Maalausurakkaa

Kevät ja alkukesä ovat olleet viileitä ja sateisia. Niin meidänkin maalausurakkamme on jämähtänyt paikoilleen, mutta viime viikolla oli vihdoin sopiva sää ja aikaa sen aloittamiseen. Isäntä on vähän epävarma korkeissa paikoissa, joten tuo ylin kerros jäi suosiolla minulle. Ei se herkkua meikämummollekaan ollut, mutta pahin on nyt takana päin.

Kolme pitkää päivää, aamusta iltaan, me heiluimme ahkerina pensselien ja maalipurkkien kanssa ja nyt on meneillään vaihe, jolloin olisi aika purkaa osa telineistä pois, jotta voisimme viritellä lankkuja vielä viimeiseen julkisivuvaiheeseen, kuistin yläpuolelle.

Huomenna aloitamme kuitenkin alakerran kahdesta huoneesta lattian purkamisen, sillä perustusten tuet ovat jossain vaiheessa romahtaneet. Saapa nähdä mitä sieltä alta sitten löytyy!

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: | Kommentoi

Iloinen pilkahdus leikkimökin takaa

Meillä on aurinkoinen, suorastaan paahteinen pihamaa. Siksi on ollut haasteellista löytää paikkaa rhodolle, jonka kukkia kuitenkin haluaisin meilläkin ihailla. Kaksi kertaa olen vuosien mittaan epäonnistunut istutuksissa ja kasvit ovat kuolleet eikä kukkiakaan ole näkynyt. Kaksi vuotta sitten laitoin runsaasti rhodomultaa kuoppaan leikkimökin taakse, tuijien katveeseen,  ja istutin jälleen kokeeksi uuden alppiruusun.

Ensimmäisen talven se selvisi hengissä, teki nuputkin vaan ei avannut niitä. Ajattelin taas jonkun asian menneen pieleen, vaan eipäs! Tänä keväänä sain vihdoin palkkioni:

Että sitä voikin olla iloinen ja onnellinen pienen pensaan kukkaloistosta!

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Tipusia odotellen

Meillä on jo vuosia ollut kanalassa vain maatiaiskanoja. Ne ovat kyllä kauniita ja suloisia kaikin puolin paitsi siitä syystä, että hautomisvietti on niin voimakas. Jos kolmesta kanasta yksi istuu pesässä pari kuukautta, toisen elimistö vielä odottelee muninnan alkamista ja ehkä vain yksi munii, niin ei hyvä. Ja sama jatkuu koko ajan, alusta loppuun ja lopusta alkuun. Siksi olenkin ollut tosi iloinen kolmesta Hy-Line Brown -rouvastani, jotka tehotyttöinä munivat päivittäin. Niiden elämä kuitenkin on aika lyhyt ja muninta-aikakin vain korkeintaan pari vuotta, että harmit on kummallakin rodulla.

Nyt 3-vuotias Siiri, ahkerin ja varmin hautoja, alkoi (tänä vuonna) toisen kerran urakkansa, eikä tainnut arvatakaan, että tällä kerralla onnistuu. Neljä merkattua tehotyttöjen munaa ja yksi maatiainen, siinä pienelle kanalle tehtävää kylliksi. Merkkaus siitä syystä, että kun emo lähtee kerran päivässä pesästä syömään, joku toinen voi käydä munimassa samaan pesään.

Kun isänä on sekarotuinen Kalle ja äitinä tehotyttö, haudontavietti ei ehkä periydy. Yllätykseksi panin joukkoon kuitenkin yhden maatiaisenkin, sillä olisihan se tipujen saanti jatkossakin mukava juttu kun nuo entiset vanhenevat.  Noh, sitähän ei tietenkään tiedä, tuleeko kanoja vai kukkoja, mutta pieniä, suloisia, piipittäviä palleroita kuitenkin. Ja laskettu aika on tällä kertaa laskettu niin tarkasti, että kolmen viikon kuluttua hautomisen aloittamisesta poikasia ihailemassa (ja sirkuttavia munia kuuntelemassa) ovat myös omat lapsenlapset. Taitaakin olla parin viikon päästä kesän huippuhetki tulossa!

Kategoria(t): Kanala | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Juhannusta ja jäätelöä

Viileähkö juhannus on takana päin. Pikkuväki nauttii aina tästä vanhasta perinteestämme: Juhannuskoivujen hausta. Pikkukoivuja tuodaan sisällekin tuoksua antamaan.

Liput nostettiin molempiin lippusalkoihin,

vanhan talon pihapiirin uuteen lippusalkoonkin ihan ensimmäisen kerran.

Kokko poltettiin ja rosvopaistinkin saimme valmiiksi, vaikka sateen uhka oli kaiken aikaa päällä.

Meillä on tehty jäätelöä parikymmentä vuotta Philips-jätskikoneella, joka kuitenkin, ahkeran uurastuksen jälkeen, sanoi työsopimuksen keväällä irti eikä uutta vastaavaa ei ole enää saatavissa. Kauan harkitsimme ostoa, sillä kondensoidulla maidollahan voi tehdä jäätelöä ilman konettakin. Silti päädyimme, saatuamme läheisestä Veikon koneesta hyvän tarjouksen, tähän uuteen Wilfa-jätskikoneeseen. (Koska meillä on kanoja, jotka on tutkittu salmonellan varalta, haluamme käyttää niiden maukkaita munia jäätelön teossa.)

 

Tässä mallissa on entiseen verrattuna se ero, että aineet voi laittaa suoraan koneeseen, joka jäähdyttää ja jäädyttää kaiken alle tunnissa. Pakastimessa ei tarvitse enää säilyttää mitään jäädytysosaa. Pitää vain vatkata kevyesti munat ja sokeri, lisätä kerma ja maito sekä vanilja tai muut mausteet. Kermaakaan ei siis enää vatkata etukäteen.

Siinä!

Tässä vaiheessa aikaa oli jäljellä 24 minuuttia, pakkasta 15 astetta. Lopuksi oli yli 23 miinusta!

Saimme mukana neljä lasikulhoa, kauniita nekin.

Tällainen lisäaineeton jäätelö sulaa kyllä nopeasti, mutta nopsaan se myös hävisi herkuttelijoiden suihin. Taidan olla oikein tyytyväinen tähän ostopäätökseen!

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Juhannustomaatit?

Kesän yksi odotettu hetki on se, kun puutarhuri saa ensimmäisen kerran napsia itse kylvettyjen ja kasvatettuen tomaattien satoa. Olen monesti hehkuttanut, että Matina on varhaisin runkotomaatti eikä tänäkään vuonna pettänyt. Siemenet kylvettiin maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja nyt näyttää näin lupaavalta.

Että eiköhän tuolta saada juhannukseksi ensimmäiset herkut! Etualalla on gladiooluksia, jotka sain keväällä tuliaislahjaksi. Terveiset vaan Kelloniemen suuntaan, ja kiitos!

Ei kurkkukaan jää kasvussa tomaatteja huonommaksi.

Laitan pitkää kurkkua kasvuun hiukan eri aikoihin, sillä jostain syystä alun jälkeen tulee joka vuosi jonkin mittainen katko. Helteestäkö johtuu vai mistä, mutta tällä tavalla menetellen satoa on ollut koko kesän ajan.

Kasvimaalla toinen hernerivi ei itänyt lainkaan, taisi olla jokin vanha siemenpussi. Onneksi uusiakin oli vielä jäljellä, joten tuleepa sinnekin sitten tuoreempaa satoa loppusyksystä. Vielä on jokunen tulppaani kukassa ja narsissejakin, vaikka on jo juhannusviikko!

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Kasvimaa | Avainsanat: , , | 6 kommenttia

Tallinnassa

Pikkurenki oli toivonut laivamatkaa, sillä edellisestä kerrasta on jo monen monta vuotta. Kesäloman alkuun sattui sopivasti Matka-Mäkelän matka, joka lähti Keuruulta Tallinnaan kahden yön reissuun. Niin sitten saimme innokkaan seuralaisen pienelle irtiotolle arkeen.

Mukana oli oma kamera, jolla kuvattiin ahkerasti. Bussissa saimme paikat heti kuljettajan takaa, joten mittareita ja kaikkea autoon liittyvää oli mielenkiintoista ikuistaa.

Merimatka kesti vain kaksi tuntia, mutta sillä ajalla ehti kyllä seikkailla eri kansilla

ja syödä hienosti

kaikenmoisia herkkuja.

Hotellista oli mukava näköala merelle.

 

Seuraavana päivänä lähdimme seikkailemaan vanhaan kaupunkiin, josta löytyi monenlaista näkemistä. Kartanlukukin oli hauskaa puuhaa.

Torilla oli esiintymässä australialaisia sirkustaiteilijoita

ja kiivetessämme

Toombean mäelle

näimme toisenlaisia taiteilijoita työnsä ääressä.

Pienessä taiteilijakahvilassa oli vielä illalla savitaiteilija dreijansa ääressä. Hänen työtään seurattiin pitkään

ennen kuin maltettiin istahtaa mansikkakakun ääreen.

Peppersack on tuttu ruokapaikka kaikilta Tallinnan matkoiltamme.

Sinne nytkin suuntasimme ihanien grilliherkkujen ääreen.

Sattumalta viereisessä huoneesa esiintyi myös kansantanssiryhmä, joka sai ahkeran paparazzin heti liikkeelle.

Kun lähdimme paluumatkalle, seurasimme kulkuneuvojen siirtämistä MegaStarin autokansille. Sekin mielenkiintoista!

Matkalla pelattiin paljon Maijaa pelikorteilla. Se oli pikkurengille uusi juttu, joka ”osui ja upposi” heti. Kun kaiken lisäksi ihana kuljettajamme Simokin tuli korttipöytään mukaan ja näimme korttitaikaa, sai Matka-Mäkelä hetkessä uuden fanittajan.

Kolme päivää kuluivat täysin pikkurengin ehdoilla. Se oli päätös esikoululle, se oli alku tulevalle koulutielle. Meidän oli helppo lähteä tälle reissulle, sillä kotimieheksi jäi äiti pikkupiikojen kanssa. Kiitos luottamuksesta, oli ihana matka ja matkaseuralainen. Nyt on Talllinna valloitettu!

 

 

 

 

Kategoria(t): Matkat, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: | 4 kommenttia

Ensimmäinen siivousetappi on saavutettu

Olemme isännän kanssa ahkeroineet pitkiä, pölyisiä ja sotkuisia päiviä vanhan talon huoneissa. Nyt voimme huokaista, sillä yläkerta on saatu kuntoon, ainakin jonkinmoiseen. Kun levitin liinan pölystä puhtaaksi jynssätylle pöydälle ja kuluneen räsymaton nihkeällä pyyhitylle lattialle, oli juhlallinen hetki. Isä halusi tehdä aikoinaan pienen kotimuseon, mutta voimat ja elonpäivät eivät riittäneet – nyt olemme saattaneet hänen työnsä päätökseen.

 

Siirsimme museohuoneeseen alakerrasta hyllykön, joka oli tehty painavista, entisistä lattialankuista. Juuri ja juuri jaksoin kantaa niitä toisesta päästä kapeita portaita yläkertaan. Hyllykkö oli tarpeen, sillä isä oli kerännyt tavarat vain pöydälle röykkiöksi. Nyt yritimme jaotella niitä puutyökaluihin, keittiössä tarvittaviin tavaroihin, maidon tuotantoon, kankaan kutomiseen tai kehräämiseen ja moniin muihin ryhmiin.

Tämä toinen huone, yläsaliksi kutsuttu, on ollutkin aika siistinä, sillä isä laittoi Topi-ystävän kanssa katon ja seinät uusiksi parikymmentä vuotta sitten. Nyt etsimme yhteen kuuluvia ja sopivia huonekaluja eri puolilta ja järjestimme ne jälleen kokonaisuuksiksi.

Kolmella seinällä on yhteensä neljä ikkunaa, valoa riittää!

Tuo alussa oleva hirsiseinäinen huone on siitä harmillinen, että sinne pääsevät jostain katon rajasta myös oravat ja linnut. Ne saavat aikaan melkoisen sotkun, jatkossakin. On sitä yritetty estää, mutta turhaan. Kuitenkin tuo mellastus tapahtuu lähinnä talviaikaan, joten tämän kesän voimme nauttia siivotusta vintistä ihan rauhassa! Alakerrassa onkin sitten suurempi urakka, sillä lattia on sen verran vino, että melkein huimaa. Myöhemmin kesällä tutkitaan, miten se korjataan. Kunhan saamme tuonkin työn tehtyä, pääsemme pohtimaan  kalustusta. Sinne eivät sitten linnut enää pääsekään, joten voimme viedä tavaroita hyvillä mielin paikoilleen.


Kun lähdin juuri siivotusta yläkerrasta – iltamyöhään  – viimeisen kerran alas, takaani kuului kilahdus. Ja voitteko uskoa, taas kummitteli. Olin pannut yläsalin oven hakaan, mutta niinpä metalli vaan ponnahti pois kolostaan ja  heilui nyt iloisesti pitkin oviseinää. Säikähdinkö? En tietenkään. Talon entiset asukkaat vain ilmoittivat, että olivat tyytyväisiä saavutettuun siivousetappiin.

Kategoria(t): Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: | 2 kommenttia

Ilmajoella

Eilen olimme jälleen Matka-Mäkelän mukavalla matkalla, tällä kertaa Ilmajoen musiikkijuhlien Mannerheim-oopperassa. Näyttömö on joen varressa, todella kauniilla paikalla.

Esityksen aikana ei saanut kuvata, mutta kuten tästä ennen alkua otetusta kuvasta näkyy, korkeat kulissit loivat mahtavat puitteet esitykselle, joka on jo pitkään ollut loppuunmyyty kaikkien näytösten osalta. Presidentti oli kuulemma edellisenä iltana ollut myös mukana ensiesityksessä, jonka rankka sadekuuro oli joksikin aikaa keskeyttänyt. Meillä oli kuitenkin kaunis kesäsää.

Waltteri Torikka lauloi Mannerheimin osuuden. Esitys seurasi melko tarkoin hänen elämänvaiheitaan, ainoa fiktiivinen henkilö oli taloutta hoitava, läheinen naisystävä Ida, jota esitti Johanna Rusanen-Kartano. Valtava joukko muita musiikin taitajia ja opiskelijoita sekä kaksi kuoroa – kyllä kelpasi kuunnella. Meitäkin oli suurin mahdollinen bussilasti, 69 innokasta.

Oopperan oli säveltänyt Tuomas Kantelinen, joka on yksi tunnetuimmista suomalaisista elokuvamusiikin säveltäjistä.

Upea esitys, liikuttava loppukohtaus. Tällainen päivä on taas yksi niistä, joka katkaisee arkisen aherruksen. Se oli täydellistä nautintoa ja lomaa herkullisine pohjalaispitopöytineen Koskenkorvalla. Nyt taas jaksaa lähteä vanhaan taloon pölypilvien keskelle.

 

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Salaattia luonnosta

Tytär innostui taannoin keräämään salaattiaineita luonnosta. Ei tietenkään maantien varresta vaan peltojen pientareilta. Horsman versoja, vuohenputkea, voikukan lehtiä ja kukintoja, suolaheinää ja taisi olla vielä jotain muutakin.  Kaunis salaatti ja herkullinenkin vielä!

Kyllähän tähän joku ruokailijoista suhtautui hiukan epäilevästi, mutta maistui lopulta kaikille.

Ruohosipuli on aina se kevään ensimmäinen vihreä, ainakin meillä. Kasvihuoneessa se on viheriöinyt jo huhtikuun lopusta lähtien. Tuon sisälle muutaman varren kerrallaan ja pilkon ne nipussa leivän päälle. On NIIN hyvää!

Mutta eipä aikaakaan, kun pehko alkaa työntää kovia kukkavarsia. Sitten onkin jo hankalampaa ottaa väleistä niitä meheviä versoja.

Tähän keksin vuosia sitten sattumoisin hyvän avun: Leikkaan koko puskan kerralla matalaksi,

ja kohta  se on jo kasvattanut uudet, herkulliset varret. Ja mikä ihmeellisintä: Silloin ei enää muodostu kukkavarsia lainkaan! Jos sinulla on vain yksi ruohosipulitupsu, et varmaankaan henno sitä leikata. Mutta jos niitä on useammassa paikassa niin kuin meillä, uskallat  jo lähteä kokeilemaan. Kasvihuoneen sipulitupsu leikattiin jokin aika sitten ja nyt se kasvaa jo mukavasti uutta,

 

 

yrttimaalla   vasta aloitellaan kukintaa.

Ja jos on intoa, niin tuon leikatun tupsun voi tietenkin selvitellä hyötykäyttöön: Pehmeät varret saksilla paloiksi ja kuivatukseen, loput kompostiin.

Niin tai näin, kaikenlaista syötävää tuolta ulkoa jo voi löytää!

 

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Ulkona vai sisällä,

siinä minulle miettimistä. Kummassakin vaihtoehdossa työt odottavat: ulkotyöt kaikkialla ja sisätyöt erityisesti vanhassa talossa.

Isäntä haki ruohonleikkurin ja ajeli ensimmäisen kerran nurmikon.

Lähdin kiireellä haravoimaan, sillä tässä vaiheessa ei seassa ole vielä ruohonsiemeniä ja jätettä on turvallista levittää katteeksi.

Meillä sitä käytetään aina kasvihuoneessa

sekä kurkuilla

ja monessa paikassa kasvimaalla.

Myös komposti on hyvä kattaa ruoholla.

Kasvihuoneessa tuoksuu ihanalle! Mitä tuoreempana katteen levittää, sitä parempi on lannoittava vaikutus. Kesällä emme haravoi nurmikon leikkuujätettä pois, kyllä sen madot hoitavat parissa päivässä eikä nurmikonlannoitteita tarvita.

Kirsikkatomaateissa on jo paljon  raakileita, mutta erityisen pitkällä ovat Matina-tomaatit. Sen on tietämäni mukaan varhaisin runkotomaatti ja niin se meillä on aina ollut.

Kirsikat ja luumupuut kukkivat, pikkupiian oma pilvikirsikkakin, joka tässä on vielä osin nuppuina.

Tässä etualalla pikkupiian pilvikirsikka, pikkusiskon tänä keväänä istutettu  kirsikka hieman taaempana.

Meillä on aina aiemmin ollut ennen juhannusta kesän leppoisin aika, sillä marjojen kypsyttyä kiirettä riittää syksyyn ja satokauden loppuun saakka. Tämä kesä on poikkeus. Lomasta ei ole tietoakaan, koska vanhan talon kunnostus vie niin tuhottomasti aikaa. Aamuvarhaisesta pitkälle iltaan ahkeroimme isännän kanssa ja kyllähän jälkeäkin syntyy.

Tällaista oli vielä muutama viikko sitten,

nyt peräseinä näkyy ja paljasti kätköstään muun muassa puisen kylpyammeen.

Edessä on kuitenkin romahtaneen lattian tutkiminen ja nostaminen,

johon tarvitsemme ammattimiestä. Korjattavat huoneet olemme saaneet jo aika tyhjiksi, lasteja on viety kierrätykseen, metallikeräykseen, kirpulle, paperikeräykseen ja runsaasti löytyi elektroniikkaromuakin. On tämä aikamoinen puuha, mutta kun ajattelee, että samalla auttaa nuorisoa, jolle tämäkin urakka olisi ehkä jäänyt, niin mieli on hyvä. Ja muistetaanhan me toki välillä nauttia kesästäkin!

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Maalailuja pikkuväen kanssa

Viikonloppuna sää lämpeni sen verran, että päätettiin  lähteä maalaushommiin. Syreenimajan uuden pöytäryhmän lehtikuusilankut oli hiottu hiomakoneella ja nyt päästiin puuöljyn kanssa tekemään loppusilaus.

Itse asiassa tuo projekti tehtiin  juurikin siksi, että nyt pikkuväki oli paikalla. Ja voi miten innoissaan he olivat! Papan vanhat paidat taiteilijatakkeinaan ja sopivan kokoiseet hansikkaat käsissä homma sujui todella hyvin.

 

Kaksvuotiaskin veteli öljyä niin tosissaan ja ennen kaikkea tarkasti.

Taisi tuo öljypurkki olla jo toistakymmentä vuotta vanha, jossain hyllyn perällä lojunut. Nyt vihdoin tuli senkin aika. Ja hyvin toimi!

Öljyä riitti vielä kuusenaluspenkkeihinkin.

Kelpaa kahvitella!

Eikä tämä maalaus edes riittänyt. Koska vanhan talon maaleja oli jo edellisenä päivänä rapsuteltu, päätettiin jatkaa pensselihommia. Innokkaita auttajia kun jälleen riitti.

 

 

Lopulta lapset  väsähtivät ja lähtivät kuusien alle leikkimään. Näinhän sen pitikin mennä. Kerrankin saivat maalata tarpeeksi!


Kategoria(t): Pikkuväen kanssa, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | 3 kommenttia

Perunoiden istutusta

Saimme varhaisperunan ikivanhalla Porche-traktorilla maahan vasta pari viikkoa sitten ja talviperunan toukokuun viimeisellä viikolla. Säästimme kuitenkin hiukan perunamaata, sillä pikkurenki halusi kovasti tulla kokeilemaan koneellista istutusta. Niinpä pappa irrotti toisen taka-auran, että saatiin yksi rivi vielä mahtumaan. Pikkupiika halusi istua mukana, olihan se aikamoisen jännää katsottavaa vaikka ei vielä saanutkaan varsinaiseen työhön osallistua. Hurjan tärkeät olivat myös omat, vaaleanpunaiset työhanskat.

Pikkurenki ehti kuin ehtikin mainiosti laittaa perunoita ohi vilahtaviin kuppeihin, vaikka joskus meni kiireeksikin. Kaikki ihmettelimme, kuinka taitavasti ja näppärästi pieni maajussi homman ensikertalaisena selvitti.

Työ oli niin hauskaa, että sitä ei malttanut lopettaa, vaikka perunamaa jo loppuikin. Onneksi karhittua kesantomaata oli toisessa paikassa lisää, nyt on sitten talven perunat istutettu ikiomaan perunamaahan!

Ja sitten kaikki vielä innostuivat rapsuttamaan vanhan talon huonoa maalipintaa. Jospa rakennus jo loppukesällä olisi uuden maalin peitossa.

Niin kuin kuvasta näkyy, kesyin kana oli hommissa koko ajan mukana.

Aurinko paistoi, punavarpuset vislailivat ja joutsenet uivat järvellä. Vaikka sää oli aika kylmä, mieli oli keväinen ja iloinen  meillä kaikilla. Siksi päätimme juhlistaa urakkaa pienellä välipalalla vanhan pihapiirin syreenimajan uusilla penkeillä. Kanatuiset saivat myös piimäkakun murusia, joita ne innolla nappasivat pikkuväen käsistä.

Pikkuisin piika kannusti muuta joukkoa iloisilla hymyillä, joita kukaan ei voi vastustaa.

Kiitos talkooväelle!  Oli taas niin mukavaa, kun tulitte auttamaan.

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Lipputanko on paikoillaan

Kerroin aiemmin täällä, kuinka meillä oli epäonnea lahon vaahteran kaadossa: myös lipputanko kaadettiin. Vaikka tuntui ensin siltä, että ihan äkkiä ei vanhan talon pihapiiriin uutta hankita, niin alue alkoi näyttää liian tyhjältä ilman sitä. Koska entinen oli vain 9 metrinen, uusi päätettiin hankkia kolme metriä pidempänä, sillä alun alkaenkin lippu on liehunut liian matalalla.

Paikallinen K-Rauta teki hyvän tarjouksen ja kun siihen kuului vielä kotiinkuljetus, niin asia oli selvä.

Eikä se tietenkään sopinut entisiin pultteihin, joten jalustakin piti uusia. Se kyllä tuli paketin mukana automaattisesti, mutta aina toki olisi ollut helpompi, jos tältä työltä olisi vältytty.

Ensin kaivuri kaivoi kuopan, jonka keskelle sijoitimme halkaisijaltaan 40-senttsen ja 1,20 m pituisen ilmastointiputken. Ympäristön täytimme hiekalla ja tutkimme aina vällillä vatupassilla, että valumuotti pysyi suorassa.

Valmisbetonia

ostettiin kymmenen säkkiä ja sekoitettiin.

Ohjeiden mukaan koottu jalusta painettiin märkään valuun ja tarkistettiin vielä kerran, että kaikki oli suorassa. Väliin pantiin tässä vaiheessa vähäksi aikaa lauta, että väli varmasti säilyy ja jatkossa voidaan ruuvata pultteja, mikäli siihen on tarvetta. Lauta poistettiin heti tutkimisten jälkeen.

Vielä vuosiluku betoniin ja urakka on tältä osin valmis ja odotti kuivumista.

Aiemmin lipputangon ympärillä kasvoi kolme keijuangervoa, jotka nyt oli pakko poistaa hetkeksi. Ne istutettiin kuitenkin takaisin pienemmiksi osiksi pilkottuina ja laajempaan ympyrään. Äidin istuttamat angervot saavat siis edelleen olla muistona täälläkin.

Lopuksi ympärille piti kiepauttaa tilapäistä aitaa, etteivät kanatuiset pääse istutuksia sotkemaan.

Kun esikoinen tuli visiitille pitkältä työkeikaltaan Kööpenhaminasta, hän jatkoi kultasensa kanssa siitä, mihin me isännän kanssa jäimme.

Urakka on valmis! Ja niinhän siinä oikeasti kävi, että  kaikki ei ollut ihan suorassa isännän ja minun jäljiltä. Se, että painoimme (ohjeen mukaan!) jalustan rautatappeineen betoniin, väänsi hiukan jalkoja eivätkä lipputangon reiät olisi sopineet kohdalleen. Asia saatiin kuitenkin onneksi korjattua käyttämällä rautatankoa ja voimaa. Olisi varmaan pitänyt painaa jalusta jo aiemmin kohdalleen ja jatkaa lapiotyönä varovasti lopputäyttö. Mutta kiitos esikoisen: kaikki on nyt kunnossa ja lippu liehuu jälleen juhannuksena – ja varsinkin itsenäisyyspäivänä –  senkin talon pihapiirissä, missä aiemmin asustivat maata puolustaneet sotaveteraanit. Suuri kiitos heille siitä, että tuo lippu on juuri Suomen lippu.

Kategoria(t): Sekalaista, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Uusi tulokas: Päärynäpuu

Isäni osti kerran puutarhaan päärynäpuun. En tiedä lajikkeesta, mutta muutaman elinvuotensa aikana se ei koskaan kukkinut. Minulla on ollut se käsitys, että päärynä on liian eksoottinen nelosvyöhykkeelle, mutta tilanne taitaakin olla nyt, pari vuosikymmentä myöhemmin, toinen.

Kun mietin, mitä ostaisin sillä Viherlandian syntymäpäivälahjakortilla, seikkailimme sattumoisin päärynäkujalle. Ja voi ihmettä, siellähän luki, että päärynä LADA  kestäisi nelosvyöhykkeellä saakka. Silloin tiesin heti, että meilläkin aletaan kasvattaa päärynöitä!

Omalta pihalta ei löytyisi tarpeeksi suojaisaa paikkaa, mutta vanhan talon puutarhassa selviävät kirsikat, luumut ja jopa kaksi 40-luvulla istutettua omenapuuta. Vierekkäin olevat suuret talot suojaavat sitä tuulilta ja luovat miellyttävän pienilmaston. Sen olemme huomanneet jo aikoja sitten. Sinne, omenapuiden ja marjapensaiden kaveriksi, istutimme suurella rakkaudella uuden tulokkaan.

 

Etsin tietoa päärynöistä ja löysin tämän artikkelin, klik:

”Puutarhurisi valitsemissa päärynäuutuuksissa yhdistyvät keskieurooppalaisten päärynöiden makeus ja suuri sato ussurinpäärynän erinomaiseen talvenkestävyyteen ja terveyteen. Moskovalaisen Timirjazovin akatemian jalostamat päärynät sietävät Venäjän hyiset talvet ja kesähelteet. Ne ovat myös ruvenkestäviä, joten kasvinsuojeluaineita ei tarvita.

Puutarhurisi valitsema -lajikkeiksi olemme poimineet valikoiman erityisen talvenkestäviä, satoisia, ruvenkestäviä ja hyvän makuista lajikkeita. Nimesimme lajikeryhmämme Makuisa-päärynöiksi.”

Tällainen on siis tuo Ladakin. Se on osittain itsepölytteinen, mutta kaipaa mielellään kaveria, jonka tässä tapauksessa kuuluisi olla TSISOVSKAJA. Koska se oli jo kuitenkin loppunut ja uusia tulisi vasta ehkä heinäkuussa, joudumme odottelemaan. Viherlandian väki lupasi ystävällisesti varata meille sellaisen ja ilmoittaa, kun voimme sen hakea.

Odotan suurella innolla ja ilolla tulevia vuosia. Jospa pääsisin maistelemaan omia päärynöitäkin! Ja pitihän tietenkin vähän fiilistellä: Vein vanhat pihakalusteet                       kanaterapiasta omenapuun alle. Tuolla vielä kerran istutaan päiväkahvilla…

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | Kommentoi

Peikonpähkinä

Olen kerännyt jo kauan maljakkoon peikonpähkinän oksia, joita joskus saan kukkakauppojen kauniissa sidonnoissa. Mielessä on käynyt, kestäisikö tuo koristeellinen kasvi omassa puutarhassa, mutta asumme kaukana ykkösvyöhykkeestä. Kun sain esikoiselta ja hänen tyttöystävältään syntymäpäiväksi lahjakortin Viherlandiaan, oli hauska lähteä sinne seikkailemaan. Ravintolan puolelta saa herkullisen lounaan ja samalla voi ihailla alakerran väriloistoa.

Seikkailimme pihan kasvikäytävillä – ja niin sitten minullakin on nyt oma peikonpähkinä!

Istutimme sen alapihan suureen kukkamaahan, ison kiven viereen. Jospa kivi siirtäisi sille maalämpöä kylmimpänä aikana. Olisi todella upeaa nähdä talviset, huurteiset käkkyrät, kesällähän varret ovat lehtien peitossa. Kiitos lahjasta, nyt kokeillaan!

 

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: | 2 kommenttia