Viikonlopuksi ennustettiin ihanan kesäistä säätä ja mikä parasta, juuri silloin, kun pikkuväkikin oli tulossa viikonloppuvierailulle. Satoaika on parhaimmillaan, onneksi nuoretkin sen huomioivat. Sieniretkellä
pikkuväki bongasi rouskujen lisäksi kaksi upeaa kantarellikasvustoa, joiden ohi mummi porhalsi ihan tuosta vaan. Näin se polvi ”pojasta paranee”!
Kasvimaalta nostettiin porkkanat
sekä viimeiset pavut
ja sunnuntaina nuoret keräsivät monta ämpärillistä aronioita, joita – poikkeuksellisesti – jouduimme suojaamaan linnuilta, kunnes poimijat saapuisivat. Yleensä ei ole ollut ongelmia – pensaitahan on lähes 20 – mutta nyt satojen naakkojen parvi aikoi tyhjentää kaiken.
Koska kyseessä oli elokuun viimeinen viikonloppu, ajattelin yllättää vierailijat ja järjestää vielä yhden muiston tämän kesän muistolaatikkoon: Venetsialaiset. Meillä juhlaan kuuluivat valorinksut ja kynttilät, joita isännän kanssa asetttelimme vanhan talon lasikuistille.
Pihallakin roihusi tuli
ja tietenkin tärkeä osansa oli myös herkuttelulla.
Ilta jatkui lämpimänä ja tyynenä, joten päätimme polttaa risukokon, jota kesän mittaan on kerätty nuotiopaikalle.
Mummin lisäksi lapset kuvasivat ahkerasti nuotion eri vaiheita.
Mutta vasta yhdeksän paikkeilla oli tarpeeksi hämärää tunnelmointiin.
Kyllä maistui punaherukkavispipuuro tällaisten tähtien alla!
Oli kyllä mahtavaa, että juuri tälle viikonlopulle osui niin kaunis sää. Mummo jatkaa nyt yksin sienestystä ja puolukoiden keräillyä, pappa kulkee viereisessä metsikössä raivaussahansa kanssa.
Syksy on saapunut.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Kivoja tarinoita ja kuvia! Kommentoin paria vanhempaa juttua, Ville ja Maria Riihisen tarinaa. Niiden petollinen osapuoli lienee vaarini, jonka oikea nimi oli Kaarlo Jukola, Keuruun Jukojärven Korpi-Jukolan talon poikia. Hän opiskeli muutaman kurssin Heksingin yliopistossa,m palasi sitten Keuruulle jonkinlaiseksi käräjien asioitsijaksi ja asui Aromaalla, jossa myös käräjiä pidettiin. Hän perusti sitten ihan tunnustetun perheen, vaimo Impi ja neljä lasta. Esikoinen oli isäni, syntyi v 1916. Kuulin Riihisten tarinan vasta pari vuotta sitten, ihan sattumalta, koskaan siitä ei meillä puhuttu vaikka isäni on täytynyt asia tietää. Perheeni asui Keuruulla vuoteen 1953, siis myös silloin kun Riihisen kansanedustajuutta juhlittiin.
Onpa mielenkiintoista kuulla! Taas tuli yksi lisäselvitys Marin vaiheisiin. Meillähän on museossa Marin pukukin. Tällainen historia on todella kiehtovaa, itsellänikin kun noita suvun pahiksia löytyy entiltä ajoilta. Ne värittävät historian!
Tiesitkö, että pari vuotta sitten Keuruun talkooteatteri esitti tämän tarinan?
Meidänkin suussa on tarinan mukaan yksi asoitsijan tytär!