riitti hellesäätä koko ajaksi. Se tiesi uintia, uintia ja taas uintia. Kotilahdella
ja mökkirannassa.
Toisinaan vain istuttiin kastelusuihkun alla.
Yhtenä aamuna, kun pikkurenki oli jäänyt yöksi naapuriin ystävänsä luo, lähdimme tyttöjen kanssa soutelemaan. Pikkuisin piika ei ollut koskaan nähnyt, että kotilahdelta pääsee kapean salmen kautta isolle Tarhia-järvelle. Oli jännää!
Tulomatkalla ihmeteltiin, miten kaukana mummola näkyy ja
ohitimme myös vanhan veneen rotiskon. Sitäkin kummasteltiin joukolla.
Kerran oli pilvistä ja silloin pikkupiiat innostuivat jatkamaan puutarhatöitä,
pikkurenki hoiti taas nurmikot. Niitä ei kyllä enää tarvitse leikatakaan, kaikki ovat palaneet ruskeiksi.
Pikkupiika halusi opetella ompelemaan koneella. Piirsin reittejä paperille, joita pitkin, ilman lankaa, hän sitten harjoitteli ja sai ompelukoneen ajokortin.
Lopun vapaatyönä hän suunnitteli omat kuviot ja huristeli upeasti nekin läpi.
Niin sitten robo-koirakin sai petiinsä pehmeän tyynyn, ihan itse ommellun.
Hauskin ja jännittävin päivä taisi kuitenkin olla silloin, kun lähdimme siipirataslaiva Elias Lönnrotilla
tunnin risteilylle Keurusselälle. Sää oli ihana, tuulta ei tarvinnut peätä.
Tätä Ellun matkaa muistellaan vielä syksylläkin!
Juttelimme lasten kanssa, että näistä kesäisistä, aurinkoisista ja mansikoilta maistuvista päivistä jää sellaisia muistoja, että lapsuuden kesät olivat aina pelkkää paistetta. Näinhän se on meidän vanhojenkin muistoissa.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 