Jälkiruoka omista luumuista

Tämän syksyn luumusato on ollut valtaisa. Mitähän näistä tekisi?

Löysin muistaakseni Pirkasta ohjeen, jota kokeilin ensin isännälle ja hänen makunsa mukaan muunnettuna myöhemmin sitten koko lähipiirille. Suurin työ oli pilkkoa huuhdotut luumut kivettömiksi, tein sen lopulta saksilla. Aika kamalalta näytti vielä tässä vaiheessa, vähän kuin simpukoita hmmm…

Mutta ohje on tällainen:

Luumupaistos

  • Kilon verran luumuja (riittää ehkä kuudelle)
  • 1½ – 2 dl sokeria
  • 1-2 rkl perunajauhoja
  • kanelia

Poista huuhdotuista luumuista kivet ja pilko voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle kuivat aineet ja sekoittele luumujen kanssa. Meillä luumut tuntuivat aika happamilta, joten sokeria tarvittiin reilusti. Ehkä ulkomaisista luumuista tehtynä tilanne olisi toinen.

Kuorrute:

  • 125 g voita
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ½-1 dl sokeria

Sekoita sulatettuun voihin muut aineet ja levitä kokkareina luumujen päälle.

Paista vajaassa 200 asteessa kunnes kuorrutuksen pinta on hiukan ruskettunut, noin puoli tuntia. Itselleni oli suuri ihastus se, että valmis paistos oli muuttunut kirkkaan punaiseksi!

Kuorrute on kyllä ihanaa, sitä kannattaa tehdä hiukan isompi annos. Nyt vaan vaniljakastiketta lisäksi, olkaa hyvät!

Kategoria(t): Kokataan - Jälkiruuat ja muuta makeaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s