Nyt kuumina, kesäisinä helleiltoina, suosikkipaikaksemme isännän kanssa on muodostunut ”tuomipihlajamaja”. Se on niin viehättävä lantakärryineen,
punaruskeine runkoineen ja kiven vesikuoppineen,
kattonaan vihreä lehvistö. Auringonvalo siivilöityy oksien välistä ja tuo taivaan lähemmäksi, suoraan sydämiin.
Istumme lempeässä illassa isännän kanssa – kaksi noin kuusvitosta – jutustellen niitä näitä…
…nauttien illan viileydestä ja toistemme hyvästä seurasta. Siitä, joka on kantanut meitä elämässämme jo 42 yhteistä vuotta ja jonka ehtoopuolella me vääjäämättä alamme olla. Nyt jos koskaan on aikaa riitettävä toiselle ja tuomimaja on siihenkin mitä parhain paikka.
Olisihan tämän pusikon voinut raivata käyttöön (klik) aikaisemminkin, vaikkapa 20 vuotta sitten, mutta onneksi teimme työn edes nyt. Lopputuloksesta tuli arvaamattoman mieluinen, meille molemmille.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Onnelta tuo vaikuttaa! Minullakin on pieni tuomipihlaja tuolla kasvamassa. Aion istuttaa sen tuohon sammalsohvan taakse varjoksi. Tiedän, että kun se pääsee vauhtiin, se on aika nopea kasvamaan.
Juu, kyllä kasvaa nopeasti! Ja runko on todella kaunis varsinkin vanhemmiten.
Ihnaa on kun voi varjossa istua.
Meillä on keinu ison hevoskastanjan alla. Siinä on mukava istua.
Kyllä näillä säillä tosiaan varjoa kaipaa!