Viime perjantaiyönä taivaalla loimusivat huikeat revontulet. Niin kuulin, valitettavasti vain jälkikäteen. Tiesin kyllä, että mahdollisuus niiden näkemiseen oli suuri, kävinkin vielä kymmeneltä ulkona katsastuksella. Pientä viherrystä oli havaittavissa,
mutta kun koko päivä oli kulunut Jyväskylässä silmätutkimuksissa, olin liian uupunut valvomaan. Ajattelin, että tietenkin herään puolen yön jälkeen ihan tuosta vaan, käyn sitten tiirailemassa uudelleen. Mutta voi, heräsin vasta kahdelta ja show oli silloin ohi. Se oli ollut kyllä todellinen näytelmä, josta minäkin sain nähdä upeat, naapurin ottamat kuvat. Koko taivas loimusi, vihreänä ja jopa punaisena! Olin niin vihainen itselleni. Tässä kuvakaappaus Pekka Hatusen tuon yön FB-kuvista. Meillä oli ollut samanlaista.
Mutta jospa vielä seuraavanakin yönä loimuaisi! Varustauduimme isännän kanssa hyvin: Jouluajalta jääneet juustorippeet, viinilaatikon pussin viimeiseet tiraukset. Juuri sopivasti kahteen lasiin valkoviiniä ja juustoilta oli valmis.
Sitten vielä jätkänkynttilä, jota seuratessa varmaan pysyisimme hereillä.
Kuu oli upea
ja sen muodostamat puiden varjot.
Kello tuli yksitoista, ylikin, eikä mitään näkynyt. Isäntä meni nukkumaan, minä vielä käppäilin pihalla kuuta ihastelemassa.
Seurasin revontulikyttääjien FB-sivulta muiden huomioita, liikettä alkoi jo näkyä. Kurkistin pohjoisen ikkunasta ja siellähän oli jo jotakin!
Mutta siihen se sitten lopahti: Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Kyllä vanha kansa tiesi: Ei pitäisi nukkua onnensa ohi.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 