Maailman paras raparperipiirakka

Laitan tähän vielä uudelleen reseptin, jota olen ahkerasti valmistanut tänäkin keväänä, raparperiaikaan. Linkitin sitä Mantan kyökissä viime vuonna täällä, mutta asian yksinkertaistamiseksi liitän sen itsellenikin -tallelle ja muistiin. Ohje on siis Anna-Maija Tantun toimittamasta kirjasta Hyvää ruokahalua, resepti on Ulla Vesterisen. Olen vähentänyt hiukan sokerin määrää, tuntui liian makealta! Myös valmistustapa on hiukan matkan ja kokemuksen myötä muuttunut.

Raparperipiirakka

  • 3 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 8 dl jauhoja (gluteeniton Sununtai)
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 2½ dl maitoa
  • 150 g voita

Päälle raparperipaloja (olen lisännyt sekaan joskus omenalohkoja ja kuvan piirakkaan myös mustikoita)

Kuorrutus:

  • 100 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl jauhoja (glut.)

Vatkaa munat ja sokeri. Lisää voi maitoon ja kuumenna niin, että rasva sulaa. Kaada hiukan jäätynyt seos muna-sokerivaahtoon. Lopuksi kuivat aineet keskenään sekoitettuna. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille ja ripottele raparperipalat pohjan päälle.

Nypi tai sekoita muulla tavalla kuorrutuksen aineet keskenään. (Olen käyttänyt osaksi myös riisijauhoja, silloin päällys on erityisen rapeaa.) Levitä muruseos piirakalle ja paista 175 asteessa 30-40 minuuttia.

Ohjeesta tulee iso pellillinen herkullista piirakkaa, jonka kyytipojaksi voi halutessaan tarjota vaikka vatkattua vaniljakastiketta. Ohje on alun perin vehnäjauhoille, mutta myös näin gluteenittomana se on älyttömän hyvää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisements
Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Maailman paras raparperipiirakka

  1. sylvi ja Sulo sanoo:

    Kiitos täytyypä kokeilla.
    Tiedätkö mitä voisi maidon sijasta laittaa, kun siskoni ei kestä maitoa.

  2. Ani sanoo:

    Vaikuttaa tosi herkulliselta. Kun sade taukoaa, pitää hakea raparperit. Muutoinkin kiva maanläheinen blogi, joka ei ole täynnä turhanaikaista sisustus ja muotihömppää

    • Kiitos, Ani, kommentista, mukava tutustua! Tämän ohjeen tytär löysi linkittämästäni blogista vuosi sitten ja siitä lähtien se on ollut suosikkiresepti. Pakastin jopa pieniä raparperinpaloja pari pussia talveksi ihan tätä varten…

  3. metsätonttu sanoo:

    Kiitos! Nappaan reseptisi kansiooni ja kokeilen heti nyt sunnuntaina kyläyhdistykselle, kun tulevat laittamaan retkireitin kylteille ja merkatuksi. ❤

  4. sari sanoo:

    Kiitos hyvästä raparperipiirakkaohjeesta , jo kaksi pellillistä mennyt parempiin suihin , Tuonne menee eväslaatikoihin metsään kahvihetken jälkkäriksi. Olen aina raparperiaikaan ihan hukassa kun hyvää ja näppärää ohjetta ei tahdo löytyä mistään , kaikki edellisen kesän ohjeet ovat hävinneet ja kokeilu on aloitettava alusta.. Nyt sinä pelastit pulasta, Tätä leivotaan meillä monta kertaa. Kiitos !

  5. Riitukka sanoo:

    Tämä piirakka oli tosiaan nimensä veroinen. Tein sitä juhannukseksi ja jopa lapsenlapseni ( 7 ja 4 v) kehuivat sitä, joten kiitos!

  6. Hei kiitos raparperireseptistä!Taitavat olla jo liian puisia, mutta kokeilen tavella, kevättä odotellessa, raparperi’hillokkeella’, jota tein keväällä pakkaseen: raparperia pieninä paloina sekä kanelia ja sokeria keitetään välillä hämmentäen hiljaisella tulella. Maistuu myös mielestäni piirakan lisäksi muunakin lisukkeena, esimerkikisi lampaanlihan kanssa. Tuula.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s