On ollut kylmää, yöllä jopa kuusi pakkasastetta. Kasvihuoneessa tomaatit ovat pärjänneet lisäaputeltassaan lämmittimen avulla ja ensimmäiset kukatkin ovat jo auenneet.
jotka nyt odottavat jatkokäyttöä. Ehkä aitaan tai sitten jonnekin muualle, jos keksin järkevämpää.
Vadelmat, kaikki viisi riviä, on kiinnitetty V-tuentaan rimoihin
ja kasvimaalle kylvin porkkanat, palsternakat ja pinaattia. Muut siemenpussit saavat vielä odottaa sään lämpenemistä. Yksi mansikkarivi sai lähdön, senkin tilalle tuli varhaisperunaa kaksinkertaisen harson alle kuten toinenkin perunarivi peitettiin.
Myöhemmin laitamme muualle lisää perunaa, kunhan saamme istutusjoukkoja paikalle. Sitä varten isäntä jo ajeli kultivaattorilla tulevalla perunamaalla:
Kotilahden vedenkorkeus vaihtelee suuresti, toista metriä, joten onneksi kiinnitimme laiturin narulla puuhun viime syksynä.
Nyt järvi on jo sula, katiskat ja vene on laitettu vesille. Tässä kuvassa on kuitenkin sitä helpointa mahdollista kalastusta:
Kunpa sää lämpenisi viikonlopuksi, odottelemme tyttären perhettä keväthommiin. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja mummoille!
Vappuna kävimme Viherlandiassa lounaalla hyvien ystävien kanssa
ja ainahan sieltä puutarhamyymälästä jotain kivaa mukaan tarttuu. Tällä kertaa esimerkiksi nämä nipsut
navetan seinustalla kasvavalle köynnösruusulle.
Kotona lämmitimme rantasaunan ja pääsin heittämään talviturkin tuonne jäiden sekaan.
Mutta sitten se kukko-juttu. Saimme viime kesänä ihanan pienen kukkopojan, joka oli niin kesy, että hyppäsi hetkessä syliin.
Talven mittaan siitä kasvoi kanoihin verrattuna melkoinen jätti
ja mistä lie aiheen saanut, se alkoi vihata yhtä kanaa. Raukka ei päässyt kunnolla syömään ja jos se hyppäsi alas turvalliselta orreltaan, kukko hyökkäsi heti alistamaan ja polkemaan sitä. Nyt ulkotarhan myötä tilanne paheni entisestään: Kanaraukka ei saanut tulla edes ulos. Sen selästä lähti raskaan kukon alla paljon höyheniä ja iho raapiutui.
Vappuna näin sitten kamalan tapahtuman, kun tuo syrjitty lennähti ikkunalaudalta ulos toisten sekaan ja kukko pinkaisi heti toiselta puolen suurta tarhaa sen kimppuun. Se sai pakenevan kanan kiinni ja hyppäsi maahan lyyhistyneen uhrin päälle, hakkasi voimakkaasti nokallaan sen päätä ja sai seurakseen vielä toisen kanan, joka tuli myös nokkimaan tätä raukkaa. Toki pelastin reppanan tilanteesta, mutta seuraava yö menikin sitten miettiessä. Näin ei voi jatkua! Päätin, että kukko saa lähteä. Helppo se olikin kiinni ottaa, kun oli alkanut jo minullekin uhitella: Se hyppäsi aivan viereeni rähisemään tarhassa olevan laatikon katolle eikä tarvinnut edes kumartua, kun nappasin jaloista kiinni. Eräs ystävä vei sen toistaiseksi itselleen, jatkosta en tiedä joutuuko pataan vai ei. Mutta seuraavana päivänä meille tuotiin sukulaispaikasta uusi ”käytetty” silkkikukko, joka on kooltaan ja painoltaan ehkä kolmanneksen edeltäjästään. Nyt kelpaa kanojenkin! Talven sisälläolo ja matkarasitus oli aiheuttanut vähän ulkonäköpaineita
mutta seuraavana päivänä tartuin kynsileikkureihin ja lämpimään Fairy-veteen. Kakkapaakut kynsistä ja kannuksista saivat lähdön ja kun varoen harjasin pesuvettä sen niskaan ja töyhtötukkaan, tuntui siltä, että se jopa nautti. Lopuksi kuivasin vanhalla lakanalla niin hyvin kuin vain voin
ja kylläpä tuli puhdasta. Jalat nousivat keveästi, paakkuja ei enää ollut kynsissä.
Kun se tarhassa sitten vielä pääsi kuopimaan itselleen kunnon hiekkakylvyn pitkän talven jälkeen,
niin silmiä häikäisi sitä katsellessa.
Kanatkin lepäilivät onnellisina ja venyttelivät siipiään auringon lämmössä
eikä meillä nyt enää kukaan kiusaa ketään. Ei edes se yksi, joka kukon kanssa alkoi reppanaa nokkia. Pari päivää kuitenkin kului, ennen kuin kiusattukin sen uskoi: Se kurkki pelokkaana ikkunalla muita eikä uskaltanut tulla ulos ennen kuin kannoin sen toisten joukkoon. Nyt sillä on iloinen mieli ja höyhenpuku korjaantuu kesän mittaan ihan itsestään. Sitten kaikki ovat jälleen hienoja rouvia!
mutta sää on pysytellyt kylmänä. Se paksu lumikerros, joka viikko sitten tuli meidänkin pihaamme
on kuitenkin suurin piirtein sulanut. Linnuilla oli suuri hätä, sillä muuttolinnuille ei löytynyt syötävää. Meilläkin punarinnat, peipposet ja töyhtöhyypät tulivat mustarastaiden kanssa aivan seinustalle, josta kolasimme lumia ja heittelimme kauraryynejä, leivänmuruja ja kuorittuja auringonkukan siemeniä. Tiaiset ja viherpeipot osaavat tulla ruokinta-automaatille, mutta punarintaa en siellä nähnyt. Se hyppeli maassa etsimässä ylhäältä putoavia murusia. Mustarastaita oli useita
ja tikkakin etsi vanhan koivupökkelön sisältä toukkia.
Isäntä putsasi kaikki 16 linnunpönttöä, vain kolme oli ollut asumatonta.
Sitten rämmimme lumisohjossa hakemaan loput idätettävät perunat autotalliin. Vielä kolme laatikollista syötäväksikin, tuolla yli 100-vuotiaassa kivikellarissa ne säilyvät hyvin ainakin juhannukseen saakka.
Kurkipariskunta on useana vuonna pesinyt jossain rantaniityllä ja nytkin toinen puolisoista etsiskeli lumesta paljastuneelta perunamaalta jotain syötävää.
Jos talviaikaan iltasella istahdan television ääreen, minulla on vakiona sukankudin käsissäni. Lihasmuisti toimii eikä puikkoja tarvitse edes vilkaista, kun en kuvioita harrasta. Neulon vaan vauhdikkaasti perussukkia, jotka jossain vaiheessa – viimeistään sen jälkeen, kun nivelrikko lopettaa tämän työn – ehkä löytävät omistajat itselleen vaikka kaikki eivät tällä hetkellä oikein mahdu edes tuohon pyykkikoriin. Nyt toivon, että pääsemme pihatöihin – jospa nuo kaksi viimeistä lankakerää jäävätkin ensi talvea odottaaan!
Vaikka lunta oli ennätysmäärä, se suli sitten kuitenkin nopeasti sään lämmettyä. Kävimme jokakeväisellä koskikierroksella, upeaa oli! Tässä Riuttakoski Multialta.
mutta sitten sää kylmeni ja lunta on jälleen ihan tarpeeksi.
Helmikuun lopussa kylvetyt tomaatit ovat vaikeuksissa, mieluusti jo siirtäisin maitotölkkeihin koulitut taimet lasikuistilta kasvihuoneeseen – siellä kun onneksi on lämmitys. Mutta seitsemän asteen pakkanen on jo liikaa. Kokosimme terassille harsoista ja pöydistä tilapäisen teltan,
ja jos sää oli sopiva, kannoimme muovilaatikoissa olevat taimet osaksi päivää sinne.
Nyt pihalla on päivisinkin pakkasta, joten jälleen tuli eteen muutto kuistille. Siellä on kasvivalo ja pidämme tilan hyvin viileänä niin pituuskasvu on maltillisempaa. Kuusi tomaateista on kylvetty pari viikkoa aiemmin kuin muut, niissä on jo nuput.
Vaikka nämä varhain kylvetyt tomaatit ovat nyt liian pitkiä, ei huolta. Istutan ne makuulleen kasvihuoneen multaan sitten kun on se aika. Varteen kehittyy lisää juuria ja kasvu vain paranee, tämän tiedän vuosien kokemuksesta. Latva kääntyy itsekseen pystyyn muutamassa päivässä.
Lobelia Cambridge blue on kasvanut jälleen upeasti
ja pitkä kurkku saa kasvaa kuistilla niin kauan, kunnes uskallan siirtää taimet laatikoissaan kasvihuoneeseen. Tästäkin on jo vuosien kokemus ja viimeistään juhannuksen maissa on yleensä saatu ensimmäiset maistiaiset. Kasvihuoneen multa on keväällä liian kylmää, mutta kun kasvusto on koko ajan laatikoissa, siirto onnistuu hyvin ja tietenkin myös sato aikaistuu.
Nyt odotellaan koska kotilahti vapautuisi jääkannestaan. Useana vuonna talviturkki on heitetty sinne tähän aikaan, nyt ei voi sellaisesta muuta kuin haaveilla.
Viime viikolla tämä mummu täytti 75 vuotta. Lasten perheiden kanssa olimme kahvitelleet jo etukäteen – aiennetun pääsiäisen yhteydessä – sillä myöhemmin halusimme lähteä jonnekin isännän kanssa ihan vaan kahdestaan. Miten sattuikin niin sopivasti, että suuresti ihailemani Diandra esiintyi juuri oikeana päivänä Tampere-talon suuressa salissa. Sinne! Ja kun tuohon elämykseen lisäsi vielä yön viereisessä Courtyard by Marriott -hotellissa, niin olihan reissu. Hotelli oli tuttu jo syyspuolelta, joten tiesimme, että sieltä johtaa suora käytävä Tampere-taloon ja siksi juuri halusimmekin sinne. Kaikin puolin mukava yöpymispaikka. Oli helppoa vain kävellä konserttiin ilman ulkovaatteita! Isoon saliin mahtuu 1800 henkeä ja melkein kaikki paikat olivat käytössä. Vain takareunoilla näkyi olevan tyhjää. Kuvia ei saanut konsertin aikana ottaa, mutta odotellessani ihastelin suuren salin erikoista kattoa.
Kuuntelin Diandraa jo Keuruun kirkossa joulukonsertissa,
nyt aiheena oli ”Music of Divas”, suosikkisäveliä suurilta taiteilijoilta. Kapellimestari Antti Rissasen johdolla 11 taitavasta soittajasta koottu orkesteri esitti Diandran kera maailman tunnetuimpien artistien isoja hittejä. Diivoista oli musiikkinsa kautta mukana mm. Whitney Houston, Celine Dion, Cher, Tina Turner, Gloria Gaynor, Madonna, Louis Amstrong, Barbara Streidand, Queen ja niin edelleen. Orkesterin jäsenet olivat tuttuja esimerkiksi Elänäni biisistä, Suomilovesta, Vain elämää, Tähdet tähdet ja Tanssii tähtien kanssa ohjelmista.
”What a wonderful world” tuo mieleeni aina tämän juhannuksen kaukaa nuoruudesta. Lämmin kesäyö, mökkiranta, punarinnan laulu ja kannettavasta matkaradiosta Louis Amstrongin karhea ääni. Maailma oli todella ihanaa ja yhdessä olemme taivaltaneet sitä nyt jo yli 50 vuotta. Aivan värisin muistoissani – voiko kukaan kauniimmin laulaa kuin Diandra?
Whitney Houstonin lauluista kuultiin tietenkin Bodyquardista tuttu ” I will always love you” ja arvasin, että Gloria Gaynorin lauluista esitetään ”I will survive”. NIIN upeaa! ”The show must go on” sai aikaan melkoisia tuntemuksia. Kun lopputaputuksista ei tullut loppua, saimme kuulla vielä iki-ihanan ”Memoryn” Cats-musikaalista. Oli mahtava ilta, melkein leijailin jossain tuolla katossa loistavien tähtien joukossa.
Kun kaksi ja puoli tuntia oli kulunut ja viimeisetkin taputukset vaientuneet, kävelimme käytävää pitkin hotellin puolelle ja pyysimme baarin tarjoilijaa valmistamaan meille 75-vuotis-coctailin yömyssyksi. Näissä on kuulemma ainakin giniä, limeä ja seljankukkaa. Raikasta, sopi hyvin illan päätteeksi.
Aamiaisen jälkeen lähdimme tyttären kanssa käväisemään Ikeassa, sitten hyvän ystävän luona Kangasalla ja lopuksi vielä miniää moikkaamassa. Ihanat sävelet soivat vieläkin sielussa ja maljakossa hehkuu ystävältä saatu kaunis ruusukimppu.
Maailmassa on tällä hetkellä liian paljon surullisia asioita ja elämä tuntuu ahdistavalta ja raskaalta. Aamuisin uutisia on pelottavaa lukea: Mitähän pahaa on jälleen tapahtunut? Siksi ja juuri siksi joskus on hyvä pysähtyä ja vain unohtaa. Kun saa tuokion nauttia jostain ihanasta: musiikista ja vaikka muistosta rakkaan, matkaradion sekä punarinnan kanssa, niin sitten taas jaksaa.
I see trees of green red roses too I see them bloom for me and you, and I think to myself: What a wonderful world.
I see skies of blue and clouds of white the bright blessed day the dark sacred night. And I think to myself: What a wonderful world.
The colors of the rainbow so pretty in the sky are also on the faces of people going by. I see friends shaking hands saying, ”How do you do?” They’re really saying I love you.
I hear babies cry I watch them grow, they’ll learn much more than I’ll ever know and I think to myself: What a wonderful world. Yes, I think to myself: What a wonderful world!
Talven ote on jatkunut kovin pitkään mutta toiveikkaina kävimme kuitenkin hakemassa kellarista perunoita itämään varhaiskylvöä varten. Samalla toimme myös joriinit, harmi vaan kun yksi tärkeä juurakko oli tuhoutunut. Viime keväänä kokeilin ensi kertaa helppoa esikasvatusta: Laitoimme isännän kanssa juurakot ämpäreiden tai laatikoiden sijasta ohuisiin, mustiin jätepusseihin, joihin lisäsimme pohjalle ja reunoille hiukan edellisen kesän kurkkujen multaa. Kasvihuoneen nurkassa on nimittäin aina kasvamassa pitkää kurkkua isoissa laatikoissa. Ne ovat aluksi lasikuistilla ja kun sää on kesäkuussa tarpeeksi lämmin, kannamme laatikot suuriksi kasvaneiden taimien kanssa paikoilleen.
Tämä multa uusiokäytettiin joriineille eikä sitä enempää tarvittukaan, sillä painelin pussit tiiviisti toistensa kylkeen. Hiukan ripottelin pinnallekin ja sitten kastelu.
Laatikot jätettiin autotalliin esikasvatukseen. Vuosi sitten hämmästyin iloisesti siitä, miten hyvin juuristo oli kasvanut ahtaissa kasvupaikoissaan, pienen multamäärän kanssa! Toivottavasti nyt käy yhtä hyvin.
Sain vierailta pääsiäisenä tällaisen erikoisen kukan. Ihan vieras minulle, nimi on kuulemma Medinilla. Saapa nähdä, miten se pärjäilee.
Mutta kaipa kesäkin pikkuhiljaa tulee. Sää on lämpenemässä, joutsenet ruokailevat läheisellä salmella ja ensimmäinen kiurukin on kuulemma nähty!
Lumiset maisemat eivät tuo mieleen kevättä, ennemminkin talviaikaa.
Meillä vietettiin pääsiäistä jo viikko sitten, kun esikoinen tuli pienelle lomalle Ranskan työmaalta ja tyttären perhekin ehti mukaan. Oma mämmi maistui kaikille, jopa saksalaiselle miniälle! Ja olihan se kyllä tosi hyvää, pikkuväki popsi aamupuuronakin. Tässä pikkupiikojen koristelema pasha.
Samalla vietettiin etukäteen myös mummin synttäreitä ranskalaisen shampanjan kera.
Oli mukavaa olla taas kaikki koossa. Nuoret hankkivat viime kesänä käytetyn paljukärryn, joka on ollut nyt meillä talvivarastossa. Kyllähän me vanhatkin siitä nautimme.
Kun pappa oli pikkurengin kanssa pilkillä, keräsin pikkupiikojen kanssa museotalon led-kynttilöiden paristot ja päällystimme niiden päät teipeillä ohjeiden mukaan. Kylläpä kävi näppärästi!
Kanat muuttivat kesäkanalaan, sillä kevään sulamisvedet toivat mukanaan talvikanalana toimivaan kellarikerroksen puuvarastoon ikävän yllätyksen. Se taas tietää kaivurihommia ensi kesälle, huoh! Ja koska pääsiäinen juhlittiin jo viikko sitten, kanalan väki sai kaikki vihreät herkut ilokseen. Ohran oras oli oikein maittavaa.
Kellarin oven eteenkin muodostuu nyt sulamisvesistä lätäkkö, joka sitten jäätyy. Monet kerrat isäntä on joutunut hommiin, että saadaan perunoita haettua. Tuossakin tarvitaan sitä kaivuria sitten keväällä.
Ulkoa ei löydy ruokaa linnuille, ruokintapaikalla on usein kova vilske. Tässä urpiaisia.
Nyt on hiljainen viikko meneillään. Kiirastorstain messu Keuruun kirkossa oli jälleen mieliä rauhoittava
Etsin netistä ohjetta herkkuun, jota olen toisinaan ostanut uimahallin kahviossa. Täältä bongasin sellaisen, johon kaapista sattui suurin piirtein löytymään valmistusaineet. Meillä oli suolapähkinöitä, siksi lisäsin niitäkin ohjeesta poiketen. Ranskankerma oli meillä 200g ja hyvin toimi sekin, maitotiivistettäkin laiton pohjaan vain kolmasosan ja loput kaksi kolmasosaa kakun päälle. Eli ei se aina niin tarkkaa ole, hyvää tuli näinkin.
Pohja:
pakettti Digestive-keksejä
100 g voita
Täyte:
400 g (2 rasiaa) maustamatonta tuorejuustoa
½ purkkia karamellisoitua maitotiivistettä
noin 180 g ranskankermaa
2 rkl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
3 munaa
Pinnalle:
½ purkkia karamellisoitua maitotiivistettä
suolapähkinärouhetta
sormisuolaa
Hienonna keksit, itse käytin muovipussia ja kaulinta. Sulata voi ja sekoita keksijauhon kanssa. Tässä vaiheessa käytin sauvasekoitinta. Levitä irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos tiiviisti pohjalle ja hiukan myös reunoille.
Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella, lisää karamellisoitu maitotiiviste, ranskankerma, fariinisokeri, perunajauho, vaniljasokeri ja suola. Vatkaa tasaiseksi ja lisää lopuksi myös munat vatkattavaksi. Kaada täyte pohjan päälle. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Tarkkaile ja peitä leivinpaperilla, jos tummuu liikaa. Sammuta uuni, jätä kakku jäähtymään noin tunniksi uunin luukku raollaan. Säilytä jääkaapissa seuraavaan päivään tai ainakin neljä tuntia.
Irrota kakku vuuasta, siirrä tarjoilulautaselle. Notkista loput kondensoidusta maitotiivisteestä kulhossa mikrossa, 10 sekuntia kerrallaan, sekoita välillä. Levitä lastalla kakun päälle. Ripottele pinnalle suolapähkinärouhetta ja jos haluat käyttää sormisuolaa, ripottele se vasta juuri ennen tarjoilua.
Yöpakkasten myötä saimme hankikannon ja sehän auttoi kovasti kevätleikkauksissa. Nyt on kaikki omenapuut käyty läpi, ainakin suurin piirtein,
marjapensaat nukkuvat vielä syvässä hangessa. Sen verran tutkin niitä, että mustissa viinimarjoissa ei näy äkämäpunkin pullistamia silmuja, jospa se riesa olisi meiltä kadonnut lopullisesti. Muutama vuosi sitten vanhan talon puutarhassa jouduimme hävittämään pensaita tuon ikävän ongelman vuoksi.
Niin, kevätleikkauksia tehtiin isännän kanssa, mutta onhan meillä ollut apulaisiakin,
sillä nyt kun pääsimme hankikannolla tutkimaan puutarhaa lähempää, totesimme, että kauriita on sittenkin ollut vierailulla useamman kerran. Papanoita ja pieniä sorkan jälkiä oli yltympäriinsä ja marjapensaita sekä hedelmäpuita oli napsittu sieltä ja täältä.
Tuo kaikki ei kuitenkaan ole se suurin ongelma, vaan jänikset. Laitoimme onneksi syksyllä korkeat verkot entisten tilalle, mutta yksi oli päässyt aukeamaan vai oliko pitkäkorva osannut sen itse painaa sopivasti luttuun.
Punakaneli-parkaa on syöty jo monena vuonna. Kuten kuvasta näkyy, se nakerrettiin aivan ympäriinsä verkon yläpuolelta muutama vuosi sitten, jolloin jouduimme katkaisemaan rungon. Tosi harmi, sillä puu oli jo aika iso, satoisakin. Uusia oksia alkoi kuitenkin versoa alempaa, osa jo mukavan kokoisiakin, mutta nyt kaikki alkaa taas aika lailla alusta. Hedelmäpuita on meillä useammassa paikassa, eli puutarhan aitauskaan ei voi tulla kyseeseen. Mutta taistelu jatkuu!
Pääsiäistä kohti ollaan jo kulkemassa, ensimmäinen annos mämmiäkin on pakkasessa. Tästä on hyvä jatkaa.
Ihanasta Lapin lomasta on muistona kimppu keväisiä koivunoksia. Ne puhkesivat hiirenkorville kyllä vauhdikkaasti.” Lapissa kaikki kukkii nopeasti…”
Hiihtolomalla saimme pikkurengin muutamaksi päiväksi mummolaan. Koska hiihtämisestä ei vesikelin vuoksi tullut mitään, kävimme kaksi kertaa kuntosalilla ja uimahallissa, ihan mukavaa toimintaa sekin. Kiva juttu, kun pappa sai apua pihatöihin, tässä autetaan kevättä lapioimalla enimpiä lumia terassilta.
Saskatoonien luona pikkurenki huomasi yhtenä aamuna erikoisen möykyn
joka tarkemmin katsottuna oli yksinäinen kauris. Ovatkohan sen kaverit joutuneet ilveksen ruuaksi? On jotenkin erikoista, että se tuli seuraavana päivänä uudestaan samaan paikkaan makailemaan. Onko aukealla pellolla turvallisempaa olla kuin metsässä? Kyllähän se toki pois hätisteltiin, tuolla alueella kun on aivan liikaa sille sopivia herkkuja.
Olen urakoinut kolmella leipomiskerralla yhteensä 15 kg ruisjauhoja leipäsiksi,
taitaa riittää pitemmäksi aikaa! Onneksi mahtuvat pakkaseen, sillä marjoja on syöty ahkerasti.
Pari viikkoa sitten kylvin hiukan tomaatin siemeniä ja purjot sekä lobeliat. Ne ovat jo hienosti itäneet ja kasvavat nyt viileällä lasikuistilla kasvivalon alla. Tänään jatkoin kahdella uudella tomaattilajikkeella, joten kesä taitaa sittenkin, lumesta huolimatta, kurkistella jossain tuolla melen sopukoissa.
Ei ole vuodet veljeksiä! Vuonna 2020 nurmikko oli tähän aikaan, lumettomana talvena, vihreää ja aloittelimme jo kevättöitä,
nyt Lapin matkan aikana pienet pihatiet olivat kadonneet. Olimme sopineet, että vain päätie aurataan tarvittaessa, kyllä me itse sitten lapio- ja kolahommat hoidamme. Pääovelle menevä kapea tie näytti tältä
eikä portaitakaan erottanut.
**
Pikurenki oli onneksi paikalla ja auttoi lapiohommissa ja niin saatiin nopeasti pihapolut kuntoon.
Vanhan talon pihapiirissäkin riitti lapioimista
ja terassi, jonka lumimäärän luulimme jo olevan täysi, oli tuiskutuksen jäljiltä tämän näköinen.
Leikkimökille ei pääse, ei taida ovikaan aueta!
Mutta sitten tuli suojasää avuksi. Onneksi satoi hiukan luntakin liukkautta estämään. Oravan jäljet näkyivät niin nätisti kun se oli hypellyt pihamäntyyn käytyään ensin lintujen ruokintapaikalla.
Syksyllä, syysloman aikaan, järvi jäätyi. Vesi oli silloin aika korkealla.
Onneksi laituri oli aiemmin kiinnitetty köydellä rantaan.
Nyt järven vesi on kadonnut jonnekin, sama laituri nököttää ihan maalla. Rannassa on lähteitä, siksi se on sula usein talvellakin ja metsän eläimet voivat käydä juomassa.
Lunta on kuitenkin niin paljon, että sen sulaessa vesi varmasti nousee kuten aikaisempinakin keväinä. Kuva on otettu viime huhtikuussa.
Tämä talvi on kyllä ollut ennätyksellisen luminen. Onneksi laitoimme korkeita verkkoja omenapuille, toivottavasti jänikset eivät ole päässeet nakertamaan ainakaan runkoja. Eihän tuonne jaksa edes lähteä mahdollisia tuhoja tarkastamaan, paksujen hankien keskelle!
Olemme usein käyneet Ylläsjärvellä juuri ennen hiihtolomia, jolloin ruuhkista ei vielä ole tietoakaan. Nytkin olimme varanneet tutun mökin jo puoli vuotta sitten, eroa entiseen oli kuitenkin: matkaan lähdettiin kolmen sukupolven voimin. Olin suunnitellut ruokailut ja välipalat huolellisesti ja valmistanut etukäteen tarjottavaa jo kotona mahdollisimman paljon, ainakin puolivalmiiksi, pakkaseen. Juuri ja juuri saimme kaikki kassit ja pussukat mahtumaan autoon ja suksiboksissa oli voitelukassin lisäksi seitsemän hengen sukset ja monot. Isännän kanssa ajelimme reilut kymmenen tuntia lauantaina kipakassa pakkassäässä
ja sunnuntai-aamuna Kolariin saapui yöjuna, joka toi tullessaan lisää iloisia matkaajia autonsa kera.
Pohdin etukäteen, mitä tärkeää me vanhat haluaisimme näyttää uusille tulijoille ja jo heti ensimmäisenä päivänä ajelimmekin sitten ihastelemaan Lainion jäähotellia, joka rakennetaan joka vuosi uudelleen. Tänä talvena seinäveistosten aiheena oli suomalainen mytologia.
Tämä paikka on aina yhtä upea kokemus veistoksineen ja jäisine huonekaluineen!
Illalla seurasimme presidentinvaalia ja maanantaina mittari näytti edelleen -26 astetta. Lähdimme käväisemään pikkurengin kanssa Ruotsin puolella, iltapäivällä suunnistimme joukolla Ylläksen rinteille.
Ei laskettelemaan, vaan gondolihissillä korkeuksiin ja se kyllä kannatti, sillä pakkasta olikin yläilmoissa vain 12 astetta! Auringonlasku huipulta ihailtuna oli ikimuistoisen kaunis.
Tiistaina tytär lähti hiihtämään miehensä kanssa, me vanhat ja viluiset pakkasimme pikkuväen autoon ja huristelimme maisematietä Äkäslompolon puolelle. Joka vuosi käymme tutulla porotilalla ostamassa lihaa ja erityisesti pikkupiika toivoi näkevänsä poroja. No, lihaa saatiin, mutta poroja ei näkynyt. Siinä emännän kanssa jutellessani pihaan tupsahti kuitenkin tilan vanha isäntä, joka oli juuri lähdössä ruokkimaan porojaan. Rohkenin kysyä, josko voisimme seurata mukana ja hänelle se sopi. Niin ajelimme peräkkäin, tien haara sinne, toinen tänne. Ei aavistustakaan, missä olimme, mutta lopulta edessä oli parkkipaikka ja iso poroaitaus. Voi mahdotonta miten paljon poroja!
Eikä tässä vielä kaikki. Portti avattiin ja mekin pääsimme sisäpuolelle, eläinten joukkoon.
Tämä näky jää kyllä varmasti kaikkien mieleen.
Isäntä kertoi, että on jo eläkkeellä, mutta porojen hoito on hänelle elämäntapa. Koska luonnosta ei enää löydy tarpeeksi ravintoa, eläimiä on ruokittava rehulla. Kiittelin ystävällistä miestä moneen kertaan. Olihan siitä hänellekin vaivaa, kun odotteli meitä risteyksissä, mutta hän halusi kuitenkin tuoda pikkuväelle iloisen tuokion. Ehkä hänkin oli pappa, en huomannut kysyä!
Koska oli laskiaistiistai, meilläkin oli hernekeittoa ja täytimme mukana tuotuja pullia niin paljon, että varmasti kaikki saivat tarpeekseen.
Keskiviikkona kylmyys alkoi vähän hellittää ja pääsimme kunnolla hiihtelemään. Ahvenkankaan alueella on relun neljän kilometrin latu, joka on niin hyvä, että pikkupiikojen mukaan ”sitä voi hiihtää vaikka silmät kiinni”.
Ladun varressa, suoalueella, kasvaa käkkyrämänty, jota olen seurannut yli kymmenen vuotta. Eihän se oikeastaan kasva, elelee vaan. Kerroin siitä pikkuväelle ja sitä käytiinkin jatkossa tervehtimässä joka päivä, Tuo kitukasvuinen puu tuo aina mieleeni sadun, jonka olen heillekin kertonut ja jälleen he sen halusivat kuulla. Täällä, klik, olen siitä aiemmin kirjoittanut.
Pikkurenki toivoi moottorikerkka-ajelua ja sekin järjestyi Eelin kaupan vieressä olevan vuokraamon turvallisella radalla, lapsille sopivalla ajopelillä.
Torstai ja perjantai olivat oikein hyviä hiihtopäiviä. Jakaannuimme eri porukoihin niin, että osa lähti pidemmille lenkeille, osa lyhemmille
ja osa laskettelemaan. Kaikille toiveiden ja voimien mukaan. Sehän onnistuu kun on monta aikuista mukana!
Viikko kului kovin nopeasti ja vähän haikeina jouduimme pakkaamaan jälleen kaikki pussukat ja nyssykät. Kodikas mökki jäi odottamaan uusia tulokkaita.
Hiihtolomakausi alkoi ja autoliikenne oli palatessa valtavaa – koko ajan tuli vastaan suksiboksiautoja yhtenä nauhana. Sääennuste oli kehno, mutta lumen pöllyämistä lukuunottamatta ajokeli oli kuitenkin melko tyydyttävä. Me lähdimme seitsemältä aamulla ja olimme kotona kuudelta illalla, tyttären perheellä meni toista tuntia kauemmin. Lapissa on kyllä ihana olla, mutta ajomatka tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta. Vieläköhän ensi vuonna jaksetaan? Olemme nyt lomailleet samalla alueella yhdeksän kertaa, ehkä se kymmenes täytyy vielä saada mukaan. Toivotaan niin!
Pikkurengin koulutehtävissä oli kysymys siitä, miten päivä sujui. Vastasin, että tosi hyvin mutta sitten kysymys jatkui: Miksi sinusta tuntuu nyt siltä? Siihen sanoin, että olen onnellinen, koska sain jakaa kaikki nämä Lapin ihanuudet juuri heidän, laspsenlasten, kanssa. Ja niinhän se oli. Meille vanhoille tuo kaikki oli jo ennen koettua mutta ensikertalaisille toivoin elämyksiä ja ihania muistoja – niitähän he saivatkin runsain mitoin. Kiitokset myös mökin omistajalle, kanojen hoitajalle ja lumen auraajalle, ilman teitä ei tämäkään elämysloma olisi ollut mahdollinen!
tai kyllä jo rapisteltiinkin, alustavasti. Kaikki tarvittava on hankittu ja kun on tarpeeksi ajoissa, saa sitä mitä haluaa tai tilaa. Vuosi vuodelta yritän vähentää kasvatusta, joten lajikkeetkin ovat vähentyneet.
Tänä keväänä tomaateissa löytyy Virosta tilaamaani suklaatomaattia sekä paikallisesta K-kaupasta viimevuoden aikaisinta lajiketta, keltaista Sungoldia. Shirley on ollut kasvussa ennenkin mutta tuo soikea kirsikkatomaatti on uusi itselleni.
Pitkästä aikaa päätin kokeilla purjoa, joka vaatii yleensä hyvin pitkän esikasvatuksen mutta tämä lajike pitäisi olla nopeampi.
Kurkut kuuluvat myös esikasvatettaviin, toki vasta myöhemmällä ajalla.
Lobelia lähtee vauhtiin tosi hitaasti, tämä Cambridge blue on minusta ihan kaunein, Sitä ei yleensä löydä taimina, joten olen aina hankkinut siemeniä ilokseni. Tuo matala samettiruusu on aina yhtä helppo ja pitkään kukkiva.
Näitä ihania papuja olen usein tilannut Korpikankaalta, niin nytkin. Kiehautan ja pakastan talvea varten monta pussukkaa.
Monta muutakin pussia löytyy vanhasta kenkälaatikosta, porkkanasta ja punajuuresta alkaen. Palsternakka, pinaatti, herne… mitähän vielä. Mutta tämä esikasvatus on nyt hoidettava ensimmäiseksi ja sitä varten onkin jo muhkea maitotölkkivarasto odottamassa!
Koko Suomessa on tammikuussa ollut ankaria pakkasia. Välillä kääntyi jo plussan puolelle, mutta sitten taas hytistiin. Niin tälläkin viikolla, mikäli ennusteihin on uskomista. Aloinkin miettiä, ovatko omenapuut enää elossa, sillä syksyn lehdethän jäivät niihin vaikka talvi tuli.
Loppiaisena kävin taittamassa tärkeimmästä puustamme oksan ja laitoin maljakkoon, sillä halusin saada selville, mitä sille kuuluu. Meni kaksi viikkoa, mutta ei tapahtunut mitään
mutta kolmannen viikon lopulla alkoi jo hiukan vihertää. Tällä hetkellä, neljän viikon kuluttua siitä kun oksa pääsi sisätiloihin, näyttää tältä:
Kaikkiin silmuihin ei eloa ole tullut eikä yhtään kukkanuppua näy. Mutta siltikin, elämää on! Hieno juttu. Meillä on vain nelos- tai viitosvyöhykkeen omenapuita, mutta tämä yksi puu on erilainen: Sain oksan ystävältä Mäntsälässä kasvavasta herkkulajikkeesta, kasvatin itse kotipihan puun siemenestä alkuvarren ja vartoin uuden alun hyvän ystäväni Topin kanssa. Hänen terävällä puukollaan ja vakaalla kädellään vinot viillot onnistuivat helposti ja oma osuuteni oli silloin vain kieritellä ynpärille niini ja vaha. En siis tiedä, onko se vaikka kakkosvyöhykkeen lajike ja mikä oli se oma, siemenestä kasvattamani, vaikka se oli punakanelista. Omenahan oli tietenkin risteytymä. Istutimme puun yli 30 vuotta sitten lähelle taloa, itäpuolelle, ehkä paikka olisi suojaisampi kuin avoin pelto. Uteliaisuus kuitenkin tyydyttyi, kun otin varaslähdön kasvuun sisätiloissa ja näin tuloksen.
Myös tammi ja lehmus ovat vielä täynnä lehtiä. Jänikset ovat kiitettävästi auttaneet nakertamalla pois kaikki lehmuksen juurivesat. Joskus näinkin!
Mutta angervoja niiden ei tarvitsisi syödä.
Ehkä ilvekset ovat harventaneet kantaa jonkun verran, ainakin jäljistä päätellen. Kauriitakin on joutunut niiden saaliiksi eikä tätä suloista näkyä tämä vuonna ole keittiön ikkunan alla voinut enää ihailla. Noh, paljon tuhoa nekin tekevät, että en hirveästi kaipaa!
tai oikeammin nykyisen keuruulaisen, kuvataitelija, taideopettaja Juhani Järvisen kanssa. Kyllä olikin upea luento kulttuuritalo Kimarassa! Akseli Gallen-Kallela (1863-1931) oli yksi suurista taiteilijoistamme, jonka teoksista osa on maalattu hänen Keuruun vierailujensa 1886-1892 aikana.
Keuruulla maalatuista teoksista löytyi lista täältä, klik.
Itselleni tutuin maalaus on vuodelta 1889 ”Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa”. Vasemman kuvan päähenkilö, Maria Raunio, on myöhemmin tullut tunnetuksi kansanedustajana vuosina 1907-1910. Teoksesta voit lukea enemmän täältä, klik.
En ennen tiennyt, että tämän Ekolan torpassa vietettynä aikana maalatun kukan alla on alaston tyttö! Ehkä alastomuus oli liikaa silloiselle mallille ja nyt hän on piilossa karhunputkien alla, ikuisesti.
Taulun ”Kullervon kirous” upea kivi on edelleen paikallistettavissa,
pitäisi kyllä käydä kesällä katsomassa sekin muisto.
Yhtenä parhaimmista töistään taiteilija itse piti tätä Keuruulla maalattua teosta vuodelta 1889. ”Haavakuume” katosi yli vuosisadaksi mutta on muutama vuosi sitten löytynyt Sveitsistä. Tämä kuva on tältä sivulta.
Teos oli esillä Ateneumissa jokin aika sitten, mutta on nyt taas yksityiskokoelmissa.
Itse pidän eniten tutusta maalauksesta ”Poika ja varis”, josta tulikin uutta tietoa: Alkuperäisessä maalauksessa poika katselee sikaa, mutta se on maalattu yli ja nyt katseen kohteena on vain varis. Ehkä taulu on tosiaan parempi tällaisena vaikka varmaan jatkossa kuvittelenkin possun tuohon suttukohtaan!
Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee ”Kalela” on Ruovedellä. Se ei enää valitettavasti ole avoinna yleisölle ja rapistuu metsän keskellä entisestään. Nuoruudessa kävin siellä ihastelemassa parikin kertaa. Wikipediassa tuosta mahtavasta hirsirakennuksesta kerrotaan näin, klik. Vanhojen rakennusten ylläpito ja kunnostus ovat kalliita toimia ja suvun kahdella haaralla onkin ollut vaikeuksia perinnön jaossa jo vuosikymmeniä, klik.
Porissa sijaitsevan Juseliuksen mausoleumin freskot olen nähnyt myös kaksi kertaa, nehän tuhoutuivat aluksi kosteudesta johtuen ja myöhemmin myös tulipalossa, mutta Akselin Jorma-poika korjasi seinät isänsä luonnosten mukaisesti. 11-vuotiaan Sigrid-tyttären kuolema ja hänen päivänkakkaroilla koristettu sarkofaginsa teki minuunkin lapsena suuren vaikutuksen käydessäni vanhempieni kanssa siellä. Täältä You Tubesta, klik, löytyy upea opastettu kierros paikasta.
Oli ihanaa kuunnella asiasta erittäin innostunutta luennoitsijaa. Aika kului siivillä, vaikka ilta venähti huomattavasti aiottua pidemmäksi. Vaikka Akselin taiteen määrä on valtava ja sisältää paljon muuta kuin mitä tässä kerroin, niin pieni taidetuulahdus virkisti mieliä talven keskellä ja itsekin ilostuin, kun tämän bloggauksen myötä tuli etsittyä tietoja ja löysin tuon mausoleumin YouTube-videon!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 