Lakkasuolla

Marjasato näyttäisi tänäkin vuonna olevan oikein hyvä. Olenkin surrut sitä, että isännän vyöruusukivut estävät meiltä marjastuksen kokonaan, mutta viime viikko sai vihdoin aikaan muutosta parempaan: Ihon pinta-arkuus alkoi väistyä ja hän pystyy jo käyttämään paitaa ja nukkumaan peiton alla. Niinpä uskaltauduimme lähtemään 40 kilometrin päähän lakkasuolle ja se kyllä kannatti. Minne vain katsoi, kaikkialla loisti keltaisia mättäitä.

Tuuli hiukan, joten itikoitakaan ei ollut, vaikka olimmekin varustautuneet hyttystakeilla.

Parin tunnin jälkeen selät ja jalat olivat jo siinä pisteessä, että oli pakko luovuttaa, isännän kylkikin muistutti ongelmastaan. Marja-astiat olivat painavia, kotona punnittaessa lakkoja oli yhteensä yli kuusi kiloa.

Mietimme, että ehkä voisimme lähteä toisena päivänä uudestaan, mutta vaikka kuinka surin mättäille jääneitä herkkuja,

täytyi ajatella realistisesti: Muitakin marjoja on tulossa, mihin ne kaikki mahtuvat?

Suolla käveleminen on kuin virkistävä matka: Ilmaa on helppo hengittää, suon tuoksu ja pehmeä sammal rauhoittavat.

Ehkä sitten syksymmällä lähdemme uudelleen – karpaloita etsimään. Nyt päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus siitä, että isännän tuska on vähentynyt. Vielä on jäljellä ajottaista, ikävää hermosärkyä, jospa sekin kuitenkin loppuisi aikaa myöten. Nyt, kymmenen viikon jälkeen, toivokin on suuri ilon lähde.

Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s