Nyt olemme yrittäneet valmistautua huolella jänisten talvituhoihin: Paitsi että nuoret omena- ja päärynäpuut suojattiin 150-senttisillä verkoilla, myös vadelmat verkotettiin: Ympäröiviin aitoihin sidottiin rautalangan pätkillä verkko, joka on maasta hiukan korkeammalla, että ulottuisi ylhäältä paremmin suojaksi. Lumi kuitenkin peittää alareunan talvella.
Vadelmat niputettiin talviasentoon
ja vaikka työssä kului paljon tunteja, olemme nyt oikein tyytyväisiä itseemme. Meillä on kotipihalla viisi vadelmariviä ja vanhan puolen puutarhassa vielä yksi pieni, joka on tässä kuvassa:
Koivut ovat pudottaneet paljon lehtiä, kaunista! Ei näitä meillä haravoida, nurmikko peittää kaikki ensi kesänä kuten tähänkin asti.
Kipsikin otettiin kädestä pois ja nyt blogin kirjoittaminen sujuu jälleen kymmenellä sormella eikä sienimetsässäkään tarvita erityisjärjestelyjä käden suojaksi. Suppilovahveroita on paljon,
muutamat hyvinkin suuria:
Olen kuivannut niitä ja osa päätyy pakkaseen.
Naapurin isäntä kävi auraamassa perunamaat – kiitos! Pian onkin viimeiset ulkotyöt ennen talvea tehty. Olemme päässeet nauttimaan kulttuuristakin, Jyväskylän kaupunginteatterin ”Hiirenloukku” oli tosi hyvä.
Tällä viikolla olimme paikallisten järjestämässä muistokonsertti-illassa kulttuuritalo Kimarassa. Mukana kuoroja ja puhallinorkesteri, josta kuva. Kiitos upeista esityksistä!
Syksyn viimeisenä (?) kauniina päivänä kävimme myös retkellä ystävien kanssa Jukojärven luontopolulla. Sekin oli luksusta ilman kipsiä 🙂
ja se, että pääsimme jälleen vesijumppaan ja uimaan. Vaikka itäisellä taivaalla uhkaavat pilvet vain lisääntyvät,
syksyn väriloisto
on ollut kaunis ja surullista mieltä lohduttava.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 