Uusien kanojen yhdestoista yö

on takana päin. Mitä kuuluu neideille nyt? No, muutoksiakin on tapahtunut, positiivisia sellaisia. Maanantaina oli ensimmäinen ulkoilupäivä, sillä isännän kanssa pienensimme tarhaa tilapäisesti noin viidennekseen entisestään. Arvelin, että on helpompi saada kanatuiset napattua syliin siinä vaiheessa, kun pitäisi lähteä sisälle – ei se kuitenkaan omin voimin onnistuisi.

Ja niinhän se meni, tosin yksi oli jo niin viisas, että kipitteli portaat muiden ihmetellessä. Laitoimme sisälle lisää orsia ja kulkuväyliä korkeammalle, ehkä sekin innostaisi niitä pois lattialta.

Kanalassa on käytävä monta kertaa päivässä. Koska juoma-automaatti tuntuu edelleen vieraalta, vettä on oltava kupissa, jonka ne kuitenkin hetkessä kuopivat täyteen pohjapehkua. Eli kannamme kanistereissa jatkuvasti uutta juomista kotoa. No, tuleepa askeleihin tehoa, kun on kymmenen kiloa enemmän painoa mukana! Kantomatkalla voi ihastella vanhan talon pihapiirin ihanaa scilla-käenrieskanurmikkoa.

Ja syreenien keskellä leviävät äitini Ruotisinpyhtäältä aikoinaan tuomat valkovuokot, jotka siihen aikaan, 1960-luvulla, olivat Keuruulla aika harvinaisia. Ne kuitenkin olivat eteläisessä Suomessa äidin lapsuuden kevätkukkia, joista hän aina meille kertoi.

Lauantaina meillä oli vieraita vähän myöhempään enkä ehtinyt laittaa munintapesän puolelle yöksi tulevaa estettä ajoissa. Ajattelinkin, että ehkä sitä ei viikon jälkeen edes tarvittaisi, mutta kyllä vaan oli yksi kana ehtinyt jo yöpuulle pesän pehkuille asettua. Voi harmi! Yövierailut navetassa siis jatkuvat edelleen. Maanantaina oli tilanne tällainen: Yksi kökötti alimmalla orrella,

yksi ikkunalla

ja muut korkeammilla orsilla.

Tuohan näytti jo aika lupaavalta, kun ne halusivat nousta korkealle. Ja tosiaankin, kun seuraavana, yhdentenätoista yönä lähdin navettaretkelleni puolen yön jälkeen, KAIKKI kanat olivat orsilla!

Ihmettelet ehkä, miksi juuri yöllä lähden kanalaan. Eikö riittäisi, kun heräisin aamuvarhaisella? Mutta siinä se juuri onkin: Jos ja kun yöllä kuitenkin tulee heräiltyä, aamulla väsyttää ja tekisi mieli nukkua pidempään ilman kellon soittoa. Kun käy navetalla yöllä, estepahvi on sitten poistettu ja kanat voivat mennä munimaan silloin kun mieli tekee. Ja kanamummo nukkua, jos siltä tuntuu. Sitäpaitsi, mitä olisinkaan menettänyt vaikkapa maanantaiyönä: Kun palasin kotitalolle vanhan talon pihapiirin läpi,

huomasin ihmeekseni menomatkalla selkäni takana möllöttäneen täysikuun. Ja millaisen kuun! Kuvat eivät tee sille oikeutta, sillä kuu oli suuri, oranssinruskea pallo, matalalla etelänpuoleisella taivaalla. Kerrassaan upea!

Lähdin etsimään parempaa kuvauspaikkaa

ja samalla huomasin, että pilvivalli läheni uhkaavasti.

Kuu alkoi kadota pilvien taa

ja kun makuuhuoneen ikkunasta yritin sitä vielä katsoa, näytös oli jo ohi. Tästä innostuneena tarkistin, moneltako kuu nousee seuraavana yönä: Yhden jälkeen Tampereella, Keuruulla varmaan myöhemmin. Kävin kanalassa puoli yksi, sitten odottelin sisällä. Tutkailin välillä nettiuutisia ja yritin pysyä hereillä,

sillä vasta kahden jälkeen puiden takaa pilkisteli jotakin.

Niin sitten ihastelin vielä uudemman kerran tuota oranssinkeltaista, valtavaa palloa, joka matalalla eteläisellä taivaalla tuli muutamaksi tunniksi esiin kiertomatkallaan. Ihan vaan sängystä vähän kurkottamalla, parvekkeen ovilasin läpi sitä kuvasin, ettei isäntä heräisi, sillä viheliäinen vyöruusu hermokipuineen on edelleen ongelmana.

Mutta ilman kanoja olisin ”nukkunut onneni ohi” ja nämä upeat kuukokemukset olisivat jääneet pois!

Kategoria(t): Kanala. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s