Vanhan talon remontti on likimain loppumassa. Vain kellarikerroksen putkitöitä on jäljellä ja pääsimmekin jo isännän kanssa siivoamaan asuinkerroksen tiloja. Sirkkelöinnistä tullutta pölyä on vähän kaikkialla ja lisäksi,varsinkin keittiössä, sementtipölyä, joka levisi alakerran betonilattioita purettaessa. Mutta nyt, kun on imuroitu ja pesty moneen kertaan, alkaa jo tuntua ihan hyvältä. Raahasimme olohuoneen painavat matot ulos lumipesuun
ja keittiön kattoon kiinnitettiin uusi valaisin. Edellinen, metallinen lautanen, oli kovin kolhiintunut ja maalia oli irronnut useista paikoista. Tästä tykkään kovasti!
Olohuoneen valaisinkin vaihdettiin, sillä löysin ullakolta sen ihan alkuperäisen, vuoden 1959 kattokruunun. Tutkimus osoitti, että malli on Itsun, Itä-Suomen Sähkön. Se aloitti toimintansa Wiipurissa ja muutti sodan jälkeen Helsinkiin, Lauttasaareen. Messinkiosat olivat aika huonossa kunnossa, mutta sain ne puhtaaksi kupari- ja messinkipuhdistusaineella. Tuntuu niin kivalta, kun katossa on se sama valaisin, joka siellä lapsuudessanikin oli!
Katselin vanhoja valokuvia, mutta vain tässä yhdessä näkyy tuo valaisin. Vuosi on tuolloin ollut 1972.
Viime viikolla meni kolme yötä revontulibongauksessa. Kello oli soimassa tunnin välein ja yhden yön nukuin alakerran sohvalla, etten häiritsisi isännän unia uuden harrastukseni kanssa. Kolmantena yönä sitten vihdoin olikin jotain nähtävää, kirkkaiden tähtien lisäksi.
Kävelin yhden paikkeilla pellonreunassa ja ihastelin: Tuo sinipunainen taivas oli NIIN kaunis!
Mutta mitä ovat nuo kaksi ihmisen oloista varjoa, jotka ovat ilmestyneet kasvihuoneen seinälle? En ulkona niitä nähnyt ja vain tässä yhdessä kuvassa ne voi havaita. Mikään puu ei ulotu niitä siihen heittämään eikä kuutakaan näkynyt varjoja tuomaan. No, meillähän kyllä kummittelee, kaikenlaista on nähty ja kuultu vuosien varrella. Oikein mukava taas tavata, aave-ystäväni!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 