Leivinuunin kunnostus

Meillä on alakerran sydämenä iso Nunna-merkkinen takka-leivinuuni, jonka takka on olohuoneen puolella ja yläpuolella oleva leivinuuni keittössä. Takkaa käytetään harvoin, mutta

uunia usein. Jo lämmönkin vuoksi poltamme puita joka toinen päivä. Ennen vanhaan paistoin siinä pullat ja piirakat, viime vuosina on tehty vain uuniruokia tai paistettu pelkällä arinalla. Nimittäin jo kauan meillä on ollut ongelma uunin kanssa: Sen toiselta sivulta, ”poskesta”, oli kivi siirtynyt melkein viisi senttiä keskemmälle eikä normaali pelti enää mahtunut sisään.

Nyt vihdoin, sähkön hinnan noustessa, otin itseäni niskasta kiinni ja sovin Nunnauunin kanssa korjauksesta, jonka tuli suorittamaan mies Alavudelta saakka.

Ei siinä kauaa mennytkään. Ensin hän nosti tunkilla kattoa,

koputteli sitten kumivasaralla kiven paikoilleen

ja ruuvasi lopuksi sivukivet tiukkaan.

Kaikki on tällä hetkellä muuten kunnossa, mutta nostovaiheessa lämpömittari ilmeisesti jotenkin vaurioitui ja nyt onkin opettelemista siinä, mikä on oikea kuumuus. Juuri tulen yläpuolella oleva mittari näytti ennen 30 astetta enemmän kuin arinalle asettamani irtomittari mutta nyt on toisin päin: kiviseinässä oleva mittari näyttää 40 astetta vähemmän. Mittarin voi kyllä kuulemma uusia, ehkä se onkin edessä vielä kevään mittaan. Tällä hetkellä on oltava erityisen tarkka, ettei mikään pääse kärähtämään! Olinkin tosi iloinen, kun tässä yhtenä päivänä onnistuin oikein kunnolla: Haudutin siellä ensin ison kattilallisen hernekeittoa, jonka jälkeen paistoin pannarin, kypsytin karjalanpaistin ja lopuksi vielä uuniohrapuuron. Nyt kyllä harmittaa, että emme rakennusvaiheessa, yli 30 vuotta sitten, asentaneet myös puuhellaa! Mutta hyvä näinkin.

Advertisement
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s