Kun vessan ja pesuhuoneen lattioilta oli lapioitu kaikki puru pois, esiin tulivat 50-luvun rautaiset viemäriputket.
Yksi krominenkin katkesi ja antoi viitettä sisätilasta: Vahva ruostekerros peitti seimämiä niin, että veden kulkureitiksi jäi vain parin sentin onkalo. Huh!
Ei tässä isommassakaan ole hurraamista:Ruostetta täynnä.
Järkyttävän painava, lyijyllä yhteenliitettyjä viemärirakennelma kannettiin pihalle.
Tutun putkimiehen, Juhan, oivallus oli, että pääputki kannatti katkaista niin syvältä, että jatkos jäisi keittiön lattian alle. Näin myöhemmin ei enää tarvitsisi rikkoa juuri korjatun vessan lattiaa.
Hyvä niinikin, mutta sitten hän keksi, että tilanteen voisi ehkä hoitaa vielä pidemmälle: Jos alakerran pesuhuoneen seinästä poistaisi muutaman laatan, putken voisi katkaista sieltä saakka ja vetää sitten pois keittiön lattian alta ilman, että sitä jouduttaisiin uusimaan. Kuulosti oikein hyvältä ja niin Jukka lähti irrottamaan laattoja alimmasta kerroksesta. Yllätys oli, että seinällä oleva osuus putkesta oli betonivalun sisällä.Voi tätä pölyä!
Hurja sotku, mutta hyvä näin. Muoviputki on tuotu kuvassa katonrajaan saakka.
Sitten Juha otti esiin laitteen, jolla voi kuvata putkiston tilaa. Ruudulta seurasimme,
kuinka vahva ruostekerros peitti seinämiä ja sitten tuli täydellinen stoppi, alakerran suihkuhuoneen lattian alla. Ilmankos meille on muutaman kerran käynyt niin, että viemärin sisältö nouee lattiakaivosta tuolle samaiselle lattialle! Viimeksi kun vessaa on käytetty, se on vielä toiminut, mutta nyt näyttää siltä, että ilman toimenpiteitä vain vesi voisi pikkuhiljaa kulkea kohti likakaivoa. Ja kun tarinaan lisätään vielä se, että eläkeikä tulee joskus Juhallakin vastaan ja se, että hän on ainoana perillä talon labyrinttimaisesta putkiviidakosta, korjauksia ei voi pitkälle lykätä.
Tässä oli toinen kertomus vanhan talon vessaremontista, joka ei ollutkaan niin pieni kuin luulimme. Juuri nyt hommat ovat jo pidemmällä, joten tarina jatkuu.
Ensimmäinen osa löytyy täältä, klik.