Hiihtoloman viettoa

Tytär oli pikkuväen kanssa etätöissä hiihtolomalla ja saimme taas papan kanssa viettää aikaa lasten kanssa. Valitettavasti pikkupiikojen vuorottaiset sairastelut sotkivat ohjelmaa, mutta ehdimme kuitenkin tehdä kaikkea kivaa. Eikä meillä ollut hätäpäivää, kun saatiin oma lääkäri!

Pikkurenki (äitiä pidempi!) lumikenkäili äidin kanssa pilkkitien peltojen poikki kohti rantaa

ja kalapussissa oli tosiaankin yksi ahven, kun pikkuisin piika juoksi iloisena sitä mummolle näyttämään.

Hiihdettiin tietenkin sekä metsässä että eri järvillä.

Lintujen ruokintapaikalle ilmestyi meillä aika harvinainen pyrstötiasparvi, juuri sopivaan aikaan.

Venus ja Jupiter hohtivat kirkkaina iltataivaalla, sitäkin ihastelimme.

Mutta suurimman iloin toivat upeat revontulet. En minäkään ole ennen meillä punaista niissä nähnyt:

Kaikki olivat ihastuksissaan, pikkuväelle tämä oli ihan uusi kokemus. Olen niin onnellinen, että tuo loisto oli jo iltakahdeksalta, niin pienetkin olivat vielä hereillä! Koko taivaan kansi loisti, katsoipa mihin vaan.

Tytär innostui vanhasta ruisleipäohjeesta (klik), teimmekin kaksi kertaa tätä herkullista kahden päivän terveysleipää. Se ihana tuoksu! Ja kun leipäjuuri on mukana, niin helppoahan tämän tekeminen jatkossakin on.

Hiihtolenkeille lähdettiin vuorotellen, joku jäi aina sairasosastoa hoitamaan. Papan kanssakin ehdimme ladulle, tässä toistaiseksi pisin, kymmenen kilometrin lenkki Kiviselän jäällä.

Upeaa, kun Keuruulla on tehty latuja joka järvelle, nyt olemme hiihdelleet jo kolmella niistä. Mutta kaikkein paras muisto hiihtolomasta oli kaikkien mielestä tämä mahtava revontuli-ilta!

Advertisement
Kategoria(t): Pikkuväen kanssa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s