Vain kaksi päivää ilman kissaa ja vain kolme yötä häihin!

Tyttären perhe ei koskaan voinut tuoda kissaansa kyläilemään, riitahan siitä olisi Katti Konosen kanssa syntynyt. Kokeiltiin kyllä. Nyt kun Kononen on autuaammilla metsästysmailla, Jamppa-kissakin  sai tulla vihdoin meille. Ja jäi meille, toistaiseksi! Se oppi hetkessä kissanluukun käytön, joten vanhalle pojalle koitti täydellinen vapaus. Eilen olin kauhuissani, sillä kissaa ei löytynyt kutsusta huolimatta. Joko se jäi auton alle? Veikö haukka tai supi sen? Sitten, vihdoin, se ilmestyi – iso myyrä suussaan. Eihän sitä kesken metsästyksen voi työpaikalta livistää! Eli hyvin se jatkaa Konosen kesken jäänyttä hiirijahtia. Hyvä niin, sillä asummehan peltojen keskellä.

Mikael oli ihmeissään kanoista, vähän pelkäsikin. ”Hei hei!” hän vilkutti kiireissään hyvästiksi ensimmäisellä kerralla navetassa, mutta toinen kerta jo sujui paremmin. Pappa pilkkoi myöhemmin keittiössä sienisalaatti-aineksia ja tietenkin pikkumies tuli avuksi, kuten alakuvasta näet.

Leikkien välissä piti kelliä sohvalla…

…sillä Jamppa-kissakin makoili viereisellä pöydällä.

Sitten taas jatkettiin leikkimistä, enon vanhoilla, ihanilla leluilla. Yöpukukin on enon entinen ja voi mitä suloisia muistoja se minussa synnyttikään!

Mutta suloisia muistoja tulee jäämään myös ensi viikonlopusta. Sillä……ah…..häät!!! Tänään vien morsiusmyrtin kukkakauppaan tyttären hääkimppua varten…

…ja illalla haimme nämä kauniit omenapuun oksat. Nimittäin tädin pihassa myrskytuuli lohkaisi suuren osan vanhasta puusta parhaaseen kukka-aikaan. Siinä onkin upeita koristelutarpeita kerrakseen! Äitini siirrettiin alkuviikosta Keuruun sairaalaan, joten vaikka hän ei pystykään osallistumaan häihin, nuoret voivat juhla-asuissaan käydä siellä häntä tervehtimässä. Onhan sekin jo mukava asia. Toivomuslistalla on kuitenkin vielä lämmin sää…

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa, Sekalaista Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Vain kaksi päivää ilman kissaa ja vain kolme yötä häihin!

  1. sylvi ja Sulo sanoo:

    Kyllä Mikaelilla riittä katselemista kanalassa. On ne niin ihania nuo pienokaiset.
    Kiva kun saitte kanoja ja varmasti on mukava käydä hakemassa omia munia pesästä.
    Ihan lapsuus tulee mieleen.
    Oikein onnistuneita hääjuhlia sinne teille!

  2. Mk sanoo:

    Vastahan Mikael oli vauva!
    Ja nyt touhuaa jo vaikka mitä.

    Toivotaan että sää suosii, ja että häistä jää teille kaikille oikein lämpimät ja mukavat muistot.

  3. Mk, toivotaan niin. Ja toivotaan, että pysyn Mikaelin kintereillä, vilkasta on meno! Vanhassa kirkossa on onneksi ”karsinat” penkeissä, joten ei hän sieltä pääse livistämään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s