Avainsana-arkisto: tuonenkielo

Tuonenkielo

Aikoinaan, 70-luvulla, asuimme kerrostaloasunnossa, jonka kaikki ikkunat suuntautuivat pohjoiseen. Silloin oli todella ongelmia saada sisäkasveja viihtymään, varsinkin kun tieto ja taidot olivat nuorella rouvalla kovin vähäiset. Muistan elävästi, kun Senja-mummolta saamani upea, valossa viihtyvä viherkasvi alkoi lehti kerrallaan kuolla. Ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , | Kommentoi

Hallanvaara

Niinhän siinä sitten kävi, että kesän lämpö karkasi. Juuri kun kaikki on parhaassa kukassa, saakin alkaa pelätä hallayötä! Olin vienyt kaktukset kesälaitumelle kesäkeittiöön… …samoin kuin tuonenkielotkin. Jo eilen illalla ne kuitenkin piti siirtää ryhmäksi nurkkaan ja peittää hallaharsoilla.Varhaisperunaakin suojasimme samoin … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvimaa, Piha ja puutarha, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Tuonenkielon talvi

  Olen aiemminkin kirjoitellut rakkaasta, varjossa viihtyvästä tuonenkielosta. Viime kesänä kasvini olivat ensimmäisellä ”ulkomaan matkallaan” kesäkeittiössä ja pienempi, tyttäreltä hoitoon pelastettu, innostui jo silloin hurjaan kasvuun. Nyt marraskuussa sitten oma vanhuksenikin työnsi yllättäen seitsemän uutta, komeaa lehteä kerralla. Oli vara jopa … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Aspidistra – tuonenkielo

Kirjoitin jo aiemmin selektiivilasien yhteydessä helppohoitoisesta huonekasvista, tuonenkielosta. Kukkakirjan mukaan se on vähimpään valoon tyytyvä, hitaasti kasvava viherkasvi. Hankin kukkakaupasta jokunen vuosi sitten alut myös molemmille lapsille, mutta hiukkasen on ollut vaikeuksia…Kevättalvella tyttären luona käydessämme nappasinkin akkunalta mukaan viimeisiään vetelevän … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha, Sekalaista | Avainsanat: , | Kommentoi

Selektiivilasi ja huonekasvit

Talomme ikkunoihin vaihdettiin viisi vuotta sitten selektiivilasit. Niistä on kuulemma hyötyä siten, että lämpö pysyy paremmin sisällä ja paahde paremmin ulkona. Ehkä se pitää paikkansakin. Mutta siitä ei kukaan kertonut mitään, että se karsii myös kasveille tärkeitä säteitä melkoisesti. Meillä oli … Lue loppuun

Kategoria(t): Niksit, Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi