Kun olimme saaneet siirrettyä ison puutavarakasan heinäladon toiselle sivulle ja omille, uusille paikoilleen, oli vielä jäljellä yksi urakka. Lautojen takana on nimittäin ollut monen kymmenen vuoden ajan kattotiilivarasto.
Pikaisen laskennan tuloksena noin 1500 tiiltä sekä harjatiilet vielä päälle.
Siististi ne olivat, kuin kirjat kirjahyllyssä, vain hiiret olivat rakentaneet pesäverkostonsa suojaisiin sokkeloihin.
Pesäaineita oli kaikkialla. Köh, köh…
Yksi tällainen, sammaleton tiili painoi noin 2,5 kg, isäntä otti aina viisi kerrallaan ja minä kipeillä sormillani vain kolme, kun kuskasimme niitä traktorin perään kuormalavojen päälle. Kuntojumppaa!
Kauniita pinoja.
Pari sataa tiiltä varastoitiin, jos vaikka tarvittaisiin korjauksissa – navetassa on edelleen tiilikatto kuten myös museotalossa ja maakellarissa. Mutta onhan se selvää, että pikkuhiljaa noista painavista tiilikatoista on päästävä eroon, isännän laskujen mukaan heinäladon kattokin painoi miltei 9000 kg. Pelti on paljon kevyempää ja lumetkin tulevat sieltä alas liukumalla.
Vihdoin tiilien peittämä seinustakin sitten vapautui ja pääsimme tutkimaan perustusvaurioita.
Vinotuet olivat lahonneet samalla tavalla kuin toisellakin puolella, sillä ne oli aikoinaan, 1960-luvulla, upotettu suoraan betoniin. Lattia oli myös murtunut liian painon alla joten sementtisäkkejä tarvittiin edelleen. Kun uusi pilari kuivui, vinotuki sahattiin oikean malliseksi ja väliin laitettiin vielä eristeet.
Sitten Timo-Timpuri asensi isännän kanssa samanlaiset kuuden metrin tukipilarit kuin toisellakin puolella, ja samat poikkituet lautatavaralle. Sirkkelöintihommissa auttava Valmet-vanhus pääsi autokatoksesta pilarien väliin jäävään omaan pilttuuseensa ja oli siitä kovin iloinen. Se odottelee seurakseen eläkkeellä olevaa Porche-vahusta, jonka ainoana tehtävänä on jo parikymmentä vuotta ollut vain perunoiden istutus ja nosto. Hyvin ne kaverukset siellä jatkossa varmaan pärjäävät.
Puutavaraa on noihin hyllyihin vielä lisääkin, ulkona pressun alla. Kun myrsky on kaatanut metsästä puita, ne on aina sahautettu laudoiksi, vuosien, vuosien ajan, eikä nyt ole ollut mitään suurta tarvetta lautojen käyttämiseksi. Tosin tässä viikkojen varrella on tullut eteen monen monta paikkaa, missä niitä tarvittaisiin, kunhan vaan budjetti ja voimat riittävät. Mutta tarkoitus olisi ainakin hakea puutavara sisätiloihin, ennen talvea.
Sitten purettiin katolta jälleen tiiliä
ja naulattiin lisää kattorimoja. Uusi kate nousi paikoilleen pelti kerrallaan.
Päädyssä tarvittiin nosturiakin, muuten räystäslautoja ei olisi voinut asentaa.
Vihdoin saatiin pihan puolellekin pellit paikoilleen. Työ piti aloittaa suunnitelman mukaan jo elo-syyskuussa, mutta Timo-Timpuri ehti isänsä kanssa hommiin vasta nyt, onneksi kuitenkin ennen talvea.
Vielä navetan päädyn laudoitus kuntoon, sillä huomaamatta se oli muuttunut tosi huonoksi. Tikan tekosia?
Maalasin punaiset laudat valmiiksi ja kun lumiesteetkin oli asennettu paikoilleen, pääsi Timo-Timpuri laudoittamaan päätyseinän.
Hieno juttu! Lumikin jo ehti peittämään uutta kattoa, ennen kuin kaikki oli valmista. Ensi kesänä maalaamme julkisivun ja vaihdamme huonoksi menneitä lautoja ainakin suuren liukuoven kohdalla. Sitten onkin pihapiiri tältä suunnalta aika mukavassa kunnossa. Pohjoisen puoli on järkyttävä, mutta ei ajatella sitä nyt, huoh…
Loppusuoralla siis ollaan tämän syksyn remonttien osalta, mutta vielä jäi jotain kertomatta. Jotain, joka oli itselleni tosi tärkeää. Mutta siitä toisella kerralla!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 