Odotimme jännityksellä, löytyisikö purkuvaiheessa jotain kivaa yllätystä. Vessa on tehty vuonna 1959, että siltä ajalta tuskin mitään tulee, mutta kun purku eteni, niin päästiin ikivanhaan hirsiseinään. Oho, tuossa on joskus ollut oviaukko!
Ja tapettia, kaksikin kerrosta.
Kaunis!
Ihan ylhäällä on tällainen boordi
ja suoraan hirsiin, rakojen päälle, oli liimattu vanhoja kirjeitä, jotka oli maalattu yli vaaleanpunaisella maalilla.
Selkäpiitä karmaisi kun ajatteli, että nuo hirret ja tapetit ovat kuulleet murhatun lukkarin kuolinhuudot vuonna 1861. Joitain kirjeenpalasia saatiin irtikin, nämä ovat jatkossa melkoisia aarteita 1800-luvun alusta ellei varhaisemmaltakin ajalta! M. Saxberg voisi olla Matias-lukkari, (1782-1861) A ehkä Abraham, hänen isänsä (1751-1832) tai sitten lukkarin veli Abraham, (1785-1855). Joh. Saxberg voisi olla Juho (1795-1838). Nuo kaikki ovat asuneet tässä talossa. Kirjeiden teksti on ruotsia.
Kattoa oli laskettu vuoden 1959 remontin yhteydessä yli puoli metriä ja kun kiipesi korkeille tikkaille, saattoi välitilassa nähdä pitkien hirsien lisäksi entiset leipäorsien metallikoukut, jotka oli väännetty ylös. Huokaisin ilosta, että sain kokea tuonkin, sillä lapsuudesta en niitä muistanut. Sinne välitilaan nämä aarteet saavat jäädä edelleenkin,
paitsi tämä yksi, joka katkaistiin museoon.
Tässä olivat remontin iloiset yllätykset, ikäviäkin oli. Mutta niistä toisella kerralla.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 