Avainsana-arkisto: kevättyöt

Kaikenlaista kunnostusta

Kevät on tänä vuonna ollut sillä tavalla pitkä, että työt on voinut jakaa jopa monelle kuukaudelle. Luntahan ei ole ollut nimeksikään ja tuntui siltä, että miltei kaikki on jo tehty aikoja sitten. No, monet hommat ovat vielä edessä, onneksi esikoinen … Lue loppuun

Advertisement

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | Kommentoi

Lauantaina tuli kevät

Ensimmäinen kevätpäivä. Lämmin, aurinkoinen, puuhaa täynnä. Kuka nyt sisällä tällaista päivää viettäisi, jos vain on mahdollista olla ulkona.  Meillä on seinäkellokin kesäisin terassilla, että näemme, koska on kahviaika. Meinaa muuten työn touhussa unohtua, hih…   Vadelmarivistöistä katkottiin vanhat, marjoja tuottaneet varret. Yleensä … Lue loppuun

Kategoria(t): Sekalaista | Avainsanat: , , | Kommentoi

Keväisten päivien puutarhatöitä

On ollut kaksi ihanan keväistä päivää. Olemmekin hyödyntäneet ne isännän kanssa viimeisen päälle tarkasti ulkohommissa. Suurin työ oli kolmessa vadelmarivissä. Ensin katkoimme viimevuonna satoa tuottaneet versot pois, ne tunnistaa hyvin vaaleasta väristä. Tässä kuvassa on vielä melkoista sekasotkua… …mutta nyt … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Vihdoin pihahommissa!

Lumi hävisi miltei vuorokaudessa vesisateen vuoksi. Tänään iltapäivällä alkoi aurinkokin kurkkia meitä ja niinpä isännän kanssa lähdimme kiireen vilkkaa jatkamaan pihahommia, joita ehdimme hiukan jo aloitella alkuviikolla. Omenapuut käytiin läpi niin meillä kuin naapurin mummolan pihapiirissä. Sitten marjapensaiden kimppuun: Kaikki … Lue loppuun

Kategoria(t): Piha ja puutarha | Avainsanat: , , | 7 kommenttia