Syyssatoa

Vuosien varrella kasvimaa on pienentynyt ja pienentynyt. Tänä kesänä juurekset sun muut ovat kasvaneet vain kahdessa, hyvin pitkässä laatikossa,

mutta hyvin ovat pärjänneet, kunhan kevään jänisongelma ensin hoidettiin verkolla ja uusintakylvöillä.

Papuja

on saatu jo kaksi ämpärillistä ja kasvusto on tuottavaa edelleen.

Porkkanat, punajuuret ja palsternakat ovat komeita.

Valkosipulit kasvoivat hyvin samoin kuin muutkin sipulit, jotka on jo kerätty ja kuivatettu varastoon.

Kasvihuoneessa tomaateista on kypsymässä viides tertturyhmä, joten ei taida jäädä juurikaan vihreitä jälkikypsytykseen. Lehtien poisto ja latvan katkaiseminen ovat tärkeitä juttuja!

Lidlin Adora-lajikkeen tomaattien siemenistä kasvoi ihan jättejä! Yksi tomaatti, puoli kiloa.

Koko kesänä emme ole ostaneet myöskään kurkkuja, omia on tullut todella hyvin sekä lapsille että joskus naapureillekin.

Viinimarjasato oli valtaisa, siitä on osansa saanut lasten perheiden lisäksi myös moni ystävä. Keräsimme puhaherukat ja karviaiset ystävän niksin mukaisesti marjapoimurilla, olipa kätevää! Pensasmustikkaakin tuli pari ämpärillistä, se onkin erityisesti lasten suosikki. Nyt marjoja oli neljässä pensaassa, mutta parin vuoden päästä toivottavasti jo uusi mustikkamaakin alkaa tuottaa satoa.

Omenapuiden jänistuhojen paikkaukseen haimme Viherlandiasta uuden Antonovkan, joka nyt on jo tuettuna paikoilleen Lepaan liereän viereen. Vielä puuttuu kate juuristolta sekä puolitoistametrinen aitaverkko, joka sekin on jo hankittu. Toiveet ovat korkealla siitä, että jänikset vihdoin jäisivät tappiolle tämän puun kanssa!

Sinikka-luumulle kävi huonosti: Se oli parikymmentä vuotta sitten kasvanut paleltuneen puun juurivesoista ja nyt nekin olivat alkaneet lahota. Luumuja tuli niin paljon, että puolet rungoista romahti mutta hyvin jatkui kypsyminen näinkin. Onneksi Sinikkaa on puutarhassa toinenkin, jos tuon kanssa käy huonosti.

Kun puutarhan sato on saatu talteen, on metsässä vuorossa tärkeimpänä puolukoiden kerääminen, sieniä ei kantarellien lisäksi juurikaan ole, ainakaan vielä.

Ihana, värikäs syksy ja sen satokausi! Muistetaan olla kiitollisia sadosta ja kotimaisesta ruuasta tämän hetken surullisten ja vaikeiden asioiden sekä uutisten keskelläkin.

Kategoria(t): Piha ja puutarha. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s