Tytär tuli jälleen etätöihin viikoksi ja me suunnittelimme papan kanssa lapsille hauskoja ja opettavaisia päiviä. Sunnuntai aloitettiin Maire-isotädin syntymäpäivillä ja jatkossa käytiin vielä jätskeillä koirien synttärien merkeissä. Omat jäätelöt kaikille, myös koirille!
Koska oli helteistä, järvessä vietettiin iloisia hetkiä joka päivä. Kerran uimapatjalle hyppäsi yllättäen ”maailman pienin hauki”, jota kaikki ihmettelivät. Olipas erikoinen kalastustapa! Se pääsi kuitenkin jatkamaan kasvuaan takaisin järveen.
Edellisellä viikolla olimme isännän kanssa rentoutumassa Keurusselän kesäteatterissa seuraten hyvin esitettyä Muhoksen Mimmiä
ja päätimme viedä lapsetkin samaan paikkaan seuraavana maanantaina Loiskis-orkesterin lastenkonserttiin. Oli kivaa!
Keuruun keskusta on saarella, joka johtuu siitä, että isovihan aikaan kirkkoherra Herpmanin pojat kavereineen kaivoivat poikki kapean kannaksen kotiseudun puolustukseksi. Paikalla on nyt tie, mutta yhä siitä pääsee korkean veden aikaan kanootilla läpi toiselle järvelle. Lapsista oli mielenkiintoista käydä katsomassa kaivantoa
ja vielä mielenkiintoisemmaksi tarina muuttui, kun kerroin heille Ampialan kylällä olevasta jylkynkivestä:
Tuon kiven jylinä ilmoitti aikoinaan jopa kymmenen kilometrin päähän vihollisten tulosta. Eipä ollut kännyköitä silloin! Herpmanin poikien tarinaa sinäkin voit lukea täältä, klik.
Meillähän on kotimuseo, mutta ajattelin näyttää lapsille ihan oikean museonkin.
Oli ihanaa seurata, miten kiinnostuneita he olivat kaikesta
ja museokin on panostanut lapsiin. Pihalla oli etsimistehtäviä ja sisällä saattoi tehdä vaikka oman käpylehmän.
Yksi päivä vietettiin Haapamäen höyryveturipuistossa, jossa varsinkin pikkurenki halusi kiivetä kaikkiin vetureihin.
Hauskinta oli varmaan pikkujunassa, joka kiersi alueen,
mutta olihan siellä monta leikkipaikkaakin.
Lauantaina oli sitten vuorossa retki Riihon kylälle, ensin Himmaanmäen näkötorniin. Pikkupiika, tuleva ekaluokkalainen, oli saanut juuri oman kännykän valokuvaustakin varten ja siksi annoinkin pikkuisimmalle piialle oman, ikivanhan kamerani, jolla isosisko vielä pääsiäisenä meillä kuvaili. Ja hetkessä muistikortti oli täynnä, niin ahkera oli tämä iloinen kuvaaja.
Pikkurenki tuolla huiskuttaa, pikkupiiasta näkyy vain punainen lakki. Kaide on juuri silmien kohdalla, mutta jo ensi vuonna hänkin ulottuu kurkkimaan yli.
Näkötornin juurelta lähtee mukava, 700 metriä pitkä luontopolku monine tehtävineen.
Niitä ratkottiin joukolla.
Tässä pikkupiian penkissä luki, että kostea notko on ”itikoiden ruokkimispaikka”. Onneksi niitä ei enää kovin runsaasti kuitenkaan ollut!
Keurusselän ja kotirannan lisäksi lapset pääsivät kerran uimaan myös läheiseen Kylmälahden uimarantaan. Sinne mentiin veneellä,
pikkuisin piika äidin suppailukaverina.
Ihana ilta!
Marjoja metsästä
ja satoa puutarhasta ja kasvihuoneesta.
Mehunkeittoa, pakastamista, leikkejä ja askartelua.
Ja paljon kotiseututietoutta. Sellainen oli tämä vauhdikas viikko, jonka mahdollisti korona. Ilman tuota kamalaa tautia ei olisi tullut etätyösuosituksia eikä näin montaa mummolaviikkoa. Pääsimme papan kanssa tutustumaan lapsiin oikein kunnolla ja siitä olemme iloisia ja kiitollisia.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 