ei montaa kukkapenkkiä ole – eikä tule. Tämän tein jo pari vuotta sitten vaahteran kannon ympärille äidin aikaisista kukista: Valkoinen syysleimu,
päivänliljat, illakot ja päivänkakkarat
sekä vanha neilikkaruusu.
Tuon alueen toisessa reunassa on kaikista vanhin muisto talon asukkaista: Piilipuu, joka liki parisataa vuotta sitten kasvoi aivan talon seinustalla. Tarinan mukaan se oli vuonna 1861 talossa murhatun lukkari Saxbergin lempipuu, jonka oksasta ehdin viime hetkillä kasvattaa uuden alun ennen vanhan puun lopullista lahoamista. Kuvassa tuo salavalaji seisoo parimetrisenä ja tuettuna taustalla.
Keskellä pihaa on valopylväs, jonka juurella on ollut viime vuodet pallotuija. Se sai lähdön keväällä kun ajattelin uusia senkin alueen vanhan ajan perennoille. Alkukesästä mulloksella oli vain kesäkukkia,
mutta syksymmällä kaivoimme nurmikon pois ja reunustimme multa-alueen katekankaalla, joka levitettiin ympärillekin rikkaruohoja estämään.
Mullan ulkopuolelta päällystimme kankaan soralla ja pitihän alue – ainakin nyt syksystä – rajata verkolla kanojen vuoksi. Kyllä ne olisivatkin olleet innoissaan, kun lähistölle on ilmaantunut ihana, pehmeä multapaikka, josta voi kuoputtaa kaikki sinne istutetut perennat pois.
Katsotaan, mikä menestyy, mutta nyt tuossa pyöreässä multa-alueessa on kasvamassa kultapalloa, tiikerililjoja, syysleimuja, lehtosinilatvaa, palavaa rakkautta, tummansinistä ukonhattua, pikkusydäntä ja äidin vanhoja esikoita. Keltasauramoa en vielä muistanut sinne istuttaa, mutta sitäkin meiltä löytyy.
Museotalon toisella seinustalla on upea lumipalloheisi
ja toiselle seinustalle äiti istutti muinoin vaaleanpunaista juhannusruusua. Se levisi aivan mahdottomasti joka suuntaan. Kaunishan se oli,
mutta kun jänikset alkoivat muutama vuosi sitten popsia tuotakin kasvustoa niin, että yhtään kukkaa ei ole tullut useaan vuoteen, päätin, että ruusu saa lähteä. Helposti se kävi esikoisen kaivinkoneella!
Tilalle siirrettiin uuteen multaan pihan perältä talon vanhaa valkokukkaista juhannusruusua, luulenpa että se on muutenkin sopivampi tähän paikkaan jo värinsäkin vuoksi. Helteestä huolimatta saimme hennot taimet pysymään hengissä ja kun välit on toistaiseksi suljettu vanhoilla kattotiilillä, eivät kanatkaan mene tuonne kuopimaan.
Talveksi laitamme jänisverkon, se on helppo homma näin pienelle alueelle asentaa. Täytyy muutenkin pitää huoli siitä, että kasvusto ei leviä liiaksi eikä varsinkaan seinustaa kohti.
Kun kaivoimme valopylvään luona, sanoin isännälle, että tämä on sitten viimeinen kukkapenkki joka meillä tehdään, mutta vähän epäilevästi minua kyllä siinä katseltiin. Saa nähdä!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 