Lähdimme taannoin isännän kanssa pienelle suolle karpaloita etsimään. Se oli kyllä ihan turha reissu marjojen kannalta, mutta kun ajattelee positiivisesti, niin aina löytyy jotakin mukavaa. Tällä kertaa isoja torvijäkäliä! Eikä siinäkään suuremmin ole ihmeteltävää, mutta se oli minulle uutta, että osalla oli tonttulakki päässä. Vai miten sen nyt sanoisi – joka tapauksessa tuli joulu mieleen.
Etsin tietenkin heti netistä, mikä mahtaa olla taustalla tällä mielenkiintoisella, minulle uudella ilmiöllä. Ovatko ne kukkia? Kukkiiko torvijäkälä? No ei sentään. Täältä löysin vastauksen. Eli olin aiemmin kulkenut metsässä niin vauhdikkaasti, että ei ollut tilaisuutta huomata näitä pieniä luonnon ihmeitä. Ilmeisesti näön pitää huonontua ensin niin paljon, että liikkuminen epätasaisessa maastossa hidastuu. Silloin vasta ehtii kunnolla tarkkailla ympärilleen ja tihrustella varpaisiinsa. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin…
Kun nyt olin viisastunut näin suuresti, tein itselleni pienen asetelman jouluajan iloksi. Ja Mikaelin. Istutin ja säilöin purkillisen alkavan joulumielen murusia! Eiköhän niistä pikkuhiljaa kasva se oikea, iso joulumielikin.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Minàkin tykkààn kulkea luonnossa nenà melkein kiinni maassa. Viimeisimmàt lòydòt olivat hohkakivet ja valmiiksi reiàlliset simpukat.
Hienoja löytöjä sinullakin, Lissu!
Kiitos lajintunnistuksesta!
Tätä punatorvijäkälää toi naapurin tädin poika hautajaisasetelmia varten ja kovasti ihmettelimme, että mistähän mahtaa olla kyse, kun emme olleet koskaan tavanneet.
Mielenkiintoinen löytö, koska en ole ikinä aikaisemmin nähnyt, enkä edes kuvasta noteerannut.
Aikamoinen yhteensattuma! Onkohan sitä nyt jotenkin enempi tänä vuonna.