Vesipiste navettapihalla

Vanhan talon pihapiirissäkin tarvitaan kasteluvettä ja on mukavaa, että voi pestä kanojen ruokakuppeja paikan päällä.

Isäni oli suunnitellut vuosikymmeniä sitten talon seinustalle vanhasta tiskipöydän kannesta työpisteen, jonka viime kesänä siirsimme lähelle navettaa, yli 100-vuotiaiden kuusien suojaan. Jatkoimme isännän kanssa silloin järvestä tulevia vesiputkia sinne saakka, mutta vasta tänä kesänä saimme kanalan kesätiskipaikan kunnolla toimivaksi. Esikoinen nimittäin bongasi jostain jakopisteen liittimineen ja onpas näppärä! Tästä saa vettä pitkällä letkulla pihakasvien kasteluun, lyhyestä on kätevä ottaa vesi kastelukannuun, yksi letku johtaa tiskipöydän hanaan ja yksi jäi vielä käyttämättömäksikin.

Kun vielä teimme katteiden kera murskepolun ”kanakeittiöön”, ei nokkosistakaan enää ole haittaa kulkijalle. Polun vieressä oleva kivi on aina ollut hankala nurmikonleikkuussa, nyt se jäi sopivasti polkua reunustamaan ja kun vielä istutan sen reunoille vuorenkilpeä, asia on lopullisesti poissa ongelmakohdista. Tuo jakoliitin on syytä kyllä ottaa ennen pakkasia talvisäilöön, mutta kaikkinensa se on ollut oikein loistava keksintö esikoiselta!

Kategoria(t): Niksit, Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pikkuväen viimeinen mummolaviikko tältä kesälomalta

Tytär tuli jälleen etätöihin viikoksi ja me suunnittelimme papan kanssa lapsille hauskoja ja opettavaisia päiviä. Sunnuntai aloitettiin Maire-isotädin syntymäpäivillä ja jatkossa käytiin vielä jätskeillä koirien synttärien merkeissä. Omat jäätelöt kaikille, myös koirille!

Koska oli helteistä, järvessä vietettiin iloisia hetkiä joka päivä. Kerran uimapatjalle hyppäsi yllättäen ”maailman pienin hauki”, jota kaikki ihmettelivät. Olipas erikoinen kalastustapa! Se pääsi kuitenkin jatkamaan kasvuaan takaisin järveen.

Edellisellä viikolla olimme isännän kanssa rentoutumassa Keurusselän kesäteatterissa seuraten hyvin esitettyä Muhoksen Mimmiä

ja päätimme viedä lapsetkin samaan paikkaan seuraavana maanantaina Loiskis-orkesterin lastenkonserttiin. Oli kivaa!

Keuruun keskusta on saarella, joka johtuu siitä, että isovihan aikaan kirkkoherra Herpmanin pojat kavereineen kaivoivat poikki kapean kannaksen kotiseudun puolustukseksi. Paikalla on nyt tie, mutta yhä siitä pääsee korkean veden aikaan kanootilla läpi toiselle järvelle. Lapsista oli mielenkiintoista käydä katsomassa kaivantoa

ja vielä mielenkiintoisemmaksi tarina muuttui, kun kerroin heille Ampialan kylällä olevasta jylkynkivestä:

Tuon kiven jylinä ilmoitti aikoinaan jopa kymmenen kilometrin päähän vihollisten tulosta. Eipä ollut kännyköitä silloin! Herpmanin poikien tarinaa sinäkin voit lukea täältä, klik.

Meillähän on kotimuseo, mutta ajattelin näyttää lapsille ihan oikean museonkin.

Oli ihanaa seurata, miten kiinnostuneita he olivat kaikesta

ja museokin on panostanut lapsiin. Pihalla oli etsimistehtäviä ja sisällä saattoi tehdä vaikka oman käpylehmän.

Yksi päivä vietettiin Haapamäen höyryveturipuistossa, jossa varsinkin pikkurenki halusi kiivetä kaikkiin vetureihin.

Hauskinta oli varmaan pikkujunassa, joka kiersi alueen,

mutta olihan siellä monta leikkipaikkaakin.

Lauantaina oli sitten vuorossa retki Riihon kylälle, ensin Himmaanmäen näkötorniin. Pikkupiika, tuleva ekaluokkalainen, oli saanut juuri oman kännykän valokuvaustakin varten ja siksi annoinkin pikkuisimmalle piialle oman, ikivanhan kamerani, jolla isosisko vielä pääsiäisenä meillä kuvaili. Ja hetkessä muistikortti oli täynnä, niin ahkera oli tämä iloinen kuvaaja.

Pikkurenki tuolla huiskuttaa, pikkupiiasta näkyy vain punainen lakki. Kaide on juuri silmien kohdalla, mutta jo ensi vuonna hänkin ulottuu kurkkimaan yli.

Näkötornin juurelta lähtee mukava, 700 metriä pitkä luontopolku monine tehtävineen.

Niitä ratkottiin joukolla.

Tässä pikkupiian penkissä luki, että kostea notko on ”itikoiden ruokkimispaikka”. Onneksi niitä ei enää kovin runsaasti kuitenkaan ollut!

Keurusselän ja kotirannan lisäksi lapset pääsivät kerran uimaan myös läheiseen Kylmälahden uimarantaan. Sinne mentiin veneellä,

pikkuisin piika äidin suppailukaverina.

Ihana ilta!

Marjoja metsästä

ja satoa puutarhasta ja kasvihuoneesta.

Mehunkeittoa, pakastamista, leikkejä ja askartelua.

Ja paljon kotiseututietoutta. Sellainen oli tämä vauhdikas viikko, jonka mahdollisti korona. Ilman tuota kamalaa tautia ei olisi tullut etätyösuosituksia eikä näin montaa mummolaviikkoa. Pääsimme papan kanssa tutustumaan lapsiin oikein kunnolla ja siitä olemme iloisia ja kiitollisia.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Pikkuväen aarteenetsintä

Olen silloin tällöin järjestänyt pikkuväelle kuvasuunnistusta. Siinä mummolan pihapiiristä, eri puolilta, on otettu kuvia, jotka olen tulostanut ja laminoinut. Niitä on sitten piilotettu siten, että jos ensimmäisessä kuvassa on vaikkapa kesäkeittiö, niin juostaan sinne ja etsitään sieltä seuraava kuva. Sitten taas siihen kohteeseen ja niin edelleen, kunnes viimeisessä on kartta, josta aarre löytyy. Kerran piilotin sen muovipussiin suljettuna hiekkaleikkipaikan hiekkaan, kerran se oli leikkimökin hellan uunissa. No, tuo leikki on ollut tosi kivaa, mutta kun tänä kesänä kaikille hommattiin pienet radiopuhelimet, aarteen etsintä sai uudet ulottuvuudet.

Pikkurengillä oli oma kännykkä sekä radiopuhelin, pikkupiioilla vain radiopuhelimet. Istuin tyttären kanssa ”komentokeskuksessa” ja tytär otti yhteyden mahdollisimman virallisesti, esimerkiksi näin:

Kuuluuko, kuuluuko?

Kyllä kuuluu.

Tehtävä yksi: Siirtykää tähän kohteeseen. (Kännykkään tulee Whatsapp-viestinä kuva, joita olen ottanut etukäteen)

Lapset juoksevat kuvan mukaiseen kohteeseen, esimerkiksi leikkimökille. Sieltä sitten radiopuhelimella viesti komentokeskukseen:

Olemme kohteessa (leikkimökki)

Tehtävä: Juoskaa kolme kertaa leikkimökin ympäri ja ilmoittakaa, kun olette valmiit. Saatte sitten uuden kohteen kuvan kännykkään.

Selvä.

Näin leikki eteni, kymmenen kohteen verran. Vanhan puolen luona he laskivat talon ikkunat, trampoliinilla hyppivät. Kerran piti kerätä päivänkakkaroita ja lähettää kuva mummin kännykkään. Joskus piti veikata kolmesta vaihtoehdosta, mikä kasvi oli kyseessä ja niin edelleen, kaikenmoisia tehtäviä.

Kaikki olivat innoissaan radiopuhelimista ja viestittelivät minkä ehtivät, päällekkäinkin.

Viimeisen kohteen jälkeen tuli kolmiosainen vihje siitä, mistä aarre löytyy ja jo toisesta he arvasivat, että postilaatikkohan se oli. Pian mutusteltiin iloisina pienten irtokarkkipussien herkkuja.

Näin sujui juhannuksena yksi ilta rattoisasti. Ehkä tästä voisi löytyä ideaa teidänkin pihaleikkeihinne? Vaikka vain kuvasuunnistuksen muodossa.

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | Kommentoi

Myrkkykeiso

Vaikka Suomen luontoon on ikiajat kuulunut rannoilla elävä myrkkykeiso, se on nyt yks kaks noussut suureksi puheenaiheeksi ja ongelmaksi. Wikipedia kertoo kasvista, että erityisesti sen makea juurakko on erittäin myrkyllinen ja voi tappaa aikuisenkin. Rikkoutuneet kasvinosat voivat joskus myrkyttää vesialueen niin pahoin, että juotu vesikin voi aiheuttaa myrkytyksen.

Myrkkykeiso tappoi ennen erityisesti eläimiä. Kun talvirehunsa loppuun syönyt karja päästettiin kesän jälkeen mahdollisimman varhain kevätlaitumelle, syötäväksi löytyi myös rannoilla kasvava myrkkykeiso ja erityisesti sen mehevä juurakko. Karjakuolemien ja myrkkykeison välisen yhteyden keksi jo ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linne 1700-luvulla.

Kun asia nousi puheenaiheeksi, joku huomasi, että myös yhdellä Keuruun kaupungin yleisellä uimarannalla on myrkkykeisoa. Saman järven rannalla on meidänkin mökkimme, joten lähdimme kiireen vilkkaa tarkistamaan rantoja.

Voi ei, tuollahan on valkoisia kukkia…

ja tuollakin. Mitäs nyt?

Aloimme vertailla kuvia netistä ja kirjasta,

onpas vaikeaa.

Pikkurengin pitää kuvata kesällä kasveja ja tehdä niistä esitys, siksi hän lähti veneellä mökkijärven rantoja tutkimaan. Myrkkykeiso tuossa kasvilistassa olisi kyllä erikoinen löytö! Parin sadan metrin soutumatkan jälkeen näkyi rantavedessä valkoisia kukkia. Voi, siinähän niitä myrkkyjuuria kasvoi! Tämä on pikkurengin ottama kuva:

Keräsimme vertailua varten sekä myrkkykasvia sekä sitä valkoista, jota löysimme mökkirannasta. Eivät ole onneksi samoja! Toinen taitaa olla suoputki.

Ja vielä tarkennus. Myrkkykeiso

ja suoputki. Lehdet kuin porkkanalla, varsi särmäinen.

Koko uimaranta suljettiin tilapäisesti, kun myrkkykeisoa oli sieltä poistettu. No, onhan se hyvä, että ollaan tarkkoja. Nyt kyllä pitäisi ilmoitella tarkemmin, että ihmiset erottavat tuon lajin monista muista saman näköisistä. Ettei kaikkia valkokukkaisia, rannoilla kasvavia putkikukkia tarvitse pelätä! Tällaisen myrkkykasvuston löysin minäkin:

Tiedonhaun jälkeen tiedän, että myrkkykeiso kasvaa vain rannoilla ja sillä on sahalaitaiset lehdet

sekä sileä, ontto varsi.

Emme kuitenkaan anna kasvin pilata kesämieltä, monta muutakin myrkyllistä kasvia Suomesta löytyy kielosta sormustinkukan kautta näsiään. Lapsille pitää vaan opettaa, että eivät maistele sellaista, mitä eivät tunne. Kun entisinä aikoina oli pula ravinnosta, saattoi tosiaan käydä niin, että kerättiin tällaisiakin kasveja syötäväksi, nykyisin se taitaa olla kyllä aika epätodennäköistä. Vai onko se niin, että nykyisin kehotetaan hakemaan kaikenmoiset salaattiaineet luonnosta? Aika vaarallinen ohje, jos tähän kasviin päätyy.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: | Kommentoi

Satokuulumisia

Kasvihuoneessa tomaatit ja kasvihuonekurkku tuottavat jo mukavasti.

Perällä on kaksi avomaankurkun tainta, niistäkin on jo satoa saatu.

Kulmiin istutin maissia kuten vuosi sitten, mutta lisäksi laitoin kesäkurpitsat ja nekös rehottavat! Ei taida maissia edes tulla.

Kasvihuoneen ovet ovat koko ajan auki. Silti lämpöä on joskus yli 40 astetta. Suihkuttelen kasvustoja viilennykseksi, ovessa on verkko harakoiden estämiseksi.

Viime viikonloppuna olimme pitkästä aikaa isännän kanssa kaksistaan. Ruokapuoli oli siitä ja myös helteestä johtuen todella minimaalinen mutta tosi herkullinen: Omien kanojen munia, itse äidin reseptillä tehtyä silliä, omia perunoita, omia kurkkuja ja tomaatteja. Ja jälkiruokana omaa jäätelöä ja omia mansikoita. Eipä muuta tarvittukaan!

Mielestäni meillä ei ennen ole vadelma ollut näin aikainen, mutta helle saa ihmeitä aikaan:

Saskatoonit ovat jo kypsiä, sen ovat variksetkin huomanneet.

Mitenkähän omenoille käy? Runsaasti niitäkin tulee, mutta taitavat jäädä pieniksi ja ovatko ne kypsiä jo ennen kuin mehuasema avautuu?

Daaliat eli joriinit, kuten meillä näitä vanhoja lajikkeita kutsutaan, ovat isoilla nupulla. En esikasvattanut niitä lainkaan, mutta hyvin tuo kasvu on edennyt. Etualalla on yksivuotista piiankieltä, ripottelin siemeniä keväällä reunukseksi.

Ja nämä pienet, ihanat kuukausimansikat, joita pikkuväki aina meillä käydessään etsii: Näiden satokausi jatkuu pakkasiin saakka.

Krassit loistavat reen kyydissä niin kuin viimevuonnakin.

Nyt on aika saada vitamiinia auringosta,

uida

sekä istuskella illalla pihalla ja vain olla – nauttia kiireettömyydestä ja kesästä.

Pian alkaa marja-aika ja sen myötä muukin satokausi. Se onkin sitten erilaista nauttimista!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Trooppiset yöt

ovat olleet monelle kovin tukalia. Meilläkään ei ole koneellista viilennystä, mutta makuuhuoneessa on onneksi koko parvekkeen oviaukon peittävä, magneetilla toimiva hyttysverkko, oikeastaan hyttysovi.

Tilanne on suurin piirtein sama, kuin että nukkuisimme ulkona, toisinaan amuyöstä on jopa etsittävä lisää peittoa.

Kattotuuletinkin (liki 30 vuoden takaa) tuo lisähelpotusta.

Mutta se, että ovi on sepposen selällään, tuo muita ongelmia: Yön hiljaisuuden katkaisevat usein, varsinkin viikonloppuisin, ohi päristelevät nuoret – meidän kohdallamme maantiellä on valitettavan pitkä ”kiihdytyssuora”. Kahden paikkeilla hekin pikkuhiljaa väsyvät, mutta silloin alkavat jo linnut oman yökonserttinsa. Joutsenien huudot kuuluvat salmelta mutta tämän hetken tutuin ääni on töyhtöhyypän poikasten ”kvii-i, kvii-i”, sekin voimakkaana ja aivan pihapiirin tuntumassa. Kuin entisajan vinkuvat kumiankat. Tänään heräsin kuudelta ponnekkaaseen käen kukuntaan.

Vielä viikko sitten kuuntelin joka yö ruisrääkkää. Tuo lintu, josta niin kauniisti runoillaan, ei kyllä äänellään koreile. Krääk-krääk, krääk-krääk, krääk-krääk. Taukoamatta, puoli tuntia tai enemmänkin yhtä soittoa, klik. Äänen paikka vain vaihtelee heinikossa, lintu vaeltelee ja pyörii siellä piilossa katseilta. Mutta sen yöllistä rääkymistä kuuntelin mielelläni, kerran jopa yöpaidassa pihalla saakka, kännykkä kädessä.

Kun olen sydämessäni niin täysin maalainen ja tähän pihapiiriin lapsuudesta saakka juurtunut, niin samalla tavalla kuin lahnojen kutu keväällä, myös ruisrääkän ääni voimistaa tunteita. Ei, ei se ääni lapsuuteen kuulunut, en ainakaan muista. Mutta Eino Leinon runo sekä laulu, jotka aina ruisrääkästä tulevat mieleeni, siirtävät minut jonnekin edellisten sukupolvien maisemaan:

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysikuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.


En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.


Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Pikkuväen toisella Keuruun lomaviikolla

riitti hellesäätä koko ajaksi. Se tiesi uintia, uintia ja taas uintia. Kotilahdella

ja mökkirannassa.

Toisinaan vain istuttiin kastelusuihkun alla.

Yhtenä aamuna, kun pikkurenki oli jäänyt yöksi naapuriin ystävänsä luo, lähdimme tyttöjen kanssa soutelemaan. Pikkuisin piika ei ollut koskaan nähnyt, että kotilahdelta pääsee kapean salmen kautta isolle Tarhia-järvelle. Oli jännää!

Tulomatkalla ihmeteltiin, miten kaukana mummola näkyy ja

ohitimme myös vanhan veneen rotiskon. Sitäkin kummasteltiin joukolla.

Kerran oli pilvistä ja silloin pikkupiiat innostuivat jatkamaan puutarhatöitä,

pikkurenki hoiti taas nurmikot. Niitä ei kyllä enää tarvitse leikatakaan, kaikki ovat palaneet ruskeiksi.

Pikkupiika halusi opetella ompelemaan koneella. Piirsin reittejä paperille, joita pitkin, ilman lankaa, hän sitten harjoitteli ja sai ompelukoneen ajokortin.

Lopun vapaatyönä hän suunnitteli omat kuviot ja huristeli upeasti nekin läpi.

Niin sitten robo-koirakin sai petiinsä pehmeän tyynyn, ihan itse ommellun.

Hauskin ja jännittävin päivä taisi kuitenkin olla silloin, kun lähdimme siipirataslaiva Elias Lönnrotilla

tunnin risteilylle Keurusselälle. Sää oli ihana, tuulta ei tarvinnut peätä.

Tätä Ellun matkaa muistellaan vielä syksylläkin!

Juttelimme lasten kanssa, että näistä kesäisistä, aurinkoisista ja mansikoilta maistuvista päivistä jää sellaisia muistoja, että lapsuuden kesät olivat aina pelkkää paistetta. Näinhän se on meidän vanhojenkin muistoissa.

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , | Kommentoi

Juhannus

Juhannusaattona pikkuväki ja isommatkin tulivat meille keskikesän juhlaa viettämään. Papan kanssa valmistimme perinteisen rosvopaistin: Iso kasler suolattiin ja käärittiin yrttien kanssa paketiksi.

Ensin leivinpaperi, sitten folio, yksi kerros märkää sanomalehtipaperia ja lopuksi taas tiukka folio. Paketti asetettiin katiskaverkosta tehtyyn koriin.

Rosvomonttua oli lämmitetty jo edellisenä iltana

ja nyt sinne pudotettiin paistilämpömittarilla varustettu kasler. Kansi päälle, siihen nuotio noin neljäksi tunniksi. Sitten raskas kansi nostettiin pois

ja paketti avattiin. Valmista tuli!

Lisänä oli kasvisnyyttejä

vartaita

ja esikoisen Tampereella kasvattamia varhaisperunoita. Aaton ruokapöydässä meitä oli kymmenen henkeä.

Kokko voitiin sään puolesta tänä vuonna polttaa, mikä oli lapsista kivaa.

Ja varsin kivaa oli sammuttaa loppunuotio vesipyssyillä!

Meillä on äidin perinteen mukaan aina koivuja sekä ulkona

että sisällä.

Metsämansikoilla koristeltu Britatorttu kruunasi juhannusaaton juhlan.

Mutta ei se juhlahumu tähän loppunut: Sunnuntaina oli jälleen juhlan aika: Esikoinen vihittiin aiemmin pitkäaikaisen rakkaansa kanssa Tampereella vain todistajien läsnä ollessa, nyt tuore aviopari järjesti meillä lähisuvulle kesäjuhlan. Mummu ei saanut lainkaan osallistua töihin – nuoret tekivät kaiken alusta loppuun. Ja olihan ne kalaasit! Se, että Saksaan saatiin kaikki paperisota järjestymään, kesti oikeastaan pari vuotta. Sitä suuremmalla syyllä: Paljon onnea molemmille!

Tytär jäi vielä viikoksi etätöihin, joten mummun ja papan iloiset kesäpäivät pikkuväen kanssa jatkuivat. Siitä kerron toisella kerralla.

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Tsatsiki

Nyt on tullut muutaman kerran tehtyä ihanaa tsatsikia, siitä tulee jotenkin kesäinen mieli. Kun kerran sitä valmistaa, huomaa, miten nopeasti ja helposti homma hoituu, vaikka toisin luulisi.

Tsatsiki

  • kaksi kasvihuonekurkkua tai enemmän avomaankurkkuja
  • 2 – 3 valkosipulinkynttä
  • turkkilaista jugrttia (meillä Arla, 300 g)
  • noin teelusikallinen juoksevaa hunajaa
  • vajaa ½ tl suolaa
  • muutama pieni mintun lehti silputtuna

Raasta kurkku, meillä tein sen ihan tavallisella raastimella käsin. Näin pieni määrä sujuu nopsaan ilman koneitakin! Laita kurkkuraaste ja siihen sekoitettu suola siivilään valumaan, painele sitä että saat liian nesteen pois. Raasta myös kuoritut valkosipulinkynnet hienommalla terällä. Sekoita kaikki tsatsikin aineet keskenään ja jätä maustumaan ainakin muutamaksi tunniksi.

Siitä on jo pian kaksi vuotta kun juhlimme läheisten kanssa mummin ja papan seitsenkymppisiä Rodoksella. Matkan muiden ihanien muistojen joukossa

mielessä väikkyy edelleen myös se todella herkullinen tsatsiki ravintolan illallispöydässä. Ehkä tämä ei ole sen veroista, mutta ei kaukaa käy!

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pikkuväen ensimmäinen lomaviikko Keuruun mummolassa

Tytär tuli etätöihin ja toi pikkuväen tullessaan. Alkuviikolla oli kylmää ja tuulista, onneksi uimahalli pelasti. Kävimme siellä kahtena päivänä ja sitten jo kesäsää palasikin.

Viilennystä saatiin sadettimen suihkussa, uinnissa ja suppailussa.

Yhtenä päivänä kävimme tutustumassa vanhaan kirkkoon

ja varsinkin parvi

ja jalkapuu tekivät vaikutuksen pikkupiikoihin, pikkurenki olikin jo vuosi sitten tutustumisretkellä siellä.

Juhlimme mummin ja papan 49. hääpäivää kahvilassa.

Monena päivänä saimme puutarha-apua ja sovimme pienestä kesätyöpalkastakin. Pikkupiiat haravoivat myrskyn pudottamia oksia

ja käpyjä,

pari tuntia kului vuorenkilpien kukintojen leikkauksessakin. Kyllä mummille tuli iloinen mieli, kun pikkupiika totesi, että hän tekee vähän ekstraakin, mutta ei siksi, että saa palkkaa vaan koska se työ on niin kivaa!

Pikkurenki hoiteli nurmikot.

Tytär auttoi kasvimaalla ja kunnosti hyttyshuppuun pukeutuneena rantasaunan homeiset ikkunanpuitteet ja ovet.

Muutama vuosi sitten ne vain käsiteltiin puusuoja-aineella ja se ei nähtävästi riittänyt, sillä monessa paikassa oli hometäpliä.

Nyt ne putsattiin homepesulla ja tarkkakätinen tytär maalasi kahteen kertaan kaikki harmaiksi. Onhan näissä ovissa melkoinen ero, vaikka on vasta kertaalleen maalattu!

Ehdimme myös urheilukentälle

leijoja lennättämään,

onkimaan ja veneilemään

sekä naapurin lampaita katsomaan.

Naapurin Matilla oli rippijuhla, jota seurasimme netistä, mukaan saivat mennä vain lähimmät. Herkuttelu kyllä oli paikan päällä sitten jälkikäteen. Nam ja kiitos! Pikkurenkikin oli NIIN miehekäs mustassa puvussaan.

Nyt talo on hiljentynyt muutamaksi päiväksi, enää ei tule iltapalatoivomksia.

Kaipaisimme hiukan viileämpää säätä, ottaa koville tämä yli 30 asteen helle. Tänään leivoin taas vaniljakreemillä täytettyjä kierrepullia ja oli ihan pakko panna märkä pyyhe päähän, että pysyin tolpillani.

Kun miniäkin tuli hirmuisessa helteessä aamuvarhaisella käsittelemään terassin lattian puuöljyllä

voimme huokaista kiitollisina

ja alkaa odottaa keskikesän juhlaa. Nautitaan Suonen suloisesta suvesta, hyvää juhannusta kaikille!

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , | Kommentoi

Kukkapenkki sai häädön

Niin se vaan on, että kun pihahommaa on kahden talon pihapiirissä liiaksi meille vanhoille, jostakin on alettava vähentää. Viime kesä kului tiiviisti vanhan puolen remontissa ja omat kukkapenkit käyttivät emännän poissaolon heti hyödyksi. Tai juolavehnä ja vuohenputki sekä armas maahumala ne rehottivat, ei tärkeämmät kasvit.

Kun talo rakennettiin 30 vuotta sitten, pihaa piti pengertää tasaiseksi. Silloin rinteeseen pantiin kiviä ja niiden yläpuolelle pitkä kukkapenkki. Alapuolella rajana nurmikkoon on vuorenkilpi, sen vierestä on helppo leikata ruoho ilman trimmeriä jota meillä ei ollenkaan haluta käyttää. Olin joitakin vuosia sitten uusinut tuon liki 30 metriä pitkän, S-kirjaimen mallisen kukamaan muka helppohoitoiseksi vaihtamalla perennoja mataliin pensaisiin. Keijuangervo, rinneangervo, koivuangervo, hanhikit… mitähän vielä. Vuosien varrella on kokeiltu erilaisia reunuksia nurmikonajon helpottamiseksi, viimeisenä vanhat kattotiilet.

Nyt keijuangervoiden seasta nousi sankka juolavehnäkasvusto eikä sitä kovaruotisten pensaiden välistä pystynyt poistamaan muuten kuin napsimalla poikki mahdollisimman matalalta.

Jänikset olivat pitäneet huolen niistäkin pensaista, joiden kukinta olisi ollut viimevuoden kasvustossa eli kukkia ei näkyisi. Niin mummu sitten päätti pyytää esikoista kaivureineen avuksi eikä siinä puuhassa kauaa mennytkään.

Ei noita vahvoja juurakoita olisi itse jaksanut lapiolla kaivaa!

Sinne vaan, peräkärryyn, rikkaruohoineen. Eikä mummua sureta yhtään.

Seuraavana päivänä hellesäässä, isännän kanssa ahkeroimme lapiohommissa: Mullos tasoitettiin, pengerrettiin kivillä vaakasuoraksi ja lisättiin multaa. Lopuksi revittiin vuorenkilpiä alapihan puolelta ja istutettiin paikoilleen.

Kyllähän ne tuossa lepsahtavat, mutta kokemuksesta voin sanoa, että uusi kasvu alkaa, vaikka helle tappaisikin nuo lehdet tänä kesänä. Nyt kun korkeammat kasvit lähtivät, joutaa tuo laho aidan pätkäkin lähtemään. Portaat toki jäävät, niitä on mukava kipittää marjatarhan puolelle.

Ne paikat, missä nyt kasvaa perennoja, jäivät vielä odottamaan syksyä. Pionit saavat kukkia paikoillaan ja varjoliljat, mustilanhortensiakin jäi leimukukkien kanssa. Katsotaan syksymmällä, mitä niille kuuluu ja mistä ne paikkansa löytävät. Ehkä saavat jäädäkin, on ne ainakin helpompi puhdistaa ja vaikka nostaa yllös rankempia toimenpiteitä varten!

Nyt on kevyt olo. Katse kiinnittyy peltoihin ja järveen, kukkia voin lähteä ihailemaan ja hoitamaan talon toiselle puolelle.

Kategoria(t): Perennat, Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Talvivarastot jo mielessä

Korvasienistä saatiin suuri sato mutta muutakin voi jo säilöä. Lipstikkakeitto, klik, on niin herkullista, kaksi kertaa sitä on jo popsittukin. Mutta nyt nuput jo kehittyvät, joten oli aika kerätä lehtiä kuivumaan.

Nokkosetkin piti kerätä. Kiehautin huuhdotut lehdet ja pakastin kerta-annoksiin. Lettuja, muhennosta, keittoa… niitä nautitaan kohta lisää.

Raparperit alkoivat helteessä nuokahtaa, nekin oli aika kerätä. Isoimmista keitin mehumaijalla mehua, ohuet varret pilkoin pakkaseen odottamaan seuraavia piirakoita. Siltikin vielä jäi ja päätin kokeilla erilaista tuoremehua. Ennen olen tehnyt juhannusjuomat sitruunan kera, klik, mutta nyt löysin vinkin, jonka mukaan käytettiin vain vettä. Eli viisi litraa raparperinpaloja ja kolme litraa kylmää vettä. Jääkaappiin neljäksi päiväksi, sekoitus päivittäin ja sitten palat pois. Mehuun sekoitetaan maun mukaan sokeria ja niin se on valmista juotavaksi laimennettuna. Oikein hyvää! Pakastin sen muovipulloihin kun en tiedä, kauanko säilyy.

Mutta en sitten hennotnutkaan heittää vedessä lionneita paloja pois vaan lisäsin hiukan vettä ja vähän yli kilon hillosokeria.

Niistä keittelin ohjeen mukaisesti hilloa, jonka hurautin sauvasekoittimella sileäksi. On helpompi levittää kääretortun väliin!

Tähän herkkuun levitin ensin purkillisen hittituotteena olevaa Valion vaniljakreemiä ja sen päälle raparperihilloketta. Nam! Oikein hyvä yhdistelmä.

Kun vielä lannoitin voimakkaasti raparperikasvustot, on syksymmällä aika kerätä satoa jälleen.

Uutena kokeiluna tuli sitten valmistettua myös syreenijuomaa, ohjeen löysin täältä: klik. En tiennytkään, että kukat ovat syötäviä! Meillä on montakymmentä metriä vanhaa syreeniaitaa, joka juuri nyt kukkii runsaasti. Keräsin kolmisenkymmentä kukkaa,

huuhdoin pariin kertaan ja riivin kattilaan. Päälle viipaloin yhden pestyn sitruunan. Kiehautin litran vettä, lisäsin siihen puoli kiloa sokeria ja sekoitin, kunnes sokeri oli sulanut.

Lisäsin liemeen 15 grammaa sitruunahappoa ja kaadoin kuumana kukkien ja sitruunaviipaleiden päälle. Painelin lastalla kukintoja liemeen, peitin jäähtyneenä kelmulla ja pidin pari vuorokautta jääkaapissa.

Sitten vain siivilöidään kukat pois

ja juoma on valmista. Hieno väri, hieno maku. Tämä taisikin nyt olla se varsinainen juhannusjuoma!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Hellettä

Nyt on riittänyt lämpimiä päiviä ja hyttysiä sekä mäkäräisiä. Isäntä yritti viikko sitten käydä parina päivänä taimikkoa raivaamassa, mutta ”miljoonat” öttiäiset tekivät työn mahdottomaksi. Kotona katsoin, että ainakin parisataa punaista puremajälkeä oli kaikkialla kasvoissa.

Tuulettomassa säässä meilläkin on mäkäräisiä vaikka talo onkin avaralla paikalla. Nyt on tuskallista kumarrella hellevaatteissa, kun pistoksia tulee kaikkialle. Mutta ei valiteta enempää, lintujen ruokapöytäänhän ne itikatkin päätyvät.

Esikoinen kävi taas auttamassa, tällä kertaa oli vuorossa rantasaunan vesipumpun asennus. Järveen suoristettiin 50 metrin letku,

joka kiinnitettiin sitten käsikäyttöiseen pumppuun.

Nyt loppui raskaiden vesiämpäreiden kantaminen mummulta ja papalta! Ja kun Vaihdoimme pikaliittimeen pidemmän letkun, onnistui saunan lauteidenkin pesu mukavasti.

Omenapuut kukkivat tosi, tosi runsaasti,

mutta pian terälehdet jo satoivat maahan kuin lumihiutaleet.

Tämän suurehkon omenapuun jänikset järsivät talvella suojauksien yläpuolelta. Leikkasimme latvustosta kaksi kolmasosaa, että puu jaksaisi elää, mutta vain muutama lehti jaksoi puhjeta. Nyt isäntä kaatoi puun

ja odottelemme, jos vaikka rungosta vielä jaksaisi tulla uusi vesa elämää jatkamaan.Huonolta kuitenkin näyttää.

Siirsin ikkunoiden pesua siihen saakka, kunnes ympärillä oleva kynnös kylvettäisiin. On tuttua jo lapsuudesta, että keväiset peltotyöt ovat pölyäviä! Nytkin näytti siltä, että kesäkeittiöllä olisi tulipalo,

mutta traktoriahan se siellä jyräsi peltoa.

Varmaan oli pölyistä kuljettajallakin!

Helle vei äkkiä tulppaanit, mutta onhan onneksi muutama kuva muistona.

Ja kun on lämmintä, aamukahvivoileivät nautitaan terassilla. Todellisen lähisalaatin kanssa!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Kevät vai alkukesä

Muutama viikko on ollut kovin viileää. Varmuuden vuoksi olen pitänyt kasvihuoneessa joinakin öinä lämmitystäkin, kun lämpö on laskenut liki nollaan ja laskikin, alin oli miinus 1.4! Tulppaanit ja narsissit ovatkin kestäneet jo pikään, nyt kukkivat tuomi ja voikukkapellot.

Kasvihuoneessa odottelevat lobeliat ja samettiruusut, joita ilmojen lämmettyä istuttelen vähän sinne ja tänne.

Tomaateissakin on jo kukkia.

Ensimmäinen nurmikonleikkausjäte kerätään aina kasvihuoneeseen katteeksi, niin nytkin.

Pikkupiioille istutetut pilvikirsikat ovat nyt parhaimmillaan

ja nokkoset, joista tein ensimmäisen muhennoksen kanalan väen antimien kanssa.

Omenapuihin näyttäisi tulevan valtavasti kukkia, marjapensaat kukkivat niin ikään runsaasti.

Tässä yksi pienistä päärynäpuista.

Olen pakastanut kahdeksan ämpärillistä korvasieniä, mutta viikonloppuna lähdimme vielä kerran metsään. Käly ei ollut vuosikymmeniin niitä nähnyt ja pitihän se puute korjata.

Toista ämpärillistä löysimme, mutta ehdottomasti viimesen kerran tänä keväänä! Joka tapauksessa oli tosi mukavaa juoda kahvia metsässä, olihan mukana juuri paistettua raparperipiirakkaa ja jopa vaniljakastiketta.

Käly pääsi mukaan myös perunoiden istutukseen, nyt olivat vuorossa talviperunat Afra, Velox ja Opera. Vuoden 1959 Porche-vanhus toimii edelleen, eikä sen muuta tarvitse vuoden aikana tehdäkään kuin nämä perunahommat: Istutus ja nosto.

Tämä aika vuodesta on ihan parasta. Toivo hyvästä kesäsäästä, toivo runsaasta sadosta, toivo mukavista ja leppoisista kesäpäivistä. Syksyllä tiedämme, miten kaikki sujui, mutta nyt vain nautitaan!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Ribsit uunissa

Muutama viikko sitten päätin tehdä pitkästä aikaa ribsejä. Ulkosää ei houkutellut, siksi etsin netistä ohjetta uunissa valmistettaviin ribseihin. Täältä, klik, löysin sellaisen, jonka marinadikin tuntui herkulliselta. Ja jotta muistan ohjeen myös jatkossa, laitan sen muistiin niin kuin itse sen valmistin.

Ribs marinadi

1 dl colaa

1 dl ketsuppia

1 rkl sweet chili saucea

1 dl sokeria

1 rkl punaviinietikkaa

kolme valkosipulin kynttä

1 tl savupaprikajauhetta

ruskeaa Maizenaa tarpeen mukaan

Sekoitin pienessä kattilassa kaikki muut aineet paitsi Maizenan ja kiehautin muutaman minuutin ajan. Seos on vetistä, joten lisäsin maissitärkkelystä lusikallinen kerrallaan niin kauan, että marinadi sakeni sopivan levitettäväksi. Tämän tein jo edellisenä päivänä ja jätin seoksen kannellisessa rasiassa jääkaappiin odottelemaan.

Suolasin ribsit kevyesti edellisenä iltana. Aamulla laitoin ne öljyttyyn uunivuokaan jonne lorautin myös desin verran vettä. Sitten folio tiukasti päälle ja 150-asteiseen uuniin.

Kahden tunnin kuluttua otin uunivuuan pois ja sivelin lihat paksulla marinadilla molemmin puolin. Folio jälleen päälle ja uunniin, 150 astetta ja tunnin verran. Sitten folio pois ja vielä puoli tuntia 170 asteessa.

Niin herkullista! Nuorisokin tykkäsi kovasti.

Kategoria(t): Kokataan - Lisäkkeet, salaatit | Kommentoi