Eilen isäntä lähti varhain aamulla Multialle, lakkasuolle. Minusta ei sinne ole kaveriksi, sillä valtavat, piripintaan täynnä olevat ojat ovat voittamaton este. Pitäisi ottaa tukeva lankku kainaloon sillan korvikkeeksi – strutsin ja hanhen askeleilla on eroa! Laitoin isännälle kilikellon karhujen varalta ja suunnistin itse turvalliselle mansikkamaalle.
Mutta se, mistä piti kirjoittaa, oli hiljaisuus. Istuin myöhemmin kuistille perkaamaan mansikoita ja kuuntelin – hiljaisuutta. Linnut ovat lopettaneet laulunsa, pesintäpuuhat ja reviirien varmistukset ovat ohi. Milloinka oikeastaan oli se kerta, kun viimeksi kuulin peipposen? Tai se vihonviimeinen kirjosiepon iloinen säe? Kamalaa, jos olisin tiennyt, että tämä piiskutus oli nyt sitten tämän kesän viimeinen. Olisin varmaan suorastaan masentunut! Nyt kuitenkin vasta tajusin, että kesän laulut ovat ohi. Se tuntui niin surulliselta. Varmaan jokunen punarinnan poikanen vielä opettelee lauluaan niin, että minäkin sen kuulen, mutta käki on takuulla vaiennut. Miksi en ehtinyt tarpeeksi niitä kuunnella? Miksen herännyt yhtenäkään aamuna neljältä ja lähtenyt ulos tai metsään? Oletinko muka, että kevätkesä jatkuu ja jatkuu ja ehkä sitten huomenna…
Koivut suhisivat tuulessa. Edes ne, onneksi. Silloin, kun aloimme rakentaa yli 20 vuotta sitten, ei ohrapellolla suhissut yksikään puu. Mietin silloin, kuinka monta vuotta menisi, että tuulen huminaa voisin taas kuulla. Milloin istuttamamme puut olisivat niin isoja, että tuuli niihin pesänsä laittaisi.
Siinä sitten, marjoja peratessani, kuuntelin tuulen laulua. Ajatukset menivät väkisinkin syksyyn, vaikka aurinko hiveli varpaita. Sitten, yhtäkkiä, järven takaa kantautui voimakas palokärjen huuto. Se sai minut onneksi heräämään synkistä ajatuksistani: kesää on kuitenkin vielä jäljellä! Pidetään vaan siitä tiukasti kiinni!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Oi mitä ihania marjoja.
Lakka on paras marjoista. Niitä ei olla saatu moneen vuoteen.
Oikein ihanaa kesän jatkoa sinne teille!
Sylvi, tänä vuonna lakkoja on aika paljon muualla, mutta Lapissa ne kai paleltuivat kukkina. Harvoin mekin olemme niitä löytäneet, joskus on torilta lapin marjoja ostettu hiukan. Kalliita!
Olipa jälleen mukava ja tunnelmallinen postaus. Kauniissa pihapiirissäsi ja puutarhassasi on varmasti hienoa pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan kesän ääniä sekä tunnelmia.
Kiitos, Auliina! Hyvää syyskesää sinulle!