta ilo oli suuri, kun lahjakassit löytyivät. Pikkurenki toivoi jääkiekkohanskoja ja sai niiden lisäksi kummisedältä myös toiseen harrastukseensa liittyviä asusteita.

Joskus pieni voi tuottaa suuren riemun niin kuin nämä tyttöjen hämähäkit!

Pelailtiin

ja leivottiin välipäivinä karjalanpiirakoita. Pikkupiian ihmetys: Tuleeko tänne riisipuuroa?

Esikoinen lohti vaimonsa kanssa joulupäivän mahtavan juustoillan:

Nyt leikit on leikitty ja viimeisetkin legoasetelmat siivottu.

Pihoissa on hiljaista mutta talven lumipallo on talletettu muistoksi pakastimeen – juhannusaikaa odottamaan.

Uudenvuoden konsertti Wienistä on kuunneltu

ja aloitamme uuden kirjan ensimmäisen, puhtaan sivun. Voi kunpa sieltä voisi ensi jouluna lukea vain onnellisia tarinoita: Kertomuksen rauhasta maailmalla, luvun siitä, kuinka kaikki asettui jälleen paikoilleen ja ihmisillä on hyvä olla. Sitä toivon sydämeni pohjasta.

Uusi vuosi alkaa pian

Toivotan kaikille terveyttä jakaikin puolin hyvää uutta vuotta. Jospa se toisi tullessaan maailmaan rauhaa!

Hyvää Joulua!

Joulu on jo ovella. Leivät on leivottu

ja paistettu.

Viimeiset jauhorippeet on harjattu äidin vanhoista leipälaudoista

ja talot: Sekä oma koti

että naapurin vanha talo,

on koristeltu joulukuntoon. Joulukuuset kumpaankin taloon haettiin jo jokin aika sitten, sillä tyttären perhe asustaa vanhalla puolella ja osa joulusta vietetään yhdessä myös siellä.

Mummolan jouluherkut odottavat jouluvieraita, joita tulee huomenna. On mukavaa nähdä pitkästä aikaa nuoria sekä pikkuväkeä!

Rauhallista, onnellista jouluaikaa teillekin. Terveyttä ja sydänten lämpöä jokaiselle!

Jäälyhdyt

Talvimyrsky toi tullessaan kylmät säät:

Kun siivoilimme vanhaa puolta jouluvieraille, pakkanen oli koristellut lasikuistin ikkunat jääkukin. Ihanat!

Luntakin on jo riittävästi,

maisema on niin kaunis!

Nyt kun sää on niin kylmää, muistin pitkästä aikaa jäälyhdyt. Niiden tekeminen ei ole vaikeaa, kunhan vaan ämpärietä riittää. Vettä täynnä olevat sangot viedään ulos yöksi, mielellään lumen päälle. Lumi eristää sen verran, että pohja ei helposti jäädy, mikä on tärkeää kun vesi kaadetaan pois.

Riippuu tietenkin pakkasasteista, mutta noin 10-16 tunnin kuluttua astia tuodaan sisälle vaikkapa keittiön tiskialtaaseen, asetetaan varovasti kyljelleen ja lasketaan ehkä hanasta ulkoreunalle vettä niin, että jääpaakku rapsahtaa irti. Tässä vaiheessa se saattaa luistaa vauhdikkaasti pois, joten kannattaa olla varuillaan, ettei se tullessaan halkea! Lumella jäädyttäminen on saanut aikaan sen, että pohja onkin jo valmiiksi avoin, nyt vain kaadetaan vesi pois ja jäälyhty kannetaan ulos odottelmaan loppusijoitusta ja kynttilää. Ämpärin muoto on nyt siis ylösalaisin ja vahvaksi jäätynyt yläosa on lyhdyn pohjana.

Veden voi tietenkin myös värjätä tai sitten jäädyttää ulkoreunoille vaikka nuukahtaneet tulppaanit uutta elämäänsä varten. Lyhdyt voi pinota torneiksi ja ryhmiksi, kuten kerran tein. Meillä nämä jäävät nyt odottamaan jouluaikaa ja valopolkua vanhalle puolelle. Sää on tosin lauhtumassa, mutta toivon, että lumihangessa ne kuitenkin säilyisivät ja jäisivät pikkuväen muistoihin vuoden 2022 joulusta mummolassa.

Joulumielellä

Tällä hetkellä moni kokee, että lähestyvä joulu ahdistaa. Kaikki hinnat ovat nousseet ja jo pelkästään sähkölaskut tuottavat suuria vaikeuksia ympäri Euroopan. Niin moni tarvitsee apua. Me isännän kanssa päätimme, että joulukorttien teettäminen ja lähettäminen saa nyt jäädä, hyvää joulua voi ystäville toivottaa muillakin tavoilla. Tuosta jo säästyi muutama kymppi, mutta kun lisäksi jätimme tämän vuonna eläkeläisten yhteisen pikkujouluretken pois ohjelmasta, euroja jäikin jo toista sataa. Lämpimin ajatuksin laitoimme kaikki avustuksiin – niin paikallisesti kuin laajemminkin. Tuntui hyvältä viedä muutama lahjakortti ja pieniä paketteja täällä paossa oleville ukraialaisille lapsiperheille ja ostaa ruokatavaraa K-Supermarketin keuruulaisten lapsiperheiden keräyspisteeseen. Toivottavasti ne tuovat hiukan lisää iloa myös näihin perheisiin.

Siispä jo tässä vaiheessa kaikille lukijoille: Hyvää Joulua, terveyttä, rauhaa. Toivottavasti ensi vuosi on onnellisempi meille kaikille.