Kohti joulun tunnelmaa

Usein kuulee sanottavan, että virittäydytään joulun tunnelmaan. Sitä mekin olimme viime viikolla tehneet, vaikka lumen puolesta ei hyvältä näytäkään:

Piparien leipominen tuon Mariah Careyn vanhan joululevyn kera kuuluu perinteisiin.

Perjantaina oli kotiseutumuseolla upea tapahtuma, kun alue oli valaistu niin kauniisti.

Aitat

ja niiden asukkaat,

iso, liikkuva enkeli seinällä ja jouluinen musiikki. Ihana tunnelma kaikkialla!

Sitätiloissakin oli jouluista.

Keskusaukiolla oli myyntikojuja ja esityksiä, lopuksi ihailtiin upeaa ilotulitusta.

Museokäynti tuntui niin kotoisalta, sillä omakin kotimuseomme on virittäytynyt jouluun. Ikkunoiden led-kynttilät

kaikissa eri huoneissa

ihastuttavat myös ohikulkijoita.

Tänään, sunnuntaina, aamu alkoi adventtikirkon messulla

joka aina on yhtä sykähdyttävä Hoosianna-virren kera. Riisipuuro ja luumusoppa seurakuntakeskuksella maistui kaikille. Ja kun vielä illalla lähdin kuuntelemaan kirkkoon Mikko Mäkeläisen ja hänen 6-vuotiaan Emelia-tyttärensä konserttia, jouluun virittyminen sai jatkoa.

Joulumieli ja joulurauha – niitä toivon kaikille tähän joulun odotukseen.

Advertisement
Kategoria(t): Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s