Lumi saa kyytiä,

turhan paljon sitä on ollutkin. Korkeat penkat madaltuvat vauhdilla. Terassin lumipehmusteet olivat hiukan vähentyneet,

ja hävisivät miltei kokonaan, kun esikoinen tarttui lapion varteen.

Navetan katolta lirisee vesi iloisesti

ja viime syksynä korjatun ja uusitun peltikaton päältä lumet hupsahtivat alas. Onneksi lumiesteet pitivät suunnitellusti oven edustan vapaana.

Mutta kun sulamisvauhti on liian nopeaa ja maa jäässä, vesi on karannut ladon puolelle. Siinä onkin pakkasella vaarallinen luistinrata, kun tuolla touhutaan! Ja lautapinot ovat vain kasvaneet syksystä, sillä myrskyn kaatamia puita on käytetty sahalla ensi kesän työrupeamiin.

Museotalon katto on tiiltä eikä sieltä lumi putoakaan, mutta lapsuuskodin peltikattokin on vielä pitänyt taakkansa. Taitavat nuo pellit olla jo niin karheita, että lumi ei helposti lähde liukumaan. Viime kesänä asennetut lumiesteet ovat onneksi pysyneet paikoillaan, eikä pikkukuistin irtirepeäminen ole ollut vaarana, niin kuin kerran kävi.

Jänikset ovat tuhonneet norjanangervorivistöä olikein kunnolla, lumen päällä näkyy vain piiskoja. Onneksi hanki peittää alemmat oksat.

Maantien takaa tulee suoranainen jänispolku meidän pihaamme.

Aronia-aidan takaa

se kiertyy seuraavaksi taloa ja pihan pensaita kohti. Kauempana erottuu kaarena suksenlatu.

Kuinkahan tästä mennään eteen päin, ei kai kevät vielä voi koittaa? Miten selittäisi pihan marjapensaille ja muille kasveille, että ei ole kiirettä, nukkukaa rauhassa talviunta!