Ahkerointia

Esikoinen on kahden viikon lomalla. Mökkeillessä se aika kuluu nopeasti, mutta onneksi hän ehti kuitenkin meitäkin auttamaan. Navetan takaseinää uusittiin viime syksynä ja nyt oli aika maalata ruiskulla kaikki yhtenäiseksi. Hienosti sujui, sääkin oli juuri sopiva – ei liian kuuma eikä sadetta.

Vadelmien kanssa on ollut kahtena vuonna ongelmia, sillä jänikset ovat innostuneet syömään ne talvella melko mataliksi. Sitten tietenkin juolavehnäkin on vallannut kasvustoja ja onhan ikää jo yli 30 vuotta. Ostin varastoon uusia taimia, sillä esikoinen oli luvannut lomallaan kaivaa osan vanhoista kasvustoista pois. Nyt vaan odotellaan vähän, että näen, mitä rikkaruohoa tuolta mullasta pukkaa ja sitten myöhemmin istutan uudet taimet paikoilleen. Olisi tietenkin kannattanut odottaa elokuulle, marja-ajan ohi, mutta silloin ei olisi ollut enää kaivurimies auttamassa.

Tyttären etätyöviikon illat kuluivat tiukasti maalipensselin ja tapettien kanssa. Huonetta, josta johtavat portaat alakertaan, on kutsuttu kuivaushuoneeksi, sillä vanhempani pitivät seinillä olleissa naulakoissa navetta- ja muita työvaatteitaan kuivumassa. Nyt seiniltä kiskottiin nauloilla kiinnitetyt naulakot ja lautahyllyt pois, jonka jälkeen tytär rapsutti ja paklasi reikiä ja epätasaisia paikkoja.

Hän aloitti työn jo hiihtolmalla maalaamalla portaikon seiniä ja kattoa.

Olin huomannut paikallisen K-raudan mallistossa kivaa tapettia, joka ehkä peittäisi loput epätasaisuudet. Tyttärenkin mielestä se oli upea, nyt lähdimme kaupasta kotiin kolmen tumman ja yhden vaalean tapetin kanssa. Liisterit laitettiin tällä kertaa suoraan seinään.

Ikkunaseinälle tuli vaaleaa tapettia ja kun patterikin sai valkoisen värin, näytti oikein hyvältä.

Tällä seinällä oli iso pyykkikone, sen asennukset ovat edelleen paikoillaan hankaloittamassa tapetointia. Senja-mummoni virkkaama kaitaliina pääsi kunniapaikalle ikkunaan

ja entinen suihkuverho oli ihan kuin suunniteltu väreihin.

Lopuksi kannoimme varastosta siellä vuosikausia odottaneen kulmakaapin, joka oli juuri sopiva tuohon nurkkaan.

Seinälle ruuvataan myöhemmin vielä entiset koukut, vaikka niihin ei navettavaatteita enää laitetakaan. Reunoihin oli jäänyt keltaista seinämaalia, joka ei lähtenyt millään, siispä maalasin tahrat hopeamaalilla piiloon.

Vielä on remontoimatta sauna sekä tummalla muovimatolla päällystetty portaikko

ja muutama ovi alakerrassa. Ne ovat vuorossa talvella, jos vain terveyttä riittää! Nyt on kuitenkin kesäkäyttöä ajatellen kaikki kunnossa ja talo odottaa juhannusvieraita. Hyvää juhannusta teillekin!

Kategoria(t): Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s