Voi miten ihanista kevätpäivistä olemme päässeet nauttimaan! Lumitilanne houkutteli vielä viimeiselle hiihtolenkille, tällä kertaa lähes 40 km päähän, Riihon laduille.
Pääsiäisaikaan meillä oli vilskettä, näin suurella joukolla olimme koossa viimesi jouluna. Osa hiihteli järven lumilla, osa oli pilkkimässä.
Yhtenä päivänä ahvenia saatiin kymmeniä,
muina päivinä ei lainkaan.
Upea pääsiäisen kuutamo!
Linnunpöntöt siivottiin uusille asukkaille.
Mikähän lintu tässä kauniisti pehmustetussa pesässä on asustanut?
Vielä on paljon lunta, mutta puiden juurella tuoksuu jo kevät.
Muurahaisetkin olivat heränneet.
Pääsiäisohjelmaan on aina kuulunut myös kokkotuli: Viime syksyn risukasa madaltui ainakin pikkuisen.
Vaikka mummolassa koettiin monia mukavia hetkiä neljän päivän aikana, itselleni taisi kuitenkin olla iloisin asia se, että omatekoinen mämmi maistui ihan kaikille. Pikkuväki popsi sitä aamupuuroksikin monena aamuna. Ja mikä ettei, olihan se todella, todella herkullista. Täytynee nyt sitten ottaa tämäkin tavaksi, sillä kaupan mämmit jäivät tällä kertaa jääkaappiin meidän vanhojen syötäväksi.