Navetan kattoikkunat

1930-luvulla rakennetun navetan vintille toivat aikoinaan valoa kattoon sijoitetut kauniit ikkunat. Muistan, kun lapsena kiipesin heinänteon jälkeen tuoksuvaan heinäkasaan, kaivoin itselleni pienen pesäkuopan ikkunan eteen ja kirjoitin päiväkirjaani tuossa idyllisessä paikassa.

Mutta parikymmentä vuotta sitten ikkunoiden vierestä alkoi sadevesi vuotaa navettaan. Asiaa yritettiin korjata useampaan kertaan, lopuksi ei auttanut muu kuin purkaa nuo kaksi ikkunaa pois. Tiiliä onneksi oli runsaasti tallessa.

Nyt kun museotalo ja vanha puoli ovat molemmat kunnostettuja, minun tuli ikävä noita kauniita ikkunoita, jotka oli pantu talteen navetan vintille. No, ne olivat aivan liian lahot,

mutta onneksi puuseppä sai niistä hyvin mallin ja toiveeni alkoi kevätpuolella pikkuhiljaa toteutua. Korjaukseen saatiin hyviä vinkkejä myös Matti-mestarilta ja niin taitava Jukka-timpuri kiipesi vintille. Tästä se lähtee!

Avuksi vuokrattiin nosturi, eikä kanatarhan väki ollut siitä moksiskaan. Ihan kuin olisivat tottuneet tuollaisen laitteen liitelyyn kanatarhan yllä!

Aluskate niitattiin paikoilleen tukevien kakkosnelosten varaan rakennettuun kehikkoon. Kyllä kestää kovatkin tuulet ja lumien painot! Sivuille laudoitus ja rimat, oli niissäkin mittaamista ja sahaamista – vinohan tuo paikka on kaikkinensa. Ikkunaa ympäröivät laudatkin sahattiin kaareviksi ja rimotus taas sen mukaisesti. Osat maalattiin heinäladossa, että katolla ei pensseleitä enää tarvittaisi. Markon tekemät pellit viimeistelevät tiiviyden ja voi miten kaunis siitä tuli!

Jotenkin tuntui siltä, että isä ja äiti, jotka aikoinaan ahkeroivat navetalla, olivat koko ajan läsnä iloitsemassa kanssani. Vielä todemmaksi tuo tunne itselläni tuli, kun kuuntelin kahta haarapääskyä, jotka kaiken aikaa liversivät tuuliviirin päällä Jukan työtä seuraten. Terveiset tähtien takaa!

Vielä puuttuu toinen ikkuna, sitten pihapiiri tuohonkin suuntaan on kunnostettu. Nuo puiset aputikkaat jäivät odottamaan narunsa kanssa ensi viikkoa.

Esikoinen käytti hyväkseen nosturia ja maalasi osan navetan takaseinää sekä päätyseinän, mutta ikkuna todettiin liian lahoksi. Sen korjaus jää syksymmälle – onneksi huomattiin ajoissa. Silloin uusitaan myös räystään ja takaseinien pahimpia laholautoja.

Kun vein porukalle aamukahvia, istahdin hetkeksi vanhan puolen itäpäätyyn elokuun aurinkoon.

Muistot valtasivat mielen: Tässä isäkin usein aamusella istui ja katseli puutarhaa,

jonka yli 80-vuotias käkkyräinen omenapuu edelleen tuottaa satoa.

Hänen äitinsä ja mummonsa, isomummonsakin sekä hänen isänsä – kaikkien askelten kaiut voi kuulla, jos oikein keskittyy. Ehkä meidänkin askeltemme kaiku kuuluu vielä seuraavalle sukupolvelle ja jos he eivät sitä kuule, niin ainakin jälkeemme jäävät kunnostetut rakennukset ja hoidettu pihapiiri.

Kategoria(t): Navetan remontti Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s