Yllätys perunamaalla

Keväällä laitoimme varsinaisen perunamaan lisäksi kasvimaan reunaan hiukan varhaisperunaa, Timoa ja Tammiston aikaista. Timo on jo syöty, mutta Hankkijan vuonna 1930 jalostamaa Tammiston aikaista olemme säästäneet, sillä se on vanha erikoisperuna, jota meillä on aina ollut kasvussa. Sitä ei siis saa hävittää, koskaan. Siksi sitä kasvatetaankin eri alueella ja pienessä määrässä.

Kun huomasin yhdessä perunassa syöntijälkiä, tuli mieleen kaamea ajatus: Entä jos myyrät pistävätkin poskeensa meidän Tammiston? Loppuviikolla lähdin tarkistamaan asian ja se tapahtui kyllä viime hetkellä, sillä putosin nilkkoja myöten myyränkoloon. Varsia ei perunoissa juurikaan enää ollut, mutta pyöreitä reikiä mullassa senkin edestä. Onneksi sain pelastettua litran verran tuota harvinaista lajia, nyt se odottaa jääkaapissa kellarin kylmenemistä. Kun jänikset syövät talvella omppopuita, vadelmia ja jopa karviaisen ja kesällä rastaat vaanivat marjasatoa, niin eikö se jo riitä! Pitääkö vielä maan altakin tulla varkaita? Onneksi meillä on toisinaan näkynyt vieras kissa, joka innoissaan vaanii myyriä ja hiiriä. Omaa kissaa en enää – pikkuväen toivomuksesta huolimatta – halua ottaa, mutta tuollainen leasing-katti on kyllä oikein passeli.

Ja onhan tässä taas ollut jotain hauskaakin, retki Keurusselälle siipirataslaivalla. Sydänyhdistyksen tarjoama risteily oli mukavan leppoisa.

Keskusaukiolla oli lauantaina ”Syödään yhdessä” -tapahtuma,

jonka aloitti Arja Korisevan esiintyminen. Pitkästä aikaa sai kuulla live-musiikkia!

Kasvimaaltakin löytyy ilon aihe: Pensaspavut

tuottavat valtavasti,

olen kiehauttanut ja pakastanut jo lähes kolme ämpärillistä.

Meillä tykätään kovasti pekonipavuista.

Koko kesän ajan olemme kuunnelleet kahden kurjen ääniä, niillä on pesä jossain rantapellolla. Nyt kaksi poikastakin ovat jo mukana aamuruokailuissa ja -konsertissa. Vihreä verkko rannassa on joutsenien aita: Vanhemmat viiden poikasensa kanssa nousisivat järvestä muuten ruokailemaan pellolle muutaman kerran päivässä. Se ei olisi ongelma, mutta se on, että ne kakkivat rantaan mennen tullen. Nyt ne ilmeisesti ovat löytäneet uuden polun, mistä kulkea ravintolaansa, eli toimii oikein hyvin. Paitsi on ruma katsella!

Mekin nautimme aamukahvit miltei pari kuukautta joka päivä ulkona, maisemaa ihaillen ja kurkia kuunnellen. Olikohan tämä viime viikon perjantai sitten se viimeinen ulkoistettu kahvitteluhetki?

Kategoria(t): Sekalaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s