Vanhan puolen saunaremontti 1

Vuosi sitten kunnostimme vanhan talon viemärit ja alakerran suihkuhuoneen. Silloin uusittiin myös saunan lattia, mutta seinät ja katto jäivät vielä odottamaan vuoroaan.

Nyt Jukka tuli taas hommiin ja tämä – toivottavasti viimeinen – remontti pääsi jatkumaan. Kun seinäpaneeleita irrotettiin, alta paljastui toinenkin kerros:

Viisi vuotta sitten hajosi takimmaisen seinän toisella puolen ollut 3000 litran vesivaraaja ja vesi imeytyi betoniin. Ihmettelimme, kun saunan seinässä ei mitään näkynyt, mutta se selittyi nyt tällä kaksinkertaisella paneelilla. Onneksi kaikki oli kuivunut. mutta alimmassa kerroksessa näkyivät veden jäljet kuitenkin selvästi. Tuo eristevilla on paikallaan siksi, että vuosikymmeniä sitten vasenta seinää siirrettiin puolisen metriä sisään päin. Villan taakse jäi edelleenkin kummittelemaan salainen ”huone”.

Seinissä oli tosiaan kaksinkertainen paneeli, mutta katosta löytyi ristikkäin kolmen remontin paneelit!

No, kaikki purettiin ja tila eristettiin lämpimäksi kauttaaltaan. Eipä siellä mitään eristeitä ennen ollutkaan paitsi ”salahuoneen” seinässä.

Ovikin tiivistettiin ja korotettiin irti lattiasta. Nyt riittää ihastelemista: Kauniit, valoisat uudet seinät ja katto, jotka käsittelin saunasuojalla kahteen kertaan.

Vielä on hommia muutamaksi päiväksi, joten kertomuskin jatkuu.

Advertisement
Kategoria(t): Valkoisen talon kunnostus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s