Sää on ollut armelias meille, joiden aika on mennyt kaikenlaisessa muussa kuin pihan syystöissä. Lehdet saivat jäädä maatumaan paikoilleen, millään eivät voimat riittäisi suurien pihamaiden haravointiin. Eipä meillä koskaan olla oltu muutenkaan innokkaita haravoimaan syksyisin, aina tuolta alta nurmikko on kasvanut, liiaksikin!
Mutta kasvihuone on pesty ja sen edessä oleva reki on saanut talvisen asunsa. Vielä puuttuu pressu katolta, se on syytä levittää lumituhojen ennalta ehkäisemiseksi.
Aurauskepit ovat paikoillaan ja kausivaloja laiteltu muuallekin valmiiksi odottelemaan.
Linnuille pystytettiin ruokintapaikalle jälleen suojaksi pikkumetsä.
Myös navetan vintin uudistettuun ikkunaan asetimme pienen kuusen valoineen. Tykkään! Kunhan joulu lähenee, olkipukki ja tonttu voivat muuttaa tuonne asumaan.
Mieleni tekee kuitenkin koko ajan metsään vaikka sieniä tai karpaloita ei enää tarvittaisikaan. Viikko sitten lähdimme varhain sunnuntaiaamuna jälleen yli 40 km päähän tutulle karpalosuolle. Tällä kertaa saalis
ei ollut pääasia – kuljimme koko ajan jo kerätyillä alueilla – vaan se ihana hiljaisuus, aamun hämäryys ja sumu suon ja lammen yllä.
Tätä luonnonrauhaa ja kauneutta ei voi saada liikaa.
Ja pakkohan nuo suppilovahverotkin oli vielä kerätä, kun eteen tupsahtivat. Ystävälle.
Sää taitaa nyt kylmetä eikä meillä ole pihalla kuin muutama syyshomma jäljellä. Tv on osaltani unohtunut kokonaan muutamaksi viikoksi, mutta kohta on aika ottaa sukkalangat esiin ja istahtaa katsomaan sinne taltioituja suosikkeja, vaikkapa tanskalaista maajussia.
Ja onhan minulla odottamassa uusi kirjakin. Hyvää Pyhäinpäivää myös sinulle!
Hyvää Pyhäinpäivää teillekin sinne ja kiitos vielä mielenkiintoisesta museotalo kierroksesta !
Kiva kun kävit! Hyvää loppuvuotta!