sai jotain hyvääkin aikaan: Meille ilmestyi vuosi sitten kanapunkkeja kanalaan ja nyt, kun se on talviajan tyhjillään, oli helppo vain avata ikkuna ja antaa pakkasen hoitaa homma kuntoon. Tietoni mukaan siihen ei tarvita kauaakaan, jos lämpötila laskee miinus kahteenkymmeneen asteeseen.
Pakkanen sai timantit loistamaan aamuauringon vaaleanpunaisessa valossa.
Tällä hetkellä meillä ei ole kotieläimiä, mutta piha vilisee jäniksiä, jotka jo – ruohon vielä viheriöidessä – ehtivät nakerrella alustavasti omenapuita. Nyt puut on suojattu, mutta pitkät angervopensasrivit näyttävät olevan se seuraavaksi paras herkku. Tiukaksi tampattu polku reunustaa vanhan talon pihapiirin aidannetta.
Toiveita on kuitenkin jänistenkin vähenemisestä, sillä lähimailla on liikkunut silloin tällöin ilves. Naapurin Johanna sai jopa kuvattua tosi hienon viedeon siitä, kun tuo ylväs eläin kulki pellolla jänis suussaan. Tässä kuvakaappaus videosta.
Kun pikkurenki oli muutaman päivän mummolalomalla, hän huomasi pihamaalla verijälkiä. On tainnut toinenkin pupu päätyä paistiksi ketulle tai ilvekselle! Jos meillä vielä olisi kissa, koko ajan voisi pelätä senkin hengen puolesta. Ja mitenkähän kanat sitten ensi kesänä?
Isäntä on viikon verran potenut polveaan, jonka loukkasi metsäreissulla. Kunhan ensin pääsee autoon sisään, ajo kyllä sujuu, onneksi. Hakiessamme pikkurenkiä poikkesimme samalla entisten naapureiden luona Kangasalla – ikä tekee sen, että nähdään nykyisin aika harvoin. Oli ihana tavata ja samalla sain vietyä tuliaisiksi molempiin taloihin kylmälaukulliset puolukoita, karpaloita ja sieniä. Ilo oli molemminpuoleinen, sillä omaan pakastimeen saatiin uutta tilaa eivätkä nuo ystävätkään enää metsissä kulje. Esikoinen oli myös kotilomalla Kemistä, sielläkin piipahdimme samalla reissulla synttärikahvilla. Kiitos! Kakku oli kyllä upea!
Ennen sään lauhtumista ehdimme vielä sulattaa yhden pakastimista, ihan jo inventaarion vuoksi. Pikkurenki lähti taajamajunalla takaisin Tampereelle, bussit eivät enää sinne Keuruulta kulje. Onneksi kuitenkin on junayhteyksiä.
Meillä ei ole tiedossa minkäänlaisia joulutohinoita, sillä lasten perheet ovat molemmat tahoillaan tänä vuonna. Edes joulukuusta emme laita sisätiloihin, sillä tapaamme vasta ennen uutta vuotta. Kuusi on kuitenkin jo paikoillaan, terassilla:
Se on oikein nätti siellä, tuleekohan tuosta jatkossa jopa perinne?
Kahden päivän terveysleipää on helppo ja nopea valmistaa, mutta toissaviikolla leivoin ensi kertaa kesän jälkeen suurehkon määrän ruisleipää, ostimmehan aiemmin hyviä ruisjauhoja Kolin matkan yhteydessä Siikamäen suoramyynnistä. Koska jauhot olivat sopivan karkeita, ihan toisenlaisia kuin kaupoissa, niin leipäkin onnistui oikein hyvin. (Sain kuusi vuotta sitten herätettyä henkiin äidin – ja mummojen – vanhan taikinajuuren saavin reunoille jääneistä rippeistä, vaikka tuo astia oli ollut yli 20 vuotta kylmällä ullakolla. Juuren herättämisestä kerroin silloin täällä, klik.)
Vielä jäi toinen pussillinen ruista seuraavaa kertaa varten, nyt vaan täytyy pohtia, miten saadaan sen jälkeen uusia. Heillä näyttäisi kyllä olevan nettikauppakin, klik.
Itsenäisyyspäivän jälkeen
matka jouluun jatkuu nopeasti.
Yhtä nopeasti vaihtuu vuosikin ja ollaan yks kaks jo valoisammalla kevätpuolella.
Lopuksi kuva mahtavasta aamuisesta valosta, jota sain ihailla alkuviikolla olohuoneen ikkunasta. Uskomaton näky!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 