Avainsana-arkisto: satokausi

Marjastusta

Varsinkin isännän päivät kuluvat iltamyöhään valkoisen talon remontin parissa, joten on vaikeaa löytää yhteistä aikaa marjastukseen. Minähän en aja autoa ja mustikkamaat ovat kauempana. Pari kertaa hän kuskasi minut ämpärin kanssa metsätielle ja haki, kun soitin, mutta viikonloppuna pääsimme sitten … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Sadonkorjuu loppusuoralla

Meillä kasvaa kymmenen omenapuuta, joista osa ei vielä tuota satoa. Vanhan talon puutarhaan olemme myös istuttaneet uusia, vanhoja on tällä hetkellä sielläkin viisi kappaletta. Jos joskus tulee oikein hyvä omenavuosi, niitä kerätään peräti 17 puusta!  Taitaa olla ihan liikaa. Laatu … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | Kommentoi

Nyt löytyy kaikenlaista herkkua

Hellekesän aurinko on antanut herkullisen maun kasvihuoneen sadolle. Tomaatteja – keltaisia, punaisia ja minejä – on kypsynyt ja syöty runsaasti kesäkuun loppupuolelta saakka. Samoin kasvihuonekurkkuja. Kertaakaan emme ole kaupasta heinä- tai elokuussa näitä ostaneet ja ystävillekin on toisinaan riittänyt. Munakoisosato … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Kasvimaa | Avainsanat: , , | 4 kommenttia