Kasvimaa

on pienentynyt vuosien varrella. Tällä hetkellä se on pääasiassa vain kaksi kymmenkunta metriä pitkää lautareunusta, jotka siirsimme syksyllä vanhan mansikkamaan reunalta uusille paikoille. Ehkä ne kestävät vielä muutaman vuoden.

Nyt niihin on kylvetty porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, tilliä, papua, pinaattia, herneitä ja vähän erilaisia kesäkukkia. Valkosipuleita ja muitakin sipuleita tietenkin myös.

Salaattia on kasvihuoneessa

ja alkukasvatetut kesäkurpitsan taimet pääsivät jo omalle kasvupaikalleen.

Esikoinen laittoi viikonloppuna ruohonleikkurin kesäkuntoon ja huristeli osan nurmikoista

niin, että pääsimme haravoimaan katetta kesäkurpitsoille ja erityisesti kasvihuoneeseen. Siellä jo kurkkivatkin ensimmäiset tomaattien alut!

Laitoimme keväällä myös kasvimaalle kolme riviä varhaisperunaa ja kun nyt kurkistin harson alle, niin hyvältä näytti.

Joutsenet ruokailevat päivittäin perunamaan takana ja seurailevat pihan tapahtumia.

Tällä yrttimaan tuolilla

olisi tarkoitus istuskella ihailemassa maisemaa, joskin viime kesänä taisin istahtaa siihen vain yhden kerran. Olisikohan tämä kesä erilainen?

Mutta talon seinustalla olevassa keinussa sen sijaan tulee isännänkin kanssa kiikuteltua useammin.

Siitä avautuva maisema on kyllä katsomisen arvoinen: Rauhoittava, rakas. Hassua, että kun usein käytän tuosta pienestä vesialueesta nimeä kotilahti, löysin nyt tiedon, että se muinoin, satoja vuosia sitten, on ollutkin sen niminen. Näillä alueilla asuneiden ihmisten kotilahti, niin kuin nyt meidänkin kotilahtemme.

Mun sydämeni tänne jää…