Mehumaija, ystäväni

Nyt on monella mehujen valmistaminen meneillään. Koska minulta toisinaan pyydetään ohjeita aivan alkeista lähtien, niin kerronpa tässä omasta tavastani. Saattaahan siinä olla jotakin uutta ideaa konkarillekin!

Meillä tykätään sekamehusta, joten keräämme erilaisia viinimarjoja sekaisin. Keräämisessä hyvänä apuna on poimuri, jota meillä rohmuksi kutsutaan: Toisella kädellä oksasta kiinni ja kevyt kampaus alhaalta ylös päin – tosi nopeaa. Marjojen puhdistaminen käy kätevästi näin: Noin kolmasosa ämpärilliseen lisätään vettä niin paljon, että roskat nousevat pintaan ja valuvat pois. Välillä sekoitellaan käsin pohjia myöten keräillen uivia lehtiä. Lopuksi kaadetaan lävikköön ja siinäpä onkin osa marjoista jo mehustuskunnossa. Marjojen ruoteja en irroita.

Kun kaadan marjat mehustimen yläosaan, lisään sekaan pakasteesta sulamaan ottamani ”kakkosluokan” mansikka- ja vattupussilliset lisämakua antamaan. Veden tulee kiehua voimakkaasti koko mehustuksen ajan, joten välillä voi joutua tarkistamaan sen riittävyyttä, (ettei käy kuten minulla kerran: Unohdin ulkotöissä koko homman ja pilalle meni kuivilleen jäänyt teräsmaija!)  Noin 20 minuutin kuluttua lasken ensimmäisen mehun kattilaan ja kaadan takaisin marjojen päälle. Kiehuttelen vielä 40 – 50 minuuttia laskien pari kertaa letkusta valmista mehua kattilaan, ettei se vuoda yli. Marjoja ei sekoitella – ne saavat rauhassa muhia loppuun, jolloin katkaisen virran ja annan niiden laskehtia noin kymmenen minuutin ajan. Sen jälkeen kerään marjamössön reikäkauhalla pois sankoon, kaadan lopun mehun talteen, kippaan uuden sangollisen marjoja yläosaan ja jatkan uutta mehustuserää saman tien, kunhan alin vesikattila jälleen täytettynä kiehuu. Mehustetut marjat voi käyttää halutessaan vaikka kiisseleihin tai keittää niistä jälkimehua lisäämällä vettä ja siivilöimällä sitten (samean) mehun eroon. Eräs ystäväni valmistaa mössöstä hillosokerin kanssa hilloa aamupuuroihin, silloin karat on kyllä postettava jo alkuvaiheessa.  Joku kai tekee viiniäkin jätemarjoista, meillä ne viedään kompostiin tai naapurin lampaille.

En lisää sokeria marjojen sekaan vaan tasaisen laadun saamiseksi vasta valmiiseen mehuun. Koska säilytän pulloja jääkaapissa enkä pakasteessa, sokeria on oltava tarpeeksi. Suhde on ollut niin, että kaadan 5 litran kattilaan noin 1,3 kg sokeria ja loput mehua.

Pullotukseen sain niksin kaksikymmentä vuotta sitten tuttavalta: Meilläkään ei enää kuumenneta lasipulloja uunissa – inhosin aina tuota mielestäni hankalaa vaihetta. Teemme näin: Haen varastosta edellisenä päivänä puhtaat pullot pesuhuoneen lattialle ja täytän piripintaan vedellä (jos vesi on kylmää, se lämmetessään nousee jopa ylemmäs kuin pullonsuu). Kaikki bakteerithan heräilevät nyt innoissaan unestaan! Seuraavana päivänä kaadan vedet pois, lisään hanasta viitisen senttiä kuumaa vettä pullojen pohjalle (etteivät poksahda rikki kuumasta mehusta) ja alan täyttää:

Panen tyhjän pullon  muovikannuun ja lisään kiehuvan kuumaa mehua niin paljon, että kaikki kuohutkin ovat valuneet yli. Kumikorkit ovat olleet kuumassa vedessä odottelemassa, nyt nappaan sieltä (hanskat kädessä) korkin ja lupsautan nopeasti tiukkaan paikoilleen. Tämän jälkeen huuhtaisen pullon kuuman veden alla ja jätän makuuasentoon tiskipöydälle noin puoleksi tunniksi. Tämä on tärkeää, koska eloon heränneet bakteerit tuhoutuvat näin myös pullon suun ja korkin kriittisestä välimaastosta – pystyasennossa siihen muodostuisi hetkessä viileämpi väli. Muovikannuun yli valunut mehu kaadetaan takaisin kattilaan, joka siis on koko ajan lähes kiehumispisteessä, ja pullotusta jatketaan.

Kun pulloihin pystyy koskemaan ilman kumihanskoja, nostan ne pystyyn odottelemaan kylmäsäilytystä. Ikinä ei ole homehtunut yhtään mehupulloa! Joskus joku korkki saattaa olla liian väljä johonkin pulloon, silloinhan mehu pilaantuu. Sen huomaa helposti kuitenkin siitä, että kumikorkki ei painukaan luttuun pullon ollessa pystyasennossa, eli tyhjiötä ei enää ole. Se mehu juodaan ensimmäisenä.

Koska varaston vanhaan jääkaappiin ei mahdu koko talven pulloja (eikä minulla niitä niin paljon olisikaan), säilytän sokeroimattomat mehut 10 tai 5 litran kanistereissa isossa pakastearkussa. 10 litran astiaan mahtuu noin 2,5 mehumaijallista mehua. Joskus pakastin marjat syksyllä ja keittelin vasta talvella, mutta sokeroimattomana mehuna ne vievät pakkasesta huomattavasti vähemmän tilaa kuin isot marjapussukat. Kun tarvitaan, otan kanisterin  sulamaan, kuumennan, lisään sokerit ja pullotan kuten syksylläkin. 

Kotimehu on ihanaa, lisäaineetonta juomaa. Kun ostaa sokerit tarjouksesta, hintakaan ei päätä huimaa. Marjoina käyvät kaikki, yhdessä tai erikseen, ja raparperikin on herkullinen ja helppo mehuaines. Jos pakkasessa on tilaa mehutölkeille, voi sokerin määrää pudottaa  ja työ helpottuu muutenkin, koska mehua ei tarvitse kuumentaa niin kuumaksi, vain sen verran, että sokeri sulaa. Ja lasipullovaihekin jää pois.  Eläköön, suomalaiset marjat ja suomalainen Mehumaija!