Omat juureni

Nyt olen siinä iässä, että saatan rauhassa tarkastella menneitä vuosikymmeniä. Sainko aikaan mitään tärkeää? Sellaista, mitä voisin muistella sitten joskus keinutuolissa? Sellaista, mistä voisin iloita sydän täynnä kiitollisuutta ja haikeutta?

Olen syntynyt tähän maisemaan, tämän paikkakunnan, Keuruun,  lapseksi. Maalla eläjäksi. Peltojen keväinen mullan tuoksu pysyy sisälläni ikuisesti, juureni ovat syvällä kotipellon mullassa. Rakastan lintujen laulua, kasvimaata, kukkia. Olen itsekin kuin kasvi, joka nuorena revittiin irti juurineen ja siirrettiin ensin Jyväskylään ja sitten kauemmas, Kangasalle. Opiskelu ja työ veivät mennessään. Monia rakkaita muistoja ja ystäviä jäi noilta ajoilta, mutta juurtua en voinut. Esikoisen kevätjuhlassa laulettiin hämäläisten laulu  keskisuomen kotiseutulaulun sijaan – hämmentävää. Sanoin silloin miehelleni, että jos sen elonvaiheen aikana kuolen, yrittäisi saada minut lapsuusmaisemien multaan.

Nyt  tuosta juurettomasta ajasta on kulunut jo 25 vuotta. Monien onnellisten ja onnettomienkin yhteensattumien summana saimme palata takaisin synnyinmaisemiini, lapsuuskodin viereen.  Omien vanhempieni tueksi, maalla eläjiksi. Muistan aina, kuinka muuttoauton edellä ajaessamme tulimme kylän pääkadulle – sydämeni pakahtui riemusta. Olisin halunnut huutaa niin, että kaikki sen kuulisivat: Näettekö, minä SAAN palata KOTIIN!

Olin onnellinen, kun tytär aloitti ekaluokkansa samassa luokkahuoneessa kuin minä aikoinaan.  Ja kevätjuhlissa laulettiin vihdoin se ”oikea” kotiseutulaulukin. Me aikuiset aloimme juurtua heti, mutta entä lapset? Nythän olimme irrottaneet heidät heidän hentoisilta, omilta juuriltaan. Tuo pelko meni kuitenkin pian ohi, kun näimme, miten onnellisena 11-vuotias poikamme puuhaili papan kanssa. Hän valitsi huoneekseen sen, mistä näki suoraan mummolaan: “Että varmasti huomaan, jos pappa lähtee jonnekin traktorilla!” Ja koska omiin, rakkaisiin lapsuusmuistoihini kuului kanojen kaakatus, saimme siirrettyä tuon muiston myös lapsille neljän kanan ja kukon avulla. Niin, ja kananpoikien.

Nyt huhuilemme puolison kanssa kaksistaan toisiamme avarassa talossa. Naapuritalokin on hiljentynyt: molemmat vanhempani ovat lähteneet ikirajan taa. Vuodet kiisivät liian nopeasti. Odotamme niitä viikonloppuja, jolloin nuoriso ja lapsenlapset ehtivät luokseme.

”Pikkurenki” puuhailee papan kanssa traktorihommissa aivan samalla tavalla kuin oma poikamme aikoinaan isäni kanssa. Kanalassa kiekuu Kalle Kakkonen kuuden rouvansa  ja toisinaan myös pikkutipujen kera – historia toistaa siinäkin itseään.

Ilon aihe onkin se, että lapset  tulevat tänne mielellään, sekä auttaakseen, että lomalle. Olen sittenkin saanut aikaan jotakin, josta voin iloita: myös laseten  ja lastenlasten juurien lonkerot pureutuivat kotipeltoon. Elämä heittelee heitä eri paikkoihin, mutta kun on  kerran saanut voimakkaat juuret syvälle multaan, tuulet eivät pääse niitä irti repimään. Se on hyvä alku ihmistaimillekin.  Siitä voin olla kiitollinen. Ja sitä voin sitten joskus keinutuolissa muistella – haikeana, mutta onnellisena. ”Mun sydämeni tänne jää, kun aika on mun mennä pois…”

Riepumaton raidat ovat värikkäitä ja elämän mausteet voimakkaita. Mutta niinhän sen kuuluukin olla.

6 vastausta artikkeliin: Omat juureni

  1. Olavi sanoo:

    Olen muuten syntyisin aika läheltä Keuruuta, eli aivan Mäntän rajalta Kuorevedeltä, joka nykyisin kuuluu Jämsään.
    Minä kyllä olen täysin kotiutunut tänne etelään, jossa olen asunut jo yli 50 vuotta – lähes 40 vuotta siitä täällä Vihdissä ja tuskin enää mihinkään muutamme.

  2. pirjo Vironen-Saarinen sanoo:

    Hei Riitta ja kiitos blogistasi. Palaan tänne vielä…noista juurista ja muustakin..olet minulle ”tuttu” – ymmärrän juuret…terveisin Pirjo pääkaupunkiseudulta
    ps. haluan joskus vielä muutaman maatiaiskanan ja upean kukon ja vuohen ja lampaan..ja aasin ..voi ei, ei taida sopia kuvaan??

  3. Sukuni juuret ovat myös Keuruulla ja taidamme olla samaa Murtomäen sukua. Minä olen paljasjalkainen hesalainen mutta multaa kynsien alta löytyy; kasvimaa ollut yli 30-v. Isoisäni isältä Josia Pekkalalta perittyä intohimoa puutarhanhoitoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s