Avainsana-arkisto: peruna

Perunoita vai marjoja?

Sää muuttui niin upeaksi, että saimme loppuviikolla otettua perunat kellariin. Kerrankin olin tyytyväinen kokoon ja laatuun! Sadekesä näytti olevan rinnemaalle suotuisa. Osa suuresta perunamaastamme oli kuitenkin huonossa kunnossa. Alapää oli märkää ja aivan täynnä vesiheinää, satokin sillä kohdalla heikko. Niin … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Syksyn satoa kasvihuoneen kulmilla

Kasvihuoneesta olemme saaneet tomaatit jo juhannuksesta lähtien. Aurinkoa vaan ei ole näkynyt, joten se paras makeus on jäänyt puuttumaan. Olen leikannut lehtiä reippaasti ja nyt asia onkin jo korjaantunut – tomaatit maistuvat kesältä. Kasvihuonekurkku teki taas saman kuin aina ennenkin: … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvihuoneessa, Kasvimaa | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Perunoiden istutusta

Saimme varhaisperunan ikivanhalla Porche-traktorilla maahan vasta pari viikkoa sitten ja talviperunan toukokuun viimeisellä viikolla. Säästimme kuitenkin hiukan perunamaata, sillä pikkurenki halusi kovasti tulla kokeilemaan koneellista istutusta. Niinpä pappa irrotti toisen taka-auran, että saatiin yksi rivi vielä mahtumaan. Pikkupiika halusi istua … Lue loppuun

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa, Vanhan talon kunnostus | Avainsanat: , | Kommentoi

Viimeinen kesäinen päivä?

Keskiviikko oli mahtavan upea ja lämmin syyspäivä. Yöllä oli pientä hallaa, auton lasitkin jäässä. Mutta kun sumu haihtui, aurinko alkoi lämmittää. 1959-vuoden Porche-vanhusta oli yritetty edellisenä päivänä ladata ja käynnistää, mutta eihän se onnistunut ennen kuin oli hommattu uusi akku. … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Kellarissa

Meillä on ihana, yli 100-vuotias kivikellari. Vuosiluku on raaputettu eteistilan kattoon, eikös tuossa luekin 1907? Viime syksynä myyrät sotkivat ja pistelivät siellä poskeensa paljon perunoita, joten asialle piti tehdä jotain. Mieleeni tulivat yks kaks vanhat metallitikkaat, jotka lumi toi tullessaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Perunapellolla

On ollut ihania syyspäiviä. Tai oikeastaan kesäpäiviä tai kesäisiä syyspäiviä. Nyt sataa, mutta viikko sitten perunamaa pöllysi. Naapurin Arvo tuli jälleen auttamaan ja isännän kanssa he yhdessä asensivat perunannostokoneen Porche-vanhuksen työkaveriksi. Hyvin sujui ja niin keräsimme vähäiseksi jääneen saaliin ”Siikliä” ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Kasvimaa, Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , | Kommentoi

Arkisia päiviä

Kun asutaan haja-asutusalueella ja omakotitalossa, niin korjaamista ja huoltamista tarvitaan joka vuosi jollain taholla. Tänä kesänä oli viemärikentän ja aitan katon lisksi vuorossa myös talon kattohuovan uusiminen, joka sekin työ oli jaettu kolmelle vuodelle kustannusten tasaamiseksi. Parhaillaan on meneillään viimeinen … Lue loppuun

Kategoria(t): Koti, Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Mikaelin kevätkylvöt

Perjantaina istutettiin loput talviperunasta. Viimeisiä rivejä oli säästelty renkipoikaa varten ja niin hän sitten pääsi ensimmäisen kerran elämässään äidin kanssa ihan konehommiin. Pappa varmisti, että kaikkiin kuppeihin tuli peruna, hihna kun pyöri vähän liian nopeasti Mikaelin mielestä. Lopuksi pestiin istutuskone … Lue loppuun

Kategoria(t): Pikkuväen kanssa | Avainsanat: , , , , | 2 kommenttia

Perunarieskoja Mikaelille

Tänään sain nauttia jälleen Mikaelin seurasta. Olikin jo kova ikävä ja ajattelin tehdä jotain sellaista herkkua, mitä en ennen ole hänelle valmistanut. Silloin muistin perunarieskat, ja kyllä ne maistuivatkin! Sula voi valui lämpimän, pehmeän leivän päällä… Nam nam… Perunarieskat reilu … Lue loppuun

Kategoria(t): Kokataan - Suolaiset leivonnaiset, leivät | Avainsanat: , | 2 kommenttia