Ruskamatka Iso-Syötteelle

Keuruulainen, jo neljännessä sukupolvessa toimiva matkatoimisto Matka Mäkelä järjestää paljon erilaisia matkoja, joilla mekin olemme olleet ja tulemme vastakin olemaan. On niin helppoa lähteä omalta paikkakunnalta hyvin toimivalle reissulle iloisen ja osaavan matkanvetäjän sekä taitavan bussikuskin mukaan. Tällä kertaa yksi ruskamatkoista suuntautui Iso-Syötteelle, joka on Suomen eteläisin tunturi. Tytär sanoi aiemmin, että hänen haaveenaan on ruskamatka ja se toive toteutui tällä viikolla. Maanantaiaamuna kello kuusi starttasi bussi ensin kohti Jyväskylää ja sitten pohjoista, iloisia retkeläisiä tuli mukaan pitkin matkaa. Ajo sujui mukavasti taukoineen

ja puoli neljän maissa olimme jo perillä tunturin laelle rakennetulla hotelli Iso-Syötteellä. Kun pääsimme huoneeseen, ei voinut muuta kuin ihastella. Koko seinän kokoinen ikkuna ja maisema kuin taulu!

Juha ja Katariina Kuukasjärven omistamassa hotellissa on ollut 21.12.2018 suuri tulipalo. Se on enää muisto, uima-altaan takaseinä onkin päällystetty hiiltyneillä laudoilla. Kaikki on rakennettu uudelleen entistä ehommaksi, niin kauniita yksityiskohtia kaikkialla. Voi huomata, että Katariina on taiteilija, huoneiden ovetkin olivat käytävälle päin hänen maalaamiaan taideteoksia.

Kylpyhuoneen lavuaari oli sijoitettu kelopuuhun, yöpöytä oli puupölkky, johon oli piilotettu pistorasia.

Vessapaperitelinekin oli taottua taidetta!

Tässä on aulan kaunis koristeseinä:

Jo ensimmäisenä iltana lähdimme kävelemään lyhyelle huippupolulle ruskaa ja maisemia ihailemaan.

Tiistaille oli suunniteltu matkan vaativin reitti, Teerivaaran kierros, jonka pituus oli 4,5 km mutta aikaa siihen saisi kulumaan evästaukoineen kolmisen tuntia. Osa kiersi helpon Naavaparran polun, mutta me lähdimme Teerivaaraan. Kauniita suomaisemia

ja pitkospuita.

Haastavin vaihe oli tämä jyrkkä kallio-osuus, jossa polkuakaan ei enää erottanut.

Yritettiin vain löytää itselle paras kivi jalan alle. Huh!

Kiivettiin korkealle ja aina vaan korkeammalle. Vähensin vaatetusta, silti hiki valui hiuksista pitkin poskia.

Mutta tuostakikin selvisin, vaikka tiukkaa teki. Ja sitten: Juuri, kun huokaisin helpolla osuudella, että onpas tämä nyt mukavaa maastoa, kompastuin pieneen männyn juurakkoon ja hups! Ranne on melko kipeä vieläkin. No, ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa vai miten se oli.

Onneksi vamma ei kuitenkaan estänyt lomareissun jatkumista, sillä seuraavana päivänä lähdimme taas bussilla, nyt Rytivaaran kierrokselle, joka kaikkinensa on yli kymmenen kilometriä. Siihen kului nelisen tuntia, sillä maisemat olivat niin kauniita, että vähän väliä piti kuvata. Aluksi oli helppoja, soraistettuja polkuja ja opasteissa oli tietoa alueen kaskihistoriasta sekä niittykulttuurista. Rytivaaran kruunumetsätorpan pihapiirissä oli museorakennuksia.

Tämä keskivaativa reitti jäi mieleen maisemistaan, jotka olivat kuin postikortteja. Oli suorastaan vaikeaa kulkea, aina löytyi kuvattavaa.

Viimeisenä vaelluspäivänä sateli.

Osa lähti kulkemaan omia teitään, osalle järjestyi bussiretki Posiolle Pentik-mäelle. Ihasteltavaa toki riitti sielläkin,

ja paluumatkalla ihmettelimme tätä upeaa tien varren hiekkarantaa.

Poimimme kyytiin yksinkulkijat ja jatkoimme sitten halukkaiden kanssa Pytkyn pyrähdykselle, joka olisi ollut alun perin sen päivän kohde. Nyt siitä kierrettiin vain parin kilometrin edestakainen Pytkyn harjun kierros, joka sekin oli upeaa nähtävää.

Pitkät portaat johtivat nuotiopaikalle ja koska emme kiertäneet koko lenkkiä, palatessa piti kiivetä takaisin ylös. Puuh…

Tässä vaiheessa alkoi jo polvikin reistailla, joten kun pääsin sateesta kastuneena parkkipaikalle ja näin puiden välistä tutun auton, olin todella ilahtunut!

Mutta illalla herkullinen päivällinen ja porealtaan lämmin vesi hellivät taas vaeltajaa.

Kotimatkalla perjantaina pysähdyimme lounaalla Iisalmen Raatihuoneella, upea ympäristö sielläkin.

Tykkäsin siitä, että suunnitelmista poiketen sadepäivänä oli mahdollisuus käydä Pentik-mäellä ja sekin oli mukavaa, että matkan vetäjä järjesti välillä pieniä tietokilpailuja, joissa palkintoina oli muun muassa näitä kotimaisia, tiskikoneen kestäviä ja ekologisia Kupilka-kuksia.

Kaikkinensa matka oli ruskan väreissään todella upea ja mieliinpainuva. Tyttären kanssa matkustelu oli hauskaa, edellisestä kerrasta olikin jo kulunut yli 20 vuotta. Laatuaikaa lapsen kanssa, sitä vietettiin nyt. Kiitos Matka Mäkelä ja kaikki mukavat matkakumppanit! Hymyillään kun tavataan!

Kategoria(t): Matkat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s