Katselin juuri koneellani olevia valokuvia ja totesin, että orvokeistahan pitäisi teitä muistuttaa viimeistään nyt. Siitä on nimittäin jo ainakin kaksi viikkoa, kun kylvin kasvimaan reunaan omat siemeneni ensi kesän kukinta mielessäni! Mutta ehtii vieläkin… On aina yhtä ihanaa löytää talven jäljeltä napakat orvokintaimet ja odotella kauniita kukkia. Mökkihiekalla linnut ovat hoidelleet viime kesänä kylvötyöt, siellä yksittäisiä kukkia on vähän missä milloinkin.
Sitten toinen kuva, joka muistuttaa, tällä kertaa minua, muutostöistä tulotien varressa olevassa pitkässä kukkapenkissä. Tiikerinliljat ovat nääs 
levinneet vähän villisti, nehän pudottavat reippaasti mustia siemenhelmiään. Mutta – en ollenkaan tykkää väriyhdistelmästä! Yhtä aikaa kukkimassa auringonhattu, hanhikit ja siihen sekaan vielä tiikerinliljat…mikä tai mitkä eivät kuulu joukkoon? No, sitä on vielä aikaa miettiä. Olen päätymässä siihen, että siirrän sekä liljat että auringonhatut pois…mutta mitä tilalle? Näinhän se on, että harvoin olen kahta vuotta peräkkäin tyytyväinen johonkin kukkamaan kohtaan. Varmaan tuttua? Kuitenkin pitäisi olla erilaisia ja eri aikaan kukkivia yksilöitä.
Tämä kukkapenkki on kymmeniä metrejä pitkä, siinä on sekä havuja että kukkivia pensaita ja lisäksi perennoja. Hanhikkeja on kolme ryhmää, valopylväiden ympärillä, ja vaikka vielä kesäkuussa luulin niiden paleltuneen, kukinta on jälleen runsas. Leikkaan ne muutaman vuoden välein aika matalaksi, joka vuosi kuitenkin ainakin latvat pois. Mongolianvaahteroita on myös kolme tässä kukkamaassa, sekä sopivan korkeutensa että upean syysvärinsä vuoksi. Ja tuo sievä pikkusydän, sehän kukkii koko kesän! Eipä taida muuta yhtä ahkeraa kukkijaa ollakaan!
No, taas horjahdin orvokkipolultani ties minne, mutta menköön nyt tällä kertaa näin. Lähden jatkamaan kesken jäänyttä kurkkujen säilömistä ja jätän sinut lukemaan muita blogeja. Kuitenkin, tapaamisiin!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
