Lapsuuskodissa ei äiti – ainakaan muistaakseni – valmistanut mämmiä, mutta anoppi sitä teki. Tähän saakka ei ole tullut mieleenikään sitä itse kokata, mutta nyt kotiruokaryhmässä oli niin tarkka ohje, että innostuin kokeilemaan. Resepti on Sinikka Peltosen ja mitat ovat tosiaankin äärimmäisen tarkkoja. Tuli niin hyvää, että nyt on jo toinen satsi tehty.
Itse tehty mämmi
1.Kuumenna 1 litra vettä poreilevaksi, noin 60 astetta. Kaada se suureen (meillä 10 litran) kattilaan, sekoita joukkoon 150 g mämmimaltaita ja 200 g ruisjauhoja. Ripottele päälle hiukan ruisjauhoja
ja pane astia uuniin, jonka lämpö on 50-55 astetta. Laita mukaan digitaalinen kinkkumittari, niin tiedät tarkkaan tilanteen. Jätä tekeytymään kahdeksi tunniksi.
2.Kuumenna 1 l vettä poreilevaksi ja kaada se mämmikattilaan. Vispilöi sekaan 116 g maltaita sekä 166 g ruisjauhoja. Ripottele pinnalle vähän ruisjauhoja ja jätä imeltymään 1,5 tunniksi.
3.Lisää kattilaan 7 dl poreilevaa vettä ja 116 g maltaita sekä 166 g ruisjauhoja. Ripottele jauhoja pinnalle ja jätä imeltymään tunniksi.
4.Lisää vielä kerran 7 dl poreilevaa vettä, 116 g mämmimaltaita sekä 166 g ruisjauhoja. Sekoita samalla mukaan myös 3 dl siirappia, 1 tl suolaa sekä 4 tl raastettua appelsiininkuorta tai pomeranssia (tai vaikka molempia). Keitä seosta noin 15 minuuttia koko ajan sekoittaen. Ei saa olla liian paksua! Jos tuntuu siltä, lisää joukkoon vähän vettä.
Kaada paistoastioihin. Annoksesta tui neljä pitkulaista, isohkoa vuokaa. Jätä reunalle 1,5 cm turpoamisen varaa. Lusikoi vuokien pinnalle pari lusikallista sokerivettä (1 dl vettä, ½ dl sokeria) kuorettumisen estämiseksi.
Paista 125 asteessa 4-5 tuntia. Tarkkaile pintaa, sen voi peittää foliolla jos siltä näyttää. Mämmi on parasta muutaman päivän kuluttua vaikka hetikin se on tosi herkullista. Paistoastiat kannattaa suunnitella siten, että ne mahtuvat kerralla uuniin. Kapeat leipävuuatkin ovat hyviä! Mallaspussissa on myös ohje, mutta tässä reseptissä imeltymien on jaettu kolmen sijasta neljään osaan. Siitä johtuvat nuo huipputarkat mitat: kokonaisjauhomäärät on jaettu. Yhteensä ruisjauhoja kuluu 700 grammaa ja maltaita 500 g. No, eihän tässä mämmin teossa suurta järkeä ole, kaupasta saa oikein hyvää eikä hintakaan ole huima. Onpahan kuitenkin kokeiltu ja ohje hyväksi havaittu!